26.6.2017

Kierros kansallispuistoissa

Kaija Virtanen

Suunnitelma – kuljetaan viidessä päivässä neljässä eri kansallispuistossa. Reitin varrelle sopivat Lauhanvuori, Kauhaneva-Pohjankangas, Salamajärvi ja Isojärvi.

Sunnuntaina 11.6. matkamme alkaa aamulla klo 8.30. Ajelemme ensimmäiseen puistokohteeseen eli Lauhanvuoren kansallispuistoon. Puisto sijaitsee Kauhajoen ja Isojoen rajalla Etelä-Pohjanmaalla. Pilvet kulkevat taivaanrannalla ja antavat auringolle tilaa. Muutama tummempi pilvi yrittää tulla eteen, mutta poutapilvet ottavat tällä kertaa voiton. Alkukesän hehkuva vihreä tervehtii tien varrella. Radiossa soi ’kortit kertoo kohtalomme’ sitten ’ hän rokkia rakastaa ja’ … laulaa Tuula Amberla. Voikukkien keltainen vana koristaa pellon reunaa. Olemme jo Kiikassa tienviitan mukaan. Miten sattuikaan, kun Kiimajärven kylätalon kohdalla radiossa soi ’niin mahtava peräsin ja pulleat purjeet’.

Ulkolämpötila on +18 astetta. Poikkeamme kahville Kiikoisten ABC:lle. Pieni tauko on välillä tarpeellinen. Matkamme jatkuu. Ennen Laviaa korkeat kallioleikkaukset reunustavat tietä. Lehmiä on laitumella. Makkaramäki, Vihteljärvi – Suomi on täynnä kivoja paikannimiä. Kankaanpäässä ohitamme keltasävyisen puukirkon. Auton tuulilasiin laskeutuu muutamia sadepisaroita, kun etenemme kohti Kauhajokea. Komeat maalaistalot antavat vaihtelevasti kumpuilevalle ja tasaiselle maisemalle viljavan ja rikkaan meiningin. Alkaa Etelä-Pohjanmaa, kun kello on 11.30. Sitten Muurahainen - tienhaarasta käännymme ja ajelemme 5 km Lauhanvuoren kansallispuiston P-paikalle näkötornin luokse. Perillä autonmittari näyttää 240 ajokilometriä.

Parkkipaikalla on Lauhanvuoresta kertovia näyttötauluja. Esimerkiksi tällaisia: ’Lauhanvuori tarjoaa geologiasta kiinnostuneelle paljon nähtävää. Kallioperä on harvinaista hiekkakiveä. Kaivolampi on kirkasvetinen suppalampi keskellä karua jäkäläkangasta. Supat syntyivät jääkauden loppuvaiheessa. Rinteiden isot kivenlohkareet ovat rapautuneen peruskallion jäljelle jääneitä ytimiä’.
Toinen taulu kertoo: ’Vesi kiertää Lauhassa. Lauhanvuorella sataa paljon, sillä mereltä tulevat saderintamat pysähtyvät vuoren rinteisiin. Ilmamassat jäähtyvät ja kosteus tiivistyy sateeksi. Sadevesi imeytyy nopeasti rinteisiin ja painuu läpäisevän hiekkakiven läpi syvälle pohjavedeksi’.

Kiipeämme korkeaan, harvinaisen vankkaan ja vahvaan nelikulmaiseen torniin. Portaat kiertävät tornin sisällä – suojassa. Näköalat ovat komeat. Tornissa on tauluja, jotka kertovat eri suunnissa näkyvistä paikoista. Luontotorni seisoo Lauhanvuoren laella, joka on Länsi-Suomen korkein paikka – 110 metriä Pohjanmaan lakeuksien yläpuolella ja merenpinnasta 231 metriä. Itse tornin korkeus on 22 metriä. Käytiin korkealla, eikä pelätty. Hyvä me!
Laskeudumme alas Lauhanvuoren näkötornista
Pienen ihmettelyn jälkeen jatkamme maastoon. Alussa on pieni matka luontopolkua. Opastaulun mukaan vuoren laella kasvusto on vehreämpää kuin rinteillä eikä hallakaan ole ulottunut laelle. Ilmankos polku puikkelehtii tiheän kasvuston lomassa. Poikkeamme polulta avarampaan metsämaastoon ja suunnistamme Kaivolammelle.

Luonnosta kertovat taulut kutsuvat lukemaan. Kun lukee tekstin ’Seisot Lauhanvuoren korkeimmalla rannalla’- katsoo vaistomaisesti maisemaan. Rantaa ei näy, sen voi maaston muodoista kuvitella. Toinen taulu kertoo, miten vesi muovasi rinteitä. ’Rantavallit, joilla nyt seisot, kiertävät Lauhanvuorta kehämäisesti portaitten tapaan. Muinaismeren myrskyaallot muovasivat ne kivistä, sorasta ja hiekasta. Tuuli on paikoittain kasannut vallien päälle lentohiekkaa dyyneiksi’. Kuljemme leijuen ja hyvillä mielin hiekkadyynejä aaltoilevasti alaspäin etenevää polkua kohti Kaivolampea. Kaunis mäntymetsä on kasvanut hiekan päälle.
Evästauko Kaivolampi
Varpaat Spitaalijärvessä
Kaivolampi tarjoaa hyvän levähdyspaikan. Siisti tulipaikka, hyvät puut ja komea ’järvimaisema’. Onnea on -  olla vaan ja nauttia kansallispuiston rauhallisuudesta. Retkemme jatkuu. Suopursujen ja metsätähtien piristämän metsän keskeltä löytyy niin lähteitä kuin valtavia, laajoja kiviröykkiöitä. Lähteiden läheisyydessä vesihyönteisillä on täällä kotoisat olot. Poikkeamme metsästä hiekkatielle. Etsimme lyhyemmän paluureitin, jonka varrelta löytyy vilvoittava Spitaalijärvi. ’Spitaalijärvi jäi vedenpinnan laskun myötä eristyksiin Itämerta edeltäneestä Ancylus-järvestä noin 9000 vuotta sitten’ lukee opastaulussa. Historia, hyvin vanha, seuraa kulkijaa tällä polulla. Pysähdymme vielä metsosta, palokärjestä, kulorastaasta ja leppälinnusta kertovan taulun luona.

Monipuolinen ja mielenkiintoinen Lauhanvuori jää taakse, kun suunnistamme Kauhaneva-Pohjankangas kansallispuistoon. Puisto sijaitsee Kauhajoen ja Karvian kunnissa Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan maakunnissa. Ajamme Salomaan P-paikalle. Aluksi on kiva tutkia puistosta kertovia opastauluja. ’Puistoa hallitsevat karut mäntyvaltaiset kankaat sekä laajat avoimet nevat. Kansallispuiston suot ovat lajistoltaan erityisen arvokkaita – hienompana helmenään Kauhaneva’. Tulimme puistoon Kyrönkankaan museotietä. Sen historiasta taulu kertoo ’ Kyrönkankaan kesätie Hämeenkyröstä Korsholmaan eli Suomesta Pohjanmaalle on 1500 luvulta peräisin oleva valtatie. Se on ollut yksi valtakunnan pääteistä ja aikanaan ainut kesäaikaan kuljettava yhteys Turusta Vaasaan’. Historiallinen, huimaavan mielenkiintoinen retkemme jatkuu…

Pitkospuut Kauhanevalla
Suot ovat mielestäni hienoja paikkoja katsella ja kulkea niille rakennetuilla pitkospuilla. Aloitamme Salomaalta ja suuntaamme Kauhalammelle. Kauhaneva on mykistyttävä. Suota, suota vain jatkuu, kun katsoo eteenpäin tai sivuille, vasta kaukana taivaanrannassa näkyy tummana metsää. Pitkospuut ovat leveät, niitä pitkin on hyvä edetä. Muutama mänty, kukkivat hillat ja suopursut ihastuttavat polun varrella. Yhdessä opastaulussa kehotetaan kuuntelemaan ja katsomaan. Lisäksi kuvassa on piirros pitkospuilla makaavasta miehestä. Me kuuntelemme ja katselemme, mutta emme asetu makuulle – olemme naisia!

Näkymä Kauhalammelle

Mutkittelevien pitkospuiden ohjaama polku tulee Kauhalammelle, mikä näyttää enemmän järveltä kuin lammelta – vau!  ’Seisot Kauhanevan suurimman vesialtaan reunalla, johon vettä kertyy ainoastaan sadannan kautta (ombrotrofinen). Kauhanevalla on yhteensä lähes 200 vaihtelevan kokoista vesiallasta, allikkoa’ lukee taulussa.

Kun suon ja vesialtaiden lumosta selvitään, tullaan Kauhasillalle, josta polku jatkuu Kyrönkankaan museotietä, jota pitkin on tässä sallittua kävely ja pyöräily. Yksi pyöräilijä tuleekin vastaan. Kierrokseen kului pari tuntia, vaikka matkaa oli vain 5 km. Näimme hurmaavan, tuoksuillaan huumaavan Kauhanevan suopuiston!   

Tässä kohdassa pitää ja saa kiittää Rinkan majaisäntä Pentti Mirttiä, sillä hän antoi vinkin Kauhanevasta, kun kuljimme Rinkan kevätretkellä Kangenmiekassa.

Sunnuntai-ilta on jo pitkällä, kun tulemme etukäteen varattuun yösijaan eli Helmin Kortteeriin Kauhajoelle. Helmi on ystävällinen, elämää nähnyt nainen. Saamme yläkerrasta sievän keittiön ja kauniin huoneen yösijaksi. Pieni ulkoilu läheiselle kaupalle ja saunominen majapaikassa saavat meidät raukeina lepoasentoon ja untenmaille.

Maanantaina 12.6.aamulla ensin laukut ja kassit autoon ja sitten tilatulle aamiaiselle. Sinisävyinen, aistikkaasti sisustettu kahvila-ravintola herkullisen aamiaispöydän kera saa veden kielelle ja makuhermot herkiksi. Ensivaikutelma ei pettänyt – söimme täydellisen, hyvältä maistuvan aamiaisen, johon kuului mm. uunissa haudutettua mannapuuroa.

Yöllä on satanut, kun jatkamme matkaa klo 9, lämpöasteita on 14 ja pilvet pitävät sateen sisällään. Suora, tasainen tie johdattaa kohti Seinäjokea. Matkan edetessä tasaisuus häviää. Tuulimyllyjä ja isoja maalaistaloja vilahtelee maisemassa, kun tulemme Ilmajoelle. Säätiedot lupaa sadetta. Mukava tienvarsimainos ’Hinaus ja tuuppaus’ saa huomiomme. Kello 10 uutisissa kerrotaan hallitusyhteistyön arvoista, kun Jussi Halla-ahosta tuli Perussuomalaisten puheenjohtaja.

Kyyjärvellä käydään ostoksilla, sillä seuraavassa majapaikassa pitää itse huolehtia ruokailusta. Ulkona lämpötila on noussut 18 asteeseen. Karttakirjan sivujen ja etukäteissuunnittelun tuloksena löydämme Salamajärven Kansallispuistoon ja Koirasalmen Luontotupaan, josta meille on varattu huone kahdeksi yöksi. Puisto sijaitsee Perhon, Kivijärven ja Kinnulan kuntien alueella Keski-Suomen ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa. Luontotuvassa ei ole muita majoittujia. Yhteistilat ovat siistejä, sauna ja suihkut löytyvät alakerrasta. Saamme huoneen, jossa on kaksi kerrossänkyä. Tyynyt ja täkit on uusittu, kertoo tiloja esittelevä mies. Vessa on käytävällä, aivan huonetta vastapäätä.

Alkupalaksi – illan suussa - päätämme kulkea Koirajärven kierroksen, 9 km. Polun alussa kivien määrä ihmetyttää. Onneksi polku, alussa nimeltään Metsäperäläisen taival, puikkelehtii sopivasti isompien kivien lomassa. Lisäksi vasemmalla loistava Koirajärvi antaa potkua matkantekoon. Maasto on vaihtelevaa. Ihmettelemme, miksi osa keloista on lyhyitä ja niissä näkyy mustaa palon jälkeä. (Kuulemme myöhemmin, että jäljet ovat syntyneet aikoja sitten tapahtuneen metsäpalon seurauksena).
Kivien takaa pilkottaa Koirajärvi
Palanut kelo Metsäperäläisen reitin varrella
Yhtäkkiä Sirkka havaitsee eläimen, pysähdymme, sitten näemme suuren metsäpeuran loikkaavan poispäin pusikon suojassa. Se eteni niin nopeasti, että kamerani ei saanut sitä kuvaan. Kokemus jäi kuitenkin näkökenttään. Metsäpeura on puiston tunnus.

Suuria kiviä sammalliinoilla suojattuja, mustikanvarpuja ja heleänvihreitä, hentoja koivuja – kuljemme Suomen suvessa, kansallismaisemassa. Välillä polku sukeltaa suolle, suopursujen välissä viiletämme pitkospuilla. Komea, hyvin hoidettu laavu seisoo Pahkahonganlahdella. Pientä sadetta on ilmassa. Sadetakit repuista suojaksi ja askelta toisen eteen. – Olemme makeita, mutta emme sokerista! Onnellisesti, kompuroimatta selviämme jyrkistäkin kohdista. Luontotalossa lämmin sauna ja iltaruokailu. Retkeily tekee hyvänolon, vaikka välillä väsyttää!

Tiistaina 13.6. päätämme tehdä pitemmän lenkin – Vaatimen kierroksen 18 km. Öisen sateen jälkeen aamu on kolea ja tuulinen. Kerrospukeutuminen on poikaa tällaisella kelillä. Aloitamme reittien lähtöpaikalta eli siitä mistä eilen tulimme Koirajärven kierrokselta. Polku nousee kivistä mäkeä ylös metsään, mutta pian tulee pitkospuinen suon ylitys. Ruuhilammella pidämme pienen juomatauon. Valtavan laaja kivijata aivan keskellä metsää ihmetyttää. Onneksi sitä ei tarvitse ylittää, kuten Haltilla. 
Kivijata Vaatimen kierroksella

Rauhallista kävelyä metsäorvokkien sinisten silmien loisteessa. Pian saavumme Heikinjärvelle. Siisti laavu ja ensiluokkainen maisema. 
Tuulen suojassa Heikinjärven laavulla

Vähitellen sää lämpenee. Suopursut ja raatteet tervehtivät suon reunamilla, kun kopistelemme eteenpäin pitkospuilla. Metsä on kivinen, ei taida sienet viihtyä. Maasto muuttuu kuin huomaamatta, tulee pieni hiekkaharju ja kapea Koirajoenuoma vehreän kasvillisuuden kultaamana.

Pyydyskoskella opastauluissa kerrotaan 1920 luvulla alkaneesta savottakämppäelämästä sekä 1800 luvun sahoista ja tukkien matkoista. Ulkona on tuulista, paistamme makkarat kodan suojassa. Aurinko pilkistelee ja piristää retkeläisiä, kun klo 14 jatkamme Pyydyskoskelta eteenpäin kohti Ahvenlampea. Reitti poikkeaa pois kansallispuistosta.
Ahvenlampi tulee noin 6 kilometrin kävelyn jälkeen. Paikalla on mm. varaustupa ja sinne johtaa autotie. Muita ei näy, kastelemme varpaat lammessa, lepäämme hetken. Matkaa Koirasalmelle on vielä yli 4 kilometriä ja kellokin käy kohti iltaa.
Pitkospuinen tie suon yli 

Miten sattuikaan, edessä on pitkä suora ’tie’ pitkospuita suuren suon yli ennen kuin polku sukeltaa metsään. Hieno retkipäivä saa kruunun, kun saunomme ja käymme Koirajärven vilpoisassa syleilyssä. Saunan tilasimme lämpimäksi aikaisemmin.
Uintia Koirajärvessä
Keskiviikkona 14.6. aamulla teemme aurinkoisessa säässä Vasankierroksen 2,3 km, se kiertää Luontotupaan liittyvän osan Koirajärvestä. Järvi on tyyni ja kirkkaan sininen, pitkospuista polkua on hyvä kulkea. Samalla voi ihailla rantamaisemassa kasveja. Raate on kohta täydessä kukassa. Järven toisella puolella loistaa keltainen luontotupa ja sen ruskeat ulkorakennukset. Luontotuvan pihassa ihastelemme pääskysten lentoja. Sain vangittua yhden kameran linssiin.
Vasankierroksen kukkaloistoa Koirajärvessä
Luontotuvan kaupasta ostamme Salamajärven kansallispuiston t-paidat. Olemme tyytyväisiä. Kello 10 jätämme Salamajärven ja suunnistamme eteenpäin. 

Salamajärven kansallispuiston t-paidoissa potretti Kotivillasen kuistilla
Tulemme kello 14 Kotivillanen majapaikkaan, Jämsän Längelmäellä. Isäntä esittelee talon, vuonna 1938 rakennetun kartanon, omistajat asuvat talon toisessa päässä. Vuokrattava osuus käsittää kaksi huonetta. Tilaamme emännältä aamuruokailun, jotta torstaina ei nälkä heti yllätä. Ilta on vielä nuori, joten naiset autoon. 

Lähdemme tutustumaan Isojärven kansallispuistoon. Puisto sijaitsee Kuhmoisten kunnassa, Keski-Suomen maakunnassa. Aloitamme Kalalahden P-paikalta ja kuljemme kohti Lortikkaa. Polku etenee mäkisessä maastossa. Puistoa kutsutaan ’vuoripuistoksi’. 
Tauolla - takana Ylinen Lortikkajärvi

Ylinen Lortikkajärven luona on mukava taukopaikka. Eväiden syöntiä ja maiseman tuijotusta – nautintoa! Lortikan luontopolun tauluissa kerrotaan kämppäelämästä. ’Sotien jälkeen seudulle rakennettiin useita metsäkämppiä, joista Heretty (1946-1947) ja vuonna 1952 rakennettu Lortikka jäivät kansallispuistoon. Kämppiä yhdisti lapiotyönä tasoitettu polkupyörätie, joka on nykyisin osa kansallispuiston reitistöä. Lortikkaa käyttivät hakkuumiehet, Herettyä hevosmiehet’.
Komea kivi Isojärven vuoripuistossa
Kapuamme Lortikan vuorelle. Alussa polku on jyrkkä ja kivinen. Vuorella on komeat näkymät, kaunista sammalta, isoja mäntyjä sekä komeita kiven lohkareita. Matkamme jatkuu alamäkeen Vahterjärvelle. Suopursujen peittämä suo pitkospuineen löytyy täältäkin. Järvi loistaa kirkkaan sinisenä ilta-auringossa. Jostain syystä pitää taas kivetä ylös vuoren rinnettä – edessä ovat Vahtervuori ja Hirvivuori. Illan edetessä tulee mieleen, eikä voisi oikaista alhaalta, kun polku vie ensin jyrkkään ylös ja hetken kuluttua loivasti alas. Onneksi sää oli suosiollinen 5 tuntia kestäneen iltaretkemme aikana. Vielä ajelu majapaikkaan – hyvä me reippaat naiset!

Torstaina 15.6 nautimme hyvän aamuruokailun. Otamme lähtökuvan pukeutuneina   Salamajärven kansallispuiston t-paitoihin. Pakkaamme tavarat autoon ja lähdemme toiselle kierrokselle Isojärven kansallispuistoon, nyt Heretyn P-paikalta. 

Alussa on Heretyn luontopolku, jonka varrella taulut kertovat metsien käytön historiasta. Mm. männyt kylvettiin 1960-luvulla, pihkaisesta havupuusta saatiin tervaa, jopa vientiin.
Iso taulu varoittaa. ’Tie Hevosjärven rannassa on veden peitossa majavien patojen vuoksi. Uusi reitti kulkee korkeiden kallioiden kautta kiertäen tulva-alueen’. Kiertoreitti on hyvin merkitty. Ilmankos puiston tunnuksena on majava. Eipä siinä muuta kuin kiipeämään. Hevosjärvi loistaa edessä, kun laskeudumme kalliolta. Pieni evästauko ja lepohetki järven läheisyydessä. Taukopaikan nimi on Latokuusikko.

Kaunis silta ylittää järven. Jatkamme mäkistä maastoa Kuorejärvelle. Taukopaikka sijaitsee korkean kallion alapuolella. Tauon jälkeen päätämme palata suorinta tietä Heretyn P-paikalle, koska edessä on vielä ajomatka kotiin. Vuoripuiston raskailla poluilla kuljimme yli 4 tuntia.

Kiitos Kirstille retken suunnittelusta ja autolla ajosta sekä matkaseurasta myös Sirkalle! 

Vaihtelevat polut ja mukavat, erilaiset majapaikat antoivat täydellisen retkielämyksen.
Polkuja kuljimme noin 80 kilometriä ja auton mittariin kertyi 1041 ajokilometriä!   

Pääskysen sain kuvaan - en metsäpeuraa!





































11.6.2017

Rinkan melontaretki Aurajoella

Teksti ja kuvat: Satu Eklund

Minä Sulkavalla 57km Oravareitin melonnan jälkeen, 2017.
Leppoisa avaus kesäkaudelle

Siitä on nyt lähemmäs kaksi vuotta, kun tulin itse mukaan Raision Rinkan toimintaan ja porttina mukaan tulemiselleni oli melontaretki Aurajoella. Kokemus oli mukava ja siksi olin nyt omasta puolestani järjestämässä vastaanvanlaista retkeä. Kesäkuinen lauantaipäivä ei olisi voinut tarjota parempaa melontakeliä, sillä aurinko paistoi lämpimästi ja tuulikin puhalteli vain vähän. 

Turun Halistenkosken kupeessa sijaitsee Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo, jossa on kahvila ja kanoottien vuokrauspiste (Valkkimyllynkuja 2). Siitä vuokrasimme melontavarusteet ja lähdimme ryhmänä melomaan kohti Liedon Vanhalinnaa. Yhdentoista melojan joukkona lähdimme rannasta. Rantaruovikot täyttyivät ruokokerttusten räksättävästä viserryksestä. Myös tiirat kalastivat joessa syöksyen veteen ja sorsapoikue pakeni hiljalleen eteenpäin lipuvan kanootin viereltä. Joen rannalla kasvavat kurjenmiekat eivät vielä kukkineet.

Aurajoen vierellä avautuu tyypillinen Lounais-Suomalainen kulttuurimaisema. Maisema tunnetaan nimellä Virnamäen perinnemaisema. Pihalla näkyy hevosia ja niittykasvien annetaan kasvaa vapaasti. Virnamäen perinnemaisemaan pääsee lähemmin tutustumaan kävellen viitoitettua polkua pitkin. 

Kun Virnamäen perinnemaisema on meloen ohitettu, on jokivarren toisella puolella monia pieniä mökkejä rantasaunoineen. Viiden kilometrin melonnan jälkeen rantaudumme Vanhalinnan laiturille ja olemme valmiit pitämään evästauon. Vanhalinnan pihamaalla on päärakennuksen lisäksi monia sitä vanhempia rakennuksia, jotka ovat aikaisemmin olleet talleja tai navettoja, mutta nykyisin niissä toimii juhlatiloja, kahvila ja näyttelyitä.


Kartanon portti johtaa Linnavuoren huipulle
Kartanon portin tarina

Kartanon pihalla on kaunis kiviportti, jota jotkut aina erehtyvät luulemaan kovinkin vanhaksi. Portti on kuitenkin 1930-luvulta. Kävi niin, että oli ankara pula-aika ja maaseutua kiertelivät lukuisat ammattimiehet ja perheet työn ja leivän haussa.

Kerran joutilas kivimies saapui Vanhalinnaan ja kysyi töitä. Maunolla ei kivimiehen hommia ollut tarjolla, mutta mies oli oli sinnikäs: "Jos ei tällaisessa talossa ole töitä antaa, niin millä tästä lamasta selvitään?" mies huomautti. Mauno otti tupakkiaskin, piirsi siihen portin ja sanoit, että tehdään sitten vaikka tällainen. Portti on siis eräänlainen  aikansa työllistämistuote. (Tarina lainattu Liedon Vanhalinna Ystäväpolku - esitteestä, sivu 45.)

Evästauolla Vanhalinnan huipulla

Vanhalinnan huippua hoidetaan, jotta siellä olisi tilaa luontaisesti kasvavilla niittykasveilla, eikä sinne kasvavien puiden anneta vallata niittykasvillisuutta. Vanhalinnan alueella kasvaa monia Lounais-Suomalaisia kasvilajeja, joita ei yleisesti muualla Suomessa kasva lainkaan. Portaiden vierellä kukkivat ainakin metsäkurjenpolvet ja keltamot. Huipulla oli mäkitervakkoa, orvokkeja ja lehtolemmikkiä. 


Aurajokilaakso
Vanhalinnan huipulla

Liedon Vanhalinna on saanut nimensä siitä, että huipulla on ollut aikanaan puolusutusvarustusta. Vanhalinnan rinteet on pidetty silloin puuttomana, jotta vesistöä pitkin tulevat vihollisjoukot eivät pysty kasvillisuutta hyödyntäen kiipeämään linnavuorelle. Nykyisin Linnavuorta kiertää 800m pitkä arkeologisista löydöistä kertova luontopolku. Alueelta on löydetty jonkin verran kivikautista esineistöä, pari kivikirvestä ja -talttaa, nuolenkärki ja nuija.

Rantautuminen ja rannasta lähtö sujuivat yhteistyöllä ja viimein olimme valmiit melomaan takaisin Halistenkoskelle. Retkeen varattu neljän tunnin aika oli riittävä, jotta kaikki saivat meloa omaa tahtiaan ja ehdimme nauttia juuri sopivan ajan Vanhalinnan huipulta avautuvia näkymiä yli Turun ja Liedon.

Saimme mitä mainioimman melontakelin

Liedon vanhalinnan laiturilla
Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo on avoinna kesäkaudella ti-su klo 10-18. Vaikka yhdessä ryhmänä melominen on mukavaa, voi lähiseudun liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksiin tutustua myös itsekseen. Ja aina voi houkutella kaverin mukaan kokeilemaan jotain uutta.

Hyvää kesäkautta Raision rinkkalaisille!

14.5.2017

Kevättä Kangenmiekan kierroksella

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Toukokuinen lauantai enteili hyvää retkipäivää, kun Rinkan kevätretkeläiset kokoontuivat Raision kaupungintalon luokse ja nousivat Linjaliikenne Muurisen linja-autoon. Kuljettaja Terhi ohjasi auton turvallisesti retken lähtöpaikalle.

Nummitien P-paikalla kerroin osallistujille, kuka kulkee edellä ja kuka pitää perää. Kartta reitistä oli jaettu jo autossa. Lisäksi sovimme taukopaikat ja muistutin turvallisuudesta. Metsäojien ylityksissä tulee olla erityisen huolellinen, sillä kapeat kaksi lautaa tekevät sillan ’virkaa’ ylityksissä.
 
Aurinkoista menoa Kangenmiekan kierroksella
Hiekkainen lähtöpaikka jäi taakse, kun 25 henkilön muodostama jono lähti kapuamaan ensimmäisten kivien yli metsäiseen maastoon. Pienen ylämäen jälkeen tuli tasaisempaa metsäpolkua. Aurinko paistoi, mäntyjen pitkät varjot vilahtelivat, kun jono eteni metsän suojassa. Hakkuualueella piti hiljentää menoa, sillä metsäkoneiden tekemät notkelmat vaativat tarkkuutta. Pieni matka tietä pitkin ja taas metsään, kun tulimme Käärmelähteelle, jossa pidimme tauon. Google tietää: ’Lähde on paikka, jossa pohjavesi virtaa maan pinnalla’. ’Käärmeet ovat jalattomia matelijoita’ juttelin tauolla. Vuonna 2010 retkeilijä oli juonut lähteestä eikä ollut sairastunut. Vesi lähteessä oli matalalla, eikä houkutellut maistamaan.
Käärmelähteen penkki ja lähde

Retkemme jatkui metsäpolulla ja välillä metsätiellä. Hyvät Kuhankuonon reitistön, puihin kiinnitetyt oranssinväliset opastenauhat toivat varmuuden, että olemme oikealla reitillä. Muutama mökki – keskellä metsää – antoivat aiheen keskustelulle. Samalla meidän piti kulkea pieni matka autotietä.
 
Autotiellä pieni voi väsyä, onneksi on vaari
Metsäisen osuuden jälkeen tulimme Halkokannisto nimiselle laavulle, jonka luona oli tulipaikka. Majaisäntämme Pentin toimesta meillä oli mukana ’kalikoita’. Makkarat paistuivat ja maistuivat. ’Eväät kruunaavat retken’ – joten pidimme reilun tauon. Ihmettelimme käpyjen paljoutta korkean männyn latvassa ja ihailimme pieniä kuusia – joulupuiksi sopivia.
 
Halkokanniston laavulla tauolla
Matka jatkui metsässä, suuri mänty kasvoi kiinni komeassa kivessä. Viime vuoden syksyllä, kun tutustuimme reittiin, kuljimme pitkospuilla kauniin suon reunaa. Nyt koneet olivat runnelleet maastoa. Kengät taisivat muutamilla kastua, vaikka kulkureitille oli kasattu kaadettujen mäntyjen paksumpia oksia. 
Suon ylitys oli nyt taiteilua.
Tasapainottelua ja tarkkuutta – kaikki selvisivät kostean paikan yli. Metsäisen polun jälkeen tulimme Nummitielle ja retkemme lähtöpaikalle. Pertti näytti Kevätpiipon kasvupaikan. Kevättaskuruohoon hän tutustutti jo 2.5. tiistaikävelyllä.

Kotimatka Raisioon sujui turvallisesti. Kiitos Terhi kuljettajalle!


Kevättaskuruoho -kuvattu Huhkossa 
Kevätpiippo-kotiin kannettuna
Kiitos kaikki reippaat retkeläiset!

10.5.2017

Luontopolkua ja historiaa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen 

Reipas ryhmä Armonlaakson vaeltajia, Naantalista ja Raision Rinkan retkeilijöitä, Raisiosta kokoontui tiistaina 9.5. illalla Littoisten hiekkarannan parkkipaikalle. Edessä odotti kävelyretki järven ympäri. Toukokuinen sää on ollut vaihteleva. Tänäänkin satoi valkoista lunta tuulen mukana vaakasuoraan, kun lähdimme Naantalista ja Raisiosta kimppakyydein. Onneksemme pilvet purjehtivat toisaalle ja aurinko pääsi esille, kun retkemme alkoi.
Retkeilijöitä parkkipaikalla 
Parkkipaikalla toivotin retkeläiset tervetulleiksi YHDESSÄ retkelle. Kerroin, miten retkemme etenee. ’Ensin kuljemme järven pohjoispuolella metsäisessä maastossa, pidämme tauon järven rannalla, jatkamme Verkatehtaan kautta, pidämme toisen tauon, jolloin kerron alueen historiasta’.

Littoistenjärvi kimmelsi auringossa, polun reunoissa loisti valkoinen, juuri satanut lumi, kun reipas 36 henkilön ryhmä lähti luontopolulle. Littoistenjärvi sijaitsee Liedon ja Kaarinan kuntien rajalla. Metsäinen pohjoispuoli, jossa luontopolku kulkee, on Lietoa. Kaarinan puolella on asustusta. Järvi on matala, syvin kohta on vain kolme metriä. Järvi kärsii ravinteiden aiheuttamista ongelmista. Nyt puuhataan jopa kemiallista puhdistusta.

Aurinko ja lumi hellivät kun retki etenee
Sateen jälkeen maa oli kostea, mutta se ei haitannut kulkua. Sisareni Kirstin johdolla etenimme metsäisessä ja monipuolisessa maastossa. Kallion ylittäminenkin sujui kaikilta mallikkaasti. Mustavuoren komeat kalliot reunustivat vasemmalla ja järvi kimmelsi oikealla – iltaretkemme eteni suotuisten tähtien alla.

Porakallion kohdalla laiturin luona pidimme evästauon. Jotkut uskaltautuivat laiturille, kallion kupeelle kiipeili kolme rohkeaa, muut tyytyivät seisten pitämään taukoa. Maa oli liian kostea istuttavaksi.

Aurinko kimmaltaa Littoisten järvellä

Retkeilijät tauolla
Rantapolun kautta nousimme tehdasalueella. Kävelytie kulki mukavasti rakennusten lomassa. Ihmettelemistä ja katsomista riitti molemmin puolin. Pysähdyimme Schnitt’in linnan luona. Kerroin – tehtaan värikkäistä patruunoista, linnasta ja tehtaasta. Verkatehtaan yli 230 vuotta kestänyt taival loppui kannattamattomana 1968.  Museovirasto pelasti 1987 rapistumassa olevan alueen rakennukset luokittelemalla ne kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden ympäristökohteiden joukkoon. Nykyisin Verkatehdas on lähes 300 ihmisen koti.

Schnitt 'in linna
Historian mukaan järven läheisyydessä on ollut asutusta jo 1200 luvulla. Tällä retkellä vuonna 2017 kuulimme ja näimme välähdyksen Littoisten Verkatehtaan ympäristöstä, mikä sijaitsee noin 10 kilometrin päässä Turusta.

Loppumatkan kävelimme kylänraittia kauniiden, koristeellisten talojen lomassa kulkevaa kävelytietä. Pari tuntia raitista kevätilmaa ja olimme lähtöpaikassa.

Kiitos kaikille mukana olleille -  näiden linnan luona kuvaamieni valkovuokkojen keralla.
Kaija, Raision Rinkka
Valkovuokot lumessa



27.4.2017

Hiihtovaellus Kilpisjärvellä

Teksti ja kuvat: Satu Eklund

Olin talvisessa keväässä Lapissa pääsiäisen aikaan. Ensimmäinen viikko meni Kolarin Ylläksellä ja toinen Kilpisjärvellä. Tarkoituksena oli lähteä hakemaan lunta, olemaan ja liikkumaan lumisen luonnon keskellä. Kolarin viikko kului vielä vähän arkisissakin merkeissä, sillä ajoin joka päivä töihin. Vaihtelua toi erilainen työmatka ja sen tunturimaisemat, uusi lounaspaikka ja pohjoisen työkaverit jotka puhuivat kolahrin murtheella oman kuntansa ajankohtaisia asioita. Olivathan kuntavaalien tulokset juuri ratkenneet. Äkäslompolossa tuli lumikenkäiltyä ja vähän hiihdettyäkin. 

Suomen maanteiden korkein kohta
Pääsiäislauantaina matkamme suuntaisi Kilpisjärvelle, jossa minun ja mieheni oli tarkoitus tehdä pienimuotoinen hiihtovaellus Suomen kauniimmissa maisemissa. Mieheni kokeilee hiihtovaellusta vasta ensimmäistä kertaa. Itse olen päässyt kolme kertaa ennenkin ahkiota vetämään. Emme siis tässä vaiheessa ostaneet kaikkia varusteita omaksi, vaan välineiden lainaaminen ja vuokraaminen on hyvä vaihtoehto, kun on kokeilemassa uutta lajia. Raision Rinkalta sai kätevästi vuokrattua autoon suksiboxin ja ahkiot. Majoituimme mukavasti Kilpisjärven Retkeilykeskukselle vaellusta edeltäväksi yöksi.


Kilpisjärvellä lunta riittää
Luminen Saanatunturi
Vaellus aluillaan

Sunnuntai 16.4.
Ailakkajärven autiotupa

Pääsimme suksille pääsiäissunnuntaina 13.30. Olin ajanut oman auton valmiiksi Retkeilykeskuksen lähelle odottamaan ja otin taksikyydin Ailakkalahdelle, jossa varusteet ja isäntä odottivat lähtövalmiina tuloani. Olemme vaeltaneen kerran ennen Ailakkalahdelta Ailakkajärven kautta Termisjärvelle. Se oli kesä 2008. Nyt yhdeksän vuotta myöhemmin valitsimme tämän ensimmäisen hiihtovaelluksen reitiksi, koska siitä tulisi sopivan kokoinen lenkki ja vaihtelevaa maisemaa. Ailakkalahdelta polku kulkee aluksi tunturikoivikossa ja päättyy lopulta avotunturilla olevalle autiotuvalle. Matkaa tuvalle on noin 7km. En ollut ajatellut kuinka paljon nousua matkalla lopulta onkaan. Koko matka Ailakkalahdelta Ailakkajärven tuvalle asti oli nousua ja taas nousua. Emme olleet laittaneet suksiin lainkaan pitoa, joten käsivoimin vedimme ahkioita ylämäkiin, jotka eivät onneksi olleet liian ylivoimaisia. Koko päivä nousua ilman yhtäkään selvää laskua oli kuitenkin rasittavaa. Päivä oli aurinkoinen ja oli pari astetta pakkasta. Meidän ei tarvinnut hakea omaa reittiä, sillä alkumatkasta jo ohitsemme ajoi muutama moottorikelkka näyttäen selvää reittiä avotuntureille.

Pidimme muutaman tunnin jälkeen lounastaukoa ja söimme termospulloihin aamulla laittamamme retkiruoan. Termoksiin oli laitettu myös kuumaa mehua päivää varten. Ylhäällä avotunturilla alkoi tuulla enemmän ja aurinkokin meni iltaa myöten piiloon. Kylmä tuuli puraisi vähän reisiä, mutta toppahame suojasi muuten hyvin kylmältä. Vaihdoimme hetkeksi lumikengät jalkaan, kun vastaan tuli pitkä ylämäki, jolloin saimme jarrut päälle suksia paremmin. Tuvalle pääsimme seitsemän aikaan illalla ja oli mukava päästä tuvan lämpöön. Olimme päättäneen nukkua ensimmäisen yön tuvassa, mikä sopi myös aikataulun kannalta hyvin, sillä kello oli sen verran että teltan pystyttäminen tähän lisäksi olisi vienyt turhaa aikaa. Emme olleet ennen yöpyneet Ailakkajärven tuvassa joten nyt se oli paikallaan. Järvi jäi kauas alarinteeseen, mutta siellä oli avanto auki josta sai vettä ruoanlaittoon ja tiskiin. Tuvalla yöpyi myös kaksi muuta kulkijaa, näyttivät olevan konkareita. Oli mukava herätä tuvan lämmössä kuullen, että yöllä oli ollut pakkasta ainakin -19 astetta.


Matkalla Ailakkajärvelle

Ailakkapahta
Maanantai 17.4.

Ailakkajärvi kylpi auringossa ja pääsimme ladulle viimein 11.00. Kiipesimme heti suuren mäen ylös. Aloitimme kiipeämisen lumikengillä, jotka antoivat paremmin jarrua kuin pitämättömät ja kovin liukkaat sukset. Maisema oli aurinkoinen ja valkoinen. Päivä tuntui olevan pitkään nousuvoittoinen, mutta tasaistakin hiihtoa oli pitkä pätkä. Lounaaksi söimme hernekeittoa ja leipää. Valmiit eväät maistuvat ulkoilmassa taatusti. Maisemaa on vaikea kuvailla. Oli lunta ja valkoista ja sitten oli taas lunta. Aurinko paistoi häikäisevästi ja lämpimästi. Oli kiva "olla maisemassa" ja edetä siellä eilisten hiihtäjien jälkiä seuraten. Termisjärven lähirinteillä ajoi moottorikelkka, joka toimi vapaalaskijoiden hissinä vieden laskijat ylös tunturille. Ylhäällä Termispahtan tuntumassa oli suora näkymä Saanalle ja säätiedot kertoivat Saanan olevan tulevana päivänä Suomen kylmin ja tuulisin paikka.

Matkantekkoo

Hanki kantaa
Hankikanto oli loistava. Se mahdollisti jyrkän alamäen laskun Termispahtan luota alas Termisjärvelle pelkät saappaat jalassa. Raju lasku tekee sen, että ahkio haluaa elää ihan omaa elämäänsä ja se hankaloittaa alastuloa. Olikin huomattavasti helpompi tulla mäki alas ilman suksia tai edes ilman lumikenkiä. Alhaalla oli aika laittaa sukset takaisin jalkaan ja hiihtää Termisjärven yli suoraan tuvan pihaan. Olimme hiihtäneet 10km ja pääsimme Termiksen tuvalle 16.30 aikaan. Oli luvattu kevään viimeinen kovan pakkasen yö, mutta olimme päättäneet silti yöpyä teltassa. Kokkaamiset oli kuitenkin mukava hoitaa tuvan lämmössä. Nyt olisi koetuksella kahden makuupussin yhdistelmä lämmittämättömässä teltassa. Yöstä tuli hyytävän kylmä. Kilpisjärven kylällä oli mitattu pakkasta 21-22 astetta. Oma lämpenemiseni kesti taas tuskallisen monta tuntia. Pyrähdykset makuupussien ulkopuolella saivat kyllä kropan lämpiämään mutta ajatukset jäätyivät toteamukseen että on oikeasti ihan hillittömän kylmä, hrrr. Kahden makuupussin lämpö kuitenkin voitti, eikä makuupusseista ollut mitään hinkua nousta pois ennen kuin oli aamulla pakko. Tämä oli sitten kylmin yöni ikinä ilman mitään lämmitystä. Ei se nyt niin kamalaa ollut. Olin kyllä typerä kun en ottanut kuumavesipulloa lämmikkeeksi. Täytyy kokeilla seuraavana yönä.



Teltassa Termisjärvellä

Tiistai 18.4.

Emme pitäneet kiirettä lähtemisen kanssa, sillä heräsimme uuteen aamuun vasta vähän kahdeksan jälkeen. Aamulla paistoi kirkas aurinko ja leirin purkamisessa meni aikaa. Termisjärvellä oli myös avanto, jonka jääkerros piti pakkasyön jälkeen kirveellä rikkoa, jotta sieltä sai vettä ruoanlaittoon. Tuvalla nukkuneet matkalaiset kertoivat jään olevan älyttömän paksua. Jääkairaan tarvittiin vielä lisäteräkin pituutta tuomaan ja silti ei voinut olla varma riittikö kairan pituus puhkaisemaan jäähän pilkkiaukon. Jää on paksua ja se kantaa. Lähdimme ladulle 12.00 maissa kun vielä oli aurinkoista. Saimme hiihtää kovaa vastatuulta vasten koko päivän. Matkalla näimme "telaketjutunturibussin" tai miksi sellaista härveliä nyt voi nimittää - onko sellaisella edes nimeä? Se oli tuonut vapaalaskijoita laskettelemaan tunturin rinnettä alas. Moottorikelkat toimivat jälleen hiihtohissinä. Vastaamme tuli myös kolme koiravaljakkoa. Valjakkohommaa olisi myös kiva päästä joskus kokeilemaan. Sää kuitenkin muuttui nopeasti. Kun tunturin nurkan takaa olisi pitänyt avautua tuttu näkymä Saanatunturista, näimme pelkkää valkoisenharmaata maisemaa ja lunta alkoi pyryttää.

Termisjärven tupa ja Termispahta
Loppupäivän saimmekin hiihtää lumipyryssä. Lähitunturitkin katosivat harmaan pyryn taakse ja välillä maan ja taivaan välistä rajaviivaa ei voinut erottaa vaan maisema vilisi silmissä pelkkänä valkoisenharmaana massana. Siinä oli hetken häivähdys white outia. Välillä tunturien ääriviivat palasivat taas näkyville. Moottorikelkkaura ja sen tolppamerkit olivat koko ajan kuitenkin selvästi näkyvissä, emmekä joutuneet sitten mihinkään ylivoimaiseen säähän. Lounas nautittiin melkoisen kovassa tuulessa. Onneksi se oli taas valmiina termospullossa odottamassa. Olimme päättäneet seurata kelkkauraa epämääräisen matkan ja sopivan hetken tullen, ennenkuin on tarpeeksi myöhä, pystyttää teltta ja yöpyä keskellä valkoista lumierämaata. Tunturi tyhjeni kulkijoista, sillä meidät ohittivat telaketjubussi, koiravaljakot, koko joukko moottorikelkkoja ja hiihtäjiä. Jatkoimme hiihtämistä Masetvarrin tuntumaan ja päivän matkaksi tuli noin 10km. Kun lumipyry hellitti vähän, näimme Saanatunturin ääriviivat jo melko lähellä. Oli aika pysähtyä ja pystyttää leiri. Tuuli oli kova, kuten säätiedote oli luvannut, noin 11m/s Saanan tuntumassa. Pakkasta oli luvattu yöksi noin -9 astetta.

Ruoanlaitto vaati enemmän vaivannäköä kuin tuvan tuntumassa. Kaikki käyttövesi piti sulattaa lumesta. Ruoaksi valikoituikin sellainen vaihtoehto, josta tuli mahdollisimman vähän tiskaamista. Pataruoka oli helppo syödä suoraan kattilasta, joten se oli päiväruokavalinta. Tunturivessana toimi vaatimattomasti kivi jonka viereen lapioin kuopan. Tuulensuojaa ei ollut, joten homma oli sisseintä ikinä. Illalla kuumavesipullo oli testissä. Kyllähän kuumavesipullo toi lämpöä makuupussin sisään, mutta en osaa sanoa nopeuttiko se jollain lailla lämpenemistäni. Oli toki miellyttävää odottaa unen tuloa lämpimän pullon kanssa. Yöllä tuuli laantui, kun se illalla vielä puhalsi välillä aika ärhäkissä puuskissa. Ilma-aukot oli pakko pitää melkein kiinni, sillä tuuli tuprautti muussa tapauksessa lunta apsidiin. 
Leiri lumen keskellä
Keskiviikko 19.4.

Heräsimme aamuun aikaisin ja totesimme kamojen teltassa olevan melkoisen märkiä. Kosteus oli valloittanut teltan ja makuupussit. Sisemmät makuupussit pakkasimme heti pusseihinsa, jotta ne eivät kastuisi yhtään enenpää. Päälimmäiset pussit olivat enemmän märkiä. Niitä päästäisi kuivattamaan Saanan päivätuvalla, jonne oli tänään tarkoitus hiihtää. Aamulla säästyi vähän aikaa siinä, että emme tehneet enää termospulloihin lounasta. Pärjäisimme noin 6km matkan muilla tarjolla olevilla eväillä. Lähdimme hiihtämään 9.40 ja olimme Saanan päivätuvalla 13.00. Matka väsytti. Oliko syynä raitis ilma, kevyet eväät vai jokin muu. Ulkoilmassa oli oltu yhtäsoittoa jo pitkään. Lumipyry oli hävittänyt muiden kulkijoiden kulku-urat. Moottorikelkkauran tolpat kuitenkin ohjasivat meidät alkuun ja sopivassa kohtaa aloimme taittaa kulkuamme suoraan Saanan taakse. Päivä oli eilistä paljon selkeämpi ja näimme jo kaukaa tutun "telaketjutunturibussin", joka huristeli hiljakseen yli Tsahkaljärven ja suuntasi sekin Saanan taakse. Saanan takana oli paljon väkeä, moottorikelkkoja ja pilkkijöitä. Myös koiravaljakot olivat liikkeellä siellä suunnassa.

Hiihto Saanajärvelle
Saanan päivätupa











Tuvalla kokkasimme lounaan ja aloimme kuivatella makuupusseja seuraavaa yötä varten. Olimme alunperin ajatelleet että yövymme tuvan tuntumassa teltassa seuraavan yön. Päivän mittaan tupa alkoi kuitenkin houkutella. Syynä väsymys ja märät makuupussit. Vain toinen omista makuupusseistani oli nyt kuivatuksessa. Telttayötä varten molempien tulisi olla täysin kuivat. Tuvalla kävi Saanaa kiertäviä hiihtäjiä koko päivän syömässä eväitä. Saimme kuulla latukoneen olevan epäkunnossa, eikä latua oltu ajettu. Sitä ei ajettaisikaan vielä, koska huomiselle oli luvattu sakeaa lumipyryä. Vasta sen pyryn mentyä ohi latuja huollettaisi uudelleen. Minun kiinnosti tietysti alkaako pyry jo yöllä vai vasta seuraavana päivänä. Varmaa tietoa sen alkamisesta ei ollut. Ehkäpä päättäisimme vaelluksen sittenkin jo huomenna. Lumi oli sen verran kovaa ja lohkeilevaa, ettei siitä saisi rakennettua lumikammia, jonka tekemistä olin ajatellut kokeilla. Jotain jää siis johonkin seuraavaan kertaan, kun lumikentän kutsu joskus koittaa. Iltapäivällä viiden jälkeen ei uusia kulkijoita enää poikennut päivätuvalle ja niin tupa hiljeni. Ketään ei ollut sanomassa, ettei päivätuvassa kuulu yöpyä. Ilta hämärtyi vähitellen, eikä pimeää aikaa kestänyt kuin muutaman tunnin. Yöllä ei kuitenkaan vielä pyryttänyt.


Torstai 20.4.


Heräsimme aamukuudelta uuteen aamuun ja valmiina lopetuspäivän hiihto-osuuteen. Saanan päivätuvalta Saanan kärjen kautta kiertäen Retkeilykeskukselle tulisi 6km hiihtoa. Lumipyry ei ollut vielä kunnolla alkanut. Pääsimme suksien päälle 9.30 ja eilisten hiihtäjien jäljet näkyivät juuri ja juuri. Seurasimme lyhyitä sinisiä tolppia, joiden kohdalta Saanaa kiertävä talvireitti kulkee. Näkyvyys valkoisessa maisemassa oli heikko, eivätkä silmät halunneet millään nähdä mistä oli kuljettu. Tasaisen valkoisessa maastossa ei käsitä edes sitä nouseeko vai laskeeko maa edessäsi. Sen tajuaa vasta suksituntumalla. Saanan kärjen käännöksen jälkeen alkoivat vaelluksemme ainoat kunnon alamäet Termispahtan laskun lisäksi. Saanalta Retkeilykeskukselle laskeutui reitti vähitellen pieni alamäki kerrallaan.

Toinen meistä löysi itsensä erittäin liukkaiden suksien ansiosta muutaman kerran pyrstöltään pehmeästä lumesta. Sukset luistivat alamäkeä vähän liiankin hyvin. Loppumatkasta oli käytössä jo latukin. Ahkiot eivät sotkeneet latua ja niin rohkenimme laskeutua latu-uraa pitkin. Vastaamme tuli hiihto-opas ryhmänsä kanssa. He kulkivat tarkoituksella latu-uran vieressä. Retkeilykeskuksen parkkipaikalle saavuimme 11.45 ja niin päättyi ensimmäinen yhteinen lumiseen aikaan tehty hiihtovaellus - talvivaellus, jos sen niin voi nimetä näin keväthankien aikaan. Vaellus oli kaikenkaikkiaan onnistunut. Pääsimme näkemään aivan erilaista keliä, aurinkoa, pyryä, lämpöä ja kovaa yöpakkasta, tuulta ja ripaus white outia. Muutama pikkuesine meni matkalla hukkaan ja yksi termospullo hajosi. Revontulia ei ollut tarjolla tällä reissulla. Mukava reissu, joskin ei ehkä kesävaellusten voittanutta. Jos kesällä toisinaan tulee mieleen rinkankannon jonninjoutavuus niin talvella lumen keskellä sitä jää pyörittämään päätään kun on aika sulattaa lunta ruoanlaittoon ja tiskiin, kun vettä ei ole saatavilla. Erityisesti ruoanlaitosta ja astioiden puhdistamisesta koostuu suurin vaivannäkö, ellei sitten nukkuminen teltassa ole myös vaivalloista. Mainitsinko vielä ahkion vedosta ylämäessä ;-)