8.7.2018

Polkupyöräretki kohteina Uusikaupunki ja Velhoveden reitti


Teksti ja kuvat Kaija Virtanen
Armonlaakson Vaeltajat järjestää kesäkuussa 2018 pyöräretken, johon osallistun yhdistyksen jäsenenä. Yhteislähtö tapahtuu Naantalin Aurinkoisen pihalta Nuhjalasta kello 9 aamulla. Sää enteilee sopivaa keliä pyöräretkelle. Hannelen johdolla lähdemme ajelemaan. Alussa pääsemme puikkelehtimaan pienempiä teitä. Kustavin tielle tultaessa autoja kulkee jonona. Onneksi pyöräilijöiden kaista on leveä.

Valtaväylältä käännymme Mynämäelle ja edelleen Vehmaalle. Retkemme jatkuu reippaasti, pidämme kuitenkin pieniä juomataukoja ja etujoukko odottelee perässä tulijoita. Maisemat lienevät osalle porukasta tuttuja tai ne eivät jokaista kiinnosta.
Vehmaan museon luona tauolla
Vehmaalla pidämme pitemmän paussin museon läheisyydessä. Museo ei ole auki. Meille riittää pieni kävely. Vehmaalla tutustumme Pyhän Margareetan keskiaikaiseen kivikirkkoon. Kirkko on todennäköisesti rakennettu vuosina 1425 – 1440. Tietää google. Komeat on sisätilat totta vie!
Pyhän Margareetan kivikirkon sisätiloja
Ahkerat ammattilaiset Hahmopelto Uudenkaupungin kaupungin kaupungintalon lähellä saa meidät pysähtymään, ihmettelemään ja hymyilemään. Alue on laaja, kierrämme vain pienen osan alueesta. Hiljaisia ammattilaisia työasennoissa - mm. auton korjaajia, heinäpellolla ahertajia, rakennusmiehiä ja jopa tanssiva pari.
Ahkerat ammattilaiset Hahmopelto 
Santtiorannan leirintäalueelta on meille varattu yösijat mökkeihin. Majoittumisen jälkeen lähdemme ruokailemaan Captain’s Makasiiniin Aittarantaan. Matka taittuu pyörällä, sillä leirintäalueelta on matkaa kaupungin keskustaan. Tällä retkellä jokainen hoitaa itse ruokailut. Retken hinta sisälsi vain majoittumisen.
Mökki, jossa nukuin, ilta-auringossa
Illaksi on varattu yhdistyksen maksamat saunavuorot. Leirintäalueen sauna sijaitsee 150 metrin päässä mökeistä, joten siellä on sopiva ’saunarauha’. Uskaltaudun mereen, vaikka laituri ja sen portaat ovat heikonlaiset.

Nukutun yön jälkeen on edessä Velhoveden rengastie. Mainos reitistä kertoo. ’Kappale Suomen kauneinta saaristoa on ulottuvillasi ilman venettä tai huolta lautta-aikatauluista. Hurauta 50 kilometrin mittainen reitti yhtä soittoa tai nautiskele saariston tunnelmasta pitkän kaavan mukaan.’
Maisema Velhoveden reitiltä 
Näin jälkeen päin voin todeta, että tosiaan hurautimme vauhdilla paikka paikoin huonokuntoisen rengastien. Välillä tuntui, että pyörästä lähtee osia irti ’nimismiehen kiharaisella’ tiellä. Pyörä ja polkija suoriutuvat tällä kertaa haavereitta.

Reitin kruunuksi onneksi Pyhämaalta löytyy mukava kauppa. Juhannuskoivut ovat kauniita kaupan edessä. Kauppa toimii myös kahvilana. Leppoisan hauska kesäinen pysähdys Pyhämaan Valinta nimisen kaupan tuntumassa piristää.
Pyhämaan Valinta - 'keidas' retkellämme!
Polkemista, polkemista ja noin kello 16 kierros on tehty. Jäämme kaupungilla ruokailemaan. Aittarannan Bistro Bay valikoituu paikaksi. Hyvää ruokaa ja juomaa sekä oikein mukavaa seuraa. Matkalla leirintäalueelle osa meistä poikkeaa kuuluisassa Alina kenkäkaupassa. Kaupan luona kadun ylle on tehty värikäs tunnelma sateenvarjoista. Asialla on ollut kenkäkauppias.
Sateenvarjoja Alina kenkäkaupan luona
Toinen yö nukutaan Santtion leirintä alueella. Aamusiivouksen jälkeen lähdemme kotimatkalle. Mukavasti vetäjät ovat valinneet mahdollisuuksien mukaan toisen reitin. Näemme mm. ’kuuluisan’ Uudenkaupungin autotehtaan sekä sen työntekijöiden parakkiasuntoja.
Vehmaalla valmistaudumme lounaalle 
Vehmaalla pysähdymme lounaalle Torpparin Tupa – nimiseen paikkaan. Keittolounas maistuu ja on edullista. Sopiva pyöräilysää siivittää retkeämme. Juomatauot ovat sopivissa paikoissa – etenkin reipasnousuisen mäen päällä on tarpeen juoda.
Kotimatkalla - tauolla
Muu ryhmä jatkaa Naantaliin. Minä polkaisen suorinta tietä Raisioon. Pyöräni mittariin tuli 225 kilometriä kolmen päivän aikana. Kiitos Hannele ja muut retkeläiset!

5.7.2018

Patikointia kansallispuistoissa


Teksti ja kuvat Kaija Virtanen
Suunnitelma – kulkea kolmen naisen voimalla Hossan poluilla ja poiketa matkalla Etelä-Konneveden, Tiilikkajärven ja Rokuan kansallispuistossa sekä Raatteenportilla ja Manamansalon saarella. Matkaan on varattu aikaa 9 vuorokautta.

Lauantaina 16.6. 2018 varhain aamulla lähdemme. Aurinko paistaa, auton radiossa soi Myrskyluodon Maija. Emme mene saaristoon, vaan 9-tietä pitkin kohti Jyväskylää. Poikkeamme munkkikahvilla Laukaan hovissa. Tikkakoskella on lentonäytös. Autoilijoita on paljon liikkeellä. Toiset ajavat sopuisasti jonossa, toisille ohittaminen tuntuu olevan etenemisen ehto.

Matkalla on kapeita kohtia, joissa järvet reunustavat tietä molemmin puolin. Joutsenet uiskentelevat – on kesä. Ohitamme mukavan kuuloisia paikkoja – Säkinmäki, Armisvesi, Kankaislampi. Hoidettua kaunista metsää on mukava katsella. Aurinko paistaa – oikea poski saa enemmän paistetta kuin vasen. Sinisenliilat lupiinit ovat valloittaneet tien reunamat. Autioksi jätetty talo seisoo surullisena tien varrella. Mäkitervakkoja, metsäkurjenpolvia ja lehmiä ’kivisellä’ laitumella näkyy tien varrella, kun tulemme Kalaja-nimiselle P-paikalle Etelä-Konneveden kansallispuistossa.


Etelä-Konnevedellä Kalajankierros
Tervetulotaulut kertovat alueesta. Kansallispuisto on perustettu 2014 ja se sijaitsee Rautalammin Konnevedellä. ’Löydä vuorimaat kirkkaiden vesien kainalossa’ lukee taulussa. Vastakohtien puiston tunnuksessa poseeraa kalasääski. Lähdemme Kalajan kierrokselle. Polku vie ylös Kalajanvuorelle. Puiden juurien tekemiä porrasaskelmia riittää kivisellä polulla. Vuorelta on komeat näköalat. Pienen ihmettelyn jälkeen pitää laskeutua varovasti alas vuorelta. Onneksi selviämme ehjinä. Tällä kertaa kulutimme kolme tuntia puiston polkuja.
Kajajan kierros kutsuu
Ruokaostosten jälkeen jatkamme auringon paistaessa jo huhtikuussa varattuun majapaikkaan eli hotelli Tiilikkaan. Syöminen ja nukkuminen auttavat jaksamaan!!!

Sunnuntaina 17.6. kohteemme on Tiilikkajärven kansallispuisto, perustettu 1982. Opastaulusta voi lukea ’Kansallispuistot ovat eläviä näytteitä luontomme monimuotoisuudesta. Tiilikkajärvi edustaa pohjoissavolaista karua ja erämaista vedenjakaja seutua. Mielenkiintoisena Tiilikkajärvi näyttäytyy kapeilla harjuniemillä, jotka jakavat kansallispuiston tummavetisen nimikkojärven kahtia. Metsien ja vesien ympärillä lepäävät laajat luonnontilaiset suot’. – Siispä poluille ja katsomaan pitääkö taulun juttu paikkaansa.
Tiilikkajärven  heleyttä!
Lähdemme Sammakkotammen p-paikalta, sillä tavoitteena on nähdä Venäjänhiekka. Kiehtovan kapeat pitkospuut koivuvoittoisessa maastossa Sammakkojärven rannan läheisyydessä – ai että on kaunista. Suopursujen tuoksu, rantakasvuston rehevyys – maisema on aivan erilaista kuin eilen. Kuljemme Uitonkierto reitillä.
Metsätähti - luonnonkukan päivänä!
Tänään on luonnonkukan päivä. Suomen Luonnonsuojeluliitto on omistanut päivän metsätähdelle. Niitä löytyy polun varrelta. Valkotupsuiset tupasvillat vilkuttavat ja tuovat mieleen Kilpisjärven maisemat. Puolukka kukkii, mustikoissa on vaalean vihreitä raakileita, kapeat koivut kaartuvat sinne tänne. Välillä noustaan hiekkaiselle, mäntyjä kasvavalle harjulle ja tullaan Venäjänhiekalle. Täällä on muitakin retkeilijöitä. Kaksi lasta polskii matalassa rantavedessä.
Venäjän hiekalla
Evästauon jälkeen jatkamme kävelyä hiekalla – mukavalta tuntuu – hiekka on hienoa, pinnalla on vähän tuulen puista irrottamaa roskaa. Kävelemme hyvin kapeaa mäntyjen reunustamaa polkua Kalmoniemeen ja takaisin. Komea kaarisilta vie Autiojärven toiselle puolelle, josta Uiton kierto jatkuu takaisin Sammakkotammen p-paikalle.

Päivä on jo ehtinyt iltapäivään kello 15, kun tulemme auton luokse. Ainakin pitkospuita kuljettiin kilometritolkulla eikä maisemassa ollut valittamista.
Pitkospuiden pitkää riviä
Retkeilymme jatkuu autoillen kohti seuraavaa puistoa eli Hossaa. Suomussalmella nähdään poroja, pysyvät kiltisti tien reunassa. Majoitumme Hossan Lumo – camping alueella. Illan auringonlasku tekee taidetta taivaanrantaan. Asuntomme ikkunasta on komea näköala.
Taidetta auringonlaskun aikaan Hossan Lumossa
Lähdemme maanantaina 18.6 aikaisin aamulla liikkeelle. Taivas on pilvinen ja sadetta lupailee säätiedotus. Olemme varustautuneet kaikenlaiseen säähän, joten ei huolta. Hossan kansallispuistossa suuntaamme Julma-Ölkyn p-paikalle. Lueskelemme opastauluja. Niissä kerrotaan, että Julma-Ölkyn kanjonijärvi on n. kolme kilometriä pitkä ja kapeimmillaan vain 10 metriä leveä. Järvellä on syvyyttä n. 50 metriä ja sen pinnasta kohoaa kallioseinä jopa 50 metrin korkeuteen. Edessä on näinolleen huimat näköalat.
Näkemistä riittää Julma-ölkyn reitillä
Ölkyn ähkäsy – niminen reitti kiertää kanjonijärven. Reittiä kuvataan vaativaksi. Sopii meille näin aluksi, kun olemme aamutuimaan hyvävoimaisia. Vehreän matalan jälkeen polku nousee ylös kiviselle rinteelle. Onneksi maasto on kuivaa ja meillä kävelysauvat apuna. Ylhäältä on komea näkymä järvelle ja vastarannalle.
Kanjonijärven komeutta!
Tarkkana pitää olla ja siirtyä välillä reunasta ylempänä kulkevalle polulle. Korkeat männyt kasvavat kivisessä maastossa. Muutamia komeita runkoja on kaatunut, näin löytyy sopiva istuin tauon ajaksi. Ei voi kuin ihmetellä, miten korkeiksi männyt ovat kasvaneet suurten kivien lomassa. Välillä polku siirtyy syvemmälle kuusimetsän suojaan, mutta kiertyy hetken kuluttua jälleen kallioiselle reunamalle. Löytyy penkki, mikä kutsuu istumaan ja kokeilemaan kameran itselaukaisua! Kuva naiskolmikosta onnistuu!
Retkeilijät tauolla
Ohitamme Olkyn ylityspaikan. Silta on kovin alhaalla ja sinne vie jyrkät rappuset. – Ei houkuta. Jatkamme kulkemista Ölkynperälle. Nyt saa askeltaa myös pitkospuilla ja katsella vihreää kasvillisuutta. Löytyy laavu ja tulipaikka. Metsäpalovaroitus on voimassa, joten emme tee tulta. Lisäksi paikalla majailee hyttysten armeija. Jatkamme vapaammalle alueelle. Pitkospuita uusitaan. Levähdyspaikka löytyy pitkospuilta.
Pieni välipala on paikallaan!
Tasaisemman maaston jälkeen polku jatkuu ylämäkeen. Tulemme Ölkyn Ärjä – näköala tasanteelle – maisemia riittää. Nyt voi katsella järven yli vastakkaisen rinteen kallioita ja jyrkänteitä. Punaiset merkit puissa – on mentävä kivistä mäkeä alaspäin ja hetkessä noustava ylös. Eipä silti - ylös on helpompi kavuta ja ylhäällä on hienot näköalat.

Tauon jälkeen riittää kulkemista ja ympäristön ihmettelemistä. Päivä kuluu kuin siivillä. Aurinko paistaa illalla, kun lepuutamme mieltä ja kehoa majapaikan ulkoterassilla – uudet Hossan kansallispuistopaidat pääsevät kuvaan!
Hossa paidat pääosassa!
Tiistaina 19.6 suuntaamme Hossalaislampien p-paikalle. Tarkoituksena kulkea 14 km Kokalmuksen kierros. Opastekstin mukaan reitti on helppokulkuista ja pääosin tasaista polkua, jolla voi keskittyä nauttimaan luonnosta.
Suopursujen tuoksua
Tällä polulla luonto hellii – suopursuja on kaikkialla ja niiden tuoksu leijuu ympäristössä, käki kukkuu ahkerasti, poro’äiti’ huolehtii vasastaan.
Vauhtia porojen tahtiin
Pitkospuut kuljettavat alavassa suoperäisessä maastossa. Kapea metsäinen saareke nousee välillä ylemmäs Hoiluan särkälle. Pitkiä mäntyjä kasvaa polun reunamilla. Maassa lepää kaatuneita puita niin tuoreita kuin kuivuneita.  Hiekassa näkyy poron jälkiä. Valkoiset pilvet peilaavat Hoilua-järven pintaan. Mäntyjen rungoissa on mitä hienompia ja mielikuvituksen valtaavia ’pahkuroita’.

Keskiviikkona 20.6. kierrämme Hakokosken hujaus -nimisen reitin. Yöllä on satanut. Puhelimen sää näyttää pisaroita koko päiväksi. Ajelemme Huosivirran p-paikalle. Opaskirja kertoo, että reitti tarjoaa kulkijalle upean harjumaiseman ja maaston korkeusero on noin 30 metriä.
Harjulle nousua
Eipä sitten muuta kuin sadetamineet ylle ja reitille – ainakin ilmaa on hyvä hengittää. Reitti on merkitty keltaisella maalilla. Harjut ovat kauniita, männyt seisovat suorina jyrkässä rinteessä. Kosken ylityspaikalla on kapea silta. Opastaulun kertomaa – Ikipuita ja hopeisia keloja. Mänty voi täällä elää yli 500 vuotta. Kuoltuaan se voi seistä kelona toista sataa vuotta ja kaatuneen puun maatuminen voi kestää yhtä kauan. Näkyvissä olevan metsän historia voi ulottua lähes 1000 vuoden taakse.

Torkon Luikealla on hyvä tulentekopaikka. Puut turhan paksuja, joten kirveelle löytyy töitä. Läheisessä tiheässä metsikössä kuuluu taistelun ääniä. Kuukkelit siellä komentelevat toisiaan.
Kirveellä töitä - puut pieniksi
Makkara maistuu ja pieni lepo on paikallaan. Polku jatkuu harjun reunaa ensin ylös ja hetken kuluttua jyrkästi alas. Tasapainottelua ja kengät alamäessä sivusuuntaan niin selviämme kaatumatta. Maisemaa piristää aivan pyöreä vesipaikka – suppa. Hakokoski on kivinen, kirkas vesi virtaa mutkitellen kivien lomassa. Mukavasti meni retkemme. Ajelu Hossan lumoon syömään, saunomaan ja nukkumaan.

Torstaina 21.6. aurinko paistaa. Aamutoimet ja kämpän siivous – retkemme jatkuu kohti uusia seikkailuja. Ensin suuntaamme Raatteentielle. Tie vie suoraan Raatteenportille, jossa sijaitsee Lotta museo.  P-paikan opastaulussa kerrotaan: Raatteentie on rakennettu jo 1915-1919. Sitä parannettiin 1923 -1924. Parantamisen jälkeen tie otettiin valtion hoitoon. Tietä käyttivät paikallisen väestön lisäksi Neuvostoliittoon menevät elintarvikkeita kuljettavat hevoskaravaanit aina vuoteen 1928 asti, jolloin rajan ylittävä liikenne tyrehtyi. Talvisodan vuosina 1939-1940 käytiin Raatteentiellä suuret torjuntataistelut. Tien varrella on nähtävyytenä talvisodan ajalta peräisin olevat panssariesteet, entisöity korsu ja juoksuhauta sekä talvisodan muistomerkki. Tien pituus on 19,8 km ja se noudattaa edelleen alkuperäistä linjaansa. Tiemuseokohteeksi Raatteentie hyväksyttiin 1982.
Raatteen portti - ovi Lotta museon kahvilaan
Museo aukeaa klo 10. Ehdimme ennen sitä kiertää läheisen puolen kilometrin pituisen taistelujen polun. Sen varrella on mm. Muistokivi Vienan heimosotureiden muistolle. Pitkospuilla astuessa ajatus kulkee sekavana. Maasto on kaunista, mutta paikan historia vetää hiljaiseksi.

Lotta museon kahvilassa on tunnelmallinen sisustus. Lamppujen kupuna pitsiliinoja, seinillä sodanajan julisteista kehystettyjä tauluja. Munkkikahvien jälkeen kävelemme läheisellä pellolla olevan Talvisodan monumentin luokse. Opastaulussa lukee: Tämä muistomerkki on kunnianosoitus veteraaneille ja sodassa 1939-40 olleille sekä siitä kärsineille. Kentällä olevat kivet kuvaavat Talvisodassa Suomussalmen taisteluissa kaatuneita suomalaisia ja neuvostoarmeijan sotilaita. Keskusmuistomerkki ’Avara syli’ ojentaa suojelevat siipensä hiljaisen kivikentän ylle. Muistomerkissä on sataviisi vaskikelloa, kello jokaiselle talvisodan päivälle. Ne soittavat tuulessa hiljaista viestiä sodan mielettömyydestä. Muistomerkin on suunnitellut Erkki Pullinen. Euroopan Unioni, Suomussalmen kunta ja Kainuun EU-keskus ovat rahoittaneet muistomerkin.
Talvisodan monumentti
Jatkamme Rokuan kansallispuistoon. Puisto on perustettu jo 1956, sijainti Muhos, Vaala ja Utajärvi. Majoittaudumme Suopursu -nimiseen mökkiin Rokuan hovin alueella.

Ilta on vielä nuori, joten patikoimaan käy retkeilijöiden mieli. Pookivaara kuulostaa mukavalta – matkaan siis! Rokuasta on maininta Köyhien tunturit. Luonto on herkkää, joten retkeilijää pyydetään pysymään reitillä. Ensi havainto on valtava määrä rappusia, ne suojaavat hiekkaperäistä maastoa, kun reitti kulkee rinnettä vuoroin alas ja ylös. Tasaisessa mäntymetsässä on vaaleaa jäkälää aivan kuin lumi peittäisi kesäisen mäntymetsän.

Tulemme hienoon paikkaan, josta opastaulu kertoo Rokuan supat otsikolla. Sulavan mannerjäätikön railojen rikkomasta reunasta erottui jäätikköjen suulla jäälohkoja, jotka hautautuivat hiekkaan. Myöhemmin jäälohkareet sulivat, jolloin jokisuiston tasainen pinta vajosi vaihtelevaksi suppakuoppien ja harjukumpujen kirjomaksi maastoksi, niin kutsutuksi kamemaastoksi. Supat erottuvat maisemasta pieninä soina ja järvinä. Ne hallitsevat maisemaa erityisesti Rokuan harjumuodostuman länsipäässä. Ympärillä avautuva Syvyydenkaivo on Suomen syvin suppakuoppa. Noin 50 metriä syvä ja yli 300 metriä pitkä muodostuma on niin suuri, että sen hahmottaminen maastossa on vaikeaa. Syvintä kohtaa peittävä kahdeksan metrin turvekerros ja rinteiden valuminen ovat loiventaneet suopan alkuperäisiä piirteitä.
Matkalla Syvyyden kaivon pohjalle....
Pysähdymme taulun luona ihmettelemään ja katsomaan tarkemmin joka suuntaan. Voi mahdotonta – ei ole turha tämäkään kansallispuisto! Kirsti muisti, että Pertti Sirola oli vihjannut Syvyydenkaivosta, kun hän kuuli, että lähdemme kansallispuistoihin. 
Hyvä vihje- kiitos Pertti!

Jatkamme harjun reunassa kulkevaa polkua eteenpäin. Puolukat kukkivat, kielot ovat jo kukkineet. On pieniä koivuja, katajapensaita ja mäntyjä sekä muutama kuusi ja niiden takaa pilkottaa tasainen suoniitty. Tulee taulu, mikä kertoo Syvyydenkaivon suon muodostumisesta. Vaikka suo on pieni, turvetta on kertynyt vuosituhansien kuluessa noin kahdeksan metriä paksu kerros. Turvekerrostuman rakenne osoittaa pohjavedenpinnan nousseen hitaasti koko suon kehityshistorian ajan.
Terttualpi ja suopursuja...pitkospuiden vieressä
Tapasin suon reunalla suopursujen lisäksi myös keltatupsuisen terttualpin, jonka opettelin tuntemaan Haunisten altaan kierroksella Raision sporttileiriläisiä varten. Pitkäjärven rannalla on komea kota. Liikuntaesteisille on tehty mahdollisuus tulla paikalle.

Pookivaaralla seisoo ruskea varaustupa, huiman korkea näkötorni sekä Pookin paussi -niminen tupa, jossa pöytä ja penkit. Retkeilijöitä on ruokailemassa. Me katselemme ympärillemme ja jatkamme matkaa. Päivä on jo kääntymässä iltaan, joten on aika suunnistaa majapaikkaan.

Perjantai 22.6. Juhannusaatto sataa vettä taivaalta ja asteita on alle 10 aamulla. Lähdemme kuitenkin liikkeelle. Sade pitää välillä taukoa, kun tulemme Suppa opastuskeskukseen. Keskuksen pihalla on mukavat luontoaiheiset kuvataulut, joissa on kertomuksia ja kuvia Rokuan luonnosta. Opastuskeskus aukeaa kello 10. Menemme kahville. Myyjämies palvelee avuliaasti ja esittelee hiekkadyynien sekä Rokuan syntyä. Ostamme Rokua paidat. Myyjä sanoo leikillisesti, ettei hän myy ennen kuin tunnistamme, mikä lintu on kuvattuna paidassa. Emme tiedä, mutta hän myy kuitenkin. Lintu on leppälintu. Jostain syystä kansallispuiston tunnusmagneetti tarttuu myös ostoksiimme.
Juhannusaaton polkua - ei lunta, vaan jäkälää..
Sade ropisee ulkona, kun olemme sisällä. Olemme ulkoiluretkellä, joten takit ylle ja matkaan. Onneksemme sade hellittää, kun olemme liikkeellä. Polku on nimeltään energiankulutusreitti. Punaiset merkit puissa ohjaavat kulkua. Hiekkadyynit ovat saaneet peitteen männyistä ja aluskasvillisuudesta, etenkin vaaleat pallomaiset jäkälät ovat kuin lunta.
veturi ja vaunu...
Rokua Health ja Span pihapiirissä on veturi ja junavaunu – hienoa historiaa! Ihmettelyn ja valokuvaamisen jälkeen jatkamme Kirvesjärvelle. Siellä on kota, jonka sisällä on tulipaikka. Missähän muut retkeilijät ovat? Puhdas mäntymetsäinen luonto on seuranamme.
Makkarat paistuvat Kirvesjärven kodassa
Saarinen on seuraava pysähdyspaikka. Istahdamme hetkeksi juomaan. Nyt on jo muitakin liikkeellä, onhan kesän juhla juhannus tulossa ja kello ehtinyt jo iltapäivä neljään. Meillä on vielä matkaa majapaikkaan, joten panemme töppöstä toisen eteen reippain mielin – tällä kertaa poutasäässä!

Illalla menemme rantasaunaan naisten vuorolla ja pulahdamme Jaakon järven rantaveteen. Saunan eteen on tuotu kauniita koivuja juhannuksen kunniaksi.

Lauantai 23.6. Juhannuspäivä valkenee sateisin yön jälkeen. Meidän retkemme jatkuu autoillen Manamansalon leirintäalueelle. Auton ikkunasta katsottuna luonto on raikkaan vihreää. Tien varrella hylätyt talot ovat surullista katsottavaa. Suomen joka kolkkaan ei ole löytynyt uusia asukkaita, kun vanhoista on aika mennyt ohi. 

Manamansalo on saari Oulujärvessä. Saaren pituus on 16,2 kilometriä ja suurin leveys 13.8 kilometriä. Auto jää leirintäalueen p-paikalle. Päiväkahvin jälkeen tutustumme polkuihin. Makkaraniemeen on 3,5 kilometriä, joten siihen suuntaan kulkumme ohjautuu. Rantapenkka on jyrkkä, alhaalla näkyy hiekkainen kaistale, suuria puita on maassa juuret kohti taivasta. Oulujärven aavalta tuuli on tehnyt tehtävänsä.
Manamansalon rinne Oulujärven rannalla
Kaikki puut eivät ole kaatuneet, sillä aivan reunalla kasvaa mäntyjä, joiden juuret näyttävät olevan ilmassa. Päivä on jo pitkällä iltapäivän puolella, kun tulemme kierrokselta auton luokse. Edessä on ajomatka Kontiovaaralle, josta on varattu yösija Kainuun Meri – alueelta. Paikka löytyy ja mökki on uudehko Ikean kalustein varustettu.

Sunnuntaina 24.6 aamulla varhain alkaa kotimatka. Mukavasti kaikki onnistuu – pari ruoka- ja kahvitaukoa – kun olemme kotipuolessa. Kiitos Kirsti ja Leena!



14.6.2018

Inkkarimelontaa Aurajoella

Teksti ja kuvat: Tarja Aittala

Raision Rinkan ehkä jo perinteeksikin muodostunut alkukesän melontaretki melottiin avokanooteilla  - joita myös inkkareiksi kutsutaan - lauantaina 9.6.2018. Oppaana toimineen Satu Eklundin johdolla päästiin mukavasti retkikohteeseen Liedon Vanhalinnaan, sään ollessa melonnalle erittäin suosiollinen.

Kalusto vuokrattiin Aurajoen opastuskeskus Myllärintalolta Halistenkosken kupeesta. Vuokrahintaan kuuluu 2- tai 3-paikkaisen avokanootin lisäksi mela ja melontaliivi. Muutamia kertoja täältä melomaan lähteneenä oli mukava huomata kalustoa myös uusitun. Vuokrattavana on myös muutama kajakki ja näkyipä vuokrattavana olevan SUP (Stand Up Paddling) -lautojakin.

Melontaretken opas Satu Eklund.

Ennen lähtöä: tarkista varustus


Melaa valittaessa kannattaa kiinnittää huomiota sen pituuteen. Nyrkkisääntönä pidetään, että melan pituus on noin omaan leukaan asti. Liian pitkä mela tuntuu kyllä yläselässä ja toisaalta liian lyhyellä melalla on vähän hankalaa koukkaista riittävän syvältä vedestä. Melontaliivin on oltava omaan painoon sopiva ja hyvin päälle puettu. Suosituspainomäärä löytyy yleensä liivin sisältä. Melonliivi on se turvavaruste, joka auttaa veden varaan sattuessa - perusuimataidon lisäksi. Muu vaatetus sään mukaan ja kerrospukeutuminen toimii tässäkin lajissa. Aurinkoisella säällä kannattaa suojata silmien lisäksi myös päänsä ja ihonsa - veden äärellä auringon säteet vaikuttavat aika voimakkaasti. Mukaan kannattaa varata vedenpitävään pussiin tai tiukasti sidottuun muovipussiin kuivaa vaatetta, joskin avokanootilla meno on aika vakaata eikä tarvitse pelätä sen kaatumista. Sateen sattuessa tietysti sadeviitta tai takki puoltavat paikkaansa. Eikä sovi unohtaa juotavaa ja syötävää - energiaa kuluu tässäkin lajissa ihan mukavasti. Kun henkilökohtainen varustus on tarkistettu, kannattaa tarkistaa myös kanootti: istuimet kunnossa, väline ehjä ja kolhuton.

Kanoottiin meno ja sieltä poistuminen


Aurajoen opastuskeskuksen kanootit sijaitsevat lähellä laituria sijaitsevassa säilytystilassa, josta ne kannetaan laiturin lähtöpaikkaan. Avokanootti painaa materiaalista riippuen 40-50 kg, mutta kaksin sen kantaminen onnistuu mutkattomasti.

Aurajoen opastuskeskuksen laituri on suunniteltu siten, että meno kanoottiin on helppoa: kanootti pysyy paikoillaan ja laiturin tuki on sen molemmilla puolilla. Kanoottiin astutaan keskelle istuimen eteen ja tukea voi tarvittaessa ottaa kanootin molemmilta reunoilta. Painopiste kannattaa olla kanootin takana eli painavampi toveri ja varustus mieluiten takaosaan. Edessä melojan kannattaa mennä ensin, jolloin kanootti on tukevampi. Kanootista poistuminen tapahtuu päinvastaisessa järjestyksessä: takameloja astuu ensin kanootista pois.

Luonnon rannoilta lähtiessä kannattaa tarkistaa, että kanootti on kunnolla vedessä - vähäisessä vedessä se painuu melojien painosta pohjaan. Jos kanootissa on tarve liikkua, liikutaan kanootin keskellä kölilinjassa matalana pitäen kiinni molemmista laidoista.

Melontatekniikka


Melaan tartutaan siten, että toinen käsi tarttuu melan varren päästä rystysten jäädessä ylöspäin melan lavan osoittaessa alaspäin. Toinen käsi tarttuu melan varresta. Käsien etäisyys on noin hartioiden levyinen. Vartaloa kierretään ennen melan veteen asettamista siten, että hartialinja kiertyy kanootin suuntaiseksi yläkäsi edellä. Yläkäsi työntää melaa vedessä, alakädellä pyritään olemaan vetämättä. Melontaveto tapahtuu oikaisemalla vartalon kierto. Mitä pystysuorempi ja lähempänä kanoottia veto on, sitä vähemmän kanootti kääntyilee. Oikean tekniikan kyllä toteaa matkan varrella. Väärä tekniikka aiheuttaa kipuja käteen ja hartioihin - tekniikkalaji siis tämäkin. Alla linkittämästäni YouTube-videosta voi kurkata tekniikkaa. Video on englanninkielinen, mutta kuvasta pystyy havaitsemaan oleelliset asiat. (Canoeing-TV, kesto 2:22 min).





Avokanootilla melotaan molemmilta puolilta. Kun yleensä melojia on kaksi, jää takanaistuvan hommaksi melonnan lisäksi kulkusuunnan pitäminen. Melaa oppii kyllä käyttämään peräsimenä,  kokeillen miten kanootti tottelee melan ollessa takaosan vasemmalla tai oikealla puolella. Sopiva tahti löytyy kyllä matkan edetessä. Tässäkin lajissa pätee "ei matka tapa, vaan vauhti", eli sopivan verkkaisella tahdilla ehtii katsomaan luontomaisemia jokiperspektiivistä.

Jokinäkymiä kanootista.


Melontakohteena Liedon Vanhalinna


Liedon Vanhalinnalle on matkaa Aurajoen opastuskeskuksen laiturilta noin 5 km/suunta ja se taittuu 1,5 - 2 tunnissa vähemmänkin lajia harrastaneelta. Linnavuoren kyllä havaitsee hyvissä ajoin kanootista, joten laiturista ei voi erehtyä. Laiturilta kannattaa kanootti vetää rannalle, jotta rantautuminen laiturin kautta onnistuu muiltakin. Kohde on nimittäin aika suosittu.


Kanootit Vanhalinnan laiturin rannalla.


Mukavaa vaihtelua istumiselle tarjoaa kapuaminen Linnavuoren huipulle ihailemaan Aurajokea kukkulaperspektiivistä ja tarjoaahan Linnavuori myös aika hyvät puitteet eväiden nautiskeluunkin.


Aurajoki Linnavuorelta nähtynä.

Liedon Vanhalinnan alueella voi tutustua kartanomiljööseen sekä lähialueeseen opasteilla varustetuilla luonto- ja kulttuuripoluilla. Kartanossa toimii myös museo, puoti ja kahvila.


Vanhalinnan pihamiljöö.



 Lisätietoa

Aurajokisäätiön verkkosivut Aurajoen opastuskeskus Myllärintalon kanoottivuokrahinnat 2018

Liedon vanhalinna

Lajitietoa tarjoaa mm. yhdistykset:

Avokanoottiyhdistys ry
Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry

20.5.2018

Kevätretken kierrokset Hämeen järviylängöllä


Teksti ja kuvat Kaija Virtanen
Retkikohteena on Hämeen järviylängöllä Räyskälän kylässä sijaitsevan Iso-Melkutin järven sekä Saaren Kansapuiston Suujärven kiertävät reitit. Retki alkaa aurinkoisena lauantaina 19.5. kello 8.30, kun retkeläiset tulevat Raisio kaupungintalon luokse ja asettuvat linja-autoon. Kuljettaja Terhi ohjaa auton Salon ja Someron kautta Iso-Melkutin järven P-paikalle Tauluntie 146, Loppi. Mukavan tasainen puheensorina kuuluu matkan aikana, kun 40 retkeläistä vaihtavat kuulumisia.
Ilvesreitillä on hyvät opasteet
P-paikalta järven rantaan vievä polku on osa pitkää Ilves-reittiä. Järven ympäri kulkeva reitti on merkitty sinisin merkein. Kirkasvetinen, sukeltajien suosima Iso-Melkutin järvi on syntynyt kangasmaastossa olevaan suppaan, jota kapea harjulaakso on muotoillut, tietää google. Maasto on helppokulkuista kangasmetsää. Matkan varrella on merkitty paikka, jossa kasvaa rauhoitettu Hämeenkylmänkukka – Kanta-Hämeen maakuntakasvi. Ryhmä sukeltajia on tänäänkin paikalla, kun etenemme kohti taukopaikkaa.
Hämeenkylmänkukka on rauhoitettu
Puita ei kannettu mukanamme turhaan, sillä makkaran paistaminen ja niiden nauttiminen antavat monelle retkelle täysosuman. Istumapenkit ovat vähissä. Tämä joukko uskaltaa istua myös maassa. Luonto hellii meitä. Aurinkoista ilmaa viilentää keväinen leuto tuuli. Suorassa seisovat männyt luovat komeat varjot taukopaikalle.Tulipaikka sijaitsee kumpuilevan harjumaaston notkelmassa.
..ja niin makkarat paistuvat ja maistuvat..

Taukopaikka varjoisassa notkelmassa

Kierros jatkuu. Kapea polku kuljettaa eteenpäin aivan lähellä rantaa. Näkyy selvästi kirkasvetisen järven pohja. Rannan tuntumassa järvi ei ole syvä. Ylitämme kauniin puisen sillan, jonka Lopen Samoojat ovat 7.10.2006 pystyttäneet. Vähä-Melkutin järvi jää oikealle. Ilman siltaa olisi hankala jatkaa Iso-Melkutin järven kierrosta.
Sillan jälkeen matka jatkuu..
Sillan jälkeen polku siirtyy pois rannasta ylemmäs metsään. Sitten yllättäin kapeassa koivun rungossa loistaa ’pahkura’. Siirryn lähemmäs kuvaamaan. Pienellä mielikuvituksella ’pahkurasta’ saa esille ’sykkivän sydämen’.
Sydämmellistä retkeä!
Aurinko lämmittää selkäpuolta, kun jatkamme sinisten merkkien viitoittamaan reittiä eteenpäin. Ennen P-paikalle saapumista nopea nainen ehtii jopa käydä uimassa Iso-Melkutin järvessä. Rinkkalaiset ovat monipuolisia ja nopeita käänteissään – ainakin osa meistä!
.. jos metsään hauat mennä nyt, ehkäpä yllätyt.. 

Järvi kierretty, käännytään loppusuoralle. 
Sitten siirrymme linja-autolla Saaren kansanpuistoon. Täältä löytyy linja-autolle parempi P-paikka.  Saaren kansanpuisto sijaitsee Hämeen järviylängöllä maisemallisesti ja geologisesti arvokkaalla Kaukolanharjun harjualueella. Alueella on lukuisia suppakuoppia, jotka syntyivät, kun jääkuopasta irronnut valtava lohkare jäi maa-aineksen alle. Myöhemmin lohkare suli romauttaen maan kuopan päälle. Kirkasvetinen Suujärvi on harjusuppajärvi, kuten monet muut alueen järvet, tietää google.
Tauolla Saaren kansanpuistossa
Lähdemme reitille, mikä kiertää Suujärven. Aluksi on kuitenkin tauon paikka. Nyt pysähdymme uimapaikan tuntumassa. Kaksi reipasta haluaa uida ja toiset nauttivat eväitään ja lepäilevät.
Nousua Raanpäänharjulle
Reitin alussa on nousua Raanpäänharjulle. Opastaulun mukaan Raanpäänharju nousee jyrkkänä seinämänä Suujärvestä ja muodostaa järven itärannalle 30 metriä korkean selänteen, jonka tasainen laki on paikoitellen 20 metriä leveä.
Harju kapenee Suujärvenharjulla
Järvi pilkottaa korkeiden mäntyjen takaa ja polkua on hyvä kävellä. Sinikukkainen metsäorvokki tervehtii polun varrella. Mustikan kukat hehkuvat vihreiden lehtien lomasta, kun katsoo tarkkaan. Tulemme risteykseen, josta jatkamme Suujärvenharjulle. Kuljemme myös täällä pitkin Ilves-reittiä. Harjun tasanne kapenee, reunojen jyrkkyys tulee paremmin näkyviin.
Näkymä reitin varrelta
Opastaulu kertoo, että Suujärven ja Määrlammin vesien väliin ahtautunutta, alueella tyypillistä pitkittäisharjua kutsutaan Suujärvenharjuksi eli Järväharjuksi.  Muodostelma on likipitäen samanlaista koko matkan korkeata, kapealakista ja jyrkkäseinämäistä. Vuorotellen se laskee ja nousee, muodostaa kumpuja ja mutkittelee runsaasti. Harju kohoaa paikoitellen 20 metriin järvestä. Opastaulun kuvaus toteutuu, kun kuljemme eteenpäin. Hieno juttu!
Tukkien ylivetouoma
Polku laskeutuu ja taulusta voimme lukea. Tämä on tukkien ylivetouoma. Aluetta ympäröiviä vesistöjä pitkin on tukkeja voitu helposti uittaa, paitsi vaikeakulkuisten harjujen takia. Sen vuoksi matalampaan kohtaan on tehty kapea uoma, jota pitkin puutavaraa on voitu siirtää vesistöjen välillä.

Suurjärven kiertävä reitti laskeutuu tielle. Kulkua voi jatkaa joko järven rantaa pitkin tai maantien reunaa. Rannassa kulkeva reitti on kivinen, joten mm. luontoon.fi sivuilla suositellaan kulkemaan maantien reunaa.  Meistä toiset kulkevat polkua, toiset maantien reunaa. Kaikki saapuvat samanaikaisesti linja-auton luokse. Väsyneinä, mutta toivottavasti onnellisina, kotimatkamme alkaa. Ajelemme Forssan kautta 10-tietä Turkuun päin. Matkalla pidämme vielä pienen tauon Kahvikeitaan luona. Raisiossa olemme klo 17, joten retkipäivään tulee pituutta 8 ja puoli tuntia.

Kiitos ja kumarrus kaikille retkeläisille ja erityisesti sisarelleni Kirstille. Hänen ansiotaan on, että tämä retki toteutui turvallisesti ja hyvien ’tapojen’ mukaisesti.

Retkeläiset etenevät - mitähän kukakin miettii?