29.7.2019

Polkuja kansallispuistoissa heinäkuussa 2019


Teksti ja kuvat Kaija Virtanen
Retkisuunnitelma
Tutustutaan viikon aikana niihin puistoihin, mitkä sopivat ajoreitin ja majoitusten varrelle. Kohteiksi valikoituivat Kolovesi, Linnansaari, Petkeljärvi, Riisitunturi ja Leivonmäki.

Sunnuntaina 7.7. aamulla varhain sisareni Kirsti tulee Kaarinasta luokseni. Retkelle tulee mukaan myös Leena Liedosta. Näin kolmen naisen voimin lähdemme valloittamaan kansallispuistoja.

Aamun sää on sumuinen. Lämpömittari näyttää 9 astetta - onneksi plussaa. Matkan edetessä sää muuttuu. Aurinko pilkistelee pilvien lomasta. Klo 8.30 lämpöasteita on jo asteita 12. Pysähdymme kahville Vierumäen Matkakeitaalle.

Aurinko ja pilvet seuraavat matkaamme. Maitohorsmien sinipunaiset rivistöt kukkivat tien varrella. Pientä ihmettelyä – Lintutarhan mainoksessa on kuva karhusta! Pieni sadekuuro ropsahtaa. Valkorunkoisia, solakoita koivuja peilaa pilvisen taivaan kuvioissa. Kamerat seisovat tien varrella, mutta eivät kuvaa meitä.
 
Enonkosken Kievariin menossa...
Ollaan jo iltapäivän puolella, kun saavumme majapaikkaa – Enonhovin Kievariin. Rauhallinen perhehotelli Enonkosken kirkonkylässä lupaa hotellin esite. Majoitumme ja ruokailemme kievarissa.
 
Kiviä ja taas kiviä
Nahkiaissalon luontopolku (3.3 km) Koloveden kansallispuistossa kutsuu. Polku on kuorrutettu puiden juurilla. Siellä täällä valtavat kiven lohkareet reunustavat polkua. Lisäksi maastosta löytyy korkeuseroja. Komea paikka katsella ja kulkea. Autossa istumisen jälkeen jalat saavat erilaisen jumpan – pohkeissa tuntuu. Kievarin saunassa vaivat häviävät. Yläkerran huoneessa yöuni maistuu.

Maanantaina 8.7. aamupuuron ja kahvin jälkeen retkeily jatkuu. Ajelemme autolla 35 km Oraviin. Sieltä on venekuljetus vuonna 1956 perustettuun Linnansaaren kansallispuistoon. Venesatamassa kuvalliset opastaulut kertovat saaresta otsikoilla; Saimaan alkuasukas, Haapa – elämän puu, Mennyt elää Linnansaaressa ja Luonto kaipaa hoitoa. Perinnemaiseman hoitotoimia on näkyvissä, sillä luonnon nurmikkoa on niitetty ja muutama talkoolainen on työn touhussa.

Lähdemme kiertämään saareen merkittyä 10 kilometrin polkua. Sateen uhka on ilmassa, joten pukeudumme sen mukaisesti. Metsäinen polku vie saaren sokkeloissa kivisille reunamille. Pidämme evästauon ja istumme Linnavuoren kallioilla. Näköalassa ei ole moittimista. Sadepilvet ovat purjehtineet muualle, joten kivien ja juurien lomassa on hyvä kävellä.

Kallioilta kuljemme alavampaan maastoon. Rehevät saniaiset, muutama kaunis Maariankämmekkä sekä useita valtavia kiviä. Jotkut kivet ovat suuria ja teräviä kuin kirkon tornit. Tasaisia kiviä koristaa sammalkuvioinen pitsiliina. Perpulanluhta ’an on varattu paikka telttailijoille. Jatkamme matkailunähtävyys paikaksi merkittyyn Torppaan. Laaja, kukkien ja heinäkasvien valloittama niittyalue ympäröi torppaa. Ovi on auki. Tutustumme sisätiloihin. Jostain syystä tulee lapsuuden aika mieleen. Torpassa on esillä lakanoiden ’kaulaus’ puut, voin separointi ’välineet’ ja katon rajassa reikäleipien kuivaamista varten ’vartaat’.
 
Torpan pihamaalla on vehreää
Vielä kilometri ja olemme Sammakkoniemessä eli venesatamassa. Sataman kahvilassa juomme kahvit ja odotamme klo 14 paluumatkalle lähtevää venettä. Busteri täyttyy matkustajista. Pelastusliivit ylle ja vene kaartaa saarten ja kivien lomasta onnellisesti Oravin satamaan.

Majapaikan läheisyydestä löytyy vanha, historiallinen kivisilta. Tutustumme läheiseen luontotupaan ja hienoihin hiekkaveistoksiin. Veistoksissa riittää ihmettelemistä. Miten kaikki kiemurat ja muodot on saatu hiekasta syntymään?  Hiekkaveiston EM-kilpailut ovat olleet Enonkoskella 27.6. – 30.6.2019.
Hiekkaveistosten hienoutta

Majapaikassa on ruokana kalakeittoa ja Raili emännän tekemiä karjalanpiirakoita. Illan päätteeksi saunaan ja taas uni maistuu.

Tiistaina 9.7. sää on sumuinen ja lämpötila vain 10 astetta plussalla. Syömme monipuolisen ja runsaan aamupalan. Emäntä Raili kertoo sekä talon että omaa historiaansa. Talon on 165 vuotta vanha, Raili on huomattavasti nuorempi. Raili on syntynyt Enonkoskella, asunut ja opiskellut mm. Pariisissa. Lapset ovat viisaita. Toiseksi vanhin kuoli, kun aortta repesi. Raili on sekä opettaja että kokki. Hän on kirjoittanut Enonkosken historiaa ja muistoja lehtiin. Mielenkiintoinen persoona – hän jaksoi olla ystävällinen ja palvelualtis, vaikka liikkuminen näytti vaikealta - jalat eivät olleet terveet.

Kierroksemme jatkuu Petkeljärven kansallispuistoon. Puisto on perustettu vuonna 1956 ja sijaitsee Pohjois-Karjalassa aivan Venäjän rajan tuntumassa. Moottoritie Joensuun ohi ja vielä on 60 km Ilomantsiin. Hirvivaara- merkki, vaikka tien varren metsä on kovin tiheää. Mahtaako hirvi edes sopia kulkemaa puiden välissä? Ennen Ilomantsia loistaa viitta 4 km Jerusalemi. Voi hyvänen aika, että Suomessa on tuokin paikka!

Puolen päivän jälkeen käydään ruokakaupassa ja ruokaillaan. Ajellaan Möhkön tietä, käännytään Petkeljärven tielle. Suorarunkoista mäntymetsää ja hiekkatietä – iltapäivän maisema!  Oinasjärvi jää vasemmalle. Petkeljärven tien molemmin puolin on vettä. Ajelemme kannaksella!

Majoitumme Petkeljärven retkeilykeskukseen. Vielä on päivää jäljellä. Lähdemme tutustumaan Harjupolkuun (3.5 km). Maisemassa ei ole moittimista. Polun alussa opastaulussa orava ja karhu toivottavat ’Tervetuloa Harjupolulle’. Polku kulkee mannerjään ja sen sulamisvesien muovaamassa maisemassa.

Matkan edetessä tauluista voi lukea: Mannerjää peräytyy – harjut syntyvät, Suppa umpeutuu, ’Harjujen rakenne, Harjut puolustusasemina ja Terävälakinen Korkeasärkänharju.

Polkua on hyvä astella ja ihastella luontoa. Täällä silmä lepää ja mieli rauhoittuu. Korkeasärkänharju on hieno paikka. Harju kapenee välillä ja taas levenee. Tauluissa pyydetään kulkemaan polulla, jotta herkkä harjuluonto säilyisi mahdollisimman luonnontilaisena.  Valkoinen lumpeenkukka tervehtii järvessä. Harjupolku on 2 km ja se kävellään edestakaisin.
 
Harjupolulla kuvaaja ja kuvattava
Harjupolku ja Kuikan kierros ovat osaksi ristikkäin. Lisää opas tauluja: Paiste rinne ja varjo rinne -asiasta sekä Kuikasta. Kuikka on tyypillisesti kirkkaiden harjuvesien lintu. Aivan pienille lammille kuikka ei asetu. Se tarvitsee pitkän kiitoradan lähtiessään lentoon. Arvaa supan koko ja Sotahevosten kenttätallit – taulut saavat meidät myös pysähtymään.
 
Kapenee, kapenee - pitää kääntyä takaisin
Retkeilykeskuksessa on esillä paljon hienoja kuvia perhosista, kasveista ja eläimistä. Lisäksi on lehtileikkeitä ja kuvia talvisodasta Petkeljärvellä. Illalla rentoudumme rantasaunan löylyissä ja järven pehmeässä vedessä.

Keskiviikkona 10.7. retkeilymme Petkeljärvellä jatkuu. Kuikan kierroksella pitkospuut ohjaavat suon kohdalla reittiä. Lakat eli hillat loistavat melkein kypsinä. On pakko kyyristyä ja maistaa. Metsässä on valloittavan vihreää. Mustikat, puolukat ja muu aluskasvillisuus rehottaa mäntyjen lomassa. Muutama koivu on saanut kääpiä koristeeksi. Välillä kuljetaan harjulla. Polulta löytyy kasapäin hiekan lisäksi pyöreitä, eri kokoisia kiviä.
 
Hillan hehkua
Puolenpäivän aikoihin olemme Petkeljärven historiasta kertovan taulun luona. Siinä kerrotaan, että kansallispuiston tarina alkaa jo 1800-luvulla. Ajatus suojelusta syntyi jo ennen sotia. Asukkaat ovat olleet aikaansa edellä – hyvä! Näin meillä on mahdollisuus todella hienoihin luontoelämyksiin. Taulussa Ainutlaatuiset harjumme kerrotaan, että harjut ovat koko maapallolla harvinaisia luonnonmuodostumia. Ne ovat osa arvokasta, suomalaista luonnonmaisemaa ja tärkeä elinympäristö monelle uhanalaiselle eliölle. Esi-isillemme harjut olivat tärkeitä asuinpaikkoja ja kulkureittejä.  Ilmankos harjulla on hyvä olla ja hengittää historiaa huokuvaa harjun tuoksua.
 
Voiko olla viehättävämpää?
Iltapäivällä poikkeamme Suomen itäisempään kylään eli Möhköön. Pyöräretkellä nähtiin Mörkö patsas ja nyt mennään Möhkö nimiseen kylään. Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä, sananlasku tulee mieleen, kun makustelee Möhkö -nimeä. Möhkö sijaitsee Ilomantsissa. Siellä on mm. ruukkimuseo, savottakahvila Manta, kylätalo Ruajetupa. Kävelemme alueella ja pistäydymme Mantassa, mikä sijaitsee laivassa. Emme jää kahville, sillä paikalle on tulossa syntymäpäiväjuhlijoita. Kesä 2019 on Möhkön esitteen mukaan täynnä ohjelmaa mm. teatteria. Möhkön ruukkipäivän teema on raja. Akkoja Vappaa ’ta on vietetty kesäkuussa. Hauskoja nimiä ja paljon ohjelmaa. Esite on kyläyhdistyksen laatima.

Torstaina 11.7. on vuorossa Hiidenportin vuonna 1982 perustettu kansallispuisto. Jylhät maisemat muistuttavat jossain kohdissa Hossan maisemia. Kansallispuiston sydän on jylhä Hiidenportin rotkolaakso. Ikiaikainen piilopaikka kertoo esite. Muinoin Hiisi pakeni asumaan salon sydämeen. Myöhemmin Hiidenportin salot olivat etäisiä riistamaita. Karu ja vaikeakulkuinen seutu ei houkutellut pysyvää asutusta. Alueella on ollut yksi asuttu paikka Kovasinvaara.

Kovasinvaaralla on taulu, jossa kerrotaan paikalla asuneiden Antin ja Anna Majan tarinaa. Kun lukee tekstin ja katsoo edessä näkyvää niittyä, voi kuvitella pikkuisen vuoden 1938 eloa ja sen aikaista elämää. Kartan näköala merkki on paikallaan Kovasinvaaralla. Nyt ketoa koristavat kurjenpolvet, apilat, päivänkakkarat, huopaohdakkeet, kissankellot, näkyy myös uljas maariankämmekkä.
 
Tässäkin pitää pysyä polulla!
Polku jatkuu vaaralta alas suon syleilyyn, jossa hillat hehkuvat ja valkoiset niittyvillat aaltoilevat pienessä tuulessa. Pitkospuut antavat suolla turvaisan kulkutien. Polkuja on moneen lähtöön. Tarkkana pitää olla, että pysyy suunnitellulla reitillä. Hyvin on reitit merkitty eri värein. Pysähdymme ja evästämme Kitulanlammen laavulla.

Tauon jälkeen kuljemme rotkon toiselle puolelle puista kävelysiltaa pitkin. Järvessä kukkivat keltaiset ulpukat ja valkoiset lumpeet. Edessä on korkeita kallioita, suuria kivenlohkareita ja mahtavat näköalat alas rotkoon. Jos ei kestäisi korkeita paikkoja, nyt voisi huimata!
 
Poikasia pesässä aivan polun varrella
Poikkeamme Iso-Oravijärven laavulle. Laavun edessä on kaunis valkoapila’matto’ ja katolla kuikuilee valkovatsainen, pullea lintu. Retkemme jatkuu. Polku kiemurtelee isojen kivien välistä ja aivan rotkon reunan tuntumassa. Onneksi on isoja mäntyjä, joista voi kapeassa paikassa ottaa tukea.

Porttilammen laavulle tulemme klo 17 aikoihin. Sitten tulee kivistä polkua ylöspäin eli vaikeutta löytyy. Nyt voi katsella rotkoa sen toiselta puolelta. Onneksi ovat rakentaneet vaijeriaitaa rotkon reunalle. Pieni matka laskeudutaan myös laudasta rakennettuja portaita. Portaiden jälkeen vasta tuleekin mielenkiintoinen paikka. Vaijeriaita tekee Z-mallista kuviota ja ohjaa näin kulkijat kallioiden toiselle puolelle. Huh! Oli todella keskittymisen paikka!
 
Hymyilyttää....
Onnellisten tähtien alla selviämme polun loppuosasta ja tulemme auton luokse – paikkaan, josta kierroksemme Hiidenportin kansallispuistossa alkoi.

Perjantaina 12.7. aurinko paistaa. Aamiaisen jälkeen majapaikkamme eli Hiidentorpan nuori emäntä kertoo paikan historiasta. Levänneinä ja hyvillä mielin jatkamme kohti Posiossa sijaitsevaa Riisitunturia. Riisitunturin kansallispuisto on perustettu 1982. Talvinen Riisitunturi tarjoaa komeaa tykkylumimetsää. Me olemme liikkeellä kesällä, jolloin tunturissa kulkija pääsee ihailemaan Yli- ja Ala-Kitkajärven muodostamaa Euroopan suurinta lähdettä, tietää kansallispuiston esite.

Säätila suosii – plus 9 asetta- kun jatkamme matkaa Vuokatti Sotkamo suuntaan. Tie on suora. Hiekkatien jälkeen tulee päällystettyä pintaa. Välillä näkyy kaunista havumetsää, välillä hakkuualueita ja siltoja yli kirkkaiden vesien. Peura katseli meitä hiekkatien reunassa.
 
Hiljainen kansa on valloittava
Päivä on edennyt lounasaikaan, kun pysähdymme Suomussalmella. Hiljainen kansa – Valtatien 5 kummajainen – saa huomiomme. Hiljainen kansa on lähes tuhatpäinen joukko turvepäisiä, erilaisiin asuihin puettuja hahmoja pellolla. Valon ja tuulen osuessa sopivasti joukko alkaa liikehtiä. Tuuli hulmauttaa heinähiuksia ja vaatteet ovat rytmikkäässä liikkeessä kuin hahmot olisivat eläviä. Esitteessä kerrotaan, että turvepäät esiintyivät Helsingissä kesällä 1994, kun Kainuun maakunta esittäytyi Senaatintorilla. hahmoja oli varattu 1200, mutta Tuomiokirkon portaille mahtui vain 700. Hiljainen kansa pystytettiin yöllä. Se sai kahtena päivän paljon huomiota. Poistaminen tapahtui myös yöllä ja kansa tuotiin takaisin Suomussalmelle.

Ruokailemme Niittytupa-ravintolassa. Luonnottaren lounasbuffetissa saa nauttia makujen sinfoniaa luonnon helmasta kerätyistä aarteista, lupaa esite. Aika hyvin tieto piti paikkaansa. Jälkiruuaksi haimme Niittykahvilan puolelta letut hillon kanssa. Paikan astiat kiinnittivät huomiomme. Lautaset olivat poikkileikattuja puun runkoja ja jälkiruoka tarjoiltiin päreen päällä. Lautasella oli ensin voipaperi ja ruoka paperin päällä.
 
Suopursujen takaa
Täysinäinen vatsa ja kiva kohde matkan varrella antoivat hyvän olon, kun Riisitunturia ei vielä näkynyt. Varovainen piti ajaessa olla, sillä porot tykkäsivät kulkea samaa tietä kuin me. Vahinkoja ei onneksi sattunut. Illansuussa majoitumme ja ehdimme vielä ulkoilemaan. Autossa istumisen rasitus pitää heittää maastoon, jotta uni tulee ja rentouttaa kropan.

Lauantaina 13.7. kuljetaan Riisin Rietas nimistä reittiä. Säätila 10 plusasteen tuntumassa. Eräässä taulussa on Riisitunturin Rietas tarina: Kirjassaan Suomen Sveitsissä (1932) Antero Nuutinen kertoo paikallisten asukkaiden uskomuksista seuraavaa: Riisitunturin tienoilla, etenkin sen itärinteellä, tavattoman jylhässä naavakuusikossa Matokorven ja Soilinvaaran juurella oli jo kymmeniä vuosia kummitellut ’Riisitunturin Rietas’. Kansan arvelun mukaan nelisenkymmentä vuotta sitten tapettu, löytymättä jäänyt mies siellä huhuilee kulkijoiden jäljessä. Huh heijaa! Onneksi meitä hän ei ainakaan seurannut niin, että olisimme huomioineet.

Riisitunturissa näkyy paljon alastomia kuusia, oksat taipuneina maata kohti. Ruohokanukan ruskeat silmät tuijottavat useissa paikoissa polun varrella. Metsäkurjenpolvien kukista toiset ovat kirkkaita toiset aivan haalistuneita. Onkohan maaperän kuivuus syynä väriin? Kaunis ja punainen, pieni lintu hyppelee edellämme. Lintujen laulun tahdissa kiipeämme ylös tunturille. Vaatimaton taulu varoittaa kulkijoita: Astellessasi Riisin huipulla varo tallaamasta pientä sinivihreää tunturiliekoa. Ne eivät valmista lisääntyäkseen siemeniä, vaan tuottavat lukemattoman määrän hyvin pieniä itiöitä.   
 
Katse etäisyyteen Riisitunturilta
Oravanmarjat kukkivat. Leveä kuusi seisoo reitin varrella. Sitä kutsutaan Tapion pöydäksi, sillä se kasvaa leveyttä pituuden sijaan. Muinaiset suomalaiset uhrasivat erikoisen näköisen kuusen ääressä metsän kuningas Tapiolle osan pyyntikauden ensimmäisestä saaliista. Tapion puoleen käännyttiin etenkin ennen suurriistan metsästystä.

Puolukat kukkivat. Tunturin rinteellä sinnittelee tunturikoivuja. Polulle on tuotu hienorakeista kiveä. Puolen päivän aikaan olemme ylhäällä. Katse hapuilee kauas horisonttiin. Tunturissa tuntee avaruuden voiman. Polku kiemurtelee rinteiltä alaspäin. Risteyksissä on hyvin viittoja. Aavalla aukealla pitsikuvioisen kiven vierestä löytyy taulu. Luonnonantimet -otsikolla. Jo tuhansia vuosia sitten edessä aukeavien kuusikoiden kätköissä ja rinnesoiden laitamilla kuljettiin metsällä, marjassa ja sienessä. Viime vuosituhannen puolivälin tienoilla niittykulttuurin kukoistaessa saavuttiin Riisitunturin heinämaille pitkäkin matkan takaa hakemaan karjalle talvirehut.
 
Sammal, suo, vesi ja metsä...
Polku vie meitä tunturilta alaspäin. Paksut ja kiemuraiset mäntyjen oksat melkein kutittavat, kun etenemme polulla. Kapea puro solisee, kun ylitämme sen sillalta. Puro on nimeltään Riisijoki läheisen kyltin mukaan. Kaatuneet kelot antavat mahdollisuuden jalkojen leputteluun. Pitkospuita pitkin ylitämme suoniityn. Keskellä niittyä pitkospuiden varrella seisoo hatara rakennus, jossa lukee Riisinsuon Niittylato.
 
Tapion 'uhri' pöytä
Soilunlaavulla nautimme eväitä ja lepäilemme, sillä retki tunturissa jatkuu. Ylitämme melkein puuttoman Soilunvaaran. Opastaulussa Vaarojen reunoilla kerrotaan: Vaarojen kosteassa ilmanalassa suon muodostuminen on nopeampaa kuin alavilla mailla. Viettävät ja ohutturpeiset rinnesuot kärsivät vähäsateisina kesinä veden puutteesta. Salaatinvihreä siniheinä, harjastukkainen tupasluikka ja nakkimainen paakkurahkasammal ovat kuivuuden sankareita, jotka kestävät rinnesoilla vallitsevia ääreviä olosuhteita.
Maisemaa, jota katselimme..

Aika kuluu kuin siivillä. Kello lähentelee jo 18, kun kierroksemme Riisin Riettaalla päättyy. Monipuolinen ja hieno kierros – hyvä me!

Sunnuntaina 14.7. heräämme Posiolla Lomakeskus Himmerkin tuvassa. Ravintolan makoisan aamiaisen jälkeen suuntaamme kohti Leivonmäen kansallispuistoa. Puisto on perustettu 2003 ja se sijaitsee Joutsassa Keski-Suomessa. Majoitumme kansallispuistossa sijaitsevaan Himman Torppaan. Torpan 200 vuotta vanhoista hirsistä veistetyt tupa ja kamari ovat viehättäviä. Tulee mieleen lapsuuden koti, vuonna 1914 valmistunut hirsirakenteinen talo.
 
Näkymä lintutornista
Lähdemme iltalenkille. Torpan vuokraaja lupaa lämmittää pihasaunan. Ajelemme Kirveslammin p-paikalle ja kierrämme noin 2 km pitkän Kirveslammin kierroksen. Polku on helppokulkuista metsämaastoa. Opastauluissa kerrotaan suotyypeistä, suokasveista ja suolinnuista. Pidän pitkospuista ja taas saan niillä kulkea. Kiipeämme vuonna 2012 rakennettuun lintutorniin. Sieltä on ilta auringon loisteessa kiva katsella ympäröivää suota ja pientä järveä.

Majapaikan pihasaunan löylyt ovat kirpeät, mutta kaikesta huolimatta – ah niin ihanat!

Maanantaina 15.7. valmistamme itse aamiaisen. Puuroa koristaa mansikat - retkeilyn riemuja. Suuntaamme Leivonmäen puiston Selänpohjan p-paikalle. Kierrämme ennen kotimatkaa 4.5 km pituisen Harjunkierroksen. Harjulla kasvaa isoja mäntyjä. Kivet ovat komeita. Muutamat kivet ovat kuin valtaistuimia. Niitä pitää tietysti kokeilla. Vaaleat poutapilvet kerääntyvät taivaalle ja peilaavat kuvioitaan veteen. Heinäkuinen, suomalainen kesä on sitä ’jotain’!
 
Aamiainen Himman Torpassa
Poikkeamme Harjunreitiltä Joutsniemeen. Polulta näkyy vettä molemmin puolin. Kuljemme aika korkealla. Joutsniemen osuus on 700 metriä ja se päättyy kapeana, vihreän kasvillisuuden valtaamana veteen. Ihailemme ja palaamme samaa polkua takaisin. Maisema muuttuu, kun kääntää kulkusuunnan.
 
Polku päättyy, pitää palata takaisin
Kotimatkalla poikkeamme Syötteen kansallispuiston luontokeskuksessa kahvilla ja ostoksilla. Puistoesite tarttuu mukaan – voi olla, että sinne käy jossain vaiheessa retkemme!

Yhteenvetona – saimme nähdä ja kokea erilaisia puistoja ja majapaikkoja – saimme paljon hyviä ja mieluisia luontokokemuksia – kiitos Suomen luonto ja kesä – kiitos matkakaverit Kirsti ja Leena!

 
Pitkospuiden varrella kukkii


4.7.2019

Saaristomeren kansallispuiston kirkkain helmi: Jungfruskär

Teksti ja kuvat: Tarja Aittala

Kesän venereissulla tutustuin Jungfruskäriin. Olemme veneilleet useasti saaren ohi ja katsoneet ohikulkiessa kovin karulta näyttävää saarta. Vaan kun astuin saarelle ja lähdin kulkemaan sen merkittyä luontopolkua pitkin, koin saaren vihreyden ja runsauden.

Jungfruskär sijaitsee Saaristomerellä keskellä Kihdin aukkoa, monelle veneilijälle tutulla reitillä kohti Ahvenanmaata. Kyseessä on oikeastaan saariryhmä, johon kuuluvat Storlandet, Nölstö ja Hamnö. Metsähallituksen hallinnoimaan Saaristomeren kansallispuistoon kuuluva 100 hehtaarin alue sijoittuu Storlandetille. Linnuntietä matkaa saarelle on Korppoon Galtbyn satamasta 28 km.

Jungfruskärin sijainti merikartalla.
 
Ajelimme saarelle Korppoon Verkanin vierassatamasta tunnin verran n. 7-8 solmun vauhtia. Kiinnityimme retkisataman laituriin. Lähteiden mukaan saaret ovat toimeet ns. turvasatamana ja pysähdyspaikkana merenkulkijoille jo vuosisatoja. Saaren muinaislöydöt ovat kertoneet tästä omaa tarinaansa. Saarella on myös sotilashistoriaa: sinne perustettiin 1940-luvulla vartiolinnake. Puolustusvoimien käytöstä saari siirtyi metsähallitukselle vuonna 1999 ja toimii nyt virkistyskohteena meidän kaikkien iloksi.

Retkisatama.



Retkisataman laiturin tuntumasta löytyy uimiselle sopiva ranta, tulipaikka ja opastaulut. Laiturilta lähtevä polku vie edelleen puuceen vieritse saaren tutustumiskierrokselle. Kiersimme saaren opastetun luontopolun n. 1,5 tunnissa. Polku kulkee osaksi myös saaren tietä pitkin. Huomioitavaa on, että tälläkin saarella on punkkeja. Kannattaa varustautua ainakin pitkillä lahkeilla ja sulloa ne vielä sukkien sisälle.

Luontopolulla tietä pitkin.
Luontopolku kulkee läpi niittyjen, lehtojen, kallioiden ja rantaakin hipoen. Osa lehdoista on jätetty luonnontilaan - niistä on hyvä havaita miten saarelle kävisi, jos siellä ei tehtäisi mitään. Aika läpipääsemättömästä ryteiköstä olisi kyse. Ympäristön huoltamisesta osaltaan huolehtivat saarella laiduntavat lampaat, joskin omalla kierroksellamme emme niihin törmänneet. Metsähallituksen huoltotoimiin kylläkin.

Haavikkoa, osa luonnon itsensä harventamaa.


Luontopolku on hyvin merkitty.

Saarella on lehdesniittyjä, joilla kasvaa harvakseltaan puita, myös ryhmissä.  Lehdesniitty on syntynyt perinteisen karjanhoidon vaikutuksesta. Lehdesniittyjä on niitetty tai laidunnettu, ja niiden puista on katkottu lehdeksiä karjan rehuksi. Niityillä lajisto on runsasta. Lehdesniittyjä tavataan erityisesti saaristossa. Lehdesniityt näyttivät saarella hyvinkin hoidetuilta.

Lehdesniittyä ruusujen takana.



Kierroksen keskipaikkeilla, keskellä niittyä sijaitsee näkötorni. Tornilta voi katsella rantaniittyä ja saaristoa. Muuttolinnut parkkeeraavat keväisin näille alueille. Käydessämme emme paljon lintuja havainneet, mutta sirkutusta kuului. Lieneekö linnut piiloutuneet, kun saarella oli lisäksemme muitakin - ilmeisesti jollain taideleirillä olevia välineistä päätellen. Eräs heistä luonnosteli juuri alla olevan rantaniityn näkymiä lehtiölleen - toisten taltioidessa samaa kameran kennolle.

Rantaniittyä näkötornilta katsottuna. 


Näkötornilta puhelimella kuvattu pieni videoklippi alla. Kuvan laatu ei ole valitettavasti kovin hyvä.




Näkötornilta kierros jatkuu edelleen niittyjen ja tien kautta nousten loivasti kalliolle, jonne on jätetty sotilasmuistona vanha tykki. Polku jatkuu kalliota pitkin rannalle, josta voi tiirailla ulapalla kauempana kulkevaa ruotsinlaivaa. Rannan tuntumasta löytyy myös neuvostoliittolaisten sotilaiden hautamuistopaikka. Talvisodassa helmikuussa 1940 suomalaiset pudottivat neuvostoliittolaisen pommikoneen Hamnön saaren edustalle. Miehistöstä kaksi kuoli heti ja kolmas ammuttiin. Heidät haudattiin Jungfruskärin eteläosaan.


Muistoja sotilasajoilta.
Rantakivikkoa.


Saarta ei taideta turhaan kutsua Saaristomeren kansallispuiston kirkkaimmaksi helmeksi. Helmen hohde varmasti vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Keväällä saarella on omat värinsä, tuoksunsa ja äänensä, keskikesällä ja syksyllä taas toisenlaista. Talvesta puhumattakaan. Saarelle ei valitettavasti pääse yhteysaluksella, vaan joko omalla veneellä tai tilausveneellä.

Metsähallitus näyttää järjestävän yhteistyössä WWF:n kanssa saarella talkooleirejä. Seuraava onkin jo elokuun lopulla ja silloin on tarkoitus vapaaehtoistyönä raivata pusikkoa ja polttaa nummea. Olisi varmaan mielenkiintoista osallistua ja osallistaa itsensä silläkin tavalla pääsemään osaksi hohtavan helmen tarinaa.




Lähteet/lisätietoa:

Saaristomeren kansallispuisto, luontoon.fi
Lehdesniityt, ymparisto.fi 
WWF:n leirit, Jungfruskär

30.6.2019

Polkupyörällä Vakka-Suomessa kesäkuussa 2019



Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Reittisuunnitelma
Raisio – Uusikaupunki – Pyhäranta – Rauma – Laitila - Raisio eli neljä päivää ja kolme yötä.

Maanantaina 24.6. aamulla varhain sisareni Kirsti tulee Kaarinasta luokseni. Yhdessä lähdemme polkemaan Raision tietä kirkon ohi kohti Raision sairaalaa ja tietä 192. Seututie 192 on vilkas tie, joka välittää liikennettä Turun talousalueen ja Vakka-Suomen välillä. – tietää google.
Pyörä kulkee, kun jaksaa polkee. Tuuli mokoma on tällä kertaa meille vastainen. Pientä sisukkuutta virtaa onneksi meidän suonistossa punaisen veren lisäksi. Liikenne on maanantaiaamuna hiljaista. Tien reuna on leveä, joten retkemme etenee sujuvasti.
Lemun portti
Lemun portti on hyvä paikka pysähtyä ja juoda kahvit kera jäätelöpuikon. Kesän ensimmäinen pitempi pyöräily vaatii totuttelua. On hyvä välillä kävellä ja antaa pyllyn ’tuulettua’ satulan lämmöstä.
Polkeminen mielessä- jäätelöä vielä kielessä...
Uusikaupunki odottaa – matkamme jatkuu. Karttoja on tutkittu ja reittiä suunniteltu. Päätämme jatkaa 192 tietä kohti Taivassaloa. Pyheen kauppa ja kahvio antavat seuraavan taukopaikan. Sitten tulee viitta Uusikaupunki. Seututie 194 -tie alkaa Pyheeltä Kustavintien risteyksestä, minkä jälkeen se jatkuu lähes viivasuorana. Tie on laadultaan seututieksi erittäin suoraa ja loivamutkaista tietä. – kertoo google. Olemme samaa mieltä. Helppoa etenemistä ilman vastaan puhaltelevaa tuulta.
Hyvä on välillä pysähtyä ja lukea viittoja
Matka etenee ja maisemat vaihtuvat. On vehreää ja raikasta alkukesän kasvien hehkua tien molemmin puolin. Kaksi pitkäkaulaista ja sirosääristä kurkea seisoo pellolla. Pysähdymme ihailemaan. Mukavan nimisiä teitä. Mistähän on saanut nimensä esimerkiksi Häähäntie?

Rautatien ylitys – junaa ei näy, mutta mieleen tulee sekä sininen Lättähattu että komeasti kolkutteleva Ukko-Pekka uhuu. Suunnistamme majapaikkaamme eli hotelli Lännentielle, Levysepänkatu 1, Uusikaupunki. Majoitumme ja lähdemme kaupungille. Ilta on vielä nuori ja vatsa tarvitsee täytettä.
Uudenkaupungin lahdella on komea suihkulähde..
Tarinoiden kaupunginlahti taulussa kerrotaan Epämiellyttävän sillan tarina. Tarinan viimeinen lause ”Vastaanhangoitteluista ja pelottelusta huolimatta silta rakennettiin vuonna 1850, kokonaan yksityisinvaroin.” Kuljemme nykyisen sillan yli. Ruokapaikaksi valikoituu Captain’s Makasiini -rakkaudesta ruokaan – jo vuodesta 1988.
Hienot tuolit, joihin emme istahtaneet 
Kesäilta on kirkas ja kaduilla rauhallista. Kaksi värikästä tuolia kadun reunalla piristävät ja saavat hymyn huulille. Tuolit pitää kuvata. Siirrymme lähemmäs rantaa. Lehtivihreän katkaisee keltaiset, valkoiset ja tummanpunaiset kukat. Rantakaislikossa uiskentelee sorsa. Vesi kaartaa suihkuna keskellä lahtea. Hotelli Lännentie tarjoaa hyvän nukkumapaikan. Uni tulee nopeasti kaveriksi.
Sorsa pyllistelee kaislikossa
Tiistai 25.6. alkaa hotellin aamiaisella ja sitten etsimään Hiunjärven luontopolkua. Pienen ihmettelyn jälkeen polku löytyy. Pyörät parkkiin puiden juureen. Netti kertoo, että polku on merkitty maastoon sijoitetuilla nuolitauluilla ja keltapohjaisilla käpymerkeillä. Kovin olivat merkit piilossa, emme niitä juurikaan löytäneet. Onneksemme osuimme useista poluista huolimatta Hiunjärven rantaan laavun luokse.
Hiunjärvi on kaislikkoinen
Istumme ja ihmettelemme. Sitten paikalle tulee mieshenkilö kahden lapsen kanssa. Keskustelimme poluista ja puuttuvista merkeistä. Täällä olisi ahkerille merkkien pystyttäjille hommia.
Pikkumusta Hiunjärven rannan tuntumassa
Pyörät löytyvät ja matkamme jatkuu kohti Pyhärannan Reilassa sijaitsevaa Hierkonpolkua. Pienen mutkittelun jälkeen poistumme Uudenkaupungin katujen ja teiden kierteestä.

Olemme jo iltapäivässä, kun on pakko pysähtyä Kauhianpää -nimisen tienviitan luona. Kukahan on tuonkin nimen keksinyt ja miksi? Matkamme jatkuu. Sitten näkyy odotettu tienviitta Hierkonpolku. Google oli aikaisemmin ihmeissään Täpöntie osoitteesta. Tie kapenee ja mutkittelee. Isot autot ohjataan Säikän P-paikalle ja muut Täpöntien P-paikalle.

Ohjeita Hierkonpäähän mennessä
Jätämme pyörät Reidun saunan luokse ja lähdemme kulkemaan merkittyä polkua kohti Hierkonpäätä.  Sopivin välein männyissä loistavat keltaiset neliöt. Tuuli tekee kuvioita läheisen meren pintaan. Polku on metsäpolkua. Rannan lähellä hienorakeinen hiekka pehmittää kulkuväylän. Säikässä on iso alue autoille. Pieni matka kävelyä ja olemme Hierkonpäässä.
Hierkonpään rantamaisemaa
Laavun edessä on tulipaikka. Näin tuulisella kelillä ei tee mieli istua penkeille. Palaamme takaisin Reidun saunalle, jonne jätimme pyörät. Polkemista riittää vielä ennen kuin pääsemme seuraavaan majapaikkaan Raumalle. Vatsat täyttyvät Kortelan ABC aseman Maalaiskanasalaatilla.
Laavu Hierkonpäässä 
Hotelli – Liikuntakeskus Kuntosumppu löytyy Karjalankadulta. Meille on varattu saunallinen huone. Kävelyjen ja polkemisen jälkeen on rentouttavaa saunoa. Onneksemme sade ei kastellut meitä matkalla. Kyllä kelpaa retkeillä Suomen suvessa!

Keskiviikko 26.6. Hotellin aamupalan jälkeen retkemme jatkuu ja suunta on takaisin kotiin päin. Tien varrella on opastaulu Ooperin luontopolku. Tätä polkua emme ehdi kiertää, mutta ajatus polun kulkemisesta jää muhimaan – kenties tulemme joskus!
Kumposumppu jää taakse 
Puolen päivän aikaan ohitamme kyltin Vasarainen. Samalla huomaamme tien varrella maassa makaavan vasaran ja tekstin -inen eli Vasarainen. Kekseliäisyys jatkuu. Löytyy kaksi kurkea, hevonen katoksessa, jossa nimi Hepomäki, hymyilevä mies kapsäkkeineen linja-autopysäkillä sekä lehmä ja kaksi vasikkaa aitauksessa. Kaunista ja hyvänmielen taidetta tien varrella. Voi hyvä tavaton!  
Vasarainen - kyltti

Hymyillen hän linjuria odottaa
Hetken aikaa ehdimme Hepomäen tilan taidetta sulatella, kun tien vartta kaunistaa uusi taideteos. Nyt on vuorossa Mörkö Suomen lippua heiluttamassa! Jääkiekon kisamuistoja!
Mörkö ja Suomen siniristilippu
Kodisjoen kunta – Kodisjoella kaikaa luonnonääni – slougan ja kartta toivottavat kulkijat tervetulleiksi. Tavallisuudesta poikkeavaa on taulun teksti. Viereisessä kyltissä kerrotaan Ajan jäljet Rauman seudulla, otsikoilla Kodisjoen Kotiseutumuseo, Sepän torppa, Ylenin kansantaidenäyttely sekä tuulimylly ja Käräjämäki.

Päivänkakkarat, ketoneilikat ja tienvarren vehreys ovat hehkeimmillään. Polkemista on kevyt jatkaa. Tosin tuulikin on tällä kertaa leppoisa ja suunta pyöräilijälle mukava – osittain takaa puhaltava. Remontissa olevan talon edustalla seisoo eri ammattikuntien edustajia – taidetta!

Hyvä, että tiehen tulee välillä pieniä nousuja. Kävellessä kiva on tarkastella ympäristöä. Sinisävyiset kurjen- ja kissankellot vilkuttavat vihreän kasvillisuuden joukosta.

Laitilassa pysähdymme ruokailemaan Kukonkulma ravintolassa. Haarniskamiehet vartioivat ravintolan sisätilaa. Pihvipainotteinen ruoka maistuu. Tauko antaa voimaa, sillä seuraavaan majapaikkaan on vielä matkaa. Tietä on mukava pyöräillä, on nousuja, laskuja ja loivia kaarteita.

Tanhua – päätteiset teiden nimet ovat täällä pop. Löytyy mm. Halluntanhua, Kaupintanhua, Nisintanhua, ja Kulmastentanhua. Tienvarren itsepalvelu myyntipisteestä ostamme mansikoita. Vanhat ajat tulevat mieleen, kun muutama sonni tuijottaa meitä laitumelta. Lehmiä ei ole näkynyt, taitavat olla sisätiloissa navetoissa.
Mansikoita myyntipisteestä
Majapaikka B&B Hiidentupa, Levanteentie 36, löytyy. Huone Menninkäinen on meille sopiva. Hiidentuvassa on yhteistilat muiden majoittujien kanssa. Viemme matkatavarat huoneeseen ja lähdemme kävelemään kapeaa Levanteen kylätietä eteenpäin. Metsämansikat ovat kypsiä, sammalein koristellut kivenlohkareet ja luonnonkukkien loisto rauhoittavat.

Hiidentuvassa on puilla lämmitettävä sauna. Sisareni lämmittää saunan. Pehmeät löylyt ja saunan lämpö tuovat mieleen lapsuuskodin saunan. Uni maistuu ulkoilun ja saunomisen jälkeen.

Torstai 27.6. Menemme aamupalalle Hiidentuvan omistajan, lähellä sijaitsevaan asuntoon. Monipuolinen ja maukas aamiainen takaa jaksamisen kotimatkalla.
Peli nimelta Hiiden mylly 
Ennen lähtöä majapaikasta ikuistamme vielä pihapiirin ja sisätilan mielenkiintoisia kohteita. Ikkunan edessä olevalla pöydällä on nahkainen liina, johon piirretty peli Hiiden mylly, pelinappulat ja ohjeet ovat vieressä. Seinällä on käsityö, jossa kansallispukuiset poika ja tyttö kantavat olkapäillään reikäleipiä täynnä olevaa varrasta. Pulleavatsainen isäntä seisoo vastassa rukiin tähkä kädessä. Taulun alareunassa on kirjailtu teksti: Kaunis tähkä! Kauniimpi uutisleipä, iloksi kotomme!
Hiidentuvan ulkotunnelmaa
Ulkona pihan keskellä on aidattu alue, minkä sisällä eläimet käyskentelevät patsaina, etenkin pitkäkaulaiset kurjet ovat komeita. Aitaa ja patsaita on aika muuttanut, sillä niiden pinnalla kukkii sammal. Amppeleihin istutetut kesäkukat kaunistavat aidan ulkopuolella.

Kirjoitan kiitokset vieraskirjaan. Olemme valmiit jatkamaan matkaa kotiinpäin. Onnelliset tähdet ovat seuranamme, sillä tuuli on leppoisa ja puhaltaa takaapäin.
Kiitokset vieraskirjaan 
Poikkeamme Vehmaalle. Pyöräilemme ja katsastamme keskustan. Torpparin Tupa valikoituu ruokapaikaksi. On lounasaika. Tarjolla on kesäkeittoa, makkarakeittoa sekä mansikalta maistuvaa jälkiruokaa.

Tuttu tie vie meidät takaisin kotikulmille. Samat maisemat näyttävät erilaisilta, kun tulemme toisesta suunnasta.  KIITOS Kirsti retken järjestelyistä ja hyvästä pyöräilyseurasta!





19.6.2019

Luonnonkukkien päivän tapahtuma Raisiossa ja Maskussa


Kuvat ja teksti Kaija Virtanen

 Luonnonkukkien päivä on yhteispohjoismainen tapahtuma, jonka tavoitteena on kasvituntemuksen ja -harrastuksen edistäminen ja yhteisten luontokokemusten tarjoaminen.


Vuoden 2019 luonnonkukkien päivää vietetään 16.6. ja teemalajina ovat lumpeet. Lumpeet ovat vesikasveja. niiden maavarsi ja juuristo kasvavat järven tai merenlahden pohjaan hautautuneena.
Lummelampi loistaa ilta auringossa
Raisiosta ei löydy luonnon lumpeita. Muutamia, lumpeita on istutettu Alppiruusupuiston lampeen. Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistys järjesti 16.6. luonnonkukkien päivän retken puistoon.
Loistan vielä, kun muut jo nuokkuvat....
Alppiruusut komeilevat eri väreissä. Lilan sävyiset näyttävät parhailta. Useiden ruusujen kukinta on jo loppupuolella. Puiston poluille on levitetty kivituhkaa, jotta puistossa kulkijat pysyisivät poluilla ja luonto säilyisi parempana. Oppaat Markku Tuominen ja Auli-Maarit Meriläinen kertovat puiston kasveista ja historiasta.

Alppiruusujen jälkeen siirrymme metsäpolkua Karmelinpuistoon. Lehtomainen puisto muodostuu tasaisesta keskusalueesta ja puuvaltaisista, ympäröivistä maakummuista, joita kiertävät puistokäytävät. Puistoon on istutettu Suomessa luonnonvaraisena kasvavia jaloja lehtipuita mm. kynä- ja vuorijalavaa, metsätammea ja - lehmusta sekä lehtosaarnea ja metsävaahteraa.

Siellä kasvaa myös Ruotsinpihlajaa, punatammia, kapealehtistä pajua, Euroopan pyökkiä. Keväisin puistosta löytyy sipulikasvien värikäs lajisto.
Kurjenmiekat ja koiranputket sulassa sovussa
Keltakukkaiset kurjenmiekat loistavat kuin keväinen aurinko. Niitä näkyy useissa paikoissa, kun kuljemme puiston puiden reunustamaa polkua. Tien varren pitkässä ojassa kasvaa suoraselkäistä, keltakukkaista kurjenmiekkaa ja hentovartista, valkokukkaista koiranputkea.
Kullerot loistavat keltaisina
Löytyy pieni alue, jossa Kulleron keltaiset, pyöreät kukinnot loistavat kuin pienet auringot. Lapin maakuntakukaksi nimetty niittykullero kasvaa luonnonvaraisena kosteilla niityillä ja ojien varsilla. Kullerot eivät viihdy kuivassa ja aurinkoisessa paikassa, missä niiden lehdet kellastuvat ennenaikaisesti.


Sunnuntaisen luonnonkukkien päivän tapahtuman päätteeksi osanottajat saavat lummepostikortin sekä esitteet Suomen luonnonkasvien monimuotoisuus ja Suomen sata yleisintä kasvia, mitkä Suomen luonnonsuojeluliitto on toimittanut ja lähetti tilauksesta.

Osallistujat näyttävät iloisilta ja kiittävät tyytyväisinä tapahtumaan. Muutamat menevät katsomaan lumpeita raisiolaiseen yksityispuutarhaan, johon oppaat ovat pyytäneet tutustumisluvan.

Maanantaina 17.6. lähdemme Maskuun katsomaan luonnon lumpeita ja muuta kasvillisuutta sekä linnustoa. Rivieran parkkipaikalla on tungosta. Kaunis ilta on saanut ihmiset liikkeet. Paikalta löytyy uintipaikka ja frisbeegolfrata. Meidän retkeemme riittää myös osallistujia, vaikka paikalle on hankalampi löytää.  Odotamme – jotta kaikki halukkaat pääsevät mukaan.

Polku on leveä ja hyvä kävellä. Polun reunamilta löytyy katsottavaa. Alkukesän kasvit näyttävät parhaat värinsä. Aurinko on myös hurmaavalla tuulella. Läheinen hiekkapohjainen vesi kimmeltää. Täällä on linnuston hyvä elellä. Hanhiperhe uiskentelee rannan tuntumassa. 

Hanhiperhe iltauinnilla
Polku kapenee ja kääntyy metsään. Pian olemme lumpeiden valtaamalla alueella. Kukat pitävät terälehtensä kiinni. Onkohan niillä iltaunen aika? Taikka olemme päivää pari liian aikaisin paikalla. Kaunista on joka tapauksessa.
Lumpeiden 'valtakunta'
Jatkamme kävelyä Karevansuolle. Suopursut kukkivat. Hillan kukkavarsi hurmaa ylväänä lehtien ja muiden kasvien yläpuolella. Suolla on aina oma tuoksunsa. Karevansuo on tyypiltään lounaissuomalainen keidassuo.
Hillan kukka ja lehtiä
Kosteassa puromaisessa ojassa kohtaamme suovehkan, mikä on kosteiden paikkojen hehkuvan vihreä kasvi. Hiirenporras on yleinen saniainen.
Suovehka ja saniainen
Lehtovirmajuuri kasvaa Suomessa luonnonvaraisena ja se kurottautuu puolen metrin korkeuteen. Lehtovirmajuuren viuhkamaisessa kukinnossa kukat ovat valkoiset tai vaaleanpunaiset.
Lehtovirmajuuren pitkä varsi ja valkoinen kukinta
Metsäimarteella on kolmiomaiset lehdet, mitkä muodostuvat kolmesta jokseenkin samanlaisesta osasta eli lehdykästä. Lehtien väri on vaalean vihreä.


Metsäimarteiden vihreyttä 
Isoalvejuuri on suurikokoinen, rehevien ja kosteiden metsien saniainen. Alvejuuri nimitys tulee madosta eli alveesta. Kasvin juurakko on ollut aikoinaan tunnettu rohdos, jota on käytetty mm. lapamadon tuhoamiseksi. Rohdos on voimakas myrkky. 


Kurjenjalka on punakukkainen ja hanhikkien sukuun kuuluva ruohovartinen kasvi. Hyönteiset hoitavat kasvin pölytyksen. Kurjenjalka kasvaa 20 – 60 cm korkeaksi.
Kurjenjalka kukki punaisena
Puron varren rehevän kasvillisuuden jälkeen polku kapenee ja vie metsään. Punaiset merkit puissa kertovat, että olemme Kuhankuonon retkeilyreitistöllä. Mustikan- ja puolukanvarvut ja lehdet antavat metsään oman värinsä. Polku vie kallioiden päälle. Täällä kasvillisuus on erilaista. Löytyy pientä jäkälää ja sammalta sekä kallioiden halkeamia ja komeita kiven lohkareita.

Kapeat mäntyjen rungot maalaavat varjoillaan raitoja maisemaan aurinkoisessa illassa. Kanervat viihtyvät kallioiden koloissa. Kuusen, käpyjä täynnä oleva oksa viistää maata.
Kuusi käpyineen kumarsi retkeläislle
Metsän jälkeen siirrymme samalle leveälle polulle, jota kuljimme aikaisemmin. Pirteät päivänkakkarat iskevät silmää. Pitkän huiskeat maitohorsmat tervehtivät lilanpunaisina.  

Me palaamme reippaina lähtöpaikkaan. On kiitosten aika. Niille retkeläisille, ketkä eivät olleet sunnuntain tapahtumassa, annan muistoksi lummepostikortin sekä esitteet Suomen luonnonkasvien monimuotoisuus ja Suomen sata yleisintä kasvia, mitkä Suomen luonnonsuojeluliitto on toimittanut ja lähetti tilauksesta.

Kiitos osallistujat! Kiitos Suomen monipuolinen ja kaunis luonto!