24.7.2020

Ritajärven luonnonsuojelualueella järviluontoa ja kivikkoisia polkuja

Teksti ja kuvat: Tarja Aittala

Kun haluaa vähän kauemmas lähimetsistä, voi suunnata vaikka Ritajärven luonnonsuojelualueelle Sastamalassa. Raisiosta kohteeseen ajelee Huittisten kautta parisen tuntia suuntaansa. Alue on omalla käyntilistallani ollut jo jonkun aikaa. Kesäloman alkamisen kunniaksi päätin sinne sitten suunnata eräänä heinäkuun sunnuntaina. Lähdin kotoa matkaan aamusella, koska media on antanut ymmärtää luontoretkeilyn nauttivan suurta suosiota - pysäköintipaikkojen ja taukopaikkojen ääri-ilmiöistä puhumattakaan. Viisas päätös lähteä matkaan aamusella, tuumailin myöhemmin, kun huomasin alueen p-paikan täyttyneen autoista kierrokselta palaamiseni jälkeen.

Kohteen sijainti ja sinne saapuminen


Ritajärven luonnonsuojelualue sijaitsee Sastamalan kunnassa. Alue sijoittuu Vammalan, Häijään ja Kiikoisten kolmioon. Alueelle ajellaan Raisiosta Huittisten kautta, ohitetaan Sastamala ja käännytään kantatie nro 12:lta pikkutielle. Ritajärventien aloituspisteen p-paikalle pääsee kantatieltä kahdestakin kohtaa: toista hurautellaan soratietä reilun kymmenen kilometrin verran - toista sitten taas vähemmän. Suosittelen kantatieltä kääntymään viitasta, joka ohjaa Hornion kylään, viitassa lukee Hornio 6.  Alueen p-paikan osoite on Ritajärventie 358, Sastamala. Navigaattorista kannattaa etukäteen tutustua reittiin, miksei myös ihan paperisesta tiekartastakin. Jossain luki, että kantatieltä olisi opastus kohteeseen - itse en kyllä sellaista huomannut.

Reiteille pääsee kahdesta muustakin kohtaa: Harjunpääntien p-paikalta Alisen Ritajärven kierrokselle ja Lammentaantien p-paikalta joko Ylisen tai Alisen Ritajärven kierrokselle.

Tervetuloa Ritajärven luonnonsuojelualueelle!

Luonnonsuojelualueen perustamishistoria lyhyesti

Ritajärven 127 hehtaaria käsittävä luonnonsuojelualue perustettiin vuonna 2015. Sastamalan kaupungin Elävän maaseudun hanke oli liikkeelle paneva voima ja Pirkanmaan Ely-keskukselta saadun rahoituksen turvin voitiin hanke toteuttaa. Sastamalan kaupunki vastaa jatkossakin alueen hoito- ja ylläpitotöistä.

Alueen keskeinen osa (kuvaleike alueen kartasta, Visitsastamala.fi).
 
Ritajärven luonnonsuojelualueen keskeisimmät osat muodostuvat kolmen järven kokonaisuudesta: Valkeajärvi, Ylinen Ritajärvi ja Alinen Ritajärvi. Alueeseen kuuluu myös erillään em. järvistä oleva Ritarijärvi. Ritarijärvelle ei mene yhdyspolkua keskeiseltä alueelta.

Jossain reitillä siintää aina järvi.

Alueen reitit


Luonnonsuojelualue muodostuu erämaisista järvistä, luonto on vaihtelevaa ja alueelle tunnusomaista ovat myös kivikkoisuus ja siirtolohkareet. Kivikkoisuus kannattaa huomioida myös reiteillä ja mielestäni kulku niillä edellyttääkin tukevia jalkineita ja varmaa askellusta.

Polun haasteita: kivikkoa ja juurakkoa.
Alueen kolme järveä määrittävät reitit:
  • Valkeajärvi 2,3 km (sininen viitoitus)
  • Valkeajärvi + Ylinen Ritajärvi 6,4 km (sininen ja punainen viitoitus)
  • Valkeajärvi + Alinen Ritajärvi 5,5 km (sininen ja keltainen viitoitus)
  • Kolmen järven yhdistelmä 8,8 km (sininen, keltainen ja punainen viitoitus)

Ylisen reitti on merkitty punaisella.

Oma kierrokseni


Suunnitelmissa oli kiertää kolme järveä, mutta jostain syystä osa Ylisen Ritajärven reittikylteistä katosi näköpiiristä ja kierrokseni typistyi vain osin kolmen järven kierrokseksi. Alueelle on syntynyt jo muitakin kuin niitä virallisia polkuja, joten reittien seuraamisessa luonnossa ja kartalla saa olla tarkkana. - Sen lisäksi, että jossain kohdin pitää myös tarkkailla polkua mihin astuu.

Reitit kulkevat pääosin rannan tuntumassa. Joku järvistä on siis näkymissä lähes koko ajan.  Kuten jo totesin, reiteille kannattaa lähteä hyvissä ajoin aamutuimaan. Alue äänestettiin vuoden 2017 retkipaikaksi, mutta edelleen se näyttää olevan suosittu.

Valkeajärven-Ylisen Ritajärven risteyskohta.
Lähdin p-paikalta leveää ja hyväkulkuista Valkeajärven reittiä vasemmalle kohti Yliselle johtavaa risteystä. Ohitin Kannaksen laavun ja etenin risteykseen kohti Ylisen Ritajärveä, polun muuttuessa nyt kivikkoiseksi ja juurakkoiseksi. Hetken kuljin pitkospuilla järven rannan tuntumassa, sitten sukelsin metsään ja tovin kuljettuani huomasin samat pitkospuut, joita olin hetki sitten kulkenut. Polun haasteet olivat tainneet ottaa täyden huomioni ja reittimerkit ehkä sen takia jääneet vähemmälle. Manasin mielessäni, mutta koska päivälle olin varannut jo muutakin, en lähtenyt uudestaan tutkimaan Ylisen reittiä ja sitä, missä kohden punaiset merkit varsinaiselle kierrokselle ohjasivat. Päätin sen sijaan jatkaa Alisen Ritajärven kierrokselle ja lähdin kulkemaan sitä myötäpäivään. Missään ei muuten lue suositeltua kulkusuuntaa, mutta vastaantulevasta väkimäärästä päätellen osa taitaa kulkea Alisen kierroksen vastapäivään.

Kannaksen laavu.

Alisen Ritajärven reitti vaihteli pitkospuita, kivikkoista rantapolkua, juurakkoista polkua ja metsäpolkua pitkin. Kierrokselle osuu myös muutamia korkeampia kohtia eli haastetta poluilta löytyy. Taukopaikkoja on Alisen puolella mukavasti.  Louhen ja Paavinhatun taukopaikkojen tuntumasta havaitsin myös uimalaiturit - reppuun kannattaakin pakata uikkarit ja pyyhe, jos vesi vetää puoleensa.

Paavinhatun taukopaikka on aika iso ja sen tuntumaan näyttää pääsevän myös autolla. Paavinhatulta ja Louhelta löytyy ilmeisesti erikseen varattavissa oleva mökkirakennuskin. Portaita ja laiturirakenteita löytyy, osaksi myös kun jatkaa Paavinhatulta kohti Valkeajärven kierrosta.

Näkymä Alinen Ritajärvelle.


Kaikkiaan mukava kierroksestani tuli, sää oli ehkä vähän liiankin hyvä - aurinko paistoi pilvien lomasta ja lämpötila oli kulkuni aikana kivunnut jo auton mittarin mukaan 24 asteeseen. Kieltämättä pulahdus veteen olisi ollut paikallaan, vaan siihen en ollut nyt varautunut.

Suosittelen kohdetta järviluonnosta pitäville ja jos kauempaa tulee, kannattanee yrittää kiertää kaikki kolme järveä. Seuraavalla kerralla taidan edetä eri suunnasta vastapäivään Alisen Ritajärven kautta kohti Ylisen kierrosta. Ehkä sillä suunnitelmalla onnistuisi paremmin kolmen järven kierros.

Pitkospuillakin kuljetaan.


Lisätietoa ja lähteet

Ritajärven luonnonsuojelualue, Sastamalan matkailusivusto

Ritajärven luonnonsuojelualue, retkikartta

Retkipaikka, reittikuvaus 

Sivut Facebookissa

19.7.2020

Tunnelmia Tammireittien varrelta


Teksti ja kuvat Kaija Virtanen
Heinäkuinen lauantai tarjoaa sopivan pyöräilysään. Aurinko paistaa ja lämmittää. Pyörällä polkijaa vilvoittaa onneksi lempeä tuuli. Tavoitteena on tutkia Tammireittien pyöräily- ja patikointikohteita.

Tapaamme sisareni kanssa Liedon kirkolla. Netin mukaan siellä sijaitsee kartta Tammireiteistä. Karttaa emme löytäneet, mutta Liedon kunnan infopisteen karttaa ja netin tietoja hyväksi käyttäen päätimme pyöräillä Ankalle (kylä Liedossa). Sieltä löytyi Luontopolulle ohjaava viitta. Aluksi piti pyöräillä hiekkatietä. P-paikalla oli Tammireitit kartta. Tutkimme karttaa. Tuttuja lietolaisia paikan nimiä. Muita retkeilijöitä ei näkynyt.

Pyörät lukkoon ja parkkiin. Reput selkään ja askelia toisen eteen taktiikalla pitkin luontopolkua. Polku kulkee hyvässä maastossa metsän suojassa. Korkeat sähkölinjat ihmetyttävät. Poikkeamme polulta läheiselle kalliolle katsomaan. Komeat tolpat kohoavat korkeuteen.

Selkeä ja uudenkarhea kyltti ’Luontopolku Nautela’ näyttää, että olemme oikealla polulla. Tosin tarkoituksemme ei ole tällä kertaa kulkea Nautelaan asti.

 Opastaulusta saamme lukea Kolopuusta, mikä seisoo komeana rinteessä.
Katso oikealla olevaan järeään mäntyyn, jonka juurella on luontopolkutaulu. Näet oikean nykypäivän luonnonihmeen Kolopuun. Kolon on hakannut alun perin omaksi kodikseen todennäköisesti palokärki. Nyt kolossa asustelee mahdollisesti helmipöllö tai uuttukyyhky. Liito-oravakaan ei panisi pahakseen, vaikka tällaisia luonnonkoloja olisi metsissä parinsadan metrin välein. Koska näin ei nykymetsissä ole, mainittujen lintujen ja muiden kolopesijöiden elinolosuhteet ovat täysin ihmisen aktiivisen pönttöinnostuksen varassa. Tee hyvä työ: ripusta ainakin kolme eri kokoista pönttöä vuodessa erilaisiin metsiin – ylivoimainen vaiva se ei ole!’

Hetken kuluttua olemmekin jo laavun luona. Paikka näyttää tutulta. Kävimme täällä viime kesän pyöräretkellä. Tulimme silloin paikalle eri reittiä. Istumme nuotiota kiertäville puille ja pidämme evästauon. Muita kulkijoita ei ole retkemme aikana näkynyt, mutta on laavulla roskien määrästä päätellen vietetty aikaa.

Tauon jälkeen palaamme pyörien luokse. Maisema näyttää erilaiselta kuin mennessä. Maasto on kuivaa, joten kuljemme pienen matkan hakkuualueella olevaa polunpohjaa. Kaatuneen ja poikkisahatun lehtipuun rungosta nousee oksia suoraan ylöspäin. Suuri kanto on ontto, ehkä sekin on jonkun koti? Hakkuualueella on kaksi taulua; ne kertovat sammaleista ja kangasmetsästä.
 
Hakkuualue
Mustikoissa näkyy jo sinistä hehkua, mutta eivät ole vielä kypsiä. Metsämaitikat loistavat keltaisina ja maitohormien korkeat, sinipunaiset kukinnot huojuvat leppeässä tuulessa. Vaalean jäkälän joukosta pilkistää punainen hapero, mutta toukat ovat jo olleet sen luona aterialla. Tumman ruskea tatti on saanut saman kohtalon. Ohdakkeiden punaiset kukat tuovat mieleen Kilpisjärven reissun. Silloin Saanan juurella kasvoi kainaloihin asti ulottuvia huopaohdakkeita.
 
Vääntelän silta
Retkemme jatkuu pyöräillen Liedon keskustaan. Käymme kaupassa, sillä vatsassa on nyt tilaa jäätelölle ja mansikkaviinerille. Jatkamme matkaa Hämeentien reunassa kulkevaa pyörätietä Turkuun päin. Lietniemessä alitamme Hämeentien ja löydämme Vääntelän sillan, joka ylittää joen. 
Vesi on alhaalla sillan luona
Vesi on alhaalla. Sillan opastaulu kehottaa pitämään 2 metrin välin. Tulee mieleen koronavaroitukset. Silta kestää meidät ja pääsemme onnellisesti jatkamaan retkeämme.
 
Matkailutilan mainos auton kyljessä
Pian tulemme Ilmaristen Matkailutilan luokse. Pysähdymme ja tutkailemme Tammireitti taulua Vääntelä. Muistelemme myös serkkumme Pekan syntymäpäiväjuhlia, joita vietettiin Matkailutilalla.

Pieni matka pyöräilyä hiekkatiellä ja olemme Vanhalla Tampereen tiellä. Jatkamme pyörätietä Turkuun päin. Käännymme Metsämäen raviradan luota Haagan tielle. Tielle on tuotu paksu kerros sepelinsekaista tavaraa. Pitää kulkea varovasti, jotta pyörän kumit pysyvät ehjinä. Samalla voi ihailla komeita hevosia, mitkä laiduntavat tien molemmin puolin.
 
Haagan riippusilta
Muutaman mutkan jälkeen tulee näkyviin joen ylittävä riippusilta. Sillalta näkyy Liedon Vanhalinnan linnavuori. Tämän riippusillan alta meloimme, kun Rinkka järjesti Satu Eklundin opastuksella melontaretken Halisista Vanhalinnan linnavuorelle ja takaisin.
 
Takana näkyy Vanhalinnan linnavuori
Ilta jatkuu kauniina. Pääsemme alittamaan autotien pyöräilijöille ja kävelijöille tarkoitetun tunnelin kautta. Tien varteen on pystytetty pyöräilijöille uusia viittoja. Ravattulassa on uudistettu Hämeentien ja Ohitustien risteys, joten viitat ja uudet ohjeet ovat tarpeelliset.
 
Silta Kuralan Kylämäen kohdalla
Ennen kuin tiemme erkanevat käymme vielä katsomassa Kuralan Kylämäen kohdalla olevan joen ylittävän sillan. Ulpukat kukkivat, pari poikaa heittelee uistinta. Joen toisella puolella näkyy pyöräilijöitä ja kävelijöitä.
 
Ulpukat loistavat Aurajoessa
Me tyydymme tällä kertaa vain katselemaan, sillä takana on tarpeeksi kilometrejä niin pyöräillen kuin kävellen. Ilta on jo pitkällä. Molempien on paras polkaista suorinta reittiä kotiaan kohti.

Mukavan retkipäivän saimme taas viettää yhdessä ulkoillen. – Niin ja tapasimme Liedon kirkon luona myös kaksi serkkuamme. He olivat kesäretkellä kiertämässä lähialueen hautausmaita.

 
Uudet, hienot viitat ohjaavat pyöräilijöitä


20.6.2020

Lemlahden kartanon luontopoluilla


Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Lemlahden kartanon mailla sijaitsee kaksi luontopolkua Mustikkapolku ja Puolukkapolku. Luonto Plus ohjelma, jossa Ann-Mari Rannikko ja Ari Karhilahti kertoivat poluista, antoi idean tähän retkeen.  Pyöräilen sisareni luokse Kaarinaan.  Jatkamme yhdessä autolla polkujen lähtöpaikalle.

Mustikkapolun lähtöpaikka on Brattnäsintien varrella. Opastaulu toivottaa tervetulleeksi luontopolulle, mikä kulkee talousmetsässä, jossa otetaan huomioon metsän moninaisuus. Polku on merkitty sinisillä leimoilla ja nuolilla. Polun aloituspaikasta ei voi erehtyä, sillä pitkään, puiseen   sinikärkiseen viittaan on kaiverrettu ’Naturstig luontopolku’.

Astumme reippain ja odottavin mielin polulle. Alussa korkeat männyt ja pienet kuuset sekä vihreät ja vehreät mustikat reunustavat polkua. Sitten polku nousee kallioille, jossa maasto on kuivempaa. Värikkäät mäkitervakot loistavat kaatuneiden, jo harmaiden puiden runkojen lomassa. Aluskasvillisuuden joukossa väriä antavat mm. metsämaitikat, virnat ja tädykkeet.
Metsämaitikat kumartavat

Keltamaksaruoho loistaa kilpaa auringon kanssa. Muutaman askeleen päässä pienet, sinisilmäiset tädykkeet pilkistävät vihreän lehtikasvuston läpi. Valkokukkainen oravanmarja nousee sammalpohjaisesta notkelmasta.  Eri muotoiset kivet ja kallion muodot antavat rauhoittavan näkymän kasvien kirkkaiden värien ja vihreyden välillä.
Keltamaksaruoho

Kissankäpälän vaalea kukinto herättää lapsuusajan muistoja. Aivan kanervikon reunassa kasvaa muutama varttaan solakaksi venyttänyt kissankäpälä. Polku etenee isojen kivien välissä. Korkeita mäntyjä kasvaa siellä täällä kivien lomassa. Kaunis ja tuoksuva suopursu pinnistelee notkelmassa. Komea, puinen viittaa ohjaa näköalapaikalle.
Näkötorni

Kiipeämme näkötorniin, mikä tuntuu vakaalta, ei huoju ainakaan meidän painosta. Kun tarkkaan katsoo puiden latvojen välistä, näkyy Paraisten tehtaiden rakennuksia. Korkeat männyt ja koivut peittävät merinäköalan. Puiden latvojen yläpuolella taivas loistaa vaaleansinisenä.  Nimet vihkoon ja retki jatkuu.

Polku kulkee isojen kivien ja kallion vierestä. Pysähdymme valtavien pyöreähköjen kivien luona. Luolamainen piilopaikka löytyy kivien alta. Saniaiset kasvavat toisen kiven päällä antaen kivelle vihreän hatun. Kivien muodot, korkeus ja halkeamat ovat komeita katseen vangitsijoita. 
Kivien kertomaa

Kallioiden jälkeen polku laskeutuu alaspäin. Saniaisten vihreä matto luikertelee mäntyjen välissä. Pieni matka kopistellaan pitkospuilla. Metsämaa opastaulu kertoo, että metsämaa luokitellaan rehevyyden mukaan. Tämä notkelma edustaa mustikkatyypin kuusimetsää.
Mustikat ovat valmistumassa

Piparkakkureunaiset poimulehdet eivät ole vielä kukassa. Poimulehti on tunnettu naisten yrttinä. Sillä on lievitetty kuukautisvaivoja. Pieniä poimulehtiä voi nauttia voileivän päällä. Keltakukkaiset leinikit ovat kuin silmiä muiden kasvien joukossa. Polun varrelta kasvaa tietysti mustikoita. Mustikan kukat ovat ruukkumaisia, sillä terälehdet ovat kasvaneet melkein kärkeen asti yhteen kelloksi. Punertavia mustikan alkuja löytyy, kun kyyristyy ja katsoo tarkkaan.

Evästauon jälkeen jatkamme autolla Puolukkapolun lähtöpaikalle Fallintien varteen. Kapeassa tiessä riittää mutkia. Parkkipaikka löytyy, kun autossa on hyvä kuski ja navigointi Metsätieltä löytyy pieni levennys, johon saamme auton parkkiin. Puolukkapolku on merkitty punaisilla leimoilla ja viitoilla. Polulle on helppo löytää, sillä punainen merkki loistaa valkorunkoisessa koivussa. Korkea kuusi seisoo polun varrella. Kuusen oksat ovat viuhkamaiset ja runsaat.
Puolukat kukkivat

Puolukan varpuja ja kanervikkoa kasvava metsä on karumpaa kuin Mustikkapolun varrella. Kallion pinnalla näkyy sammalten muodostamia kuvioita. Puihin on kiinnitetty linnunpönttöjä. Maastoa korkeampi kivi, jonka kylkeen on tehty portaat, toimii näköalapaikkana. Nousemme kivelle ja katselemme, näkyykö esitteessä luvattua Peimarin ulappaa. Kivi on matala ja aukion taustalla olevat puut estävät näkyvyyden.
Puolukkapolun varrella

Polun varrella kaatuneen puun pystyyn jäänyt juurakko vartioi kulkijoita. KIITOS retkiseurasta sisarelle ja KIITOS Lemlahden kartanon luontopolkujen ylläpitäjille!


6.6.2020

Lenkkipolun varrella kevät etenee vauhdilla


Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Sateen jälkeen luonto tuoksuu ja kasvien kesäiset värit hehkuvat. Lähden lenkille lähimetsään. Lintujen moniääninen konsertti siivittää kulkuani. Öinen sade on saanut siitepölyn polulla aaltoilemaan. Kasvien lehdillä välkkyy sadepisaroita. Monivivahteinen vihreä värittää luonnon.
 
Kielo
Valkoiset kielot saavat minut kumartumaan. Niiden näkeminen ja tuoksu tuo aina mieleen lapsuuden kieloista rikkaan kotipihan. Vuonna 1967 kielosta tuli Suomen kansalliskukka, tietää Wikipedia.
 
Metsäkurjenpolvi
Metsäkurjenpolvia kasvaa ryppäinä useassa paikassa, kun etenen Kuloisten lenkillä. Niiden sinipunaiset kukat tulevat kauniina esiin muutoin vihreän sävyttämästä luonnosta.
Ojakellukka
Ojakellukka on salaperäinen ja kiehtova. Sen punertavassa varressa on hentoa karvaa ja punaruskeat kukat nuokkuvat kellomaisesti. Taiteellinen vaikutelma on kympin arvoinen.
 
Nokkonen
Katseeni löytää myös nokkosen. Niitä kasvoi suuret määrät lapsuuden pihan tuntumassa. Kasvi tuli viimeistään silloin tutuksi, kun kosketti sen lehtiä kädellä taikka juoksi paljain jaloin nokkosten sekaan. Nokkosen lehdistä on tehty keittoa, lehtiä on kuivattu ja haudutettu teeksi. Nokkosista on moneksi, jopa kasvimaalle ravinteeksi ja hyönteisten torjuntaan.
 
Ahomansikka
Ahomansikan eli metsämansikan valkoiset kukat loistavat kuin tähdet polun varrella. Kukkien jälkeen syntyvät punaiset marjat – mansikat. Lapsuudessa usein mansikat pujotettiin ensin heinän korteen ja vasta sitten syötiin. Välillä myös kilpailtiin, kuka sai korren ensin mansikoista täyteen. 
Kuusen oksa
Metsän puut ja aluskasvillisuus loistavat vihreän erivivahteissa. Alkukesä on värikylläisyydessä hienoa aikaa luonnon seuraamisessa. Keskikesällä värit haalenevat, mutta syksyllä ruska antaa oman mausteensa luontoon ja kasveihin.

Retkeni loppupuolella sade antaa merkkejä itsestään. Sade tekee hyvää luonnolle!

9.5.2020

Pihojen taistosta lähimetsään

Kuvat ja testi: Satu Eklund

Joka vuosi Birdlife Suomi järjestää lintutornien välisen lajientunnistuskisan. Tänä vuonna "Tornien taiston" sijaan olikin "Pihojen taisto" jossa kisaajat tekivät lintuhavaintoja kotipihastaan käsin. Olin jotain tämän kaltaista ajatellut jo aikaisemmin keväällä pohtiessani mitä tekemistä voisi keksiä aivan kotinurkilla. Oli mukava osallistua satojen muiden kanssa samana päivänä ja samalla kellonlyömällä tähän leikkimieliseen kisaan.

Kirjosieppo

Pysähdyin kuuntelemaan ja katselemaan sitä, mitä kaikkea omalta takapihaltani näkyykään. Sain reilun tunnin aikana listaani 10 lintuhavaintoa, joista osa tosin laulun perusteella tunnistettuja ja sen lisäksi näin kolme oravaa ja nokkosperhosen. Monia niitä lintujalajeja, jotka pihalla tavallisesti vierailevat, eivät näyttäytyneet juuri tämän virallisen havainnointiajan sisällä. Tänään sain listaani seuraavat linnut: Kirjosieppo, sepelkyyhky, talitiainen, naurulokki, viherpeippo, peippo, mustarastas, räkättirastas, västäräkki ja keltasirkku. Muita usein nähtyjä lintuja tässä ovat harakka, varis, punarinta, tiltaltti, käpytikka, sinitiainen ja varpunen. Ja silloin tällöin tässä pääsee näkemään myös närhiä, pikkuvarpusia, urpiaisia ja tietysti niitä, joita ei ole päässyt tunnistamaan.


Västäräkki
Vaikka asun alueella, jossa on tiheästi pientaloja ja omakotitaloja, tästä ei ole kovinkaan pitkä matka metsään. Linnut ja oravat asuvat aivan pihapiirin puissa. Muita eläinhavaintoja, joita tässä on tämän kevään aikana päässyt tekemään olivat muutama viikko sitten kaksi leikkisää kettua aamuvarhaisella. Ne eivät selvästikään tienneet, että niitä katseltiin ja niiden telmimistä ehti seurata hyvän tovin. Tässä käy paljon rusakoita syömässä ja ne voivat hetken lepuuttaa ja piileskellä juuri meidän pihallamme, joka tarjoaa kesäisin apilaa syötäväksi ja suojaisan paikan oleskella. Viimeksi eilen pihalla vilahti myös metsähiiri, joita pääsee silloin tällöin näkemään. Ne löytävät selvästi lintujen ruokintapaikoilta pudonneita siemeniä syötäväkseen.

Orava
Takapihaltamme on moneen suuntaan katsottuna puita ja yksi puu on kuivunut pystyyn. Tuo puu näyttää olevan suuressa suosiossa oravien keskuudessa, sillä rungon ympäri pyöri tänäänkin kaksi oravaa ja se kolmas hyppäsi siitä juuri naapurikuuseen.

Kun Pihojen taiston aika alkoi tulla päätökseen, ajattelin että olisi mukava vielä pyöräillä lähimetsän polun alkuun ja patikoida vielä hetki lähimetsässä. Minulle lähin polku on Raision Pähkinäpolku, 3km pitkä kierros, jonka varrella on myös Raision Rinkan ylläpitämä maja.


Lähimetsään on aina mukava palata uudelleen ja näkemään eri vuodenaikoja. Polku on vaihteleva, koska se kulkee toisaalla avarilla avokallioilla ja toisaalta se sulkeltaa välillä synkempään kuusivaltaiseen metsikköön, jossa on kosteaa ja maa on märkä siellä kiemurtelevien pienten purojen  takia. Reitin toinen reuna kulkee korkeiden ja jyrkkien kallioiden viertä joka on enemmän lehtipuiden valtaamaa aluetta.


Pähkinäpolku kulkee välillä avokallioilla
Reitin varrella on myös pieni avohakkuualue, jonne on jätetty pystyyn muutama puu kuivumaan. Täällä metsässä olen nähnyt useammankin kerran ketun. Metsää hyödyntävät kävelijöiden lisäksi koirien ulkoiluttajat, maastopyöräilijät ja polkujuoksijat. Tänäänkin vastaan tuli usempi kulkija koirien kanssa, muutamat pyöräilivät polun leveämpää osuutta ja matkalla oli myös yksi polkujuoksija, joka täydensi vesivarastoaan majan luona olevalla kaivolla.

Majan pihamaalla on parhaillaan suuri määrä pölkkyjä odottamassa pilkkomista pienemmäksi. Muutama retkeilijä oli majan tulipaikan tuntumassa syömässä eväitä.


Sinivuokkoja

Valkovuokkoja




Polulla vihertää jo toukokuussa
Pähkinäpolusta löytyy myös pdf-muotoinen kartta https://www.raisio.fi/sites/default/files/media/file/P%C3%A4hkin%C3%A4polku.pdf vaikka polkuja kulkee merkityn reitin lisäksi ristiin rastiin muutenkin. Polulle voi lähteä useasta paikasta ja merkityn rengasreitin ulkopuolelle jääkin Kallastenkadun ja Kallastenmutkan parkkipaikan lähtöpaikka, josta on matkaa Pähkinämäen majalle 1,5km. Polku kulkee ensin peltojen keskellä ja saavuttaa viimein rengasreitin. Reitin punaiset maalimerkit oli vasta äskettäin vahvistettu. 

Jos en aamupäivällä Pihojen taistossa saanutkaan napattua kaikkia lintulajeja, joita pihalla yleensä vierailee, kuului Pähkinäpolun varrella usemmankin kerran tuttu tiltaltin laulu. Polun vierellä ja majan luona kukkivat leskenlehdet, sinivuokot ja valkovuokot. 

Keväisessä metsässä on paljon nähtävää ja kuultavaa.



Bilbon matkalaulu

"Tie vain jatkuu jatkumistaan
ovelta mistä sen alkavan näin.
Nyt se on kaukana edessäpäin,
jos voin sitä joudun seuraamaan
jaloin innokkain vaeltaen
kunnes se taas tien suuremman kohtaa
paikassa johon moni polku johtaa.
Mihin sitten? Tiedä en."

(Taru Sormusten Herrasta, 19. painos, sivut 44 ja 76.)

22.4.2020

Yhdistystoimijan kynästä: Kun yhdistykset etäkokouksiin digiloikkasivat


Teksti: Tarja Aittala
Kuva: Kuvituskuva, Pixabay (CC0)








Koronapandemian takia on poikkeusoloja eletty jo tovin aikaa. Poikkeusolot ovat muuttaneet jokaisen elämää ja rutiineja varmasti monella tapaa. Latulaisena on ollut ilo havaita, että suomalaiset näyttävät löytäneen uudelleen ulkoilun, lähipolut ovat tulleet jopa ruuhkaisiksi, suosituimmista retkikohdepoluista puhumattakaan. Yhdistyksille poikkeusolot ovat muuttaneet ainakin kokouskäytäntöjä. Kokouksia ei ole nyt pystytty pitämään perinteiseen tapaan sovittuun paikkaan kokoontumalla. Vaihtoehdoksi onkin tullut etäkokoustaminen hyödyntäen erilaisia virtuaalisia ratkaisuja, esimerkiksi Google Hangoutsia tai Hangouts Meetiä. Raision Rinkkakin teki historiallisen digiloikan ja piti historian ensimmäisen johtokunnan etäkokouksen. Kyllähän se kokous onnistuu ruudullakin, mutta vaatii hieman harjoitusta niin tekniikan haltuunoton kuin käytäntöjenkin sisäistämisessä.

Etäkokouksiin valmistautuminen tärkeää


Etäkokousta täytyy suunnitella vähän enemmän kuin perinteistä kokousta. Koollekutsujan on pohdittava muun muassa miten puheenvuorot pyydetään ja osallistujia aktivoidaan – kaikkien ääni kun tulee saada kuuluville. Äänen kuuluvuuden osalta on tärkeää tiedostaa, että käytettävä tekniikka pitää testata hyvissä ajoin ennen aloitusta – osallistuu sitten tietokoneella, älypuhelimella tai tabletilla. Hyvä tapa on tarjota matalan kynnyksen harjoittelumahdollisuutta sopimalla ennen varsinaista kokousta vaikka puolisen tuntia kestävä hetki, jolloin halukkaat voivat kokeilla omaa laitettaan sen toimivuuden varmistamiseksi.  Latualueemme aluetyöryhmäkin on omalla alueellaan tarjonnut pari harjoituskertaa, johon on voinut vapaasti osallistua.

Koollekutsuja varaa kokouksen ja toimittaa sähköpostissa osallistujille kutsulinkin. Kutsulinkin sisältävä sähköpostiviesti kannattaa laittaa talteen, koska kokoukseen liitytään linkkiä napauttaen. Kutsuun on hyvä lisätä ohjeet oman laitteen testaamisesta, mahdollisuudesta osallistua puhelimella soittaen sekä kokousmateriaali. Osallistujan on syytä perehtyä kutsuun, sen ohjeisiin ja mukana tuleviin materiaaleihin hyvissä ajoin. Osallistujan kannattaa myös rauhoittaa itselleen tila, jossa keskittyminen ja etäkokoustaminen onnistuu häiriöttä.

Etäkokouksen aikana on keskityttävä kuuntelemaan – päällekkäin ei saa puhua

Etäkokouksessa osallistujan videokuvan päällä pitäminen lähentää ja poistaa etäisyyden tuntua. Jos kuitenkin ääni alkaa pätkimään, niin videokuva kannattaa laittaa pois päältä. Kuvadata vie nimittäin tietoliikennekaistaa enemmän kuin pelkkä ääni.

Äänen kuuluminen ja aktiivinen kuuntelu on tärkeää. Jos puhutaan päällekkäin, niin siitä ei saa selvää kukaan. Mikrofoneja voi pitää pienen osallistujajoukon kesken auki, mutta kokemus on osoittanut, että suuremmalla joukolla saattaa äänen kiertoa tapahtua. Voi myös käydä niin, että kokouksen aikana jonkun osallistujan lapsi tai lemmikki alkaa pyytämään huomiota tai naapuri alkaa porata taulukoukkua seinään. Kaikki taustaäänet tuppaavat kuulumaan erittäin vahvasti, joten mikrofoni on syytä sulkea ainakin niiden esiintyessä. Omaa keskittymistään ja äänen kuuluvuutta voi parantaa käyttämällä kuuloke-mikrofoni-yhdistelmää tai puhelimen mukana tulleita nappikuulokkeita. Nappikuulokkeiden liitin käy useisiin tietokonemalleihin.

Ennen varsinaisen kokouksen aloittamista on hyvä kertoa pelisäännöt, miten esimerkiksi puheenvuoroja pyydetään ja äänen kuuluvuuden varmistamiseksi käydä pieni juttelukierros. Moni virtuaalinen ratkaisu mahdollistaa pikaviestittelyn eli tsättäämisen kokouksen aikana. Sen käytöstä kannattaa sopia yhteisesti ja myös ennen kokouksen alkua yhdessä testata, että kaikki saavat viestin lähetettyä. Pikaviesteihin on tarkoitus kirjoittaa lyhyesti ja se toimii varajärjestelmänä, jos jonkun osallistujan äänen kuuluvuutta ei saada varmistettua. Tällöin osallistuja voi kirjoittaa kommenttejaan pikaviestein.

Puheenjohtajan ei tarvitse tehdä kaikkea

Jos osallistujajoukossa on kokeneempi etäkokoustaja, voi puheenjohtaja sopia etukäteen hänen kanssaan, että kokouksessa materiaalin näyttää eli jakaa laitteeltaan toinen henkilö kuin puheenjohtaja. Materiaalin näyttäjä voi myös samalla seurata pikaviestittelyä, jolloin puheenjohtaja voi keskittyä olennaiseen eli kokouksen vetämiseen ja osallistujien aktivoimiseen näkemysten esille saamiseksi. Tässä tapauksessa puheenjohtajan on syytä varmistaa, että aineiston näyttäjällä on kaikki tarvittava materiaali hallussaan ennen kokousta.

Jos tekniikka tökkii…

Alla hyväksi havaittuja vinkkejä, jos ääni tai kuva alkaa pätkimään:

  • Kytke videokuva pois päältä. Yhteys on kevyempi ilman kuvaa.
  • Kokeile vaihtaa huonetta tai tilaa. Tietoliikennekaistasi kuuluvuus saattaa vaihdella eri huoneissa riippuen yhteystyypistäsi. 
  • Sulje yhteys kokonaan ja kirjaudu uudelleen. Jos mahdollista, kirjoita tätä ennen pikaviesti ja ilmoita aikeistasi muille. 
  • Jos kotonasi joku muu käyttää tietoliikenneyhteyttä, esimerkiksi katselee YouTubea tai Netflixiä, olisiko mahdollista, että katselun voisi keskeyttää etäkokouksesi ajaksi? 
  • Kokeile osallistumista puhelimella. Kutsussa on mainittu, jos puhelimella osallistuminen perinteisesti soittaen on mahdollista. Tällöin soitat kutsussa mainittuun numeroon ja kun numerosta pyydetään kokouksen tunnuslukua, näpyttelet sen, odotat hetken ja olet kokouksessa.

Lopuksi muista myös antaa itsellesi ja kokouksen vetäjälle palautetta siitä, miten onnistuttiin ja minkä voisi tehdä toisin. Ole myös itsellesi armollinen – kukaan ei ole seppä syntyissään, ei edes etäkokoustamisessa. Harjoitus saattaa kuitenkin tehdä tässäkin lajissa mestarin!

Onnistuneita etäkokouksia kaikille!




Kirjoittaja toimii Raision Rinkka ry:n verkkoviestinnästä vastaavana ja toimii myös Lounais-Suomen latualueen aluetyöryhmän ja Suomen Ladun järjestötoimikunnan jäsenenä. Kirjoittaja on oman digiloikkansa aiheen osalta ottanut vuosia sitten ja jakaa sen osalta osaamistaan myös kouluttaen etäkokousten ja -koulutusten pitämisestä virtuaalisesti.




20.4.2020

Luontopolulla Paimiossa


Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Huhtikuisena sunnuntaina teemme perheen kesken retken Paimion Luontopolulle. Koronaviruksen kourissa niin Suomen kuin koko maailman meno on muutoksessa. Pienryhmissä ulkoilua ei ole vielä Suomessa kielletty. Paimio sijaitsee Salon ja Turun noin puolivälissä, joten paikka sopii perheemme yhteiseksi ulkoilukohteeksi.

Luontopoluntie 54:n parkkipaikka pursuaa autoja, kun saavumme sinne. Ulkoiluun sopiva, keväinen sää on saanut ihmiset liikkeelle. Aluksi voi tutustua Suo, piuha ja turve -näyttelyyn, mikä sijaitsee vanhassa konehuoneessa. Opastaulusta löytyy professori Ilkka Kukkosen teksti Preitilänsuon historiasta. Suo on ns. kohosuo, jonka lakitasanne on ympäristöään korkeammalla.
 
Perheretkeläiset luontopolulla
Valkorunkoiset, kapeat ja vielä lehdettömät koivut sekä tuuheat ja vihreät kuuset reunustavat polkua, kun lähdemme askeltamaan luontopolulle. Edessä ei näy ketään, mutta takaa tulee kovaääninen lapsiperhe koiran kanssa. Siirrymme sivuun ja annamme heidän ohittaa. Hetken kuluttua tulee vastaa maastopyöräilijöitä, vaikka polun alussa oli taulu, missä pyöräily ja maastoajoneuvoilla liikkuminen polulla on kielletty. Lukeminen ja luetun ymmärtäminen ei näköjään jokaiselta aikuiselta onnistu taikka kiellon noudattaminen ei koske kaikkia!

Risteyksessä korkealle asetettu viitta näyttää kulkusuunnan. Suopursut, kanervikot sekä vaalean keltaiset heinikot loistavat kapeiden koivujen ja mäntyjen runkojen välistä. Aurinko antaa tänään oman hehkunsa maisemaan. Polun kosteampia kohtia saa kävellä pitkospuita pitkin. Opastauluissa kerrotaan paikan luonnosta. Taulussa 1 on kuvat ja tekstit kihokista, valkopiirtoheinästä ja vesiherneestä.
 
Maisemassa hehkuu..
Suo hehkuu ruskean eri sävyissä myös tiilen punaruskeaa väriä voi havaita. Pienikasvuiset männyt värittävät vielä vaaleaa suota, jonka keskellä loistaa kirkkaana pieni ’suojärvi’. Tervetuloa tutkimusmetsään toivottaa opastaulu. Tutkimusmetsät ovat portti metsäntutkimukseen.

Polku sukeltaa metsään. Kantovanhus lepää rauhallisena kasvustoltaan vielä tummassa ja tiheässä metsässä, johon auringon säteet eivät pääse paistamaan. Järviruoko, ulpukka ja eri sammallajit ovat seuraavan opastaulun sankareita. Kaunis, iso suojärvi saa katsojan ilahtumaan, kun se tulee esiin valkorunkoisen komean koivun takaa.  Opastaulu kertoo 4-vaiheisen tarinan Preitilänjärvi – Preitilänsuo.

Sammaleen vihreäväri nousee kivasti esille ympäristöstä. Pitkospuut kuljettavat retkeilijöitä eteenpäin. Suolammen pinta kelluu vihreänä ja vähemmän miellyttävän näköisenä. Pian tulee opasviitta, mikä osoittaa polun näkötornille. Uusi kävelysilta vie suojärven yli. Vanha silta on vesirajassa aivan vieressä. Kaksilankkuiset pitkospuut auttavat suojaamaan herkkää luontoa, mikäli kulkijat malttavat pysyä puiden ohjaamalla polulla.
 
Uusi kävelysilta, jonka kuljemme varoen
Opettele tuntemaan lintuja kehottaa seuraava opastaulu. Luontopolun alueella pesii kuutisenkymmentä lintulajia, joista 40 voidaan luetella yleisiksi. Ilmakos meidänkin askeleitamme siivittää keväinen lintujen laulu. Polku kulkee välillä aivan veden vieressä. Taustalla kuusimetsä peilaa varjoja veden aurinkoiseen pintaan. Pyöreähkö suosaareke erottuu vedestä kuin pieni lautta. 
 
Suosaareke veden ympäröimänä
Seuraavaksi polku nousee mäntymetsäiseen rinteeseen kohti näkötornia. Polun juurakko on monihaarainen. Vuosien varrella monet kengät ja saappaat ovat kuluttaneet juuret vaaleiksi vain ruskeat neulaset antavat väriä kallion ja juurien välissä. Mäntymetsikön hoidosta löytyy tietoa opastaulusta. Siirrymme pois polulta ja istahdamme evästauolle.
 
Maisemaa näkötornilta katsottuna
Tauon jälkeen odottaa kiipeäminen näkötornille. Tornilla ei ole muita, joten saamme katsella rauhassa avautuvaa maisemaa, mikä levittäytyy vihreän ja ruskean eri sävyissä. Torni on tukeva ja turvallisen tuntuinen. Pian huomaamme, että seuraavat retkeilijät odottavat alhaalla tornin luona. Joten laskeudumme ja annamme tilaa seuraaville.
 
Pirunpelto eli muinaisranta
Ohitamme yleisen taukopaikan ja suuntaamme 200 metrin päässä sijaitsevalle Pirunpellolle. Pirunpelto eli muinaisranta on saanut oman opastaulun, jossa kerrotaan mm., että jääkaudella koko Suomen peitti tuhansia metrejä paksu jäätikkö, jonka painosta maan pinta vaipui alaspäin. Meri peitti suurimman osan Suomea ja Paimion kokonaan. Jään perääntyessä maa kohosi nopeasti jne..
Pyöreät, eri kokoiset kivet ovat vuosien saatossa osaksi peittyneet sammalten suojaan. Kivillä käveleminen on vaarallista – ei suositeltavaa, vaikka muutama lapsi kivien sekaan jo ehtikin.
Leppälintu, helmipöllö ja liito-orava löytyvät kolopesijöistä kertovasta opastaulusta.

Polun varren viitta ilmoittaa 600 metrin päässä sijaitsevasta 2-runkoisesta männystä. Muistan männyn, sillä olen kulkenut polulla aikaisemmin Raision Rinkan järjestämällä retkellä. Metsässä asustavat myös sammaleet kuten seinäsammal, kynsisammal ja poronjäkälä, joista kerrotaan opastaulussa. Suuri, melkein neliönmuotoinen kivi saa meidät pysähtymään. Kivi näyttää yksinäiseltä. Sen läheisyydessä on aluskasvillisuutta kuten varpuja ja sammalta sekä muutama pienempi kivi. Kiersin kiven, sen yhdeltä puolelta voi nähdä painautumista isot, pyörät silmät ja terävän nokan. Matkamme jatkuu. Pysähdymme lukemaan opastaulusta suopursun, tupasvillan ja maariankämmekän esiintymisestä.

Kuusien välissä sinnittelee 6-haarainen koivu. Vaalea jäkälän peittämä kohta ponnahtaa esiin vihreälehtisten varpujen lomasta. Tulee viitta, mikä ohjaa yhteen kasvaneiden mäntyjen luokse. Opastaulu kertoo, miten männyt ovat aikanaan kasvaneet yhteen. Viimeinen tekstin kappale on mielenkiintoinen. Tällä männyllä on TARUN MUKAAN sellaisia ominaisuuksia, että oksan alta kuljettaessa pienet kivut ja murheet haihtuvat ja miehinen kunto paranee.
 
Sininen köysi ohjaa alas kalliolta
Ihmettelyn ja männyn oksan alta kulkemisen jälkeen retki jatkuu. Kalliomäen vähälukuiset asukit taulussa on kuvat ja tekstiä otsikolla; kulorastas, kehrääjä ja kangaskiuru. Pian alkaa laskeutuminen kallion reunaa alaspäin. Kallioon on porattu rautatolppia ja sininen köysi kulkee tolpasta toiseen. Näin kulkija saa köydestä kiinni laskeutuessaan kalliolta. Tänään kallio on kuiva, joten kävely on turvallista. Pakko pysähtyä välillä ihmettelemään, miten korkeat, kiharaoksaiset männyt kasvavat ja kurottautuvat korkeuksiin kallioisessa rinteessä.
 
Suon kauneutta polun varrella
Vielä on edessä hakkuualue. Sen kosteampien kohtien yli on muutamia pitkospuita. Lisäksi askelta pitää pidentää, jotta jalkineet säilyvät kastumatta. Sota-ajan korsusta on rakennuttu kierroksen loppuosaan mukaelma.
Näin kuljimme Paimion Luontopolun ja saimme kokea todeksi luontopolun esitteessä luvatut pitkospuut ja kallion. KIITOS mukava, sunnuntainen retki perheen kesken!