30.3.2019

Hiihtomatkalla Ylläksen lumilla



Kuvat ja teksti Kaija Virtanen
Talven 2019 yhteinen hiihtomatka Armonlaakson vaeltajat ja Raision Rinkka suuntautuu tuttuun ja turvalliseen tunturien, laaksojen ja järvien ympäröimään Äkäslompoloon. Majapaikkana on edellisten vuosien tapaan Raitismaja Nilivaarassa.

Perjantaina 15.3. lähdemme kohti Lappia Taivassalon linja-auton kyydissä. Taukoja pidämme kuljettajan ajoaikataulun mukaan. Matkalla on mukana suuri joukko tuttuja, lisäsi muutama uusi kasvo löytyy joukosta. Yön tunteina pitkä matka taittuu, kun pysyy rauhallisena. Tuleva viikko hangilla korvaa pitkän linjurissa istumisen.

Aamun poseraus Raitismajan pihalla.
Lauantaina 16.3. sumuisen ajomatkan jälkeen lumiset tienreunat hohtavat valkoisina, mitä lähemmäksi Yllästä saavumme. Lappi – siinä on sitä jotain – se pitää itse kokea!
Puolenpäivän aikaan olemme perillä Nilivaarassa. Majapaikassa odottaa ystävällinen henkilökunta ja maittava ruoka. Ruokailun ja huoneisiin majoittumisen jälkeen jokainen voi viettää aikaa, miten haluaa. Vanhaan malliin pian pienet ryhmät löytävät toisensa ja suuntaavat tahoilleen. Kerron seuraavassa ryhmän, jonka mukana liikuin, tapahtumia.
 
Katseet seuraavat koskikaran kumartelua
Valkoinen lumi ja luistava latu kutsuvat ulkoilemaan. Koskikara hyppii ja kumartelee ladun varren ’lätäkön’ reunalla. Kesängin Keitaalla kuukkeli keikkuu oksalla ja tähyilee, onko herkkuja tarjolla.
Hiihdämme Latvamajalle. Aurinko hymyilee pyöreänä taivaalla ja samalla toivottaa meille aurinkoista hiihtolomaa. Hiihtoretken jälkeen odottaa sauna, ruokailu ja jumppavenyttely. Iltapalaa on tarjolla vielä, eikä sitä voi unohtaa. Kaikki on hyvin, kun saa viettää lomaa hyvässä seurassa. Illan tullen on lupa ja aika mennä nukkumaan.

Sunnuntaina 17.3. Onnea - on Kertun nimipäivä! Aamulla mittari näyttää -7 pakkasta. Tiedossa sopiva hiihtokeli. Kello 10 ’strattaamme’ ladulle tavoitteena Kotamaja. Latu kuljettaa hiihtäjiä. Kukastunturi jää vasemmalle. Noustaan loivasti ylöspäin tunturin rinnettä. Maasto kumpuilee, joten hiihtäminen on mukavaa. Onneksi ladut eivät ole liian liukkaita – näin alamäet ovat turvallisempia lasketella.
Pieni rupattelu ja juomatauko ja matka jatkuu...
Kotamajalla on paljon porukkaa. Jäämme ulos syömään eväitä. Pienen tauon jälkeen jatkamme hiihtäen Hangaskurulle. Palaamme välilatua pitkin samalle ladulle, jota pitkin nousimme Kotamajalle. Pitkä lasku ja muita hiihtäjiä – hienosti selviämme – sopivan vauhdin siivittäminä.

Seuraavaksi palkitsemme itsemme munkkikahvilla Karilan Navetan kahvilassa. Sokeritasapaino nostaa hiihtovirettä. Jatkamme vielä muutaman kilometrin leppoisaa tasaisempaa maastoa ja Ylläs hohtaa horisontissa, kun mutkien kautta kurvamme majapaikkaan.
 
Luontokeskus Kellokkaan ovi on löytynyt tuiskussa
Maanantaina 18.3. ulkona on aikamoinen lumisade. Lähdemme kävellen Luontokeskus Kellokkaaseen. Lumi narskuu kenkien alla. Kellokkaassa tutustumme ’MEÄN ELÄMÄÄ’ – näyttelyyn. Näyttelyssä on paljon täytettyjä eläimiä ja hienoja, aidontuntuisia kuvia kasveista sekä kirjoituksia, joista muutamia otsikoita. Mm. Taikamettän talvi->Kellokkaan Talviluontopolku, Lehon Mystikkaa-> Varkaaankurun Velhopolku, Tähtikirkkana yönä Pirunkurhun ->Tähtipolku, jossa lukee: Tunturissa ihminen on lähellä taivasta ja siellä sielu lepää. Kiirunan Kiepeille kiikkumaa -> Kiirunan kieppi sekä Saapi sanoa Lapin vanhimmat vaellusreitit -> Ylläs-Pallas-Hetta erävaellusreitti.

Näyttelyyn tutustumisen jälkeen kahvi ja munkki maistuvat kahvilassa. Reippain mielin jatkamme kierrosta kohti keskustan kauppoja. Sade on hellittänyt. Maisemat erottuvat paremmin. Kiva on tehdä ’katseluostoksia’ ja rientää majapaikkaan murkinalle.
 
Tunnelmaa lumisella ja sumuisella järvellä...
Oikaisemme järven poikki Nilivaaraan, sillä latujen lisäksi löytyy polku myös kävelijöille.  Askeleita kännykkään kertyy 5500 tämän lumisen päivän lenkillä. Hyvä me!

Tiistaina 19.3. lähdemme liikkeelle 9.30. Aurinko paistaa. Eilinen pyry on onneksi takana. Hiihtoa ensin tasaisessa maastossa ja kun liike saa jäsenet ’verteiksi ’ nousemme latua Kellokkaan taakse. Pienen tauon jälkeen jatkamme alamäki voittoista latua Tunturijärvelle. Siellä on uusi kota, mutta evästämme ja istumme vanhan laavun ’raunoilla’. Kuukkelit ovat tarkkoina, kun on herkkuja tarjolla.
Riitan käsi ja kuukkelilla namu nokassa...
Suuntaamme sukset taas ladulle ja annamme niiden viedä meidät aurinkoista latua aina tunturin toiselle puolelle Aurinkotuvalle. Pysähdymme matkalla, sillä ’vauhti voi uuvuttaa, mutta ei matkan pituus’. Tällä kertaa evästämme sisätiloissa kahvia ja munkkia. Aurinkotuvalla on sisävessa, se ’hienous’ pitää kokea. Ulkoilijoita riittää – täällä on tilaa kaikille!

Juomapaussin voi pitää ladun varrrella..
Hiihtomaasto jatkuu tasaisena. Ylläksen rinteet vasemmalla, mökkejä ja metsäisempää oikealla. Hiihtovauhtimme antaa mahdollisuuden nauttia maisemasta. Vähitellen tasainen muuttuu ylämäeksi, kun nousemme Kahvikeitaan laavulle. Tauon paikka, sillä termarissa on vielä juotavaa ja eväsrasiassa syötävää. Kuukkelit jaksavat päivystää täälläkin.
 
Tämä 'pullukka' on kylläinen...
Jatkamme leppoisampaa reittiä. Loivat nousut ja pienet laskut tekevät hiihtämisestä mukavaa. Samalla matka etenee kuin huomaamatta. Kesängin Keitaalla on pienen pysähdyksen ja miettimisen paikka. Jatkuu matka järven poikki vai otetaanko metsäreitti. Kesänkijärvi veti pitemmän korren. Hieno päivä on jo pitkällä, kun vihdoin saavumme majapaikkaan.

Keskiviikkona 20.3. on Myllyhiihto. Linja-auto vie meidät Äkäsmyllylle. Sää on suhmurainen. Olemme ajoissa liikkeellä. Muita hiihtäjiä ei vielä ole näkyvissä. Hiihtokeli on tyydyttävä. Latujen luisto ei huimaa, mutta eteenpäin pääsee, kun jaksaa lykkiä.
 
Äkäsmyllyn luona on aina kaunista
Metsäisen ladun varrella voi ihailla lumen puille ’pukemia’ hattuja – on pillerimallia, baskereita ja korvalapullisia karvalakkeja. Varsinaista tykkylunta ei ole tällä retkellä näkyvissä. Ilmassa on muutama pakkasaste eli kivanoloinen hiihtosää. Hiihdämme seitsemän naisen porukalla ulkoiluvauhtia – kiire on jätetty muille menijöille.
Tauko Peurakaltiolla
Peurakaltiolla pysähdymme ja evästämme ulkona. Retkemme jatkuu Kotamajalle. Emme poikkea Elämän luukulle, sillä sieltä paluumatkan jäällä on kuulemma tuulessa ja tuiskussa huonoksi käyneet ladut.

Kotamajalla pistäydymme sisällä ja juomme munkkikahvit. Tauon jälkeen jatkamme Kukaksen ja Lainio välissä kulkevaa, vaihtelevaa maastoa myötäilevää latua kohti Karilaa. Ohitamme Karilan ja seuraavaksi Riemuliiteri jää taakse, kun jatkamme Niivaaraan.

Torstaina 21.3. linja-auto vie porukat Lainion lumikylään. Hiihtäjät pääsevät kyydillä Lainion majojen luokse. Nopeimmat lähtevät taas vauhdilla, mutta me nautiskelijat otamme toisen tyylin. Maisema on ainakin minulle uusi – aika tasainen – lehtipuiden oksissa on hento, valkoinen kuura.
 
Maisemassa on talven tuntua...
Saavumme Villen Kämpälle. Evästämme ja nousemme Totovaaralle. Samaa mäkeä on laskettu alas. Nyt on toisenlainen meno suksissa – ei pelota – eikä tarvitse jarrutella. Totovaaralla on menossa rakennuspuuhia, sillä erilaista rakennusmateriaalia on peitetty pressujen alle.
 
Totovaaran Haavepalolla haaveilija..
Haavepalon puinen kyltti on muisto vain. Uusi kyltti on vahvasti maassa ja teksti korkealla näkyvissä. Siihen voi nojata. Kuvaus- ja evästauon jälkeen jatkamme mäkeä alas vastakkaiseen suuntaan. Latujen risteyksestä jatkamme alamäkeen kohti Tammitupaa. Pitkä mäki antaa suksille vauhtia, vaikka keli ei ole kovin liukas – onneksi! Tässä mäessä on kerran pyllähdetty, kun ladulla oli havuja. Nyt latu on puhdas ja kaatumisilta vältymme.

Tammituvassa eväät maistuvat pöydän ääressä. Vieraskirjaan kirjoitimme puumerkkimme! Vielä on matkaa jäljellä, joten eteenpäin on riennettävä. Hetki vain ja olemme Karhukodalla. Kodan läheisyydessä on kaunis paikka, minkä ikuistan aina hiihtomatkoilla kameraani.
Latvamajan kattokruunu - hirvaiden taisto
Seuraavaksi suuntaamme Latvamajalle. Majassa isäntä toivottaa hymyillen tervetulleiksi ja kertoo kattokruunun tarinan, kun hän huomasi, että kuvasin kruunua. Kruunussa on kahden hirvaan sarvet. Eläinten taistelu on ollut niin raju, että ne ovat jääneet sarvistaan tiukasti toisiinsa ja kuolleet (nälkiintyneet) samaan asentoon. Sarvet on maalattu kattokruunuksi.
 
Kesänki kuljettaa - auriko paistaa
Kesängin kautta kulkee kotimatka Nilivaaraan. Sukset pois, sillä jalkaisin on tien reunassa hyvä kulkea – eri lihakset tulevat samalla käyttöön. Väsyneenä, mutta onnellisena ryhmä kotiutuu majalle.

Perjantaina 22.3. aurinko on päättänyt paistaa koko päivän. Me hiihdämme Isomettän, mielenkiintoisen nousun kautta ylös. Vedämme mäen päällä henkeä. Laskettelemme reippain mielin Tunturijärvelle. Hiihtäjä on paljon liikkeellä. Kuukkelit lentelevät makupalojen perässä.
 
Nousun jälkeen on hyvä pitää juomatauko
Jatkamme tauon jälkeen Velhon kotaa kohti. Maasto on suurimmaksi osaksi alamäkivoittoista. On hienoa lasketella ja jättää tämän hiihtoretken jäähyväisiä Ylläksen maisemiin. Velhon kodassa on aina paljon asiakkaita – myös ulkomaalaisia. Pöytäpaikka löytyy ja kahvi maistuu. Vessassa pitää täällä aina käydä, sillä se on siisti ja aistikas. Huomaan, että wc-paperikin on pehmeämpää kuin meidän majapaikassa.

Paluumatkamme kulkee välillä sähkölinjan ’alla’, mutta siirtyy onneksi metsään. Äkäslompolon kylä tulee näkyviin. Ohitamme Äkäshotellin ja hetkessä olemme Nilivaarassa.

Illalla alkavat kotimatkan valmistelut – sukset pakettiin ja linja-autoon.

Lauantaina 23.3. aamulla varhain Taivassalon auto, Jyrki ohjaimissa, lastattuna latulaisilla Naantalista, Raisiosta ja lähiseudulta lähtee lasteineen kohti Lounais-Suomea!
Aurinkoa ja hyvää seuraa...
Kiitos – mukavasta hiihtoviikosta, johon kuului iltaisin hyvä venyttelyjumppa Hannelen johdolla!


3.3.2019

Kävelyretki Littoistenjärvelle


Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Littoistenjärven luontopolku kiertää noin puolet Littoistenjärvestä. Polku on merkitty maastoon keltaisilla merkeillä ja se kulkee pääosin polkuja, mutta osittain myös hiekkatietä.

Sunnuntaina 3 maaliskuuta ryhmä rinkkalaisia kokoontuu Littoisten hiekkarannan p-paikalla. Sää on suotuisa. Öinen pakkanen jatkuu vielä päivällä. Pilvet ovat antaneet tilaa auringolle.  Luontopolku kutsuu kulkemaan – retki alkaa sovitusti klo 13.
 
Kohti luontopolkua ...
Polku on osittain paljas, mutta jäisiä paikkoja löytyy. Polun keltaiset merkit ovat huonossa kunnossa. Onneksi on tullut kuljettua täällä ennenkin. Vieressä loistaa valkoisena jääpeitteinen järvi. Retkiluistelijoita etenee vauhdikkaasti järvellä. Jää näyttää kestävän.
 
Lintutorni kohoaa mäenrinteessä
Lumi hohtaa valkoisena, kun nousemme polkua ylös hennon koivikon suojassa. Lintutorni jää vasemmalle. Emme poikkea tornille. Jatkamme hiekkatietä, jota komeat kuuset reunustavat. Tie on liukas. Onneksi tien reunassa pystyy helpommin etenemään. Liukkauteen olemme varautuneet sopivilla ’jääkelin’ jalkineilla.
Tienreunoissa turvallisempaa...
Luontopolun taulut kaipaisivat restaurointia. Yhdessä taulussa on joukko lintuja, sinitiainen, talitiainen, mustarastas, naakka, huuhkaja, varis, viirupöllö ja tilhi. Luontopolku -taulujen ’olet tässä’ – merkintä on kohdallaan.  Tolpissa keltaiset nuolet ohjaavat kulkijan tieltä polulle metsään.
Tolpan keltaiset nuolet ohjaavat polulle
Metsässä edessä kulkevat pysähtyvät kuuntelemaan. Palokärki antaa kuusikossa ääninäytteen ja lentää nopeasti ylitsemme polun toisen puolen metsikköön. Hienoa – metsässä kulkeminen tuo eteen luonnon moninaisuuden. Metsä rauhoittaa. Tällä retkellä pitää myös keskittyä, jotta pysyy liukkaalla polulla pystyssä.
Edessä pilkottaa järvi...
Ohitamme komeat tukkipinot – metsää on harvennettu. Pian näkyy valkoisen jään peittämä järvi. Polku kulkee lähellä järveä. Pitkospuita löytyy pieni pätkä. – Pidän pitkoispuilla kulkemisesta.
 
Polku puikkelehtii järven rannalla..
Polku jatkuu ylös metsään, mutta me kurvaamme jäälle. Ihana tunne – siitä on aikaa, kun olen saanut tuntea järvenjään kenkieni alla. Pieniä paukkeita – jää varoittaa. Aurinko heittää säteitään sunnuntaiseen iltapäivään Littoistenjärvelle. Vasemmalla metsä kohoaa kallioisena järven reunoilta. Hienoa katsella järven perspektiivistä.
Jäällä etenemme varoen..
 Etenemme rauhallisesti jään silloin tällöin paukahtaessa. Luistelijoita liikkuu sulavasti jäällä. Tulemme Kuovinluodon luonnonsuojelualueelle, Opastaulu kertoo: Kuovinluoto on Littoistenjärveen työntyvä kallioinen moreeniniemi. Lintuharrastajat kokoontuvat usein täällä.
Kuovinluodosta retki jatkuu jäätä pitkin..
Ylitämme niemen ja jatkamme jäälle. Aurinko tekee kimaltavan polun jäälle – tulee mieleen öinen kuunsilta. Lähtöpaikkamme hiekkarannan p-paikka loistaa järven toisella rannalla. Sitä kohti kuljemme ja pieni takatuuli antaa vauhtia. Pysähdyimme ja seisoimme aika lähekkäin. Siitä jää ei pitänyt. Se antoi ritiseviä paukkuja. Onneksi jää ei vielä halkeillut. Hyvillä mielin ja ehjinä pääsimme takaisin lähtöpaikalle.
Pitkin auringon siltaa...
Sunnuntain suotuisa sää kruunasi tämän retkemme. Lisäksi Sports Tracker muodosti sydänkuvion askeltemme etenemisestä. Loistava Laskiaissunnuntai, vaikka emme laskeneet mäkeä!
Kohti lähtöpaikkaa...metsän reunaan.


16.2.2019

Täydenkuun aikaan retriittiretkellä


Kuvat ja teksti Kaija Virtanen

Vain kuu, metsä ja hämäryys
Täysikuu on kuunvaihe, jolloin maahan näkyvä eli ’maata katsova’ kuun pinta on täysin auringon valaisema. Kuu näyttää täydenkuun aikaan pyöreältä. Retriitti eli retretti on vetäytymistä ja hiljentymistä. Teema ohjaa retriittiä.

Perjantaina 15.2. klo 18 rinkkalaiset kokoontuvat kaupungintalon luona ja lähtevät kimppakyydein Kuhankuonon suuntaan retriittiretkelle teemana talvinen luonto.
Siellä kaukana taivaan kannella on kuu
Kuu valaisee hämärtyvää iltaa, kun saavumme Rantapihalle. Kävelemme ensin läheiseen rantaan. Katseet taivaalle. Siellä erottuu kuun lisäksi muutama tähtikuvio, kun oikein tarkkaan tuijottaa.
On mietinnän aika...
Arvuuttelemme, mistä tietää, suureneeko näkyvissä kuu vaiko pienenee. Kun kuun eheämpi kaari ( on a-kirjainta kuvaava, kuun näkyvä osa pienenee (=ab nehmen eli ottaa pois) ja kun kaari on ) eli (zu nehmen eli lisääntyä) kuun näkyvä osa suurenee.  Kuun kaari on nyt kasvavan puolella ja on jo melkein täysi. Almanakan mukaan täysikuu on 19.2.
Hiljaa on hetki itselle ...
Retriitti on hiljentymistä. Olemme hiljaisia, vain lumen ’narina’ kuuluu, kun kenkämme koskettavat lumista maastoa. Luontoteeman mukaisesti keskitymme helmikuisessa illassa kuuntelemaan luontoa ja itseämme. Ei ääniä – vain meidän hengityksemme ja sydäntemme sykkeet. Luonto ympärillämme on melko äänetön.
Meitä on monta, mutta kuvaan sain vain muutaman..
Hetken mietiskelyn ja taivaalle tuijottelun jälkeen siirrymme hiljaisina askeltaen lumista polkua Pukkipalon suuntaan. Otsalamput sammutettuina näkee hyvin kulkea, sillä kuu valaisee sopivasti lumisen maiseman. Puiden oksilta lumet ovat pudonneet. Onneksemme joku toinenkin on täällä kulkenut.  Näin meidän on helpompi asettaa askeleemme polun lumisille muhkuroille.
Jälkiä lumessa - täällä jossain lienee muitakin!
Savojärven rannalla jäämme katselemaan ja kuuntelemaan. Pari meistä heittäytyy pitkäkseen lumihankeen. He antavat siten itselleen luvan olla ja nauttia.  Tutkistelu- ja miettimistauon jälkeen kuljemme samaa polkua takaisin Rantapihalle.

Ulkotulen ääressä juomme lämmintä mehua ja syömme nuotiomakkaraa. Kuulemme Helvi Juvosen runon vuodelta 1955 – Katso pohjoista taivasta ja Ilpo Tiihosen runon vuodelta 1984 – Kuutamossa jyrähtelee järvenselkä. Yhdessäolo tulen äärellä päätetään lauluun ’ Meill’ on metsässä nuotiopiiri’.
Rantapihan tulipaikan tunnelmaa
Metsän siimeksestä palaamme seestyneinä ja hyvillä mielin kaupungin valojen luokse. Ajotien varrella on muutamia valaistuja taloja, mutta ihmiset ovat sisätiloissa. Paluumatkalla yksi jänis loikkasi ylittäen tien autonvalojen edestä. Muut metsän asukkaat eivät tällä retkellä näyttäytyneet.

Kiitos! Mukavan retken jälkeen on hyvä painaa pää tyynyn ja uinailla unten maille.

Valoja ja varjoja helmikuisesa metsässä



17.10.2018

Ruskan raikastamia polkuja Ylläksellä


Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Perjantaina 14.9.2018 kello 8 aamulla lähdemme sisareni kanssa syysretkelle kohti Yllästä. Suunnitelman mukaan yövymme menomatkalla Kempeleellä Pohjankievarissa.

Lauantaina 15.9. saavumme hyvissä ajoin majapaikkaan, jonka sisareni on varannut. Majoitumme Rinkan lomaosakeviikolla Ylläskuningas – rivitalohuoneistoon.
Majapaikkamme Ylläskuningas 

Päivä on vasta puolessa, joten lähdemme ulos. Polun varrella on keltalehtisiä vaivaiskoivuja, muutama sieni ja kauniin vihreää ruohomaista kasvustoa. Pitkospuut kopisevat, kun etenemme niiden suomaa polkua yli soisen alueen. Suolla kasvaa kapeita mäntyjä ja kauempana loistaa punaisten varpujen meri aivan kuin olisi tuli irti. Hiihtoretkistä tuttu opastaulu seisoo vakaana paikallaan, kun kuljemme hiihtoladun pohjaa myötäilemää polkua.

Kellokkaan pihalla
Käymme Luontokeskus Kellokkaassa kyselemässä reiteistä – uusia reittejä ei ole saatavilla – vanhoissa riittää kulkemista. Istumme Kellokkaan pihalla ja syömme eväät. Patikoimme takaisin eri polkua kuin tulimme. Saamme mukavan alun tulevalle ruskamatkalle. Illalla seuraamme liittyy Leena sekä kaksi muuta Kirstin ystävää.

Sunnuntai 16.9. Ilma huokuu kosteutta ja usvaa. Heljän kyydissä menemme Ylläsjärven puolelle. Kolme meistä siirtyy maastoon ja kaksi jatkaa autolla Leville.  Gondolihissien luota lähtee maastoon punaisten ja keltaisten kasvien reunustama polku. On kuin kulkisi satumaassa. Kuukkeli istuu männyn oksalla ja odottelee makupaloja. Emme jää tällä kertaa lintua ruokkimaan. Opastaulut tietävät, että liikumme Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Kiirunan kiepillä on kivoja tauluja mm. lieron elämästä ja muista luonnon ihmeistä.

Kahvikeitaan laavulla on sopiva taukopaikka. Muita retkeilijöitä ei ole samalla reitillä kuin me. Tauon jälkeen on hienoa jatkaa pitkospuilla, mitkä halkaisevat kauniin suon. Usva peittää taakse jäävän Ylläksen huipun. Kostea maasto jatkuu vielä metsän puolelle. Pitkospuut ovat osittain vaarallisen liukkaat ja rikkinäiset. Selviämme kaatumatta. Pian tulee kyltti, jossa lukee Ojanlatva eli paikka, jonne olemme menossa.
 
Ojalatvan metsästysmajan luona
Ojanlatvan metsästysmajassa pidämme tauon. Sytytämme tulen ’takkaan’ ja nautimme majan antamasta suojasta. Ojanlatvasta palaamme samaa pitkospuiden sävyttämää polkua Ylläkselle. Tunturin rinteen valkorunkoiset koivut, pienet ja isommat kuuset, väkkäräiset männyt sekä kanervien ja kivien kuvioima maisema on hieno. Pieni mutkitteleva polku ohjaa kulkuamme. Kaukana maisemassa näkyy savua. Tummien pilvien lomaan on tullut vaaleampaa, odotettavissa kirkkaampaa keliä, ehkä?


Kello 14 maissa saavumme uutuutta hehkuvalle Tuomikurun kodalle. Istumme sisätiloissa ja katselemme tulen loimua samalla, kun evästämme. Puolisen tuntia vierähtää ja jatkamme matkaa. Aluksi mutkaista, uutta ja levää polkua kohti kurun pohjaa. Maisema on henkeäsalpaavan kaunis. Muutama koivu ja pienet katajapensaat antavat muutoin aavalle ja kiviselle kurulle säväyksen, kun kuljemme pitkospuita ja välillä nousemme portaita ylemmäs reunalle.
  
Kello 16 maissa edessämme on mainos Kellostapulin kurusta. Kivien määrä nousee kurun reunoilla. Opaslaatikoista löytyy tietoa otsikoilla ’ särkynyttä kvartsiittia’ sekä miten ’veden väkevä voima rikkoi kalliota ja kulutti siihen useita metrejä syvän kurun. Komeimmillaan satulakuru on jyrkästi laskevassa laakson itäosassa, missä veden virtaus oli aikoinaan voimakkainta’.
 
Tauonpaikka rakkamaisemassa
Kurun reunalla, jyrkässä paikassa on penkki, mikä kutsuu istumaan. Otamme vastaan penkin kutsun, istumme, annamme katseen levätä ja evästämme. Tämän jälkeen polku vie kauemmas kurun reunasta. Koivun paksu runko on kaartunut istuimeksi, emme istu siihen, ihailemme paikkaa. Kivikko elää – info kertoo: ’Kuolleen harmaalta näyttävässä rakkakivikossa pärjäävät vain äärimmäisen ankariin oloihin sopeutuneet sammaleet ja jäkälät, kuten torvi- ja karttajäkälä. Kiven kyljessä yön pakkanen voi vaihtua nopeasti päivän kuumuuteen. Lämpö merkitsee kivikossa myös kuivuutta.’

Harmaan rakkakivikon jälkeen punaiset riekonmarja ’mättäät’ ovat kuin mansikoita kermakakussa, mikä on kokonaan maistuvan hyvää syötävää. Varkaankurusta laskeudumme luontopolkua alas kohti Kesänkijärveä. Liukkailla ja mutkaisilla pitkospuilla kulkien ’sukellamme’ suurten mäntyjen ja kuusien sekä keltaisten ja vihreiden koivujen reunustamaan solaan. Siellä täällä on myös luonnosta kertovia tauluja mm. otsikoilla ’kaunis mustasilmä’, mikä kertoo ruohokanukasta ja ’kätketty hehku’, kertoo ruskasta.
 
Luontopolku tarjoaa monenlaista
Maastoon on tehty kivistä portaat. Alaspäin kulkeminen etenee hitaasti, sillä liukkaan polun lisäksi välillä pitää pysähtyä ja ihmetellä maastoa, kasveja ja kaatuneita puita. Puro solisee vieressä. Vesi purossa on vähissä, sillä vihreän ’sammaleen’ peittämät pohjan kivet ovat paikoitellen kokonaan näkyvissä.  Taulu ’Värikäs veijari’ kertoo metsäkurjenpolvesta. Kasvi voi esiintyä myös valkokukkaisena. Taulu ’Luppo vai naava’ on mielenkiintoinen. Naavaa on vähän pohjoisessa, mutta luppoa esiintyy paljon. Luppoa on käytetty mm. langan värjäykseen. Luppo kasvaa puhtaassa ilmassa.

Huomioni saa taulu, mikä kertoo ’Varkaankurun siniverisestä’ eli Pohjois-Suomessa harvinaisesta pohjansinivalvatista, mikä viihtyy Varkaankurussa. Vaivaiskoivu on koivuista kovin, lukee opastaulussa. Koivun eteeriset öljyt torjuvat myös koivua himoitsevia jäniksiä.

Päiväretkemme lopuksi oikaisemme suon yli pitkospuita pitkin kohti Nilivaaraa.  Hyvässä säässä saimme viettää ja kulkea koko päivän, vaikka ennuste kertoi sateesta.

Maanantaina 17.9. suuntaamme joukolla Aakenukselle. En ole aikaisemmin käynyt Aakenuksella, paikkaa olen katsellut Totovaaran Haavepalolta. Auton jätämme Totovaaran P-paikalle. Aluksi kuljemme pienen matkaa metsätietä, missä talvella on hiihtolatu. Poikkeamme oikealle lähtevälle polulle, sillä meille on kerrottu, että vastapäivään kannattaa kiertää.
 
Aakenuksen tunnus
Aurinko hellii. Päätämme patikoida Moloslaen kierroksen (11 km). Metsäisen, ylöspäin vievän polun jälkeen tulemme aavalle, kivikkoiselle (kivilaji on kvartsiittia) tunturin rinteelle. Vasemmalla puolella loistavat keltalehtinen koivu, punalehtinen pihlaja ja hopeanharmaiden kivien rakka. Oikealle katsoessa näkyy aavaa ja sen takana tunturien silhuetteja. Täällä silmä lepää ja sielu nauttii.
 
Taidetta Aakenuksen rinteellä
Merkitty polku nousee tunturin laelle. Opastaulu kertoo Vaulokurusta, mikä on ns. ylivirtauskuru eli satulakuru, joka on syntynyt ylitsevirtaavan sulamisveden kuluttamana. Annamme katseen kulkea kurun seinämillä ylhäältä alas, niin kauas kuin mahdollista. On luonto ihmeellistä!
Vaulokurun varjoja

Tunturin laella polku kiemurtelee kivien ja aluskasvillisuuden välissä. Ihana avaruuden tunne antaa hyvän olon ja aurinko armas tuo värityksen joka puolelle. Hiljaisuuden vallitessa etenemme alaspäin. Tulemme kosteampaan metsämaastoon ja pääsemme kopistelemaan pitkospuita. Pian olemme Moloslehdon autiotuvalla. Tulen ääressä on retkeilijöitä. Pidämme evästauon.
 
Moloslehdon autiotupa 
Tauon jälkeen palaamme samaa reittiä kohti tunturin rinnettä. Tämä rinne on loivempi ja näkymät eivät ole niin komeat kuin tulessa. Eteemme levittäytyy nyt laakea, vihreän, keltaisen, harmaan ja ruskean värittämä maisema.  Lopuksi metsämaastoa ja mutkaista polkua – niin olemme takaisin Totovaaran P-paikalla ja autokin on tallessa. Hieno retkipäivä, hyvä me!

Tiistai 18.9. Nyt on suuntana Iso-Ylläs. Retkeily alkaa patikoiden Luontokeskus Kellokkaan luokse. Jatkamme Varkaankurun suuntaan. Ensin alaspäin ja sitten kohti tunturia. Vauhti on leppoisaa, sillä edessä näkyy nousua nousun jälkeen. Sää on suotuisa. On mukava katsella ja pitää pieniä pausseja. Ylläksen rinteeltä aukenee hieno maisema.
 
Nousua Ylläksen rinteellä
Kiirunan kieppi luontopolku kiertää Ylläksen keskisellä laella. Me kuljemme osan polusta, jonka varrella on luonnosta kertovia opasteita. Esim. Tunturit – ikäloppua hiekkaa! kertoo: Ylläksen kvartsiittikalliot ovat iältään noin 2 miljardia vuotta. Varkaankurussa kalliosta on löydetty vanhoja aallon merkkejä, jotka kertovat ehkä vuorovesi toiminnasta.

Kaukana vastakkaisella rinteellä poro etsii kivien koloista syötävää. Laskeudumme kurua alas kohti Tuomikurun kotaa, mikä näkyy jo horisontissa. Kello lähentelee 16:sta, kun tulemme kodalle. Muita retkeilijöitä ei ole liikkeellä, vain valkoiset pilvet purjehtivat sinisellä taivaalla.
 
Horisontissa siintää  Tuomikurun kota
Tauon jälkeen kiiruhdamme kohti Gondolihissien asemaa Ylläsjärven puolelle. Nopeutamme menoamme, hypimme ruohikkoisessa maastossa aivan hissien läheisyydessä. Mutta – niin siinä kävi, että päivän viimeinen hissi nousi tunturiin ilman meitä.

Parkkeeramme itsemme läheisen Saga hotellin aulaan istumaan ja ihmettelemään. Nilivaaraan on pitkämatka, taksilla olisi käyttöä. Respan nainen soittaa taksia, mutta kaikki on varattuja. Viereisen pöydän mies kuulee pulmamme ja ehdottaa kyytiä, kunhan hänen naisensa tulee kaunistautumasta. He olivat olleet uimassa. Meitä onnistaa, saamme kyydin tunturin toiselle puolelle. Majapaikkaan jää vain lyhyt kävelymatka. Tällä kertaa tähdet ovat meidän suuntaan suosiollisia!

Keskiviikkona 19.9. on vuorossa Kukaksen valloitus. Pilvet peilaavat Lompolojärven pintaan, kun kuljemme rannan tuntumassa. Talvella latu kulkee samassa uomassa. Askeleemme etenevät hienoa suon reunustamaa polkua, mikä on melkein kuin tie. Maastopyöräilijät ovat saaneet tänne hienon reitin, jota voivat myös patikoijat käyttää.

Karilan navetan seutu on tuttua talven retkiltä. Jatkamme metsään ja loivaa nousua kohti Kukasta. Tunturi on 474 metriä korkea, joten lopussa korkeutta tulee myös polkuun. Muistelen, että joskus tätäkin mäkeä on laskettu alaspäin jopa jäisiä latuja.
 
Tuolta nousimme Kukakselle
Tunturin laella on ruskea nimikyltti. Katse näkee pieniä loistavia vaivaiskoivuja, muutamia mäntyjä ja tietysti kiviä ja kanervikkoa. Tuuli on yltymässä. Etsimme taukoa varten suojaisen ’kuopan’ männyn takaa. Olemme sisareni kanssa kahden tällä retkellä. Toiset lähtivät Pallakselle.

Laskeudumme jyrkempää reunaa, jota yleensä hiihdetään ylöspäin. Alempana koivut, kuuset ja männyt ovat kasvaneet pituutta. Koivut hohtavat keltaisina ja vihreinä. Pitkospuut vievät suon halki Kotamajalle. Majan läheisyydessä maistamme sinisiä mustikoita.
 
Valkorunkoiset koivut Kukaksen rinteellä
Pienen tauon jälkeen suunnistamme latupohjaa pitkin takaisin majapaikkaan. Suon hieno väritys syksyllä on tori hurmaava. Kävelyretkelle tuli kilometrejä 16, kun tutkimme tarkemmin mistä olimme kulkeneet. Ilmankos väsytti retken jälkeen!

Torstaina 20.9. sade kosteutti kulkijoita. Onneksi vain hetkittäin. Kuljemme taas Lompolo järven rantaan. Usva leijuu ilmassa, niin etteivät vastakkaisen rannan rakennukset erotu. Karilasta enne siltaa nousemme polkua ylös metsään. Kosteassa säässä on mukava kulkea hyvää polkua, ei tarvitse varoa liukkaita puiden juuria.


Metsän jälkeen tulee näkyviin iso, niittymäinen suo ja sen takana Hangaskurun kota. Tämä laaja niittyalue on komea myös talvella, kun hiihtolatu on vedetty Hangaskurulle. Pilvet leijuvat ja peittävät vastakkaisen tunturin laen. Astelemme varoen liukkaalla pitkoksella.
Hangaskurulle vie pitkospuut

Kodassa on tuli, joten saamme mukavasti eväsmakkarat lämpimiksi. Paikalla on myös muita kulkijoita. Lepäilemme hetken ja jatkamme latupohjaa pitkin kohti Nilivaaraa. Tummat pilvet uhkaavat metsän takaa ja ukkonen ilmoittaa itsestään. Vaaleat porot kulkevat puiden lomassa. Me kiihdytämme kulkuamme. Ehdimme ennen suurempaa sadetta mökille. Hieno retki sateesta huolimatta.

Perjantaina 21.9. sää on suosiollinen eli kuiva Pirunkurun nousemiselle. Aurinkoisena päivänä porukkaa on paljon ulkoilemassa. Kuljemme Käsänkijärven rannan tuntumassa Kesängin Keitaalle.  Hillapolun varrella on useita luonnosta kertovia tauluja. Hienoja otsikoita, kuten Tauoton yötyöläinen ja taulussa on tekstiä hillasta. Hilpeä hehkuttaja otsikon alla on tietoa riekonmarjasta. Lähteikön jättiläinen – taulussa kerrotaan väinönputkesta. Sitten on kiva otsikko Lihaa kiitos – taulussa kerrotaan lihansyöjäkasveista. Ylläksellä kasvaa pyöreälehtikihokki ja pitkälehtikihokki.
 
Pirunkurulta Kesänkijärvelle
Linja-auto toi ulkolaisia matkailijoita Kesängin läheisyyteen. Tauon jälkeen me suunnistamme Pirunkurulle. Nyt on hyvä katsoa mihin astuu, sillä kiviä on vierivieressä ja nousua tuntuu olevan joka askeleella. Pakko on välillä pysähtyä ja vilkaista taaksepäin. Maiseman jylhyys on vaikuttava.

Tähtihetkiä tunturissa julistaa sinipohjainen taulu. Niitä täällä olemme hakemassa ja niitä tuntuu löytyvän, ainakin tänään. Ylös pääsemme ja olemme tyytyväisiä. Valtava kivinen rakka jatkuu vielä ylhäällä. Laskeudumme kohti Tahkokurua. Paikalla on paljon kuukkeleita ja ihmisiä niitä ruokkimassa.
 
Tahkokurun kuukkelit
Tauon jälkeen jatkamme seikkailua. Tähtipolun kuvat reitinvarrella antavat tietoa otsikoilla mm. jylinää tunturissa ja seidan sininen hetki. Lomamme viimeinen retkipäivä kruunasi koko viikon. Turhaan ei hehkuteta tunturien taikaa ja Lapin luonnon monia kasvoja.
 
Ylläskuningas jää seuraaville, kun suljemme ulko-oven
Kiitos retkikaverit ja mukavan sopiva majapaikka.