10.2.2018

Rinkan lumikenkäilypäivä

Kuvat: Tommi Eklund
Teksti: Satu Eklund


Lumikenkiä Lumikon pihamaalla
Helmikuu on ollut suotuisa ja antelias keliensä puolesta, jos pitää talviulkoilusta tai muuten vain talven lumitarjonnasta. Valoisat ja lumen valaisemat talvipäivät piristävät selvästi mieltä ja Raisioon satanut pysyvä lumi on saanut ihmiset ulos laduille ja lenkille. Myös Raision Rinkan järjestämä lumikenkäilypäivä sai ihmiset innostumaan ja monet tulivat kokeilemaan lumikenkäilyä aivan ensimmäistä kertaa. Ilmoittauneiden joukko ylitti odotukset ja oli kova työ saada lumikenkiä kasaan. Muutamat tulivat Luontotarha Lumikon pihalle ulkoilemaan ja muu joukko sai kun saikin lumikengät viimein jalkaansa.

Lumikenkäily ei ole mitään rakettitiedettä. Jos osaa kävellä, osaa myös kävellä lumikenkien kanssa. Se sopii kaiken ikäisille ja kaiken kuntoisille. Lähdimme pitkänä letkana kohti Kerttulan ulkoiluhallia, jonka ohi myös ladut kulkevat. Jakauduimme kahteen ryhmään ja kävimme läpi ylä- ja alamäkitekniikkaa ja testailimme muutenkin miltä lumikenkien kanssa tuntuu juosta ja kulkea. Kävelysauvat eivät ole välttämättömät, mutta ne ovat kyllä avuksi ja monella olikin sauvat mukanaan. Raision talvessa ja lumimäärissä pärjää hyvin myös tavallisilla kävelysauvoilla, eikä sauvoissa tarvitse olla sompia. Sommat ovat kyllä paikallaan, kun tarjolla alkaa olla suuria määriä upottavaa lunta.

Lumikenkäilyä Kerttulan lumilla
Saimme upean ulkoilukelin. Pakkasta oli muutama aste eikä aurinko paistanut silmiimme. Pakkaslumen etuna on se, että se ei paakkunnu suojalumen tavoin lumipalloiksi lumikenkien pohjaan. Viime viikon aikana oli satanut vielä lisää uutta lunta, mikä on mukavaa kenkäilyä ajatellen. Pehmoisella lumella on erilaista kuin kovalla polkupohjalla tallustelu. Retkipäivän keskustelu pysyi lumikenkäilyn ympärillä ja hienoissa lumisissa maisemissa. Monet nauttivat hienosta ulkoilusäästä ja muutamat totesivat että eipä taida tämä lumikenkäily sittenkään olla itselle sopiva laji. Uutta on mielenkiintoista päästä kokeilemaan ja joskus saattaa löytyä kiinnostusta kokeilla lajia myös itsekseen. Ohjattu retki auttaa alkuun eikä kokeileminen maksa mitään. 

Uusi pehmeä lumi innosti kenkäilemään
Lumikenkäilyä voi kokeilla tai jatkaa myös omatoimisesti. Jos ei heti halua ostaa lumikenkiä omakseen, monet latuyhdistykset ja kaupungit vuokraavat lumikenkiä ja muitakin välineitä. Omaksi ostetut edullisetkin lumikengät sopivat lajia aloittelevalle. Kenkäilyn päätteeksi tarjolla oli kuumaa mehua ja se tekikin hyvää kun oli viimein aika irrottaa lumikengät jalasta ja huokaista. Yhdessä tekeminen ja yhdessä ulkoilu on välillä ihan mukavaakin.


Mainiota laskiaisen aikaa kaikille ulkoilijoille!

4.11.2017

Luolaretket lähiseudun luolilla

Teksti ja kuvat: Satu Eklund


Minä Härmälänrotkon metsikössä
Siitä on aikaa, kun olen osallistunut mihinkään kansalaisopiston kurssille. Nyt löysin tarjonnasta itselleni mukavaa tekemistä neljäksi arki-illaksi. Osallistuin syys-lokakuussa torstai-iltojen luolaretkille, joten tulisi ainakin oltua ulkona oli keli mikä tahansa. Ryhmällämme oli onnea kelien kanssa. Syyskuu oli melko lämmin ja aurinkoinen, eikä torstaisin sattunut sateita vaikka muina päivinä satoikin. Lokakuun puolella saimme myös toisella retkikerralla upean ulkoilusään. Vain viimeisellä retkikerralla satoi, mutta retkikohteemme olikin silloin keskellä kaupunkia ja luolassa olimme pääosin sateelta suojassa.


Luolaretkikohteet sijaitsivat kaikki sopivien ajomatkojen päässä lähikunnissa ja vaikka muutama kohde on aivan lähelläkin ja olen niistä kuullut, en ole niissä tullut koskaan ennen käyneeksi, joten retkipäivät tarjosivat kaikella tavalla uutta nähtävää. Sain olla yhtenä retkeläisenä mukana ryhmässä, sillä emme olleet millään lailla tuttuja ennestään ja niin sain olla "anonyymisti" mukana ilman eräoppaan nimikettä. Seurasin tietysti kaikella mielenkiinnolla, miten vetäjänämme toimiva eräopas retket järjesti. Muilta ammattiosaajiltahan sitä oppii, hyvässä ja pahassa.

Härmälänrotkojen lippaluola
Ensimmäinen retkikohteemme oli Naantalin ja Maskun rajalla sijaitseva Härmälänrotko. Siellä on monina vuosina pidetty muinaistulitapahtuma, mutta tänä vuonna se oli peruutettu. Saimme myös oppia luolan määritelmän. Luolassa tulee olla vähintään yksi seinä ja katto ja sinne tulisi mahtua vähintään kolme ihmistä kunnolla suojaa pitämään. Härmälänrotkoilla olikin selkeä lippaluola, laavun tapainen sadesuoja. Kiipesimme rotkoa pitkin ylös kallion toiselle puolelle. Kallion seinämässä oli paljon koloja ja suuria halkeamia.



Naantalin merinäkymää
Härmälänrotkojen kallioilta näkyy Naantalin kirkontornille saakka. Rotkon vierellä kulkee polku ja sitä ympäröi muinaiselta tuntuva metsä. Muutamat linnut jaksoivat laulella, vaikka useimmat lopettava suurimmat konserttinsa juhannuksen aikaan. Selvitin myöhemmin, että ne taisivat olla hippiäisiä.
Ne laulavat kuorossa vielä näin syksylläkin.

Seuraavina viikkoina luolaretket veivät ryhmämme Maskuun Paltanvuorelle ja Nousiaisiin Kallanvuorelle. Maskussa kävimme parissakin paikassa ja toisesta retkikohteestamme löytyi myös geokätkö, joka on nimeltään Maskun leluaarre. Kallanvuorelta on näkymä Mietoisten kirkontornille ja Mynämäelle saakka. Retkillä kuljimme usein ensin alhaalla luolissa ja kallionviertä pitkin ja sen jälkeen nousimme lopuksi vielä ylös kallioille näköaloja katselemaan. Retket päätettiin yleensä auringolaskun aikaan siinä seitsemän jälkeen, kun alkoi tulla hämärää. Mukanamme oli kuitenkin aina lamput, joita tarvittiin pimeimmissä luolissa.

Maskussa


Nousiaisissa luolaa tutkimassa












Syksyä Nousiaisissa - näkymä Mynämäen suuntaan

Sadepäivän retki-iltamme suuntasi Turkuun Luolavuoren kaupunginosassa sijaitsevaan luolaan. Tällä kerralla oli varauduttava ryömimiseen ja vaatteiden likastumiseen. Oli harmaa sadepäivä ja luolan katosta tippui vettä niskaan. Joku näki lepakonkin. Luolassa sai todentotta ryömiä ja vaatteet olivat pesukunnossa sen jälkeen. 

Täytyy myöntää, että luolassa oli mukavampi käydä ryhmän mukana, kuin jos olisi mennyt sinne yksin tai kaksin. Siellä saattaisi iskeä vaikka ahtaan paikan kammo tai pimeän pelko, jos olisi sellaisessa mielentilassa. Luolan perällä on myös geokätkö, mutta siellä se saa ollakin, en käy etsimässä. Lähellä kätköä jo kävin, luolassa käynti saa riittää. Koko luolan ympäristö oli todella kivistä rinnettä, ei mikään helppokulkuisin kävelyreitti. Onneksi sadekin loppui, kun viimein tulimme luolasta ulos. 


Luolavuoren luolassa
Luolavuoren luolan päällä on suurta kivikkoa



12.10.2017

Maastopyöräily - uutta Rinkassa!

Teksti Kaija Virtanen, kuvat Mikko Koivu

Uudistuksen tuuli puhalsi Rinkan toimintaan, kun 7.10.2017 toteutui toimintasuunnitelman mukainen maastopyöräilytapahtuma.

Syksyisen kosteasta säästä huolimatta pyöräilijöitä saapui lähtöpaikalle Raision ABC aseman pihalle. Siellä tapahtuman vetäjä Mikko Koivu opasti osallistujia niin pyörän kuin turvallisen retken alkuun. 

Ohjeita ja opastusta osallistujille

Mikon kertomaa. Pienessä syyssateessa ajettiin maastopyörillä mm. Karevan kierron maastossa. Pidettiin pieniä taukoja. Maaston haastavuus, välillä juurien rosottama polku ja välillä kallion kupera pinta, antoivat tunteen – olemme oikeasti maastossa, emme tasaisella tiellä.

Kullaanvuoren kalliolla
Syksyn väriloiston ja kauniiden maisemien lisäksi nähtiin mm. Hiidenkirnu. Kullaanvuoren näköalapaikalla, tornin juurella vedettiin keuhkoihin raitista ilmaa, jotta laskeutuminen vuorelta ja lenkin jatkaminen sujuivat mallikkaasti.
Tauolla reitin varrella
Uutta retkeä jo odotellaan! Kuului lopuksi kiitosten lomassa.

Tähän retkeen osallistui kuusi innokasta pyöräilijää Mikon lisäksi.  Rinkka kiittää Mikkoa ja toivoo, että pyöräilyinnostus ’tarttuu’ ja saa lisää harrastajia ensi vuoden retkille. 

Toivomme Rinkassa, että Mikko saa pyöräilyn ’tietopankkiinsa’ lisää työkaluja, kun hän osallistuu Suomen Ladun järjestämälle kurssille, jossa koulutetaan ohjaajia latuyhdistysten maastopyöräilyyn.
 KIITOS MIKKO!

9.10.2017

Kolin kansallismaisemat kuljettavat ja ihastuttavat


Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Syyskuun alussa 2017 Armonlaakson vaeltajat tekevät syysretken Kolille. Olen mukana retkellä, jota vetävät Tarja ja Esa Anttila. Meitä on 43 henkilön ryhmä. Taivassalon auto, ohjaimissa Jyrki, tuo retkeilijät turvallisesti Kolille. Majoitumme mökeissä ja teemme päiväretkiä.

3.9. sunnuntai
Retkemme alkaa Luontokeskus Ukkoon tutustumalla. Pihapiirissä, ennen luontokeskuksen avautumista, veri vetää meitä kohti läheisiä isoja kiviä ja Pieliselle kurkottavaa maisemaa. Luontokeskuksessa katsomme Kolista kertovan filmin. Historian mukaan 1650 nimi oli Mustarinda, 1670 tuli ensimmäinen asukas, 1750 Korpi-Jaakko perusti Kolin kylän, 1892 Juhani Aho, Venny Soldan Brofelt ja Eero Järnefelt vierailivat Kolilla, 1896 tehtiin ensimmäinen luontopolku laivarannasta Ukkokolille. Kolin kansallispuisto on perustettu 1991 ja sitä on laajennettu 1996. Luontokeskus Ukko on valmistunut 2000. Kansallispuiston tunnuksessa on kaskikoivikko.
Näyttelytiloissa riittää katsottavaa, vaikka venäläisten taiteilijasisarusten Sergey ja Olga Klinovin teosten nimenä on KUN KUKAAN EI NÄE. Pielisen kehitysvaiheet ja paljon muuta löytyy näyttelyn sopukoista.
Katse Ukko-Kolilta Pieliselle
Matka maastoon kohti Kolin huippuja (Ukko-Kolin huippu 347 merenpinnasta, 253 metriä Pielisen pinnasta) alkaa kapuamalla rappusia ylös. Nyt ei voi maisemasta valittaa – Pielinen peilaa taustalla sinisenä, edessä kalliot kumpuilevat kuin pyöreät pallot, joita reunustaa vihreä metsä. Pihlajan punaiset marjat ja hennon koivun keltaiset lehdet antavat lisämausteen. – Harvoin näkee näin kaunista ja jylhää yhtä aikaa! Poutapilvet soutavat Pielisen ja sen saarten taustalla. Ilmankos taiteilijat ovat ajan saatossa ihastuneet ja oleilleet täällä.
Kallioiden muotoja ja Pielisen pintaa
Akka-Kolilta avautuu maisema metsäiseen Lieksaan. Ylhäältä katsottuna metsä aaltoilee vihreänä kuin vastakohtana siniselle Pieliselle. Kansallismaiseman kauneutta! Ihastelun ja ihmettelyn lomassa pidämme pienen evästauon.

Retki jatkuu. Laskeudumme vaaralta alas Mäkränaholle ja kiipeämme ylös Mäkränvaaralle. Kun on päästy pieni matka ylös, hetken kuluttua laskeudutaan alas. Onneksi osaan polkua on rakennettu portaat sekä ala- että ylämäkeä helpottamaan. Punaiset puolukat maistuvat, kun on tauon paikka. Kierretään Uuron kierrosta, jonka varrelle portaita riittää useaan otteeseen. Eero Järnefelt’in kasvokuva on kiinnitettynä korkealle kallion kupeeseen. Täällä hän on katsellut Pieliselle. Uuron kierros päättyy Luontokeskuksen pihapiiriin. Kolin hotellirakennuksen pohjoispäädyn Uhrihalkeamaa suojaa muinaismuistolaki ja siihen liittyy useita tarinoita. Kävelemme alas vaaralta. Pysähdymme laskettelurinteen puolivälissä kulkevalla polulla ihailemaan näkymää. Satamasta linja-auto kuljettaa ruokailijat ravintola Ryynäseen ja muut ostoksille paikalliseen Sale kauppaan. Monipuolinen sunnuntai saa ansaitun päätöksen mökin rauhassa, saunoen ja ruokaillen. Jotkut käyvät myös Pielisessä kastamassa.
Laskettelurinteellä maiseman ihailua
4.9. maanantai
Päiväretkemme alkaa Peiponpellon P-paikalta tavoitteena nousta Mäkrävaaralle. Metsäisen maaston jälkeen tulemme aukealle paikalle, Ikolan aholle. Ahot ovat Kolin kansallispuiston aarteita, jotka periytyvät vanhan maatalouden ajalta, kerrotaan esitteissä. Totta vie aarteelta paikka näyttää. Ahoja hoidetaan niittämällä. Ikolan aholla on varaustupa, jonka seinässä loistaa pieni aurinkopaneeli. Katajapensaiden suojasta löytyy tulipaikka, jota ympäröi penkkirivistö.

Jatkamme metsän suojaan. Kivien kultaama polku nousee enteilevästi ylöspäin. Valtavat kivet sävyttävät vaaran (Mäkrä 307 m) maastoa. Jättiläinen lienee niitä tänne viskonut? Vanhan kartan mukaan täällä sijaitsee Järnefeltin kallio sekä suuri siirtolohkare. Rinne vaaralta järvelle on jyrkkä. Kiire kannattaa unohtaa. Välillä on syytä pysähtyä ja antaa silmien kulkea niin kallioilla ja maastossa sekä järvellä. Vaalea jäkälä ja ruskan punertamat mustikan varvut viihtyvät kallionkoloissa. Hieno paikka evästauolle.
Puro virtaa sammalten peittämien kivien lomitse
Laskeutuminen vaaralta on hankalampaa, onneksi kaikki suoriutuvat mallikkaasti. Tulemme Purolanaholle. Puro virtaa sammalten peittämien kivien lomitse, olemme kuin satumetsässä. Kuljemme vehreän metsän suojaamaa polkua Tarhapurolle. Likolahden rannan läheisyydessä nautimme ja lepäämme grillipaikalla. Läheisellä Pielisen rannalla hiekka aaltoilee lempeästi. Tekee mieli kastaa varpaat, sillä meidän polkumme aaltoili maastossa rajusti ylös ja alas.
Hienosti Jyrki autoineen löytää meidät ja kuljettaa ruokailemaan sekä kaupoille ja majoille. Retkipäivän huipuksi päätän mennä Pielisen aaltoihin muiden mukana. Täysinäinen kuu katseli puiden takaa, kun istuimme illalla ikkunan ääressä.

5.9. tiistai
Tutustumme Herajärven kierroksen varrella olevaan Ryläys -nimiseen paikkaan. Mäkistä maastoa löytyy, mutta ei hätää nämä retkeilijät jaksavat. Mukava, poutainen ja ajoittain aurinkoinen sää siivittää retkeämme. Komeat maisemat avautuvat metsän yli. Olemme korkealla. Pitää olla tarkkana, ettei lähde kierimään rotkoon. Ruskainen mustikkapaikka piristää. Laho ja reikäinen paksu puunrunko polun varrella on kuin kerrostalo asukkailleen.
On ollut nousua, nyt on tauko.
Tulemme Pitkälammen taulun luokse, siinä kerrotaan elämänmenosta Herajärven rannoilla. Kuljemme lehtometsässä. Opastaulun mukaan täällä kasvaa saniaiskasveja kuten kotkansiipi ja harvinainen myyränporras. Rinteiden lehtomaisuus muuttuu hetkessä harmaantuvien havupuiden täyttämäksi. Ryläyksen huipulta avautuu kaunis näköala Kolin vaaroille ja niiden takaa pilkottavalle Pieliselle. Kiviputouksesta on varoitus. Rinne on jyrkkä ja vaarallisen näköinen. (Ryläys on nimensä mukainen kiviputous, jossa on kiviä vieri vieressä vesiputouksen omaisesti. Putouksen korkeus on yli 50 m.) Emme jää putoilemaan, vaan jatkamme kulkua tasaisempaan maastoon. Taukopaikalta löytyy kota ja tulipaikan. Olemme ansainneet lepo- ja eväshetken.
Matka jatkuu tauon jälkeen
Tauon jälkeen maasto muuttuu täydellisesti. Pääsemme kulkemaan suon yli pitkospuilla. Sitten sukellamme metsäpolulle havupuiden huomaan. Pitsiliinat ja vihreä sammal koristavat kiviä polun varrella paluumatkalla. Monimuotoinen maasto ja mielenkiintoiset näkymät muodostivat meille mukavan retkipäivän.

6.9. keskiviikko
Tänään valloitamme Vesivaaran. Polku kiemurtelee ylöspäin metsän suojassa. Aurinko pilkistää puiden takaa, meistä muodostuu pitkä värikäs jono puiden varjojen välissä. Ei tarvitse pitkään kulkea, kun eteen tulee huikea näkymä Herajärvelle. Pieni tauko antaa silmille ja sielulle valtuuden katsella ja nauttia.
Aurinko pilkistää -retkeilijöitä virkistää!
Kallioinen polku jatkuu vaaran reunalla. Punaiset puolukat pääsevät kuvaan ja kulkijan suuhun. Laskeudumme vaaralta kohti Lakkalaa. Kaunis mustatorvisieni seisoo polun varrella. Jätän sen kasvamaan. Kaverit poimivat keltavahveroita. Lakkala on aikanaan ollut pienviljelystila, joka on 1996 liitetty Kolin kansallispuistoon. Sen rakennuksia on kunnostettu vuosina 1997 - 2004. Pihapiirissä laiduntaa lampaita. Tilalla majoittuu lammaspaimenia ja talkooleiriläisiä.
Retkeilijöiden taukopaikka on Lakkalan tilan läheisyydessä aivan Herajärven rannalla. Kasvillisuus on rehevää, punainen huopaohdake nousee muiden yli. Makkarat käristyvät nuotiossa. Eväät maistuvat.
Retkellä grillataan, jotta jaksetaa!
Retki jatkuu. Törisevän suoniityistä on tietoa opastaulussa. Pitkospuut kulkevat suon reunassa.  Meidän polkumme jatkuu suon jälkeen metsään ja nousee loivasti ylös kohti Turusen aution perinnemaisema-aluetta. Paikalla on mies niittopuuhassa. Hän kertoo, miten ahojen kasvillisuutta vaalitaan Kolin kansallispuistossa. Tarinatauon jälkeen retkemme jatkuu. Saavumme Soikkelin varaustuvan luokse. Tuvan läheisyydessä on viinimarjapensaita, joiden punaiset marjat ovat meheviä ja maukkaita sekä laaja niittyalue. Täällä on joku joskus asunut! Mielikuvituksen avulla voi hatarasti kuvitella asukkaiden toimia – omavaraistalous lienee silloin ollut valttia.
Soikkelin pihapiirissä 
Pitkospuita - pieni matka
7.9. torstai
Ennusteissa on sateinen päivä. Lähdemme astelemaan lähimaaston hiihtolatuja. Kulkuväylä on leveä ja ympäröivä mäntymetsä aluksi tiheää. Matkan edetessä metsä harvenee ja muuttuu kivikkoiseksi. Latupohja tuntuu pehmeältä tossujen alla. Olemme Käränkävaaran laduilla. Komea kivi on saanut katolleen joukon pieniä kiviä – lienee retkeläisten keräämiä. Sade saapuu Käränkälammen tuntumaan. Olemme varautuneet pukeutumalla sään mukaisesti. Leppoisa retki raikkaassa, ihonhoitoilmassa antaa kruunun ulkoilulle.
Käränkävaaran ladun varrella
8.9. perjantai
Vietämme kulttuuripäivän. Tutustumme Pielisen Museoon ja Eva Ryynäsen Paateriin sekä ruokailemme Kestikievari Herranniemessä.

Pielisen museon päärakennuksessa sijaitsee näyttely- ja palvelutilat. Pihapiirin laajalla alueella on eri vuosisadoilta olevia pihapiirejä mökkiläisen asumuksesta talonpoikaiseen mahtitaloon. Lisäksi löytyy myllyosasto, metsätyöosasto sekä maatalous- ja palo-osasto. Tutustumme oppaan johdolla alueeseen. Komea hevosponttuu saa huomiomme. Se on ollut apuna uiton eri vaiheissa Lieksanjoen rannoilla.
Pari puotipuksua !

Hevosponttuu Pielisen Museossa
Paateri – Eva ja Paavo Ryynäsen taiteilijakoti saa silmät pyöreiksi ja aistit auki. Miten puu on taipunut näin moneksi!  Opas kertoo teosten syntymisestä sekä Eva Ryynäsen vaiheista taiteilijana. Suurin työ ainutlaatuinen Paaterin kirkko valmistui kesällä 1991. Tämä on paikka, johon kannattaa tutustua.
Galleria kahvilan keskellä

Eva Ryynäsen taidetta taustalla!

Kestikievari Herranniemessä saamme pienen infon talon historiasta ja isäntäparista. Ruoka maistuu ja sitä on riittävästi. Ruokailun jälkeen käymme katsomassa Vuonislahden rannan näkymiä. Loma-Koli sijaitsee suoraan Pielisen vastarannalla.

Syysretkemme Kolilla päättyy. On aika pakata ja valmistautua lauantaiseen kotimatkaan. Tosi mukava ja monipuolinen retki – KIITOS!
Herranniemen kesäkatsomossa!

7.10.2017

Rinkkalaiset retkellä Hevonlinnan poluilla

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

On syyskyinen lauantai. Reipas joukko retkeläisiä asettuu Muurisen linja-autoon ja retki alkaa. Lämmin, tasainen puheensorina kuuluu auton sisältä, kun Terhi ohjaa linja-auton Koskelle.
Retkeläiset kuuntelevat Johanna Oraksen äidin esitystä.
Pirjo on järjestänyt retkemme alkuun pienen yllätyksen. Pääsemme tutustumaan Johanna Oraksen ateljeehen. Paikalla on aikanaan toiminut Kankaan koulu. Retkellä on mukana kolme henkilöä, joilla on muistoja kyseisestä koulusta. Entisen koulurakennuksen sisätilat eivät enää näytä koululta, vaan tyylikkäältä kartanolta. Johannan äiti kertoo meille Johannan opiskeluista ja rakennuksen historiasta. Ateljee sijaitsee erillisessä rakennuksessa – entisessä alakoulussa. Pihapiirissä on myös yksityinen kirkko, johon pääsemme sisälle. Kaunista katseltavaa on niin rakennuksissa sisällä kuin pihapiirissä. Kiitos Pirjolle kulttuuripläjäyksestä!

Maastoon muodostuu pitkä jono, kun 40 retkeläistä nousee mäkeä ylös harjulle. Alussa on metsäinen kapea polku. Vilkaisu sivulle varmistaa näkymän harjusta. Kauempana loistavat koskelaisten pellot. Pidämme pienen tauon tulipaikan luona. Meillä on puita mukana paluumatkan makkaranpaistoa varten.
Hiekkainen kapea polku ennen leveää metsäpolkua
Harjulta on aikanaan viety hiekkaa muun muassa 10- tien rakennustyömaalle, joten polun reunamat viettävät jyrkästi alaspäin. Etenemme sopuisasti ja turvallisesti jonossa, kun hiekkainen polku laskeutuu harjulta metsäisempään maastoon.

Hevonlinnan syvä järvi
Pysähdymme Hevonlinnan järven tuntumassa. Järvi on syvä, jääkauden sulamisvaiheen aikana muodostunut painanne. Se syntyy, kun soraan tai hiekkaan hautautunut jäätikön sulamisvirtojen kuljettama suuri jäälohkare sulaa ja lohkareen yläpuolella oleva maa-aines romahtaa. Täällä on järjestetty ennen kuin Turun Ruisrokkia ja muita festareita oli keksittykään KoskisRock. Se oli koko Suomen ensimmäinen rokkifestivaali. Järven rannat olivat tupaten täynnä väkeä läheltä ja kauempaa. Nyt ei soi rokki, eikä olla festareilla – jatkamme eteenpäin.

Polku on leveää. Talvella täällä on hiihtolatuja. Alueella on myös frisbeegolfrata, muutamia koreja on polun tuntumassa. Kierrämme järven ja nousemme pehmeää hiekkaista mäkeä ylös harjulle tulipaikan ja näkötornin läheisyyteen.

Makkarat paistuivat grillin lämmössä
Pidämme reilun tauon. Sen aikana ehtii paistaa makkaraa ja syödä eväitä sekä kiivetä läheiseen näkötorniin. Vankkarakenteinen torni on 25 metriä korkea ja se nousee 130 metriin merenpinnasta. Tällä kertaa emme pidä kiirettä, vaan nautimme syksyisestä, lämpimästä säästä. Lisäksi olemme historiallisessa paikassa, sillä Hevonlinna on jääkauden lopulla yli 9000 vuotta sitten syntynyt pitkittäisharju, joka on muodostunut sulavan jäätikön sisällä virranneen joen pohjaan kerrostuneesta maa-aineksesta. Harjulla on vuosituhannen alkupuolella sijainnut linnavarustus. Harjun nykyinen lakitasanne on noin 124 metriä merenpinnan yläpuolella.
Leena vilkuttaa tornin toiseksi ylimmällä kerroksella.
Kotimatka kohti Raisiota on vielä edessä, joten jätämme harjun ja kuljemme metsäisen polun suojassa linja-auton luokse. Muutamia sieniä löytyi retkeläisten matkaan. Metsä oli antoisalla tuulella!

Paluumatkalla pitkin harjua 
 Kiitos mielenkiintoisesta ja yllätyksellisestä retkestä Pirjolle!

30.7.2017

Kokeiltua: Maastopyörä on maastopyörä

Teksti Tarja Aittala, kuvat Tiina Riikonen & Tarja Aittala

Suomen Latu tutustuttaa maastopyöriin ja lajiin. (kuva Tarja Aittala)

Istuin oikean maastopyörän satulaan toukokuun lopulla osallistuessani Turun Ladun järjestämään maastopyöräilyn alkeiskoulutukseen Haunisten altaan ympäristössä. Koulutus oli osa Suomen Ladun Maastopyöräily tutuksi -kiertuetta. Kouluttajana toimi Tiina Riikonen, joka kiersi pyörien kanssa eri paikkakuntia. Tiinalla oli niin sanotusti homma hanskassa ja hänen maastopyöräilykokemuksensa pisti nöyräksi. Sen verran eri poluilla ja maastoissa ympäri Suomen hän oli pyörällään kolunnut.

Koulutus tarjosi mahdollisuuden kokeilla erilaisia Cube-merkkisiä maastopyöriä. Jos omaa pyörää ei ollut, sai ennakkoilmoituksesta lainaksi omaan pituuteensa sopivalla runkokorkeudella varustetun pyörän. Näin tämän mahdollisuuden hyväksi, koska hyvää (ja hintavaa) peliä ei kannata ostaa kokeilematta eikä tietämättä sen ominaisuuksista. Lainapyöräksi sain Cube-merkkisen, etujousitetun naisille tarkoitetun maastopyörän.

Lainapyöräni.  (kuva Tarja Aittala)


Kuivaharjoittelua ennen maastoutumista

Haunisten altaan parkkipaikalle oli tehty rata, jossa ensin "kuivaharjoiteltiin" juurilla (pölkyt) ajoa, pujottelua puskissa (tikkujen välissä) ja pitkospuilla (laudat) menoa. Parkkipaikkaa lähinnä olevaan altaan toiseen reunaan oli tehty toinen rata, jossa tasapainoiltiin pyörä paikoillaan ja kierrettiin "labyrinttiä", pujoteltiin ja harjoiteltiin äkkijarrutusta. Äkkijarrutus tapahtuu siten, että painopiste (peppu) on pyörän takana - siis oleellinen juttu! Harjoiteltiin myös miten pyörällä mennään ojasta jyrkkään mäkeen ja tullaan alamäkeä. Ajotekniikoilla on maastossa merkitystä ja siitä syystä niiden harjoitteluun on syytä panostaa.

Mtb-ohjaaja Valtteri näyttää oikean jarrutustekniikan. (kuva Tiina Riikonen)

Välineellä on väliä

Jotta pystyy maastossa ongelmitta ajamaan, pitää tarkoitukseen olla soveltuva pyörä. Maastopyöriä löytyy erilaisiin ajoihin/ajotyyleihin. Suosittuja ovat myös fat biket eli "paksupyörät". Maastopyörissä on tavallista pyörää leveämmät renkaat, tukeva runko ja tehokkaat jarrut. Pyörä voi olla jäykkä, etujousitettu tai täysjousitettu. Vaihteissa löytyy ja välitykset niissä on sovitettu maastoon. - Mikäli olet ajanut 4-vetoista maastoautoa normiauton lisäksi, tiedät miten vaihteet ovat niissä erilaiset. Vähän vastaavasta kyse.

Hintahaitari on pyörissä laaja alkaen markettien muutaman sadan euron hintaisista pyöristä tuhansien eurojen hintaisiin. Oleellisia asioita rungon oikean koon lisäksi ovat pyörän helpot säätömahdollisuudet, jotta pyörä istuu sinulle ominaisuuksiesi mukaan. Lisäksi sinulla täytyy olla ajatus siitä millaisissa olosuhteissa ja tyylillä haluat maastopyörällä liikkua. Pyöriä löytyy perinteisen maastopyöräilyn lisäksi vauhdikkaampiin Enduro- ja DownHill-maastoajoihin. Mikäli harkitsee tosissaan maastopyöräilyä harrastukseksi, kannattaa pyörä hankkia alan liikkeestä. Jotkut liikkeet antavat pyörän koekäyttöön, siitä kannattaa muistaa kysellä. Hyvä mahdollisuus kokeilla maastopyörää ja ajoa on myös vuokraus. Olen lisätietoihin linkittänyt tiedot eräästä paimiolaisesta yrityksestä, jolta voi vuokrata maastopyöriä ja joka myös järjestää mtb-retkiä.

Muut varusteet

Maastopyöräilyssäkin se tärkein eli oma pää pitää suojata tarkoitukseen tarkoitetulla kypärällä. Maastoajoon tarkoitettu kypärä on takaosastaan jykevämpi kuin ns. peruspyöräilyyn tarkoitettu. Pyörällä voi kaatua taaksepäin, jolloin kypärän pitää suojata takaraivoa kunnolla. Polvisuojista voi olla kovassa menossa hyötyä, hansikkaat antavat ajomukavuutta ja ajolaseilla varmistuu, etteivät risut töki silmiin. Pätkähousuilla ja shortseilla ei kannata metsään mennä, koska risut ja oksat osuvat myös jalkoihin. Pumppu, evästä, juomapullo ja täyteen ladattu puhelin - niillä selviää jo pitkälle.

Ensituntumaa - mustelmitta ei selvitty

Lainapyöräni oli etujousitettu Cube-merkkinen naisten pyörä. Satulan sai säädettyä ja lukittua näppärästi. Pyörässä oli ärhäkkäät levyjarrut, uudet tuttavuudet. Pienen harjoittelun jälkeen niiden kanssa tuli toimeen. Maastossa pyörä toimi moitteettomasti ja oli ehdottomasti hyvä, että sillä sai ensin "kuivaharjoitella". Jarruja enemmän taisin sekoilla vaihteiden kanssa, ne ovat todella erilaiset kuin oman hybridipyöräni 21 vaihdetta.

Ajo maastossa vaatii keskittymisen lisäksi tasapainoa ja jos sitä ei ole, otat maastotuntumaa muurahaisperspektiivistä. Näin minullekin kävi. Pitkospuilla ajo on yllättävän haastavaa, pieni harhaliike ja rengas oli siltä pois. Sen jälkeen sitten kaaduttiin kylki edellä. Onneksi tasapainoilua voi ja pitää harjoitella. Maastossa ajaessa tuli useita äkkijarrutuksia, jossa jalat maahan ja haarukset putkeen. Osa johtui ryhmästä, jossa taisi turvaväli toisinaan unohtua, osa hitaasta vauhdista eli jos juuria osuu useita kohdalle, parasta mennä niiden yli vauhdilla. Haunisten altaalla patikoineet tietävät, että reitti on erittäin kulunut, juuria siellä on paljon näkyvissä ja myös kiviä. Aloitteleville mtb-harrastajille altaan kierros ei välttämättä ole sopiva. Haastetta altaan kierroksella tuntui löytyvän ryhmän vetäjänäkin toimivalle, alaa harrastaneelle henkilölle. Joku porukasta taisi huokaillakin neulaspolkujen perään. Ryhmämme poikkesi jossain vaiheessa pois kiertoreitiltä ja jatkoimme löytämäämme ehkä helpompaa polkua pitkin. Helpohkoilla olosuhteilla on merkitystä - ainakin harrastusta aloitteleville.

Painonsiirtotekniikalla ajetaan kalliontöppyrät. Ohjaaja Peter näyttää mallia. (kuva Tiina Riikonen)


Maastopyöräillä voi melkein missä tahansa

Maastopyöräily, kuten pyöräily yleensäkin, kuuluu jokamiehenoikeuteen. Maaston kuluminen riippuu niin säästä, vuodenajasta ja maaperästäkin. Maastopyöräily on sallittua ilman maanomistajan lupaa, kunhan siitä ei aiheudu vähäistä suurempaa haittaa tai vahinkoa maankäytölle. Jottei harmeja tulisi, on oman selustan turvaamiseksi järkevintä pysytellä olemassa olevilla poluilla ja urilla, koska niillä ajamisesta ei yleensä aiheudu maastohaittoja.

Olosuhteet ovat parantuneet maastopyöräilijöiden lisääntyessä ja merkittyjäkin mtb-reittejä löytyy. Esimerkiksi Lapin UKK-puistossa on maastopyöräily sallittu ja reittejä UKK-puiston lisäksi on ajettavissa esimerkiki Pyhä-Luostolla (uutta) ja Suomen Ladun Kiilopäänkin ympäristössä. Luonnonpuistoissa on omat sääntönsä ja siellä ehdoton ajokielto. Esimerkiksi meitä lähellä olevassa Ruissalon kansanpuistossa ei ole sallittua ajella maastossa.

Mtb-pyöräilyporukoihin kannattaa liittyä, niissä saa tietoa reiteistä enemmän. Esimerkiksi Turun Ladulla on aktiivista maastopyöräilytoimintaa. Kuhankuonon maastopyöräolosuhteista vinkkaan lukemaan lisätietoihin linkittämästäni blogista. Ajetuista reiteistä löytyy myös tietoa yhteisöllisestä Jälki.fi-verkkopalvelusta.

Ota haltuun myös ajoetiketti! Maastossa ajettaessa huomioidaan muut kulkijat, hallitaan pyörä ja pidetään tilannenopeus turvallisena. Muistetaan myös pysyä poluilla ja maastopyöräretkeillä vastuullisesti.

Haunisten altaan kierroksella ruuhkaa kahden ryhmän kohdatessa (kuva Tiina Riikonen)


Mukavaa vaihtelua patikoinnille - oikean välineen kanssa

Koulutus oli hyvä ja sain sitä mitä siltä halusinkin. Turun Latu organisoi koulutuksen hyvin ja huolehti myös valmistautumisesta toimittamalla sähköpostitse tietoa mistä kyse varuste- ja turvallisuusohjeineen. Paksupyörän kokeiluun ei valitettavasti ollut aikaa, sitä haluaisin maastossa vielä kokeilla. Kokemus ei fiilispohjalta välttämättä yltänyt noin kymmenen vuoden takaiseen Tšekin maastopyöräreissuun, jossa pyöräilin havumetsissä poluilla, metsäteillä ja pellon pientareilla. Syynä voi toki olla sekin, että Haunisten altaan kierrosta on tullut kierrettyä jalan vähän liian usein - Tšekin maastojen veroista siitä ei saa uneksimallakaan.

Se tuli selväksi, että maastopyöräkauppaan on mentävä. Vähän samaan tapaan kuin Mika Sunqvist lauloi takavuosina, että "Moottoripyörä on moottoripyörä, skootteri on lälläripyörä", voisi  maastopyörästä tehdä vastaavat riimit: "Maastopyörä on maastopyörä, tavallinen pyörä on lälläripyörä" - vaikka maastopyörässä ei välttämättä satula tiikerinnahkainen olisikaan. Olenkin jo löytänyt iseni tutkimasta maastopyöriä, jotka soveltuvat ns. perusmaastoajon lisäksi myös muuhun ajoon.

Maastopyöräily ei ole vain hurjaa nuorten miesten menoa ja temppuja, vaan soveltuu kaikenikäisille ja on mukavaa vaihtoehtoa patikoinnille. Lisäksi me pyöräilyihmiset sen muutenkin tiedämme: satulassa näet vähän enemmän. Parasta kun kokeilet itse!

Kurssilaiset pyörineen (kuva Tiina Riikonen)


Lisätietoja ja lähteet


Ajettuja reittejä, Jälki.fi

Ajotekniikka: Maastopyöräily.com 

Maastopyöräilijän etiketti, Suomen Latu

Maastopyöräilytietoa (mm. varustelista), Suomen Latu

Maastopyöräilyn olosuhteiden kehittäminen, Suomen Latu

Suomen Ladun MTB-ryhmä Facebookissa

Maastopyöräily, Turun Ladun pyöräilijät

Maastopyörällä poluilla, Kuhankuonon retkeilyreitistö

Maastopyörien vuokraus ja retket: Hektovelo, Paimio

Hektovelo Facebookissa

25.7.2017

Hämeen Härkätietä pyörällä polkien - lopuksi junalla kotiin

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Härkätiestä on julkaistu fillariopas sekä kartta, jotka auttoivat reitin suunnittelussa. Härkätien pyöräreitti kulkee Turun ja Hämeenlinnan välillä, me poikkeamme reitiltä ennen Hämeenlinnaa. Pyöräilemme reitin: Lieto, Marttila, Koski Tl, Somero, Räyskälä, Iittala, Sääksmäki, Valkeakoski ja Toijala, josta junalla Turkuun.

Maanantaina 17.7. tapaamme sisareni Kirstin kanssa Liedon kirkon luona, josta alkaa ’tutkimus’ retkemme Hämeen Härkätielle. Yöpymispaikat Kirsti on varannut etukäteen siten, että päivämatka ei veny liian pitkäksi. Alku on tuttua meille, lapsuutemme ja nuoruutemme Härkätien varrella Liedossa viettäneille. Ajelemme vanhaa tietä, vaikka toisiin paikkoihin on jo tehty erillinen pyörätie nykyisen Hämeentien läheisyyteen. On mukavaa ja mielenkiintoista katsella, miltä maisema ja rakennukset nyt näyttävät. Näkyy sekä uusia että tyhjillään olevia omakotitaloja, metsiä on uudistettu harvennushakkuilla. Ankan kylän jyrkässä, pitkässä alamäessä muistelemme isämme kaatuneen pyörällä töistä kotiin tullessaan.
Härkätie Liedon Pokkolassa
Härkätiestä on tullut vanhan kotimme läheisyydessä komea koivukuja. Ojanpientareita peittävät punaiset ja valkoiset apilat, keltaiset matarat – on kesä. Kotikylämme Pokkolan jälkeen tulee Tootula, jossa asuin perheeni kanssa. Poikkeamme Yliskulmalla vanhan kansakoulumme portille muistelemaan kouluaikoja. Sitten kylä toisensa jälkeen jää taakse, kun etenemme Härkätien mutkia Tarvasjoelle (= nykyisin Lietoa). Nuoruudesta tuttuja paikkoja ja taloja – toiset hoidettuja, toiset rempallaan. Lempeä takatuuli kuljettaa pyöriämme ja retkemme etenee kuin huomaamatta. Joki kiemurtelee tien vieressä. Vesi on ruskeaa, onkohan se saanut liikaa aurinkoa!!

Tarvasjoen jälkeen tulee Marttila. Mutkien jälkeen kunnan keskustassa hämmästyttää härkävankkurit – siinä sitä on entisaikojen meininkiä! Kunnantalon edustalle on pystytetty Arto Ali-Eskolan betoninen Pyhän Martin veistos, mikä perustuu kunnan vaakunaan. Marttilasta löytyy Härkätien kahvila. Istahdamme jäätelökahville. Tien varren kukkaloisto kutsuu jatkamaan matkaa. Sää on siedettävää, sillä alkumatkan pieni kosteus on ohi ja takatuuli antaa pyörille vauhtia.
Härkävankkurit Marttilassa
Tummia pilviä lähestyy uhkaavasti, kun tulemme Koskelle. Vatsat haluaisivat täytettä. Seo -huoltoasemalta tilaamme neljän täytteen pizzat ja ostamme yhden oluen, juomme sen puoliksi. Ruokailun loppupuolella nainen (keittiöstä) kertoo, että olutta ei olisi saanut juoda terassilla eikä sisällä. Kassaneiti ei siitä kertonut, vaikka pyysimme lasit tölkin ostamisen yhteydessä. Sattuuhan sitä, kun retkeilee. Pizzat olivat maukkaita ja suuria. Niistä jäi puolet mukaan. Ruokailun aikana runsas, lyhytaikainen sadekuuro kastelee maiseman. Onneksi olemme sisätiloissa.
Vaahterakujanne Härkätiellä
Härkätie kaartaa kohti Someroa. Pitkäjärvi pilkottaa puiden takaa. Maasto on melko tasaista. Kartassa on merkintä Vaahterakujanne, tien varrelta kujasta merkkiä emme nähneet. Maastossa kujaa ei voinut olla huomaamatta – uusia puita oli kasvamassa vanhempien kanssa rivissä. Åvik’ista poistumme Härkätieltä, käännymme kohti Kauraketoa ja majapaikkaamme Myötätuuli majataloa, Hämeenojantie 32, Pitkäjärvi. Vanhasta koulusta on taidolla kunnostettu kauniin aistikas ja viihtyisä paikka. Lisäksi emäntä Olla-Riitta Aarikka palvelee meitä iloisena ja hyväntuulisena. Keittiössä on itsepalvelu mahdollisuus, näin koskelaisen pizzan lämmitys ja ruokailu onnistuvat. Illalla teemme pienen kävelyretken. Tasainen tie ja laaja peltomaisema – olemme viljavien vainioiden äärellä. Uni maistuu – pyöräilyn rasitus haihtuu.
Majatalo Myötätuulessa
Tiistaina 18.7. makoisan, etukäteen tilatun aamupalan jälkeen matkamme jatkuu. Saamme emännältä vinkin Häntälän notkosta. Päätämme käydä katsomassa. Tasaisen hiekkatien varrella pellot heilimöivät viljaa, vehnää, pitkävihneistä ohraa, huolimatonta palmikkoa muistuttavaa ruista ja terveysvaikutteistaan kuuluisaa kauraa. Tuoksuvat keltaiset, laajat rypsi- tai rapsipellot saavat pyöräilijän nuuhkaisemaan – hyvä tuoksu.
Häntälässä jätämme pyörät keltaisen vanhan talon – Kyläkeskuksen – pihapiiriin. Kävelemme ja tutkailemme löytyisikö polkuja, luovutamme, kävelemme tietä pitkin notkolle. Rehevä kasvillisuus, pieni joen uoma notkon pohjalla, tiessä ylä- ja alamäkeä kaikille ajoneuvoille – huima, katsomisen arvoinen paikka!
Häntälän Notkot
Seuraavaksi Somero – miten sattuikaan, kun seiväshyppääjä Pentti Nikulan patsas saa meidät urheilusta kiinnostuneen isän tyttäret pysähtymään. Kuvanveistäjä Sofia Saari tehnyt patsaan urheiluseura Someron Esan toimeksiannosta vuonna 2012. Läheisessä, metsämäisessä puistikossa käyskentelee hirviemo ja vasa – patsaita nekin. Kysymällä löydämme Härkätielle ja polkeminen mukavassa myötäisessä jatkuu. Pysähdymme Letkun Puotin luona. Letkun kaupassa kävin syksyllä 2014 sienikerhon retkellä. Muutosta on tapahtunut niin sisällä kuin ulkona. Meille maistuu kahvi ja munkki.

Tien varrella näkyy Ilves patikkareitin viittoja. Poikkeamme Hämeen luontokeskukseen. Härkätien - savesta muotoiltu härkätunnus pilkistää ovipielessä rehevän pelargonian takaa. Luontokeskuksen seinällä on suuri kartta, josta katsomme seuraavan yöpymispaikan Räyskälän. Matkaa on vielä jäljellä, joten pyllyt pyörien satulaan ja polkimille vauhtia. Härkätie vie Porras nimisen kylän läpi. Kaunis maalaismaisema jatkuu. Räyskälään on menossa niin autoja kuin moottoripyöriäkin, kun pysähdymme ja tarkistamme ’oikean’ tienhaaran. Räyskälässä on purjelentokoneiden ’koti’ sekä asuntovaunualue. Löydämme asuntolan, josta Kirsti on varannut huoneen. Pääsemme naisten vuorolla saunaan ja uimaan järveen. Vesi on lämpimämpää kuin meressä. Paikka on siisti, vaikka porukkaa riittää. Kummallista kyllä taas uni maistuu – ulkoilu väsyttää!
Saunalaituri Räyskälässä
Keskiviikkona 19.7. tuuli on levoton, koleutta – vain +9 astetta ja sadetta enteilevää säätä. Lentokentän vieressä Ravintola Huhkajalampi tarjoaa aamupalaa maksua vastaan kello 8 alkaen. Rakennus ei näytä kahvilalta, mutta sillä on A-oikeudet. Nautimme monipuolisen aamiaisen, samalla kuulemme kovaäänisten lentokoneasiantuntijoiden keskustelua. Liian hiljaista olisi ilman keskustelijoita. Pihalla eräs mies kyselee, mistä olemme. Hän on käynyt Askaisissa. Poljemme takaisin Härkätielle. Kartassa on merkintä Museotiestä ennen Lietsaa. Tunnin ajomatkan jälkeen tulee kyltti -  Museotie. Opastaulu kertoo: Portaan ja Rengon rajamailta on museotietä 14 km mittainen osa keskiajalta peräisin olevaa Hämeen Härkätietä. Tie oli aikanaan tärkeä Turun ja Hämeen linnat yhdistävä väylä. Museokohteeksi tien osa hyväksyttiin 1982.
Tästä alkaa museotie -taustalla Härkätien ruskea merkki
Museotien pinta on hyvä ajella ja katsomista riittää. Tien varrella punaiset, korkeat huopaohdakkeet nostavat kukintansa muiden kasvien yli. Pari tummaa lammasta määkii talon luona, toisen talon postilaatikon taustana on räsymatto ja kukkia, pihakoivuihin on tehty keinu kahdelle seisovalle koiranukelle ja pitsiverhot on ripustettu kuin ikkunaan toisten koivujen väliin. Pakko pysähtyä, hymy leviää kasvoille – kaikkea keksivät museotien varren asukkaat. Palsankallion, seitsemän pitäjän rajapaikka jäi tutkimatta. Opastaulussa paikkaa verrataan Kuhankuonon seitsemän pitäjän rajapyykkiin. Tie jatkuu suorana ja nousee ylämäkeen. Nummenkylässä on pitkärivi postilaatikoita ja tanssimainoksen kuvassa Tommi Soidinmäki.

Parin tunnin polkemisen jälkeen tie nousee kauniille harjulle, jota reunustavat järvet – tauon paikka. Hiekkatie on pehmeä ja paikoin kuppainen, pitää olla tarkkana. Etenemme ilman haaveria ja pian on edessä komea Sääksmäen silta ja majapaikkamme Pappilannimen leirikeskus. Saamme huoneen Olavi – nimisestä rakennuksesta. Toinen rakennus on nimeltään Jaakko. Rippikoululaisten ’kenkämeri’ peittää eteisaulat, kun he siirtyvät rakennuksesta toiseen illanviettonsa aikana. Meille järjestyy iltapala, vaikka emme sitä etukäteen tilanneet. Miellyttävä paikka, hyvä palvelu – jopa pyörät saivat paikan eteisen sisätilasta – lisäksi edullista nukkumista sekä ruokailua.
Sääksmäen silta
Torstai 20.7. Meitä pyydetään menemään aamupalalle Jaakko-taloon puolituntia ennen rippikoululaisia. Ruokaisaa ja maistuvaa on tarjolla, vatsa täyttyy ja voimaa tulee päivän ponnisteluille. Illalla oli kiire majapaikkaan, joten palaamme eiliselle reitille ihailemaan hienoa Sääksmäen siltaa ja järvinäkymää. Vuonna 1963 valmistunut riippusilta ylittää Vanajaveden. Tuuli saa aikaan aaltoja Vanajavedellä. Pilvet peittävät taivaan. Pyöräilemme seuraavaksi kirkolle. Kaunis, siniharmaa kellotapuli viehättää. Kirkko on harmaa kivikirkko. Nuori nainen kertoo kirkon historiasta.

Ilma kirkastuu, kun lähdemme kiertämään Rapolan harjun luontopolkua, joka vie kulkijan syvälle historiaan. Harjulla on sijainnut muinaislinna, mikä ajoittuu viikinki- ja ristiretkien ajalle eli 800-1200-luvuille. Polku nousee ylös mäelle, sen varrella on opastauluja harjun kasvillisuudesta, ikikuusikosta, linnasta, harjuhaudoista, näköalapaikasta, linnan valleista, - asunnoista ja kalmistosta. Polun varrella mustikat ja mansikat ovat kypsiä, pari naista poimii mustikoita jyrkän harjun rinteellä. Polulla on hyvä kulkea. Maistamme niin mansikoita kuin mustikoita. Linna-alueen keskellä on syvä kohta – suppa. Ohitamme sen ja astelemme mäeltä alas pyörien luokse. Viereisessä pihassa on Voipaalan taidekeskus – kahvihammasta kolottaa – sieltä löytyy kahvipaikka.
Rapolanharjun munaislinnan kivitystä
Hiihtäjä Veikko Hakulinen

Valkeakoskelta löydämme hiihtäjä Veikko Hakulisen patsaan, kun pysähdymme tarkistamaan mikä pyörällä kuljettava tie vie Toijalaan. Meillä on junaliput klo 18.35 lähtevään junaan. Hyvissä ajoin löydämme perille. Käymme katsomassa, miten pyörät saa raiteen 2 viereen, josta Tampereelta tulevaan junaan astutaan. Hissiin sopivat molempien pyörät – ei hätää. Juna tulee ajallaan. Vaunussa 1 on kahden pyörän paikka, niistä toiseen asetan pyöräni (etu- ja takapyörälle on oma kolo) Vaunussa 4 pyörä pitää nostaa pystyasentoon ja lukita 50 sentin pantilla. Kolmen pyörän paikassa oli yksi pyörä keskellä. Kirstin pyörä ei siihen sopinut. Konnarin mukaan pyörän sai jättää seisomaan. Kaikkiin juniin pyöriä ei oteta, joten varmistus on paikallaan, kun suunnittelee retkeä. Pyörän kuljetus maksoi 5 euroa, se piti hoitaa lipunoston yhteydessä. Onnellisesti saamme pyörät ulos Turun pääasemalla, vaikka juna jatkaa satamaan.
Toijalan asemalla!
Mukava, monipuolinen pyöräretki päättyy, kun Kirsti pyöräilee Kaarinaan ja minä Raisioon. Ilmatkin suosivat – oikein helteellä 297 kilometrin matkaan olisi voinut uupua – tällä kertaa vilpoisemmassa säässä mieli ja ajatus pysyivät virkeinä. 
Kiitos Kirsti -suunnittelusta ja retkestä!


Härkätien suuntaa voi seurata tällaisen merkin avulla

Vanhat kilomeripylväät ovat nostalgiaa!