Lumen lumoa ja talven taikaa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Eletään vuoden 2021 viimeisiä päiviä. Luonto on saanut hohtavan valkoisen lumipeitteen. Pieni pakkanen antaa lumelle lisää valkoista hehkua. Metsän takaa loistaa auringon säteitä siniselle taivaalle. Marraskuinen pimeys on siirtynyt syrjään ja tilalle on tullut talvea ennustava luminen luonto – monine mahdollisuuksineen.

Kuljen kevyenliikenteen väylää Raision keskustaa kohti. Ylitän Raisionjoen. Katselen sillalta lumen ja jään peittämää jokea. Sillan kaiteeseen on tarrautunut useita erimuotoisia lumimuodostelmia. Ihailen luonnon luomaa talvista taidetta. Pakkanen on sopivan leutoa eikä tuuli tuiverra. Jatkan kulkua Raision Lukion mäelle ja poikkean Alppiruusupuiston poluille. Metsä suojaa liikenteen melulta. On rentouttavaa ja hiljaista. Muita ulkoilijoita ei ole näköpiirissä. Kuljen ’taikametsässä.’

Poistun metsästä ja poikkean Karmelinpuistoon. Puiston komea kivilabyrintti saa minut hyvälle tuulelle. On mukava kuvitella piiloleikkejä labyrintin kiemuroissa. Jätän leikit nuoremmille ja keskityn kuvaamaan lumista ´kraniittiluomusta’. Koskematon valkoinen lumi antaa mahdollisuuden nähdä erilaisia jälkiä niin eläinten jättämiä kuin ihmisen tekemiä. Pupujussi on hypähdellyt puiston reunassa. Sen jäljet havaitsen lumessa. Lapset ovat tehneet muutamia ’enkelinkuvioita’ lumeen. Mielen sopukoista putkahtaa esiin muistoja lapsuuden lumisista talvista. Enkelinkuvioita tein silloin itsekin ja välillä koulumatka kesti tavallista kauemmin, kun valkoinen lumi houkutteli alakoululaista kotimatkalla.

Puistosta jatkan kohti Raisionjokea ja Mullin siltaa. Sorsia ei tällä kertaa ole näkyvissä. Vesi on alhaalla. Kasvien vaalean ruskeat varret kiiltävät kirkkaina auringon säteiden voimasta. Lumista joen pintaa on jäljistä päätellen käytetty kulkureittinä. Jäljet ovat eläimen – onneksi ei ihmisen.

Raisionjoen rantaa myötäilevää polkua pitkin saa nyt kävellä, sillä reitille ei ole ajettu hiihtolatua. Muutamina talvina on reitillä ollut hiihtolatu ja luisteluhiihtäjille oma baana. Olen latua pitkin hiihtänyt perinteisellä tyylillä. Silloin oli luminen talvi vuonna 2013. Huhkon koski tulee vastaan, kun jatkan kävelyäni joenrannan läheisyydessä kulkevaa reittiä. Siirryn lähelle koskea ja kuvaan lumen peittämää alajuoksua sekä kalaportaiden muodostamia pieniä virtauksia. Tätä näkymää ei kyllästy katsomaan.

Lumen hohtoinen sekä talvista taikaa antava kierrokseni päättyy. Ihailen Huhkon komean kartanon profiilia, kun jatkan retkeäni kartanon ohi kohti kotia. Kiitos talvinen luonto!