Pyöräilyretki heinäkuun helteessä vuonna 2018

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Suunnitelma: Kuninkaantietä Saloon, sieltä rannikkoreittiä Kemiön kautta Kasnäsiin, Rosalaan, Hiittisiin, josta paluu Kasnäsiin, edelleen Mathildedal, Teijo ja Salon kautta kotipuoleen. Retki kestää 9 vuorokautta. Sisareni Kirsti varasi majoitukset ajoissa, sillä päätimme tällä kertaa nukkua lakanoiden välissä.

Keskiviikkona 11.7. lähden Raisiosta klo 8 aamulla Kaarinaan Kirstin luokse. Lämmintä on jo aamulla. Yhdessä jatkamme osaksi Kuninkaantietä Paimioon. Käymme kaupassa, ostamme juomaa ja jäätelöä. Pienen etsimisen jälkeen löydämme Kuninkaantien, mikä on oikein vanhaa Turuntietä. Keltamatarat, puna-apilat ja kissankellot värittävät tien reunaa. Tulee lapsuuden ajan tienpientareet mieleen. Yhtäkkiä tienreunassa seisoo vanha, ruskea rakennus. Poljemme pienen matkan ohi, mutta päätämme palata katsomaan tarkemmin.

Trömbergin kestikievari 

Rakennus on Trömbergin kestikievari – kesäkahvila ja museo. Onneksemme se on auki. Juomme kahvit kera banaanikakun. Nuori tyttö ja poika palvelevat ja toimivat oppaina museoon. Me kurkistamme ovesta museon puolelle. Tuvassa oli rukki, keinutuoli, reikäleipiä katossa kuivumassa, juustokehä uunin päällä ja tietysti raidalliset räsymatot lattialla. Tontin reunassa heinät oli korjattu siisti vanhaan malliin seipäille.

Jätämme kartan ehdottamat Halikon ja Meritalon museot katsomatta. 

Hotelli Saloran lähellä - hieno auto!

Jatkamme suoraan Saloon, sillä Hotelli Salorasta on varattu yösija. Olemme hyvissä ajoin perillä. Viemme pyörälaukut huoneeseen ja lähdemme kaupungille ruokailemaan. Meille ei maistu pizza, päädymme Hotelli Rikalan terassille. Ahvenet ja olut maistuvat. Hyvillä mielin palaamme Muotikatua pitkin Hotelli Saloraan.

Rikalan terassilla..

Torstaina 12.7. – onnea esikoiseni – lämmintä riittää! Monipuolisen aamupalan jälkeen retki jatkuu. Poljemme 110 tien reunaa takaisin Turun suuntaan. Valkoiset koiranputket ja sinipunaiset rantakukat tervehtivät tien reunassa. On kesä! Käännymme Angelniemen tielle kohti Kemiötä.

Vartsalan työväentalo

Ohitamme Vartsalan kauniin punaisen työväentalon, rakennettu jo 1916. Käymme katsomassa rannassa. Meillä ei ole venettä, joten käännymme takaisin. Tien varrella seisoo radalla pieni tukkeja kuljettava vaunu – kukkasilla koristettuna. Se on muistomerkki vuosina 1883 -1964 toimineesta sahalaitoksesta ja talotehtaasta. Leena Lander’in v.2010 julkaiseman romaanin Liekin lapset tapahtumat sijoittuvat Vartsalan sahan ympäristöön 1900 luvun alkupuolelle.

Lossia odotellessa...

Rannikkoreitti jatkuu tietä 1835 Kokkilan lossille, josta ruskea ’Kunstrutten’ merkki ohjaa Kemiön tielle. Täällä viitoissa on ensin ruotsia. Kemiönsaaren tie kulkee melkein kuin Itä-Suomessa – mäkiä ylös ja alas – muutama talo siellä täällä. Välillä pitkärivi postilaatikoita eli taloja ja mökkejä on piilossa maantieltä. Kemiön komeaa, keskiaikaista Pyhän Andreaksen kivikirkkoa ihailemme pyörätieltä autotien toiselta puolelta.

Etsitään Hotel Galaxy, josta on varattu yösija. Siisti huone ja kaunis kylpyhuone löytyvät toisesta kerroksesta. Pientä huokailua ja reippaasia pyörälaukut huoneeseen. Ruoka maistuu hotellin yhteydessä olevassa ravintolassa. Pieni iltakävely ja kauppareissu. Hienon pyöräilypäivän kruunaa Seinäjoen tangomarkkinoiden miesten semifinaalin katsominen TV:stä! 

Sagalundin sonni - kasvihuoneessa!

Perjantai 13.7. – emme ole taikauskoisia – jatkamme iloisin mielin Kasnäsin suuntaan. Kurvaamme Sagalundin museon pihalle. Sagalundgården ei ole vielä auki. Katselemme pihapiirin kukkia ja ihmettelemme kasvihuoneessa olevaa ’sonnia’. Sagalundin Lastenkulttuurikeskus vaalii kulttuuriperintö- ja ympäristökasvatusta hauskalla tavalla.

Seuraavaksi kutsuvat Söderlångvikgård ja Cafe Vivan. Niinpä käännymme Amos Andersson tielle. Miljöö näyttää tutulta vuosien takaiselta Vakuutusyhdistyksen retkeltä. Cafe Vivanissa on lounasaika. Nautimme ulkoterassilla monipuolisen, raikkaan ja maistuvan lounaan. Täällä on paljon muita lounastajia. Tuttuja ei näy. Hauska yksityiskohta on naistenhuoneen ’kultareunainen’ peili.

Ruokapaikka Cafe Vivan

Kävelemme vielä kartanon pihapiiriin. Söderlångvikin kartano oli päätoimittaja, liikemies ja taidemesenaatti Amos Anderssonin (1878-1961) kesäparatiisi vuodesta 1927 aina hänen kuolemaansa asti.

Lövön komea silta

Hetki pyöräilyä ja tulemme korkealle, vuonna 2011 rakennetulle Lövön sillalle. Sillalta aukeaa hienot maisemat kauniiseen saaristoon. Helteinen pyöräily jatkuu kapean ja mäkirikkaan tien reunassa. Maitohorsmat ovat jo kuihtumassa, mutta sinikukkaiset kellot ja keltaiset matarat jaksavat viihdyttää väreillään. Runsaan tunnin kuluttua saavumme Kasnäsin satamaan, josta matka jatkuu yhteysalukselle Rosalaan.

Viikinkikeskuksen pihaa...

Viikinkikylään on satamasta muutama kilometri. Pihapiiri huokuu vanhaa aikaa. Tavaran ja rakennelmien väliin jää sopivasti tilaa. Paikka saa hymyn huulille. Hymy vaihtuu nauruksi, kun majoitumme meille varattuun huoneeseen. Rakennus muistuttaa ulkopuolelta vanhaa lautaseinäistä makasiinia. Huoneen kulmassa on kaksi korkeaa kerrossänkyä. Meille ’lyhytjalkaisille’ tuottaa ongelmia nousta alakerran sängylle. Onnistumme kuitenkin!

Takana päällikön halli - majapaikkamme 

Tämä ulkoa makasiinimainen rakennus on päällikön halli Rodeborg. Hallissa vietetään illalla juhlia – viikinkipitoja -, joten me siirrymme häiritsemästä nauruinemme pihalle. Rosalassa tehdään olutta, sitä pitää maistaa – ainakin on hiivaa käytetty – mutta hyvin luiskahtaa kurkusta alas.

Maistellaan Rosalan olutta

Saunomme pihan perällä olevassa nykyaikaisessa saunassa. Aurinko paistaa ja hellii hienoa pyörämatkaamme.

Saunan kuistilla - aurinkoa!

Lauantai 14.7. – Syömme aamupalan ja katsomme videoesityksen, jossa kerrotaan kivikauden asioista ja mm. Rosalan synnystä. Tarkastelemme uudelleen pihapiirin rakennelmia, kuljemme läheiselle kalliolle vievän muinaispolun. Polun varrelta löytyy vanhoja, viikinkiaikaa mukailevia rakennuksia mm. Helga kappeli, mikä edustaa viikinkiaikaista kristillistä kappelia roomalaiskatoliselta ajalta. Rosalaan kappeli on rakennettu vuosina 1995-96.

Jatulintarha Viikinkikeskuksen pihalla

Saamme kahvilan omistajalta vinkkejä, mitä kautta kannattaa pyöräillä Hiittisiin. Mukavan reitin hän meille neuvoi. Reitin varrella näimme mm. pienoismallin paikalla sijainneesta leipomosta ja olutpanimon rakennuksia.

Hiittisten punainen ristikirkko seisoo kauniilla mäellä. Andreaksen kirkko on rakennettu vuosina 1685-86. Sen pystytti Josef Byggmäster. Nimensä kirkko sai silloisen Kemiön kirkkopitäjän kirkkoherran Andreas Pryzin mukaan. Kirkossa on kolme votiivilaivaa, fregatti Leionstierna, nelimastoinen Amor ja kolmimastoinen laiva, jolla ei ole nimeä. Lisäksi löytyy kalastustroolarin pienoismalli. Minua kiehtovat saariston kirkot, eikä tämä kirkko tuottanut pettymystä. Kun menee kirkkoon, kannattaa istahtaa penkille ja antaa mielikuvituksen ’lentää’.

Hiittisten kirkon 'kattolaivoja'

Kirkon jälkeen pysähdymme Cafe Kardemummassa. Punainen talo, jota koristaa valkoiset ikkunakarmit ja nurkat, toimii kahvilana. Reippaat lapset myyvät meille jäätelöä ja juomaa. 

Varpaat vedessä yhteysalusta odotellessa

Hyvillä mielin jatkamme satamaan, josta pääsemme yhteysaluksella Kasnäsiin.

Majoitumme hotelliin, käymme uimassa kylpylän sisätiloissa – levä on valloittanut uimarannat. Illalla päätämme pyöräillä (ilman pyörälaukkuja) katsomaan Högsåran kauneudestaan kuuluisaa saarta. Tiehaaraan on 3 km ja pikkutietä lauttarantaan toiset 3. On lauantai, lautta kulkee harvakseen. Ihmettelemme saareen pyrkijöiden määrää. Perillä selviää syy, kylässä on soittajia esiintymässä ja menossa reippaat ruoka- ja juomajuhlat. Eipä sitten muuta kuin pyörät parkkiin ja juhlijoiden sekaan. Musiikki on menevää ja juoma maistuvaa! Muilta osin saari jäi tällä kertaa katsomatta. Onneksi huomioimme, milloin lautta vie takaisin.
Ilta päättyy ruokailuun Kasnäsin ravintolassa. Lämmintä keliä riittää, mittarissa 29 astetta plussaa, vaikka on myöhäinen ilta.

Sunnuntai 15.7. ravitsevan aamuruokailun jälkeen retkemme jatkuu Öröön. Ms Sissel lähtee satamasta klo 10. Pyörät pääsevät laivaan. Merimatka kestää 45 min. Örön rannassa on kiva vastaanotto. Nuori mies lupautuu viemään laukut hotellin vastaanottoon. Huone vapautuu vasta klo 15, annamme pyörälaukut ilomielin mönkijä-peräkärry-kuljetukseen. Tiedustelen maksua. Tämä on ilmaista, kuuluu hotellin palveluun, on vastaus. Mukava yllätys!

Hotelli Örö

Pyöräilemme Örö hotellin ohi. Jatkamme Lyhyt Ikävä aina Pitkä Ikävä risteykseen. Tosi kuvaavat nimet kulkuväylille, jolloin linnakesaarella marssivat sotamiehet. Saari avattiin yleisölle vuonna 2015. Metsähallituksen luontopalvelut hallinnoi ja hoitaa Örötä osana Saaristomeren kansallispuistoa. Raision Rinkka teki kevätretken Orön saarelle 21.5.2016.

Risteyksessä - takana Pitkä Ikävä tie

Jatkamme polkemista Pitkä Ikävä -tietä saaren aikanaan innoitettuun pohjoiskärkeen. Siellä on veneiden kiinnityslaituri ja näkymä kauas merelle. Punaisilla salmiakkikuvioilla merkitty polku jatkuu metsään. Talutamme pyöriä, sillä kivinen ja juuria sekä välillä hienoa hiekkaa täynnä oleva polku ei kutsu polkemaan. Kuljemme vanhan ampumaradan reunaa. Opastaulu kertoo. Aseet ovat vaiennet tällä kivääriampumaradalla ja kasvillisuus levittäytyy alueelle. Avoimen ja paahteisen hiekkamaan tyyppilajeja ovat matalakasvuinen kangasajuruoho ja hietikkosara. Perhosille paikka on suotuisa, sillä niitä lentelee matalalla kasvien tasolla. Pian myös pyörien taluttaminen käy hankalaksi, kun polku jatkuu rantakalliota myötäillen. Meidän on palattava Pitkä Ikävä tielle.

Pitkällä ikävällä nupukiviä - salmiakkimerkit!

Saamme hotellista huoneen ja pyörälaukut löytyvät ’respan’ säilytyksestä. Alkaa olla nälkä, menemme ravintolaan lounaalle. Parempaakin ruokaa on tällä reissulla syöty – makua ei juurikaan, liekö kuumuus ongelmana - ulkona +30! 

Sauna sijaitsee laivarantaan vievän tien varrella. Onhan meillä menopelit – ei hätää. Uimaan täällä ei ole asiaa – levä on vallannut rantaveden. Respan yhteydessä on pieni kauppa. Käymme juomaostoksille. Pienen lepohetken jälkeen lähdemme iltakävelylle, läheisille kalioille. ’Kukkakärpäsiä’ lentelee sankoin joukoin, mutta ne eivät tykkää ihmisistä, kertoi yksi retkeilijä.

Maanantai 16.7. aurinko jaksaa paistaa. Meillä on tavoitteena eteläinen, sinisellä merkitty reitti. Aamuruokailun jälkeen luovutamme hotellihuoneen ja viemme pyörälaukut säilöön. Tutustumme pihapiirissä suureen halliin kerättyyn näyttelyyn. Opastauluissa on tietoja, harvinaisten kasvien hiekkarannasta, miten Örön luontoa hoidetaan, ulkosaariston rakennustyömaasta, rakennuksista ja hiekkarantojen harvinaisista kasveista sekä uhanalaisista perhosista ja tietysti linnuista.

Uutta polkua eteläisellä reitillä..

Eteläiselle reitille mennään ensin Lyhyt Ikävä tietä, joten pyöräilemme alkumatkan. Nyt jätämme sovinnolla pyörät tienviereen ja jatkamme kävellen. Polku vie rantaan. Hiekka, hienoa kuin sokeri, hohtaa auringossa. Eri kokoiset kivet tuovat ryhtiä maisemaan, kun taustalla välkehtii meri. Merikaali, meriheinä, kangasajuruoho ja muut kasvit antavat perhosille ja muille, pienille ’lentäville’ hyvän peuhupaikan.

Merikaali rannalla

Osa polusta on minulle tuttua Rinkan retkeltä. Kuljemme Kranaatinheitin kukkulalla ja Krapulakalliolla, jossa on ollut valvontatoimintaa. Kaukana horisontissa näkyy Bengtkärin majakka. 6-tuuman patterista on taulu. 

Tästä näkyi Bengtskäin majakka...

Toisesta taulusta voi lukea. Hiekka liikkuu, ranta muuttuu. On uutta polkua ja mm. rotkon ylittävä riippusilta. Maasto ja ympäristö ovat kauniimpia ja matkat lyhyempiä kuin pohjoisen reitillä. Hieno paikka, ei voi muuta sanoa.

Uusi silta ylittää rotkon

Haemme laukut säilöstä ja menemme rantaravintolaan syömään ja odottamaan laivakuljetusta Kasnäsiin. Miranda aluksessa on pyörille huonompi paikka kuin Sissel laivassa tulomatkalla. Pyörät ja laukut säilyvät ehjinä, vaikka niiden paikka merimatkalla ihmetytti. Yöksi on varattu majoitus Kasnäsistä. Nyt saamme eri huoneen kuin aikaisemmin.

Örön satamassa 

Tiistai 17.7. Tavarat kasaan ja laukkuihin, aamiaiselle ja sitten polkemista kohti seuraavaa majapaikkaa eli Teijossa sijaitsevaa Hoitola ja Majoitus Sypressiä. 

Alkumatka sujuu hienosti. Lövön sillalla kävellään ja ihaillaan maisemia kuten tulomatkalla. 

Risteyksessä on hyvä tarkistaa reitti

Tullaan risteykseen. Pitää valita, jotta mennään suunniteltua reittiä. Taalintehdas 4 km on sopiva matka. Kello on ehtinyt jo melkein puoleen päivään, joten Taalintehtaalla on kahvitauon ja jaloittelun paikka.

Pikkuteitä ja teiden risteyksiä riittää tällä reitillä, mikä kartan mukaan kulkee meren lähellä – mutta todellisuus on toisenlainen. Puut peittävät merimaiseman. Välillä tuntuu, että reitin merkit on käännetty tai poistettu kokonaan. Merkit ohjaavat välillä metsätielle, mikä päättyy asunnon pihalle. Kartoista ja googlesta pitää tarkistaa tilanne.

Kioski Strömman kanavan luona

Seikkailua riittää. Strömman kanava löytyy ja sen jälkeen pieni kioski. Ostamme Laitilan virvoitusjuomatehtaan Limenttilimonaadia. Juomassa on sitruunainen maku. Aivot ja kroppa kiittävät. Polkemista riittää vielä ennen kuin olemme Matildedalin Sypressissä. Matkalla Kasnäsistä Matildedaliin pyöräni mittariin tuli 81 km – ihmekös, kun kierrettiin muutamat metsätiet siinä sivussa!

Hoitola & Majoitus Sypressi Matildedalissa

Sypressissä saimme lämpimän vastaanoton. Huone yläkerrasta, joten laukut kainaloon ja portaita ylös. Ruokaa pyytää vatsa. Ruokapaikka löytyy – Matildan Marina, Ruukinrannasta ja vatsa kiittää broilersalaatista ja oluesta!    

Keskiviikko 18.7. Maittavan aamiaisin jälkeen jatkamme matkaa – seuraavaksi Salo – sanoisi junankuuluttaja.

Teijo kyläkauppa ja keltainen auto!

Teijon kyläkaupan luona pidämme jäätelötauon. Keltainen, erikoisen pieni auto ajaa kaupan edestä, kun otan kuvan. Tapaamme auton ja kuljettajan myöhemmin tien varrella. Kuljettajalla on duuni siistiä tienvarsia, jotta liikenne- ja muut merkit näkyvät. Pysähdymme

ihmettelemään Teijon Masuunin ja Kirjakkalan ruukkikylän rakennuksia ja ympäristöä. Teijon kirkon annamme seistä rauhassa korkealla mäellä.

Näitä reittimerkkejä seurattiin myös

Salo-Teijo-Strömma reitillä on erilaiset merkit. Seuraamme merkkejä Teijosta Saloon, mutta kaikissa risteyksissä niitä ei ole. Tulee mieleeni Aaltosen Jyrkin opetus Karevan kierron merkitsemisestä. Täällä ei ole noudatettu Jyrkin opastamaa periaatetta.

Hotelli Salora löytyy. Majoitumme ja lähdemme kävellen kaupungille. Osamme jo tien Rikalan ruokapaikkaan ja takaisin hotelliin.

Torstai 19.7. Aamupalan jälkeen reippain mielin 110 tielle suuntana Turku. Tien reuna on onneksi aikaleveä. Isoja rekkoja ajaa vain muutamia, henkilöautoja kuitenkin riittää. Turvallisesti pääsemme kotipuoleen, Kirsti Kaarinaan ja minä Raisioon. Pyöräni mittari näytti kotona retken pituudeksi 384 kilometriä.

Näin pyöräretki tuli tehtyä helteen hellimässä heinäkuussa 2018!

KIITOS KIRSTI suunnittelusta, opastuksesta ja matkaseurasta!

Kukkaloistoa riitti teiden varsilla

Polkupyöräretki kohteina Uusikaupunki ja Velhoveden reitti

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Armonlaakson Vaeltajat järjestää kesäkuussa 2018 pyöräretken, johon osallistun yhdistyksen jäsenenä. Yhteislähtö tapahtuu Naantalin Aurinkoisen pihalta Nuhjalasta kello 9 aamulla. Sää enteilee sopivaa keliä pyöräretkelle. Hannelen johdolla lähdemme ajelemaan. Alussa pääsemme puikkelehtimaan pienempiä teitä. Kustavin tielle tultaessa autoja kulkee jonona. Onneksi pyöräilijöiden kaista on leveä.

Valtaväylältä käännymme Mynämäelle ja edelleen Vehmaalle. Retkemme jatkuu reippaasti, pidämme kuitenkin pieniä juomataukoja ja etujoukko odottelee perässä tulijoita. Maisemat lienevät osalle porukasta tuttuja tai ne eivät jokaista kiinnosta.

Vehmaan museon luona tauolla

Vehmaalla pidämme pitemmän paussin museon läheisyydessä. Museo ei ole auki. Meille riittää pieni kävely. Vehmaalla tutustumme Pyhän Margareetan keskiaikaiseen kivikirkkoon. Kirkko on todennäköisesti rakennettu vuosina 1425 – 1440. Tietää google. Komeat on sisätilat totta vie!

Pyhän Margareetan kivikirkon sisätiloja

Ahkerat ammattilaiset Hahmopelto Uudenkaupungin kaupungin kaupungintalon lähellä saa meidät pysähtymään, ihmettelemään ja hymyilemään. Alue on laaja, kierrämme vain pienen osan alueesta. Hiljaisia ammattilaisia työasennoissa - mm. auton korjaajia, heinäpellolla ahertajia, rakennusmiehiä ja jopa tanssiva pari.

Ahkerat ammattilaiset Hahmopelto 

Santtiorannan leirintäalueelta on meille varattu yösijat mökkeihin. Majoittumisen jälkeen lähdemme ruokailemaan Captain’s Makasiiniin Aittarantaan. Matka taittuu pyörällä, sillä leirintäalueelta on matkaa kaupungin keskustaan. Tällä retkellä jokainen hoitaa itse ruokailut. Retken hinta sisälsi vain majoittumisen.

Mökki, jossa nukuin, ilta-auringossa

Illaksi on varattu yhdistyksen maksamat saunavuorot. Leirintäalueen sauna sijaitsee 150 metrin päässä mökeistä, joten siellä on sopiva ’saunarauha’. Uskaltaudun mereen, vaikka laituri ja sen portaat ovat heikonlaiset.

Nukutun yön jälkeen on edessä Velhoveden rengastie. Mainos reitistä kertoo. ’Kappale Suomen kauneinta saaristoa on ulottuvillasi ilman venettä tai huolta lautta-aikatauluista. Hurauta 50 kilometrin mittainen reitti yhtä soittoa tai nautiskele saariston tunnelmasta pitkän kaavan mukaan.’

Maisema Velhoveden reitiltä 

Näin jälkeen päin voin todeta, että tosiaan hurautimme vauhdilla paikka paikoin huonokuntoisen rengastien. Välillä tuntui, että pyörästä lähtee osia irti ’nimismiehen kiharaisella’ tiellä. Pyörä ja polkija suoriutuvat tällä kertaa haavereitta.

Reitin kruunuksi onneksi Pyhämaalta löytyy mukava kauppa. Juhannuskoivut ovat kauniita kaupan edessä. Kauppa toimii myös kahvilana. Leppoisan hauska kesäinen pysähdys Pyhämaan Valinta nimisen kaupan tuntumassa piristää.

Pyhämaan Valinta - 'keidas' retkellämme!

Polkemista, polkemista ja noin kello 16 kierros on tehty. Jäämme kaupungilla ruokailemaan. Aittarannan Bistro Bay valikoituu paikaksi. Hyvää ruokaa ja juomaa sekä oikein mukavaa seuraa. Matkalla leirintäalueelle osa meistä poikkeaa kuuluisassa Alina kenkäkaupassa. Kaupan luona kadun ylle on tehty värikäs tunnelma sateenvarjoista. Asialla on ollut kenkäkauppias.

Sateenvarjoja Alina kenkäkaupan luona

Toinen yö nukutaan Santtion leirintä alueella. Aamusiivouksen jälkeen lähdemme kotimatkalle. Mukavasti vetäjät ovat valinneet mahdollisuuksien mukaan toisen reitin. Näemme mm. ’kuuluisan’ Uudenkaupungin autotehtaan sekä sen työntekijöiden parakkiasuntoja.

Vehmaalla valmistaudumme lounaalle 

Vehmaalla pysähdymme lounaalle Torpparin Tupa – nimiseen paikkaan. Keittolounas maistuu ja on edullista. Sopiva pyöräilysää siivittää retkeämme. Juomatauot ovat sopivissa paikoissa – etenkin reipasnousuisen mäen päällä on tarpeen juoda.

Kotimatkalla - tauolla

Muu ryhmä jatkaa Naantaliin. Minä polkaisen suorinta tietä Raisioon. Pyöräni mittariin tuli 225 kilometriä kolmen päivän aikana. Kiitos Hannele ja muut retkeläiset!

Patikointia kansallispuistoissa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Suunnitelma – kulkea kolmen naisen voimalla Hossan poluilla ja poiketa matkalla Etelä-Konneveden, Tiilikkajärven ja Rokuan kansallispuistossa sekä Raatteenportilla ja Manamansalon saarella. Matkaan on varattu aikaa 9 vuorokautta.

Lauantaina 16.6. 2018 varhain aamulla lähdemme. Aurinko paistaa, auton radiossa soi Myrskyluodon Maija. Emme mene saaristoon, vaan 9-tietä pitkin kohti Jyväskylää. Poikkeamme munkkikahvilla Laukaan hovissa. Tikkakoskella on lentonäytös. Autoilijoita on paljon liikkeellä. Toiset ajavat sopuisasti jonossa, toisille ohittaminen tuntuu olevan etenemisen ehto.

Matkalla on kapeita kohtia, joissa järvet reunustavat tietä molemmin puolin. Joutsenet uiskentelevat – on kesä. Ohitamme mukavan kuuloisia paikkoja – Säkinmäki, Armisvesi, Kankaislampi. Hoidettua kaunista metsää on mukava katsella. Aurinko paistaa – oikea poski saa enemmän paistetta kuin vasen. Sinisenliilat lupiinit ovat valloittaneet tien reunamat. Autioksi jätetty talo seisoo surullisena tien varrella. Mäkitervakkoja, metsäkurjenpolvia ja lehmiä ’kivisellä’ laitumella näkyy tien varrella, kun tulemme Kalaja-nimiselle P-paikalle Etelä-Konneveden kansallispuistossa.

Etelä-Konnevedellä Kalajankierros

Tervetulotaulut kertovat alueesta. Kansallispuisto on perustettu 2014 ja se sijaitsee Rautalammin Konnevedellä. ’Löydä vuorimaat kirkkaiden vesien kainalossa’ lukee taulussa. Vastakohtien puiston tunnuksessa poseeraa kalasääski. Lähdemme Kalajan kierrokselle. Polku vie ylös Kalajanvuorelle. Puiden juurien tekemiä porrasaskelmia riittää kivisellä polulla. Vuorelta on komeat näköalat. Pienen ihmettelyn jälkeen pitää laskeutua varovasti alas vuorelta. Onneksi selviämme ehjinä. Tällä kertaa kulutimme kolme tuntia puiston polkuja.

Kajajan kierros kutsuu

Ruokaostosten jälkeen jatkamme auringon paistaessa jo huhtikuussa varattuun majapaikkaan eli hotelli Tiilikkaan. Syöminen ja nukkuminen auttavat jaksamaan!!!

Sunnuntaina 17.6. kohteemme on Tiilikkajärven kansallispuisto, perustettu 1982. Opastaulusta voi lukea ’Kansallispuistot ovat eläviä näytteitä luontomme monimuotoisuudesta. Tiilikkajärvi edustaa pohjoissavolaista karua ja erämaista vedenjakaja seutua. Mielenkiintoisena Tiilikkajärvi näyttäytyy kapeilla harjuniemillä, jotka jakavat kansallispuiston tummavetisen nimikkojärven kahtia. Metsien ja vesien ympärillä lepäävät laajat luonnontilaiset suot’. – Siispä poluille ja katsomaan pitääkö taulun juttu paikkaansa.

Tiilikkajärven  heleyttä!

Lähdemme Sammakkotammen p-paikalta, sillä tavoitteena on nähdä Venäjänhiekka. Kiehtovan kapeat pitkospuut koivuvoittoisessa maastossa Sammakkojärven rannan läheisyydessä – ai että on kaunista. Suopursujen tuoksu, rantakasvuston rehevyys – maisema on aivan erilaista kuin eilen. Kuljemme Uitonkierto reitillä.

Metsätähti - luonnonkukan päivänä!

Tänään on luonnonkukan päivä. Suomen Luonnonsuojeluliitto on omistanut päivän metsätähdelle. Niitä löytyy polun varrelta. Valkotupsuiset tupasvillat vilkuttavat ja tuovat mieleen Kilpisjärven maisemat. Puolukka kukkii, mustikoissa on vaalean vihreitä raakileita, kapeat koivut kaartuvat sinne tänne. Välillä noustaan hiekkaiselle, mäntyjä kasvavalle harjulle ja tullaan Venäjänhiekalle. Täällä on muitakin retkeilijöitä. Kaksi lasta polskii matalassa rantavedessä.

Venäjän hiekalla

Evästauon jälkeen jatkamme kävelyä hiekalla – mukavalta tuntuu – hiekka on hienoa, pinnalla on vähän tuulen puista irrottamaa roskaa. Kävelemme hyvin kapeaa mäntyjen reunustamaa polkua Kalmoniemeen ja takaisin. Komea kaarisilta vie Autiojärven toiselle puolelle, josta Uiton kierto jatkuu takaisin Sammakkotammen p-paikalle.

Päivä on jo ehtinyt iltapäivään kello 15, kun tulemme auton luokse. Ainakin pitkospuita kuljettiin kilometritolkulla eikä maisemassa ollut valittamista.

Pitkospuiden pitkää riviä

Retkeilymme jatkuu autoillen kohti seuraavaa puistoa eli Hossaa. Suomussalmella nähdään poroja, pysyvät kiltisti tien reunassa. Majoitumme Hossan Lumo – camping alueella. Illan auringonlasku tekee taidetta taivaanrantaan. Asuntomme ikkunasta on komea näköala.

Taidetta auringonlaskun aikaan Hossan Lumossa

Lähdemme maanantaina 18.6 aikaisin aamulla liikkeelle. Taivas on pilvinen ja sadetta lupailee säätiedotus. Olemme varustautuneet kaikenlaiseen säähän, joten ei huolta. Hossan kansallispuistossa suuntaamme Julma-Ölkyn p-paikalle. Lueskelemme opastauluja. Niissä kerrotaan, että Julma-Ölkyn kanjonijärvi on n. kolme kilometriä pitkä ja kapeimmillaan vain 10 metriä leveä. Järvellä on syvyyttä n. 50 metriä ja sen pinnasta kohoaa kallioseinä jopa 50 metrin korkeuteen. Edessä on näinolleen huimat näköalat.

Näkemistä riittää Julma-ölkyn reitillä

Ölkyn ähkäsy – niminen reitti kiertää kanjonijärven. Reittiä kuvataan vaativaksi. Sopii meille näin aluksi, kun olemme aamutuimaan hyvävoimaisia. Vehreän matalan jälkeen polku nousee ylös kiviselle rinteelle. Onneksi maasto on kuivaa ja meillä kävelysauvat apuna. Ylhäältä on komea näkymä järvelle ja vastarannalle.

Kanjonijärven komeutta!

Tarkkana pitää olla ja siirtyä välillä reunasta ylempänä kulkevalle polulle. Korkeat männyt kasvavat kivisessä maastossa. Muutamia komeita runkoja on kaatunut, näin löytyy sopiva istuin tauon ajaksi. Ei voi kuin ihmetellä, miten korkeiksi männyt ovat kasvaneet suurten kivien lomassa. Välillä polku siirtyy syvemmälle kuusimetsän suojaan, mutta kiertyy hetken kuluttua jälleen kallioiselle reunamalle. Löytyy penkki, mikä kutsuu istumaan ja kokeilemaan kameran itselaukaisua! Kuva naiskolmikosta onnistuu!

Retkeilijät tauolla

Ohitamme Olkyn ylityspaikan. Silta on kovin alhaalla ja sinne vie jyrkät rappuset. – Ei houkuta. Jatkamme kulkemista Ölkynperälle. Nyt saa askeltaa myös pitkospuilla ja katsella vihreää kasvillisuutta. Löytyy laavu ja tulipaikka. Metsäpalovaroitus on voimassa, joten emme tee tulta. Lisäksi paikalla majailee hyttysten armeija. Jatkamme vapaammalle alueelle. Pitkospuita uusitaan. Levähdyspaikka löytyy pitkospuilta.

Pieni välipala on paikallaan!

Tasaisemman maaston jälkeen polku jatkuu ylämäkeen. Tulemme Ölkyn Ärjä – näköala tasanteelle – maisemia riittää. Nyt voi katsella järven yli vastakkaisen rinteen kallioita ja jyrkänteitä. Punaiset merkit puissa – on mentävä kivistä mäkeä alaspäin ja hetkessä noustava ylös. Eipä silti - ylös on helpompi kavuta ja ylhäällä on hienot näköalat.

Tauon jälkeen riittää kulkemista ja ympäristön ihmettelemistä. Päivä kuluu kuin siivillä. Aurinko paistaa illalla, kun lepuutamme mieltä ja kehoa majapaikan ulkoterassilla – uudet Hossan kansallispuistopaidat pääsevät kuvaan!

Hossa paidat pääosassa!

Tiistaina 19.6 suuntaamme Hossalaislampien p-paikalle. Tarkoituksena kulkea 14 km Kokalmuksen kierros. Opastekstin mukaan reitti on helppokulkuista ja pääosin tasaista polkua, jolla voi keskittyä nauttimaan luonnosta.

Suopursujen tuoksua

Tällä polulla luonto hellii – suopursuja on kaikkialla ja niiden tuoksu leijuu ympäristössä, käki kukkuu ahkerasti, poro’äiti’ huolehtii vasastaan.

Vauhtia porojen tahtiin

Pitkospuut kuljettavat alavassa suoperäisessä maastossa. Kapea metsäinen saareke nousee välillä ylemmäs Hoiluan särkälle. Pitkiä mäntyjä kasvaa polun reunamilla. Maassa lepää kaatuneita puita niin tuoreita kuin kuivuneita.  Hiekassa näkyy poron jälkiä. Valkoiset pilvet peilaavat Hoilua-järven pintaan. Mäntyjen rungoissa on mitä hienompia ja mielikuvituksen valtaavia ’pahkuroita’.

Keskiviikkona 20.6. kierrämme Hakokosken hujaus -nimisen reitin. Yöllä on satanut. Puhelimen sää näyttää pisaroita koko päiväksi. Ajelemme Huosivirran p-paikalle. Opaskirja kertoo, että reitti tarjoaa kulkijalle upean harjumaiseman ja maaston korkeusero on noin 30 metriä.

Harjulle nousua

Eipä sitten muuta kuin sadetamineet ylle ja reitille – ainakin ilmaa on hyvä hengittää. Reitti on merkitty keltaisella maalilla. Harjut ovat kauniita, männyt seisovat suorina jyrkässä rinteessä. Kosken ylityspaikalla on kapea silta. Opastaulun kertomaa – Ikipuita ja hopeisia keloja. Mänty voi täällä elää yli 500 vuotta. Kuoltuaan se voi seistä kelona toista sataa vuotta ja kaatuneen puun maatuminen voi kestää yhtä kauan. Näkyvissä olevan metsän historia voi ulottua lähes 1000 vuoden taakse.

Torkon Luikealla on hyvä tulentekopaikka. Puut turhan paksuja, joten kirveelle löytyy töitä. Läheisessä tiheässä metsikössä kuuluu taistelun ääniä. Kuukkelit siellä komentelevat toisiaan.

Kirveellä töitä - puut pieniksi

Makkara maistuu ja pieni lepo on paikallaan. Polku jatkuu harjun reunaa ensin ylös ja hetken kuluttua jyrkästi alas. Tasapainottelua ja kengät alamäessä sivusuuntaan niin selviämme kaatumatta. Maisemaa piristää aivan pyöreä vesipaikka – suppa. Hakokoski on kivinen, kirkas vesi virtaa mutkitellen kivien lomassa. Mukavasti meni retkemme. Ajelu Hossan lumoon syömään, saunomaan ja nukkumaan.

Torstaina 21.6. aurinko paistaa. Aamutoimet ja kämpän siivous – retkemme jatkuu kohti uusia seikkailuja. Ensin suuntaamme Raatteentielle. Tie vie suoraan Raatteenportille, jossa sijaitsee Lotta museo.  P-paikan opastaulussa kerrotaan: Raatteentie on rakennettu jo 1915-1919. Sitä parannettiin 1923 -1924. Parantamisen jälkeen tie otettiin valtion hoitoon. Tietä käyttivät paikallisen väestön lisäksi Neuvostoliittoon menevät elintarvikkeita kuljettavat hevoskaravaanit aina vuoteen 1928 asti, jolloin rajan ylittävä liikenne tyrehtyi. Talvisodan vuosina 1939-1940 käytiin Raatteentiellä suuret torjuntataistelut. Tien varrella on nähtävyytenä talvisodan ajalta peräisin olevat panssariesteet, entisöity korsu ja juoksuhauta sekä talvisodan muistomerkki. Tien pituus on 19,8 km ja se noudattaa edelleen alkuperäistä linjaansa. Tiemuseokohteeksi Raatteentie hyväksyttiin 1982.

Raatteen portti - ovi Lotta museon kahvilaan

Museo aukeaa klo 10. Ehdimme ennen sitä kiertää läheisen puolen kilometrin pituisen taistelujen polun. Sen varrella on mm. Muistokivi Vienan heimosotureiden muistolle. Pitkospuilla astuessa ajatus kulkee sekavana. Maasto on kaunista, mutta paikan historia vetää hiljaiseksi.

Lotta museon kahvilassa on tunnelmallinen sisustus. Lamppujen kupuna pitsiliinoja, seinillä sodanajan julisteista kehystettyjä tauluja. Munkkikahvien jälkeen kävelemme läheisellä pellolla olevan Talvisodan monumentin luokse. Opastaulussa lukee: Tämä muistomerkki on kunnianosoitus veteraaneille ja sodassa 1939-40 olleille sekä siitä kärsineille. Kentällä olevat kivet kuvaavat Talvisodassa Suomussalmen taisteluissa kaatuneita suomalaisia ja neuvostoarmeijan sotilaita. Keskusmuistomerkki ’Avara syli’ ojentaa suojelevat siipensä hiljaisen kivikentän ylle. Muistomerkissä on sataviisi vaskikelloa, kello jokaiselle talvisodan päivälle. Ne soittavat tuulessa hiljaista viestiä sodan mielettömyydestä. Muistomerkin on suunnitellut Erkki Pullinen. Euroopan Unioni, Suomussalmen kunta ja Kainuun EU-keskus ovat rahoittaneet muistomerkin.

Talvisodan monumentti

Jatkamme Rokuan kansallispuistoon. Puisto on perustettu jo 1956, sijainti Muhos, Vaala ja Utajärvi. Majoittaudumme Suopursu -nimiseen mökkiin Rokuan hovin alueella.

Ilta on vielä nuori, joten patikoimaan käy retkeilijöiden mieli. Pookivaara kuulostaa mukavalta – matkaan siis! Rokuasta on maininta Köyhien tunturit. Luonto on herkkää, joten retkeilijää pyydetään pysymään reitillä. Ensi havainto on valtava määrä rappusia, ne suojaavat hiekkaperäistä maastoa, kun reitti kulkee rinnettä vuoroin alas ja ylös. Tasaisessa mäntymetsässä on vaaleaa jäkälää aivan kuin lumi peittäisi kesäisen mäntymetsän.

Tulemme hienoon paikkaan, josta opastaulu kertoo Rokuan supat otsikolla. Sulavan mannerjäätikön railojen rikkomasta reunasta erottui jäätikköjen suulla jäälohkoja, jotka hautautuivat hiekkaan. Myöhemmin jäälohkareet sulivat, jolloin jokisuiston tasainen pinta vajosi vaihtelevaksi suppakuoppien ja harjukumpujen kirjomaksi maastoksi, niin kutsutuksi kamemaastoksi. Supat erottuvat maisemasta pieninä soina ja järvinä. Ne hallitsevat maisemaa erityisesti Rokuan harjumuodostuman länsipäässä. Ympärillä avautuva Syvyydenkaivo on Suomen syvin suppakuoppa. Noin 50 metriä syvä ja yli 300 metriä pitkä muodostuma on niin suuri, että sen hahmottaminen maastossa on vaikeaa. Syvintä kohtaa peittävä kahdeksan metrin turvekerros ja rinteiden valuminen ovat loiventaneet suopan alkuperäisiä piirteitä.

Matkalla Syvyyden kaivon pohjalle....

Pysähdymme taulun luona ihmettelemään ja katsomaan tarkemmin joka suuntaan. Voi mahdotonta – ei ole turha tämäkään kansallispuisto! Kirsti muisti, että Pertti Sirola oli vihjannut Syvyydenkaivosta, kun hän kuuli, että lähdemme kansallispuistoihin. 

Hyvä vihje- kiitos Pertti!

Jatkamme harjun reunassa kulkevaa polkua eteenpäin. Puolukat kukkivat, kielot ovat jo kukkineet. On pieniä koivuja, katajapensaita ja mäntyjä sekä muutama kuusi ja niiden takaa pilkottaa tasainen suoniitty. Tulee taulu, mikä kertoo Syvyydenkaivon suon muodostumisesta. Vaikka suo on pieni, turvetta on kertynyt vuosituhansien kuluessa noin kahdeksan metriä paksu kerros. Turvekerrostuman rakenne osoittaa pohjavedenpinnan nousseen hitaasti koko suon kehityshistorian ajan.

Terttualpi ja suopursuja...pitkospuiden vieressä

Tapasin suon reunalla suopursujen lisäksi myös keltatupsuisen terttualpin, jonka opettelin tuntemaan Haunisten altaan kierroksella Raision sporttileiriläisiä varten. Pitkäjärven rannalla on komea kota. Liikuntaesteisille on tehty mahdollisuus tulla paikalle.

Pookivaaralla seisoo ruskea varaustupa, huiman korkea näkötorni sekä Pookin paussi -niminen tupa, jossa pöytä ja penkit. Retkeilijöitä on ruokailemassa. Me katselemme ympärillemme ja jatkamme matkaa. Päivä on jo kääntymässä iltaan, joten on aika suunnistaa majapaikkaan.

Perjantai 22.6. Juhannusaatto sataa vettä taivaalta ja asteita on alle 10 aamulla. Lähdemme kuitenkin liikkeelle. Sade pitää välillä taukoa, kun tulemme Suppa opastuskeskukseen. Keskuksen pihalla on mukavat luontoaiheiset kuvataulut, joissa on kertomuksia ja kuvia Rokuan luonnosta. Opastuskeskus aukeaa kello 10. Menemme kahville. Myyjämies palvelee avuliaasti ja esittelee hiekkadyynien sekä Rokuan syntyä. Ostamme Rokua paidat. Myyjä sanoo leikillisesti, ettei hän myy ennen kuin tunnistamme, mikä lintu on kuvattuna paidassa. Emme tiedä, mutta hän myy kuitenkin. Lintu on leppälintu. Jostain syystä kansallispuiston tunnusmagneetti tarttuu myös ostoksiimme.

Juhannusaaton polkua - ei lunta, vaan jäkälää..

Sade ropisee ulkona, kun olemme sisällä. Olemme ulkoiluretkellä, joten takit ylle ja matkaan. Onneksemme sade hellittää, kun olemme liikkeellä. Polku on nimeltään energiankulutusreitti. Punaiset merkit puissa ohjaavat kulkua. Hiekkadyynit ovat saaneet peitteen männyistä ja aluskasvillisuudesta, etenkin vaaleat pallomaiset jäkälät ovat kuin lunta.

veturi ja vaunu...

Rokua Health ja Span pihapiirissä on veturi ja junavaunu – hienoa historiaa! Ihmettelyn ja valokuvaamisen jälkeen jatkamme Kirvesjärvelle. Siellä on kota, jonka sisällä on tulipaikka. Missähän muut retkeilijät ovat? Puhdas mäntymetsäinen luonto on seuranamme.

Makkarat paistuvat Kirvesjärven kodassa

Saarinen on seuraava pysähdyspaikka. Istahdamme hetkeksi juomaan. Nyt on jo muitakin liikkeellä, onhan kesän juhla juhannus tulossa ja kello ehtinyt jo iltapäivä neljään. Meillä on vielä matkaa majapaikkaan, joten panemme töppöstä toisen eteen reippain mielin – tällä kertaa poutasäässä!

Illalla menemme rantasaunaan naisten vuorolla ja pulahdamme Jaakon järven rantaveteen. Saunan eteen on tuotu kauniita koivuja juhannuksen kunniaksi.

Lauantai 23.6. Juhannuspäivä valkenee sateisin yön jälkeen. Meidän retkemme jatkuu autoillen Manamansalon leirintäalueelle. Auton ikkunasta katsottuna luonto on raikkaan vihreää. Tien varrella hylätyt talot ovat surullista katsottavaa. Suomen joka kolkkaan ei ole löytynyt uusia asukkaita, kun vanhoista on aika mennyt ohi. 

Manamansalo on saari Oulujärvessä. Saaren pituus on 16,2 kilometriä ja suurin leveys 13.8 kilometriä. Auto jää leirintäalueen p-paikalle. Päiväkahvin jälkeen tutustumme polkuihin. Makkaraniemeen on 3,5 kilometriä, joten siihen suuntaan kulkumme ohjautuu. Rantapenkka on jyrkkä, alhaalla näkyy hiekkainen kaistale, suuria puita on maassa juuret kohti taivasta. Oulujärven aavalta tuuli on tehnyt tehtävänsä.

Manamansalon rinne Oulujärven rannalla

Kaikki puut eivät ole kaatuneet, sillä aivan reunalla kasvaa mäntyjä, joiden juuret näyttävät olevan ilmassa. Päivä on jo pitkällä iltapäivän puolella, kun tulemme kierrokselta auton luokse. Edessä on ajomatka Kontiovaaralle, josta on varattu yösija Kainuun Meri – alueelta. Paikka löytyy ja mökki on uudehko Ikean kalustein varustettu.

Sunnuntaina 24.6 aamulla varhain alkaa kotimatka. Mukavasti kaikki onnistuu – pari ruoka- ja kahvitaukoa – kun olemme kotipuolessa. Kiitos Kirsti ja Leena!