Patikkaretki Ruissalossa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Lokakuinen sunnuntai tarjoaa patikointiin sopivan sään, kun rinkkalaisten ripeä joukko lähtee toteuttamaan toimintasuunnitelmaan ja jäsentiedotteeseen merkittyä retkeä. Retken vetäjä Tarja on käynyt etukäteen kulkemassa reitin. Hän on hoitanut myös muut ohjattuun retkeen kuuluvat valmistelut. Lähtöpaikalla hän jakaa Ruissalon reiteistä; Kansanpuiston reitti ja Kuuvan reitti, Turun kulttuurikuntoilu esitteen.  Retkemme alkaa Honkapirtin parkkipaikalta ja suuntautuu Kuuvan reitille.

Ruska hehkuu ..

                                                

Olemme aikaisin aamulla liikkeellä. Syksy on värittänyt niin aluskasvillisuuden kuin puiden lehdetkin. Alkumatkalla muutama sadetippa putoilee pilvistä. Onneksi sade menee nopeasti ohi. Puiden juuret ja polun havuneulaset ovat kosteina petollisen liukkaita. Tasapainoilua ja katsomista välillä myös jalkoihin – hyvin selviämme myös kallioisista paikoista.

Metsäinen kohta on myös kiehtova

Ruissalossa kohtaa vanhoja, pystyyn kuolleita puiden runkoja sekä eläviä ’mahtipuita’. Samalla katseella näkee myös kauniita, valkorunkoisia ja solakoita koivuja. Pitkospuut ja puiset askelmat ohjaavat kosteissa ja vaarallisissa kohdissa. Polku kääntyy välillä kalliolle. Kostealla säällä kalteva kallio on liukas. Pitää katsoa tarkkaan, mihin astuu – ainakin, kun polku viettää vinosti alaspäin. Hyvät haltijat ovat meille armollisia ja antavat meidän kulkea kompuroimatta eteenpäin.

Luontopolku on hyvin merkitty. Avaran kallion jälkeen sukellamme metsäiseen maastoon. Kulkijoiden kirkkaat syysasut loistavat kivasti polun tiheimmissä kohdissa. Tasaisen jälkeen nousemme taas ylös kohti kalliota. Nopea vilkaisu polun reunaan. Sammal on kuorruttanut kiville vihreän värin. Loistavaa luonnon taidetta!

Kalliolle kukkuralle...katsomaan ei asumaan.

Palkinto nousemisesta odottaa ylhäällä. Taivaan ja maan välissä meidän patikointiryhmä vetää keuhkoihin raikasta ilmaa. Edessä näkyy meri, ylhäällä taivas on sininen ja jalkojen alta löytyy vankka, kivinen kallio. Männyt ja pienet ruohikot värittävät keltaisen ruskeina kallion koloja. Aurinko tuo mukavia varjoja metsän takaa.

Retkemme jatkuu. Laskeudumme alas kalliolta. Polun reunassa laakea iso kivi on tumman vihreän sammaleen peittämä. Pienen matkan päässä polun varrella suuri, sokeripalan muotoinen kivi on jäänyt komeilemaan metsän reunassa. Onkohan jättiläinen jättänyt sen siihen?

Mukava on pehmeällä polulla astella.

Ruskeansävyiset, puista pudonneet lehdet sävyttävät polun. Ihmeellisesti haarautunut vanha puun runko, jonka yksi haara on jo vihreän sammalnukan peittämä, tuo esille luonnon monimuotoisia piirteitä. Koivuista on jo melkein kaikki lehdet pudonneet maahan, joten valkearunkoiset, kapeat koivut ovat kuin isoja tikkuja polkumme varrella. Taaempana loistaa auringon valossa myös isoja, keltaisia, syysasuisia koivuja.

Luotopolun varrella on luonnosta kertovia opasteita. ’ Suo siellä – vetelä täällä’ taulusta voi lukea, miten suokasvit valtaavat yhä enemmän alaa metsäkasvillisuudelta. Metsä alkaa soistua. ’Tuulten armoilla’ taulu kertoo, miten mänty on sopeutunut elämään kuivilla kasvupaikoilla. Saaristokallioilla kamppailevat männyt ovat matalia, käkkyrärunkoisia ja paksuoksaisia sisupusseja.

Kuuvannokan kalioilta avautuu Airiston selkä. Meren tuoksua en tavoita ylös kalliolle, mutta pienellä mielikuvituksella tuoksun voi tuntea. Etenkin, kun Airiston aalloilla olen aikanaan veneillyt. Värit vavahduttavat. Pieni pihlaja punertaa siniharmaan kallion reunalla. Valkearunkoinen koivu kantaa uljaana kauniin keltaisia lehtiään. Kova tuuli taikka pakkanen ei ole vielä riisunut koivun keltaista pukua. Mäntyjen tumman vihreät neulaset tuovat vastakohdan koivuille.

Kalliot ovat muotoutuneet ajan saatossa ja meren myrskyissä. Rantavedessä joutsen hoitaa poikastaan. Kuuvannokan kallioilla pidämme evästauon.

Maisemassa ei valittamista 

’Käpyä kupuun’ opastaulu kertoo kaluttujen käpyjen kohtalosta. Orava ja myyrät kaluavat kävyn kaikkein perusteellisemmin. Tällöin kävystä jää vain ranka ja kasa käpysuomuja. Käpytikka käsittelee ateriansa hätäisemmin. Usein se syö kävystä vain pienen osan. Käpylinnut pääsevät siemeniin käsiksi vääntämällä käpysuomut halki ristissä olevalla koukkunokallaan. Pöytätavat kullakin! – on taulun loppulause.

 ’Saniaisia’ taulusta voi lukea. Rehevänkosteassa metsän painanteessa voit aistia mennyttä aikaa. Nykyään kasvavien saniaisten varhaiset sukulaiset peittivät maapallon kosteita alueita sankkoina metsinä satoja miljoonia vuosia sitten.

 ’Pehmeitä neulasia’ taulun sanoma vie lukijan lehtikuusen tarinaan. Sen loppulause kertoo, että lehtikuuset vaihtavat neulasensa joka vuosi, samaan tapaan kuin lehtipuut lehtensä. Siksi lehtikuusen neulasissa leiskuvat syksyisin myös ruskan keltaiset värit.

Ohitamme myös taulun ’Viiksiniekka saapui Suomeen’. Siinä on tietoa linnusta nimeltä viiksitimali. Se on eräs tuoreimpia lintumaailman maahanmuuttajia. Lintu on satunnaisesti pesinyt Ruissalossa. Tämän taidokkaan pesänrakentajan voi havaita helpoimmin talvisin, jollin se kiertelee hakemassa ravintoa mm. Krottilanlahden rantaruovikossa.

Aurinko paistaa. Retkemme päätteeksi pienet venytykset niin jalkoihin kuin koko kroppaan ovat paikallaan. Reipasta menoa etenimme ja samalla ehdimme havainnoida Ruissalon hienoa luontoa.

Kiitos Tarja! Kiitos osallistujat! 

Ps. Minulle kertyi yli 15 tuhatta askelta 10,7 kilometrin matkalla!

Eräruokaa avotulella

Teksti: Satu Eklund, kuvat: Satu tai Tommi Eklund

Raision lokakuista luontoa väriloistossaan

Lokakuinen lauantai 17.10. tarjosi mukavan sateettoman kelin ulkoilla ja viettää useampi tunti nuotion äärellä ruokaa valmistaen ja aikaansannoksia maisellen. Raision Rinkka järjesti eräruokakurssin, jossa pienellä ryhmällä päästäisi kokeilemaan ja tekemään yhdessä uutta ja oppimaan toisilta. Kun avotulen äärellä valmistetaan useampi ruokalaji, se vaatii vähän etukäteisvalmisteluja ja suuren tavaramäärän kokoamista ja kuljettamista paikanpäälle. Turvallisuusasioitakaan ei saa unohtaa. Rinkan tapahtumissa on mukana ensiaputarvikkeita. 

Loimulohta ja röstiperunaa

                                            

   

Aloitimme päivän kokoamalla tiilistä sopivat tulisijat. Sen jälkeen sytytimme tulet ja aloitimme muut alkuvalmistelut. Loimutusta varten vuolimme itse puunaulat lautoihin ja siinä tarvittiinkin monenlaista luovuutta. Yhdessä tekemällä onnistuimme. Kokeilimme myös tehdä pataleipää ja paistaa se. Loimulohi ja röstiperunat maistuivat. Pataleipä oli haasteellinen ja lopulta se jäikin sisältä hieman taikinaiseksi. Ehkä ensikerralla paremmalla onnella? Vaihtoehtona on paistaa ohuita pieniä yksittäisiä leipäsiä ritilällä. 

Internetistä löytyy useampikin röstiperunoiden valmistusohje. Useimmissa niistä ei ole mukana kananmunaa, mutta röstiä voi olla helpompi käsitellä, kun siihen lisää muutaman kananmunan. Sellaisella reseptillä olen itse aikanani röstiä tehnyt. Pannun kokoinen rösti on hyvä kääntää pienissä osissa pannulla.

Valmisteilla lihaa kasarilla ja kasvisnyytit

Syötyämme aloitimme valmistaa päivän toista ruokalajia, lihaa ja kasvisnyyttejä. Kasvikset vaativat selvästi pidemmän kypsymisajan (aika tasan tunti) kun liha kypsyikin huomattavasti nopeammin. Lihan joukossa oli sieniä ja sipulia. Kasvisnyyttien kyytipoikana oli bonjouria. 

Laavun ja tulipaikan luokse tuli paljon muitakin ulkoilevia ihmisiä grillaamaan. Tuntui kuin kaikki olisivat sattuneet paikalle juuri samaan kellonlyömään. Olipa joukossa Turun latuyhdistyksenkin väkeä. Myös pieniä retkeilijöitä oli liikkeellä vanhempiensa kanssa.

Ulkona ruoka maistuu

Pieni ryhmämme siivosi tehokkaasti jäljet yhdessä hujauksessa. Nuotiopaikka jäi siistiksi, vaikka siinä oli vasta ollut useampi ryhmä syömässä. Seuraavien retkeilijöiden on mukava tulla paikalle eväitään  syömään.

Pohdimmekin sitä, että tämänkaltainen ruoanvalmistus vaatii tarvikkeita ja sopivan paikan, jossa ruoan voi valmistaa. On aivan eri suunnitella ja valmistaa ruokia vaikka viikon mittaiselle vaellukselle,  jossa kaikki tarvikkeet kulkevat rinkassa. Kantamusten tulee kevyitä ja mieluiten myös ruoan. 

Värikästä syksyä 

Retkellä Littoistenjärven ympäristössä

 

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Littoistenjärvi sijaitsee Kaarinan ja Liedon kuntien rajalla. Sen rannat ovat Kaarinan puolella asemakaavoitettua pientaloaluetta. Liedon puolelta löytyy metsäistä maastoa. Niinpä me – pari entistä lietolaista flikkaa suunnistamme järven metsäiselle puolelle. 

Hiekkarannan tuntumaan on pystytetty Tammireittien opastaulu, jossa näkyy Littoistenjärven luontopolku. Järven pinta välkkyy. Västäräkki kylpee rantavedessä ja keikuttaa pyrstöään – aivan kuin moikkaisi meille. Maisemassa ei ole moittimista.  Lähdemme polulle. On rauhallista, vain pari henkilöä tulee polulla vastaan. Siirrymme välillä polulta metsän puolelle, sillä retken tarkoituksena on etsiä sieniä. Valkolakkisia sieniä näkyy siellä täällä, niitä ei kannata kerätä, ne eivät tee hyvää ruokavaliolle.

Syksy on saapunut metsään

Metsäinen maisema tihenee eli kapeita kuusia kasvaa vieri vieressä kallioisen paikan molemmin puolin. Sienet eivät viihdy siellä. Jatkamme retkeä avarampaan maastoon. Pehmeä sammal tuntuu tossun alla ja silmä löytää tutun kehnäsienen. Sen jalassa on rengas. Vain nuoria kehnäsieniä kannattaa poimia, vanhemmat ovat kitkerän makuisia. Kehnäsieneen olen tutustunut tarkemmin, koska kuulun Kehnäkerhoon. Perustimme työkaverien kanssa sienikerhon jo vuoden 2005 syksyllä. 

Suppilovahveroiden viehättävä rivistö

Suppilovahveroiden rivistö saa poimijan innostumaan. Nyt kannattaa katsoa tarkkaan. Usein, kun näkee yhden suppilon ja katsoo tarkemmin, sieniä löytyy enemmän. Sienen tuntomerkit pitää olla hallussa, ettei poimi myrkyllistä seitikkiä. 

Juuret kallioisella polulla

Kallioiden terävät seinämät ovat kuin askelmia johonkin. Sammal ja jäkälä elävöittävät kiven reunamia ja pintaa. Punainen kärpässieni hehkuu ja yrittää valloittaa. Jätämme sienen kasvamaan. Ruskea suomuorakas on komea, emme ota sitä, ihailemme vain. Tatteja löytyy muutamia, mutta niillä on jo herkuteltu ennen meitä. 

Kallioimarre loistaa kiveä vasten 

Kallioimarre tuo aina mieleen lapsuuden kodin maiseman. Jokamiehen oikeudet kieltävät kallioimarteen keruun – sen saa ottaa vain metsänomistajan luvalla. Kallioimarteen juuri maistuu lakritsille. Eräruokakurssilla olen juurta maistanut ja todennut lakritsin maun. 

Naavat - nuo puiden tupsut- viihtyvät vanhoissa metsissä. Naavan ja lupon ero on pieni. Naava kasvaa etelässä, lupot pohjoisemmassa. Naavat ovat herkkiä ilmansaasteille, ne viihtyvät puhtaassa ilmassa. Nämä partamaiset sienet ilahduttavat aina, kun niitä näkee puiden oksilla. 

Kaatuneen koivun kauneutta koristaa kääpä

Kaatuneita koivuja koristaa kaunis kääpä – luultavasti koivun kantokääpä. Käävät ovat kantasieniä, mitkä kasvavat usein puun rungossa puun loisena tai lahottajana. 

Metsäretkemme tarjosi monenlaista katsottavaa. Jalka nousi polulla ja maastossa. Lisäksi koko kroppa sai jumppaa, kun se taipui alas sienien luokse. Mieli piristyi mukavassa seurassa ja kotiin vietäväksi tuli sopivan kokoinen sienisaalis.

Aamun usvasta iltapäivän aurinkoon

 Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Kullaanpolku – polkuretki tapahtuma kuljetti syyskuun viimeisenä sunnuntaina osallistujia metsän poluilla ja peltojen reunamilla. Polkuretken järjestäjän eli Raision Rinkan talkoolaiset olivat merkinneet reitin etukäteen opasteilla ja nauhoilla. Talkoolaiset (usein eri henkilöt) keräävät merkinnät pois maastosta, kun tapahtuma on ohi.

Usvaisen aamun herkkä hetki

On usvainen aamu ja aurinko lymyilee vielä pilvien takana, kun kaksi Rinkan talkoolaista lähtee kierrokselle.  ABC- aseman luona on sopiva aloituspaikka, sillä polkuretken lähtöpaikalta Kerttulan liikuntahallin luota ABC-asemalle asti opasteet ja nauhat kerätään aina välittömästi tapahtuman jälkeen sunnuntaina. Näin toimimalla ympäristö säilyy luonnollisena eikä merkinnät houkuta ulkopuolisia ilkivallantekoihin.

Kullaan vuorella 

Talkoohomma sujuu mukavasti, sillä kaksi silmäparia löytää nopeasti nauhat. Yksinkertaisella vetosolulla solmitut nauhat on helppo irrottaa, kun vetää solmun toisesta nauhasta niin solmu aukeaa. Näin pitkänä liehuva merkkinauha on helppo ottaa mukana kulkevaan kassiin. Mikäli solmu on tehty nauhaan muulla tavoin, nauhan irrottamiseen kuluu aikaa huomattavasti enemmän. Jos käy niin, että nauha pitää katkaista, sen uudelleen käyttö ei enää onnistu.

Laminoidut opastaulut on kiinnitetty puihin oranssin värisillä muovinauhoilla. Muovinauhat kestävät sateen ja tauluja voidaan käyttää useaan kertaan. Taulujen siniset nuolimerkinnät ohjaavat kulkijan polkujen risteyksessä oikealle reitille. Opastaulujen ja nauhojen värit on valittu siten, että ne poikkeavat luonnon väreistä. Sinistä ja kirkkaan oranssia ei juurikaan löydy metsäisestä maastosta.

Pihlaja peilaa sinistä taivasta vasten

Päivä valkenee hiljalleen. Maisema kirkastuu usvaisen aamun jälkeen. Raikas ruska pukee pihlajan juhlapukuun. Yksinäinen päivänkakkara piristää ja saa kameran kuvaamaan. 

Päivän pelastus - sanoisi myös pörriäinen.

Talkoolaiset ovat tyytyväisiä. Tehtävä on suoritettu. Lisäksi metsäretkellä myös mieli virkistyy.