Kilometrejä kisaillen

 Teksti ja kuva Armi Laamanen

 

Minulla on ollut pitkä tauko pyöräilyssä. Taisi mennä lähemmäs 20 vuotta, etten paljonkaan pyöräillyt. Auto oli alla useimmiten, koska se on niin helppoa ja olen perusluonteeltani laiskanpulskea niin kuin kai aika moni meistä. Itsensä pitää pakottaa liikkeelle lihasvoimin kun kerran helpompiakin tapoja löytyy.

Kun pitkän tauon jälkeen keväällä 2019 lähdin ensimmäistä kertaa pyörällä liikkeelle, pelotti. Tuntui, että osaanko enää edes ajaa polkupyörää. No, eihän taito onneksi katoa, kun sen on kerran oppinut. Onneksi olen aikoinaan hankkinut kunnollisen 21-vaihteisen polkupyörän. Siinä on riittävästi vaihteita ylämäkiin ja vastatuuleen.

Keväällä 2019 lähdin ensimmäisen kerran Rinkan maanantaipyöräilyille ja tuntui, että huh huh, kylläpä oli raskasta, mutta kesän mittaan pyöräilykunto koheni ja syksyllä maanantaipyöräilyt sujuivat jo ihan mukavasti.

Tämä kevät muutti meidän kaikkein elämää. Piti keksiä muita liikuntamuotoja kun ei päässyt uimaan tai yhteisille lenkeille. Kaivoin pyörän esiin, käytin huollossa ja lähdin liikkeelle. Netistä löytyi Kilometrikisa. Kisa on työyhteisöjen, yhdistysten, seurojen, harrastusporukoiden, ystäväporukoiden tai minkä tahansa joukkueiden välinen leikkimielinen kilpailu, jossa osallistujat kirjaavat pyöräilykilometrejään tai -minuuttejaan ylös ja kartuttavat oman joukkueen saldoa. 

Kisassa on kolme sarjaa:

• Piensarja (alle 25 osallistujaa)
• Suursarja (yli 25 osallistujaa)
• Tehosarja (pyöräilyseurat, liikuntayhdistykset ja muut "ammattilaiset" tai aktiiviharrastajaryhmät)

Ajattelin, että ehkä joku muukin Raision Rinkassa saattaisi innostua pyöräilemään Kilometrikisassa, keräämään kilometrejä, säästämään bensaa ja kohottamaan kuntoa.  Saimme mukaan Raision Rinkan joukkueeseen 38 pyöräilijää, joista osa pyöräili sähköllä ja osa ilman. Ihan mahtavaa, että niin moni lähti mukaan kisaan kirjaamaan kilometrejä. 

Pääsimme heti ensimmäisenä vuonna suursarjaan, jossa vaaditaan yli 25 osallistujaa. Lopputuloksena meillä on pyöräiltyjä kilometrejä 33 577. Huikea määrä kilometrejä - sillä kävisi jo 15 kertaa Ivalossa edestakaisin! Bensaa säästettiin 2350 litraa ja hiilidioksidipäästöjä  5875 kg. Varmasti myös kunto koheni jokaisen pyöräilyn myötä ja kesän säät olivat suosivat pyöräilijöitä.

Kisaan osallistuminen kannusti ainakin minua jättämään auton kotiin ja kesän lopussa oli mukava katsoa miten paljon kilometrejä tulikaan pyöräiltyä. Minulle niitä tuli 1862 km. Korona pandemiakaan ei haitannut pyöräillessä ulkona ja itsekseen. 

Ensi vuonna uudestaan, eikö totta!

Hakkenpään laavupolulla - syyskuussa

Kuvat ja teksti Kaija Virtanen 

Hakkenpää on kylä Taivassalon kunnassa Varsinais-Suomessa. Hakkenpään kyläyhdistyksen talkoolaiset ja Taivassalon Tupshaukat partiolaiset ovat rakentaneet laavun sekä laavulle kiertävän polun. Heinäkuinen Luonto Plus ohjelma antoi sysäyksen lähteä tutustumaan polkuun.

Hyvän ulkoilusään innoittamina suuntaamme neljän naisen porukalla Taivassaloon. Laavupolulle lähtijöille on osoitettu p-paikka Hakkenpään satamassa. Vaaleat poutapilvet seilaavat sinisellä taivaalla. P-paikan reunassa loistaa laavupolulle ohjaava taulu.

Auto parkkiin ja naiset polulle. Aluksi kuljemme autotien reunaa, josta juuri ajelimme. Saariston rengastien viitta tuo mieleeni pyöräretken, kun Armonlaakson Vaeltajien kanssa pyöräilimme täällä. Pienen matkan jälkeen Laavupolku nuoliopaste ohjaa metsän puolelle - metsätielle.

Sileää kalliota kiva kävellä 

Metsätietä on hyvä astella ja samalla katsella luontoa. Suuri kivi on saanut vihreän lakin -sammaleisen. Männyt seisovat suorina ja terveen näköisinä. Mustikan lehdet ovat vihreitä ja varvuissa näkyy muutamia sinisiä marjoja. Pietaryrtit vilkuttavat keltaisina kuin kertoen hyvää retkeä.

Maasto nousee loivasti ylöspäin. Polun reunamilta voi bongata komeita kallioita. Kallioiden muodoissa on eroja. Useat kivet ovat lempeän pyöreitä. Polun toisella puolella kallion seinämä on tiukan suora aivan kuin veitsellä leikattu. Kalliosta lienee irronnut lohkareita ajan saatossa. Korkea mänty kasvaa ja nojaa kallioon. Siinä näyttää olevan hyvä ja lämmin kasvupaikka, koska mäntyjä on useita. Huomaan paikalla myös kauniin, pienen katajan.

Tulemme välillä alavampaan maastoon. Jotain keltaista loistaa kasvillisuudessa. Pysähdymme ja toteamme kasvin tyrnipensaaksi. Niityn kosteamman kohdan ylitämme pitkospuita pitkin. Yksi, leveä puinen ’lankku’ on tasainen ja sen pintaa pitkin on hyvä kopsutella. 

Männyn juuret ovat kuin kruunu polulla  

Vaalea jäkälä peittää maaston, kun nousemme ylemmäs. Muutama kapearunkoinen mänty kurottautuu valoa kohti mutkaisena suorien ja pienempien mäntyjen välissä. Pyöreät kivet ovat röykkiönä kuin suojaamassa mäntyjä, kun tulemme ylemmäs.

Voi ihmettä! Miten täältä keskeltä metsää löytyy tasainen, laaja kallioalue. Netin ihmeellinen maailma tietää; jääkausi ja meri ovat hionneet osan Taivassalon kalliosta lempeän pyöreiksi. 100-vuotta sitten Niurniemen silokallioilla on kuivatettu kalaa. Me kävelemme kalankuivatus kalliolla. Laavupolun merkitsijät ovat latoneet kivistä polulle merkit. Tulee mieleeni merellä seilatessa näkyvät valkeat kummelit.

Kallion jälkeen polku siirtyy välillä metsän puolelle pehmeämmälle polulle. Kanervat tuovat lilan vivahteen syksyiseen maisemaan pehmeä polkuinen matka kestää vain hetken, sillä silokallioinen maisema antaa pian polulle kovemman pohjan. Kallion painaumissa viihtyy vesi. Samalla jäkälät, varpukasvit ja pieni koivu ovat vallanneet kasvupaikan painauman vierestä.

Polun varrelta löytyy oivallisia opasteita. Pyöreälle kivialustalle on kiinnitetty kapea puu, jonka päässä loistaa polun oranssin värinen merkki. Eli merkkejä ei ole maalattu eikä kiinnitetty kasvaviin puihin. Hyvä juttu! 

Kallioisella polulla mukava opaste 

Pieni kuusi seisoo kuin vartioiden jo ruskeiksi muuttuneiden sananjalkojen rivistöä. Puolukat loistavat punaisina. Kumarrun ja maistan niitä. Samalla huomaan, että sammaleiden alta pilkottaa kattotiilien palasia. Muutaman askeleen päässä näkyy sieniä. Ne ovat suppilovahveroita. Minulla on metsäretkillä usein mukana ’varapussukoita’ niin sienille kuin roskille. Toiset odottavat, kun poimin sienet mukaani.

 

Puolukat - näitä ei voinut vastustaa 

Polku on merkitty puihin valkoisilla nauhoilla. Männyn juuristo on tarrautunut hienosti kallion koloihin. Polun varrelta löytyy pieni, harmaaksi kelottunut mänty. Polun pintaan on tuotu kivimurskaa, jotta kulkijat ymmärtävät missä kuljetaan. Sileäpintainen vihreä sammal verhoaa pyöreää kiveä. Tässä tulee mieleeni sileäpintainen hohkasammal Kuloisten metsässä.

Kivi on kietoutunut samettiin

Uutuutta loistavaan puuceehen johtaa silta aivan kuin ennen vanhaan karjarakennusten ylisille. Mittakaava on tosin paljon pienempi. Katse vasempaan ja näkyy myös laavu. Hienoa, että vessa ei ole aivan laavun vieressä. Laavun seinässä on ohje niin roskaamisesta kuin puistakin. Puut olisi pitänyt ottaa mukaan. Tosin puita löytyy, mutta mielestäni ne ovat turhan suuria nuotiopuiksi. Pärjäämme ja saamme niin eväsmakkarat kuin leipäpaketin lämpimiksi.

Laavun edessä tulipaikan kiertää hyvä ja vankka penkki. Lisäksi laavulla voi istua maton päällä. Monilla laavuilla olen käynyt, mutta mattoa ei ole aikaisemmin ollut istuinalustana. Ritilä, jonka päälle paistettavan voi asettaa, löytyy laavun seinästä. Näppärästi ritilän asettaminen oikeaan korkeuteen onnistuu.

Pörriäinen menossa termariin 

Pörriäinen on kiinnostunut termaristani. Pelasta pörriäinen kampanja on käynnissä, joten annan kaverin kurkotella rauhassa. Kuuset ja männyt ovat kasvaneet korkeiksi, joten meri näkymä on aika kapea. Kivistä on ladottu nelikulmaiset merkit kalliolle.

Aurinko jaksaa paistaa. Kun olemme jo lähdössä kaksi naista ja koira tulevat paikalle. Sammutamme tulen, sillä tulijat eivät kuulemma tarvitse tulta. Laavulta polku jatkuu eteenpäin.

Pitkospuut ja kostean paikan ylitys onnistuu 

Pienen niityn ylitämme pitkospuita pitkin. Muutama askel polulla ja sitten seuraa toiset pitkospuut, jotka ohjaavat kulkijan suon yli. Tuntuu ihmeelliseltä, kun korkeaan kallioiseen maastoon on muodostunut suo. Luonto on ihmeellinen. Iso kivi on verhoutunut pitsiliinaan. Polun toisella puolella pyöreät kivet nojaavat toisiaan. Taitavat olla kavereita. Pian on edessä sileä kallio. Metsän reunassa näkyy kivistä ladottu aita. Tehty aikoja sitten ehkä suojaamaan läheistä asutusta metsän eläimiltä.

Opastaulu on selkeä 

Ympyrän sulkeutuu ja laavupolku palaa samaa reittiä lähtöpaikkaan noin 800 metriä. Nyt kuljemme eri suuntaan, joten maisema näyttää erilaiselta. Taivaallinen rauha, ku ollaan Taivassaloss, sanoi Ari Karhilahti Luonto Plus ohjelmassa. Olen samaa mieltä laavupolun kierroksen jälkeen.

KIITOS ystävät ja mielenkiintoinen laavupolku!

 

 

Seitsemisen kansallispuisto - perinnemaisemia, suota ja aarnimetsää

Teksti ja kuvat Tarja Aittala

Seitsemisen kansallispuisto sijaitsee Pohjois-Pirkanmaan alueella. Raisiosta kansallispuistoon voi suunnata ajamalla Parkanosta tai Hämeenkyröstä Viljakkalan reittiä. Valitsin kesäiselle päiväpatikkakierrokselleni Seitsemisen, koska joskus 2000-luvun alussa tekemältäni käynniltä on muistikuviin jäänyt hiljainen, vanha metsä humisevine honkineen. Halusin käydä katsomassa, pitääkö muistikuvani vielä paikkansa.

Tässä blogissa onkin jo postattu Seitsemisen kansallispuistosta (Kaija Virtanen 12.8.2016). Oma kirjoitukseni keskittyy Seitsemisen kokemiseen parilta rengasreitiltä, jotka soveltuvat hyvin päiväpatikaksi vaikka ekakertalaiselle.

Seitsemisen alueelta löytyy niin kesäreittejä kuin talven latureittejäkin. Reitit ovat merkittyjä ja kartta alueesta löytyy Seitsemisen verkkosivuilta Luontoon.fistä (linkki alempana).

Reittivaihtoehtoja löytyy.

 

Torpparit asuttivat aluetta ja touhusivat metsissä

Seitsemisen alueella on pitkä historia. Tutustuminen alueeseen kannattaakin aloittaa jo kotona perehtymällä historiankulkuun. Syrjäisellä seudulla aikoinaan asujat olivat harvassa ja asutus alkoikin vakiintua vasta 1800-luvulla. Tällöin valtion omistamat ensimmäiset kruununmetsätorpat perustettiin ja saivat torpparinsa. Torppari maksoi veroa valtiolle viljana tai rahana. Torppari oli myös velvoitettu viljelemään vuosittain tietyn määrän peljoa ja niittyjä. Kruunun metsistä sai ottaa työkaluja ja rakennuksia varten tarvittavan materiaalin valtion metsistä.

Savotat ja tukinuitot ovat olleet tärkeä elinkeino Seitsemisellä. Suurimmat savotat tapahtuivat 1920-luvulla ja 1940-luvulla sodan jälkeen Seitsemisen kuusia kaadettiin sotakorvauksena laivojen mastopuiksi. Alueen vesistö kuului Kokemäen uittoyhdistyksen piiriin. Puut uitettiin Liesi- ja Seitsemisjokia pitkin Kyrösjärveen.

Kansallispuistoksi 1980-luvulla

Seitsemisen kansallispuisto perustettiin vuonna 1982. Sen pinta-ala on 46 km2 ja puiston tunnus on näätä. Nimi "Seitseminen" arvellaan tulleen Iso-Seitsemisjärvestä ja sen seitsemästä syvästä lahdesta. Toinen näkökulma nimelle juontaa juurensa saamenkielisestä sanasta "seita", joka olisi muuntunut seidaksi, seiliksi ja edelleen seitsemiseksi. Vanhoissa kartoissa Iso-Seitsemisjärvi kun näkyy nimellä Iso-Seilijärvi. 

Seitsemisen todetaan soveltuvan kaikille kunnosta ja iästä riippumatta, ympäri vuoden, erityisesti kouluryhmille ja osin myös liikuntaesteisille. Alueelta löytyy Seitsemisen luontokeskus, jonka pihan tuntumasta lähtevät Harjupolun ja runokankaan reitit. 

Koveron perinnetilalta Torpparin taipaleelle

Kesäisenä aamuna ajelin Viljakkalan kautta kumpuilevaa ja mutkittelevaa reittiä Koveron perinnetilalle. Olen aikoinaan tovin opiskellut ja työskennellyt Ikaalisissa, joten olihan sitten pakko käydä ajelemassa ja katsomassa vanhoja kulmiakin. Suosittelen Viljakkalan reittiä ja ehdottomasti matkan varrella kannattaa pysähtyä katsomaan Kyröskosken kuohuja. 

Koveron perinnetilalta löytyy iso parkkipaikka. Saapuessani autoja p-paikalla olikin muutamia, mutta ihmiskuhinaa sen sijaan ei ollut. Tilalla laiduntavat lampaat olivat sen sijaan hyvinkin sosiaalisella tuulella, kerjäten rapsutuksia ja niitähän ne sitten saivatkin.

Koveron tilalla laiduntaa lampaita.

Koveron perinnetila on vanha kruununmetsätorppa, rakennukset komeita ja näyttivät olevan hyvässä kunnossa. Pihapiirin rakennuksiin ja entiseen elämänmenoon on mahdollista tutustua myös erikseen tilattavalla opastuksella. Rakennukset olivat käyntihetkellä lukitut, eikä minun lisäkseni muita hiippailijoita näkynyt. Aittoihin ja vajoihin pääsin kurkkimaan, vanhoja työkaluja ja välineitä niissä näkyi olevan.

Panoraama Koveron tilan pihapiiristä.

Aarnimetsän sylissä

Lähdin tilalta Torpparin taipaleelle, jonka polut löytyvät "pihan perältä" viimeisten rakennusten takaa, laitumen viertä hetken edeten. Reitti on kartalla viitoitettu vastapäivään ja sitä suuntaa noudatan. Aika nopeasti polku vie metsään, joka tiheänä kasvaa polun molemmin puolin. Tovin kuljettua polku nousee multiharjulle, josta löytyy kansallispuiston sydämeksikin kutsuttu Multiharjun aarnimetsä. Kohti taivasta ja valoa kurottavat ryhdikkäinä mahtavat kilpikaarnamännyt, joista vanhempien on arvioitu olevan iältään lähes jopa 400-vuotisia. Tarkka silmä erottaa myös jälkiä menneistä metsäpaloista. 

Nousu Multiharjulle.

Muutama puu on kaatunut polulla, sammalta kasvaa ja hiljaisuus on paikoin mykistävä. Ruuhkareitiksi ei tätä ainakaan omalla kohdalla voinut kutsua, ihana rauha vallitsi kaikkialla. Kulkiessa aarnimetsän sylissä alkoi mielikuvitus laukkaamaan ja toi mieleen Sormustenherrojen tarusta tutut entit, ne kovin inhimilliset "puuparrat" (treebeards). Jotka ovat nähneet elokuvan tai lukeneet kirjan, tietävät mitä tarkoitan. Jotenkin osui kohdalleen mielleyhtymä aarnimännyistä tarun entteihin. 

Kilpikaarna on männyn haarniska.

Metsää suota, metsää, suota...

Multiharjun aarnimetsästä polku laskeutuu pikkuhiljaa alaspäin ja polku vaihtelee metsäpolusta suon ylittäviin pitkospuihin. Joissakin kohdin pitkospuut kaipaisivat jo korjausta. Totean hillojenkin alkaneen kypsyä. Jatkan suo-metsämaisemissa kohti tämän reitin ainoaa taukopaikkaa Haukilammella. 

Hiljainen Haukilampi.

Haukilammella on rauhallista, käyn nappaamassa kuvan lammen laiturilta ja istahdan tulien ääreen. Paikalla on 4-henkinen seurue, joka kertoo lähteneensä päiväpatikalle Virroilta. Eväitä syödessä tulee ihmeteltyä koronatilanteet, paikalliset nähtävyydet ja ylistettyä Suomen luontoa. Eväiden huvettua toivotan seurueelle hyvät päivänjatkot ja lähden jatkamaan reittiä eteenpäin. Taukopaikalta Koveron tilalle on enää reilu yksi kilometri. Loppureitti on aika tasaista metsätaivalta ja kohta olenkin takaisin Koveron tilan p-paikalla.

Torpparin taival on Seitsemisen kartalle merkitty 6,3 km:n rengasreitiksi. Jos jotain pitää tykätä eli peukuttaa, kuten nykyään tapana on, niin tällä reitillä tykkäsin erityisesti aarnimetsän tunnelmasta, soista ja Haukilammen taukopaikkakin on peukun arvoinen.

Runoja metsän sylissä

Torpparin taipaleen jälkeen ajelen soratietä kohti luontokeskusta. Luontokeskuksella on iso p-paikka, joka nyt on jo lähes täynnä. Luontoihmisiä vilisee. Ihana rauha jäi sinne jonnekin aarnimetsän siimekseen. Käyn pikaisesti luontokeskuksessa, mutta mitään erityistä aluetta koskevaa näyttelyä siellä ei ole. Sen sijaan esitteitä Pirkanmaan muista kohteista löytyy ja reipas kahvilaisäntä. Kahvila tarjoaa normit kahvileivät ja lounastakin on tarjolla. Tyydyn tällä kertaa pullakahviin ja reipas isäntä huikkaa kahvin olevan italialaista. Selvähän se. 

Ahvenlammi Runokankaan reitin varrella.

Luontokeskuksen pihasta pääsee Runokankaan ja Harjupolun reiteille. Valitsen tällä kertaa Runokankaan, joka on osa Harjupolkua, mutta yksin kuljettuna parin kilometrin pituinen. Runokankaalta löytyy nimittäin runotauluja ja pitäähän ne nyt käydä lukemassa, kun kerran tänne asti ollaan päädytty. Runot tauluihin ovat päätyneet Seitsemisen runokilpailun tuotoksina vuonna 2010. Ylen verkkosivuilta löytämäni uutinen kertoo, että kilpailuun saatiin yli 600 runoa. Taso oli kova ja samat tekijät ylsivät kärkeen useilla runoilla.

Marmoritauluissa on sanomaa.

Kiersin runokankaan reitin ja lukaisin marmoritaulujen tuotokset. Olihan niissä sanomaakin. Mielestäni alla oleva runo sopii hyvin kuvaamaan ainakin aarnimetsän vuosisataisia mäntyjä.

Ihoni uurteisen kierteeksi kierrän,
valojen rippeet pintaani hierrän,
kehoni koukkuisen kieroon käännän,
varteni viiruisen vinoksi väännän.

Haarniskan kilvestä suojaa saavat,
palojen poltot ja kipeät haavat,
juureni imevät voiteita maan,
vanha luo uutta maaduttuaan.

Heikki Partala

 

Pitikö vanha mielikuvani sitten paikkansa? Kyllähän se piti. Hiljainen, vanha metsä oli Se Juttu tässä kokemuksessa.

Lisätietoa ja lähteet:

Seitsemisen sivut Luontoon.fissä

Luontoon.fin reittikuvaukset ja kartta

Luontoon.fin ajo-ohjeet Seitsemisen kansallispuistoon

Metsä sai runosuonet sykkimään, Yle.fin verkkouutinen

Rauhalinnan luontopolulla - syyskuussa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Rauhanlinnan luontopolulla voi kuulla historian lehtien havinaa. Kulttuurivaikutteinen lehto on aikoinaan ollut osa kartanon puistoa. Aikojen kuluessa lehto on saanut kehittyä takaisin luonnontilaiseksi. Voi lukea polun opastaulusta.

Luontopolun vehreys hurmaa

Eipä sitten muuta kuin sukeltamaan luontopolun tunnelmaan. Kesän vehreys ja ruusunmarjojen puna – näillä mausteilla alkaa retkemme.

Polun varren opastaulut ovat selkeitä ja uusia. Niistä on mukava tarkistaa kasvien, hyönteisten ja eläinten nimiä. Pitkät järviruokot huojuttavat ruskehtavaa viuhkaansa. Osmankäämien patukat ovat kuin suklaapuikkoja.

Osmankäämit peilaavat lammen pintaa

Pieni lampi toimii kasvien peilinä. Suomen Luonnonsuojeluliiton teemana on tänä vuonna vesi ja vesien suojelu. Tässä vesi saa yhden monista merkityksistään. Purossa vesi kuohuu pienenä koskena. Ylempänä lammen vesi kimmeltää leppoisana auringon paisteessa.

Puro kuohuu koskena 

Mäenrinteessä suuren kuusen oksat tavoittavat maan pinnan. Aivan kuin ne suojaisivat runkoa kaatumasta rinteeltä alas. Jatkamme puiden juurien koristamaa polkua metsän suojaan. Puusto on tiheää polun toisella puolella ja toisella kohoaa korkea kallio. Saniaiset ja erilaiset sammaleet värittävät kallion reunaa. Satumetsän tunnelmaa!

Kohti satumetsää on kiva astella 

Valkoinen koivun runko antaa valoa. Lehtipuiden lehdet loistavat kirkkaina, kun sateen jälkeen aurinko paistaa niiden pinnalle. Polun varrella luontoa opastetaan myös erilaisten kysymysten kautta. Esimerkiksi; Muuttolinnuistamme pisimmän muuttomatkan tekee a) kotka b) tiira c) lokki. Toisesta lehdestä löytyy oikea vastaus sekä tarkempia tietoja vastaukseen.

Heinillä pehmustettu suoja 

Nuku yö ulkona teemaa vietettiin elokuun lopussa Suomen ladun ideoimana. Täältä löytyi heinillä pehmustettu vuodepaikka ja oksista koottu suoja. Kallioalueen taulussa kerrotaan kalliokielosta, keltamaksaruohosta, isomaksaruohosta ja Kaukasian maksaruohosta.

Kalliot ja kasveja 

Kalliot ovat viehättäviä paikkoja. Poikkeamme kallioiselle polulle, mutta palaamme takaisin, sillä polku laskeutui vaarallisen jyrkästi alaspäin, eikä sitä oltu virallisesti merkitty. Näköala alas maastoon ja kauemmas pellolle oli katsomisen arvoinen.

Syksyä enteilevä kasvusto 

Maastossa osa kasveista valmistautuu jo tulevaan talveen, sillä mm. kalliokielojen lehdistä on vihreys muuttumassa ruskehtavaksi. Syksyn ruskan punaisuus pilkottaa myös esille. Puna-apilat kukkivat värikkäinä, vaikka kasvavat sammaleisella mäellä.

Avaran kallion ja lehtipuuvaltaisen alueen jälkeen tulemme tiheän metsän reunaan. Aivan kuin seinä olisi tullut eteen. Luontopolulle ohjaa metsän reunasta viitta eli polku tekee mutkan, eikä jatku tiheän metsän puolelle.

Metsästä aukealle käy askeleet 

Joutsenia koskevassa kysymysryppäässä ihmettelemme kuvaa mustasta joutsenesta. Selitys löytyy paperista.’ Musta joutsen ei pesi Suomessa, mutta sellainen on nähty meillä muutaman kerran.  Kaunis, pieni punarinta katsoo kulkijaa Lehdon lajistosta kertovassa taulussa.

Kuinka korkealle linnut voivat lentää? a) yli 10 m b) yli 100 m c) yli 1000 metriä tarjotaan vaihtoehdoiksi. Näitä on kiva arvuutella ja sitten tarkistaa oikea vastaus toisesta paperista. Surullista korkeusennätystä pitää hallussaan korppikotka, mikä törmäsi lentokoneeseen 11,5 kilometrin korkeudessa. Pienen matkan päässä on seuraava kysymys. Kuinka pitkään tervapääsky voi pysyä ilmassa laskeutumatta maahan? Vaihtoehdot a) 10 tuntia, b) 10 päivää, c) 10 kuukautta. Oikea vastaus, jopa 10 kuukautta tekemättä väli laskuja. Se malttaa laskeutua välillä vain pesimään.

Komea 'valtaistun'

Muutamissa korkeissa, paksuissa puissa on ihmeellisiä koloja, joihin sopisi pieni ihminen istumaan. Puu ei ole moisesta kolosta piittaa, vaan seisoo suorana metsän komistuksena.

Metsän jälkeen kuljemme ensin polkua pellon reunassa ja jatkamme pitkin kävelytietä kopistellen Kaarinan kaupungin keskustaan, jonne jätimme auton. Näin kuljimme monipuolisen ja  -ilmeisen polun, jolla on pituutta vain vähän yli 2 km. Kävelymatkamme oli pitempi, sillä lähempänä polkua ei ole parkkipaikkoja.

Polku on kuljettu, matka jatkuu