Perhosten 'lentoa' Rinkan kevätkokouksessa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Biologi Kauko Häkkilä piti ennen virallisen kokouksen alkua mielenkiintoisen esitelmän päiväperhosista. Hän näytti ottamiaan kuvia perhosista ja kertoi samalla perhosten elämästä ja tunnistamiskeinoista.

Pieni valaisu historiaan aloitti esitelmän. Ennen kuvaamistekniikan tuloa perhonen piti tappaa, jotta lajin voi tunnistaa. Onneksi tuo on taakse jäänyttä aikaa. Perhonen pysyy paikallaan, kun se imee mettä kukkasista. Varovaisuutta ja vikkelyyttä kuvaamisessa kuitenkin vaaditaan.

Nokkosperhonen 

Ensin kuulimme nokkosperhosen sukulaisista. Neitoperhonen on talvehtiva laji. Ne lentävät kahdessa sukupolvessa, ensimmäinen keväällä maaliskuusta kesäkuuhun, toinen sukupolvi heinäkuun lopulta jopa lokakuulle. Suomessa melko yleinen suruvaippa lentää yhtenä sukupolvena heinäkuun lopusta syyskuuhun ja herää eloon talvehtimisen jälkeen keväällä.

Suruvaippa

Liuskaperhonen, jota kutsutaan myös herukka- tai karviaisperhoseksi lentää myös kahdessa sukupolvessa. Sitruunaperhonen on aikuistalvehtija, siksi niitä voi nähdä aikaisin keväällä lentämässä. Nokkosperhonen on levinnyt koko Suomeen. Se herää lentoon ensimmäisten päiväperhosten joukossa aikaisin maaliskuussa ja lento jatkuu pitkälle kesäkuuhun. Uusi sukupolvi aloittaa lentämisen heinäkuussa ja lento jatkuu aina lokakuulle.

Neitoperhonen

Kauko kertoi kukista, mitkä houkuttelevat perhosia. Näitä ovat esim. punahattu, tähtiputki ja syyssyreeni sekö soihtunauhus, auringontähti ja pelto-ohdake.


Paksupäät - Euroopassa esiintyy noin 40 lajia, mutta Suomessa on tavattu vain 10 lajia ja niitäkin vain muutamia yksilöitä. Harvinainen ja nopea tummakirjosiipi sekä tummatäplähiipijä ja heinähiipijä kuuluvat paksupäihin.

Tummakirjosiipi

Valkoiset perhoset -Pikkuapollo on Suomessa harvinainen, talvehtii joko munana tai toukkana. Sen voi sekoittaa kaaliperhoseen. Isoapollo on kookas, rauhoitettu vakoinen perhonen, jonka lentoaika alkaa heinäkuun alusta ja jatkuu elokuuhun. Isoapollo on voimakas lentäjä, se lipuu eteenpäin kuin leijuva nenäliina.

Pikkuapollo

Ritariperhonen, yksi Suomen suurimmista perhosista, elää kosteikoissa, kukkaniityillä ja metsän reunassa. Kaaliperhosen siipien pääväri on valkoinen. Koiraalla etusiiven yläpinnan yläreuna ja siiven kärjet ovat mustat. Lanttuperhonen on levinnyt koko Suomeen. Se elelee puutarhoissa, niityillä ja pelloilla. Sen väri on 90 prosenttia valkoinen. Koiraalla voi olla etusiiven keskellä yksi musta täplä, kun naaraalla on kaksi täplää. Naurisperhonen muistuttaa lanttuperhosta. Erotuksena yleisemmästä lanttuperhosesta naurisperhosen takasiiven alapinnalla siipisuonten kohdalla ei ole vihertävää väriä. – Näin tarkkaa on lajien erottaminen toisistaan – on tutkittava ylä- ja alapuolet sekä täplät, värit ja vivahteet.

Kultasinisiivet kuuluvat sinisiipisten heimoon. Niitä on useita kuivilla kedoilla eläviä lajeja, kuten ketokultasiipi ja pikkukultasiipi. Nopsasiipiä on Suomessa 5 eri lajia neljästä eri suvusta. Ne ovat väriltään enemmän ruskeita kuin sinisiä. Lajit ovat ruostenopsasiipi, tuominopsasiipi, jalavanopsasiipi, tamminopsasiipi ja kangasperhonen.

sinisiipiä

Sinisiipiä on 20 eri lajia. Naarat ovat ruskeampia. Koiraat sinisempiä. Hopeatäpläperhosia on 10 eri lajia Etelä-Suomessa. Nähdään kuvia ja kuullaan tarinaa.

Keisarinviitta on mielenkiintoinen täpläperhonen. Se on voimakas ja nopea lentäjä heinäkuun lopusta elokuun alkupuolelle. Siipien yläpinta on kullankeltainen ja mustien täplien kirjoma. Naaras on toisinaan kaksivärinen. Alapuolelta löytyy vihreää. Muista hopeatäplistä poiketen keisarinviitan takasiipien alareunassa ei ole täpliä, vaan pitkiä helmiäisviiruja kuparinvihreällä pohjalla.

Keisarinviitta 

Verkkoperhoset, nokiperhoset, häiveperhonen, karttaperhonen voi kyllä meillä on paljon kesäperhosia! Nämä blogin kuvat napsin Kauko Häkkilän ottamista kuvista, kun hän esitteli perhosia.

Kokousväki kyselee kamerasta ja perhosista esittelijältä