Kolin kansallismaisemat kuljettavat ja ihastuttavat

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Syyskuun alussa 2017 Armonlaakson vaeltajat tekevät syysretken Kolille. Olen mukana retkellä, jota vetävät Tarja ja Esa Anttila. Meitä on 43 henkilön ryhmä. Taivassalon auto, ohjaimissa Jyrki, tuo retkeilijät turvallisesti Kolille. Majoitumme mökeissä ja teemme päiväretkiä.

3.9. sunnuntai

Retkemme alkaa Luontokeskus Ukkoon tutustumalla. Pihapiirissä, ennen luontokeskuksen avautumista, veri vetää meitä kohti läheisiä isoja kiviä ja Pieliselle kurkottavaa maisemaa. Luontokeskuksessa katsomme Kolista kertovan filmin. Historian mukaan 1650 nimi oli Mustarinda, 1670 tuli ensimmäinen asukas, 1750 Korpi-Jaakko perusti Kolin kylän, 1892 Juhani Aho, Venny Soldan Brofelt ja Eero Järnefelt vierailivat Kolilla, 1896 tehtiin ensimmäinen luontopolku laivarannasta Ukkokolille. Kolin kansallispuisto on perustettu 1991 ja sitä on laajennettu 1996. Luontokeskus Ukko on valmistunut 2000. Kansallispuiston tunnuksessa on kaskikoivikko.

Näyttelytiloissa riittää katsottavaa, vaikka venäläisten taiteilijasisarusten Sergey ja Olga Klinovin teosten nimenä on KUN KUKAAN EI NÄE. Pielisen kehitysvaiheet ja paljon muuta löytyy näyttelyn sopukoista.

Katse Ukko-Kolilta Pieliselle

Matka maastoon kohti Kolin huippuja (Ukko-Kolin huippu 347 merenpinnasta, 253 metriä Pielisen pinnasta) alkaa kapuamalla rappusia ylös. Nyt ei voi maisemasta valittaa – Pielinen peilaa taustalla sinisenä, edessä kalliot kumpuilevat kuin pyöreät pallot, joita reunustaa vihreä metsä. Pihlajan punaiset marjat ja hennon koivun keltaiset lehdet antavat lisämausteen. – Harvoin näkee näin kaunista ja jylhää yhtä aikaa! Poutapilvet soutavat Pielisen ja sen saarten taustalla. Ilmankos taiteilijat ovat ajan saatossa ihastuneet ja oleilleet täällä.

Kallioiden muotoja ja Pielisen pintaa

Akka-Kolilta avautuu maisema metsäiseen Lieksaan. Ylhäältä katsottuna metsä aaltoilee vihreänä kuin vastakohtana siniselle Pieliselle. Kansallismaiseman kauneutta! Ihastelun ja ihmettelyn lomassa pidämme pienen evästauon.

Retki jatkuu. Laskeudumme vaaralta alas Mäkränaholle ja kiipeämme ylös Mäkränvaaralle. Kun on päästy pieni matka ylös, hetken kuluttua laskeudutaan alas. Onneksi osaan polkua on rakennettu portaat sekä ala- että ylämäkeä helpottamaan. Punaiset puolukat maistuvat, kun on tauon paikka. Kierretään Uuron kierrosta, jonka varrelle portaita riittää useaan otteeseen. Eero Järnefelt’in kasvokuva on kiinnitettynä korkealle kallion kupeeseen. Täällä hän on katsellut Pieliselle. Uuron kierros päättyy Luontokeskuksen pihapiiriin. Kolin hotellirakennuksen pohjoispäädyn Uhrihalkeamaa suojaa muinaismuistolaki ja siihen liittyy useita tarinoita. Kävelemme alas vaaralta. Pysähdymme laskettelurinteen puolivälissä kulkevalla polulla ihailemaan näkymää. Satamasta linja-auto kuljettaa ruokailijat ravintola Ryynäseen ja muut ostoksille paikalliseen Sale kauppaan. Monipuolinen sunnuntai saa ansaitun päätöksen mökin rauhassa, saunoen ja ruokaillen. Jotkut käyvät myös Pielisessä kastamassa.

Laskettelurinteellä maiseman ihailua

4.9. maanantai

Päiväretkemme alkaa Peiponpellon P-paikalta tavoitteena nousta Mäkrävaaralle. Metsäisen maaston jälkeen tulemme aukealle paikalle, Ikolan aholle. Ahot ovat Kolin kansallispuiston aarteita, jotka periytyvät vanhan maatalouden ajalta, kerrotaan esitteissä. Totta vie aarteelta paikka näyttää. Ahoja hoidetaan niittämällä. Ikolan aholla on varaustupa, jonka seinässä loistaa pieni aurinkopaneeli. Katajapensaiden suojasta löytyy tulipaikka, jota ympäröi penkkirivistö.

Jatkamme metsän suojaan. Kivien kultaama polku nousee enteilevästi ylöspäin. Valtavat kivet sävyttävät vaaran (Mäkrä 307 m) maastoa. Jättiläinen lienee niitä tänne viskonut? Vanhan kartan mukaan täällä sijaitsee Järnefeltin kallio sekä suuri siirtolohkare. Rinne vaaralta järvelle on jyrkkä. Kiire kannattaa unohtaa. Välillä on syytä pysähtyä ja antaa silmien kulkea niin kallioilla ja maastossa sekä järvellä. Vaalea jäkälä ja ruskan punertamat mustikan varvut viihtyvät kallionkoloissa. Hieno paikka evästauolle.

Puro virtaa sammalten peittämien kivien lomitse

Laskeutuminen vaaralta on hankalampaa, onneksi kaikki suoriutuvat mallikkaasti. Tulemme Purolanaholle. Puro virtaa sammalten peittämien kivien lomitse, olemme kuin satumetsässä. Kuljemme vehreän metsän suojaamaa polkua Tarhapurolle. Likolahden rannan läheisyydessä nautimme ja lepäämme grillipaikalla. Läheisellä Pielisen rannalla hiekka aaltoilee lempeästi. Tekee mieli kastaa varpaat, sillä meidän polkumme aaltoili maastossa rajusti ylös ja alas.

Hienosti Jyrki autoineen löytää meidät ja kuljettaa ruokailemaan sekä kaupoille ja majoille. Retkipäivän huipuksi päätän mennä Pielisen aaltoihin muiden mukana. Täysinäinen kuu katseli puiden takaa, kun istuimme illalla ikkunan ääressä.

5.9. tiistai

Tutustumme Herajärven kierroksen varrella olevaan Ryläys -nimiseen paikkaan. Mäkistä maastoa löytyy, mutta ei hätää nämä retkeilijät jaksavat. Mukava, poutainen ja ajoittain aurinkoinen sää siivittää retkeämme. Komeat maisemat avautuvat metsän yli. Olemme korkealla. Pitää olla tarkkana, ettei lähde kierimään rotkoon. Ruskainen mustikkapaikka piristää. Laho ja reikäinen paksu puunrunko polun varrella on kuin kerrostalo asukkailleen.

On ollut nousua, nyt on tauko.

Tulemme Pitkälammen taulun luokse, siinä kerrotaan elämänmenosta Herajärven rannoilla. Kuljemme lehtometsässä. Opastaulun mukaan täällä kasvaa saniaiskasveja kuten kotkansiipi ja harvinainen myyränporras. Rinteiden lehtomaisuus muuttuu hetkessä harmaantuvien havupuiden täyttämäksi. Ryläyksen huipulta avautuu kaunis näköala Kolin vaaroille ja niiden takaa pilkottavalle Pieliselle. Kiviputouksesta on varoitus. Rinne on jyrkkä ja vaarallisen näköinen. (Ryläys on nimensä mukainen kiviputous, jossa on kiviä vieri vieressä vesiputouksen omaisesti. Putouksen korkeus on yli 50 m.) Emme jää putoilemaan, vaan jatkamme kulkua tasaisempaan maastoon. Taukopaikalta löytyy kota ja tulipaikan. Olemme ansainneet lepo- ja eväshetken.

Matka jatkuu tauon jälkeen

Tauon jälkeen maasto muuttuu täydellisesti. Pääsemme kulkemaan suon yli pitkospuilla. Sitten sukellamme metsäpolulle havupuiden huomaan. Pitsiliinat ja vihreä sammal koristavat kiviä polun varrella paluumatkalla. Monimuotoinen maasto ja mielenkiintoiset näkymät muodostivat meille mukavan retkipäivän.

6.9. keskiviikko

Tänään valloitamme Vesivaaran. Polku kiemurtelee ylöspäin metsän suojassa. Aurinko pilkistää puiden takaa, meistä muodostuu pitkä värikäs jono puiden varjojen välissä. Ei tarvitse pitkään kulkea, kun eteen tulee huikea näkymä Herajärvelle. Pieni tauko antaa silmille ja sielulle valtuuden katsella ja nauttia.

Aurinko pilkistää -retkeilijöitä virkistää!

Kallioinen polku jatkuu vaaran reunalla. Punaiset puolukat pääsevät kuvaan ja kulkijan suuhun. Laskeudumme vaaralta kohti Lakkalaa. Kaunis mustatorvisieni seisoo polun varrella. Jätän sen kasvamaan. Kaverit poimivat keltavahveroita. Lakkala on aikanaan ollut pienviljelystila, joka on 1996 liitetty Kolin kansallispuistoon. Sen rakennuksia on kunnostettu vuosina 1997 - 2004. Pihapiirissä laiduntaa lampaita. Tilalla majoittuu lammaspaimenia ja talkooleiriläisiä.

Retkeilijöiden taukopaikka on Lakkalan tilan läheisyydessä aivan Herajärven rannalla. Kasvillisuus on rehevää, punainen huopaohdake nousee muiden yli. Makkarat käristyvät nuotiossa. Eväät maistuvat.

Retkellä grillataan, jotta jaksetaa!

Retki jatkuu. Törisevän suoniityistä on tietoa opastaulussa. Pitkospuut kulkevat suon reunassa.  Meidän polkumme jatkuu suon jälkeen metsään ja nousee loivasti ylös kohti Turusen aution perinnemaisema-aluetta. Paikalla on mies niittopuuhassa. Hän kertoo, miten ahojen kasvillisuutta vaalitaan Kolin kansallispuistossa. Tarinatauon jälkeen retkemme jatkuu. Saavumme Soikkelin varaustuvan luokse. Tuvan läheisyydessä on viinimarjapensaita, joiden punaiset marjat ovat meheviä ja maukkaita sekä laaja niittyalue. Täällä on joku joskus asunut! Mielikuvituksen avulla voi hatarasti kuvitella asukkaiden toimia – omavaraistalous lienee silloin ollut valttia.

Soikkelin pihapiirissä 

Pitkospuita - pieni matka

7.9. torstai

Ennusteissa on sateinen päivä. Lähdemme astelemaan lähimaaston hiihtolatuja. Kulkuväylä on leveä ja ympäröivä mäntymetsä aluksi tiheää. Matkan edetessä metsä harvenee ja muuttuu kivikkoiseksi. Latupohja tuntuu pehmeältä tossujen alla. Olemme Käränkävaaran laduilla. Komea kivi on saanut katolleen joukon pieniä kiviä – lienee retkeläisten keräämiä. Sade saapuu Käränkälammen tuntumaan. Olemme varautuneet pukeutumalla sään mukaisesti. Leppoisa retki raikkaassa, ihonhoitoilmassa antaa kruunun ulkoilulle.

Käränkävaaran ladun varrella

8.9. perjantai

Vietämme kulttuuripäivän. Tutustumme Pielisen Museoon ja Eva Ryynäsen Paateriin sekä ruokailemme Kestikievari Herranniemessä.

Pielisen museon päärakennuksessa sijaitsee näyttely- ja palvelutilat. Pihapiirin laajalla alueella on eri vuosisadoilta olevia pihapiirejä mökkiläisen asumuksesta talonpoikaiseen mahtitaloon. Lisäksi löytyy myllyosasto, metsätyöosasto sekä maatalous- ja palo-osasto. Tutustumme oppaan johdolla alueeseen. Komea hevosponttuu saa huomiomme. Se on ollut apuna uiton eri vaiheissa Lieksanjoen rannoilla.

Pari puotipuksua !

Hevosponttuu Pielisen Museossa

Paateri – Eva ja Paavo Ryynäsen taiteilijakoti saa silmät pyöreiksi ja aistit auki. Miten puu on taipunut näin moneksi!  Opas kertoo teosten syntymisestä sekä Eva Ryynäsen vaiheista taiteilijana. Suurin työ ainutlaatuinen Paaterin kirkko valmistui kesällä 1991. Tämä on paikka, johon kannattaa tutustua.

Galleria kahvilan keskellä

Eva Ryynäsen taidetta taustalla!

Kestikievari Herranniemessä saamme pienen infon talon historiasta ja isäntäparista. Ruoka maistuu ja sitä on riittävästi. Ruokailun jälkeen käymme katsomassa Vuonislahden rannan näkymiä. Loma-Koli sijaitsee suoraan Pielisen vastarannalla.

Syysretkemme Kolilla päättyy. On aika pakata ja valmistautua lauantaiseen kotimatkaan. Tosi mukava ja monipuolinen retki – KIITOS!

Herranniemen kesäkatsomossa!