Raision Rinkan Vaeltajat Pukkipalon reitillä

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Alkusyksyn suvinen sunnuntai - 9.9.2018 - kokoaa vaeltajat Savojärven rannalla sijaitsevalle Rantapihalle. Aurinko paistaa ja metsään tekevi vaeltajien mieli – hyvä niin – metsä parantaa!

Pukkipalon reitti kulkee pääosin Kurjenrahkan kansallispuistossa. Puisto on perustettu 1998 ja sen tunnuksessa lentää kurki.

Vaeltajat kulkevat metsän siimekseen - oranssimerkkejä seuraten.

Sovittuun lähtöaikaan paikalle saapuu 13 henkilöä, osa tuttuja toisilleen osa ei, kaikilla on yhteinen päämäärä – polulle ja jalkaa toisen eteen. On mitä mainioin ulkoilusää. Lähtöpaikalla opastaulut toivottavat tervetuloa ja kertovat ’totuuksia’ seudun kauneudesta.

Hymyilevä puupatsas.

Suunnistamme Pukkipalon reitille. Polku kulkee aluksi Luontopolun kanssa samaa matkaa. Aivan polun reunassa kameraani pääsee ’hymyilevä’ puupatsas.  Luonnon moni-ilmeisyyttä löytyy, kun vilkaisee sivuille. Jalkoihin kannattaa pääosin keskittyä, puiden juuret ja muutama kivi on syytä huomioida, jotta retki jatkuu onnellisesti.

Vaeltajat tauolla

Aurinko kultaa metsän, kun pysähdymme juomatauolle. Vaaleat jäkälämatot peittävät kallioita. Kivistä on ladottu kolmiomaisia torneja, pihlajan lehdet punastelevat, syksy on tuloillaan. Pitkospuita pitkin on mukava edetä ja niitä tälläkin reitillä löytyy. Toiset aika huonossa kunnossa, mutta onneksi kukaan ei ’langennut’.  Komea kyltti kertoo Korvenpojan sillasta vuodelta 1990.

Siirrymme kansallispuistoon, kun poikkeamme Lakjärven laavulle ja nuotiolla lämpiää retkeläisten makkaraeväät. Metsähallituksen virkailijanainen tuo kyselylomakkeen täytettäväksemme. Yhteistoimin kyselyyn löytyy sopivat vastaukset. Tulipaikalla aika kului kuin siivillä. Ympäröivä luonto ja sen tuoma hyvä mieli, antavat tilaisuuden rauhoittumiseen.

Siellä on 'koti'korkealla...

Puiden, pensaiden ja aluskasvillisuuden värien kirjo on vielä loistossa. Punaiset kärpässienet kääntävät katseet puoleensa. Korkealla männyssä on pöllölle viety koti. Yhden puun levyinen ’pitkos’ saa porukan kulkemaan jonossa. Polulla puiden juuret tuovat mieleen maahan upotetut tikapuut, sillä juuret ovat tasaisin välein koholla polun pinnalla.

Pukkipalon aarnimetsä on komea. Kuuset, joiden alimmat oksat ovat paljaita, kohoavat vierivieressä korkeuteen. Koivikon reunassa vihreälehtinen pirteä pihlaja ja pieni kuusi loistavat auringon paisteessa. Muutama askel eteenpäin ja metsä muuttuu. Kauempana seisoo vierivieressä suoria, kapeita ja harmaita runkoja ja aivan polun vieressä on vihreää ’ elämää’.

Suon yli pitkospuut 

Puolukat loistavat punaisina. Ylitämme pienen kallion ja sitten kauniin suon pitkosta pitkin. Voi, että olen ihastunut sekä soihin että pitkospuihin. Tulemme Pukkipalon aarnialueen sydämeen. Kivasti kihartuva, kapea mänty saa huomiomme. Opastaulussa on kuva Varpuspöllön pesästä otsikolla ’Kololinnun koti’. Toinen taulu kertoo, metsäpalo on uuden elämän alku – metsän kehitys alkaa uudelleen. Lahottajasienistä kertovassa taulussa selvitetään vanhojen puiden kätkemiä salaisuuksia. Metsän sisällä puut kilpailevat valosta ja tilasta.

Naurava naama

Liito-oravasta on kuva taulussa, jonka otsikko on Haapa – elämän puu. Haapa on synkkien metsien jalopuu. Huomioni saa koivussa oleva ’naurava naama’ – aivan kuin lehmän pää siinä naureskelee ohikulkijoille. Ohitamme suuren tasaisen kiven, minkä päällä hyvinvoivat kallioimarteet vilkuttavat.  Olemme Pukkipalon ytimessä. Kiipeämme Takaniitunvuorelle, istahdamme kuvioidulle penkille. Hienoa!

Vaeltajat Takaniitunvuorelle

Retkemme jatkuu. Opastaulussa näemme punalakkisen palokärjen ja tekstin Mihin kelot ovat kadonneet? Polku on mielenkiintoinen. Se johdattaa välillä kalliolle. Viittoja ja reittimerkintöjä on tiheään. Maasto on vaihtelevaa. Mutkien kautta saavumme onnellisesti lähtöpaikkaan. Osa porukasta on menossa saunaan. 

Punaisella Pukkipalon reitti

Sunnuntainen iltapäivä on jo pitkällä, kun retkeilijät jättävät Pukkipalon maaston ja palaavat koteihinsa. Hieno reissu - totta vie! Kiitos Pirjo matkaseurasta ja kyydistä!