Täydenkuun aikaan retriittiretkellä

Kuvat ja teksti Kaija Virtanen

Vain kuu, metsä ja hämäryys

Täysikuu on kuunvaihe, jolloin maahan näkyvä eli ’maata katsova’ kuun pinta on täysin auringon valaisema. Kuu näyttää täydenkuun aikaan pyöreältä. Retriitti eli retretti on vetäytymistä ja hiljentymistä. Teema ohjaa retriittiä.

Perjantaina 15.2. klo 18 rinkkalaiset kokoontuvat kaupungintalon luona ja lähtevät kimppakyydein Kuhankuonon suuntaan retriittiretkelle teemana talvinen luonto.

Siellä kaukana taivaan kannella on kuu

Kuu valaisee hämärtyvää iltaa, kun saavumme Rantapihalle. Kävelemme ensin läheiseen rantaan. Katseet taivaalle. Siellä erottuu kuun lisäksi muutama tähtikuvio, kun oikein tarkkaan tuijottaa.

On mietinnän aika...

Arvuuttelemme, mistä tietää, suureneeko näkyvissä kuu vaiko pienenee. Kun kuun eheämpi kaari ( on a-kirjainta kuvaava, kuun näkyvä osa pienenee (=ab nehmen eli ottaa pois) ja kun kaari on ) eli (zu nehmen eli lisääntyä) kuun näkyvä osa suurenee.  Kuun kaari on nyt kasvavan puolella ja on jo melkein täysi. Almanakan mukaan täysikuu on 19.2.

Hiljaa on hetki itselle ...

Retriitti on hiljentymistä. Olemme hiljaisia, vain lumen ’narina’ kuuluu, kun kenkämme koskettavat lumista maastoa. Luontoteeman mukaisesti keskitymme helmikuisessa illassa kuuntelemaan luontoa ja itseämme. Ei ääniä – vain meidän hengityksemme ja sydäntemme sykkeet. Luonto ympärillämme on melko äänetön.

Meitä on monta, mutta kuvaan sain vain muutaman..

Hetken mietiskelyn ja taivaalle tuijottelun jälkeen siirrymme hiljaisina askeltaen lumista polkua Pukkipalon suuntaan. Otsalamput sammutettuina näkee hyvin kulkea, sillä kuu valaisee sopivasti lumisen maiseman. Puiden oksilta lumet ovat pudonneet. Onneksemme joku toinenkin on täällä kulkenut.  Näin meidän on helpompi asettaa askeleemme polun lumisille muhkuroille.

Jälkiä lumessa - täällä jossain lienee muitakin!

Savojärven rannalla jäämme katselemaan ja kuuntelemaan. Pari meistä heittäytyy pitkäkseen lumihankeen. He antavat siten itselleen luvan olla ja nauttia.  Tutkistelu- ja miettimistauon jälkeen kuljemme samaa polkua takaisin Rantapihalle.

Ulkotulen ääressä juomme lämmintä mehua ja syömme nuotiomakkaraa. Kuulemme Helvi Juvosen runon vuodelta 1955 – Katso pohjoista taivasta ja Ilpo Tiihosen runon vuodelta 1984 – Kuutamossa jyrähtelee järvenselkä. Yhdessäolo tulen äärellä päätetään lauluun ’ Meill’ on metsässä nuotiopiiri’.

Rantapihan tulipaikan tunnelmaa

Metsän siimeksestä palaamme seestyneinä ja hyvillä mielin kaupungin valojen luokse. Ajotien varrella on muutamia valaistuja taloja, mutta ihmiset ovat sisätiloissa. Paluumatkalla yksi jänis loikkasi ylittäen tien autonvalojen edestä. Muut metsän asukkaat eivät tällä retkellä näyttäytyneet.

Kiitos! Mukavan retken jälkeen on hyvä painaa pää tyynyn ja uinailla unten maille.

Valoja ja varjoja helmikuisesa metsässä