Polkuja kansallispuistoissa heinäkuussa 2019

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Retkisuunnitelma

Tutustutaan viikon aikana niihin puistoihin, mitkä sopivat ajoreitin ja majoitusten varrelle. Kohteiksi valikoituivat Kolovesi, Linnansaari, Petkeljärvi, Riisitunturi ja Leivonmäki.

Sunnuntaina 7.7. aamulla varhain sisareni Kirsti tulee Kaarinasta luokseni. Retkelle tulee mukaan myös Leena Liedosta. Näin kolmen naisen voimin lähdemme valloittamaan kansallispuistoja.

Aamun sää on sumuinen. Lämpömittari näyttää 9 astetta - onneksi plussaa. Matkan edetessä sää muuttuu. Aurinko pilkistelee pilvien lomasta. Klo 8.30 lämpöasteita on jo asteita 12. Pysähdymme kahville Vierumäen Matkakeitaalle.

Aurinko ja pilvet seuraavat matkaamme. Maitohorsmien sinipunaiset rivistöt kukkivat tien varrella. Pientä ihmettelyä – Lintutarhan mainoksessa on kuva karhusta! Pieni sadekuuro ropsahtaa. Valkorunkoisia, solakoita koivuja peilaa pilvisen taivaan kuvioissa. Kamerat seisovat tien varrella, mutta eivät kuvaa meitä.

 

Enonkosken Kievariin menossa...

Ollaan jo iltapäivän puolella, kun saavumme majapaikkaa – Enonhovin Kievariin. Rauhallinen perhehotelli Enonkosken kirkonkylässä lupaa hotellin esite. Majoitumme ja ruokailemme kievarissa.

 

Kiviä ja taas kiviä

Nahkiaissalon luontopolku (3.3 km) Koloveden kansallispuistossa kutsuu. Polku on kuorrutettu puiden juurilla. Siellä täällä valtavat kiven lohkareet reunustavat polkua. Lisäksi maastosta löytyy korkeuseroja. Komea paikka katsella ja kulkea. Autossa istumisen jälkeen jalat saavat erilaisen jumpan – pohkeissa tuntuu. Kievarin saunassa vaivat häviävät. Yläkerran huoneessa yöuni maistuu.

Maanantaina 8.7. aamupuuron ja kahvin jälkeen retkeily jatkuu. Ajelemme autolla 35 km Oraviin. Sieltä on venekuljetus vuonna 1956 perustettuun Linnansaaren kansallispuistoon. Venesatamassa kuvalliset opastaulut kertovat saaresta otsikoilla; Saimaan alkuasukas, Haapa – elämän puu, Mennyt elää Linnansaaressa ja Luonto kaipaa hoitoa. Perinnemaiseman hoitotoimia on näkyvissä, sillä luonnon nurmikkoa on niitetty ja muutama talkoolainen on työn touhussa.

Lähdemme kiertämään saareen merkittyä 10 kilometrin polkua. Sateen uhka on ilmassa, joten pukeudumme sen mukaisesti. Metsäinen polku vie saaren sokkeloissa kivisille reunamille. Pidämme evästauon ja istumme Linnavuoren kallioilla. Näköalassa ei ole moittimista. Sadepilvet ovat purjehtineet muualle, joten kivien ja juurien lomassa on hyvä kävellä.

Kallioilta kuljemme alavampaan maastoon. Rehevät saniaiset, muutama kaunis Maariankämmekkä sekä useita valtavia kiviä. Jotkut kivet ovat suuria ja teräviä kuin kirkon tornit. Tasaisia kiviä koristaa sammalkuvioinen pitsiliina. Perpulanluhta ’an on varattu paikka telttailijoille. Jatkamme matkailunähtävyys paikaksi merkittyyn Torppaan. Laaja, kukkien ja heinäkasvien valloittama niittyalue ympäröi torppaa. Ovi on auki. Tutustumme sisätiloihin. Jostain syystä tulee lapsuuden aika mieleen. Torpassa on esillä lakanoiden ’kaulaus’ puut, voin separointi ’välineet’ ja katon rajassa reikäleipien kuivaamista varten ’vartaat’.

 

Torpan pihamaalla on vehreää

Vielä kilometri ja olemme Sammakkoniemessä eli venesatamassa. Sataman kahvilassa juomme kahvit ja odotamme klo 14 paluumatkalle lähtevää venettä. Busteri täyttyy matkustajista. Pelastusliivit ylle ja vene kaartaa saarten ja kivien lomasta onnellisesti Oravin satamaan.

Majapaikan läheisyydestä löytyy vanha, historiallinen kivisilta. Tutustumme läheiseen luontotupaan ja hienoihin hiekkaveistoksiin. Veistoksissa riittää ihmettelemistä. Miten kaikki kiemurat ja muodot on saatu hiekasta syntymään?  Hiekkaveiston EM-kilpailut ovat olleet Enonkoskella 27.6. – 30.6.2019.

Hiekkaveistosten hienoutta

Majapaikassa on ruokana kalakeittoa ja Raili emännän tekemiä karjalanpiirakoita. Illan päätteeksi saunaan ja taas uni maistuu.

Tiistaina 9.7. sää on sumuinen ja lämpötila vain 10 astetta plussalla. Syömme monipuolisen ja runsaan aamupalan. Emäntä Raili kertoo sekä talon että omaa historiaansa. Talon on 165 vuotta vanha, Raili on huomattavasti nuorempi. Raili on syntynyt Enonkoskella, asunut ja opiskellut mm. Pariisissa. Lapset ovat viisaita. Toiseksi vanhin kuoli, kun aortta repesi. Raili on sekä opettaja että kokki. Hän on kirjoittanut Enonkosken historiaa ja muistoja lehtiin. Mielenkiintoinen persoona – hän jaksoi olla ystävällinen ja palvelualtis, vaikka liikkuminen näytti vaikealta - jalat eivät olleet terveet.

Kierroksemme jatkuu Petkeljärven kansallispuistoon. Puisto on perustettu vuonna 1956 ja sijaitsee Pohjois-Karjalassa aivan Venäjän rajan tuntumassa. Moottoritie Joensuun ohi ja vielä on 60 km Ilomantsiin. Hirvivaara- merkki, vaikka tien varren metsä on kovin tiheää. Mahtaako hirvi edes sopia kulkemaa puiden välissä? Ennen Ilomantsia loistaa viitta 4 km Jerusalemi. Voi hyvänen aika, että Suomessa on tuokin paikka!

Puolen päivän jälkeen käydään ruokakaupassa ja ruokaillaan. Ajellaan Möhkön tietä, käännytään Petkeljärven tielle. Suorarunkoista mäntymetsää ja hiekkatietä – iltapäivän maisema!  Oinasjärvi jää vasemmalle. Petkeljärven tien molemmin puolin on vettä. Ajelemme kannaksella!

Majoitumme Petkeljärven retkeilykeskukseen. Vielä on päivää jäljellä. Lähdemme tutustumaan Harjupolkuun (3.5 km). Maisemassa ei ole moittimista. Polun alussa opastaulussa orava ja karhu toivottavat ’Tervetuloa Harjupolulle’. Polku kulkee mannerjään ja sen sulamisvesien muovaamassa maisemassa.

Matkan edetessä tauluista voi lukea: Mannerjää peräytyy – harjut syntyvät, Suppa umpeutuu, ’Harjujen rakenne, Harjut puolustusasemina ja Terävälakinen Korkeasärkänharju.

Polkua on hyvä astella ja ihastella luontoa. Täällä silmä lepää ja mieli rauhoittuu. Korkeasärkänharju on hieno paikka. Harju kapenee välillä ja taas levenee. Tauluissa pyydetään kulkemaan polulla, jotta herkkä harjuluonto säilyisi mahdollisimman luonnontilaisena.  Valkoinen lumpeenkukka tervehtii järvessä. Harjupolku on 2 km ja se kävellään edestakaisin.

 

Harjupolulla kuvaaja ja kuvattava

Harjupolku ja Kuikan kierros ovat osaksi ristikkäin. Lisää opas tauluja: Paiste rinne ja varjo rinne -asiasta sekä Kuikasta. Kuikka on tyypillisesti kirkkaiden harjuvesien lintu. Aivan pienille lammille kuikka ei asetu. Se tarvitsee pitkän kiitoradan lähtiessään lentoon. Arvaa supan koko ja Sotahevosten kenttätallit – taulut saavat meidät myös pysähtymään.

 

Kapenee, kapenee - pitää kääntyä takaisin

Retkeilykeskuksessa on esillä paljon hienoja kuvia perhosista, kasveista ja eläimistä. Lisäksi on lehtileikkeitä ja kuvia talvisodasta Petkeljärvellä. Illalla rentoudumme rantasaunan löylyissä ja järven pehmeässä vedessä.

Keskiviikkona 10.7. retkeilymme Petkeljärvellä jatkuu. Kuikan kierroksella pitkospuut ohjaavat suon kohdalla reittiä. Lakat eli hillat loistavat melkein kypsinä. On pakko kyyristyä ja maistaa. Metsässä on valloittavan vihreää. Mustikat, puolukat ja muu aluskasvillisuus rehottaa mäntyjen lomassa. Muutama koivu on saanut kääpiä koristeeksi. Välillä kuljetaan harjulla. Polulta löytyy kasapäin hiekan lisäksi pyöreitä, eri kokoisia kiviä.

 

Hillan hehkua

Puolenpäivän aikoihin olemme Petkeljärven historiasta kertovan taulun luona. Siinä kerrotaan, että kansallispuiston tarina alkaa jo 1800-luvulla. Ajatus suojelusta syntyi jo ennen sotia. Asukkaat ovat olleet aikaansa edellä – hyvä! Näin meillä on mahdollisuus todella hienoihin luontoelämyksiin. Taulussa Ainutlaatuiset harjumme kerrotaan, että harjut ovat koko maapallolla harvinaisia luonnonmuodostumia. Ne ovat osa arvokasta, suomalaista luonnonmaisemaa ja tärkeä elinympäristö monelle uhanalaiselle eliölle. Esi-isillemme harjut olivat tärkeitä asuinpaikkoja ja kulkureittejä.  Ilmankos harjulla on hyvä olla ja hengittää historiaa huokuvaa harjun tuoksua.

 

Voiko olla viehättävämpää?

Iltapäivällä poikkeamme Suomen itäisempään kylään eli Möhköön. Pyöräretkellä nähtiin Mörkö patsas ja nyt mennään Möhkö nimiseen kylään. Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä, sananlasku tulee mieleen, kun makustelee Möhkö -nimeä. Möhkö sijaitsee Ilomantsissa. Siellä on mm. ruukkimuseo, savottakahvila Manta, kylätalo Ruajetupa. Kävelemme alueella ja pistäydymme Mantassa, mikä sijaitsee laivassa. Emme jää kahville, sillä paikalle on tulossa syntymäpäiväjuhlijoita. Kesä 2019 on Möhkön esitteen mukaan täynnä ohjelmaa mm. teatteria. Möhkön ruukkipäivän teema on raja. Akkoja Vappaa ’ta on vietetty kesäkuussa. Hauskoja nimiä ja paljon ohjelmaa. Esite on kyläyhdistyksen laatima.

Torstaina 11.7. on vuorossa Hiidenportin vuonna 1982 perustettu kansallispuisto. Jylhät maisemat muistuttavat jossain kohdissa Hossan maisemia. Kansallispuiston sydän on jylhä Hiidenportin rotkolaakso. Ikiaikainen piilopaikka kertoo esite. Muinoin Hiisi pakeni asumaan salon sydämeen. Myöhemmin Hiidenportin salot olivat etäisiä riistamaita. Karu ja vaikeakulkuinen seutu ei houkutellut pysyvää asutusta. Alueella on ollut yksi asuttu paikka Kovasinvaara.

Kovasinvaaralla on taulu, jossa kerrotaan paikalla asuneiden Antin ja Anna Majan tarinaa. Kun lukee tekstin ja katsoo edessä näkyvää niittyä, voi kuvitella pikkuisen vuoden 1938 eloa ja sen aikaista elämää. Kartan näköala merkki on paikallaan Kovasinvaaralla. Nyt ketoa koristavat kurjenpolvet, apilat, päivänkakkarat, huopaohdakkeet, kissankellot, näkyy myös uljas maariankämmekkä.

 

Tässäkin pitää pysyä polulla!

Polku jatkuu vaaralta alas suon syleilyyn, jossa hillat hehkuvat ja valkoiset niittyvillat aaltoilevat pienessä tuulessa. Pitkospuut antavat suolla turvaisan kulkutien. Polkuja on moneen lähtöön. Tarkkana pitää olla, että pysyy suunnitellulla reitillä. Hyvin on reitit merkitty eri värein. Pysähdymme ja evästämme Kitulanlammen laavulla.

Tauon jälkeen kuljemme rotkon toiselle puolelle puista kävelysiltaa pitkin. Järvessä kukkivat keltaiset ulpukat ja valkoiset lumpeet. Edessä on korkeita kallioita, suuria kivenlohkareita ja mahtavat näköalat alas rotkoon. Jos ei kestäisi korkeita paikkoja, nyt voisi huimata!

 

Poikasia pesässä aivan polun varrella

Poikkeamme Iso-Oravijärven laavulle. Laavun edessä on kaunis valkoapila’matto’ ja katolla kuikuilee valkovatsainen, pullea lintu. Retkemme jatkuu. Polku kiemurtelee isojen kivien välistä ja aivan rotkon reunan tuntumassa. Onneksi on isoja mäntyjä, joista voi kapeassa paikassa ottaa tukea.

Porttilammen laavulle tulemme klo 17 aikoihin. Sitten tulee kivistä polkua ylöspäin eli vaikeutta löytyy. Nyt voi katsella rotkoa sen toiselta puolelta. Onneksi ovat rakentaneet vaijeriaitaa rotkon reunalle. Pieni matka laskeudutaan myös laudasta rakennettuja portaita. Portaiden jälkeen vasta tuleekin mielenkiintoinen paikka. Vaijeriaita tekee Z-mallista kuviota ja ohjaa näin kulkijat kallioiden toiselle puolelle. Huh! Oli todella keskittymisen paikka!

 

Hymyilyttää....

Onnellisten tähtien alla selviämme polun loppuosasta ja tulemme auton luokse – paikkaan, josta kierroksemme Hiidenportin kansallispuistossa alkoi.

Perjantaina 12.7. aurinko paistaa. Aamiaisen jälkeen majapaikkamme eli Hiidentorpan nuori emäntä kertoo paikan historiasta. Levänneinä ja hyvillä mielin jatkamme kohti Posiossa sijaitsevaa Riisitunturia. Riisitunturin kansallispuisto on perustettu 1982. Talvinen Riisitunturi tarjoaa komeaa tykkylumimetsää. Me olemme liikkeellä kesällä, jolloin tunturissa kulkija pääsee ihailemaan Yli- ja Ala-Kitkajärven muodostamaa Euroopan suurinta lähdettä, tietää kansallispuiston esite.

Säätila suosii – plus 9 asetta- kun jatkamme matkaa Vuokatti Sotkamo suuntaan. Tie on suora. Hiekkatien jälkeen tulee päällystettyä pintaa. Välillä näkyy kaunista havumetsää, välillä hakkuualueita ja siltoja yli kirkkaiden vesien. Peura katseli meitä hiekkatien reunassa.

 

Hiljainen kansa on valloittava

Päivä on edennyt lounasaikaan, kun pysähdymme Suomussalmella. Hiljainen kansa – Valtatien 5 kummajainen – saa huomiomme. Hiljainen kansa on lähes tuhatpäinen joukko turvepäisiä, erilaisiin asuihin puettuja hahmoja pellolla. Valon ja tuulen osuessa sopivasti joukko alkaa liikehtiä. Tuuli hulmauttaa heinähiuksia ja vaatteet ovat rytmikkäässä liikkeessä kuin hahmot olisivat eläviä. Esitteessä kerrotaan, että turvepäät esiintyivät Helsingissä kesällä 1994, kun Kainuun maakunta esittäytyi Senaatintorilla. hahmoja oli varattu 1200, mutta Tuomiokirkon portaille mahtui vain 700. Hiljainen kansa pystytettiin yöllä. Se sai kahtena päivän paljon huomiota. Poistaminen tapahtui myös yöllä ja kansa tuotiin takaisin Suomussalmelle.

Ruokailemme Niittytupa-ravintolassa. Luonnottaren lounasbuffetissa saa nauttia makujen sinfoniaa luonnon helmasta kerätyistä aarteista, lupaa esite. Aika hyvin tieto piti paikkaansa. Jälkiruuaksi haimme Niittykahvilan puolelta letut hillon kanssa. Paikan astiat kiinnittivät huomiomme. Lautaset olivat poikkileikattuja puun runkoja ja jälkiruoka tarjoiltiin päreen päällä. Lautasella oli ensin voipaperi ja ruoka paperin päällä.

 

Suopursujen takaa

Täysinäinen vatsa ja kiva kohde matkan varrella antoivat hyvän olon, kun Riisitunturia ei vielä näkynyt. Varovainen piti ajaessa olla, sillä porot tykkäsivät kulkea samaa tietä kuin me. Vahinkoja ei onneksi sattunut. Illansuussa majoitumme ja ehdimme vielä ulkoilemaan. Autossa istumisen rasitus pitää heittää maastoon, jotta uni tulee ja rentouttaa kropan.

Lauantaina 13.7. kuljetaan Riisin Rietas nimistä reittiä. Säätila 10 plusasteen tuntumassa. Eräässä taulussa on Riisitunturin Rietas tarina: Kirjassaan Suomen Sveitsissä (1932) Antero Nuutinen kertoo paikallisten asukkaiden uskomuksista seuraavaa: Riisitunturin tienoilla, etenkin sen itärinteellä, tavattoman jylhässä naavakuusikossa Matokorven ja Soilinvaaran juurella oli jo kymmeniä vuosia kummitellut ’Riisitunturin Rietas’. Kansan arvelun mukaan nelisenkymmentä vuotta sitten tapettu, löytymättä jäänyt mies siellä huhuilee kulkijoiden jäljessä. Huh heijaa! Onneksi meitä hän ei ainakaan seurannut niin, että olisimme huomioineet.

Riisitunturissa näkyy paljon alastomia kuusia, oksat taipuneina maata kohti. Ruohokanukan ruskeat silmät tuijottavat useissa paikoissa polun varrella. Metsäkurjenpolvien kukista toiset ovat kirkkaita toiset aivan haalistuneita. Onkohan maaperän kuivuus syynä väriin? Kaunis ja punainen, pieni lintu hyppelee edellämme. Lintujen laulun tahdissa kiipeämme ylös tunturille. Vaatimaton taulu varoittaa kulkijoita: Astellessasi Riisin huipulla varo tallaamasta pientä sinivihreää tunturiliekoa. Ne eivät valmista lisääntyäkseen siemeniä, vaan tuottavat lukemattoman määrän hyvin pieniä itiöitä.   

 

Katse etäisyyteen Riisitunturilta

Oravanmarjat kukkivat. Leveä kuusi seisoo reitin varrella. Sitä kutsutaan Tapion pöydäksi, sillä se kasvaa leveyttä pituuden sijaan. Muinaiset suomalaiset uhrasivat erikoisen näköisen kuusen ääressä metsän kuningas Tapiolle osan pyyntikauden ensimmäisestä saaliista. Tapion puoleen käännyttiin etenkin ennen suurriistan metsästystä.

Puolukat kukkivat. Tunturin rinteellä sinnittelee tunturikoivuja. Polulle on tuotu hienorakeista kiveä. Puolen päivän aikaan olemme ylhäällä. Katse hapuilee kauas horisonttiin. Tunturissa tuntee avaruuden voiman. Polku kiemurtelee rinteiltä alaspäin. Risteyksissä on hyvin viittoja. Aavalla aukealla pitsikuvioisen kiven vierestä löytyy taulu. Luonnonantimet -otsikolla. Jo tuhansia vuosia sitten edessä aukeavien kuusikoiden kätköissä ja rinnesoiden laitamilla kuljettiin metsällä, marjassa ja sienessä. Viime vuosituhannen puolivälin tienoilla niittykulttuurin kukoistaessa saavuttiin Riisitunturin heinämaille pitkäkin matkan takaa hakemaan karjalle talvirehut.

 

Sammal, suo, vesi ja metsä...

Polku vie meitä tunturilta alaspäin. Paksut ja kiemuraiset mäntyjen oksat melkein kutittavat, kun etenemme polulla. Kapea puro solisee, kun ylitämme sen sillalta. Puro on nimeltään Riisijoki läheisen kyltin mukaan. Kaatuneet kelot antavat mahdollisuuden jalkojen leputteluun. Pitkospuita pitkin ylitämme suoniityn. Keskellä niittyä pitkospuiden varrella seisoo hatara rakennus, jossa lukee Riisinsuon Niittylato.

 

Tapion 'uhri' pöytä

Soilunlaavulla nautimme eväitä ja lepäilemme, sillä retki tunturissa jatkuu. Ylitämme melkein puuttoman Soilunvaaran. Opastaulussa Vaarojen reunoilla kerrotaan: Vaarojen kosteassa ilmanalassa suon muodostuminen on nopeampaa kuin alavilla mailla. Viettävät ja ohutturpeiset rinnesuot kärsivät vähäsateisina kesinä veden puutteesta. Salaatinvihreä siniheinä, harjastukkainen tupasluikka ja nakkimainen paakkurahkasammal ovat kuivuuden sankareita, jotka kestävät rinnesoilla vallitsevia ääreviä olosuhteita.

Maisemaa, jota katselimme..

Aika kuluu kuin siivillä. Kello lähentelee jo 18, kun kierroksemme Riisin Riettaalla päättyy. Monipuolinen ja hieno kierros – hyvä me!

Sunnuntaina 14.7. heräämme Posiolla Lomakeskus Himmerkin tuvassa. Ravintolan makoisan aamiaisen jälkeen suuntaamme kohti Leivonmäen kansallispuistoa. Puisto on perustettu 2003 ja se sijaitsee Joutsassa Keski-Suomessa. Majoitumme kansallispuistossa sijaitsevaan Himman Torppaan. Torpan 200 vuotta vanhoista hirsistä veistetyt tupa ja kamari ovat viehättäviä. Tulee mieleen lapsuuden koti, vuonna 1914 valmistunut hirsirakenteinen talo.

 

Näkymä lintutornista

Lähdemme iltalenkille. Torpan vuokraaja lupaa lämmittää pihasaunan. Ajelemme Kirveslammin p-paikalle ja kierrämme noin 2 km pitkän Kirveslammin kierroksen. Polku on helppokulkuista metsämaastoa. Opastauluissa kerrotaan suotyypeistä, suokasveista ja suolinnuista. Pidän pitkospuista ja taas saan niillä kulkea. Kiipeämme vuonna 2012 rakennettuun lintutorniin. Sieltä on ilta auringon loisteessa kiva katsella ympäröivää suota ja pientä järveä.

Majapaikan pihasaunan löylyt ovat kirpeät, mutta kaikesta huolimatta – ah niin ihanat!

Maanantaina 15.7. valmistamme itse aamiaisen. Puuroa koristaa mansikat - retkeilyn riemuja. Suuntaamme Leivonmäen puiston Selänpohjan p-paikalle. Kierrämme ennen kotimatkaa 4.5 km pituisen Harjunkierroksen. Harjulla kasvaa isoja mäntyjä. Kivet ovat komeita. Muutamat kivet ovat kuin valtaistuimia. Niitä pitää tietysti kokeilla. Vaaleat poutapilvet kerääntyvät taivaalle ja peilaavat kuvioitaan veteen. Heinäkuinen, suomalainen kesä on sitä ’jotain’!

 

Aamiainen Himman Torpassa

Poikkeamme Harjunreitiltä Joutsniemeen. Polulta näkyy vettä molemmin puolin. Kuljemme aika korkealla. Joutsniemen osuus on 700 metriä ja se päättyy kapeana, vihreän kasvillisuuden valtaamana veteen. Ihailemme ja palaamme samaa polkua takaisin. Maisema muuttuu, kun kääntää kulkusuunnan.

 

Polku päättyy, pitää palata takaisin

Kotimatkalla poikkeamme Syötteen kansallispuiston luontokeskuksessa kahvilla ja ostoksilla. Puistoesite tarttuu mukaan – voi olla, että sinne käy jossain vaiheessa retkemme!

Yhteenvetona – saimme nähdä ja kokea erilaisia puistoja ja majapaikkoja – saimme paljon hyviä ja mieluisia luontokokemuksia – kiitos Suomen luonto ja kesä – kiitos matkakaverit Kirsti ja Leena!

 

Pitkospuiden varrella kukkii