Kerttulan luontopolulla

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Kerttulan luontopolku kulkee Kerttulan urheilukeskuksen, Friisilän Verstaiden ja Kuuanvuoren muodostamassa ’kolmiossa’. Luontopolun kiertämisen voi aloittaa useasta kohdasta. Lähden polulle Kerttulasta.

 

Kerttulassa viitta ohjaa luontopolulle

Lumeton tammikuu antaa mahdollisuuden kävellä paikoissa, joissa lumisena talvena on latu. Nyt on ainoastaan pieni jäädytetty lumikasa Kerttulan jäähallin ulkonurkalla. Patikoijalle tänään on mitä parhain ulkoilukeli – aurinkoa, tyyntä ja pikkupakkasen kovettama maa.

Polku sukeltaa aluksi mäntyjä, kuusia ja katajia kasvavaan havumetsään. Pehmeä, neulasten peittämä polku antaa kivan tunteen astella. Sammaleiset kalliot ja kivet reunustavat hetkittäin polkua. Luonnosta kertovia tauluja on polun varrella. Ensimmäinen kertoo, miten metsälampi muuttuu vuosien kuluessa suoksi. Aluksi kelluva rahkasammal kasvaa lammen reunoilta keskustaa kohti. Sitten sammaleen päälle leviää suo- ja muita kasveja. Kymmenen vuoden kuluessa lammen paikalla on suo.

Pitkät männyt kurkottavat auringon valoon.

Seuraavasta taulusta voi lukea männyn historiasta ja iästä. Mänty voi kasvaa 400 vuotta vanhaksi. Mänty vaatii valoa ja hoitoa, muutoin varjossa viihtyvä kuusi syrjäyttäisi sen. Tänään pitkät männyt kurkottavat kohti korkeuksia ja saavat hienosti aurinkoa latvuksiinsa.

Polun varrella kannatta pysähtyä tarkastelemaan lähimaastoa. Eri muotoiset, kalliosta aikanaan irronneet lohkareet tuovat mieleeni isot sokeripalat. Vieressä litteä, pyöreäreunainen kivi on kuin ohuella täytteellä varustettu hampurilainen, sillä kivessä näkyy vaakasuora halkeama – vain majoneesi puuttuu.

 

Tästä entisen pellon poikki kohti metsää..

Metsäisen maiseman jälkeen tulee niittyä. Pitkospuut auttavat kosteana kautena niityllä kulkemisessa. Tänään maa on kuivaa. Opastaulu kertoo metsittyvästä pellosta, mikä mahdollistaa monipuolisen elinympäristön useille eläimille.  

Entisen pellon jälkeen Luontopolku-viitat ohjaavat kulkijan hetkeksi metsän siimekseen. Kunnes tulee valoisa niittykasvien ja pitkospuiden värittämä osuus. Saniaiset -taulussa metsäalvejuuri ja kallioimarre ovat pääosassa. Kallioimarteesta tulee mieleeni jokamiehenoikeudet, sillä sen saa ottaa vain metsänomistajan luvalla.

 

Raksstan kulkea pitkospuilla...

Pitkospuinen polku jatkuu. Auringon säteiden kultaamat koivujen rungot loistavat. Polun varren heinäkasvit hohtavat kullan keltaisina. Metsäpuiden tuholaiset – koivun mantokuoriainen, kuusen tähtikirjaaja ja kirjanpainaja puhuttavat seuraavassa taulussa.

 

Moikkaus näille 'hatuille'..

On mukava välillä kyyristyä ja katsoa kannon juuressa ’asustaviin’ kääpiin. Niiden nimiä en tiedä, mutta jotenkin ne aina kiehtovat. Mustikan vihreät varret ovat vielä ilman lehtiä ja marjoa, mutta kohti kesää mentäessä niiden ulkomuotoon tulee muutos.

Kuusi saa kunnian olla seuraavan taulun aiheena. Pintajuurinen kuusi saa otteen vain maan ohuesta pintakerroksesta ja kaatuu herkästi myrskyssä. Kuusen käpyjen suomut ovat oravien, hiirien ja myyrien herkkua. Käpytikka tykkää myös suomuista.

Polku jatkuu aivan metsän reunassa. Vasemmalla puolella kohoaa korkea kallio ja oikealla pilkottaa peltoa puiden takaa. Valkearunkoinen, aivan suora koivu on päättänyt kasvaa keskellä polkulinjaa, joten kulkijoiden pitää sitä väistää.  

Linnut ja pöntöt taulusta saa tietoa, miten pönttö kuuluu asettaa puuhun. Hyvä ripustustapa on huomioida puun kasvu. Suomessa on lähes kolmekymmentä pöntöissä pesivää lintulajia. Aurinko jaksaa paistaa, vaikka ollaan jo pitkällä iltapäivässä. Pari puuhun kiinnitettyä pönttöä olen täällä havainnut - ehkä niitä on maastossa lisää.

Lehdot ovat reheviä ja hyväkasvuisia metsämaita kertoo seuraava taulu. Kielo, sini- ja valkovuokko ovat lehtometsien varhaisia kukkijoita. Maassa sinivuokkojen vihreät lehdet pilkottavat iloisesti muiden kasvien ruskeansävyisten lehtien lomasta. Taikinamarja, lehtokuusama ja pähkinäpensas kasvavat myös lehdoissa. Kaikki polun varren pensaat näyttävät samanlaisilta, sillä niiden lehdet ovat vielä piilossa pieninä silmuina.

Aurinko paistaa edessä, joten käännyn ja otan kuvan polun varrelta, josta juuri kävelin. Puiden rungot loistavat. Valoisuus tuo mieleen keväisen tunnun, vaikka eletään lumetonta tammikuuta.

Rinteessä kasvaa Pirilän isännän istuttamia tammia ja lehtikuusia kertoo seuraava taulu. Tammi on Varsinais-Suomen maakuntapuu. Monille jyrsijöille tammen terhot ovat tärkeää ravintoa. Käärmeet taulun kohteena ovat kyy ja rantakäärme. Onneksi ne eivät ole tänään hereillä.

 

Vahvaa metsää...

Kun polku nousee ylös metsään, tulee näkyviin tauluja, joissa näytetään paikkoja, millä korkeudella merenpinta on ollut ajanjaksolla 1300 eKr – 4900 ekr eli ennen nykyistä ajanjaksoa. Mielikuvitus ei käsitä, miten nuo merkit voivat olla totta. Muinaisranta – taulu tietää, että nykyinen tila ei ole pysyvä. Maa kohoaa edelleen hitaasti ja Pohjanlahti kapenee. Muinaisrannan pyöreät, isot kivet ovat pukeutuneet vihreään sammalasuun.

Muisnaisrannan sammalpeitteisiä kiviä

Poikkean Kuuanvuorelle. Polun voi kiertää myös alempaa kapuamatta vuorelle. Kuuanvuorelta näkee kauas. Huonokuntoinen näkötorni on turvallisuussyistä purettu. Kallion kupeesta löytyy muistolaatta, jos on teksti: Venäjän keisarin käskystä rakennettiin Suomenlahden pohjoisrannikolle Krimin sodan vuosina 1854 – 1855 optinen lennätin sotilaskäyttöön. Tällä paikalla sijaitsi Raision lennätin eli telegrafiasema lähimpien naapuriasemien ollessa Turussa ja Nousiaisissa. Paikka henkii historiaa ja on samalla kaunis, helposti saavutettava kalliovuori.

 

Näkymä Kuuanvuorelta

Keskustelen paikalla olevan pariskunnan kanssa. He nauttivat niin polusta kuin edessä näkyvästä maisemasta. Jatkan takaisin merkitylle reitille. Ihailen kallion ja kivien kaaria. Männyt kasvavat ja kohoavat korkeuteen.  Männyillä on vahva pääjuuri, mikä tunkeutuu syvälle maahan. Näin suurikin mänty pysyy pystyssä, vaikka kivien koloissa.

Reitti jatkuu metsässä. Ilman saastumisesta kertova taulu on saanut pintaansa graffitikuvioita. Liikkeellä on ollut myös sen alan harrastajia. Lopputulos on aika suttuinen – ei taiteellinen. Metsässä kulkee muitakin polkuja. Luontopolku -viitat ja merkinnät osoittavat risteyksissä suunnan.

 

Aaltoja kallion pinnassa

Kalliossa jalkojen alla näkyy kivat kuviot aivan kuin aallot – kivessä on aaltomaiset painaumat. Vilkaisu sivuille tuo silmiin kauniin kallion, jossa katajapensas loistaa sammalpeitettä korkeampana. Pari pientä mäntyä on löytänyt kasvupaikan kallionkoloista. Aurinko jaksaa valaista, vaikka kello lähenee jo iltapäivä kolmea.

Kangasmetsä taulu valistaa. Ympärillä levittyy mäntyä kasvava kuivapohjainen kangasmetsä. Katajat ja pihlajantaimet muodostavat pohjakerroksen, kanervat ja puolukat varvikon. Pohjakerroksessa kasvaa sammalia ja jäkäliä. Alempana kosteammalla yleistyvät kuusi ja mustikka. Kun on lukenut tekstin, kannattaa katsoa tarkemmin ympäristöön ja samalla havainnoida muistin sopukoihin taulun sanoma.

 

Tuulilanketo

Jatkan merkittyä reittiä, kunnes tulen tutulle Tuulilankedolle Friisilään. Keto viehättää. Raisionjokilaakson luonnonsuojelijoiden talkooporukka hoitaa ketoa vuosittain. Näin ketokasvit ja komeat katajat pysyvät kuosissa. Vesi valuu kalliolta kuin pieni vesiputous. Avokallion historiasta kertovasta taulusta selviää, että Varsinais-Suomen kallioperän ikä on noin 1300 – 1700 miljoonaa vuotta. Kallioiden siirrokset ja vajoamat näkyvät selvinä porrasmaisina muodostumina kallioperässä.

Vesiputous polun varrella

Tuulilankedolla tapaan nuoren naisen. Hän on tutustumassa Raision ulkoilumahdollisuuksiin, sillä hän on vasta kuukausi sitten muuttanut Maskusta Raisioon. Kerron hänelle Raision ulkoilureiteistä.

Polku jatkuu. Yksi Luontopolku opasviitta on ripustettu männyn oksiin. Hieno idea. Sieltä se näkyy, eikä ole helposti tuhottavissa. Viitan takaa häämöttää jo Kerttulan liikuntakeskuksen juoksuradat.

 

Näinkin voi opasviitan ripustaa

Taulu nro 20 kertoo katajasta. Kataja on sypressikasveihin kuuluva hidaskasvuinen havupuu. Kasvitieteellisesti katajan ’marjat’ eivät ole marjoja, vaan yhteen kasvaneiden emilehtien muodostamia käpyjä. Ensimmäisenä vuotena ne ovat vihreitä ja vasta toisena ne saavat sinisen värin. Raision kaupunki on nimennyt katajan nimikkolajikseen.

 

Kivinen 'kirkko' näkyy...

Polun varrella iso mänty on saanut seurakseen valtavan, kirkkoa muistuttavan kiven lohkareen. Viitat ohjaavat kulkijan ohi kuntoportaiden. Aikaisemmin polku kulki maastossa, johon kuntoportaat rakennettiin. Nyt on hyvin tasapainossa keskenään niin kuntoportaat kuin luontopolku. Kiitos sovittelusta kuuluu kaupungin liikuntatoimen ja Raisionjokilaakson luonnonsuojelijoiden tekijöille!

Tämän sunnuntaisen patikointini aikana harjoitin myös selän venytystä keräämällä luontoon kuulumattomat eli roskat. Luontopolulta ei niitä juurikaan löytynyt, mutta matkalla kotoa Kerttulaan ja takaisin ’saalis’ oli aikamoinen.