Patikkaretki Ruissalossa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Lokakuinen sunnuntai tarjoaa patikointiin sopivan sään, kun rinkkalaisten ripeä joukko lähtee toteuttamaan toimintasuunnitelmaan ja jäsentiedotteeseen merkittyä retkeä. Retken vetäjä Tarja on käynyt etukäteen kulkemassa reitin. Hän on hoitanut myös muut ohjattuun retkeen kuuluvat valmistelut. Lähtöpaikalla hän jakaa Ruissalon reiteistä; Kansanpuiston reitti ja Kuuvan reitti, Turun kulttuurikuntoilu esitteen.  Retkemme alkaa Honkapirtin parkkipaikalta ja suuntautuu Kuuvan reitille.

Ruska hehkuu ..

                                                

Olemme aikaisin aamulla liikkeellä. Syksy on värittänyt niin aluskasvillisuuden kuin puiden lehdetkin. Alkumatkalla muutama sadetippa putoilee pilvistä. Onneksi sade menee nopeasti ohi. Puiden juuret ja polun havuneulaset ovat kosteina petollisen liukkaita. Tasapainoilua ja katsomista välillä myös jalkoihin – hyvin selviämme myös kallioisista paikoista.

Metsäinen kohta on myös kiehtova

Ruissalossa kohtaa vanhoja, pystyyn kuolleita puiden runkoja sekä eläviä ’mahtipuita’. Samalla katseella näkee myös kauniita, valkorunkoisia ja solakoita koivuja. Pitkospuut ja puiset askelmat ohjaavat kosteissa ja vaarallisissa kohdissa. Polku kääntyy välillä kalliolle. Kostealla säällä kalteva kallio on liukas. Pitää katsoa tarkkaan, mihin astuu – ainakin, kun polku viettää vinosti alaspäin. Hyvät haltijat ovat meille armollisia ja antavat meidän kulkea kompuroimatta eteenpäin.

Luontopolku on hyvin merkitty. Avaran kallion jälkeen sukellamme metsäiseen maastoon. Kulkijoiden kirkkaat syysasut loistavat kivasti polun tiheimmissä kohdissa. Tasaisen jälkeen nousemme taas ylös kohti kalliota. Nopea vilkaisu polun reunaan. Sammal on kuorruttanut kiville vihreän värin. Loistavaa luonnon taidetta!

Kalliolle kukkuralle...katsomaan ei asumaan.

Palkinto nousemisesta odottaa ylhäällä. Taivaan ja maan välissä meidän patikointiryhmä vetää keuhkoihin raikasta ilmaa. Edessä näkyy meri, ylhäällä taivas on sininen ja jalkojen alta löytyy vankka, kivinen kallio. Männyt ja pienet ruohikot värittävät keltaisen ruskeina kallion koloja. Aurinko tuo mukavia varjoja metsän takaa.

Retkemme jatkuu. Laskeudumme alas kalliolta. Polun reunassa laakea iso kivi on tumman vihreän sammaleen peittämä. Pienen matkan päässä polun varrella suuri, sokeripalan muotoinen kivi on jäänyt komeilemaan metsän reunassa. Onkohan jättiläinen jättänyt sen siihen?

Mukava on pehmeällä polulla astella.

Ruskeansävyiset, puista pudonneet lehdet sävyttävät polun. Ihmeellisesti haarautunut vanha puun runko, jonka yksi haara on jo vihreän sammalnukan peittämä, tuo esille luonnon monimuotoisia piirteitä. Koivuista on jo melkein kaikki lehdet pudonneet maahan, joten valkearunkoiset, kapeat koivut ovat kuin isoja tikkuja polkumme varrella. Taaempana loistaa auringon valossa myös isoja, keltaisia, syysasuisia koivuja.

Luotopolun varrella on luonnosta kertovia opasteita. ’ Suo siellä – vetelä täällä’ taulusta voi lukea, miten suokasvit valtaavat yhä enemmän alaa metsäkasvillisuudelta. Metsä alkaa soistua. ’Tuulten armoilla’ taulu kertoo, miten mänty on sopeutunut elämään kuivilla kasvupaikoilla. Saaristokallioilla kamppailevat männyt ovat matalia, käkkyrärunkoisia ja paksuoksaisia sisupusseja.

Kuuvannokan kalioilta avautuu Airiston selkä. Meren tuoksua en tavoita ylös kalliolle, mutta pienellä mielikuvituksella tuoksun voi tuntea. Etenkin, kun Airiston aalloilla olen aikanaan veneillyt. Värit vavahduttavat. Pieni pihlaja punertaa siniharmaan kallion reunalla. Valkearunkoinen koivu kantaa uljaana kauniin keltaisia lehtiään. Kova tuuli taikka pakkanen ei ole vielä riisunut koivun keltaista pukua. Mäntyjen tumman vihreät neulaset tuovat vastakohdan koivuille.

Kalliot ovat muotoutuneet ajan saatossa ja meren myrskyissä. Rantavedessä joutsen hoitaa poikastaan. Kuuvannokan kallioilla pidämme evästauon.

Maisemassa ei valittamista 

’Käpyä kupuun’ opastaulu kertoo kaluttujen käpyjen kohtalosta. Orava ja myyrät kaluavat kävyn kaikkein perusteellisemmin. Tällöin kävystä jää vain ranka ja kasa käpysuomuja. Käpytikka käsittelee ateriansa hätäisemmin. Usein se syö kävystä vain pienen osan. Käpylinnut pääsevät siemeniin käsiksi vääntämällä käpysuomut halki ristissä olevalla koukkunokallaan. Pöytätavat kullakin! – on taulun loppulause.

 ’Saniaisia’ taulusta voi lukea. Rehevänkosteassa metsän painanteessa voit aistia mennyttä aikaa. Nykyään kasvavien saniaisten varhaiset sukulaiset peittivät maapallon kosteita alueita sankkoina metsinä satoja miljoonia vuosia sitten.

 ’Pehmeitä neulasia’ taulun sanoma vie lukijan lehtikuusen tarinaan. Sen loppulause kertoo, että lehtikuuset vaihtavat neulasensa joka vuosi, samaan tapaan kuin lehtipuut lehtensä. Siksi lehtikuusen neulasissa leiskuvat syksyisin myös ruskan keltaiset värit.

Ohitamme myös taulun ’Viiksiniekka saapui Suomeen’. Siinä on tietoa linnusta nimeltä viiksitimali. Se on eräs tuoreimpia lintumaailman maahanmuuttajia. Lintu on satunnaisesti pesinyt Ruissalossa. Tämän taidokkaan pesänrakentajan voi havaita helpoimmin talvisin, jollin se kiertelee hakemassa ravintoa mm. Krottilanlahden rantaruovikossa.

Aurinko paistaa. Retkemme päätteeksi pienet venytykset niin jalkoihin kuin koko kroppaan ovat paikallaan. Reipasta menoa etenimme ja samalla ehdimme havainnoida Ruissalon hienoa luontoa.

Kiitos Tarja! Kiitos osallistujat! 

Ps. Minulle kertyi yli 15 tuhatta askelta 10,7 kilometrin matkalla!