Haltin kierto - Rinkan kantoa suurtunturien seudulla

Teksti ja kuvat: Satu Eklund

Tämän kesän vaelluksella meitä oli neljä kaksijalkaista ja yksi nelijalkainen otus. Vaellukselle varasimme aikaa 10 päivää ja tarkoituksena oli lähteä Norjan puolelta Guolasjärveltä Haltitunturin takaa, kiertää Halti, nousta sen huipulle ja palata sitten toista reittiä takaisin Guolasjärvelle. Neljän henkilön aikataulut saatiin sovitettua mainiosti tämän vaelluksen toteuttamiselle. Saavuimme Kilpisjärvelle vähän eri kyydeillä jo 1.8. jolloin varustukset käytiin yhdessä läpi ja 2.8. pidettiin välipäivä, jolloin seuruueestamme halukkaat kävivät Saanan huipulla. Suunnittelemallamme vaellusreitillä ei olisi ainuttakaan puuta, ei edes tunturikoivikkoa, vaan pelkkää avotunturia.

Haltitunturi - näkymä Suomen puolelta

Keskiviikko 3.8.

Lähtöpäivän aamuna ahtasimme pikkuhuyndayn täyteen ja lähdimme huristelemaan Norjaan. Kilpisjärveltä Guolasjärvelle on ajomatkaa noin 130 km. Norjan Birtavarren kylältä alkoi nousu merenpinnan korkeudesta yli 800 metriin pitkin Guolasjärven serpentiinimutkaista kivitietä. Tiellä ei ole talvikunnossapitoa ja se on monen kertoman mukaan heinäkuisin vielä osittain lumen peitossa. Tie oli nyt elokuussa kuitenkin vallan ajettavassa kunnossa ja oli jännittävää nähdä parkkipaikalla Haltitunturi sen Norjan puolelta. Patikoimme vain muutaman kilometrin eteenpäin ja jäimme telttailemaan puron luokse Guolasjärven puolivälin tuntumaan. Telttapaikaltamme näkyi vielä kaukana tunturinreunalla kiemusteleva Guolasjärven tie.

Guolasjärvi ja alkumatkan puroja

Torstai 4.8.

Toisena päivänä taipaleemme jatkui Suomen ja Norjan välisen poroaidan tuntumaan noin 9 km verran. Aamutaivaalla liiteli kotka. Tämä päivä oli hankala pukeutumisen kannalta. Välillä satoi hetken ja sitten auriko paistoi hyvin lämpimästi. Piti pukea ja riisua tilanteen mukaan ja pysähdellä säätämään vaatetusta ja rinkkaa. Valitsemamme reitin varrella oli paljon pieniä lampia ja järviä ja puroja meni sinne tänne ristiin rastiin. Päivä ei ollut suunnistuksen kannalta helppo ja maasto oli kaikille uutta ja outoa. Saimme otettua suunnan kohti kaukaista tunturia ja sen lumilaikkua. Kapustarinnat piippasivat haikeasti pitkin matkaamme. Kanervikoissa kasvoi paljon erilaisia tatteja ja kehnäsieniä. Nelijalkainen vaellusvahvistuksemme pinkaisi ensimmäisten porojen perään ja vauhti oli kova. Norjan puoleisen Pihtsusjoen tuvan lämpömittari näytti +12 astetta vielä iltapäivällä. Jatkoimme tuvan luota vielä muutaman kilometrin eteenpäin poroaidalle. Aidasta löytyi muutama sopiva alituskohta ja niin pääsimme jo toisena yönä leiriytymään kotosuomen maankamaralle. Kaukainen tunturi, jonka lumilaikusta olimme aamulla saaneet hyvän suunnan, osoittautui Govvdosgaisiksi, tunturiksi jonka olen halunnut huiputtaa jo vuodesta 2011. Huonot tai pilviset kelit eivät ole kuitenkaan antaneet tilaisuutta sen huiputtamiseen. Ehkäpä minua huomenna onnistaa?

Pihtsusjokilaaksoa ja taustalla Govvdosgaisi

Perjantai 5.8. Govvdosgaisilla

Aamu oli kirkas ja pilvetön ja saimme herätä aivan upeasta maisemasta. Tänään oli tarkoitus edetä vain vähän eteenpäin ja keli suosi ehdottomasti myös Govvdosgaisin huipulla käymistä. Pieni ryhmämme jakautui hetkeksi kahteen, kun kaksi meistä lähti Govvdosgaisin huipulle ja muut jäivät vielä nauttimaan kauniista maisemasta ja tulivat myöhemmin perässämme. Tein Govvdosgaisin alarinteellä kukkalöydön; tunturikatkeroja, joita olen päässyt näkemään viimeksi Kevolla vuonna 2007.

Govvdosgaisin huipulle pääsi parhaiten kurun viereltä, joskin sitä reunusti pitkän matkan ajan melkoinen rakkakivi, joka hidasti kulkua. Pikkurepun kanssa oli kuitenkin kevyt edetä. Rinteellä lensi pulmunen, jollaista en ole koskaan ennen nähnyt, mutta mikään muukaan lintu se ei voinut olla. Tunturin laella kiveä oli vähemmän ja siellä oli helppo kävellä nopeammin. Laella on muutama lampi. Tunturilta näki kauas joka suuntaan ja myös sen, missä suunnissa juuri silloin satoi. Yksi sadepilvi lähtestyi myös uhkaavasti Govvdon huippua ja se ehtikin viilentää ilmaa ja kastella paitaani. Sade kuitenkin lakkasi ja ilma lämpeni nopeasti uudelleen ja kivillä laskeutuessa oli jo uudelleen kuuma. Ruokatauon jälkeen jatkoimme taivaltamme vielä muutaman kilometrin verran Biggosjärvelle, jonka luo pystytimme leirimme. Järvellä oli jonkun kalastajan vene, joka oli kuitenkin hörpännyt vettä talven jälkeen.

Näkymä Govvdosgaisilta Haltin suuntaan

Lauantai 6.8.

Heräsimme Biggosjärvellä uuteen kauniin selkeään aamuun, eikä pilviä ollut lähimainkaan. Jakauduimme myös tänään kahteen eri patikkaan, kun kaksi joukostamme halusivat mennä Haltin tuville ylittäen Pikkuhaltin, joka myös Etuhaltina tunnetaan. Minä päätin jäädä tunturin kiertäjien seuraan. Jostakin kerääntyivät pilvet ja muutaman tunnin päästä taivas oli melkoisen pilvinen ja keli uhkasi muutamalla pikku pisarallakin. Tunturin ylittäjät olivat tuvilla paria tuntia aikaisemmin. Me tunturin kiertäjät olimme jämähtäneet puroa ylittämään ja parin tunnin lounastaukoa pitämään.

Aamu Biggosjärvellä

Havahduin ensimmäistä kertaa näkemään tunturissa saniaisia! Jäin tätä näkemääni kovasti ihmettelemään, mutta sen jälkeen huomasin niitä monin paikoin muuallakin. Pikkuhaltin etukärjessä oli erityisen suuria ja muhkeita saniaisia, eivätkä ne tuntuneet kuuluvan tähän kiviseen ympäristöön laisinkaan, vaan johonkin kaukaiseen lämpimään muinaisuuteen. Haltin juurella on kaksi tupaa. Teltalle ei kivisessä maastossa ole juurikaan paikkaa, ellei halua jäädä selvästi yli kivenheiton tuvilta. Yö tuvassa oli tämän vaelluksen ensimmäinen.

Tunturikatkero

Sunnuntai 7.8. Suomen katolla

Lähdimme kiipustamaan Haltin huipulle heti aamupalan jälkeen. Aurinko paistoi kuumasti ja kiivetessä pysyi lämmin puserossa, joten oli vähennettävä puseroita. Näimme etelän suunnasta lähestyvän tumman pilven ja sateen, joten nousu oli kuin kilpajuoksua sadetta ja sumua vastaan, jotta laella voisi jotain nähdäkin. Sumu oli jo aamulla peittänyt ylimmän huipun muutamaan otteeseen, mutta nyt huipulle päästyämme oli hetken verran selkeää. Maisemia ehti katsella Suomen ja Norjan puolelle ja molemmat huiput, sekä Halti että Norjan Halditshokka, tulivat nyt katsastettua. Tuli aika valua alas rinnettä ja voi riemua kun alkoi paluumatkalla sataa. Se hidasti kummasti vauhtia, sillä kivet olivat sateen jälkeen erittäin liukkaita. Taukoilimme vielä tuvalla ja odottelimme sateen taukoamista, mutta päätimme vielä illaksi kävellä 11 kilometrin päähän Pihtsusjärven tuvalle. Iltapäivä oli pilvinen ja polku hyvin märkä ja välillä satoi vähän, mutta ei koko aikaa. Päätimme Pihtsusjärvelle saavuttuamme jäädä tuvalle nukkumaan ja siellä oli paljon muitakin kulkijoita piilossa märkää ja tuulista säätä.

Haltin laella - kiviä riittää 

Maanantai 8.8. - Sataa ja tuulee

Pihtsusjärven tuvalle saapui vielä yhden aikaan yöllä uutta väkeä koiran kanssa. Tuvassa olisi nyt kaksi koiraa. Kaksi toisilleen vingahtelevaa koiraa, kuuma tupa ja unentulon viipyminen patistivat minut ulos telttaan nukkumaan loppuyöksi. Jospa ulkona nukkuisi paremmin? Tuuli oli kova ja sadekin pieksi välillä telttaa. Uuden aamun keli ei ollut kovinkaan rohkaiseva. Satoi ja tuuli kovin ja sitä se oli melkein koko loppupäivän. Matkaa oli kuitenkin jatkettava kohti seuraavaa tupaa. Lähdimme myöhään aamupäivällä kohti Somasjärveä ja Kopmajoen tupaa. Maisemia ei Pihtsusujärven ja Kopmajoen tupien välillä ehditty ihastella, sillä kylmä tuuli piiskasi meitä kulkemaan eteenpäin. Vain muutama rusinan mittainen tauko pidettiin, mutta rinkat nostettiin pian jo uudelleen selkään. Puolivälissä taivalta sadeasukin petti ja päästi veden läpi. Pari tuntia sai kävellä melkoisen uitettuna. Tämä olikin niitä harvoja kertoja, kun sade pääsi kastamaan sadevaatteiden läpi. Oli kuitenkin mukava tietää, että pian pääsee tuvan lämpöön kuivattelemaan varusteita.

Somasjärven seitakivi

Illalla sade hellitti ja paistoi aurinko. Helikopteri toi neljä kalastajaa Kopmajoelle, mutta he pystyttivät teltat kivenheiton päähän tuvasta. Itse hyödynsin aurinkoisen illan siten, että pesin hiukseni ja vähän pikkupyykkiä. Tupa oli täynnä märkää roipetta, kun sadevaatteiden lisäksi myös rinkat olivat sadesuojista huolimatta kastuneet. Sateeton ja aurinkoinen ilta houkutteli ulos ja pystyttämään teltan yöksi, vaikka tupaankin olisi mahtunut nukkumaan. Illalla oli tämän reissun toisten lettukekkereiden aika.

Kopmajoen upeaa harjumaisemaa

Tiistai 9.8.

Tänään märkien tavaroiden kuivatus jatkui ja oli aikaa levätä ja kävellä lähimaastossa, sillä tänään ei ollut tarkoitus kävellä muutamaa kilometriä enenpää. Muutamat meistä teimme pienen päiväretken Valtijoen suuntaan ja joen varren mahtavalle harjujonolle. Päiväretki sai riittää niiden maisemien ihailuun.

Tiimimme Kopmajoen tuvalla

Kävelimme illalla vielä noin 4 km matkan Norjan puolen Somashyttalle. Tuuli oli kova ja loppumatkasta alkoi tulla vilu, jos jäi paikalleen. Matkalla oli Suomen puolella poroaita, jossa oli ylityskohta merkityn reitin kohdalla ja sen jälkeen tuli valtakunnan raja, jossa oli keltainen rajapyykki ja muutamia tuttuja keltaisiksi maalattuja kiviä. Somashytta ei olekaan Norjan tavanomainen oranssinkeltainen tupa, vaan ruskeanharmaa ja sisältä viihtyisä porontaljoineen ja koristehyllyineen. Tuvassa oli kamiina, jota ei voinut tehokkuudellaan kehua, eikä siellä ole kaasuliettä, kuten Suomen puolen tuvissa. Ruoan sai kokata sisällä ihan omaa kaasukeitintä käyttäen. Tuvalle poikkesi illalla vielä kaksi suomalaista maastopyöräilijää, jotka kertoivat polkeneensa Guolasjärveltä tänne. Polku on kuulemma koko matkan tasaista ja poljettavaa mönkijäuraa.

Keskiviikko 10.8.

Nukuimme Somashyttalla niin pitkään, että lähdimme jatkamaan matkaa vasta vähän ennen puolta päivää. Kapustarinnan haikea piippaus saattoi meidät matkaan. Merkitty reitti olisi ollut Guolasjärven parkkipaikalle asti tasaista mönkijäuraa, mutta poikkesimme parin kilometrin jälkeen omalle kivikkoisemmalle maisemareitille. Tämä reitti on maastoltaan hieman hankalampi, mutta mönkijäuraa lyhyempi ja suorempi autoille. Norjan puolelta on mahtava näkymä Suomen kolmanneksi korkeimmalle tunturille, Ridnitshokkalle. Ylitimme Rahpesjoen sen kivikkoisesta ja kuivasta kohdasta ja kävelimme hetken joen uomassa. Oma polkumme vei kohti Nealgejärveä, jonne lopulta pystytimme väsyineinä telttaleirimme. Reittimme kulkee nyt aivan Haltitunturin tuntumassa loppumatkan.

Torstai 11.8.

Ridnitshokkan tunturi

Aamulla satoi räntää! Oli myös hyvin vilpoisen tuntuinen aamu, ei kuitenkaan pakkasta, mutta lämpötila oli käynyt kyllä hyvin lähellä nollaa yön aikana. Pääsimme lähtemään aikaisin päivän taipaleelle ja polkumme nousi ylös viimeiselle, kiviselle osuudelle. Polulla oli paikoin vähän rakkakiveä, mutta ei liikaa eikä kyllästymiseen saakka. Tämän reittivalinnan myötä Haltitunturi oli koko loppumatkan vasemmalla puolellamme ja pääsimme näkemään Haltia "koko rahan edestä", kuten usein totean kun jotain näkee tai kokee oikein urakalla koko päivän ajan. Matkalla sataa ropsautti räntää vielä uudelleenkin, mutta sen jälkeen ilmanala lämpeni ja hetkittäin oli jopa hyvin kuuma. Reittimme ohitti Haltin takana olevat kaksi järveä, Haldecazajärven ja Huotnasjärven. Pysyttelimme järvien pohjoispuolella ylärinteillä, jossa oli hyvä kävellä. Viimeisen lounastauon pidimme vielä ennen parkkipaikkaa, kun pari sataa metriä sitä ennen oli vielä viimeinen puro, eikä parkkipaikkaa nähnyt kun istui alas nurmelle. Edessä olisi vielä muutaman tunnin ajomatka, joten oli tankattava sapuskaa vielä kerran, että jaksaa ajaa tai istua kyydissä.

Lounastauko Guolasjärven tuntumassa

Varasimme vaellukselle 10 päivää, mutta kävelimme suunnittelemamme reitin lopulta 9 päivän aikana. Oli mukava vaeltaa välillä pienessä ryhmässä, kun yleensä olen matkassa isännän kanssa kahdestaan. Mukana oleva koira toi hupia ja toisinaan harmiakin vaelluksemme aikana. Jännittävä tunturinrinteillä kulkeva Guolasjärventie piti vielä ajaa alas merenpinnan tasolle, eli noin 800 metriä laskeutumista. Huomasin ajoissa vastaan tulevan autonkin ja jäin sitä levennykselle odottamaan. Vastaan tuli myös joitakin lampaita. Kilpisjärvelle on aina mukava palata ja siellä voi lepuuttaa mieltänsä ja vaelluksesta rasittuneita jalkojaan ennen ruuhka-Suomeen ja arkeen palaamiseta.
* Pihtsusjärvi on toiselta nimeltään Kapustarintajärvi. Näin ollen Pihtsusjoki on Kapustarintajoki. Nimensä järvi lienee saanut sen muodosta, sillä järvi on kovasti kapustan eli lusikan mallinen.