Kaija Virtanen
Suunnitelma – kuljetaan viidessä päivässä neljässä
eri kansallispuistossa. Reitin varrelle sopivat Lauhanvuori,
Kauhaneva-Pohjankangas, Salamajärvi ja Isojärvi.
Sunnuntaina 11.6. matkamme alkaa aamulla klo 8.30.
Ajelemme ensimmäiseen puistokohteeseen eli Lauhanvuoren
kansallispuistoon. Puisto sijaitsee Kauhajoen ja Isojoen rajalla
Etelä-Pohjanmaalla. Pilvet kulkevat taivaanrannalla ja antavat auringolle
tilaa. Muutama tummempi pilvi yrittää tulla eteen, mutta poutapilvet ottavat
tällä kertaa voiton. Alkukesän hehkuva vihreä tervehtii tien varrella. Radiossa
soi ’kortit kertoo kohtalomme’ sitten ’ hän rokkia rakastaa ja’ … laulaa Tuula
Amberla. Voikukkien keltainen vana koristaa pellon reunaa. Olemme jo Kiikassa
tienviitan mukaan. Miten sattuikaan, kun Kiimajärven kylätalon kohdalla
radiossa soi ’niin mahtava peräsin ja pulleat purjeet’.
Ulkolämpötila on +18 astetta. Poikkeamme kahville
Kiikoisten ABC:lle. Pieni tauko on välillä tarpeellinen. Matkamme jatkuu. Ennen
Laviaa korkeat kallioleikkaukset reunustavat tietä. Lehmiä on laitumella.
Makkaramäki, Vihteljärvi – Suomi on täynnä kivoja paikannimiä. Kankaanpäässä
ohitamme keltasävyisen puukirkon. Auton tuulilasiin laskeutuu muutamia
sadepisaroita, kun etenemme kohti Kauhajokea. Komeat maalaistalot antavat
vaihtelevasti kumpuilevalle ja tasaiselle maisemalle viljavan ja rikkaan
meiningin. Alkaa Etelä-Pohjanmaa, kun kello on 11.30. Sitten Muurahainen -
tienhaarasta käännymme ja ajelemme 5 km Lauhanvuoren kansallispuiston P-paikalle
näkötornin luokse. Perillä autonmittari näyttää 240 ajokilometriä.
Parkkipaikalla on Lauhanvuoresta kertovia
näyttötauluja. Esimerkiksi tällaisia: ’Lauhanvuori
tarjoaa geologiasta kiinnostuneelle paljon nähtävää. Kallioperä on harvinaista
hiekkakiveä. Kaivolampi on kirkasvetinen suppalampi keskellä karua
jäkäläkangasta. Supat syntyivät jääkauden loppuvaiheessa. Rinteiden isot
kivenlohkareet ovat rapautuneen peruskallion jäljelle jääneitä ytimiä’.
Toinen taulu kertoo: ’Vesi kiertää Lauhassa. Lauhanvuorella sataa paljon, sillä mereltä
tulevat saderintamat pysähtyvät vuoren rinteisiin. Ilmamassat jäähtyvät ja
kosteus tiivistyy sateeksi. Sadevesi imeytyy nopeasti rinteisiin ja painuu
läpäisevän hiekkakiven läpi syvälle pohjavedeksi’.
Kiipeämme korkeaan, harvinaisen vankkaan ja vahvaan
nelikulmaiseen torniin. Portaat kiertävät tornin sisällä – suojassa. Näköalat
ovat komeat. Tornissa on tauluja, jotka kertovat eri suunnissa näkyvistä
paikoista. Luontotorni seisoo Lauhanvuoren laella, joka on Länsi-Suomen korkein
paikka – 110 metriä Pohjanmaan lakeuksien yläpuolella ja merenpinnasta 231
metriä. Itse tornin korkeus on 22 metriä. Käytiin korkealla, eikä pelätty. Hyvä
me!
Pienen ihmettelyn jälkeen jatkamme maastoon. Alussa
on pieni matka luontopolkua. Opastaulun mukaan vuoren laella kasvusto on
vehreämpää kuin rinteillä eikä hallakaan ole ulottunut laelle. Ilmankos polku
puikkelehtii tiheän kasvuston lomassa. Poikkeamme polulta avarampaan
metsämaastoon ja suunnistamme Kaivolammelle.
Luonnosta kertovat taulut kutsuvat lukemaan. Kun lukee
tekstin ’Seisot Lauhanvuoren korkeimmalla
rannalla’- katsoo vaistomaisesti maisemaan. Rantaa ei näy, sen voi maaston
muodoista kuvitella. Toinen taulu kertoo, miten vesi muovasi rinteitä. ’Rantavallit, joilla nyt seisot, kiertävät
Lauhanvuorta kehämäisesti portaitten tapaan. Muinaismeren myrskyaallot
muovasivat ne kivistä, sorasta ja hiekasta. Tuuli on paikoittain kasannut
vallien päälle lentohiekkaa dyyneiksi’. Kuljemme leijuen ja hyvillä mielin
hiekkadyynejä aaltoilevasti alaspäin etenevää polkua kohti Kaivolampea. Kaunis
mäntymetsä on kasvanut hiekan päälle.
Varpaat Spitaalijärvessä |
Monipuolinen ja mielenkiintoinen Lauhanvuori jää
taakse, kun suunnistamme Kauhaneva-Pohjankangas
kansallispuistoon. Puisto sijaitsee Kauhajoen ja Karvian kunnissa
Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan maakunnissa. Ajamme Salomaan P-paikalle. Aluksi
on kiva tutkia puistosta kertovia opastauluja. ’Puistoa hallitsevat karut mäntyvaltaiset kankaat sekä laajat avoimet
nevat. Kansallispuiston suot ovat lajistoltaan erityisen arvokkaita –
hienompana helmenään Kauhaneva’. Tulimme puistoon Kyrönkankaan museotietä. Sen
historiasta taulu kertoo ’ Kyrönkankaan
kesätie Hämeenkyröstä Korsholmaan eli Suomesta Pohjanmaalle on 1500 luvulta peräisin
oleva valtatie. Se on ollut yksi valtakunnan pääteistä ja aikanaan ainut
kesäaikaan kuljettava yhteys Turusta Vaasaan’. Historiallinen, huimaavan mielenkiintoinen
retkemme jatkuu…
Suot ovat mielestäni hienoja paikkoja katsella ja
kulkea niille rakennetuilla pitkospuilla. Aloitamme Salomaalta ja suuntaamme
Kauhalammelle. Kauhaneva on mykistyttävä. Suota, suota vain jatkuu, kun katsoo
eteenpäin tai sivuille, vasta kaukana taivaanrannassa näkyy tummana metsää. Pitkospuut ovat leveät, niitä pitkin on
hyvä edetä. Muutama mänty, kukkivat hillat ja suopursut ihastuttavat polun
varrella. Yhdessä opastaulussa kehotetaan kuuntelemaan ja katsomaan. Lisäksi kuvassa
on piirros pitkospuilla makaavasta miehestä. Me kuuntelemme ja katselemme,
mutta emme asetu makuulle – olemme naisia!
Mutkittelevien pitkospuiden ohjaama polku tulee
Kauhalammelle, mikä näyttää enemmän järveltä kuin lammelta – vau! ’Seisot
Kauhanevan suurimman vesialtaan reunalla, johon vettä kertyy ainoastaan
sadannan kautta (ombrotrofinen). Kauhanevalla on yhteensä lähes 200 vaihtelevan
kokoista vesiallasta, allikkoa’ lukee taulussa.
Kun suon ja vesialtaiden lumosta selvitään, tullaan Kauhasillalle, josta polku jatkuu Kyrönkankaan museotietä, jota pitkin on tässä sallittua kävely ja pyöräily. Yksi pyöräilijä tuleekin vastaan. Kierrokseen kului pari tuntia, vaikka matkaa oli vain 5 km. Näimme hurmaavan, tuoksuillaan huumaavan Kauhanevan suopuiston!
Tässä kohdassa pitää ja saa kiittää Rinkan
majaisäntä Pentti Mirttiä, sillä hän antoi vinkin Kauhanevasta, kun kuljimme
Rinkan kevätretkellä Kangenmiekassa.
Sunnuntai-ilta on jo pitkällä, kun tulemme etukäteen
varattuun yösijaan eli Helmin Kortteeriin Kauhajoelle. Helmi on ystävällinen,
elämää nähnyt nainen. Saamme yläkerrasta sievän keittiön ja kauniin huoneen
yösijaksi. Pieni ulkoilu läheiselle kaupalle ja saunominen majapaikassa saavat
meidät raukeina lepoasentoon ja untenmaille.
Maanantaina 12.6.aamulla ensin laukut ja kassit
autoon ja sitten tilatulle aamiaiselle. Sinisävyinen, aistikkaasti sisustettu
kahvila-ravintola herkullisen aamiaispöydän kera saa veden kielelle ja
makuhermot herkiksi. Ensivaikutelma ei pettänyt – söimme täydellisen, hyvältä
maistuvan aamiaisen, johon kuului mm. uunissa haudutettua mannapuuroa.
Yöllä on satanut, kun jatkamme matkaa klo 9,
lämpöasteita on 14 ja pilvet pitävät sateen sisällään. Suora, tasainen tie
johdattaa kohti Seinäjokea. Matkan edetessä tasaisuus häviää. Tuulimyllyjä ja
isoja maalaistaloja vilahtelee maisemassa, kun tulemme Ilmajoelle. Säätiedot
lupaa sadetta. Mukava tienvarsimainos ’Hinaus ja tuuppaus’ saa huomiomme. Kello
10 uutisissa kerrotaan hallitusyhteistyön arvoista, kun Jussi Halla-ahosta tuli
Perussuomalaisten puheenjohtaja.
Kyyjärvellä käydään ostoksilla, sillä seuraavassa
majapaikassa pitää itse huolehtia ruokailusta. Ulkona lämpötila on noussut 18
asteeseen. Karttakirjan sivujen ja etukäteissuunnittelun tuloksena löydämme Salamajärven Kansallispuistoon ja
Koirasalmen Luontotupaan, josta meille on varattu huone kahdeksi yöksi. Puisto
sijaitsee Perhon, Kivijärven ja Kinnulan kuntien alueella Keski-Suomen ja
Keski-Pohjanmaan maakunnissa. Luontotuvassa ei ole muita majoittujia. Yhteistilat
ovat siistejä, sauna ja suihkut löytyvät alakerrasta. Saamme huoneen, jossa on
kaksi kerrossänkyä. Tyynyt ja täkit on uusittu, kertoo tiloja esittelevä mies.
Vessa on käytävällä, aivan huonetta vastapäätä.
Alkupalaksi – illan suussa - päätämme kulkea
Koirajärven kierroksen, 9 km. Polun alussa kivien määrä ihmetyttää. Onneksi
polku, alussa nimeltään Metsäperäläisen taival, puikkelehtii sopivasti isompien
kivien lomassa. Lisäksi vasemmalla loistava Koirajärvi antaa potkua
matkantekoon. Maasto on vaihtelevaa. Ihmettelemme, miksi osa keloista on
lyhyitä ja niissä näkyy mustaa palon jälkeä. (Kuulemme myöhemmin, että jäljet
ovat syntyneet aikoja sitten tapahtuneen metsäpalon seurauksena).
Kivien takaa pilkottaa Koirajärvi |
Palanut kelo Metsäperäläisen reitin varrella |
Suuria kiviä sammalliinoilla suojattuja,
mustikanvarpuja ja heleänvihreitä, hentoja koivuja – kuljemme Suomen suvessa,
kansallismaisemassa. Välillä polku sukeltaa suolle, suopursujen välissä
viiletämme pitkospuilla. Komea, hyvin hoidettu laavu seisoo
Pahkahonganlahdella. Pientä sadetta on ilmassa. Sadetakit repuista suojaksi ja
askelta toisen eteen. – Olemme makeita, mutta emme sokerista! Onnellisesti,
kompuroimatta selviämme jyrkistäkin kohdista. Luontotalossa lämmin sauna ja
iltaruokailu. Retkeily tekee hyvänolon, vaikka välillä väsyttää!
Tiistaina 13.6. päätämme tehdä pitemmän lenkin –
Vaatimen kierroksen 18 km. Öisen sateen jälkeen aamu on kolea ja tuulinen.
Kerrospukeutuminen on poikaa tällaisella kelillä. Aloitamme reittien
lähtöpaikalta eli siitä mistä eilen tulimme Koirajärven kierrokselta. Polku
nousee kivistä mäkeä ylös metsään, mutta pian tulee pitkospuinen suon ylitys.
Ruuhilammella pidämme pienen juomatauon. Valtavan laaja kivijata aivan keskellä
metsää ihmetyttää. Onneksi sitä ei tarvitse ylittää, kuten Haltilla.
Rauhallista kävelyä metsäorvokkien sinisten silmien loisteessa. Pian saavumme Heikinjärvelle. Siisti laavu ja ensiluokkainen maisema.
Vähitellen sää lämpenee. Suopursut ja raatteet tervehtivät suon reunamilla, kun kopistelemme eteenpäin pitkospuilla. Metsä on kivinen, ei taida sienet viihtyä. Maasto muuttuu kuin huomaamatta, tulee pieni hiekkaharju ja kapea Koirajoenuoma vehreän kasvillisuuden kultaamana.
Kivijata Vaatimen kierroksella |
Rauhallista kävelyä metsäorvokkien sinisten silmien loisteessa. Pian saavumme Heikinjärvelle. Siisti laavu ja ensiluokkainen maisema.
Tuulen suojassa Heikinjärven laavulla |
Vähitellen sää lämpenee. Suopursut ja raatteet tervehtivät suon reunamilla, kun kopistelemme eteenpäin pitkospuilla. Metsä on kivinen, ei taida sienet viihtyä. Maasto muuttuu kuin huomaamatta, tulee pieni hiekkaharju ja kapea Koirajoenuoma vehreän kasvillisuuden kultaamana.
Pyydyskoskella opastauluissa kerrotaan 1920 luvulla
alkaneesta savottakämppäelämästä sekä 1800 luvun sahoista ja tukkien matkoista.
Ulkona on tuulista, paistamme makkarat kodan suojassa. Aurinko pilkistelee ja
piristää retkeläisiä, kun klo 14 jatkamme Pyydyskoskelta eteenpäin kohti
Ahvenlampea. Reitti poikkeaa pois kansallispuistosta.
Ahvenlampi tulee noin 6 kilometrin kävelyn jälkeen.
Paikalla on mm. varaustupa ja sinne johtaa autotie. Muita ei näy, kastelemme
varpaat lammessa, lepäämme hetken. Matkaa Koirasalmelle on vielä yli 4
kilometriä ja kellokin käy kohti iltaa.
Miten sattuikaan, edessä on pitkä suora ’tie’ pitkospuita suuren suon yli ennen kuin polku sukeltaa metsään. Hieno retkipäivä saa kruunun, kun saunomme ja käymme Koirajärven vilpoisassa syleilyssä. Saunan tilasimme lämpimäksi aikaisemmin.
Pitkospuinen tie suon yli |
Miten sattuikaan, edessä on pitkä suora ’tie’ pitkospuita suuren suon yli ennen kuin polku sukeltaa metsään. Hieno retkipäivä saa kruunun, kun saunomme ja käymme Koirajärven vilpoisassa syleilyssä. Saunan tilasimme lämpimäksi aikaisemmin.
Keskiviikkona 14.6. aamulla teemme aurinkoisessa
säässä Vasankierroksen 2,3 km, se kiertää Luontotupaan liittyvän osan Koirajärvestä.
Järvi on tyyni ja kirkkaan sininen, pitkospuista polkua on hyvä kulkea. Samalla
voi ihailla rantamaisemassa kasveja. Raate on kohta täydessä kukassa. Järven
toisella puolella loistaa keltainen luontotupa ja sen ruskeat ulkorakennukset. Luontotuvan
pihassa ihastelemme pääskysten lentoja. Sain vangittua yhden kameran linssiin.
Luontotuvan kaupasta ostamme Salamajärven
kansallispuiston t-paidat. Olemme tyytyväisiä. Kello 10 jätämme Salamajärven ja
suunnistamme eteenpäin.
Tulemme kello 14 Kotivillanen majapaikkaan, Jämsän
Längelmäellä. Isäntä esittelee talon, vuonna 1938 rakennetun kartanon,
omistajat asuvat talon toisessa päässä. Vuokrattava osuus käsittää kaksi
huonetta. Tilaamme emännältä aamuruokailun, jotta torstaina ei nälkä heti
yllätä. Ilta on vielä nuori, joten naiset autoon.
Salamajärven kansallispuiston t-paidoissa potretti Kotivillasen kuistilla |
Lähdemme
tutustumaan Isojärven kansallispuistoon.
Puisto sijaitsee Kuhmoisten kunnassa, Keski-Suomen maakunnassa. Aloitamme
Kalalahden P-paikalta ja kuljemme kohti Lortikkaa. Polku etenee mäkisessä
maastossa. Puistoa kutsutaan ’vuoripuistoksi’.
Ylinen Lortikkajärven luona on mukava taukopaikka. Eväiden syöntiä ja maiseman tuijotusta – nautintoa! Lortikan luontopolun tauluissa kerrotaan kämppäelämästä. ’Sotien jälkeen seudulle rakennettiin useita metsäkämppiä, joista Heretty (1946-1947) ja vuonna 1952 rakennettu Lortikka jäivät kansallispuistoon. Kämppiä yhdisti lapiotyönä tasoitettu polkupyörätie, joka on nykyisin osa kansallispuiston reitistöä. Lortikkaa käyttivät hakkuumiehet, Herettyä hevosmiehet’.
Tauolla - takana Ylinen Lortikkajärvi |
Ylinen Lortikkajärven luona on mukava taukopaikka. Eväiden syöntiä ja maiseman tuijotusta – nautintoa! Lortikan luontopolun tauluissa kerrotaan kämppäelämästä. ’Sotien jälkeen seudulle rakennettiin useita metsäkämppiä, joista Heretty (1946-1947) ja vuonna 1952 rakennettu Lortikka jäivät kansallispuistoon. Kämppiä yhdisti lapiotyönä tasoitettu polkupyörätie, joka on nykyisin osa kansallispuiston reitistöä. Lortikkaa käyttivät hakkuumiehet, Herettyä hevosmiehet’.
Kapuamme Lortikan vuorelle. Alussa polku on jyrkkä
ja kivinen. Vuorella on komeat näkymät, kaunista sammalta, isoja mäntyjä sekä
komeita kiven lohkareita. Matkamme jatkuu alamäkeen Vahterjärvelle. Suopursujen
peittämä suo pitkospuineen löytyy täältäkin. Järvi loistaa kirkkaan sinisenä
ilta-auringossa. Jostain syystä pitää taas kivetä ylös vuoren rinnettä – edessä
ovat Vahtervuori ja Hirvivuori. Illan edetessä tulee mieleen, eikä voisi
oikaista alhaalta, kun polku vie ensin jyrkkään ylös ja hetken kuluttua
loivasti alas. Onneksi sää oli suosiollinen 5 tuntia kestäneen iltaretkemme
aikana. Vielä ajelu majapaikkaan – hyvä me reippaat naiset!
Torstaina 15.6 nautimme hyvän aamuruokailun. Otamme lähtökuvan pukeutuneina Salamajärven kansallispuiston t-paitoihin. Pakkaamme tavarat autoon ja lähdemme toiselle kierrokselle Isojärven kansallispuistoon, nyt Heretyn P-paikalta.
Alussa on Heretyn
luontopolku, jonka varrella taulut kertovat metsien käytön historiasta. Mm. männyt
kylvettiin 1960-luvulla, pihkaisesta havupuusta saatiin tervaa, jopa vientiin.
Iso taulu varoittaa. ’Tie Hevosjärven rannassa on veden peitossa majavien patojen vuoksi.
Uusi reitti kulkee korkeiden kallioiden kautta kiertäen tulva-alueen’. Kiertoreitti
on hyvin merkitty. Ilmankos puiston tunnuksena on majava. Eipä siinä muuta kuin
kiipeämään. Hevosjärvi loistaa edessä, kun laskeudumme kalliolta. Pieni
evästauko ja lepohetki järven läheisyydessä. Taukopaikan nimi on Latokuusikko.
Kaunis silta ylittää järven. Jatkamme mäkistä
maastoa Kuorejärvelle. Taukopaikka sijaitsee korkean kallion alapuolella. Tauon
jälkeen päätämme palata suorinta tietä Heretyn P-paikalle, koska edessä on
vielä ajomatka kotiin. Vuoripuiston raskailla poluilla kuljimme yli 4 tuntia.
Kiitos Kirstille retken suunnittelusta ja autolla
ajosta sekä matkaseurasta myös Sirkalle!
Vaihtelevat polut ja mukavat, erilaiset majapaikat antoivat täydellisen retkielämyksen.
Vaihtelevat polut ja mukavat, erilaiset majapaikat antoivat täydellisen retkielämyksen.
Polkuja kuljimme noin 80 kilometriä ja auton
mittariin kertyi 1041 ajokilometriä!
Kiitos taas Kaija hyvästä matkakuvauksesta. Pitäisi minunkin tutustua näihin Etelä-Suomen kohteisiin eikä aina körötellä Lappiin asti.
VastaaPoistaauli