Hämeen Härkätietä pyörällä polkien - lopuksi junalla kotiin

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Härkätiestä on julkaistu fillariopas sekä kartta, jotka auttoivat reitin suunnittelussa. Härkätien pyöräreitti kulkee Turun ja Hämeenlinnan välillä, me poikkeamme reitiltä ennen Hämeenlinnaa. Pyöräilemme reitin: Lieto, Marttila, Koski Tl, Somero, Räyskälä, Iittala, Sääksmäki, Valkeakoski ja Toijala, josta junalla Turkuun.

Maanantaina 17.7. tapaamme sisareni Kirstin kanssa Liedon kirkon luona, josta alkaa ’tutkimus’ retkemme Hämeen Härkätielle. Yöpymispaikat Kirsti on varannut etukäteen siten, että päivämatka ei veny liian pitkäksi. Alku on tuttua meille, lapsuutemme ja nuoruutemme Härkätien varrella Liedossa viettäneille. Ajelemme vanhaa tietä, vaikka toisiin paikkoihin on jo tehty erillinen pyörätie nykyisen Hämeentien läheisyyteen. On mukavaa ja mielenkiintoista katsella, miltä maisema ja rakennukset nyt näyttävät. Näkyy sekä uusia että tyhjillään olevia omakotitaloja, metsiä on uudistettu harvennushakkuilla. Ankan kylän jyrkässä, pitkässä alamäessä muistelemme isämme kaatuneen pyörällä töistä kotiin tullessaan.

Härkätie Liedon Pokkolassa

Härkätiestä on tullut vanhan kotimme läheisyydessä komea koivukuja. Ojanpientareita peittävät punaiset ja valkoiset apilat, keltaiset matarat – on kesä. Kotikylämme Pokkolan jälkeen tulee Tootula, jossa asuin perheeni kanssa. Poikkeamme Yliskulmalla vanhan kansakoulumme portille muistelemaan kouluaikoja. Sitten kylä toisensa jälkeen jää taakse, kun etenemme Härkätien mutkia Tarvasjoelle (= nykyisin Lietoa). Nuoruudesta tuttuja paikkoja ja taloja – toiset hoidettuja, toiset rempallaan. Lempeä takatuuli kuljettaa pyöriämme ja retkemme etenee kuin huomaamatta. Joki kiemurtelee tien vieressä. Vesi on ruskeaa, onkohan se saanut liikaa aurinkoa!!

Tarvasjoen jälkeen tulee Marttila. Mutkien jälkeen kunnan keskustassa hämmästyttää härkävankkurit – siinä sitä on entisaikojen meininkiä! Kunnantalon edustalle on pystytetty Arto Ali-Eskolan betoninen Pyhän Martin veistos, mikä perustuu kunnan vaakunaan. Marttilasta löytyy Härkätien kahvila. Istahdamme jäätelökahville. Tien varren kukkaloisto kutsuu jatkamaan matkaa. Sää on siedettävää, sillä alkumatkan pieni kosteus on ohi ja takatuuli antaa pyörille vauhtia.

Härkävankkurit Marttilassa

Tummia pilviä lähestyy uhkaavasti, kun tulemme Koskelle. Vatsat haluaisivat täytettä. Seo -huoltoasemalta tilaamme neljän täytteen pizzat ja ostamme yhden oluen, juomme sen puoliksi. Ruokailun loppupuolella nainen (keittiöstä) kertoo, että olutta ei olisi saanut juoda terassilla eikä sisällä. Kassaneiti ei siitä kertonut, vaikka pyysimme lasit tölkin ostamisen yhteydessä. Sattuuhan sitä, kun retkeilee. Pizzat olivat maukkaita ja suuria. Niistä jäi puolet mukaan. Ruokailun aikana runsas, lyhytaikainen sadekuuro kastelee maiseman. Onneksi olemme sisätiloissa.

Vaahterakujanne Härkätiellä

Härkätie kaartaa kohti Someroa. Pitkäjärvi pilkottaa puiden takaa. Maasto on melko tasaista. Kartassa on merkintä Vaahterakujanne, tien varrelta kujasta merkkiä emme nähneet. Maastossa kujaa ei voinut olla huomaamatta – uusia puita oli kasvamassa vanhempien kanssa rivissä. Åvik’ista poistumme Härkätieltä, käännymme kohti Kauraketoa ja majapaikkaamme Myötätuuli majataloa, Hämeenojantie 32, Pitkäjärvi. Vanhasta koulusta on taidolla kunnostettu kauniin aistikas ja viihtyisä paikka. Lisäksi emäntä Olla-Riitta Aarikka palvelee meitä iloisena ja hyväntuulisena. Keittiössä on itsepalvelu mahdollisuus, näin koskelaisen pizzan lämmitys ja ruokailu onnistuvat. Illalla teemme pienen kävelyretken. Tasainen tie ja laaja peltomaisema – olemme viljavien vainioiden äärellä. Uni maistuu – pyöräilyn rasitus haihtuu.

Majatalo Myötätuulessa

Tiistaina 18.7. makoisan, etukäteen tilatun aamupalan jälkeen matkamme jatkuu. Saamme emännältä vinkin Häntälän notkosta. Päätämme käydä katsomassa. Tasaisen hiekkatien varrella pellot heilimöivät viljaa, vehnää, pitkävihneistä ohraa, huolimatonta palmikkoa muistuttavaa ruista ja terveysvaikutteistaan kuuluisaa kauraa. Tuoksuvat keltaiset, laajat rypsi- tai rapsipellot saavat pyöräilijän nuuhkaisemaan – hyvä tuoksu.

Häntälässä jätämme pyörät keltaisen vanhan talon – Kyläkeskuksen – pihapiiriin. Kävelemme ja tutkailemme löytyisikö polkuja, luovutamme, kävelemme tietä pitkin notkolle. Rehevä kasvillisuus, pieni joen uoma notkon pohjalla, tiessä ylä- ja alamäkeä kaikille ajoneuvoille – huima, katsomisen arvoinen paikka!

Häntälän Notkot

Seuraavaksi Somero – miten sattuikaan, kun seiväshyppääjä Pentti Nikulan patsas saa meidät urheilusta kiinnostuneen isän tyttäret pysähtymään. Kuvanveistäjä Sofia Saari tehnyt patsaan urheiluseura Someron Esan toimeksiannosta vuonna 2012. Läheisessä, metsämäisessä puistikossa käyskentelee hirviemo ja vasa – patsaita nekin. Kysymällä löydämme Härkätielle ja polkeminen mukavassa myötäisessä jatkuu. Pysähdymme Letkun Puotin luona. Letkun kaupassa kävin syksyllä 2014 sienikerhon retkellä. Muutosta on tapahtunut niin sisällä kuin ulkona. Meille maistuu kahvi ja munkki.

Tien varrella näkyy Ilves patikkareitin viittoja. Poikkeamme Hämeen luontokeskukseen. Härkätien - savesta muotoiltu härkätunnus pilkistää ovipielessä rehevän pelargonian takaa. Luontokeskuksen seinällä on suuri kartta, josta katsomme seuraavan yöpymispaikan Räyskälän. Matkaa on vielä jäljellä, joten pyllyt pyörien satulaan ja polkimille vauhtia. Härkätie vie Porras nimisen kylän läpi. Kaunis maalaismaisema jatkuu. Räyskälään on menossa niin autoja kuin moottoripyöriäkin, kun pysähdymme ja tarkistamme ’oikean’ tienhaaran. Räyskälässä on purjelentokoneiden ’koti’ sekä asuntovaunualue. Löydämme asuntolan, josta Kirsti on varannut huoneen. Pääsemme naisten vuorolla saunaan ja uimaan järveen. Vesi on lämpimämpää kuin meressä. Paikka on siisti, vaikka porukkaa riittää. Kummallista kyllä taas uni maistuu – ulkoilu väsyttää!

Saunalaituri Räyskälässä

Keskiviikkona 19.7. tuuli on levoton, koleutta – vain +9 astetta ja sadetta enteilevää säätä. Lentokentän vieressä Ravintola Huhkajalampi tarjoaa aamupalaa maksua vastaan kello 8 alkaen. Rakennus ei näytä kahvilalta, mutta sillä on A-oikeudet. Nautimme monipuolisen aamiaisen, samalla kuulemme kovaäänisten lentokoneasiantuntijoiden keskustelua. Liian hiljaista olisi ilman keskustelijoita. Pihalla eräs mies kyselee, mistä olemme. Hän on käynyt Askaisissa. Poljemme takaisin Härkätielle. Kartassa on merkintä Museotiestä ennen Lietsaa. Tunnin ajomatkan jälkeen tulee kyltti -  Museotie. Opastaulu kertoo: Portaan ja Rengon rajamailta on museotietä 14 km mittainen osa keskiajalta peräisin olevaa Hämeen Härkätietä. Tie oli aikanaan tärkeä Turun ja Hämeen linnat yhdistävä väylä. Museokohteeksi tien osa hyväksyttiin 1982.

Tästä alkaa museotie -taustalla Härkätien ruskea merkki

Museotien pinta on hyvä ajella ja katsomista riittää. Tien varrella punaiset, korkeat huopaohdakkeet nostavat kukintansa muiden kasvien yli. Pari tummaa lammasta määkii talon luona, toisen talon postilaatikon taustana on räsymatto ja kukkia, pihakoivuihin on tehty keinu kahdelle seisovalle koiranukelle ja pitsiverhot on ripustettu kuin ikkunaan toisten koivujen väliin. Pakko pysähtyä, hymy leviää kasvoille – kaikkea keksivät museotien varren asukkaat. Palsankallion, seitsemän pitäjän rajapaikka jäi tutkimatta. Opastaulussa paikkaa verrataan Kuhankuonon seitsemän pitäjän rajapyykkiin. Tie jatkuu suorana ja nousee ylämäkeen. Nummenkylässä on pitkärivi postilaatikoita ja tanssimainoksen kuvassa Tommi Soidinmäki.

Parin tunnin polkemisen jälkeen tie nousee kauniille harjulle, jota reunustavat järvet – tauon paikka. Hiekkatie on pehmeä ja paikoin kuppainen, pitää olla tarkkana. Etenemme ilman haaveria ja pian on edessä komea Sääksmäen silta ja majapaikkamme Pappilannimen leirikeskus. Saamme huoneen Olavi – nimisestä rakennuksesta. Toinen rakennus on nimeltään Jaakko. Rippikoululaisten ’kenkämeri’ peittää eteisaulat, kun he siirtyvät rakennuksesta toiseen illanviettonsa aikana. Meille järjestyy iltapala, vaikka emme sitä etukäteen tilanneet. Miellyttävä paikka, hyvä palvelu – jopa pyörät saivat paikan eteisen sisätilasta – lisäksi edullista nukkumista sekä ruokailua.

Sääksmäen silta

Torstai 20.7. Meitä pyydetään menemään aamupalalle Jaakko-taloon puolituntia ennen rippikoululaisia. Ruokaisaa ja maistuvaa on tarjolla, vatsa täyttyy ja voimaa tulee päivän ponnisteluille. Illalla oli kiire majapaikkaan, joten palaamme eiliselle reitille ihailemaan hienoa Sääksmäen siltaa ja järvinäkymää. Vuonna 1963 valmistunut riippusilta ylittää Vanajaveden. Tuuli saa aikaan aaltoja Vanajavedellä. Pilvet peittävät taivaan. Pyöräilemme seuraavaksi kirkolle. Kaunis, siniharmaa kellotapuli viehättää. Kirkko on harmaa kivikirkko. Nuori nainen kertoo kirkon historiasta.

Ilma kirkastuu, kun lähdemme kiertämään Rapolan harjun luontopolkua, joka vie kulkijan syvälle historiaan. Harjulla on sijainnut muinaislinna, mikä ajoittuu viikinki- ja ristiretkien ajalle eli 800-1200-luvuille. Polku nousee ylös mäelle, sen varrella on opastauluja harjun kasvillisuudesta, ikikuusikosta, linnasta, harjuhaudoista, näköalapaikasta, linnan valleista, - asunnoista ja kalmistosta. Polun varrella mustikat ja mansikat ovat kypsiä, pari naista poimii mustikoita jyrkän harjun rinteellä. Polulla on hyvä kulkea. Maistamme niin mansikoita kuin mustikoita. Linna-alueen keskellä on syvä kohta – suppa. Ohitamme sen ja astelemme mäeltä alas pyörien luokse. Viereisessä pihassa on Voipaalan taidekeskus – kahvihammasta kolottaa – sieltä löytyy kahvipaikka.

Rapolanharjun munaislinnan kivitystä

Hiihtäjä Veikko Hakulinen

Valkeakoskelta löydämme hiihtäjä Veikko Hakulisen patsaan, kun pysähdymme tarkistamaan mikä pyörällä kuljettava tie vie Toijalaan. Meillä on junaliput klo 18.35 lähtevään junaan. Hyvissä ajoin löydämme perille. Käymme katsomassa, miten pyörät saa raiteen 2 viereen, josta Tampereelta tulevaan junaan astutaan. Hissiin sopivat molempien pyörät – ei hätää. Juna tulee ajallaan. Vaunussa 1 on kahden pyörän paikka, niistä toiseen asetan pyöräni (etu- ja takapyörälle on oma kolo) Vaunussa 4 pyörä pitää nostaa pystyasentoon ja lukita 50 sentin pantilla. Kolmen pyörän paikassa oli yksi pyörä keskellä. Kirstin pyörä ei siihen sopinut. Konnarin mukaan pyörän sai jättää seisomaan. Kaikkiin juniin pyöriä ei oteta, joten varmistus on paikallaan, kun suunnittelee retkeä. Pyörän kuljetus maksoi 5 euroa, se piti hoitaa lipunoston yhteydessä. Onnellisesti saamme pyörät ulos Turun pääasemalla, vaikka juna jatkaa satamaan.

Toijalan asemalla!

Mukava, monipuolinen pyöräretki päättyy, kun Kirsti pyöräilee Kaarinaan ja minä Raisioon. Ilmatkin suosivat – oikein helteellä 297 kilometrin matkaan olisi voinut uupua – tällä kertaa vilpoisemmassa säässä mieli ja ajatus pysyivät virkeinä. 

Kiitos Kirsti -suunnittelusta ja retkestä!

Härkätien suuntaa voi seurata tällaisen merkin avulla

Vanhat kilomeripylväät ovat nostalgiaa!