Hiihtomatkalla Äkäslompolon Nilivaarassa

Teksti ja kuvat: Kaija Virtanen

Perjantaina 16.3.2018 illalla Taivassalon linja-auto täyttyy hiihtomatkalaisista ja heidän matkatavaroistaan. Yö on edessä. Matka etenee Nelostietä keskeltä Suomea. Tauot katkaisevat sopivasti uinuvien matkalaisten istumisen. Ihmeen nopeasti pitkä taival taittuu ja vuorokausi vaihtuu.

Lauantai 17.3.

Puolen päivän maissa olemme perillä Nilivaaran Raitismajassa – retkemme majapaikassa. Lämmin kalakeitto kera ystävällisen henkilökunnan toivottaa meidät tervetulleiksi. Huoneiden numerot Hannele, matkanvetäjä, kertoi jo matkan aikana. Näin kaikki sujuu lupsakasti, vaikka väsy taisi useimmilla painaa silmäluomia. Toiset lähtevät heti laduille. Toiset suuntaavat kylille. Tällä matkalla vain ruokailu- ja saunomisajat ovat ’kiinteitä’. Muun ajan jokainen saa viettää mielensä mukaan.

Sununtaina valmistaudutaan lenkille

Sunnuntai 18.3.

Hyvin nukutun yön jälkeen maistuu aamuruokailu, sitä täällä on tarjolla yllin kyllin. Saadaan vielä eväät mukaan, jotta jaksetaan päivän ponnistelut. Kello 10 kokoontuu yksi hiihtoporukka yhteislähtöön majapaikan pihalle. Sukset on sitä ennen voideltu keliin sopivalla voiteella. Raitismajan alakerrassa on hyvä tila niin suksien voiteluun kuin niiden säilyttämiseen.

Latu vie ja sukset luistavat

Aurinkoa, valkoista lunta ja hyvät ladut tarjoaa Ylläs. Komeat, valkohattuiset männyt reunustavat latua, kun etenemme tasaiselta ylös mäkeen ja metsän suojaan. Ihmetyttää, miten lumi pysyy kapean oksan päällä. Kun katsoo tarkkaan ja antaa mielikuvitukselle vallan, lumen ja puiden yhteydestä löytää monenlaista taidetta.

Kuukkeli katselee - ruokaa!

Hangaskurussa pidämme tauon. Kuukkelit ovat lähettyvillä, kun retkeilijät ruokailevat. Saan kuvan hyvin syöneestä linnusta. Tauon jälkeen tuuli yltyy, mutta onneksemme se puhaltaa takaa. Lisäksi maasto viettää loivasti alaspäin. Näin etenemme sujuvasti 3 kilometriä. Hiihtäjiä on paljon liikkeellä. Toiset suihkivat vauhdilla luistelutyylillä. Toiset painelevat perinteistä hiihtoa.

Koskikaran kotivesi

Maisemat vaihtuvat, lumi hohtaa valkoisena, on hieno talvipäivä. Koskikaraa ei näy, mutta sen herkän äänen voi kuulla, kun keskittyy. Majapaikassa saunominen, maukasta poronkäristystä päivälliseksi, kerhotiloissa hiihdon väsyttämien jäsenten venyttelyä, iltapalan nautinto – ja ensimmäinen hiihtopäivä on takana.

Nilivaarassa taidetta

Maanantai 19.3.

Aamun avaus antaa taivaalta harvakseen hentoja lumihiutaleita. Kun lähdemme ladulle kello 10, sade on tauonnut. Ajatuksissa on valloittaa Velhon kota. Muita hiihtäjiä on huomattavasti vähemmän kuin eilen. Tasaisen maaston jälkeen seuraa reipas nousu Kellokkaan (Luontokeskus) luokse. Pieni tauko on ansaittu, kun ylämäki jää taakse.

Matka jatkuu Varkaankurun kautta kohti Tunturijärveä. Nousun jälkeen tulee aina lasku ainakin täällä Ylläksen rinteillä. Hiihto etenee leppoisasti. Luisto on sopivaa. Ladut eivät ole jäisiä. Ohitamme kaksi lapsi perhettä. Lapset ovat ahkiossa ja aikuinen vetää hiihtäen jälkikasvua. Kun tarpeeksi kauan laskettelee, tulee lopulta Velhon kodan pihalle. 

Itse Velho lumihattuineen

Velho vartioi lumisena. Taulussa on kielto katolle kiipeämisestä. Kutsuvan lumisena ja kaltevana katolta olisi varmaan mukava laskea pyllymäkeä, mutta - kieltoa on hyvä kunnioittaa. Suksia telineissä, hiihtäjiä kodan ulkopuolella ja sisällä. Suosittu paikka. Sisätiloista löytyy meille sopiva pöytä – nautitaan munkkikahvit.

Vessarakennus Velhon kodalla

Velhon kodan lisäksi katsomisen arvoinen on myös vessarakennus. Ovien kahvoista (Vaatimet-Hirvaat) pitää ymmärtää kumman oven aukaisee, kun tulee vessatarve. Tällä kertaa lumi on tehnyt rakennuksesta komean taideteoksen.

Paluumatkalla latu polveilee mukavasti maastossa ylös, alas ja kurvaa lopulta Äkäshotellin suuntaan. Sitten ollaankin jo Nilivaarassa ja hiihtäjille tuli ulkoilun raikkautta monta tuntia.

Hiihtäjät menossa Totovaaralle

Tiistai 20.3.

Aurinkoinen aamu. Lämpömittari näyttää 22 miinus astetta. Päivän mittaan lämpenee 10 asteen paikkeille. Linja-auto vie halukkaat Totovaaraan johtavan ladun lähtöpaikalle. Edessä on pitkä, loivasti nouseva alkutaival. Ladun varren puut ovat kauniita. Yksi koivu on saanut ympärilleen hienon kierrekoltun. Luminen maisema häikäisee valkoisena.

Valkoista ja kaunista ladun varrella

Tuuli on leuto ja aurinko helliin, kun saavutamme ’huipun’. Totovaaran laki on ristitty Haavepaloksi. Katsojan silmiin avautuu Aakenuksen kattilalaakso koko komeudessaan. Taustana kiertää valkorinteisten tunturien ketju. On aika pysähtyä ja nauttia maisemasta.

Haavepalolta näkymä Aakenuksen laaksoon

Toiset jatkavat latua alas Villen kämpän suuntaan. Me palaamme takaisin risteykseen, josta latu laskee Tammituvalle. Naavatupsu on päättänyt asettua ladulle ja tekee laskijalle (minulle) tepposen. Onneksi reunassa lumi on pehmeää, kun moksahdan siihen. Ilman muita haavereita selviämme Tammituvalle. Tauolle menemme sisätiloihin, sillä kaikki ulkopenkit ovat varattuja. Syynä lienee komea aurinkoinen sää.

Haaveilijat Haavepalolla

Seuraavaksi etenemme 5 kilometrin päässä olevalle Karhukodalle. Kodan läheisyydessä on kaunis, lumen keskellä kiemurteleva puro. Tauon jälkeen matka jatkuu. Viitan mukaan 5 kilometriä latua vie Latvamajalle. Aika rientää. Pidämme Latvamajalla pienen hengähdystauon. Sitten sukset löytävät alamäkeen ja etenevät kohti Kesänkiä. Vielä on jaksettava järven yli ja loppu latu kohti majapaikkaa. Koskikaran hento ääni kuuluu, mutta lintua ei näy, kun ohitamme linnun ’kotiveden’.

Päivän aherruksen kruunaa saunan rauhoittava lämpöinen voima sekä iltavenyttelyn antama happi lihaksistolle.

Vesi virtaa Äkäsmyllyn luona

Keskiviikko 21.3.

Myllyhiihtopäivä – saamme autolla kuljetuksen Äkäsmyllylle. Tumma joen pinta valkoisen lumen saartamana saa tarttumaan kameraan. Lunta tupruttelee hiljalleen taivaalta ja ladut ovat loistokunnossa, lähdemme kohti Peurakaltiota. Ylämäkeä riittää, joten pysähtyminen on paikallaan, jotta hengitys tasaantuu. Olemme nauttimassa – emme kilpailemassa.

Peurakaltiossa tauolla

Rakennus pihan toisella puolella 

Sade pitää taukoa meidän kanssamme, kun evästämme ulkona. Pihan toisella puolella seisovalle rakennukselle lumi on järjestänyt taiteellisen katon. Peurakaltiolta jatkamme pitkin vaaran rinnettä polveilevaa latua kohti Elämän Luukku – nimistä taukopaikkaa. Valkoiset lumihatut pukevat latvoja, joita lumikuorrutuksen saaneet rungot pitävät pystyssä. Tuisku on tehnyt taidetta. Reipas, jyrkkä lasku joelle ja vaaran rinnettä nouseva latu vievät Elämän Luukun pihalle.

Elämän Luukun ulko-ovi

Nyt on munkkikahvit paikallaan, joten asettaudumme sisätiloihin. Ulkolaisia retkeilijöitä tulee ja menee – ainakin saksaa puhuvat. Matkaa on vielä paljon jäljellä, joten ylös ulos ja suksille! Laskeudumme pitkää mäkeä alas Äkäsjoen jäälle. Sade on yltynyt ja tuuli lyö vasten kasvoja. On talvi. Matka etenee, kun siirtää sauvoja ja suksia vuorotellen eteenpäin. Tasaista matkantekoa riittää kilometritolkulla. Vihdoin metsänreuna tulee vastaan ja vastatuuli hellittää.

Tästä sisälle Navettagalleriaan..

Kulttuuria tiedossa – poikkeamme sisälle Navetta galleriaan. Munkkikahvi maistuu – hiihtäjät virkistyvät, sillä vielä on matkaa majapaikkaan. Reippailun jälkeen ’maalissa’ on mukava poseerata urheilutamineissa.

Hiihtoretki takana..

Torstai 22.3.

Aamupalan jälkeen linja-auto vie halukkaat retkelle Lainion lumikylään. Lumikylä eli SnowVillage rakentuu joka vuosi eri teemoilla. Tänä talvena teema on Game of Thrones. Työt alkavat vuosittain jo marraskuussa. Silloin syntyy jäästä ja lumesta hienoa taidetta. Kuljemme käytäviä, avaamme hotellihuoneiden ovia, ihailemme näkemäämme. Kaiken synnyttämiseen on tarvittu paljon taitavia tekijöitä ja taitoa. Sisäänpääsyn 15 eurolla sai vastinetta ja puolitoista tuntia kului nopeasti.

Lumikylän käytävällä 

Huoneen taulu - ihana!

Jäätaiteen lumoista paluu Raitismajaan ja hiihtotamineet ylle – vielä on aikaa mennä ladulle. Aurinko hellii. Pakkasta on muutamia asteita ja tuulikin lepäilee. Lähdemme Kertun kanssa Karilan suuntaan ja kierrämme noin 10 kilimetrin lenkin. Hyvässä säässä emme malta vielä mennä majapaikkaan, vaan hiihdämme tutkailemaan koskikarojen kotivesille.  Ei tultu turhaan. Kaunis mustavalkoinen koskikara uiskentelee vedessä. Kun lähestymme, se lähtee lentoon. En saanut kaverista kuvaa, vaikka yritin.

Edessä Isomettän nousu

Perjantai 23.3.

Aurinko paistaa ja tuuli on levossa. Lähdemme klo 9 liikkeelle kolmen naisen (Riitta, Kerttu ja Kaija) voimin ajatuksena kiertää Yllästunturi. Öinen pakkanen on tehnyt ladut nahkean nihkeiksi – ei oikein hyvin luista. Tasaisen taipaleen jälkeen kapuamme pitkän ja maineikkaan Isometsän (Jarin) nousun. Puut ovat lumen koristamia, jopa hento koivu on saanut lumikasteen.

Takana osa Isomettän noususta

Pysähdymme latujen risteyksessä. Kolme lasta hiihtää ohi vauhdikkaasti luistelutyylillä, yhden puseron selässä lukee Perniön urheilijat. Lasten takana naisihminen hiihtää rauhallisempaa vauhtia. Tunturijärven laavun luona lapset ruokkivat innokkaina kuukkeleita ja ovat hyvillään, kun linnut nappaavat tarjottavan kädestä. Kuukkelit ovat pullukassa kunnossa – ruokaa on ollut hyvin tarjolla.

Aurinkotuvan sisällä 

Me pysähdymme myös laavulle hetkeksi ’tankkaamaan’. Matkamme jatkuu valkoisia, hyvin tehtyjä latuja kohti Aurinkotupaa. Ennen Aurinkotupaa tulee vastaa kaksi maastopyöräilijää. Tarkistavat ovatko oikealla reitillä. Taisivat epäillä, kun pyöräilyreitti poikkeaa välillä hiihtoladun yli ja kulkee ladun vieressä. Pyöräreitti on merkitty sinisin, luonnosta hyvin erottuvin merkein.

Aurinkotuvan pihapiirissä ja paljon suksia ja parkkipaikalla autoja. Aurinkoinen sää on houkutellut ihmiset ulkoilemaan. Muutama lumikelkkailija on myös paikalla. Aurinkotuvan sisätiloissa maistuu kahvi ja munkki. Lisäksi täällä on mahdollisuus sisävessan käyttöön, joten käytämme tuon edun.

Lumista taidetta ladun varrella

Ladulla ei ole ruuhkaa. On mukava hiihtää ja fiilistellä rauhallisesti loman loppupäivänä. Latu polveilee mukavasti tunturin reunamilla, kun lähestymme Kahvikeitaan laavua. Äänekkäästi saksaa puhuvat naiset ovat merkki turisteista. Hiljaisempi äänenkäyttö sopisi paremmin lappilaiseen luontoon.

Tauon jälkeen jatkamme Latvamajan kautta, sillä meitä houkuttaa enemmän tasaisempi maasto. Pientä mutkaa, nousua ja laskua ovat laduntekijät tähänkin reittiin löytäneet. Matkamme etenee, sillä pian saavumme Latvamajan risteykseen. Juomahuikka ja katse ympäristöön. Aurinko tekee hienon kuvion taivaalle Yllästunturin yläpuolella. Käännymme Kesänkijärven suuntaan. Viitta näyttää matkaksi 2 kilometriä järvelle. Sitten vielä järven kautta Nilivaaraan. Järvellä vastainen tuuli antaa vielä muistutuksen sään monipuolisuudesta. Viimeisen hiihtolomapäivän saavutus – hiihtoa 36 kilometriä 7 tunnin aikana.

Näkymä Ylläkselle Latvamajan risteyksessä

Lauantai 24.3.

Kotimatka alkaa klo 8 aamulla. Nelostie kuljettaa, sää on kehnonlainen, meidän matkamme sujuu. Illan vaihtuessa yöksi noin klo 23 olemme takaisin Raisiossa ja Naantalissa.

KIITOS! Lomaviikko sujui onnellisten tähtien suojassa. Hannele kertoi kotimatkalla, että viikoksi 12 vuodelle 2019 on tehty varaus Raitismajaan majoittumisesta.

Männyn oksa on kietonut lumen paulaansa