Patikointia kansallispuistoissa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Suunnitelma – kulkea kolmen naisen voimalla Hossan poluilla ja poiketa matkalla Etelä-Konneveden, Tiilikkajärven ja Rokuan kansallispuistossa sekä Raatteenportilla ja Manamansalon saarella. Matkaan on varattu aikaa 9 vuorokautta.

Lauantaina 16.6. 2018 varhain aamulla lähdemme. Aurinko paistaa, auton radiossa soi Myrskyluodon Maija. Emme mene saaristoon, vaan 9-tietä pitkin kohti Jyväskylää. Poikkeamme munkkikahvilla Laukaan hovissa. Tikkakoskella on lentonäytös. Autoilijoita on paljon liikkeellä. Toiset ajavat sopuisasti jonossa, toisille ohittaminen tuntuu olevan etenemisen ehto.

Matkalla on kapeita kohtia, joissa järvet reunustavat tietä molemmin puolin. Joutsenet uiskentelevat – on kesä. Ohitamme mukavan kuuloisia paikkoja – Säkinmäki, Armisvesi, Kankaislampi. Hoidettua kaunista metsää on mukava katsella. Aurinko paistaa – oikea poski saa enemmän paistetta kuin vasen. Sinisenliilat lupiinit ovat valloittaneet tien reunamat. Autioksi jätetty talo seisoo surullisena tien varrella. Mäkitervakkoja, metsäkurjenpolvia ja lehmiä ’kivisellä’ laitumella näkyy tien varrella, kun tulemme Kalaja-nimiselle P-paikalle Etelä-Konneveden kansallispuistossa.

Etelä-Konnevedellä Kalajankierros

Tervetulotaulut kertovat alueesta. Kansallispuisto on perustettu 2014 ja se sijaitsee Rautalammin Konnevedellä. ’Löydä vuorimaat kirkkaiden vesien kainalossa’ lukee taulussa. Vastakohtien puiston tunnuksessa poseeraa kalasääski. Lähdemme Kalajan kierrokselle. Polku vie ylös Kalajanvuorelle. Puiden juurien tekemiä porrasaskelmia riittää kivisellä polulla. Vuorelta on komeat näköalat. Pienen ihmettelyn jälkeen pitää laskeutua varovasti alas vuorelta. Onneksi selviämme ehjinä. Tällä kertaa kulutimme kolme tuntia puiston polkuja.

Kajajan kierros kutsuu

Ruokaostosten jälkeen jatkamme auringon paistaessa jo huhtikuussa varattuun majapaikkaan eli hotelli Tiilikkaan. Syöminen ja nukkuminen auttavat jaksamaan!!!

Sunnuntaina 17.6. kohteemme on Tiilikkajärven kansallispuisto, perustettu 1982. Opastaulusta voi lukea ’Kansallispuistot ovat eläviä näytteitä luontomme monimuotoisuudesta. Tiilikkajärvi edustaa pohjoissavolaista karua ja erämaista vedenjakaja seutua. Mielenkiintoisena Tiilikkajärvi näyttäytyy kapeilla harjuniemillä, jotka jakavat kansallispuiston tummavetisen nimikkojärven kahtia. Metsien ja vesien ympärillä lepäävät laajat luonnontilaiset suot’. – Siispä poluille ja katsomaan pitääkö taulun juttu paikkaansa.

Tiilikkajärven  heleyttä!

Lähdemme Sammakkotammen p-paikalta, sillä tavoitteena on nähdä Venäjänhiekka. Kiehtovan kapeat pitkospuut koivuvoittoisessa maastossa Sammakkojärven rannan läheisyydessä – ai että on kaunista. Suopursujen tuoksu, rantakasvuston rehevyys – maisema on aivan erilaista kuin eilen. Kuljemme Uitonkierto reitillä.

Metsätähti - luonnonkukan päivänä!

Tänään on luonnonkukan päivä. Suomen Luonnonsuojeluliitto on omistanut päivän metsätähdelle. Niitä löytyy polun varrelta. Valkotupsuiset tupasvillat vilkuttavat ja tuovat mieleen Kilpisjärven maisemat. Puolukka kukkii, mustikoissa on vaalean vihreitä raakileita, kapeat koivut kaartuvat sinne tänne. Välillä noustaan hiekkaiselle, mäntyjä kasvavalle harjulle ja tullaan Venäjänhiekalle. Täällä on muitakin retkeilijöitä. Kaksi lasta polskii matalassa rantavedessä.

Venäjän hiekalla

Evästauon jälkeen jatkamme kävelyä hiekalla – mukavalta tuntuu – hiekka on hienoa, pinnalla on vähän tuulen puista irrottamaa roskaa. Kävelemme hyvin kapeaa mäntyjen reunustamaa polkua Kalmoniemeen ja takaisin. Komea kaarisilta vie Autiojärven toiselle puolelle, josta Uiton kierto jatkuu takaisin Sammakkotammen p-paikalle.

Päivä on jo ehtinyt iltapäivään kello 15, kun tulemme auton luokse. Ainakin pitkospuita kuljettiin kilometritolkulla eikä maisemassa ollut valittamista.

Pitkospuiden pitkää riviä

Retkeilymme jatkuu autoillen kohti seuraavaa puistoa eli Hossaa. Suomussalmella nähdään poroja, pysyvät kiltisti tien reunassa. Majoitumme Hossan Lumo – camping alueella. Illan auringonlasku tekee taidetta taivaanrantaan. Asuntomme ikkunasta on komea näköala.

Taidetta auringonlaskun aikaan Hossan Lumossa

Lähdemme maanantaina 18.6 aikaisin aamulla liikkeelle. Taivas on pilvinen ja sadetta lupailee säätiedotus. Olemme varustautuneet kaikenlaiseen säähän, joten ei huolta. Hossan kansallispuistossa suuntaamme Julma-Ölkyn p-paikalle. Lueskelemme opastauluja. Niissä kerrotaan, että Julma-Ölkyn kanjonijärvi on n. kolme kilometriä pitkä ja kapeimmillaan vain 10 metriä leveä. Järvellä on syvyyttä n. 50 metriä ja sen pinnasta kohoaa kallioseinä jopa 50 metrin korkeuteen. Edessä on näinolleen huimat näköalat.

Näkemistä riittää Julma-ölkyn reitillä

Ölkyn ähkäsy – niminen reitti kiertää kanjonijärven. Reittiä kuvataan vaativaksi. Sopii meille näin aluksi, kun olemme aamutuimaan hyvävoimaisia. Vehreän matalan jälkeen polku nousee ylös kiviselle rinteelle. Onneksi maasto on kuivaa ja meillä kävelysauvat apuna. Ylhäältä on komea näkymä järvelle ja vastarannalle.

Kanjonijärven komeutta!

Tarkkana pitää olla ja siirtyä välillä reunasta ylempänä kulkevalle polulle. Korkeat männyt kasvavat kivisessä maastossa. Muutamia komeita runkoja on kaatunut, näin löytyy sopiva istuin tauon ajaksi. Ei voi kuin ihmetellä, miten korkeiksi männyt ovat kasvaneet suurten kivien lomassa. Välillä polku siirtyy syvemmälle kuusimetsän suojaan, mutta kiertyy hetken kuluttua jälleen kallioiselle reunamalle. Löytyy penkki, mikä kutsuu istumaan ja kokeilemaan kameran itselaukaisua! Kuva naiskolmikosta onnistuu!

Retkeilijät tauolla

Ohitamme Olkyn ylityspaikan. Silta on kovin alhaalla ja sinne vie jyrkät rappuset. – Ei houkuta. Jatkamme kulkemista Ölkynperälle. Nyt saa askeltaa myös pitkospuilla ja katsella vihreää kasvillisuutta. Löytyy laavu ja tulipaikka. Metsäpalovaroitus on voimassa, joten emme tee tulta. Lisäksi paikalla majailee hyttysten armeija. Jatkamme vapaammalle alueelle. Pitkospuita uusitaan. Levähdyspaikka löytyy pitkospuilta.

Pieni välipala on paikallaan!

Tasaisemman maaston jälkeen polku jatkuu ylämäkeen. Tulemme Ölkyn Ärjä – näköala tasanteelle – maisemia riittää. Nyt voi katsella järven yli vastakkaisen rinteen kallioita ja jyrkänteitä. Punaiset merkit puissa – on mentävä kivistä mäkeä alaspäin ja hetkessä noustava ylös. Eipä silti - ylös on helpompi kavuta ja ylhäällä on hienot näköalat.

Tauon jälkeen riittää kulkemista ja ympäristön ihmettelemistä. Päivä kuluu kuin siivillä. Aurinko paistaa illalla, kun lepuutamme mieltä ja kehoa majapaikan ulkoterassilla – uudet Hossan kansallispuistopaidat pääsevät kuvaan!

Hossa paidat pääosassa!

Tiistaina 19.6 suuntaamme Hossalaislampien p-paikalle. Tarkoituksena kulkea 14 km Kokalmuksen kierros. Opastekstin mukaan reitti on helppokulkuista ja pääosin tasaista polkua, jolla voi keskittyä nauttimaan luonnosta.

Suopursujen tuoksua

Tällä polulla luonto hellii – suopursuja on kaikkialla ja niiden tuoksu leijuu ympäristössä, käki kukkuu ahkerasti, poro’äiti’ huolehtii vasastaan.

Vauhtia porojen tahtiin

Pitkospuut kuljettavat alavassa suoperäisessä maastossa. Kapea metsäinen saareke nousee välillä ylemmäs Hoiluan särkälle. Pitkiä mäntyjä kasvaa polun reunamilla. Maassa lepää kaatuneita puita niin tuoreita kuin kuivuneita.  Hiekassa näkyy poron jälkiä. Valkoiset pilvet peilaavat Hoilua-järven pintaan. Mäntyjen rungoissa on mitä hienompia ja mielikuvituksen valtaavia ’pahkuroita’.

Keskiviikkona 20.6. kierrämme Hakokosken hujaus -nimisen reitin. Yöllä on satanut. Puhelimen sää näyttää pisaroita koko päiväksi. Ajelemme Huosivirran p-paikalle. Opaskirja kertoo, että reitti tarjoaa kulkijalle upean harjumaiseman ja maaston korkeusero on noin 30 metriä.

Harjulle nousua

Eipä sitten muuta kuin sadetamineet ylle ja reitille – ainakin ilmaa on hyvä hengittää. Reitti on merkitty keltaisella maalilla. Harjut ovat kauniita, männyt seisovat suorina jyrkässä rinteessä. Kosken ylityspaikalla on kapea silta. Opastaulun kertomaa – Ikipuita ja hopeisia keloja. Mänty voi täällä elää yli 500 vuotta. Kuoltuaan se voi seistä kelona toista sataa vuotta ja kaatuneen puun maatuminen voi kestää yhtä kauan. Näkyvissä olevan metsän historia voi ulottua lähes 1000 vuoden taakse.

Torkon Luikealla on hyvä tulentekopaikka. Puut turhan paksuja, joten kirveelle löytyy töitä. Läheisessä tiheässä metsikössä kuuluu taistelun ääniä. Kuukkelit siellä komentelevat toisiaan.

Kirveellä töitä - puut pieniksi

Makkara maistuu ja pieni lepo on paikallaan. Polku jatkuu harjun reunaa ensin ylös ja hetken kuluttua jyrkästi alas. Tasapainottelua ja kengät alamäessä sivusuuntaan niin selviämme kaatumatta. Maisemaa piristää aivan pyöreä vesipaikka – suppa. Hakokoski on kivinen, kirkas vesi virtaa mutkitellen kivien lomassa. Mukavasti meni retkemme. Ajelu Hossan lumoon syömään, saunomaan ja nukkumaan.

Torstaina 21.6. aurinko paistaa. Aamutoimet ja kämpän siivous – retkemme jatkuu kohti uusia seikkailuja. Ensin suuntaamme Raatteentielle. Tie vie suoraan Raatteenportille, jossa sijaitsee Lotta museo.  P-paikan opastaulussa kerrotaan: Raatteentie on rakennettu jo 1915-1919. Sitä parannettiin 1923 -1924. Parantamisen jälkeen tie otettiin valtion hoitoon. Tietä käyttivät paikallisen väestön lisäksi Neuvostoliittoon menevät elintarvikkeita kuljettavat hevoskaravaanit aina vuoteen 1928 asti, jolloin rajan ylittävä liikenne tyrehtyi. Talvisodan vuosina 1939-1940 käytiin Raatteentiellä suuret torjuntataistelut. Tien varrella on nähtävyytenä talvisodan ajalta peräisin olevat panssariesteet, entisöity korsu ja juoksuhauta sekä talvisodan muistomerkki. Tien pituus on 19,8 km ja se noudattaa edelleen alkuperäistä linjaansa. Tiemuseokohteeksi Raatteentie hyväksyttiin 1982.

Raatteen portti - ovi Lotta museon kahvilaan

Museo aukeaa klo 10. Ehdimme ennen sitä kiertää läheisen puolen kilometrin pituisen taistelujen polun. Sen varrella on mm. Muistokivi Vienan heimosotureiden muistolle. Pitkospuilla astuessa ajatus kulkee sekavana. Maasto on kaunista, mutta paikan historia vetää hiljaiseksi.

Lotta museon kahvilassa on tunnelmallinen sisustus. Lamppujen kupuna pitsiliinoja, seinillä sodanajan julisteista kehystettyjä tauluja. Munkkikahvien jälkeen kävelemme läheisellä pellolla olevan Talvisodan monumentin luokse. Opastaulussa lukee: Tämä muistomerkki on kunnianosoitus veteraaneille ja sodassa 1939-40 olleille sekä siitä kärsineille. Kentällä olevat kivet kuvaavat Talvisodassa Suomussalmen taisteluissa kaatuneita suomalaisia ja neuvostoarmeijan sotilaita. Keskusmuistomerkki ’Avara syli’ ojentaa suojelevat siipensä hiljaisen kivikentän ylle. Muistomerkissä on sataviisi vaskikelloa, kello jokaiselle talvisodan päivälle. Ne soittavat tuulessa hiljaista viestiä sodan mielettömyydestä. Muistomerkin on suunnitellut Erkki Pullinen. Euroopan Unioni, Suomussalmen kunta ja Kainuun EU-keskus ovat rahoittaneet muistomerkin.

Talvisodan monumentti

Jatkamme Rokuan kansallispuistoon. Puisto on perustettu jo 1956, sijainti Muhos, Vaala ja Utajärvi. Majoittaudumme Suopursu -nimiseen mökkiin Rokuan hovin alueella.

Ilta on vielä nuori, joten patikoimaan käy retkeilijöiden mieli. Pookivaara kuulostaa mukavalta – matkaan siis! Rokuasta on maininta Köyhien tunturit. Luonto on herkkää, joten retkeilijää pyydetään pysymään reitillä. Ensi havainto on valtava määrä rappusia, ne suojaavat hiekkaperäistä maastoa, kun reitti kulkee rinnettä vuoroin alas ja ylös. Tasaisessa mäntymetsässä on vaaleaa jäkälää aivan kuin lumi peittäisi kesäisen mäntymetsän.

Tulemme hienoon paikkaan, josta opastaulu kertoo Rokuan supat otsikolla. Sulavan mannerjäätikön railojen rikkomasta reunasta erottui jäätikköjen suulla jäälohkoja, jotka hautautuivat hiekkaan. Myöhemmin jäälohkareet sulivat, jolloin jokisuiston tasainen pinta vajosi vaihtelevaksi suppakuoppien ja harjukumpujen kirjomaksi maastoksi, niin kutsutuksi kamemaastoksi. Supat erottuvat maisemasta pieninä soina ja järvinä. Ne hallitsevat maisemaa erityisesti Rokuan harjumuodostuman länsipäässä. Ympärillä avautuva Syvyydenkaivo on Suomen syvin suppakuoppa. Noin 50 metriä syvä ja yli 300 metriä pitkä muodostuma on niin suuri, että sen hahmottaminen maastossa on vaikeaa. Syvintä kohtaa peittävä kahdeksan metrin turvekerros ja rinteiden valuminen ovat loiventaneet suopan alkuperäisiä piirteitä.

Matkalla Syvyyden kaivon pohjalle....

Pysähdymme taulun luona ihmettelemään ja katsomaan tarkemmin joka suuntaan. Voi mahdotonta – ei ole turha tämäkään kansallispuisto! Kirsti muisti, että Pertti Sirola oli vihjannut Syvyydenkaivosta, kun hän kuuli, että lähdemme kansallispuistoihin. 

Hyvä vihje- kiitos Pertti!

Jatkamme harjun reunassa kulkevaa polkua eteenpäin. Puolukat kukkivat, kielot ovat jo kukkineet. On pieniä koivuja, katajapensaita ja mäntyjä sekä muutama kuusi ja niiden takaa pilkottaa tasainen suoniitty. Tulee taulu, mikä kertoo Syvyydenkaivon suon muodostumisesta. Vaikka suo on pieni, turvetta on kertynyt vuosituhansien kuluessa noin kahdeksan metriä paksu kerros. Turvekerrostuman rakenne osoittaa pohjavedenpinnan nousseen hitaasti koko suon kehityshistorian ajan.

Terttualpi ja suopursuja...pitkospuiden vieressä

Tapasin suon reunalla suopursujen lisäksi myös keltatupsuisen terttualpin, jonka opettelin tuntemaan Haunisten altaan kierroksella Raision sporttileiriläisiä varten. Pitkäjärven rannalla on komea kota. Liikuntaesteisille on tehty mahdollisuus tulla paikalle.

Pookivaaralla seisoo ruskea varaustupa, huiman korkea näkötorni sekä Pookin paussi -niminen tupa, jossa pöytä ja penkit. Retkeilijöitä on ruokailemassa. Me katselemme ympärillemme ja jatkamme matkaa. Päivä on jo kääntymässä iltaan, joten on aika suunnistaa majapaikkaan.

Perjantai 22.6. Juhannusaatto sataa vettä taivaalta ja asteita on alle 10 aamulla. Lähdemme kuitenkin liikkeelle. Sade pitää välillä taukoa, kun tulemme Suppa opastuskeskukseen. Keskuksen pihalla on mukavat luontoaiheiset kuvataulut, joissa on kertomuksia ja kuvia Rokuan luonnosta. Opastuskeskus aukeaa kello 10. Menemme kahville. Myyjämies palvelee avuliaasti ja esittelee hiekkadyynien sekä Rokuan syntyä. Ostamme Rokua paidat. Myyjä sanoo leikillisesti, ettei hän myy ennen kuin tunnistamme, mikä lintu on kuvattuna paidassa. Emme tiedä, mutta hän myy kuitenkin. Lintu on leppälintu. Jostain syystä kansallispuiston tunnusmagneetti tarttuu myös ostoksiimme.

Juhannusaaton polkua - ei lunta, vaan jäkälää..

Sade ropisee ulkona, kun olemme sisällä. Olemme ulkoiluretkellä, joten takit ylle ja matkaan. Onneksemme sade hellittää, kun olemme liikkeellä. Polku on nimeltään energiankulutusreitti. Punaiset merkit puissa ohjaavat kulkua. Hiekkadyynit ovat saaneet peitteen männyistä ja aluskasvillisuudesta, etenkin vaaleat pallomaiset jäkälät ovat kuin lunta.

veturi ja vaunu...

Rokua Health ja Span pihapiirissä on veturi ja junavaunu – hienoa historiaa! Ihmettelyn ja valokuvaamisen jälkeen jatkamme Kirvesjärvelle. Siellä on kota, jonka sisällä on tulipaikka. Missähän muut retkeilijät ovat? Puhdas mäntymetsäinen luonto on seuranamme.

Makkarat paistuvat Kirvesjärven kodassa

Saarinen on seuraava pysähdyspaikka. Istahdamme hetkeksi juomaan. Nyt on jo muitakin liikkeellä, onhan kesän juhla juhannus tulossa ja kello ehtinyt jo iltapäivä neljään. Meillä on vielä matkaa majapaikkaan, joten panemme töppöstä toisen eteen reippain mielin – tällä kertaa poutasäässä!

Illalla menemme rantasaunaan naisten vuorolla ja pulahdamme Jaakon järven rantaveteen. Saunan eteen on tuotu kauniita koivuja juhannuksen kunniaksi.

Lauantai 23.6. Juhannuspäivä valkenee sateisin yön jälkeen. Meidän retkemme jatkuu autoillen Manamansalon leirintäalueelle. Auton ikkunasta katsottuna luonto on raikkaan vihreää. Tien varrella hylätyt talot ovat surullista katsottavaa. Suomen joka kolkkaan ei ole löytynyt uusia asukkaita, kun vanhoista on aika mennyt ohi. 

Manamansalo on saari Oulujärvessä. Saaren pituus on 16,2 kilometriä ja suurin leveys 13.8 kilometriä. Auto jää leirintäalueen p-paikalle. Päiväkahvin jälkeen tutustumme polkuihin. Makkaraniemeen on 3,5 kilometriä, joten siihen suuntaan kulkumme ohjautuu. Rantapenkka on jyrkkä, alhaalla näkyy hiekkainen kaistale, suuria puita on maassa juuret kohti taivasta. Oulujärven aavalta tuuli on tehnyt tehtävänsä.

Manamansalon rinne Oulujärven rannalla

Kaikki puut eivät ole kaatuneet, sillä aivan reunalla kasvaa mäntyjä, joiden juuret näyttävät olevan ilmassa. Päivä on jo pitkällä iltapäivän puolella, kun tulemme kierrokselta auton luokse. Edessä on ajomatka Kontiovaaralle, josta on varattu yösija Kainuun Meri – alueelta. Paikka löytyy ja mökki on uudehko Ikean kalustein varustettu.

Sunnuntaina 24.6 aamulla varhain alkaa kotimatka. Mukavasti kaikki onnistuu – pari ruoka- ja kahvitaukoa – kun olemme kotipuolessa. Kiitos Kirsti ja Leena!