Yhdessä Ylläksen lumilla

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Talven 2020 yhteinen hiihtomatka Armonlaakson vaeltajat ja Raision Rinkka suuntautuu tuttuun ja turvalliseen tunturien, laaksojen ja järvien ympäröimään Äkäslompoloon. Majapaikkana on edellisten vuosien tapaan Raitismaja Äkäslompolon Nilivaarassa.

Perjantaina 13.3. lähdemme kohti Lappia Taivassalon linja-auton kyydissä. Taukoja pidämme kuljettajan ajoaikataulun mukaan. Matkalla on mukana suuri joukko tuttuja, lisäsi muutama uusi kasvo löytyy joukosta. Yön tunteina pitkä matka taittuu, kun pysyy rauhallisena. Tuleva viikko valkoisen lumen sekä kaunispiirteisten tunturien suojassa korvaa pitkän linjurissa istumisen.

Lauantaina 14.3. iltapäivän puolella olemme perillä. Majapaikassa odottaa ystävällinen henkilökunta ja maittava ruoka. Ruokailun ja huoneisiin majoittumisen jälkeen jokainen voi viettää aikaa, miten haluaa.

Aurinkoinen sää kutsuu ulkoilemaan. Lähdemme kävelemään ja annamme suksien odottaa. Etelässä ei ole päässyt tänä talvena luonnon lumella hiihtämään, joten jalkapatikka tuntuu paremmalta linja-autossa istumisen jälkeen. Pistäydymme Rinkan lomaosakkeessa, sillä sisareni on vuokralla siellä. Lumen määrä ja valkoisuus luovat ympärilleen oikeaa talven tuntua.

Raitismajalla pääsemme saunomaan klo 16, päivällistä saamme klo 18 ja iltapalan aika on klo 20. Vastaava aikataulu peseytymisen ja aterioiden suhteen on joka päivä. Lisäksi aamuisin on tarjolla runsas ja monipuolinen aamiainen. Retkieväät saa tehdä päiväksi mukaan. Näin nälkä ja jano eivät pääse yllättämään hiihtopäivien aikana.

Sunnuntaina 15.3. aamulla huoneen ikkunasta katsottuna taivaalla soutaa pilvien harmaa-armeija, tuuli heiluttelee mäntyjen latvoja. Korkeat lumikinokset yltävät melkein ikkunoiden tasalle.

 

Lähtötunnelmissa Raitismajan pihalla 

Ennen hiihtämisen riemua voidellaan sukset menokuntoon, riennetään aamiaiselle ja siirrytään hiihtoasuissa reippain mielin kohti latuja. Raitismajasta ei voi hiihtää suoraan laduille. Alkumatka tulee kävellä tien reunassa sukset olkapäällä, mutta se ei haittaa. Matka on lyhyt ja hetkessä pääsee suihkimaan monipuolista latuverkostoa. Säätila on leudosti pakkasella, joten olosuhteissa ei ole valittamista.

Päätämme suunnata risteyksestä oikealle kohti Kotamajaa. Latu kulkee aluksi tasaisella niityllä, nousee vähitellen ylemmäs Kukastunturin ja Lainiotunturin välisessä maastossa. Maastoon on latukone tehnyt hyvät ladut, joita voi sujutella. Vastaantulijat pysyvät omalla kaistalla ja keskellä on luisteluhiihtäjille sopivan leveä baana.

Luppo kertoo ilman puhtaudesta 

Ylämäen nousun jälkeen on hyvä pysähtyä ja vetää henkeä, jotta tulevat alamäet voi laskea rennoin mielin. Onneksi ladut eivät ole jäisiä. Nyt vauhti pysyy kohtuullisena, vaikka muutamat laskut ovat jyrkkiä ja toiset hyvinkin pitkiä. Meidän ryhmämme selviää kaatumatta Kotamajalle.

Kotamajan tauolla maistuvat kahvi ja munkki. Jatkamme lievää laskua Hangaskurun kautta Latvamajalle. Majan ulkopuolella pidämme pienen tauon. Päivä on jo pitkällä, joten hiihtomme jatkuu Kesänkijärven kautta Nilivaaraan. Kesängin keitaan luona usein kuukkelit lentelevät kärkkyen pähkinöitä, tällä kertaa niitä ei näkynyt. Onneksi koskikarat sukeltelivat ja hypähtelivät samassa tutussa paikassa kuin viime talvenakin. Loppumatka majapaikkaan sujui kevyesti, kun koskikarojen iloisuus sai meidätkin iloisiksi.

 

Tuuli puhdistaa lumen puista

Maanantaina 16.3 aamu valkenee aurinkoisena. Tuuli keventää puiden lumitaakkaa. Pienryhmämme suuntaa risteyksestä vasemmalle kohti Kellokkaan nousua. Olemme voidelleet suksemme pitopainotteisilla voiteilla, jotta jyrkän nousun eteneminen onnistuu. Käsivoimat ja hiihdon ylämäkitekniikka ovat apuja, joita hyödynnämme nousun jyrkissä kohdissa. Rauhallista ja varmaa tahtia mäki edessämme pienenee. Pysähdyksissä vilkaisu taakse antaa hyvän mielen, tuolta on noustu ja vielä jaksetaan. Tämän vuoksi rankin nousu kannattaa ajoittaa retken alkumatkalle.

Pari hiihtäjää laskee meitä vastaan. Mutkaisen mäen varoitustaulut ovat tarpeen, jotta nousija muistaa pysyä omalla kaistallaan. Mäkeä alaspäin laskija ei voi vauhdissa väistää.

Luontokeskus Kellokkaan luona pidämme pienen juomatauon. Aurinko kultaa tunturimaiseman. Tätä valkoisen lumen ja tunturien kehystämään maisemaa on hienoa päästä omin silmin todistamaan. Liian pitkää taukoa tulee välttää, jotta vire hiihtämiseen säilyy.

Latu vie meidät hetkeksi alamäkeen, jonka jälkeen ylämäki on aina välttämätön retken jatkumisen kannalta. Yllästunturi kohoaa komeana vasemmalla, kun sujuttelemme Tunturijärven suuntaan. Aivan tunturin kupeessa saamme hiihtää ns. lämpölatua, jota oikeat kilpahiihtäjät ovat vuosien varrella hyödyntäneet harjoittelussaan. Laskemme alas latujen t-risteykseen. Oikealta tulevat hiihtäjät ovat nousseet kuuluisan ’Isomettän nousun’.

 

Tunturijärven kota on oiva taukopaikka

Meidän reittimme jatkuu suoraan. Maasto on alussa leppoisaa ja laskuvoittoista. Loivat mutkat ja kaaret sekä moottorikelkkareitit tulee huomioida, kun sukset antavat vauhdin hurman. Olen aina pitänyt tästä ladun osasta, mikä tuo hiihtäjän Tunturijärvelle. Ladun luisto on nyt sopiva, joten pientä notkua polviin ja sauvat taakse niin alamäen hurmassa olemme hetkessä Tunturijärvellä.

Paikalla on myös muita hiihdon ystäviä, mutta ei suurta tungosta. Tänne on rakennettu kaunis kota, jonka keskellä on tulipaikka. Pidämme evästauon kodassa. Vessat on myös uusittu, joten tuokin palvelu pitää hyödyntää.

Retkemme jatkuu Aurinkotuvan suuntaan. Ladun varrella männyt esittelevät erimallisia, lumen muodostamia hattujaan – löytyy baskerimallia, knallihattuja ja pienellä mielikuvituksella voi nähdä myös lippalakin. Tuuli ja aurinko eivät ole vielä kaikkia hattuja rikkoneet. Muistelen, että aikaisempina talvina hattuja on ollut enemmän tällä latuosuudella.

Potkut ja sauvoilla lykkiminen sujuttavat meidät ja sukset Aurinkotuvan leppoisaan ympäristöön. Ulkoilijoita on vähemmän kuin ennen – ei näy pyöräilijöitä, eikä kelkkailijoita.  Pari poroa lepäilee aitauksessa. Menemme tupaan sisälle. Käsidesi tervehtii ja pyytää käyttämään.

 

Porojen leppoisaa oloa Aurinkotuvan luona

Tuvassa on väkeä, mutta vapaita paikkoja löytyy. Huomaan pitkän miehen, kenellä on valkoinen ulkoilupusakka, jonka selässä on teksti ’Suomi’. Hän on Tero Pitkämäki, keihäänheittäjä. Tero on vaimonsa ja lapsensa kanssa nauttimassa Aurinkotuvan tarjoilusta. Meidän porukka asettautuu tuvan kauimmaiseen kulmaan syömään ja juomaan.  

Tauon jälkeen lykkiminen jatkuu. Olemme Yllästunturin toisella puolella majapaikastamme katsottuna. Näin ollen kiiruhdamme eteenpäin. Pitkän, tasaisen nousun aikana voi vilkaista vasemmalle. Tunturin lumivalkoinen silhuetti reunustaa menoamme vakaana ja kauniina.

Kahvikeitaalla seisoo myös uudehko kota. Vanha laavu ja tulipaikka on purettu. Käännämme katseet aurinkoon ja tunturista laaksoon. Maisemassa ei ole valittamista. Hiihtoretkemme jatkuu kohti Kesänkiä ja siitä edelleen Nilivaaran majapaikkaamme.

 

Kahvikeitaalla paistaa aurinko

Tämä mainio maanantai keräsi meille 35 hiihtokilometriä ja saimme viettää 9 tuntia raikkaan puhtaassa ulkoilmassa.

Tiistaina 17.3. – onnea Kerttu, on Kertun nimipäivä. Pilvet purjehtivat Ylläksen taivaalla ja niiden kulkusuunta on itään päin. Pakkasta on vain 2 astetta. Aamutoimien jälkeen klo 10 hiihto jatkuu pienryhmissä kuten eilenkin. Meidän ryhmämme suunnistaa Hangaskurun taukopaikalle.

Uuden karhea kota antaa mukavan taukohetken. Täältä on myös vanha laavu korjattu pois. Metsähallituksen hoitotyöt pitävät Lapin maisemat ja paikat kunnossa.

Taivas selkenee, kun päivä pitenee. Meidän hiihtoretkemme jatkuu suotuisissa olosuhteissa. Seuraava pysähdys on Karilan Navetta. Jostain syystä munkkikahvit maistuvat taas. Hiihtäminen kuluttaa kaloreita, joten saavutetut linjat pitää säilyttää ja makea munkki auttaa.

 

Taidetta hiihtoladun varrella

Karilasta jatkamme vielä mukavaa, leppoista latua Lapiomaan kautta Raitismajalle saunomaan ja syömään. Lapiomaan ladulla on avaruuden tuntua, sillä latu kulkee enimmäkseen metsättömässä maastossa. Kierroksella näemme myös komean ja kaunispiirteisen Yllästunturin herkullisen maiseman. Tämä retkemme kesti 5 tuntia. Otimme varovasti eilisen pitkän päivän jälkeen.

Keskiviikkona 18.3. aurinko paistaa - on Myllyhiihtopäivä. Linja-auto vie halukkaat Äkäsmyllylle.

Myllyn luona on aina hienot maisemat. Vesi pulppuaa sillan alta ja ylempänä joen leveämpi kohta – melkein kuin järvi on rauhallinen. Valkoinen lumi on luonut erimallisia kuvioita kinoksiin. Tämä on kaunis paikka.

 

Äkäsmyllyn luona maisemat ovat kauniita

Katselun ja kuvaamisen jälkeen latu kutsuu hiihtäjiä. Lähdemme reippaina hiihtämään metsän suojassa kulkevaa latua. Muutamia hiihtäjiä tulee vastaan. Suurta tungosta laduilla ei ole. Ladut ovat hyvässä kunnossa. Varmasti aamulla viimeksi ajettuja, koska nyt Myllyhiihtopäivä.

Peurakaltion pihalla hiihtäjät nauttivat välipalaa ulkosalla. Me pidämme myös evästauon ja hengähdämme hetken. Tauon jälkeen hiihtoretki jatkuu. Valitsemme ladun, mikä vie Elämän Luukku nimiseen taukopaikkaan.

Metsäosuus ladusta sujuu nopeasti. Elämän Luukku sijaitsee Äkäsjoen toisella puolella. Jyrkkä mäki saa laskijat varomaan, hienosti selviämme. Vauhtia voi hiljentää mäen yläosassa, kun auraa hetken aikaa toisella suksella. Mäen alla virtaa lumen ja jään peittämä Äkäsjoki. Alhaalla latu tekee loivan kaarroksen eli on hyvä pitää vauhti kohtuullisena, jotta sukset pysyvät ladulla.

Rakennuksen katolla on monikerroksinen lumikuorma. Ulko-oven kohdalta lumi on luotu pois, jotta lumi ei putoaisi sisään menijöiden päälle. Menemme sisälle. Kahvi ja leivos auttavat jaksamaan, sillä Äkäslompoloon on vielä matkaa.

 

Elämän luukun sisäänkäynti 

Mukava kumpujen ja kurvien ryydittämä alamäki vie hiihtäjät Äkäsjoen jäälle. Nyt on edessä retken tasainen osuus. Onneksi joki tekee mutkan, ettei ensisilmäyksellä näe kuinka pitkälle tasaista riittää. Joskus on joella ollut kova vastainen lumituisku. Nyt on hyvä keli niin ladulla kuin ilmassakin. Aurinko hellii kasvoja, kun hiihdämme tasaista, eteenpäin huomaamatta vievää vauhtia. Kun joen tasaisuus jää taakse, edessä on vielä metsäinen latuosuus niin ylä- kuin alamäkineen.

Metsän jälkeen jatkamme Riemuliiteri – tanssipaikan vieritse kohti Lompolojärveä ja Nilivaaraa. Hyvä hiihtosää ja luistava keli kuljettivat suksiamme 22 kilometriä vaihtelevassa maastossa.

Torstaina 19.3. linja-auto vie porukat Totovaaran p-paikalle Kittiläntien varteen. Yöllä on ollut pakkasta. Uutisissa koronavirus on pääaiheena. Viruksen vuoksi taukopaikkoja suljetaan myös täällä Lapissa. Latuja ei myöskään enää ajeta.

 

Infotaulujen alta kohti Totovaaraa

Parkkipaikan infotaulujen alta lähdemme kohti Totovaaraa. Alussa on pitkä ja loivasti nouseva ylämäki. Huonolla kelillä, jos sukset eivät pelitä, tuntuu, ettei mäki lopu koskaan. Nyt on onneksi suksien kannalta sopiva keli, kunhan hiihtäjällä on hyvä tekniikka, matka etenee jouhevasti.

Totovaaralla on valmiina taukotupa, minkä tarvikkeet olivat viime vuonna pressujen alla. Tupa on malliltaan samanlainen kuin muutkin uudet Ylläksen taukotuvat. Ennen taukoa käyn varmistamassa hienon näkymän Haavepalo kyltin luota. Laakson takaa näkyy tunturien jono; Ylläs, Kellostapuli, Kesänki, Lainio, Kukas ja Pyhätunturi. Tämä näkymä on aina lumoava, vaikka sitä katselee useamman kerran. Sään valtias on tänään loistotuulella. Haavepalolta näkyy hyvin tunturien piirteet ja muodot.

 

Pitkä loiva nousu ja paussin paikka 

Palaamme takaisin latua, josta nousimme Totovaaralle. Risteyksestä, mäen alta, käännymme vasemmalle Tammituvan suuntaan. Reitillä on pitkä alamäki, onneksi latu ei ole jäinen. Naavaa ja muuta roskaa löytyy. Ladun reunoissa kasvaa paljon kuusia sekä mäntyjä ja muita puita, joista tuuli heittää roskia ladulle. Hyvät enkelit ovat seuranamme, sillä pysymme pystyssä.

Pidämme Tammituvassa juomatauon. Hiihtomme jatkuu ja pian olemme Karhukodan taukopaikalla. Kodan läheisyydessä on kaunis paikka, minkä ikuistan aina hiihtomatkoilla kameraani. Karhukodassa istahdamme hetkeksi. Majapaikkaan on vielä matkaa jäljellä, joten sukset jalkaan ja sauvat käteen – retki jatkuu.

 

Hiihtoretken herkku 

Maasto vaihtelee metsän mäkien ja laskujen kautta tasaiseen peltoa tai niittyä pitkin kulkevaa latupohjaan. Ohitamme Latvamajan, sitten Kesängin ja pian olemmekin Nilivaarassa. Sukset pois, sillä jalkaisin on tien reunassa hyvä kulkea – eri lihakset tulevat samalla käyttöön. Väsyneenä, mutta onnellisena ryhmä kotiutuu majalle.

Perjantaina 20.3. aurinko paistaa ja lumi hohtaa. Me hiihdämme Isomettän, mielenkiintoisen nousun kautta ylös. Vedämme mäen päällä henkeä. Laskettelemme pitkää ja mukavasti polveilevaa ja alaspäin vievää latua Tunturijärvelle. 

Jatkamme tauon jälkeen Velhon kotaa kohti. Maasto on suurimmaksi osaksi alamäkivoittoista. On hienoa lasketella ja jättää tämän hiihtoretken jäähyväisiä Ylläksen maisemiin. Velhon kodassa on tilavampaa kuin aikaisempina vuosina. Pöytäpaikka löytyy ja kahvi maistuu. Kodan sisustus henkii ’velhomaista’ tunnelmaa. Kaikki on suunniteltu ja toteutettu hienosti.

 

Velho vartioi kotaan menijöitä 

Paluumatkamme hiihtoretki antaa vielä tuulahduksen Ylläksen hoidetuista ja monipuolisista laduista. Alussa on loivaa nousua, sitten metsämaastoa ja pian tuleekin Äkäslompolon kylä näkyviin. Ohitamme Äkäshotellin ja hetkessä olemme Nilivaarassa. Illalla alkavat kotimatkan valmistelut – sukset pakettiin ja linja-autoon.

Lauantaina 21.3. aamulla varhain Taivassalon auto, Jyrki ohjaimissa, lastattuna latulaisilla Naantalista, Raisiosta ja lähiseudulta lähtee lasteineen kohti Lounais-Suomea!  Pysähdymme ruokailemaan Vaskikelloon. Raitismajan johtaja tarjoaa retkeläisille kalakeittolounaan, mikä tilattiin etukäteen. Koronaviruksen johdosta monenlaisia muutoksia tulee jokaisen huomioida ainakin tulevaan kesään asti.

Kiitos – mukavasta hiihtoviikosta, johon kuului iltaisin hyvä venyttelyjumppa Hannelen johdolla!