Kuvat ja teksti Kaija Virtanen
Hakkenpää on kylä
Taivassalon kunnassa Varsinais-Suomessa. Hakkenpään kyläyhdistyksen
talkoolaiset ja Taivassalon Tupshaukat partiolaiset ovat rakentaneet laavun
sekä laavulle kiertävän polun. Heinäkuinen Luonto Plus ohjelma antoi sysäyksen
lähteä tutustumaan polkuun.
Hyvän ulkoilusään innoittamina suuntaamme neljän naisen porukalla Taivassaloon. Laavupolulle lähtijöille on osoitettu p-paikka Hakkenpään satamassa. Vaaleat poutapilvet seilaavat sinisellä taivaalla. P-paikan reunassa loistaa laavupolulle ohjaava taulu.
Auto parkkiin ja naiset polulle. Aluksi kuljemme autotien reunaa, josta juuri ajelimme. Saariston rengastien viitta tuo mieleeni pyöräretken, kun Armonlaakson Vaeltajien kanssa pyöräilimme täällä. Pienen matkan jälkeen Laavupolku nuoliopaste ohjaa metsän puolelle - metsätielle.
 |
| Sileää kalliota kiva kävellä |
Metsätietä on hyvä astella ja samalla katsella luontoa. Suuri kivi on saanut vihreän lakin -sammaleisen. Männyt seisovat suorina ja terveen näköisinä. Mustikan lehdet ovat vihreitä ja varvuissa näkyy muutamia sinisiä marjoja. Pietaryrtit vilkuttavat keltaisina kuin kertoen hyvää retkeä.
Maasto nousee loivasti ylöspäin. Polun reunamilta voi bongata komeita kallioita. Kallioiden muodoissa on eroja. Useat kivet ovat lempeän pyöreitä. Polun toisella puolella kallion seinämä on tiukan suora aivan kuin veitsellä leikattu. Kalliosta lienee irronnut lohkareita ajan saatossa. Korkea mänty kasvaa ja nojaa kallioon. Siinä näyttää olevan hyvä ja lämmin kasvupaikka, koska mäntyjä on useita. Huomaan paikalla myös kauniin, pienen katajan.
Tulemme välillä alavampaan maastoon. Jotain keltaista loistaa kasvillisuudessa. Pysähdymme ja toteamme kasvin tyrnipensaaksi. Niityn kosteamman kohdan ylitämme pitkospuita pitkin. Yksi, leveä puinen ’lankku’ on tasainen ja sen pintaa pitkin on hyvä kopsutella.
 |
| Männyn juuret ovat kuin kruunu polulla |
Vaalea jäkälä peittää maaston, kun nousemme ylemmäs. Muutama kapearunkoinen mänty kurottautuu valoa kohti mutkaisena suorien ja pienempien mäntyjen välissä. Pyöreät kivet ovat röykkiönä kuin suojaamassa mäntyjä, kun tulemme ylemmäs.
Voi ihmettä! Miten täältä keskeltä metsää löytyy tasainen, laaja kallioalue. Netin ihmeellinen maailma tietää; jääkausi ja meri ovat hionneet osan Taivassalon kalliosta lempeän pyöreiksi. 100-vuotta sitten Niurniemen silokallioilla on kuivatettu kalaa. Me kävelemme kalankuivatus kalliolla. Laavupolun merkitsijät ovat latoneet kivistä polulle merkit. Tulee mieleeni merellä seilatessa näkyvät valkeat kummelit.
Kallion jälkeen polku siirtyy välillä metsän puolelle pehmeämmälle polulle. Kanervat tuovat lilan vivahteen syksyiseen maisemaan pehmeä polkuinen matka kestää vain hetken, sillä silokallioinen maisema antaa pian polulle kovemman pohjan. Kallion painaumissa viihtyy vesi. Samalla jäkälät, varpukasvit ja pieni koivu ovat vallanneet kasvupaikan painauman vierestä.
Polun varrelta löytyy oivallisia opasteita. Pyöreälle kivialustalle on kiinnitetty kapea puu, jonka päässä loistaa polun oranssin värinen merkki. Eli merkkejä ei ole maalattu eikä kiinnitetty kasvaviin puihin. Hyvä juttu!
 |
| Kallioisella polulla mukava opaste |
Pieni kuusi seisoo kuin
vartioiden jo ruskeiksi muuttuneiden sananjalkojen rivistöä. Puolukat loistavat
punaisina. Kumarrun ja maistan niitä. Samalla huomaan, että sammaleiden alta
pilkottaa kattotiilien palasia. Muutaman askeleen päässä näkyy sieniä. Ne ovat
suppilovahveroita. Minulla on metsäretkillä usein mukana ’varapussukoita’ niin
sienille kuin roskille. Toiset odottavat, kun poimin sienet mukaani.
Puolukat - näitä ei voinut vastustaa
Polku on merkitty puihin
valkoisilla nauhoilla. Männyn juuristo on tarrautunut hienosti kallion
koloihin. Polun varrelta löytyy pieni, harmaaksi kelottunut mänty. Polun
pintaan on tuotu kivimurskaa, jotta kulkijat ymmärtävät missä kuljetaan. Sileäpintainen
vihreä sammal verhoaa pyöreää kiveä. Tässä tulee mieleeni sileäpintainen
hohkasammal Kuloisten metsässä.
Kivi on kietoutunut samettiin
Uutuutta loistavaan
puuceehen johtaa silta aivan kuin ennen vanhaan karjarakennusten ylisille.
Mittakaava on tosin paljon pienempi. Katse vasempaan ja näkyy myös laavu.
Hienoa, että vessa ei ole aivan laavun vieressä. Laavun seinässä on ohje niin
roskaamisesta kuin puistakin. Puut olisi pitänyt ottaa mukaan. Tosin puita
löytyy, mutta mielestäni ne ovat turhan suuria nuotiopuiksi. Pärjäämme ja
saamme niin eväsmakkarat kuin leipäpaketin lämpimiksi.
Laavun edessä tulipaikan kiertää hyvä ja vankka penkki. Lisäksi laavulla voi istua maton päällä. Monilla laavuilla olen käynyt, mutta mattoa ei ole aikaisemmin ollut istuinalustana. Ritilä, jonka päälle paistettavan voi asettaa, löytyy laavun seinästä. Näppärästi ritilän asettaminen oikeaan korkeuteen onnistuu.
Pörriäinen menossa termariin
Aurinko jaksaa paistaa. Kun olemme jo lähdössä kaksi naista ja koira tulevat paikalle. Sammutamme tulen, sillä tulijat eivät kuulemma tarvitse tulta. Laavulta polku jatkuu eteenpäin.
Pitkospuut ja kostean paikan ylitys onnistuu
Pienen niityn ylitämme
pitkospuita pitkin. Muutama askel polulla ja sitten seuraa toiset pitkospuut,
jotka ohjaavat kulkijan suon yli. Tuntuu ihmeelliseltä, kun korkeaan
kallioiseen maastoon on muodostunut suo. Luonto on ihmeellinen. Iso kivi on
verhoutunut pitsiliinaan. Polun toisella puolella pyöreät kivet nojaavat
toisiaan. Taitavat olla kavereita. Pian on edessä sileä kallio. Metsän reunassa
näkyy kivistä ladottu aita. Tehty aikoja sitten ehkä suojaamaan läheistä
asutusta metsän eläimiltä.
Opastaulu on selkeä
Ympyrän sulkeutuu ja
laavupolku palaa samaa reittiä lähtöpaikkaan noin 800 metriä. Nyt kuljemme eri
suuntaan, joten maisema näyttää erilaiselta. Taivaallinen rauha, ku ollaan
Taivassaloss, sanoi Ari Karhilahti Luonto Plus ohjelmassa. Olen samaa mieltä laavupolun
kierroksen jälkeen.
KIITOS ystävät ja
mielenkiintoinen laavupolku!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti