Kolkanpoluilla - marraskuussa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Kolkanpolkujen reitistö sijaitsee Lemun keskustan läheisyydessä. Aloituspaikka sijaitsee Maskussa Lemun kirjaston luona. Kolkanpolkujen ulkoilureitit koostuvat kolmesta eri reitistä.

Marraskuinen lauantai lupaa aamupäiväksi poutasäätä. Lähdemme tyttäreni, vävyni ja heidän tyttärensä kanssa ajelemaan reittien aloituspaikalle Maskuun. Suuntaamme Reisvuorelle vievälle reitille. Yöllä satanut lumi antaa valoa, kun patikointimme alkaa. Opasviitat ja polun merkit on sijoitettu hyvin näkyviin.

Opasviitta ohjaa kulkusuunnan

Aluksi merkitty polku kulkee tietä pitkin. Syynä lienee useiden ulkoilureittien toisiinsa liittyvä noin 20 kilometriä pitkä niin patikointiin kuin maastopyöräilyyn sopiva reitistö. Pian opasviitta ohjaa metsään vievälle polulle. Puiden oksiin on punottu myös punaisia nauhoja, joissa on retkeilijän kuvia. Pehmeällä neulasten peittämällä polulla on mukava astella. Kostean sään vuoksi puiden juuret polulla ovat liukkaita. Muutamia polulla olevia kiviä pitää myös varoa.

Ylös kallioille ja metsään

 Valkoinen, hento lumipeite vihreällä sammaleella sekä vieressä kirkasvetinen painauma – maisemassa ei valittamista. Pieni kuusi polun varrella kantaa tupsuja, ne ovat joko luppoja tai naavaa. Tämä tupsu on luultavasti naavaa. Naavat esiintyvät täällä etelässä vanhoissa metsissä ja ne ovat herkkiä ilmansaasteille. Kuljemme näin ollen melko puhtaassa ilmassa.  Männyt seisovat suorina polun varrella. Muutamat kuuset ja valkorunkoiset koivut ovat vähemmistössä. Liikenteen ja asutuksen äänet eivät kuulu.

 

Kivien määrää en laskenut

Maasto kohoaa ja polku etenee kivien välissä. Useita kapearunkoisia mäntyjä on mennyt poikki rungon yläosasta, niin että poikkimennyt osa on jäänyt riippumaan rungon viereen. Tämä ristikkomainen näkymä antaa lisämausteen, kun etenemme polulla. Tulemme tulipaikalle ja laavulle. Tulipesä on rakennettu kivistä. Rautalankakehikko pitää kivet ympyrässä paikallaan. Laavun luona on kätevä vastakirves, mitä käytetään halkojen ja klapien halkaisemiseen. Vävy kokeilee, miten vastakirves toimii. Hyvin halkaiseminen onnistuu. Ihailemme paikan siisteyttä. Olemme pikaretkellä eli emme jää tällä kertaa evästelemään.

 

Vastakirves toimii ja klapi halkeaa

Kaksi komeaa mäntyä on kaatunut ja niiden rungot makaavat poikittain polulla. Onneksi meillä jalka nousee ja suoriudumme ehjinä eteenpäin. Kun katsoo ylös, näkee kaareutuvia runkoja nojaamassa toisiaan vasten. Polun varrella pieni, rososammaleinen ja naavaa kantava mänty erottuu korkeiden kuusien ja mäntyjen valtaamasta metsästä. Kirkasvetisessä lammikossa peilaavat kuuset ja muu metsikkö.

Etenemme kalliolle. Metsän harventuessa suuret, erilliset kivenlohkareet hallitsevat maisemaa. Mänty on kasvanut varreltaan ’kiharaiseksi’. Toisen männyn runko on kuihtunut harmaaksi ja jäänyt törröttämään aivan suorana pystyyn. Männyn oksat näyttävät hyvin voivaisilta ja ovat paksuja, lonkeromaisia. Kalliossa näkyy kapeita halkeamia. Näköalapaikkana toimii korkea kallio.

 

Näköalapaikalla 

Mäntyjen kasvu kallioisessa maastossa on saanut niiden oksat mukavan kippuraisiksi. Ylhäältä pitää laskeutua erityistä varavaisuutta noudattaen alas. Muutat kivet ovat polulla esteenä, joten niiden päältä kulkeminen tuo pientä ekstraa etenemiseen. 

Metsäosuudesta selviämme hienosti. Vasta tieosuudella melkein jo perillä, otan vesilätäkön avustuksessa kosketuksen tien pintaan. Terävä kivi tekee haavan oikean nimettömän sormen päähän, onneksi ei muuta vammaa. Näin jäi minulle uusi, monipuolinen reitti muistojen lokeroihin.