Kansallispuistojen kaikuja

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Kesäinen maanantai toukokuun lopussa ja kansallispuistot kutsuvat meitä, viittä naista retkeilemään. Ensimmäinen kohteemme on Puurijärvi-Isosuon kansallispuisto (perustettu 1993). Puurijärvi kuuluu esitteen mukaan Suomen merkittävimpiin lintujärviin. Ilmankos lintujen taukoamaton konsertti viihdytti vaellustamme.

Mutilahden 6 metriä korkeasta tornista näkee kivasti lähialueen maisemaa, vehreää niittyä, laakea järvi ja sen reunamilla sekä tuuheaa havumetsää että pystyyn kuivuneita koivunrunkoja. Torniin on tuotu ehjä keinutuoli. Se kutsuu istumaan ja saa retkeilijöille hymyn suupieliin.

Suopursujen raikas tuosu siivitti kulkua pitkospuilla.

Ala-Kauvatsajoen (laskee Kokemäen jokeen) rantamilta löytyy Järventaka niminen levähdys- ja eväspaikka. Laiturin penkillä istuen maistuvat tee ja leivät. 

Rannan suuret lehtipuut kurkottavat joelle, lisäksi hyttysten ininä ja lämmin auringonpaiste ennustavat kesän olevan läsnä.

Vatsat kylläisinä jatkamme metsäpolkua Isosuolle. Suopursut, juolukat, metsätähdet, oravanmarjat ja raate sekä valkoiset suomuurainten kukat koristavat polun reunamia. 

Turvesuuli

Ilmavasti, raollinen rakennus suolla on Turvesuuli. Sen seinämillä kerrotaan turpeennostosta. Kuivatettua turvetta käytettiin mm. karjan kuivikkeena ja rakennusten lämmön eristeenä. Isosuon tornista näemme komean suon. Harvakseen mäntyjä kasvavan Kermikeidassuo on täällä yhdistelmä keidasräme-, rahkaneva- ja lyhytkarsinevasuota. Onpa jänniä nimiä!

Luontopolun opastetaulut kertovat

• Juolukkasinisiipiperhosesta (on Suomessa yleisempi kuin muualla ja viihtyy rämesoilla)
• Suosirkasta (värikäs sirkka viihtyy rämeillä eikä tee kekoa, vaan viihtyy matalassa asumuksessa)
• Hyppyhämähäkistä (julmannäköinen hämähäkki pompahtaa saaliin kimppuun kuin tiikeri)
• Pikkulampikorennosta (sudenkorennot ovat rämesoiden asukkeja)
• Pursusuohopeatäpläperhosesta (suohopeatäplät viihtyvät tuoksuvien suopursujen kukilla).

Tämän kansallispuiston polut tallaantuvat meidän askelten alla noin 10 kilometrin matkalla. Jatkamme autoajelua tyytyväisin mielin kohti Sydänharju nimistä majapaikkaamme ja Seitsemisen kansallispuistoa. Tämä kansallispuisto on perustettu jo 1982 ja vuonna 1996 puistolle on myönnetty EU:n luonnonsuojelualuediplomi.

Kyymamma paistattelee puun lämmössä

Nämä naiset eivät kauaa ihmettele. Majoittumisen jälkeen riennämme tutustumaan läheiseen pieneen järveen ja polkuun. Polku on osa kuuluisaa Pirkan Taival retkeilyreittiä. Kapeaa, hyväkulkuista polkua etenemme runsaan kilometrin ennen kuin käännyimme takaisin.

Paluumatkalla pullea kyy lepää kaatuneen puun suojassa kuin kuvaajia odottaen. 

Ruokailu, saunominen ja uiminen siinä ilta kuluu. Hyvät tilat ja sängyt kutsuvat retkeilijät untenmaille.

Uusi aamu ja uudet kujeet - retkeily jatkuu

Aloitamme Kulomäeltä Seitsemisen luontokeskukselta. 

Näyttelyssä metsän ihmeistä voimme lukea, että haapa on todellinen elämänpuu. Siinä elää monia lajeja. Haavan narinakääpä osuu kuvaani. Hieno näyttely, jossa on paljon katsottavaa. Kahvilan seinää koristaa kymmenien patalappujen rivi. Saamme karttoja puiston reiteistä. Vaellus voi alkaa.

Lähdemme Runokankaalta. Opastauluissa on runoja otsikoilla, metsän syli ja avoin maisema. Jatkamme pitkospuiden siivittämää polkua Susikankaalle. Rappumännynmäki on nimensä veroista nousua harjulle. 

Iso Seitsemisenjärvi näkyi vasemmalla. Kauniit, suorat männyt kehystävät harjulla kulkevaa polkua. Laskeudumme harjulta Kirkkaanlamminkankaalle. 


Juomataukoja emme unohda. Ne auttavat jaksamaan helteissä säässä. Seitsemisen joki virtaa tummassa metsässä kiemurrellen. Ylitämme joen sillalta, kun etenemme kohti Haukilampea. Siellä pidämme pitemmän tauon makkaranpaiston ja varpaiden tuuletuksen merkeissä.

Torpparin taival

Retkemme jatkuu Torpparintaival nimistä keltaisin nauhoin viitoitettua polkua kilometrin verran. Kohti Kulomäkeä käännyttäessä polun nimi muuttuu Seitakierrokseksi. Puut ovat korkeita ja tikat ovat olleet ahkerina puiden koloista päätellen.

Pitkospuut ja suo antavat retkelle oikean mausteen.

Pitkäjärvi näkyy kulkumme oikealla puolella. Pitkäjärvellä on vanha savottakämppä. Siihen mahtui 40 miestä, kun se valmistui 1940. Kelohirsikämppä on yksi maamme kauneimpia ja arvokkaimpia metsäkämppiä, lukee taulussa. 

Suon yli johtaa leveät pitkospuut, useassa kohdassa ne ovat yhdestä puusta. Valkoisia poutapilviä soutaa taivaalla. Polun reunoilla kukkivat valkoisina suopursut ja muuraimet. 

Edessä on hienoa, vihreänvalkoista suomaisemaa! Polku kaartaa Iso Kivijärven ohi vasemmalta. Järvi välkkyy auringossa. Järven pohjoisnipukan suuri kivi lienee antanut järvelle nimen.

Alavan suoniityn ylitämme pitkospuilla. Venesjärvi välkkyy oikealla ja me nousemme polkua harjulle. 

Retkeilijän kuksa ja Haukilammen liplatusta.

Runokangas ja sen runot

Pakkulankankaalta jatkuu alussa kohtaamamme Runokangas tauluineen. 

Luontorunot kertovat veden virtaamisesta, levähdyksestä, lammen päilyvästä vesisilmästä ja luonnon haarniskasta. 

Helle on aikamoinen, sillä lämpöä on melkein 30 astetta. Selvisimme myös henkisesti tästä 18 km retkipäivästä!

Torpparin taival -reitin varrelta jäi mukavia muistoja. Etenkin paikkojen nimet ovat kiehtovia.


Yläkertaan olivat asiamme kunnossa, koska säiden Herra suosi retkeämme kympin arvoisesti. Kiitos!

Kulttuuria ja historiaa 

Koveron perinnetilan rakennuksia

Saamme runsain mitoin, kun tutustumme Koveron kruununmetsätorpan pihapiiriin ja rakennuksiin. 

Kovero on perustettu jo 1859. Tila on entiöity 1930-luvun hevosmaatalouden asuun ja sitä ylläpidetään perinteisin menetelmin.

Hyväntuuliset isäntä ja emäntä häärivät ajanmukaisissa asuissa. 

Kovero kertoo entisajan elämästä.

Pääsemme tutustumaan taloon.

Sähköä ei ole. Lattia, ikkunat, uuni, leipäkyrsiä katossa jne kaikki kertovat ja muistuttavat vanhoista ajoista.

Vanhat astiat, työkalut, pitsiliinat, matot, verhot - voi miten on herttaista.
Hienoa, että tällaista vaalitaan!.

Koveron Kyytöt ja päivän ikäinen vasikka

Itäsuomenkarja - kyyttö

Isäntä hakkaa klapeja ja kertoo eilen syntyneen kyytölle (lehmä) vasikan. 

Voi hyvänen aika! 

Vasikka ja kaksi lehmää tulevat ulos ja saamme niistä kuvia.

Kyyttöjen rotu ja erityisesti sen maatiaissuvut ovat tunnettuja terveydestään, sitkeydestään ja pitkäikäisyydestään.

Rotu on nykyisin uhanalainen - tietää google.

Koverosta kohti Multiharjua 

Aarnimetsän puita

Harjun havupuut kohoavat paksurunkoisina korkeuteen. Lahopuut – ikimetsän tornitalot – antavat kääville ja kuoriaisille mahdollisuuden elää. 

Puiden kolot ovat palokärjen tai käpytikan ahkeruuden merkkejä. Hömö- ja töyhtötiaiset kovertavat myös mielellään oman kolonsa lahopuuhun. 

Tämä on Aarnimetsää, jossa ei saa poiketa polulta. Välillä pitää pysähtyä ja nostaa katse kohti taivasta, sillä komeiden puiden latvat ja väkkärämäiset oksat kokoavat valtavan korkealle.

Rappymännynmäki

Multiharjulla kaatuneiden puiden juuristoista saa mielikuvituksella näkyviin metsäsian, karhun taikka ketun. Synkkä, kaatuneiden ja suorana seisovien sekä naavaisten puiden metsä on kokemus - vailla vertaa.

Opastauluissa kerrotaan kauniista muurahaiskuoriaisesta, mikä saalistaa kirjanpainajatoukkia. 

Ne taas syövät nilakerrosta puun kuoren alta. Käpytikan ravintoketju on kerrottu tauluissa,

Kesällä se syö kirvoja ja toukkia, talvella se siirtyy siemenravintoon naputtaen käpyjä pesässään. 

Kuva löytyy myös hurjan näköisestä hirvikärpäsestä.

Haukilammessa on kirkas vesi - ei haukia!

Haukilampi

Aarnimetsän jälkeen kuljemme Haukilammelle. Vilvoittelemme uimalla sen kirkkaassa vedessä, paistamme makkaraa, syömme ja juomme.

Kiersimme monivivahteisen ja jännittävän Torpparin taipaleen! Retkellä tapahtuu kaikkea kivaa. Hyvä me!

Päivä jatkuu vielä tutustumalla

Saari-Soljaseen! Siellä kohtaamme komean pyöröhirsisen tauko- ja päivätuvan. Ympäristön suorat männyt sekä pöytä penkkeineen kutsuvat istumaan. 

Pieni evästauko ja sitten lähdemme kiertämään Soljasten suoluontopolkua.

Puolimatkassa on katselulava, josta aukeaa erämaisen karu avosuomaisema. Jaulinneva oli muinoin metsää, lukee opastaulussa. Valkotupsuiset tupasvillat pilkuttavat erivivahteisen vihreänsävyisen suon. Harvakseltaan on kapeita mäntyjä. Suon jälkeen tulee eteen korpimetsää. 

Taulussa lukee, Korpi on kuusen koti ja korpi on puustoinen suo, jonka kasvillisuus koostuu suon kasveista. Parin kilometrin matkalla on monipuolinen maisema, jossa silmät lepäävät ja mieli rauhoittuu.

Yön jälkeen koittaa uusi aamu ja päivä. 

Me suunnistamme kotimatkalle ja poikkeamme vielä Helvetinjärven kansallispuistoon. 
Puistoon tutustumisen aloitamme Haukanhietan lähtöpaikalta. Haukkajärvi jää polun vasemmalle puolelle. Maasto on hyväkulkuista. Aurinko paistaa täydeltä taivaalta. On kuuma, helteinen sää. Hyödynnämme Myllylahden rannalla olevan taukopaikan ja istumme hetkeksi juomaan. Kartan korkeuskäyrät tulevat maastossa todeksi. Iso Ruokejärven rannalla tauolle on taas tilaus.

Pirkan taival, sen kävelevä karhu-mainos ja E6 Euroopan kaukovaellusreitti antavat retkelle arvokkuutta. Olemme kuuluisalla polulla. Porrasharjulle johtaa portaat. Suuret puut ovat kaatuneet ristiin rastiin aivan portaiden viereen. Harjunpäällä on iso kivi, johon on kerätty paljon pieniä kiviä. 
Eräs kiviasetelma kuvaa ukkoa ja akkaa. Taidetta!

Harjun korkeinta kohtaa kuljemme n. 800 metriä, sitten alkaa laskeutuminen. Ensin kulku etenee maastossa ja lopuksi kopistelemme runsaasti rappusia. Järven toiselle puolelle johtaa pitkospuut. Edessä ja oikealla on jyrkkä korkea kallio, kalliokiipeilijöiden paikka. Huimaa, kun katsoo ylös. Portaat vievät ylös kalliolle ja näköalapaikalle. Iso Helvetinjärvi loistaa edessä koko komeudessaan. 

Helvetinkolu

Kuuluisa Helvetinkolu

Helvetinkolu on kapea pystysuorien kallioiden väliin jäävä aukko. Kun katsoo oikein tarkkaan, näkee aukon kautta veteen asti. 

Laskeudumme portaita järven rantaan. Grillipaikalla ei ole muita. Retken parhaita hetkiä, sillä edessä aukeaa pitkä jyrkkäreunainen Iso Helvetinjärvi. vieressä tulipaikan tuoksu ja tuli, mikä valmistaa makkarapainotteisen aterian.

Aika rientää. On palattava takaisin samaa reittiä. Huomaamme, että maisemat ovat mahtavat myös tähän suuntaan kuljettaessa. Retkeilijöitä tulee vastaan. 

Iso Ruokejärvi 

Iso Ruokejärvi

Iso Ruokejärven taukopaikalla ei ole muita. Meille aukeaa oiva mahdollisuus kokovartalon kastamiseen, joten siitä vaan veteen kaikki vuorollaan. Laituri on heppoinen. 

Selviämme. Yritin laiturin vierestä rannalle. Muta sekoitti veden ja hetkessä olimme pilkullisia mudasta. Pyyhettä ei ollut. 
Paita sai toimia pyyhkeenä.

Loppumatka sujui kommelluksitta. Parkkipaikan läheisyydessä nautimme kylmälaukussa olleita retkieväitä.

Pieni kulaus viiniä onnistuneelle retkelle! 

Hyvä me! 

Paljon nähtiin ja koettiin  (30.5 - 2.6.2016) neljässä päivässä.