Rinkan kantoa Karevan kierrolla

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Kesäkuisena torstaiaamuna viisi naista treffaa Maskun Rivieran Keitaan P-paikalla.

Maastoon ja maisemaan tutustumisen lisäksi on tarkoitus harjoitella painavan rinkan kantamista tulevaa syksyistä Haltin vaellusta varten.

Otos kartan lehdeltä 

Alussa Isonkiven hiekkarannan luona sade kostuttaa kulkijat. Ei hätää! 

Sadesuoja otetaan nopeasti esille ja viedään rinkan päälle sekä sadetakki kantajalle. 

Retki jatkuu. Polku on leveää ja hyväkulkuista, vain hyttysten verenhimoisuus haittaa menoa

Pysähdymme ihailemaan lumpeita, joita kelluu pyöreinä lauttoina Karevan lammen pinnalla. Osa kukista on vielä nuppuina, mutta muutamia valkoisia auenneita loistaa vihreiden lehtien päällä. Hieno näky!

Polku siirtyy vehreään sekametsään, tekee mutkia, käy kosteikossa ja suon halki vievät pitkospuut, sitten se siirtyy hetkeksi tienreunaan. Metsää polun reunamilta on hakattu. Onneksi reittimerkityt puut on katkaistu merkin yläpuolelta. Loistava oivallus metsän hakkaajilta! Kiitos heille! 

Kartasta tarkennus ja askellus jatkuu merkkien viitoittamalla polulla. Ensimmäiset mustikat ovat jo kypsyneet. Niitä on pakko maistaa. Metsästä tullaan välillä peltoaukealle ja kuljetaan peltotietä omakotitalon ohi ja pujahdetaan taas metsän siimekseen.

Kullaanvuoren näkötornin juurella

Toiset merkit eli kaksi valkoista ympyrää ilmestyvät Kuhankuonon reitistön merkkien rinnalle, kun tulemme Kullaanvuoren luontopolulle ja luonnonsuojelualueelle. 

Kartassa mainittu hiidenkirnu etsitään. Paimenen haudaksi kutsutun onkalon (2,4 metriä syvä ja suultaan 1,7 metriä pitkä) löydämme. 

Kansantaru kertoo erään ruskolaisen paimenen pudonneen hevosineen kuiluun niin, että vain suitset jäivät sen reunalle, ja hävinneen onkalon pohjattomuuteen.

Väkkärävartisia mäntyjä ja kumpuilevia kallioita riittää, kun kipeämme Kullaanvuorelle. 

(70,6 metriä meren pinnasta)

Näkymä tornin juurelta

Onneksi sade on hellittänyt ja kengät pitävät rosoisen kiven pinnassa. Vuorella on näkötorni. Sen juurella poutasäässä pidämme evästauon. 

Olemme suunnilleen retkemme puolivälissä. Tornin kupeessa viitta kertoo, että Rivieralle on 5,6 km.

Vaikeampaa on laskeutua jyrkältä vuorelta alas. Neulaset ovat liukkaita, joten niille ei tohdi astua. Selviämme kaatumatta. 

Vaelluksella on hyvä katsoa välillä polkua, josta on kulkenut. Kullaanvuoren kalliot ovat jylhiä ja jyrkkiä. Pullearunkoinen mänty kasvaa kiinni kallion kolossa. Hennot koivut sen vieressä kaartuvat valoa kohti. 

Karhu odottelee syleiltäviä!

Sitten näemme mäenreunassa takajaloillaan seisovan karhun. Se näyttää odottavan kuin ottaisi meidät iloisena syleilyynsä, toinen etutassu on ylhäällä, toinen riippuu vierellä. 

Lähemmäksi tultaessa karhu on kaatuneen männyn juurakko. Luonto ja metsä ovat ihmeitä täynnä. Kuusimetsä on synkkä. Pieni joen uoma lipuu polun vieressä. 

Kapeat sillat johtavat uoman toiselle puolelle. Emme ylitä näitä siltoja. Suon jälkeen tulemme lehtimetsään ja hiekkaiselle Rivieran alueelle.

Pienet hiekkakuoppien muodostavat järvet loistavat, sillä aurinko on tullut pilvien takaa.

Kauniit maariankämmekät (orkideat) polun reunassa pääsevät kuviimme.

Suolle ja Rivieralle viitat

Kullaanvuoren viittoja

Maskun Rivieralla rinkan kantoa. 

Monipuolinen Karevan kierto ja Kullaanvuori antoivat meille hienon retkipäivän (6 tuntia ja n. 12 km). 


Rinkkani painoi tällä koematkalla 10 kiloa. Reisien ulko- ja etureunoissa oli erilainen tuntuma kuin tavallisella kävelyllä. 

Tuli todistettua, että rinkan kanssa kävelemistä pitää jatkaa ennen kapuamista Haltitunturille.