Teksti ja kuvat Kaija Virtanen
Heinäkuisena tiistaiaamuna viisi naista (Kirsti, Leena, Merja, Sirkka ja Kaija) suuntaavat vaellusretkelle Päijänteen ja Repoveden kansallispuistoihin. Aurinko paistaa. Kesä on parhaimmillaan.
Repoveden reitit ja nähtävyydet ovat pääkohteena, mutta menomatkalla pysähdymme Päijänteen kansallispuistoon (perustettu 1993) kuuluvalla Pulkkilanharjulla. Harjulta löytyy 5 kilometrin pituinen polku. Polun varrella olevista tauluista voi lukea harjun muodostumisesta aina yli 11 000 vuotta sitten. Huh!
Tervalepästä on todellisempi info: Rannoilla viihtyvä tervaleppä ei ota syksyisin talteen lehtiensä sisältämää typpeä. Lepällä on varaa pudottaa lehtensä vihreinä, sillä sen juurinystyröissä elävät sädesienibakteerit pystyvät sitomaan ilmakehän typpeä yllin kyllin lepän tarpeisiin.
 |
| Suppa Pulkkilanharjulla |
Ohitamme Markunniemen, kun etenemme kohti Viinasaari – nimistä paikkaa. Löydämme synkän metsäisen alueen.
Polku tekee lenkin ja yhtäkkiä edessä on vihreää aluskasvillisuutta ja pieniä koivuja kasvava alue.
Löytyy opastaulu – Suppa harjulla. Suppalampi on vähitellen muuttunut suoksi, kun suokasvillisuus on levittäytynyt lammen reunoilta kohti keskustaa. Harjusuppa syntyi, kun mannerjäätiköstä irronnut jäälohkare hautautui harjun soraan ja hiekkaan ja vähitellen suli, jolloin paikalle jäi lohkareen kokoinen kuoppa eli suppa. Suppaa reunustavalla suolla kasvaa suon kasveja – luhtavillaa, lakkaa
 |
| Metsäpolkua Pulkkilanharjulla |
Mustikat ovat kypsiä. Niitä on pakko maistaa. Kaatunut puunrunko on oiva istuinpaikka, kun pidämme evästauon. Mukava reitti hienossa maastossa, vaikka emme kiivenneet harjun korkeimmalle kohdalle.
Järven sini ja taivaan sini hehkuvat vihreän metsäisen harjun molemmin puolin. Kiva tauko! Saimme raitista ilmaa, näimme hienoja maisemia ja ehkä muistamme jotain tervalepästä sekä harjusupasta.
Matka jatkuu...
Matkamme jatkuu kohti Mäntyharjua. Ajelemme Vääksyn kanavan ohi. Pidämme pienen tauon Salmelan taidetalon luona ja tutustumme kävellen pihan taiteeseen – patsaat aurinkoa tuijottavasta pojasta sekä pojasta jolla kolme kättä – ihmetyttää kallio, mikä on ontto – taidetta sekin.Maitohorsmat kaunistavat tienvartta, kun Kirstin punainen Toyota kiitää kohti Mouhuntien varrella sijaitsevaan majapaikkaamme. Tie, vanha rallitie, on mutkainen, mäkiä löytyy niin ylös kuin alaspäin.
 |
| Aurinko laskee Sarkajärven taakse |
Linkkumylly - Rantala
Majoitumme Linkkumyllyn Rantala mökkiin, mikä sijaitsee Sarkajärven rannalla. Mökki on pieni, mutta viisi nukkumapaikkaa löytyy sekä sauna, pöytä, penkit, hella ja jääkaappi.Ostamme matkalta ruokatarvikkeita päivällistä ja iltapalaa varten. Aamupalan olemme tilanneet vuokraemännältä. Matkan rasituksen saunomme ja uimme pois. Sarkajärven vesi on kirkasta ja laituri kelvollinen.
Saunassa on ristikon sisällä korkea, pyöreä, kivillä täytetty kiuas ja viehkeä saunakauha, johon Kirsti ihastuu. Illan edetessä aurinko tekee järvelle kirkkaan sillan ja laskee metsän taakse. On aika käydä nukkumaan.
Aamupalalle ja ympäristöä tutkimaan
Kesäinen keskiviikko hellii maisemaa, kun me riennämme klo 8 aamupalalle. Uudet yrittäjät ovat muuttaneet Porvoosta ja aloittaneet vuoden vaihteessa Linkkumyllyn isäntäparina. Emäntä on iloinen, tumma nainen kertoo tarinoita paikasta. Ruokailun jälkeen käymme vanhaan myllyrakennukseen pystytetyssä näyttelyssä. Alakerran suuri, veitsistä, lusikoista ja haarukoista tehty hauki saa meidät haukkomaan henkeä. Metallialan artesaanin Samael Kovero on luonut hauen 300 ruokailuvälineestä. Pihapiiristä löytyy myös taidetta mm. Hiljainen silta (Nella Keskisarja) sekä korkeuteen kohoava, koivurunkojen kiertämä puusee (Risto-Matti Ratia). Kaikkea ne taiteilijat keksivät.
Saarijärven portti - kulku Repoveden kansallispuistoon
 |
| Valkjärven raikkauta |
Sitten merkitty polku kääntyy metsään, jossa maasto on hyvin vaihtelevaa. Alavan jälkeen noustaan kallioiselle mäelle ja pian laskeudutaan alas. Sekametsässä havupuut ovat laihoja ja osaksi kuivia.
Metsähallituksen info taulu kertoo, että hakkuilla tehdään lehtipuille kasvutilaa. Polun varrella tervehtii iso kiviröykkiö, jota koristavat kulkijoiden asettamat pienet kivet. Jotkut pikkukivirakennelmat näyttävät eläimiltä toiset ihmisiltä.
Tällainen lähitaide saa hymyn huulille ja meidät myös osallistumaan uusien kivien asetteluun. Kohtaamme aidatun alueen. Sen sisällä on Valkjärven varausleirialue (1.5 ha). Alueen voi varata päiväksi tai enintään viikoksi. Varausmaksu käytetään Repoveden kansallispuiston hyväksi.
Pidämme suuren kuusen rungolla istuen evästauon.
 |
| Kivileijona vartioi polun kulkijoita |
Kohti Olhavaa..
Seuraavaksi on tarkoitus valloittaa kuuluisa Olhavanvuori. Tolosen kierto jää taakse, kun jatkamme Olhavan kierrolle.
Rinteessä kasvavien puiden juuret ja kaatuneiden rungot värittävät maastoa. Suuret pyörät ja mitä eriskummalliset kivet tulevat vastaan, kun nousemme vuoren kalliolle.
Yksi kivi on kuin ylväs leijona, kun sitä katsoo oikeasta suunnasta. Kallion reuna on tasainen, alas Olhavanlammelle kurkistus huimaa.
Polku jatkuu kallion reunan tuntumassa. Suuret kiven lohkareet ja kallion reunamilla kasvat männyt ihmetyttävät.
Maisema on jylhää, jossa sininen taivas saa vihreän, erisävyissä
 |
| Kurkistus vuorelta alas Olhavanlammelle |
Olhavanlammen toisella puolella kasvan metsän loistamaan kauniina. Metsän sanotaan olevan suomalaista kultaa.
Uskoimme jo olevamme korkeimmalla paikalla, mutta vuoren korkeutta jatkuu.
Etsimme kuvauskulmia alas veteen. Mänty, jo harmaa runkoinen, on kasvanut aivan kiveen kiinni. Toisen kiven reunassa rehottaa vihreä sammalvana. Olemme Olhavanvuorella, Korpin kierrolla. Olhava kuuluu UPM:n omistamaan Aarnikotkan metsän suojelualueeseen.
 |
| Näkymä Karhulahdelta Olhavanvuorelle |
Taukopaikka löytyy Olhavanvuoren kalliorinteiden alapuolelta. Kalliokiipeilijöitä on leiriytynyt vuoren juurelle, on telttoja, riipukeinuja ja pari kiipeilijää menossa ylöspäin. Käännän selkäni kiipeilijöille, tuntuu pelottavalta katsoa heitä.
Infotaulu kertoo Olhavan monet kasvot otsikolla. Kivikauden ihminen on painanut vasemman kätensä Olhavan kallion kupeeseen.
Korkeimmillaan 50 metriin kohoava seinämä on vaikuttava näky myös nykypäivänä ja yksi Repoveden kansallispuiston tunnetuimmista maamerkeistä.
Olhava on Suomen merkittävin kalliokiipeilykohde ja siksi lajin harrastajille erityisen tärkeä paikka. Jääkausi on muotoillut Olhavan seinämän. Graniittisessa kalliojyrkänteessä näkyy selvästi jäätikön luode-kaakkoliikesuunnan mukaisia ruhjeita sekä jään aiheuttamia lohkeamia. Jyrkänteet ja louhikot ovat tyypillisiä Repoveden maiselle.
Toinen otsikko kertoo Erämaata etsivästä kaakkurista. Olhavanlammella saattaa kuulla keväällä kaakkurin soitimen, joka on varsinaista elämöintiä äänten kaikuessa kalliojyrkänteistä. Laji pesii rauhallisten lampien ja pikkujärvien sammalreunuksilla tai mättäillä.
Tavoitteena Mustalammenvuori ja näkötorni
 |
| Kapea polku jyrkänteen reunalla |
Kuljemme kapeaa jyrkkää rinnettä. Usko on välillä koetuksella. Näkötorniin on vielä matkaa, kun vastaan tulee lapsiperhe. Tarkistamme, jatkuuko polku näkötornilta eteenpäin. Jatkuu kuulemma.
Eipä siis muuta kuin kiipeämään ensin mäkeä ylös ja sitten torniin. Näkyy tiheää, kerroksittain vihreällä sävytettyä metsää ja Repoveden mutkia.
Ruskiasalmi välkkyy, kun vene tulee salmesta ja jättää veteen pienen uoman. Aurinkoinen ja tyyni sää kruunaa retkeämme.
 |
| Näkymä Mustalammenvuoren näkötornista |
Tauko on paikallaan, kun laskeudumme alas vuorelta. Poimin polun varrelta kanttarelleja ja kauniin, pienen herkkutatin.
Suunnistamme Valkjärven toista reunaa metsän kautta Saarijärven lähtöpaikalle, josta tulee majapaikkaamme autoilua vielä 16 kilometriä.
Ilta Linkkumyllyn Rantalassa kuluu hienosti. Syömme salaattia, savusiikaa ja perunoita.
Viini vauhdittaa ruokailua. Saunasta on mukava heittäytyä Sarkajärven puhtaaseen veteen.
Päivä kansallispuistossa on ollut mielenkiintoinen. Illalla auringon laskiessa järvi ja taivas hehkuvat punaisina. Uni tulee mukavasti kuvioihin, kun vain kallistaa pään tyynylle.
Lapinsalmen portin kautta Ketunlenkile
 |
| Nuorta lehtimetsää Ketunlenkillä |
Me kävelemme Ketunlenkkiä ja kohti Kapiavesi – salmea, joka ylitetään Ketunlossilla.
Lossi liikkuu, kun ihminen kiskoo vaijeria. Rannalla on Metsähallituksen ohje, miten lossin saa vastarannalta pois ja miten pääsee sen kyydissä salmen toiselle puolelle.
Meidän kanssamme lossille tuli pari naista. Hyvin pääsimme salmen toiselle puolelle. Edessä on kaunis, vaalean vihreä koivikko ja kauempana muutamia kuivia runkoja.
Infotaulu kertoo, metsän uudistamisesta otsikolla Tulesta metsälle uusi elämä. Polku kulkee aluksi nuoressa lehtimetsässä, kun etenemme Määkijän niemelle. Meille maistuu nauru. Nimet ovat mukavia. Automatkalla näimme Puutteentien viitan ja nyt Määkijä! Mielikuvitusta – se on köyhän parasta huvitusta!
 |
| Kääntyminen koivukujalla |
Metsä muuttuu mäntyvaltaiseksi. Mustikat kutsuvat, joten niiden puoleen on mukava kyyristyä. Suuntaamme Talas nimiselle tulipaikalle. Se sijaitsee Tervajärven rannalla.
Hieno valkorunkoinen koivikko suojaa polkua. Kylläpä metsä muuttui äkkiä! Koivikkoa on vain pieni matka.
Komeat kalliot ja havumetsä hallitsevat yleensä maisemaa. Muutamia pahkaryppäitä riippuu vanhan koivun kupeessa. Mielikuvitus saa taas siivet!
Talas – taukopaikalla paistamme makkaraa ja levähdämme.
Kuutinkanavalle on viitan mukaan matkaa 2,6 km. Maasto muuttuu mäkisemmäksi. Kaunis vihreä sammal suojaa kallioiden alla. Puita on kaatunut ristiin rastiin kallion rinteeseen. Erään kaatuneen puun juuristo on kuin lepäävä Mesikämmen. Kuusten alaoksat ovat kuivia risuja. Pieni peikkometsä sanoisin! Kanava on alhaalla, joten alamäki taidot ovat tarpeen.
 |
| Kuutinkanavan uittoränni |
Kuutinkavana
Kanava on kapea, vanha uittoränni, joka oikaisi tukkien uittomatkan Tervajärveltä suoraan Repoveteen.
Aluksi 270 metriä pitkä, kivitetty uoma on rakennettu jo 1912. Puinen ränni eli uittoruuhi kuljetti 1968 viimeiset tukit.
Tukkilaisaikojen tervan tuoksuinen muisto on kunnostettu 1996 Valkealan kotiseutuyhdistyksen ehdotuksesta.
Kanavan luona on laituri, johon vesibussi tuo risteilijöitä. Kuutinlahden kalliosortuma kertoo omalla tavallaan alueen historiasta. Kuutinvuori on sortunut jo noin 9300 vuotta sitten, tietää Google.
Kallion kupeessa näkyy penkkirivistöjä. Lahdella on pidetty konsertteja, sillä lahdella on erinomainen akustiikka. Olemme historiallisessa paikassa.
Valkoinen lumpeenkukka laiturin vieressä sykkii tätä aikaa.
 |
| Satumaista metsäpolkua! |
Vielä on matkaa ja päivää jäljellä. Suuntaamme Katajajärvelle. Polun vasemmalla puolella kohoavat korkeat kalliot. Niiden reunoilla on kaatuneita puita, kallioimarre kasvaa ja sammal peittää osan kallioista.
Kuusia ja koivuja näkyy harvakseen. Maan pinnalla näkyvät juurikiemurat ovat kuin isoja sormia.
Monihaarainen koivu herättää huomiomme. Samasta kannosta lähtee viisi samankokoista runkoa. Polun oikeaa reunaa suojaa puunrunko.
Järven reunamat ovat jyrkät. Isoja kiviä jättiläinen on pudottanut sinne tänne. Vaihtelua riittää, ei tule yksitoikkoinen olo.
 |
| Hymyilevä polun merkki |
Lapinsalmen riippusilta
Polku on merkitty oranssin värisillä pyöreillä merkeillä.
Muutamiin merkkeihin on kaiverrettu silmät ja naurava suu.
Lähestymme Lapinsalmen riippusiltaa. Käymme rannalla sillan alla kuvaamassa ja ihmettelemässä kuuluisuutta.
Silta on valmistunut 1987, se on 50 metriä pitkä ja painaa 5 tonnia. Sillan saa ylittää yksi henkilö kerralla. Sillalta on 10 metriä Lapinsalmeen.
 |
| Lapinsalmen riippusillan alla |
Näin saamme kuvattua kulkuamme ja sillan kaiteeseen ripustettuja rakkauden lukkoja.
Huima kokemus!
Jäämme kuvaamaan ja ihmettelemään siltaa ennen jatkamme noin 600 metrin matkan auton parkkipaikalle.
 |
| Lapinsalmen riippusillan ylitys |
Hieno retkipäivä! Retkeläisiä näkyi enemmän kuin eilen. Maasto oli paikoittain ystävällisempää eiliseen verrattuna.
Kokemuksia ja luontoelämyksiä tuli roppakaupalla molemmista kierroksista.
Ilta kuluu saunoen, syöden ja päivän kokemuksia sulatellen.
Perjantaina jää Linkkumylly taakse
ja edessä on matka kotiin.
Pysähdymme Orilammella. Kävelemme läheisen luontopolun.
Leena, Merja ja Sirkka menevät Tuuletar veneellä risteilemään Repovedelle.
Kirsti ja minä lähdemme samaan aikaan katselemaan maisemia Hiillosen salmen suuntaan.
Vaelluskenkäni kulkivat tämän retken aikana 35 kilometriä.
 |
| Lumme kukkii Kuutinkanavan luona |
 |
| Nallekarhu lepäilee kalliolla |
 |
| Aurinko laskee Sarkajärvellä.. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti