Kulkijana Kullaanpolulla

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Kullaanpolku on osa Kuhankuonon retkeilyreitistöä. Merkitylle polulle voi lähteä Kerttulan liikuntakeskuksesta, Raisiosta. Reitti nousee Kullaanvuorelle, mikä sijaitsee Raision ja Ruskon yhteisellä alueella. Reitin varrella on myös opastauluja. Huhtikuussa aurinkoisena lauantaina lähdemme sisareni kanssa kiertämään Kullaanpolkua. Autot jätämme parkkiin Kerttulan liikuntakeskuksen p-paikalle. Päiväreppu selkään, kävelysauvat käsiin ja nämä naiset aloittavat reippain mielin ulkoiluretken.

Aurinko paistaa kirkkaan siniseltä taivaalta. Tumma kuusimetsä luo komeita varjoja keväiseen maisemaan. Kerttulasta lähdettäessä reitin alkuosuutta on muutettu. Enää ei kuljeta lähitalon pihan kautta. Kuhankuonon retkeilyreitistön oranssinpunaiset, säänkestävät nauhat, mitkä on kiinnitetty puihin tai tolppiin, antavat kulkijalle tiedon, missä polku kulkee. ABC asema ohitetaan kevyenliikenteen väylää pitkin. Ennen kuin reitti siirtyy metsän puolelle, tienvarrella on opastaulussa Kullaanvuoren kartta. Metsäpolkua on pehmeä astella, mutta puiden juurien kohdalla pitää olla tarkkana, ettei kompuroi. Polulla lepää pitkin pituuttaan iso, tummanvihreä kuusi, jonka oksissa on suuri määrä käpyjä. Pitkospuut suojaavat niin luontoa kuin kulkijaakin. Nousua helpottamaan, jyrkkään ja kiviseen kohtaan, on rakennettu pienet portaat. Ylempänä on valoisempaa, sillä esim. männyt ovat pienempi kasvuisia, väkkäräisiä. Kallioiden välisen kostean paikan pääsee ylittämään pitkospuita pitkin. Suuri puinen opastaulu ilmoittaa; Luonnonsuojelualue pysy polulla. Kalliolle rakennettu kolmion mallisen opasryppään viitoista voi tarkistaa, että esim. näkötornille on matkaa 600 metriä.

Ennen näkötornia löytyy pöytäpenkki yhdistelmä. Pysähdymme evästauolle. Kaksi nuorta naista antaa luvan istua heidän seuraansa. He ovat partiolaisina käyneet Kullaanvuorella aikaisemminkin. Tänään he ovat tulleet kierrokselle Ruskolta. Kun nuoret ovat syöneet eväänsä, he lähtevät jatkamaan matkaa. Kun me olemme lähdössä, pöydän ääreen tulee nainen, kuka kertoo asuvansa Kaarinassa, Littoistenjärven seutuvilla. Sisareni asuu myös Kaarinassa, lähellä järveä. Tauon jälkeen retkemme jatkuu. Pysähdymme Paimenen haudasta kertovan taulun luona. Taulun teksti alkaa lauseella: Onnettomat ja murheelliset tarinat ovat aina kiehtoneet ihmisiä säätyyn ja yhteiskuntaluokkaan katsomatta. Läheinen kallionkolo on muisto Paimenen haudasta. Pian olemmekin jo näkötornin juurella. Tornin läheisyydessä pitää taukoa kaksi aikuista ja kolme lasta muodostava seurue. Tornin luona olevan opastaulun otsikko: Korkealta näkee, houkuttaa ylös torniin. Tällä kertaa emme kiipeä, katsomme taulun kuvaa ja tekstiä. Alkulause: Ruskon korkein kohta on tämä Kullaanvuoren laki. Merenpinnasta mitattuna korkeus on 71 metriä. Olen aikeisemmin kiivennyt torniin ja katsellut ympäröivää maisemaa mm. useita kirkon torneja. Selkeä sää ja kiikarit apuna ovat tarpeen, jos haluaa tarkastella näkymää ylhäältä tornista. Kalliossa tornin juurella on kiveen hakattuna sana: KULLA WUORI.

Laskeudumme alas vuorelta ja jatkamme retkeä. Näkötornin opaskyltin mukaan Kerttulaan tulee matkaa 8,4 kilometriä. Uudehkot rappuset, joissa hyvät askelmat auttavat laskeutumista. Polku on välillä hyväkulkuista ja melko kuivaa. Kosteiden kohtien kohdalla löytyy pientä haastetta kummalta puolelta ohittaisi paikan, lenkkareita ei kannata kastaa. Pitkospuita ja siltoja on rakennettu pahimpiin paikkoihin. Polun merkit näkyvät veden varassa kasvavissa koivuissa. Me kierrämme kosteikot ja etsimme polun seuraavat merkit. Pian tulemme viitan luokse, mikä näyttää Kullaanvuoren suuntaan 1,9 km. Ylitämme Ruskonjoen. Polku jatkuu pellon ja ojan reunan välissä sekä tien reunassa. Edessä näkyy suuri tila, Lähteenmäen tila. Navetan luona näkyy sonnien päät avoimista ’ikkunoista’. Tilalla on nykyaikainen navetta.

Metsäinen maisema polun varrella muuttuu avaraksi pelloksi. Saamme tuntea maanviljelyksen tuoksua, kun lietelantaa levittävä maanviljelijä parantaa pellon kasvualustaa. Horisontissa näkyy Hintsan rakennuksia. Emme poikkea Haunisten altaalle, vaan astelemme joen suunnassa kulkevaa metsätietä eteenpäin. Pysähdymme hetkeksi Hintsan padon luona. Vesi kohisee ja koski kuohuaa.

Niinpä niin – pari mutkaa vielä ja olemme Kerttulassa autojemme luona. Hieno retki, totta vie! Kiitos seurasta sisareni ja Kullaanpolku – keskivaikea reitti!