30.3.2019

Hiihtomatkalla Ylläksen lumilla



Kuvat ja teksti Kaija Virtanen
Talven 2019 yhteinen hiihtomatka Armonlaakson vaeltajat ja Raision Rinkka suuntautuu tuttuun ja turvalliseen tunturien, laaksojen ja järvien ympäröimään Äkäslompoloon. Majapaikkana on edellisten vuosien tapaan Raitismaja Nilivaarassa.

Perjantaina 15.3. lähdemme kohti Lappia Taivassalon linja-auton kyydissä. Taukoja pidämme kuljettajan ajoaikataulun mukaan. Matkalla on mukana suuri joukko tuttuja, lisäsi muutama uusi kasvo löytyy joukosta. Yön tunteina pitkä matka taittuu, kun pysyy rauhallisena. Tuleva viikko hangilla korvaa pitkän linjurissa istumisen.

Aamun poseraus Raitismajan pihalla.
Lauantaina 16.3. sumuisen ajomatkan jälkeen lumiset tienreunat hohtavat valkoisina, mitä lähemmäksi Yllästä saavumme. Lappi – siinä on sitä jotain – se pitää itse kokea!
Puolenpäivän aikaan olemme perillä Nilivaarassa. Majapaikassa odottaa ystävällinen henkilökunta ja maittava ruoka. Ruokailun ja huoneisiin majoittumisen jälkeen jokainen voi viettää aikaa, miten haluaa. Vanhaan malliin pian pienet ryhmät löytävät toisensa ja suuntaavat tahoilleen. Kerron seuraavassa ryhmän, jonka mukana liikuin, tapahtumia.
 
Katseet seuraavat koskikaran kumartelua
Valkoinen lumi ja luistava latu kutsuvat ulkoilemaan. Koskikara hyppii ja kumartelee ladun varren ’lätäkön’ reunalla. Kesängin Keitaalla kuukkeli keikkuu oksalla ja tähyilee, onko herkkuja tarjolla.
Hiihdämme Latvamajalle. Aurinko hymyilee pyöreänä taivaalla ja samalla toivottaa meille aurinkoista hiihtolomaa. Hiihtoretken jälkeen odottaa sauna, ruokailu ja jumppavenyttely. Iltapalaa on tarjolla vielä, eikä sitä voi unohtaa. Kaikki on hyvin, kun saa viettää lomaa hyvässä seurassa. Illan tullen on lupa ja aika mennä nukkumaan.

Sunnuntaina 17.3. Onnea - on Kertun nimipäivä! Aamulla mittari näyttää -7 pakkasta. Tiedossa sopiva hiihtokeli. Kello 10 ’strattaamme’ ladulle tavoitteena Kotamaja. Latu kuljettaa hiihtäjiä. Kukastunturi jää vasemmalle. Noustaan loivasti ylöspäin tunturin rinnettä. Maasto kumpuilee, joten hiihtäminen on mukavaa. Onneksi ladut eivät ole liian liukkaita – näin alamäet ovat turvallisempia lasketella.
Pieni rupattelu ja juomatauko ja matka jatkuu...
Kotamajalla on paljon porukkaa. Jäämme ulos syömään eväitä. Pienen tauon jälkeen jatkamme hiihtäen Hangaskurulle. Palaamme välilatua pitkin samalle ladulle, jota pitkin nousimme Kotamajalle. Pitkä lasku ja muita hiihtäjiä – hienosti selviämme – sopivan vauhdin siivittäminä.

Seuraavaksi palkitsemme itsemme munkkikahvilla Karilan Navetan kahvilassa. Sokeritasapaino nostaa hiihtovirettä. Jatkamme vielä muutaman kilometrin leppoisaa tasaisempaa maastoa ja Ylläs hohtaa horisontissa, kun mutkien kautta kurvamme majapaikkaan.
 
Luontokeskus Kellokkaan ovi on löytynyt tuiskussa
Maanantaina 18.3. ulkona on aikamoinen lumisade. Lähdemme kävellen Luontokeskus Kellokkaaseen. Lumi narskuu kenkien alla. Kellokkaassa tutustumme ’MEÄN ELÄMÄÄ’ – näyttelyyn. Näyttelyssä on paljon täytettyjä eläimiä ja hienoja, aidontuntuisia kuvia kasveista sekä kirjoituksia, joista muutamia otsikoita. Mm. Taikamettän talvi->Kellokkaan Talviluontopolku, Lehon Mystikkaa-> Varkaaankurun Velhopolku, Tähtikirkkana yönä Pirunkurhun ->Tähtipolku, jossa lukee: Tunturissa ihminen on lähellä taivasta ja siellä sielu lepää. Kiirunan Kiepeille kiikkumaa -> Kiirunan kieppi sekä Saapi sanoa Lapin vanhimmat vaellusreitit -> Ylläs-Pallas-Hetta erävaellusreitti.

Näyttelyyn tutustumisen jälkeen kahvi ja munkki maistuvat kahvilassa. Reippain mielin jatkamme kierrosta kohti keskustan kauppoja. Sade on hellittänyt. Maisemat erottuvat paremmin. Kiva on tehdä ’katseluostoksia’ ja rientää majapaikkaan murkinalle.
 
Tunnelmaa lumisella ja sumuisella järvellä...
Oikaisemme järven poikki Nilivaaraan, sillä latujen lisäksi löytyy polku myös kävelijöille.  Askeleita kännykkään kertyy 5500 tämän lumisen päivän lenkillä. Hyvä me!

Tiistaina 19.3. lähdemme liikkeelle 9.30. Aurinko paistaa. Eilinen pyry on onneksi takana. Hiihtoa ensin tasaisessa maastossa ja kun liike saa jäsenet ’verteiksi ’ nousemme latua Kellokkaan taakse. Pienen tauon jälkeen jatkamme alamäki voittoista latua Tunturijärvelle. Siellä on uusi kota, mutta evästämme ja istumme vanhan laavun ’raunoilla’. Kuukkelit ovat tarkkoina, kun on herkkuja tarjolla.
Riitan käsi ja kuukkelilla namu nokassa...
Suuntaamme sukset taas ladulle ja annamme niiden viedä meidät aurinkoista latua aina tunturin toiselle puolelle Aurinkotuvalle. Pysähdymme matkalla, sillä ’vauhti voi uuvuttaa, mutta ei matkan pituus’. Tällä kertaa evästämme sisätiloissa kahvia ja munkkia. Aurinkotuvalla on sisävessa, se ’hienous’ pitää kokea. Ulkoilijoita riittää – täällä on tilaa kaikille!

Juomapaussin voi pitää ladun varrrella..
Hiihtomaasto jatkuu tasaisena. Ylläksen rinteet vasemmalla, mökkejä ja metsäisempää oikealla. Hiihtovauhtimme antaa mahdollisuuden nauttia maisemasta. Vähitellen tasainen muuttuu ylämäeksi, kun nousemme Kahvikeitaan laavulle. Tauon paikka, sillä termarissa on vielä juotavaa ja eväsrasiassa syötävää. Kuukkelit jaksavat päivystää täälläkin.
 
Tämä 'pullukka' on kylläinen...
Jatkamme leppoisampaa reittiä. Loivat nousut ja pienet laskut tekevät hiihtämisestä mukavaa. Samalla matka etenee kuin huomaamatta. Kesängin Keitaalla on pienen pysähdyksen ja miettimisen paikka. Jatkuu matka järven poikki vai otetaanko metsäreitti. Kesänkijärvi veti pitemmän korren. Hieno päivä on jo pitkällä, kun vihdoin saavumme majapaikkaan.

Keskiviikkona 20.3. on Myllyhiihto. Linja-auto vie meidät Äkäsmyllylle. Sää on suhmurainen. Olemme ajoissa liikkeellä. Muita hiihtäjiä ei vielä ole näkyvissä. Hiihtokeli on tyydyttävä. Latujen luisto ei huimaa, mutta eteenpäin pääsee, kun jaksaa lykkiä.
 
Äkäsmyllyn luona on aina kaunista
Metsäisen ladun varrella voi ihailla lumen puille ’pukemia’ hattuja – on pillerimallia, baskereita ja korvalapullisia karvalakkeja. Varsinaista tykkylunta ei ole tällä retkellä näkyvissä. Ilmassa on muutama pakkasaste eli kivanoloinen hiihtosää. Hiihdämme seitsemän naisen porukalla ulkoiluvauhtia – kiire on jätetty muille menijöille.
Tauko Peurakaltiolla
Peurakaltiolla pysähdymme ja evästämme ulkona. Retkemme jatkuu Kotamajalle. Emme poikkea Elämän luukulle, sillä sieltä paluumatkan jäällä on kuulemma tuulessa ja tuiskussa huonoksi käyneet ladut.

Kotamajalla pistäydymme sisällä ja juomme munkkikahvit. Tauon jälkeen jatkamme Kukaksen ja Lainio välissä kulkevaa, vaihtelevaa maastoa myötäilevää latua kohti Karilaa. Ohitamme Karilan ja seuraavaksi Riemuliiteri jää taakse, kun jatkamme Niivaaraan.

Torstaina 21.3. linja-auto vie porukat Lainion lumikylään. Hiihtäjät pääsevät kyydillä Lainion majojen luokse. Nopeimmat lähtevät taas vauhdilla, mutta me nautiskelijat otamme toisen tyylin. Maisema on ainakin minulle uusi – aika tasainen – lehtipuiden oksissa on hento, valkoinen kuura.
 
Maisemassa on talven tuntua...
Saavumme Villen Kämpälle. Evästämme ja nousemme Totovaaralle. Samaa mäkeä on laskettu alas. Nyt on toisenlainen meno suksissa – ei pelota – eikä tarvitse jarrutella. Totovaaralla on menossa rakennuspuuhia, sillä erilaista rakennusmateriaalia on peitetty pressujen alle.
 
Totovaaran Haavepalolla haaveilija..
Haavepalon puinen kyltti on muisto vain. Uusi kyltti on vahvasti maassa ja teksti korkealla näkyvissä. Siihen voi nojata. Kuvaus- ja evästauon jälkeen jatkamme mäkeä alas vastakkaiseen suuntaan. Latujen risteyksestä jatkamme alamäkeen kohti Tammitupaa. Pitkä mäki antaa suksille vauhtia, vaikka keli ei ole kovin liukas – onneksi! Tässä mäessä on kerran pyllähdetty, kun ladulla oli havuja. Nyt latu on puhdas ja kaatumisilta vältymme.

Tammituvassa eväät maistuvat pöydän ääressä. Vieraskirjaan kirjoitimme puumerkkimme! Vielä on matkaa jäljellä, joten eteenpäin on riennettävä. Hetki vain ja olemme Karhukodalla. Kodan läheisyydessä on kaunis paikka, minkä ikuistan aina hiihtomatkoilla kameraani.
Latvamajan kattokruunu - hirvaiden taisto
Seuraavaksi suuntaamme Latvamajalle. Majassa isäntä toivottaa hymyillen tervetulleiksi ja kertoo kattokruunun tarinan, kun hän huomasi, että kuvasin kruunua. Kruunussa on kahden hirvaan sarvet. Eläinten taistelu on ollut niin raju, että ne ovat jääneet sarvistaan tiukasti toisiinsa ja kuolleet (nälkiintyneet) samaan asentoon. Sarvet on maalattu kattokruunuksi.
 
Kesänki kuljettaa - auriko paistaa
Kesängin kautta kulkee kotimatka Nilivaaraan. Sukset pois, sillä jalkaisin on tien reunassa hyvä kulkea – eri lihakset tulevat samalla käyttöön. Väsyneenä, mutta onnellisena ryhmä kotiutuu majalle.

Perjantaina 22.3. aurinko on päättänyt paistaa koko päivän. Me hiihdämme Isomettän, mielenkiintoisen nousun kautta ylös. Vedämme mäen päällä henkeä. Laskettelemme reippain mielin Tunturijärvelle. Hiihtäjä on paljon liikkeellä. Kuukkelit lentelevät makupalojen perässä.
 
Nousun jälkeen on hyvä pitää juomatauko
Jatkamme tauon jälkeen Velhon kotaa kohti. Maasto on suurimmaksi osaksi alamäkivoittoista. On hienoa lasketella ja jättää tämän hiihtoretken jäähyväisiä Ylläksen maisemiin. Velhon kodassa on aina paljon asiakkaita – myös ulkomaalaisia. Pöytäpaikka löytyy ja kahvi maistuu. Vessassa pitää täällä aina käydä, sillä se on siisti ja aistikas. Huomaan, että wc-paperikin on pehmeämpää kuin meidän majapaikassa.

Paluumatkamme kulkee välillä sähkölinjan ’alla’, mutta siirtyy onneksi metsään. Äkäslompolon kylä tulee näkyviin. Ohitamme Äkäshotellin ja hetkessä olemme Nilivaarassa.

Illalla alkavat kotimatkan valmistelut – sukset pakettiin ja linja-autoon.

Lauantaina 23.3. aamulla varhain Taivassalon auto, Jyrki ohjaimissa, lastattuna latulaisilla Naantalista, Raisiosta ja lähiseudulta lähtee lasteineen kohti Lounais-Suomea!
Aurinkoa ja hyvää seuraa...
Kiitos – mukavasta hiihtoviikosta, johon kuului iltaisin hyvä venyttelyjumppa Hannelen johdolla!


3.3.2019

Kävelyretki Littoistenjärvelle


Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Littoistenjärven luontopolku kiertää noin puolet Littoistenjärvestä. Polku on merkitty maastoon keltaisilla merkeillä ja se kulkee pääosin polkuja, mutta osittain myös hiekkatietä.

Sunnuntaina 3 maaliskuuta ryhmä rinkkalaisia kokoontuu Littoisten hiekkarannan p-paikalla. Sää on suotuisa. Öinen pakkanen jatkuu vielä päivällä. Pilvet ovat antaneet tilaa auringolle.  Luontopolku kutsuu kulkemaan – retki alkaa sovitusti klo 13.
 
Kohti luontopolkua ...
Polku on osittain paljas, mutta jäisiä paikkoja löytyy. Polun keltaiset merkit ovat huonossa kunnossa. Onneksi on tullut kuljettua täällä ennenkin. Vieressä loistaa valkoisena jääpeitteinen järvi. Retkiluistelijoita etenee vauhdikkaasti järvellä. Jää näyttää kestävän.
 
Lintutorni kohoaa mäenrinteessä
Lumi hohtaa valkoisena, kun nousemme polkua ylös hennon koivikon suojassa. Lintutorni jää vasemmalle. Emme poikkea tornille. Jatkamme hiekkatietä, jota komeat kuuset reunustavat. Tie on liukas. Onneksi tien reunassa pystyy helpommin etenemään. Liukkauteen olemme varautuneet sopivilla ’jääkelin’ jalkineilla.
Tienreunoissa turvallisempaa...
Luontopolun taulut kaipaisivat restaurointia. Yhdessä taulussa on joukko lintuja, sinitiainen, talitiainen, mustarastas, naakka, huuhkaja, varis, viirupöllö ja tilhi. Luontopolku -taulujen ’olet tässä’ – merkintä on kohdallaan.  Tolpissa keltaiset nuolet ohjaavat kulkijan tieltä polulle metsään.
Tolpan keltaiset nuolet ohjaavat polulle
Metsässä edessä kulkevat pysähtyvät kuuntelemaan. Palokärki antaa kuusikossa ääninäytteen ja lentää nopeasti ylitsemme polun toisen puolen metsikköön. Hienoa – metsässä kulkeminen tuo eteen luonnon moninaisuuden. Metsä rauhoittaa. Tällä retkellä pitää myös keskittyä, jotta pysyy liukkaalla polulla pystyssä.
Edessä pilkottaa järvi...
Ohitamme komeat tukkipinot – metsää on harvennettu. Pian näkyy valkoisen jään peittämä järvi. Polku kulkee lähellä järveä. Pitkospuita löytyy pieni pätkä. – Pidän pitkoispuilla kulkemisesta.
 
Polku puikkelehtii järven rannalla..
Polku jatkuu ylös metsään, mutta me kurvaamme jäälle. Ihana tunne – siitä on aikaa, kun olen saanut tuntea järvenjään kenkieni alla. Pieniä paukkeita – jää varoittaa. Aurinko heittää säteitään sunnuntaiseen iltapäivään Littoistenjärvelle. Vasemmalla metsä kohoaa kallioisena järven reunoilta. Hienoa katsella järven perspektiivistä.
Jäällä etenemme varoen..
 Etenemme rauhallisesti jään silloin tällöin paukahtaessa. Luistelijoita liikkuu sulavasti jäällä. Tulemme Kuovinluodon luonnonsuojelualueelle, Opastaulu kertoo: Kuovinluoto on Littoistenjärveen työntyvä kallioinen moreeniniemi. Lintuharrastajat kokoontuvat usein täällä.
Kuovinluodosta retki jatkuu jäätä pitkin..
Ylitämme niemen ja jatkamme jäälle. Aurinko tekee kimaltavan polun jäälle – tulee mieleen öinen kuunsilta. Lähtöpaikkamme hiekkarannan p-paikka loistaa järven toisella rannalla. Sitä kohti kuljemme ja pieni takatuuli antaa vauhtia. Pysähdyimme ja seisoimme aika lähekkäin. Siitä jää ei pitänyt. Se antoi ritiseviä paukkuja. Onneksi jää ei vielä halkeillut. Hyvillä mielin ja ehjinä pääsimme takaisin lähtöpaikalle.
Pitkin auringon siltaa...
Sunnuntain suotuisa sää kruunasi tämän retkemme. Lisäksi Sports Tracker muodosti sydänkuvion askeltemme etenemisestä. Loistava Laskiaissunnuntai, vaikka emme laskeneet mäkeä!
Kohti lähtöpaikkaa...metsän reunaan.