Teksti ja kuvat Kaija Virtanen
Perjantaina 14.9.2018
kello 8 aamulla lähdemme sisareni kanssa syysretkelle kohti Yllästä.
Suunnitelman mukaan yövymme menomatkalla Kempeleellä Pohjankievarissa.
Lauantaina 15.9. saavumme
hyvissä ajoin majapaikkaan, jonka sisareni on varannut. Majoitumme Rinkan
lomaosakeviikolla Ylläskuningas – rivitalohuoneistoon.
Majapaikkamme Ylläskuningas |
Päivä on vasta puolessa,
joten lähdemme ulos. Polun varrella on keltalehtisiä vaivaiskoivuja, muutama
sieni ja kauniin vihreää ruohomaista kasvustoa. Pitkospuut kopisevat, kun
etenemme niiden suomaa polkua yli soisen alueen. Suolla kasvaa kapeita mäntyjä
ja kauempana loistaa punaisten varpujen meri aivan kuin olisi tuli irti.
Hiihtoretkistä tuttu opastaulu seisoo vakaana paikallaan, kun kuljemme
hiihtoladun pohjaa myötäilemää polkua.
Kellokkaan pihalla |
Käymme Luontokeskus
Kellokkaassa kyselemässä reiteistä – uusia reittejä ei ole saatavilla –
vanhoissa riittää kulkemista. Istumme Kellokkaan pihalla ja syömme eväät.
Patikoimme takaisin eri polkua kuin tulimme. Saamme mukavan alun tulevalle
ruskamatkalle. Illalla seuraamme liittyy Leena sekä kaksi muuta Kirstin
ystävää.
Sunnuntai 16.9. Ilma
huokuu kosteutta ja usvaa. Heljän kyydissä menemme Ylläsjärven puolelle. Kolme
meistä siirtyy maastoon ja kaksi jatkaa autolla Leville. Gondolihissien luota lähtee maastoon punaisten
ja keltaisten kasvien reunustama polku. On kuin kulkisi satumaassa. Kuukkeli
istuu männyn oksalla ja odottelee makupaloja. Emme jää tällä kertaa lintua
ruokkimaan. Opastaulut tietävät, että liikumme Pallas-Yllästunturin
kansallispuistossa. Kiirunan kiepillä on kivoja tauluja mm. lieron elämästä ja
muista luonnon ihmeistä.
Kahvikeitaan laavulla on sopiva
taukopaikka. Muita retkeilijöitä ei ole samalla reitillä kuin me. Tauon jälkeen
on hienoa jatkaa pitkospuilla, mitkä halkaisevat kauniin suon. Usva peittää
taakse jäävän Ylläksen huipun. Kostea maasto jatkuu vielä metsän puolelle.
Pitkospuut ovat osittain vaarallisen liukkaat ja rikkinäiset. Selviämme
kaatumatta. Pian tulee kyltti, jossa lukee Ojanlatva eli paikka, jonne olemme
menossa.
Ojanlatvan
metsästysmajassa pidämme tauon. Sytytämme tulen ’takkaan’ ja nautimme majan
antamasta suojasta. Ojanlatvasta palaamme samaa pitkospuiden sävyttämää polkua
Ylläkselle. Tunturin rinteen valkorunkoiset koivut, pienet ja isommat kuuset,
väkkäräiset männyt sekä kanervien ja kivien kuvioima maisema on hieno. Pieni
mutkitteleva polku ohjaa kulkuamme. Kaukana maisemassa näkyy savua. Tummien
pilvien lomaan on tullut vaaleampaa, odotettavissa kirkkaampaa keliä, ehkä?
Kello 14 maissa saavumme
uutuutta hehkuvalle Tuomikurun kodalle. Istumme sisätiloissa ja katselemme
tulen loimua samalla, kun evästämme. Puolisen tuntia vierähtää ja jatkamme
matkaa. Aluksi mutkaista, uutta ja levää polkua kohti kurun pohjaa. Maisema on
henkeäsalpaavan kaunis. Muutama koivu ja pienet katajapensaat antavat muutoin
aavalle ja kiviselle kurulle säväyksen, kun kuljemme pitkospuita ja välillä
nousemme portaita ylemmäs reunalle.
Kello 16 maissa edessämme
on mainos Kellostapulin kurusta. Kivien määrä nousee kurun reunoilla.
Opaslaatikoista löytyy tietoa otsikoilla ’ särkynyttä kvartsiittia’ sekä miten ’veden
väkevä voima rikkoi kalliota ja kulutti siihen useita metrejä syvän kurun.
Komeimmillaan satulakuru on jyrkästi laskevassa laakson itäosassa, missä veden
virtaus oli aikoinaan voimakkainta’.
Kurun reunalla, jyrkässä
paikassa on penkki, mikä kutsuu istumaan. Otamme vastaan penkin kutsun,
istumme, annamme katseen levätä ja evästämme. Tämän jälkeen polku vie kauemmas
kurun reunasta. Koivun paksu runko on kaartunut istuimeksi, emme istu siihen,
ihailemme paikkaa. Kivikko elää – info kertoo: ’Kuolleen harmaalta näyttävässä
rakkakivikossa pärjäävät vain äärimmäisen ankariin oloihin sopeutuneet
sammaleet ja jäkälät, kuten torvi- ja karttajäkälä. Kiven kyljessä yön pakkanen
voi vaihtua nopeasti päivän kuumuuteen. Lämpö merkitsee kivikossa myös
kuivuutta.’
Harmaan rakkakivikon
jälkeen punaiset riekonmarja ’mättäät’ ovat kuin mansikoita kermakakussa, mikä
on kokonaan maistuvan hyvää syötävää. Varkaankurusta laskeudumme luontopolkua
alas kohti Kesänkijärveä. Liukkailla ja mutkaisilla pitkospuilla kulkien
’sukellamme’ suurten mäntyjen ja kuusien sekä keltaisten ja vihreiden koivujen
reunustamaan solaan. Siellä täällä on myös luonnosta kertovia tauluja mm.
otsikoilla ’kaunis mustasilmä’, mikä kertoo ruohokanukasta ja ’kätketty hehku’,
kertoo ruskasta.
Maastoon on tehty kivistä
portaat. Alaspäin kulkeminen etenee hitaasti, sillä liukkaan polun lisäksi
välillä pitää pysähtyä ja ihmetellä maastoa, kasveja ja kaatuneita puita. Puro
solisee vieressä. Vesi purossa on vähissä, sillä vihreän ’sammaleen’ peittämät
pohjan kivet ovat paikoitellen kokonaan näkyvissä. Taulu ’Värikäs veijari’ kertoo
metsäkurjenpolvesta. Kasvi voi esiintyä myös valkokukkaisena. Taulu ’Luppo vai
naava’ on mielenkiintoinen. Naavaa on vähän pohjoisessa, mutta luppoa esiintyy
paljon. Luppoa on käytetty mm. langan värjäykseen. Luppo kasvaa puhtaassa
ilmassa.
Huomioni saa taulu, mikä
kertoo ’Varkaankurun siniverisestä’ eli Pohjois-Suomessa harvinaisesta
pohjansinivalvatista, mikä viihtyy Varkaankurussa. Vaivaiskoivu on koivuista
kovin, lukee opastaulussa. Koivun eteeriset öljyt torjuvat myös koivua
himoitsevia jäniksiä.
Päiväretkemme lopuksi
oikaisemme suon yli pitkospuita pitkin kohti Nilivaaraa. Hyvässä säässä saimme viettää ja kulkea koko
päivän, vaikka ennuste kertoi sateesta.
Maanantaina 17.9.
suuntaamme joukolla Aakenukselle. En ole aikaisemmin käynyt Aakenuksella,
paikkaa olen katsellut Totovaaran Haavepalolta. Auton jätämme Totovaaran
P-paikalle. Aluksi kuljemme pienen matkaa metsätietä, missä talvella on hiihtolatu.
Poikkeamme oikealle lähtevälle polulle, sillä meille on kerrottu, että
vastapäivään kannattaa kiertää.
Aurinko hellii. Päätämme
patikoida Moloslaen kierroksen (11 km). Metsäisen, ylöspäin vievän polun
jälkeen tulemme aavalle, kivikkoiselle (kivilaji on kvartsiittia) tunturin
rinteelle. Vasemmalla puolella loistavat keltalehtinen koivu, punalehtinen
pihlaja ja hopeanharmaiden kivien rakka. Oikealle katsoessa näkyy aavaa ja sen
takana tunturien silhuetteja. Täällä silmä lepää ja sielu nauttii.
Merkitty polku nousee
tunturin laelle. Opastaulu kertoo Vaulokurusta, mikä on ns. ylivirtauskuru eli
satulakuru, joka on syntynyt ylitsevirtaavan sulamisveden kuluttamana. Annamme
katseen kulkea kurun seinämillä ylhäältä alas, niin kauas kuin mahdollista. On
luonto ihmeellistä!
Vaulokurun varjoja |
Tunturin laella polku
kiemurtelee kivien ja aluskasvillisuuden välissä. Ihana avaruuden tunne antaa
hyvän olon ja aurinko armas tuo värityksen joka puolelle. Hiljaisuuden
vallitessa etenemme alaspäin. Tulemme kosteampaan metsämaastoon ja pääsemme
kopistelemaan pitkospuita. Pian olemme Moloslehdon autiotuvalla. Tulen ääressä
on retkeilijöitä. Pidämme evästauon.
Tauon jälkeen palaamme samaa reittiä
kohti tunturin rinnettä. Tämä rinne on loivempi ja näkymät eivät ole niin
komeat kuin tulessa. Eteemme levittäytyy nyt laakea, vihreän, keltaisen,
harmaan ja ruskean värittämä maisema. Lopuksi
metsämaastoa ja mutkaista polkua – niin olemme takaisin Totovaaran P-paikalla
ja autokin on tallessa. Hieno retkipäivä, hyvä me!
Tiistai 18.9. Nyt on
suuntana Iso-Ylläs. Retkeily alkaa patikoiden Luontokeskus Kellokkaan luokse. Jatkamme
Varkaankurun suuntaan. Ensin alaspäin ja sitten kohti tunturia. Vauhti on
leppoisaa, sillä edessä näkyy nousua nousun jälkeen. Sää on suotuisa. On mukava
katsella ja pitää pieniä pausseja. Ylläksen rinteeltä aukenee hieno maisema.
Kiirunan kieppi
luontopolku kiertää Ylläksen keskisellä laella. Me kuljemme osan polusta, jonka
varrella on luonnosta kertovia opasteita. Esim. Tunturit – ikäloppua hiekkaa!
kertoo: Ylläksen kvartsiittikalliot ovat iältään noin 2 miljardia vuotta.
Varkaankurussa kalliosta on löydetty vanhoja aallon merkkejä, jotka kertovat
ehkä vuorovesi toiminnasta.
Kaukana vastakkaisella
rinteellä poro etsii kivien koloista syötävää. Laskeudumme kurua alas kohti
Tuomikurun kotaa, mikä näkyy jo horisontissa. Kello lähentelee 16:sta, kun
tulemme kodalle. Muita retkeilijöitä ei ole liikkeellä, vain valkoiset pilvet
purjehtivat sinisellä taivaalla.
Tauon jälkeen kiiruhdamme
kohti Gondolihissien asemaa Ylläsjärven puolelle. Nopeutamme menoamme, hypimme
ruohikkoisessa maastossa aivan hissien läheisyydessä. Mutta – niin siinä kävi,
että päivän viimeinen hissi nousi tunturiin ilman meitä.
Parkkeeramme itsemme
läheisen Saga hotellin aulaan istumaan ja ihmettelemään. Nilivaaraan on
pitkämatka, taksilla olisi käyttöä. Respan nainen soittaa taksia, mutta kaikki
on varattuja. Viereisen pöydän mies kuulee pulmamme ja ehdottaa kyytiä, kunhan
hänen naisensa tulee kaunistautumasta. He olivat olleet uimassa. Meitä onnistaa,
saamme kyydin tunturin toiselle puolelle. Majapaikkaan jää vain lyhyt
kävelymatka. Tällä kertaa tähdet ovat meidän suuntaan suosiollisia!
Keskiviikkona 19.9. on
vuorossa Kukaksen valloitus. Pilvet peilaavat Lompolojärven pintaan, kun
kuljemme rannan tuntumassa. Talvella latu kulkee samassa uomassa. Askeleemme
etenevät hienoa suon reunustamaa polkua, mikä on melkein kuin tie. Maastopyöräilijät
ovat saaneet tänne hienon reitin, jota voivat myös patikoijat käyttää.
Karilan navetan seutu on
tuttua talven retkiltä. Jatkamme metsään ja loivaa nousua kohti Kukasta.
Tunturi on 474 metriä korkea, joten lopussa korkeutta tulee myös polkuun.
Muistelen, että joskus tätäkin mäkeä on laskettu alaspäin jopa jäisiä latuja.
Tunturin laella on ruskea
nimikyltti. Katse näkee pieniä loistavia vaivaiskoivuja, muutamia mäntyjä ja
tietysti kiviä ja kanervikkoa. Tuuli on yltymässä. Etsimme taukoa varten
suojaisen ’kuopan’ männyn takaa. Olemme sisareni kanssa kahden tällä retkellä.
Toiset lähtivät Pallakselle.
Laskeudumme jyrkempää
reunaa, jota yleensä hiihdetään ylöspäin. Alempana koivut, kuuset ja männyt
ovat kasvaneet pituutta. Koivut hohtavat keltaisina ja vihreinä. Pitkospuut
vievät suon halki Kotamajalle. Majan läheisyydessä maistamme sinisiä
mustikoita.
Pienen tauon jälkeen
suunnistamme latupohjaa pitkin takaisin majapaikkaan. Suon hieno väritys
syksyllä on tori hurmaava. Kävelyretkelle tuli kilometrejä 16, kun tutkimme
tarkemmin mistä olimme kulkeneet. Ilmankos väsytti retken jälkeen!
Torstaina 20.9. sade
kosteutti kulkijoita. Onneksi vain hetkittäin. Kuljemme taas Lompolo järven
rantaan. Usva leijuu ilmassa, niin etteivät vastakkaisen rannan rakennukset
erotu. Karilasta enne siltaa nousemme polkua ylös metsään. Kosteassa säässä on
mukava kulkea hyvää polkua, ei tarvitse varoa liukkaita puiden juuria.
Metsän jälkeen tulee
näkyviin iso, niittymäinen suo ja sen takana Hangaskurun kota. Tämä laaja
niittyalue on komea myös talvella, kun hiihtolatu on vedetty Hangaskurulle.
Pilvet leijuvat ja peittävät vastakkaisen tunturin laen. Astelemme varoen
liukkaalla pitkoksella.
Hangaskurulle vie pitkospuut |
Kodassa on tuli, joten
saamme mukavasti eväsmakkarat lämpimiksi. Paikalla on myös muita kulkijoita.
Lepäilemme hetken ja jatkamme latupohjaa pitkin kohti Nilivaaraa. Tummat pilvet
uhkaavat metsän takaa ja ukkonen ilmoittaa itsestään. Vaaleat porot kulkevat
puiden lomassa. Me kiihdytämme kulkuamme. Ehdimme ennen suurempaa sadetta
mökille. Hieno retki sateesta huolimatta.
Perjantaina 21.9. sää on
suosiollinen eli kuiva Pirunkurun nousemiselle. Aurinkoisena päivänä porukkaa
on paljon ulkoilemassa. Kuljemme Käsänkijärven rannan tuntumassa Kesängin
Keitaalle. Hillapolun varrella on useita
luonnosta kertovia tauluja. Hienoja otsikoita, kuten Tauoton yötyöläinen ja
taulussa on tekstiä hillasta. Hilpeä hehkuttaja otsikon alla on tietoa
riekonmarjasta. Lähteikön jättiläinen – taulussa kerrotaan väinönputkesta.
Sitten on kiva otsikko Lihaa kiitos – taulussa kerrotaan lihansyöjäkasveista.
Ylläksellä kasvaa pyöreälehtikihokki ja pitkälehtikihokki.
Linja-auto toi ulkolaisia
matkailijoita Kesängin läheisyyteen. Tauon jälkeen me suunnistamme
Pirunkurulle. Nyt on hyvä katsoa mihin astuu, sillä kiviä on vierivieressä ja
nousua tuntuu olevan joka askeleella. Pakko on välillä pysähtyä ja vilkaista
taaksepäin. Maiseman jylhyys on vaikuttava.
Tähtihetkiä tunturissa
julistaa sinipohjainen taulu. Niitä täällä olemme hakemassa ja niitä tuntuu
löytyvän, ainakin tänään. Ylös pääsemme ja olemme tyytyväisiä. Valtava kivinen
rakka jatkuu vielä ylhäällä. Laskeudumme kohti Tahkokurua. Paikalla on paljon
kuukkeleita ja ihmisiä niitä ruokkimassa.
Tauon jälkeen jatkamme
seikkailua. Tähtipolun kuvat reitinvarrella antavat tietoa otsikoilla mm.
jylinää tunturissa ja seidan sininen hetki. Lomamme viimeinen retkipäivä
kruunasi koko viikon. Turhaan ei hehkuteta tunturien taikaa ja Lapin luonnon
monia kasvoja.
Kiitos retkikaverit ja
mukavan sopiva majapaikka.