Länsikeskuksesta metsän kautta Kuloisiin

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Länsikeskus on Turun länsiosassa, Mälikkälän kaupunginosassa sijaitseva kaupallinen keskus. Kuloinen on Raision kaupunginosa. Suurin osa asutuksesta on omakoti- ja rivitaloja. Ympäristö on puistomainen. Kauppakeskus Mylly sijaitsee Kuloisissa.

 

Tuolta tunnelista tulin...

Retkeni metsän suojassa alkaa, kun kuljen Kuninkojan tien alittavasta tunnelista. Tästä olen lumisina talvina laskenut Länsikeskuksen suuntaan, kiivennyt laskun jälkeen takaisin ladulle ja hiihdellyt kotiin Kuloisiin. Tänä talvena sään valtias ei ole suonut lunta tänne lounaaseen. Nyt voi kulkea jalkapatikassa lumettomia polkuja.

 

Hyvä on polku kulkijan astella...

Suomen 100 v synttärien kunniaksi polkua ja samalla latupohjaa on parannettu. Äkkiä katsottuna polku näyttää enemmän tieltä. Reitti on ulkoilijoiden suosiossa. Kaksi juoksevaa ja samalla keskustelevaa naista sekä koiria talutusremmissä ohittavat ja muutamia ulkoilijoita astelee reippaasti vastaan, kun etenen polulla.

Pysähdyn Metsäkylän-Kuninkojan luonnonsuojelu taulun luona. Tulee mieleeni Mälikkälä-Kuninkojan ikimetsä luonnonsuojelualueeksi hankkeen hyväksi viime aikoina tehty työ niin Rinkan kuin Raisionjokilaakson luonnonsuojelijoiden nimissä.

Komea männyn runko seisoo vakaana metsän reunassa, vaikka sen ulkokuori on muhkurainen ja halkeillut.  Rungon ympärysmittaa en ottanut, mutta ainakin kaksi tai kolme henkilöä tarvitaan ketjuun rungon ympärille, jotta kädet koskettavat toisiaan.

 

Tammen lehdet taiteilevat oksissa läpi talven

Toisella puolella polkua pienten kuusien ja tammen oksien takaa loistaa keltaisena niittynä hevosten kesäinen laidun. Viime kesänä ainakin kolme hevosta ja varsaa käyskenteli aidan takana. Suomi 100 juhlavuonna 2017 polun varteen on tuotu isokivi ja muistolaatta. Valitettavasti laatan teksti on kulunut, sen sanoma jää epäselväksi.

Muurahainen kuin musta helmi – taulu kertoo muurahaisten elämästä. Polun varrella on useita muurahaisia kuvaavia tauluja. Kuljen ’muurahaispolulla’. Tumman vihreä sammal peittää eri kokoisten ja – muotoisten kivien pintoja. Kivet kohoavat limittäin kohti korkeuksia kallion reunassa. Sää on tänään harmaan utuinen. Kallioiden reunustamissa suojaisissa kohdissa iltapäivä näyttäytyy melkein mustana.

 

Kuntolaitteiden komea rivistö

Polkujen risteyksessä seisoo useita kuntolaitteita ilman kuntoilijoita. Laitteet ovat vahvaa tekoa, ne kestävät riuskatkin repäisyt. Kun Rinkan tiistaikävelijöiden liikuntavuoro lähtee Huhkon kartanolta, yksi pysähdystauko on ollut kuntolaitteiden kokeilu. Silloin raikuu riemua ja naurua.

Valitsen lyhimmän kotiin vievän polun. Kaarteet, ylä- ja alamäet tuovat taas mieleen hiihtämisen hurman, kun täällä oli latu. Purojen ja kallioilta valuva vesi ohjautuu polun alle asennettujen putkien läpi. Polku on kuiva ja hyvä astella.

 

Nyt alamäki, toiseen suuntaan ylämäki

Pitkä, vauhdikas alamäki tuo metsästä peltojen ja ison ojan luokse. Vielä pieni matka talojen lomassa kulkemista. Pian olen kotona ja hyvillä mielin kosteasta säästä (ihon hoitoa) huolimatta. Turhaan ei metsän vaikutusta ihmiselle toitoteta!

 

Kameran salama valaisi kääpiä kasvavan männyn

Haunisten altaalla tammikuussa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Aurinkoinen sää houkuttelee ulkoilemaan. Lähden kävelemään ja päätän kiertää Haunisten altaan. Haunisten allas on vuonna 1973 rakennettu tekojärvi Raisiossa Mahittulan kaupungin osassa. Altaan ympärillä kulkee 3,5 kilometrin mittainen polku.

Tällä kertaa kävelen koko matkan, vaikka altaalla on iso ja hyvä parkkipaikka. Sauvakävely sujuu mukavasti, sillä polut ja tie eivät ole liukkaita. Pieni aamupäivän lumisade on jättänyt maahan muutamia valkoisia laikkuja. Enemmän lunta saisi olla, jotta olisi oikea tammikuu.

Komea kallionlohkare polun varrella

Pysähdyn ison kalliolohkareen luona. Pihlajat ja koivut ovat lehdettömiä, joten kallio näkyy komeana ja kokonaisena. Käännyn katsomaan taakseni. Rauhoittavaa ja kaunista rantamaisemaa on näkyvissä, vaikka olen kulkenut vasta pienen matkan altaankierroksesta.

Tällaiselta näytti, kun kallion luona katsoin taaksepäin.

Polulla on muitakin kulkijoita. Toisilla on mukana koira, toiset kulkevat reippaasti tuulisessa säässä. Altaan pinnalla on jään, lumen ja veden muodostamia kuvioita. Pajunkissat pilkottavat puoliksi auenneina pajupensaan ohuissa varsissa. Osmankäämit seisovat suorina. Tuuli lennättelee osmankäämien ’patukoista’ valkoisia hahtuvia. Rannalla pienet koivut, heinien korret ja muut ’talven’ törröttäjät näyttävät mustilta viivoilta kirkkaan sinistä altaan vettä vasten. Siinä ne odottavat kevättä ja kesää, jolloin ne saavat kesävärinsä.

Tammen lehtien rusettiryhmä

Metsän reunassa aivan maassa on rypäs ruskeita tammenlehtiä tiukasti kiinni oksissa. Ensi silmäyksellä näyttää kuin ruskeita nauhoja olisi kiedottu rusettiruusuiksi. Tammen lehdet ovat kauniita myös ruskeina.   

Jatkan pehmeää, neulasten päällystämää polkua eteenpäin. Puolukan varvuissa kiiltävät vihreät lehdet. Mustikat ovat toista maata. Niidet lehdettömät, vaalean vihreät varret seisovat paljaina. Polku laskeutuu alaspäin. Toisella puolella sammaleiden värittämä kallio toisella tummat, tuuheat kuuset reunustavat polkua. Auringon kullankeltaiset säteet antavat valoa kallion takaa.

Monipuolin polku kulkee hienoissa paikoissa

Käyn tulipaikalla. Muutama klapi, mikä ei ole kokonaan palanut, on jätetty maahan ja pari tölkkiä kierii lähistöllä. Elämän merkkejä! Penkin pintaan on kokeiltu taideteosta vauhdikkaista vedoista päätellen. Mitään ei ole onneksi rikottu. Hienoa, että meillä on Raisiossa tämäkin grillipaikka.

Katseeni kulkee altaalle. Lintuja ei näy. Poukamaan on muodostunut ohut jää, jonka aamuinen lumisade on värittänyt valkoiseksi. Tuuli puhaltelee metsän takana. Saan siitä vauhtia, kun jatkan kierrosta eteenpäin.

Taidetta altaan pinnalla

Pieni matka altaan reunavallilla ja sitten polku kääntyy metsään. Valkorunkoiset koivut ja männyt, joiden oksat ovat korkealla, sallivat valon ja auringon loistaa maahan asti. Muutama pieni kuusi muistuttaa metsän vihreydestä.  Pysähdyn koivuryppään luona, sillä viisi saman paksuista koivun runkoa muodostavat kauniin kuvion polun varteen. Kun olin täällä päiväkotilapsien kanssa retkellä, pyysin heitä laskemaan, montako koivua he näkivät. Huomasin, että 5-vuotiailla on laskutaitoa hallussa.

Kuparinhohtoinen kivi

Poikkean välillä polulta lähemmäs rantaa. Aurinko paistaa. Rannan tuntumassa, vedessä iso kivi loistaa kuin kupari. Pieni puro juoksuttaa vettä maastosta altaaseen. Vesi näyttää kirkkaalta.

Puro rientää altaalle

Notkelman jälkeen polku nousee kalliolle. Yhdestä isosta kivestä on lohjennut kuin veitsellä veistetty terävä pala. Muiden kivien ja kallioiden muodot ovat pyöreitä. Kivien joukosta löytyy myös yksi pinnaltaan mureneva kivi.

Vihreyttä tuovat kallioimarteet, mitkä ovat päättäneet kasvaa aivan polun reunan kallion kupeessa. Kallioimarteen juuret ’maistuvat’ lakritsille, mutta niitä ei saa ottaa ilman maanomistajan lupaa eli ne kuuluvat jokamiehen oikeuksien piiriin.

Kallioimarteiden rivistö

Pitkospuita on kiva astella, kun vieressä on kosteaa ja mustaa maata. Pitkospuita on polulla muutamissa kosteissa kohdissa. Enemmänkin voisi olla, sillä useissa paikoissa pitää kulkea aivan polun reunoissa metsän puolella, jotta selviää kastumatta.

Kantokääpien rivistöt

Kanervat loistavat aurinkoisessa rinteessä. Kaatuneen puun kylkiä koristaa kääpien rivistö. Kääpälajeja on paljon. Nämä ovat luultavasti kantokääpiä. Kaatuneen puun juurakko muodostaa seinämän polun reunaan. Juurakon toisella puolella vahvat pääjuuret ovat paljaina kuin varpaat. 

Juurakon vaaleat varpaat

Kuljen eteenpäin ja kuuntelen. Tuulen huminan lisäksi kuuluu pientä narinaa. Ääni tulee, kun puiden rungot hankaavat toisiaan vasten tuulen avustamina. Metsä konsertoi. Polulla riittää myös juuria, joten pitää katsoa mihin astuu, että pysyy pystyssä.

Polku tulee välillä lähelle allasta. Yksi iso laakea kivi näyttää suurelta, puolittain sukelluksissa olevalta valaalta. Vesi välkehtii sen ympärillä ja vasten aurinkoa katsottuna kivi on aivan tumma.

Altaan reunan kalliot jyrkkenevät, joten kierros vie välillä metsän puolelle ja nousee ylös kallioiden takaa. Tulen uudelle tulipaikalle, jonne pääsee myös pyörätuolilla.

Aaltoja Haunisten altaalla

Tuuli muodostaa aaltoja ja pieniä kuohupäitä Haunisten altaalle. On aika jättää tämä tammikuinen, monivärinen maisema ja jatkaa kotiin jalkaa toisen eteen -taktiikalla. Näin kulutin kolme aurinkoista tuntia ulkoilun sekä valokuvaamisen merkeissä.

Kuloisten lenkillä ja metsäpoluilla

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Aamuinen tuuli kuljettaa pilvet pois auringon edestä. Tulee hyvä ulkoilusää. Lähden kiertämään Kuloisten lenkkiä. Lumisina talvina hiihtoladut valtaavat lenkin ja kävely laduilla on kielletty.

Kuloisten lenkkipolku

 Hyväkuntoinen polku – melkein kuin tie – saa jalkoihin vauhtia. Sunnuntaina on liikkeellä paljon kulkijoita. Vastaan tulee perheitä, lapsia rattaissa ja polkupyörällä sekä koiria talutushinnassa. Ulkoilu maistuu monille!

Lenkin varrella näkee maaston monipuolisuuden. Vasemmalla kohoaa kallio kohti korkeuksia, oikealla tummanpuhuva pelto kannattelee vesilätäköitä. Lenkkipolku on kuiva, sillä sitä reunustaa hyvät ojat. Kun vesi valuu kallioita alas, se ohjataan salaojien avulla polun alta. Näin ulkoilureitti pysyy hyvässä kuosissa ja ulkoilijat ovat mielissään.

Kalliot 'tulessa'

 Auringon säteet kohtaavat kallioseinämän. Aivan kuin tuli olisi irti. Poikkean polulle ja kuljen kallion luokse. Kallio seisoo vakaana ja kannattelee pinnallaan mm. sammalia, joita katselemalla voi nähdä pitsiliinojen kuvioita. Pieniä männyn taimia sinnittelee myös kallionkoloissa.

Metsän taidetta

Metsässä risteilee useita polkuja. Kävelen niiden pehmeällä pinnalla. Korkeat kuuset ja männyt saavat katsomaan ylös niiden latvoihin. Vain pieni pala taivasta pilkottaa latvuksien välistä. Polku nousee ylös kalliolle. Vihreä sammal suoja pyöreähköjä kiviä. Vaalea jäkälä ja männyn neulaset koristavat mättäitä. Tuntuu kuin kulkisi satumetsässä.

Kohtaan kiven, mikä näyttää äkkiä katsottuna pehmeältä ’pullukalta’.  Kivi se kuitenkin on, mutta ajan kuluessa sen pinta on pyöristynyt ja poimuuntunut. Katson kiveä eri suunnista ja saan siitä erilaisia näkymiä.  Mielikuvituksen käyttö on sallittua. ’ Vilkas mielikuvitus on köyhän paras huvitus’.

Hurmaava kivi taustalla tummaa metsää

 Harmaiden puiden runkojen ja oksien välissä pilkottaa keltaista. Pari kääpää, vaalea ja keltainen ovat kiinni koivussa. Vaaleampi näyttää huonolta, mutta keltainen näkyy olevan voimissaan.

Kääpiä koivussa...

Kapeat männyt kasvavat kalliolla ja seisovat suorina kuin sotapoika.  Joukossa on usein poikkeuksia ja siltä näyttää mäntyrivistössäkin käyneen. Muutama runko on vinossa aivan kuin ne haluaisivat keskustella ja kuiskailla toisten mäntyjen kanssa. Jättiläinen on heittänyt aikamoisen kivenlohkareen korkealle kalliolle mäntyjen sekaan. Killi ja Nalli rakensivat Raisiossa kirkon, taisivat innoissaan heitellä kiviä myös näille Kuloisten kallioille!

Lumisena talvena ja sateisella säällä kulkeminen liukkailla kallioilla on vaarallista. Nyt on kuivaa, mutta kosteat sammaleet varoittavat liian nopeasta etenemisestä. Pysyn pystyssä. Kävelysauvoista on suuri apu epätasaisessa maastossa. Kostaessa kohdassa astun kivelle ja hyppään kuivalle polulle. Tulee mieleen syksyinen retki Haltille, silloin sai välillä hyppiä kiveltä kivelle.

Jäkälämetsää...

Jäkälät viihtyvät puhtaassa ilmassa. Ne tarvitsevat rauhallisen kasvupaikan, sillä ne kasvavat hitaasti. Kuloisten metsässä kasvaa kauniita jäkäliä. Kumarrun ja otan kuvan terveen näköisistä jäkälistä. Jokamiehen oikeudet antaa luvan kulkea metsässä, vaikka ei omista metsää. Jokamiehen oikeudet eivät anna lupaa kerätä sammalta ja jäkälää. Pitää olla maanomistajan lupa, jos aikoo niitä kerätä. Tämän opetin myös Raision päiväkotien 5-vuotiaille, kun kiersimme Haunisten altaan viime vuonna.

Aurinkoisessa säässä kiertelen ja katselen kasvien, puiden ja kallioiden muotoja. Metsä on rauhoittava ympäristö. Pieni suolampi loistaa kirkkaana, aurinko saa sen hehkumaan.

 

Pähkinäkallio

Poistun metsästä ja kuljen ’virallista polkua’ kotiinpäin. Pysähdyn Pähkinäkallion luona. Se on kaunis, vaikka pensaat ja puut ovat harmaita. Tänne pyöräilimme usein Kiian ja Kristan kanssa, kun vietimme yhteistä aikaa kesällä. Kalliolle pääsi nousemaan turvallisesti takakautta.

Hienoa, että lähellä on hyvät ja monipuoliset ulkoilumahdollisuudet!

Ainakin 40 syytä osallistua

Teksti ja kuvat: Tarja Aittala

Raision Rinkan 40. toimintavuosi, jota myös juhlavuodeksi kutsuimme, on patikoitu loppuun. Kokoan tähän kirjoitukseen vähän mietteitä menneestä vuodesta. Olen toiminut yhdistyksen aktiivina nyt kuudetta vuotta, omaa tonttiani ovat sähköinen viestintä ja sittemmin mukaan on tullut lisäksi tapahtumien suunnittelua ja retkien vetämistäkin.

Kun me aktiivitoimijat aloimme vuoden 2018 syksyllä suunnittelemaan juhlavuotta, otimme lähtökohdaksi vähintään 40 syytä eli tapahtumaa osallistua yhdistyksen ja juhlavuoden toimintaan. Kattaus pyrittiin tarjoamaan teille jäsenille mahdollisimman monipuolisesti. Yhdistyksen toimijan näkökulmasta onnistuimme tässä aika hyvin. Lopullisen arvion tarjonnan onnistumisesta toki antaa jäsenistö - erityisesti ne jäsenet, jotka osallistuivat.

Noin 40 syytä osallistua.

Juhlavuoden syksyllä järjestimme 40-vuotissynttärijuhlat. Suunnitteluun nimettiin toimikunta, johon itsekin kuuluin. Toimikunta kokoontui aktiivisesti ja kukin tykönään mietti illan tarjoilua, tilan koristelua, kutsukortteja, esiintyjiä, astiavuokrausta, valokuvausta ja mitä kaikkea Suureen Juhlaan tarvittiinkaan. Näkemyksissäkin törmättiin, esimerkiksi käytiin keskustelua siitä tarjotaanko 40-vuotisjuhlissa kakkua vai ei, tai voiko ulkoiluyhdistyksen juhlissa tarjota alkoholia ruoan kanssa vai ei.  Kun juhlan hetki sitten koitti, oli hienoa todeta ensinnäkin niin monen osallistuvan ja toisekseen myös juhlassa viihtyvän - viihtymistä varmaan todistaa se, ettei kovin moni lähtenyt heti ruokailun jälkeen kotimatkalle. Ja kuten juhlaan kuuluu, sen jälkipyykkiäkin käytiin - positiivisessa hengessä. Monelta taholta kiiteltiin ja mikäs sen mukavampaa kuultavaa järjestelijöille. Positiivisella palautteella on kumma vaikutus: vapaaehtoistoimijoille se on parasta antia omalle työlle ja siihen kuluneelle vapaa-ajalle.

Raision Rinkka sai viime vuonna 29 uutta jäsentä - kiva, kun tulitte mukaan! On hienoa, että yhdistys houkuttaa liittymään jäseneksi. Omalla latualueellamme olimme toiseksi eniten viime vuonna jäseniä kartuttanut yhdistys. Vain jäsenten avulla yhdistys voi toimia ja kehittää toimintaansa edelleen. Vaikka juhlavuosi on ohitse, niin toivottavasti te kaikki jäsenet olette menossa mukana aktiivisesti tälläkin vuosikymmenellä. Seuraavia juhlia odotellen.

Kauniiksi lopuksi:

Kuvatunnelmia 40-vuotisjuhlista

Välähdyksiä Raision Rinkan taipaleelta:

Tammikuinen Uikkupolku

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Uikkupolku kiertää Raisionlahden ympärillä. Uikkupolku tarjoaa monipuolisen ja eri väreissä hohtavan kasvillisuus ’kattauksen’. Lintutornilta on hyvä näköala lahdelle ja hieno mahdollisuus lintujen tarkkailuun.

 

'Tie' lintutornille

Lintutornilta näkyy joutsenia kahdessa eri paikassa. Vaaleina ja kookkaina ne erottuvat hyvin paljain silmin katsottuna. Toinen pesua on aivan kaislikon suojassa. Toinen näkyy kauempana lahdella. Tornilla ei ole tällä kertaa muita, vaikka askelien jälkiä näkyi sillalla, kun tulin tornille.

 

Joutsenet 'piilossa'

Jatkan polulle Naantalin suuntaan. Tulva yllättää. Se on vallannut polun, kun polku kääntyy Nesteentien reunasta lahdelle päin. Käännyn takaisin ja päätän käydä katsomassa, pääsenkö polulle Raision suunnasta.

 

Keltaista, ruskeaa, vihreää ja valkoista...

Keltalakkien sieni vilkuttaa ruskeiden lehtien alta. Koivun rungossa on useita pieniä kääpiä. Rungon alaosaa värittää vihreä sammal. Öinen pakkanen on taiteillut kuvioita veden pintaan. Kaunista – vaikka ei ole lunta.

Kääpiä ja muita kuvioita...

 

Vesilätäkön taidetta...

Pyörätiellä on varoitukset tulvavedestä. Uikkupolkua on vuosien varrella korotettu, joten pääsen kuivin jaloin jatkamaan. Ruskeat osmankäämien ’patukat’ kohoavat ylväinä polun reunassa.  

 

Osmankäämit pääosassa..

Polun varrella on lammikko, joka talvella voi jäätyä kokonaan. Lammikoissa elää monia hyönteislajeja, joiden nuoruusvaiheet kehittyvät vedessä. Tavallisia lammikoiden hyönteisiä ovat sudenkorennot, kertoo läheinen luontotaulu. Tänään lammikon pintaa peittää ohut, vaalea jää.

Kierroksella talven tulvavesien aikaan ei voi välttyä puroilta ja ojilta, joita täällä on kesälläkin. Vesi on valloittanut läheisen niityn. Polulla kulkeminen onnistuu melko mukavasti, sillä parannustyöt ovat nostaneet polun pinnan niittyä korkeammalle.

 

Valkoinen röyhelöreunus...

Pysähdyn. Hieno röyhelökuvio reunustaa polkua. Vesi, ilma, sää ja maan epätasaisuus – mistä kaikista luonnon monista ’ihmeistä’ tuokin röyhelö syntynyt – ajattelen.

 

Puro pyrkii polkun poikki...

Polun reunan kullanhohtoiset ruokokasvit, punaista hohtavat pajupensaiden hennot varret ja muutama aivan vihreä ruohoinen mätäs säihkyvät polun reunoilla. On tammikuu, mutta kasvit näyttävät kaartuvan jo kovasti kesää kohti.  Pienet pajunkissat muistuttavat – ennen kesää tulee Palmusunnuntai ja Pääsiäinen.

 

Lammikko ruovikon takana..

Ruskean värin eri sävyt näyttävät olevan tänään kasveilla pääosassa. Mukava retki, vaikka en päässyt kiertämään koko polkua. Useita luontoon kuulumattomia esineitä keräsin mukaani kävelyn aikana.

 

Ruskean sävyjä...

Pilvet kerääntyivät tummanpuhuvina kaukaisen metsän yläpuolelle. Raisionlahti hohti auringossa koko retkeni ajan. Hyvä mieli ja uuden viikon aloitus luonnon parissa.

Kerttulan luontopolulla

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Kerttulan luontopolku kulkee Kerttulan urheilukeskuksen, Friisilän Verstaiden ja Kuuanvuoren muodostamassa ’kolmiossa’. Luontopolun kiertämisen voi aloittaa useasta kohdasta. Lähden polulle Kerttulasta.

 

Kerttulassa viitta ohjaa luontopolulle

Lumeton tammikuu antaa mahdollisuuden kävellä paikoissa, joissa lumisena talvena on latu. Nyt on ainoastaan pieni jäädytetty lumikasa Kerttulan jäähallin ulkonurkalla. Patikoijalle tänään on mitä parhain ulkoilukeli – aurinkoa, tyyntä ja pikkupakkasen kovettama maa.

Polku sukeltaa aluksi mäntyjä, kuusia ja katajia kasvavaan havumetsään. Pehmeä, neulasten peittämä polku antaa kivan tunteen astella. Sammaleiset kalliot ja kivet reunustavat hetkittäin polkua. Luonnosta kertovia tauluja on polun varrella. Ensimmäinen kertoo, miten metsälampi muuttuu vuosien kuluessa suoksi. Aluksi kelluva rahkasammal kasvaa lammen reunoilta keskustaa kohti. Sitten sammaleen päälle leviää suo- ja muita kasveja. Kymmenen vuoden kuluessa lammen paikalla on suo.

Pitkät männyt kurkottavat auringon valoon.

Seuraavasta taulusta voi lukea männyn historiasta ja iästä. Mänty voi kasvaa 400 vuotta vanhaksi. Mänty vaatii valoa ja hoitoa, muutoin varjossa viihtyvä kuusi syrjäyttäisi sen. Tänään pitkät männyt kurkottavat kohti korkeuksia ja saavat hienosti aurinkoa latvuksiinsa.

Polun varrella kannatta pysähtyä tarkastelemaan lähimaastoa. Eri muotoiset, kalliosta aikanaan irronneet lohkareet tuovat mieleeni isot sokeripalat. Vieressä litteä, pyöreäreunainen kivi on kuin ohuella täytteellä varustettu hampurilainen, sillä kivessä näkyy vaakasuora halkeama – vain majoneesi puuttuu.

 

Tästä entisen pellon poikki kohti metsää..

Metsäisen maiseman jälkeen tulee niittyä. Pitkospuut auttavat kosteana kautena niityllä kulkemisessa. Tänään maa on kuivaa. Opastaulu kertoo metsittyvästä pellosta, mikä mahdollistaa monipuolisen elinympäristön useille eläimille.  

Entisen pellon jälkeen Luontopolku-viitat ohjaavat kulkijan hetkeksi metsän siimekseen. Kunnes tulee valoisa niittykasvien ja pitkospuiden värittämä osuus. Saniaiset -taulussa metsäalvejuuri ja kallioimarre ovat pääosassa. Kallioimarteesta tulee mieleeni jokamiehenoikeudet, sillä sen saa ottaa vain metsänomistajan luvalla.

 

Raksstan kulkea pitkospuilla...

Pitkospuinen polku jatkuu. Auringon säteiden kultaamat koivujen rungot loistavat. Polun varren heinäkasvit hohtavat kullan keltaisina. Metsäpuiden tuholaiset – koivun mantokuoriainen, kuusen tähtikirjaaja ja kirjanpainaja puhuttavat seuraavassa taulussa.

 

Moikkaus näille 'hatuille'..

On mukava välillä kyyristyä ja katsoa kannon juuressa ’asustaviin’ kääpiin. Niiden nimiä en tiedä, mutta jotenkin ne aina kiehtovat. Mustikan vihreät varret ovat vielä ilman lehtiä ja marjoa, mutta kohti kesää mentäessä niiden ulkomuotoon tulee muutos.

Kuusi saa kunnian olla seuraavan taulun aiheena. Pintajuurinen kuusi saa otteen vain maan ohuesta pintakerroksesta ja kaatuu herkästi myrskyssä. Kuusen käpyjen suomut ovat oravien, hiirien ja myyrien herkkua. Käpytikka tykkää myös suomuista.

Polku jatkuu aivan metsän reunassa. Vasemmalla puolella kohoaa korkea kallio ja oikealla pilkottaa peltoa puiden takaa. Valkearunkoinen, aivan suora koivu on päättänyt kasvaa keskellä polkulinjaa, joten kulkijoiden pitää sitä väistää.  

Linnut ja pöntöt taulusta saa tietoa, miten pönttö kuuluu asettaa puuhun. Hyvä ripustustapa on huomioida puun kasvu. Suomessa on lähes kolmekymmentä pöntöissä pesivää lintulajia. Aurinko jaksaa paistaa, vaikka ollaan jo pitkällä iltapäivässä. Pari puuhun kiinnitettyä pönttöä olen täällä havainnut - ehkä niitä on maastossa lisää.

Lehdot ovat reheviä ja hyväkasvuisia metsämaita kertoo seuraava taulu. Kielo, sini- ja valkovuokko ovat lehtometsien varhaisia kukkijoita. Maassa sinivuokkojen vihreät lehdet pilkottavat iloisesti muiden kasvien ruskeansävyisten lehtien lomasta. Taikinamarja, lehtokuusama ja pähkinäpensas kasvavat myös lehdoissa. Kaikki polun varren pensaat näyttävät samanlaisilta, sillä niiden lehdet ovat vielä piilossa pieninä silmuina.

Aurinko paistaa edessä, joten käännyn ja otan kuvan polun varrelta, josta juuri kävelin. Puiden rungot loistavat. Valoisuus tuo mieleen keväisen tunnun, vaikka eletään lumetonta tammikuuta.

Rinteessä kasvaa Pirilän isännän istuttamia tammia ja lehtikuusia kertoo seuraava taulu. Tammi on Varsinais-Suomen maakuntapuu. Monille jyrsijöille tammen terhot ovat tärkeää ravintoa. Käärmeet taulun kohteena ovat kyy ja rantakäärme. Onneksi ne eivät ole tänään hereillä.

 

Vahvaa metsää...

Kun polku nousee ylös metsään, tulee näkyviin tauluja, joissa näytetään paikkoja, millä korkeudella merenpinta on ollut ajanjaksolla 1300 eKr – 4900 ekr eli ennen nykyistä ajanjaksoa. Mielikuvitus ei käsitä, miten nuo merkit voivat olla totta. Muinaisranta – taulu tietää, että nykyinen tila ei ole pysyvä. Maa kohoaa edelleen hitaasti ja Pohjanlahti kapenee. Muinaisrannan pyöreät, isot kivet ovat pukeutuneet vihreään sammalasuun.

Muisnaisrannan sammalpeitteisiä kiviä

Poikkean Kuuanvuorelle. Polun voi kiertää myös alempaa kapuamatta vuorelle. Kuuanvuorelta näkee kauas. Huonokuntoinen näkötorni on turvallisuussyistä purettu. Kallion kupeesta löytyy muistolaatta, jos on teksti: Venäjän keisarin käskystä rakennettiin Suomenlahden pohjoisrannikolle Krimin sodan vuosina 1854 – 1855 optinen lennätin sotilaskäyttöön. Tällä paikalla sijaitsi Raision lennätin eli telegrafiasema lähimpien naapuriasemien ollessa Turussa ja Nousiaisissa. Paikka henkii historiaa ja on samalla kaunis, helposti saavutettava kalliovuori.

 

Näkymä Kuuanvuorelta

Keskustelen paikalla olevan pariskunnan kanssa. He nauttivat niin polusta kuin edessä näkyvästä maisemasta. Jatkan takaisin merkitylle reitille. Ihailen kallion ja kivien kaaria. Männyt kasvavat ja kohoavat korkeuteen.  Männyillä on vahva pääjuuri, mikä tunkeutuu syvälle maahan. Näin suurikin mänty pysyy pystyssä, vaikka kivien koloissa.

Reitti jatkuu metsässä. Ilman saastumisesta kertova taulu on saanut pintaansa graffitikuvioita. Liikkeellä on ollut myös sen alan harrastajia. Lopputulos on aika suttuinen – ei taiteellinen. Metsässä kulkee muitakin polkuja. Luontopolku -viitat ja merkinnät osoittavat risteyksissä suunnan.

 

Aaltoja kallion pinnassa

Kalliossa jalkojen alla näkyy kivat kuviot aivan kuin aallot – kivessä on aaltomaiset painaumat. Vilkaisu sivuille tuo silmiin kauniin kallion, jossa katajapensas loistaa sammalpeitettä korkeampana. Pari pientä mäntyä on löytänyt kasvupaikan kallionkoloista. Aurinko jaksaa valaista, vaikka kello lähenee jo iltapäivä kolmea.

Kangasmetsä taulu valistaa. Ympärillä levittyy mäntyä kasvava kuivapohjainen kangasmetsä. Katajat ja pihlajantaimet muodostavat pohjakerroksen, kanervat ja puolukat varvikon. Pohjakerroksessa kasvaa sammalia ja jäkäliä. Alempana kosteammalla yleistyvät kuusi ja mustikka. Kun on lukenut tekstin, kannattaa katsoa tarkemmin ympäristöön ja samalla havainnoida muistin sopukoihin taulun sanoma.

 

Tuulilanketo

Jatkan merkittyä reittiä, kunnes tulen tutulle Tuulilankedolle Friisilään. Keto viehättää. Raisionjokilaakson luonnonsuojelijoiden talkooporukka hoitaa ketoa vuosittain. Näin ketokasvit ja komeat katajat pysyvät kuosissa. Vesi valuu kalliolta kuin pieni vesiputous. Avokallion historiasta kertovasta taulusta selviää, että Varsinais-Suomen kallioperän ikä on noin 1300 – 1700 miljoonaa vuotta. Kallioiden siirrokset ja vajoamat näkyvät selvinä porrasmaisina muodostumina kallioperässä.

Vesiputous polun varrella

Tuulilankedolla tapaan nuoren naisen. Hän on tutustumassa Raision ulkoilumahdollisuuksiin, sillä hän on vasta kuukausi sitten muuttanut Maskusta Raisioon. Kerron hänelle Raision ulkoilureiteistä.

Polku jatkuu. Yksi Luontopolku opasviitta on ripustettu männyn oksiin. Hieno idea. Sieltä se näkyy, eikä ole helposti tuhottavissa. Viitan takaa häämöttää jo Kerttulan liikuntakeskuksen juoksuradat.

 

Näinkin voi opasviitan ripustaa

Taulu nro 20 kertoo katajasta. Kataja on sypressikasveihin kuuluva hidaskasvuinen havupuu. Kasvitieteellisesti katajan ’marjat’ eivät ole marjoja, vaan yhteen kasvaneiden emilehtien muodostamia käpyjä. Ensimmäisenä vuotena ne ovat vihreitä ja vasta toisena ne saavat sinisen värin. Raision kaupunki on nimennyt katajan nimikkolajikseen.

 

Kivinen 'kirkko' näkyy...

Polun varrella iso mänty on saanut seurakseen valtavan, kirkkoa muistuttavan kiven lohkareen. Viitat ohjaavat kulkijan ohi kuntoportaiden. Aikaisemmin polku kulki maastossa, johon kuntoportaat rakennettiin. Nyt on hyvin tasapainossa keskenään niin kuntoportaat kuin luontopolku. Kiitos sovittelusta kuuluu kaupungin liikuntatoimen ja Raisionjokilaakson luonnonsuojelijoiden tekijöille!

Tämän sunnuntaisen patikointini aikana harjoitin myös selän venytystä keräämällä luontoon kuulumattomat eli roskat. Luontopolulta ei niitä juurikaan löytynyt, mutta matkalla kotoa Kerttulaan ja takaisin ’saalis’ oli aikamoinen.