Teksti ja kuvat Kaija Virtanen
Suunnitelma –
kulkea kolmen naisen voimalla Hossan poluilla ja poiketa matkalla
Etelä-Konneveden, Tiilikkajärven ja Rokuan kansallispuistossa sekä Raatteenportilla
ja Manamansalon saarella. Matkaan on varattu aikaa 9 vuorokautta.
Lauantaina 16.6. 2018 varhain aamulla lähdemme. Aurinko
paistaa, auton radiossa soi Myrskyluodon Maija. Emme mene saaristoon, vaan
9-tietä pitkin kohti Jyväskylää. Poikkeamme munkkikahvilla Laukaan hovissa.
Tikkakoskella on lentonäytös. Autoilijoita on paljon liikkeellä. Toiset ajavat
sopuisasti jonossa, toisille ohittaminen tuntuu olevan etenemisen ehto.
Matkalla on
kapeita kohtia, joissa järvet reunustavat tietä molemmin puolin. Joutsenet
uiskentelevat – on kesä. Ohitamme mukavan kuuloisia paikkoja – Säkinmäki,
Armisvesi, Kankaislampi. Hoidettua kaunista metsää on mukava katsella. Aurinko
paistaa – oikea poski saa enemmän paistetta kuin vasen. Sinisenliilat lupiinit
ovat valloittaneet tien reunamat. Autioksi jätetty talo seisoo surullisena tien
varrella. Mäkitervakkoja,
metsäkurjenpolvia ja lehmiä ’kivisellä’ laitumella näkyy tien varrella, kun
tulemme Kalaja-nimiselle P-paikalle Etelä-Konneveden
kansallispuistossa.
|
Etelä-Konnevedellä Kalajankierros |
Tervetulotaulut
kertovat alueesta. Kansallispuisto on perustettu 2014 ja se sijaitsee
Rautalammin Konnevedellä. ’Löydä vuorimaat kirkkaiden vesien kainalossa’ lukee
taulussa. Vastakohtien puiston tunnuksessa poseeraa kalasääski. Lähdemme
Kalajan kierrokselle. Polku vie ylös Kalajanvuorelle. Puiden juurien tekemiä
porrasaskelmia riittää kivisellä polulla. Vuorelta on komeat näköalat. Pienen
ihmettelyn jälkeen pitää laskeutua varovasti alas vuorelta. Onneksi selviämme
ehjinä. Tällä kertaa kulutimme kolme tuntia puiston polkuja.
|
Kajajan kierros kutsuu |
Ruokaostosten
jälkeen jatkamme auringon paistaessa jo huhtikuussa varattuun majapaikkaan eli
hotelli Tiilikkaan. Syöminen ja nukkuminen auttavat jaksamaan!!!
Sunnuntaina 17.6. kohteemme on Tiilikkajärven kansallispuisto, perustettu 1982. Opastaulusta voi
lukea ’Kansallispuistot ovat eläviä näytteitä luontomme monimuotoisuudesta.
Tiilikkajärvi edustaa pohjoissavolaista karua ja erämaista vedenjakaja seutua.
Mielenkiintoisena Tiilikkajärvi näyttäytyy kapeilla harjuniemillä, jotka
jakavat kansallispuiston tummavetisen nimikkojärven kahtia. Metsien ja vesien
ympärillä lepäävät laajat luonnontilaiset suot’. – Siispä poluille ja katsomaan
pitääkö taulun juttu paikkaansa.
|
Tiilikkajärven heleyttä! |
Lähdemme
Sammakkotammen p-paikalta, sillä tavoitteena on nähdä Venäjänhiekka. Kiehtovan
kapeat pitkospuut koivuvoittoisessa maastossa Sammakkojärven rannan
läheisyydessä – ai että on kaunista. Suopursujen tuoksu, rantakasvuston
rehevyys – maisema on aivan erilaista kuin eilen. Kuljemme Uitonkierto
reitillä.
|
Metsätähti - luonnonkukan päivänä! |
Tänään on
luonnonkukan päivä. Suomen Luonnonsuojeluliitto on omistanut päivän
metsätähdelle. Niitä löytyy polun varrelta. Valkotupsuiset tupasvillat
vilkuttavat ja tuovat mieleen Kilpisjärven maisemat. Puolukka kukkii, mustikoissa
on vaalean vihreitä raakileita, kapeat koivut kaartuvat sinne tänne. Välillä
noustaan hiekkaiselle, mäntyjä kasvavalle harjulle ja tullaan Venäjänhiekalle.
Täällä on muitakin retkeilijöitä. Kaksi lasta polskii matalassa rantavedessä.
|
Venäjän hiekalla |
Evästauon
jälkeen jatkamme kävelyä hiekalla – mukavalta tuntuu – hiekka on hienoa,
pinnalla on vähän tuulen puista irrottamaa roskaa. Kävelemme hyvin kapeaa
mäntyjen reunustamaa polkua Kalmoniemeen ja takaisin. Komea kaarisilta vie
Autiojärven toiselle puolelle, josta Uiton kierto jatkuu takaisin
Sammakkotammen p-paikalle.
Päivä on jo
ehtinyt iltapäivään kello 15, kun tulemme auton luokse. Ainakin pitkospuita
kuljettiin kilometritolkulla eikä maisemassa ollut valittamista.
|
Pitkospuiden pitkää riviä |
Retkeilymme
jatkuu autoillen kohti seuraavaa puistoa eli Hossaa. Suomussalmella nähdään poroja,
pysyvät kiltisti tien reunassa. Majoitumme Hossan Lumo – camping alueella. Illan
auringonlasku tekee taidetta taivaanrantaan. Asuntomme ikkunasta on komea
näköala.
|
Taidetta auringonlaskun aikaan Hossan Lumossa |
Lähdemme maanantaina 18.6 aikaisin aamulla
liikkeelle. Taivas on pilvinen ja sadetta lupailee säätiedotus. Olemme
varustautuneet kaikenlaiseen säähän, joten ei huolta. Hossan kansallispuistossa suuntaamme Julma-Ölkyn p-paikalle.
Lueskelemme opastauluja. Niissä kerrotaan, että Julma-Ölkyn kanjonijärvi on n.
kolme kilometriä pitkä ja kapeimmillaan vain 10 metriä leveä. Järvellä on
syvyyttä n. 50 metriä ja sen pinnasta kohoaa kallioseinä jopa 50 metrin
korkeuteen. Edessä on näinolleen huimat näköalat.
|
Näkemistä riittää Julma-ölkyn reitillä |
Ölkyn ähkäsy – niminen reitti kiertää kanjonijärven.
Reittiä kuvataan vaativaksi. Sopii meille näin aluksi, kun olemme aamutuimaan hyvävoimaisia.
Vehreän matalan jälkeen polku nousee ylös kiviselle rinteelle. Onneksi maasto
on kuivaa ja meillä kävelysauvat apuna. Ylhäältä on komea näkymä järvelle ja
vastarannalle.
|
Kanjonijärven komeutta! |
Tarkkana pitää
olla ja siirtyä välillä reunasta ylempänä kulkevalle polulle. Korkeat männyt
kasvavat kivisessä maastossa. Muutamia komeita runkoja on kaatunut, näin löytyy
sopiva istuin tauon ajaksi. Ei voi kuin ihmetellä, miten korkeiksi männyt ovat
kasvaneet suurten kivien lomassa. Välillä polku siirtyy syvemmälle kuusimetsän
suojaan, mutta kiertyy hetken kuluttua jälleen kallioiselle reunamalle. Löytyy
penkki, mikä kutsuu istumaan ja kokeilemaan kameran itselaukaisua! Kuva
naiskolmikosta onnistuu!
|
Retkeilijät tauolla |
Ohitamme Olkyn
ylityspaikan. Silta on kovin alhaalla ja sinne vie jyrkät rappuset. – Ei
houkuta. Jatkamme kulkemista Ölkynperälle. Nyt saa askeltaa myös pitkospuilla
ja katsella vihreää kasvillisuutta. Löytyy laavu ja tulipaikka.
Metsäpalovaroitus on voimassa, joten emme tee tulta. Lisäksi paikalla majailee
hyttysten armeija. Jatkamme vapaammalle alueelle. Pitkospuita uusitaan. Levähdyspaikka
löytyy pitkospuilta.
|
Pieni välipala on paikallaan! |
Tasaisemman
maaston jälkeen polku jatkuu ylämäkeen. Tulemme Ölkyn Ärjä – näköala
tasanteelle – maisemia riittää. Nyt voi katsella järven yli vastakkaisen
rinteen kallioita ja jyrkänteitä. Punaiset merkit puissa – on mentävä kivistä
mäkeä alaspäin ja hetkessä noustava ylös. Eipä silti - ylös on helpompi kavuta
ja ylhäällä on hienot näköalat.
Tauon jälkeen
riittää kulkemista ja ympäristön ihmettelemistä. Päivä kuluu kuin siivillä.
Aurinko paistaa illalla, kun lepuutamme mieltä ja kehoa majapaikan
ulkoterassilla – uudet Hossan kansallispuistopaidat pääsevät kuvaan!
|
Hossa paidat pääosassa! |
Tiistaina 19.6 suuntaamme Hossalaislampien p-paikalle.
Tarkoituksena kulkea 14 km Kokalmuksen
kierros. Opastekstin mukaan reitti on helppokulkuista ja pääosin tasaista
polkua, jolla voi keskittyä nauttimaan luonnosta.
|
Suopursujen tuoksua |
Tällä polulla luonto
hellii – suopursuja on kaikkialla ja niiden tuoksu leijuu ympäristössä, käki
kukkuu ahkerasti, poro’äiti’ huolehtii vasastaan.
|
Vauhtia porojen tahtiin |
Pitkospuut
kuljettavat alavassa suoperäisessä maastossa. Kapea metsäinen saareke nousee
välillä ylemmäs Hoiluan särkälle. Pitkiä mäntyjä kasvaa polun reunamilla.
Maassa lepää kaatuneita puita niin tuoreita kuin kuivuneita. Hiekassa näkyy poron jälkiä. Valkoiset pilvet
peilaavat Hoilua-järven pintaan. Mäntyjen rungoissa on mitä hienompia ja
mielikuvituksen valtaavia ’pahkuroita’.
Keskiviikkona 20.6. kierrämme Hakokosken hujaus -nimisen reitin. Yöllä on satanut. Puhelimen sää
näyttää pisaroita koko päiväksi. Ajelemme Huosivirran p-paikalle. Opaskirja
kertoo, että reitti tarjoaa kulkijalle upean harjumaiseman ja maaston
korkeusero on noin 30 metriä.
|
Harjulle nousua |
Eipä sitten muuta
kuin sadetamineet ylle ja reitille – ainakin ilmaa on hyvä hengittää. Reitti on
merkitty keltaisella maalilla. Harjut ovat kauniita, männyt seisovat suorina
jyrkässä rinteessä. Kosken ylityspaikalla on kapea silta. Opastaulun
kertomaa – Ikipuita ja hopeisia keloja. Mänty voi täällä elää yli 500 vuotta.
Kuoltuaan se voi seistä kelona toista sataa vuotta ja kaatuneen puun maatuminen
voi kestää yhtä kauan. Näkyvissä olevan metsän historia voi ulottua lähes 1000
vuoden taakse.
Torkon Luikealla
on hyvä tulentekopaikka. Puut turhan paksuja, joten kirveelle löytyy töitä.
Läheisessä tiheässä metsikössä kuuluu taistelun ääniä. Kuukkelit siellä
komentelevat toisiaan.
|
Kirveellä töitä - puut pieniksi |
Makkara maistuu
ja pieni lepo on paikallaan. Polku jatkuu harjun reunaa ensin ylös ja hetken
kuluttua jyrkästi alas. Tasapainottelua ja kengät alamäessä sivusuuntaan niin
selviämme kaatumatta. Maisemaa piristää aivan pyöreä vesipaikka – suppa.
Hakokoski on kivinen, kirkas vesi virtaa mutkitellen kivien lomassa. Mukavasti meni
retkemme. Ajelu Hossan lumoon syömään, saunomaan ja nukkumaan.
Torstaina 21.6. aurinko paistaa. Aamutoimet ja kämpän
siivous – retkemme jatkuu kohti uusia seikkailuja. Ensin suuntaamme Raatteentielle. Tie vie suoraan
Raatteenportille, jossa sijaitsee Lotta museo. P-paikan opastaulussa kerrotaan: Raatteentie
on rakennettu jo 1915-1919. Sitä parannettiin 1923 -1924. Parantamisen jälkeen
tie otettiin valtion hoitoon. Tietä käyttivät paikallisen väestön lisäksi
Neuvostoliittoon menevät elintarvikkeita kuljettavat hevoskaravaanit aina
vuoteen 1928 asti, jolloin rajan ylittävä liikenne tyrehtyi. Talvisodan vuosina
1939-1940 käytiin Raatteentiellä suuret torjuntataistelut. Tien varrella on
nähtävyytenä talvisodan ajalta peräisin olevat panssariesteet, entisöity korsu
ja juoksuhauta sekä talvisodan muistomerkki. Tien pituus on 19,8 km ja se
noudattaa edelleen alkuperäistä linjaansa. Tiemuseokohteeksi Raatteentie
hyväksyttiin 1982.
|
Raatteen portti - ovi Lotta museon kahvilaan |
Museo aukeaa klo
10. Ehdimme ennen sitä kiertää läheisen puolen kilometrin pituisen taistelujen
polun. Sen varrella on mm. Muistokivi Vienan heimosotureiden muistolle.
Pitkospuilla astuessa ajatus kulkee sekavana. Maasto on kaunista, mutta paikan
historia vetää hiljaiseksi.
Lotta museon
kahvilassa on tunnelmallinen sisustus. Lamppujen kupuna pitsiliinoja, seinillä
sodanajan julisteista kehystettyjä tauluja. Munkkikahvien jälkeen kävelemme
läheisellä pellolla olevan Talvisodan monumentin luokse. Opastaulussa lukee:
Tämä muistomerkki on kunnianosoitus veteraaneille ja sodassa 1939-40 olleille
sekä siitä kärsineille. Kentällä olevat kivet kuvaavat Talvisodassa
Suomussalmen taisteluissa kaatuneita suomalaisia ja neuvostoarmeijan sotilaita.
Keskusmuistomerkki ’Avara syli’ ojentaa suojelevat siipensä hiljaisen
kivikentän ylle. Muistomerkissä on sataviisi vaskikelloa, kello jokaiselle
talvisodan päivälle. Ne soittavat tuulessa hiljaista viestiä sodan
mielettömyydestä. Muistomerkin on suunnitellut Erkki Pullinen. Euroopan Unioni,
Suomussalmen kunta ja Kainuun EU-keskus ovat rahoittaneet muistomerkin.
|
Talvisodan monumentti |
Jatkamme Rokuan kansallispuistoon. Puisto on
perustettu jo 1956, sijainti Muhos, Vaala ja Utajärvi. Majoittaudumme Suopursu
-nimiseen mökkiin Rokuan hovin alueella.
Ilta on vielä
nuori, joten patikoimaan käy retkeilijöiden mieli. Pookivaara kuulostaa mukavalta – matkaan siis! Rokuasta on maininta
Köyhien tunturit. Luonto on herkkää, joten retkeilijää pyydetään pysymään
reitillä. Ensi havainto on valtava määrä rappusia, ne suojaavat hiekkaperäistä
maastoa, kun reitti kulkee rinnettä vuoroin alas ja ylös. Tasaisessa
mäntymetsässä on vaaleaa jäkälää aivan kuin lumi peittäisi kesäisen
mäntymetsän.
Tulemme hienoon
paikkaan, josta opastaulu kertoo Rokuan
supat otsikolla. Sulavan mannerjäätikön railojen rikkomasta reunasta
erottui jäätikköjen suulla jäälohkoja, jotka hautautuivat hiekkaan. Myöhemmin
jäälohkareet sulivat, jolloin jokisuiston tasainen pinta vajosi vaihtelevaksi
suppakuoppien ja harjukumpujen kirjomaksi maastoksi, niin kutsutuksi
kamemaastoksi. Supat erottuvat maisemasta pieninä soina ja järvinä. Ne
hallitsevat maisemaa erityisesti Rokuan harjumuodostuman länsipäässä. Ympärillä
avautuva Syvyydenkaivo on Suomen
syvin suppakuoppa. Noin 50 metriä syvä ja yli 300 metriä pitkä muodostuma on
niin suuri, että sen hahmottaminen maastossa on vaikeaa. Syvintä kohtaa
peittävä kahdeksan metrin turvekerros ja rinteiden valuminen ovat loiventaneet
suopan alkuperäisiä piirteitä.
|
Matkalla Syvyyden kaivon pohjalle.... |
Pysähdymme taulun
luona ihmettelemään ja katsomaan tarkemmin joka suuntaan. Voi mahdotonta – ei
ole turha tämäkään kansallispuisto! Kirsti muisti, että Pertti Sirola oli
vihjannut Syvyydenkaivosta, kun hän kuuli, että lähdemme kansallispuistoihin.
Hyvä vihje- kiitos Pertti!
Jatkamme harjun
reunassa kulkevaa polkua eteenpäin. Puolukat kukkivat, kielot ovat jo
kukkineet. On pieniä koivuja, katajapensaita ja mäntyjä sekä muutama kuusi ja
niiden takaa pilkottaa tasainen suoniitty. Tulee taulu, mikä kertoo
Syvyydenkaivon suon muodostumisesta. Vaikka suo on pieni, turvetta on kertynyt
vuosituhansien kuluessa noin kahdeksan metriä paksu kerros. Turvekerrostuman
rakenne osoittaa pohjavedenpinnan nousseen hitaasti koko suon kehityshistorian
ajan.
|
Terttualpi ja suopursuja...pitkospuiden vieressä |
Tapasin suon
reunalla suopursujen lisäksi myös keltatupsuisen terttualpin, jonka opettelin
tuntemaan Haunisten altaan kierroksella Raision sporttileiriläisiä varten.
Pitkäjärven rannalla on komea kota. Liikuntaesteisille on tehty mahdollisuus
tulla paikalle.
Pookivaaralla
seisoo ruskea varaustupa, huiman korkea näkötorni sekä Pookin paussi -niminen
tupa, jossa pöytä ja penkit. Retkeilijöitä on ruokailemassa. Me katselemme
ympärillemme ja jatkamme matkaa. Päivä on jo kääntymässä iltaan, joten on aika
suunnistaa majapaikkaan.
Perjantai 22.6. Juhannusaatto sataa vettä taivaalta ja asteita on alle 10
aamulla. Lähdemme kuitenkin liikkeelle. Sade pitää välillä taukoa, kun tulemme
Suppa opastuskeskukseen. Keskuksen pihalla on mukavat luontoaiheiset
kuvataulut, joissa on kertomuksia ja kuvia Rokuan luonnosta. Opastuskeskus
aukeaa kello 10. Menemme kahville. Myyjämies palvelee avuliaasti ja esittelee
hiekkadyynien sekä Rokuan syntyä. Ostamme Rokua paidat. Myyjä sanoo
leikillisesti, ettei hän myy ennen kuin tunnistamme, mikä lintu on kuvattuna
paidassa. Emme tiedä, mutta hän myy kuitenkin. Lintu on leppälintu. Jostain
syystä kansallispuiston tunnusmagneetti tarttuu myös ostoksiimme.
|
Juhannusaaton polkua - ei lunta, vaan jäkälää.. |
Sade ropisee
ulkona, kun olemme sisällä. Olemme ulkoiluretkellä, joten takit ylle
ja matkaan. Onneksemme sade hellittää, kun olemme liikkeellä. Polku on
nimeltään energiankulutusreitti. Punaiset merkit puissa ohjaavat kulkua.
Hiekkadyynit ovat saaneet peitteen männyistä ja aluskasvillisuudesta, etenkin
vaaleat pallomaiset jäkälät ovat kuin lunta.
|
veturi ja vaunu... |
Rokua Health ja
Span pihapiirissä on veturi ja junavaunu – hienoa historiaa! Ihmettelyn ja
valokuvaamisen jälkeen jatkamme Kirvesjärvelle. Siellä on kota, jonka sisällä
on tulipaikka. Missähän muut retkeilijät ovat? Puhdas mäntymetsäinen luonto on
seuranamme.
|
Makkarat paistuvat Kirvesjärven kodassa |
Saarinen on
seuraava pysähdyspaikka. Istahdamme hetkeksi juomaan. Nyt on jo muitakin
liikkeellä, onhan kesän juhla juhannus tulossa ja kello ehtinyt jo iltapäivä
neljään. Meillä on vielä matkaa majapaikkaan, joten panemme töppöstä toisen
eteen reippain mielin – tällä kertaa poutasäässä!
Illalla menemme
rantasaunaan naisten vuorolla ja pulahdamme Jaakon järven rantaveteen. Saunan
eteen on tuotu kauniita koivuja juhannuksen kunniaksi.
Lauantai 23.6. Juhannuspäivä valkenee sateisin yön jälkeen. Meidän
retkemme jatkuu autoillen Manamansalon leirintäalueelle. Auton ikkunasta
katsottuna luonto on raikkaan vihreää. Tien varrella hylätyt talot ovat
surullista katsottavaa. Suomen joka kolkkaan ei ole löytynyt uusia asukkaita,
kun vanhoista on aika mennyt ohi.
Manamansalo on
saari Oulujärvessä. Saaren pituus on 16,2 kilometriä ja suurin leveys 13.8
kilometriä. Auto jää leirintäalueen p-paikalle. Päiväkahvin jälkeen tutustumme
polkuihin. Makkaraniemeen on 3,5 kilometriä, joten siihen suuntaan kulkumme
ohjautuu. Rantapenkka on jyrkkä, alhaalla näkyy hiekkainen kaistale, suuria
puita on maassa juuret kohti taivasta. Oulujärven aavalta tuuli on tehnyt
tehtävänsä.
|
Manamansalon rinne Oulujärven rannalla |
Kaikki puut eivät
ole kaatuneet, sillä aivan reunalla kasvaa mäntyjä, joiden juuret näyttävät
olevan ilmassa. Päivä on jo pitkällä iltapäivän puolella, kun tulemme
kierrokselta auton luokse. Edessä on ajomatka Kontiovaaralle, josta on varattu
yösija Kainuun Meri – alueelta. Paikka löytyy ja
mökki on uudehko Ikean kalustein varustettu.
Sunnuntaina 24.6 aamulla varhain alkaa kotimatka. Mukavasti
kaikki onnistuu – pari ruoka- ja kahvitaukoa – kun olemme kotipuolessa. Kiitos
Kirsti ja Leena!