13.9.2021

Iltaretki Huhkon koskelle ja lähialueelle

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Aamusumuinen sunnuntai 12.9. kirkastuu päivän aikana. Iltapäivällä on jo kirkas ja suotuisa sää, kun Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistyksen järjestämä retki veden äärelle alkaa. Hymyileviä ja reippaita osallistujia kokoontuu hyvissä ajoin Huhkon kartanon p-paikalle. Tapaamisessa kuuluu hyväntuulista keskustelua; täällä en ole aikoihin käynyt, mukava nähdä, miltä uusi koski kalaportaineen näyttää. Aluksi katsomme parkkipaikan infotaulut. Toisen taulun teksti kalastuksen sallimisesta herättää keskustelua. Teksti ei taida olla aivan ajan tasalla! Ihmettelyn jälkeen astelemme polkua alas kohti koskea. Moottoritien alikulkutunneli on tällä kertaa melkein puhdas ’maalauksista’. Tunnelin seinissä on ollut aikaisemmin sekä taidetta että törkyjä.
Kosken alapuolella puhuttaa pyöreiden kivien suurimäärä. Hyvä polku – melkein kuin tie – ohjaa kulkijan veden vierelle. Kun katsoo tulosuuntaan, näky on kaunis ja samalla luontoa kunnioittava. Jatkamme joen rantatietä kohti Mullin siltaa. Entinen sorapolku on nyt asfaltoitu mm. pyöräilijöiden iloksi. Meidän pitää olla tarkkoina, sillä kuuluu vain pieni ’hurahdus’, kun äänettömästi etenevä pyöräilijä ohittaa ryhmämme vauhdilla. Kasvit kiinnostavat. On mukava testata, toimiiko kasvien tunnistusohjelma kännykässä oikein. Ainakin pietaryrtin kohdalla tunnistus menee oikein, vaikka keltaiset kukat ovat jo tummuneet ruskeiksi. Useita mielenkiintoisia kasveja löytyy matkalta ennen Mullin siltaa. Raisionjoessa on tässä kohdassa hyvin vähän vettä, mutta rannoilla rehottaa niin heinäkasveja kuin puitakin.
Mullin sillalla ihmettelemme veden vähyyttä. Juuri ja juuri vesi välkkyy kasvuston välissä. Asiantuntijat kertovat sillan luona näkyvistä kasveista. Pienen ihmettelyn ja keskustelun jälkeen käännymme takaisin. Yleensä maisema on erilainen, kun kulkee samaa polkua toiseen suuntaan. Poikkeamme yläpolulle, mikä vie kartanon pihan kautta parkkipaikalle. Polun varrella kasvaa sieniä, joten niitä pitää myös tutkistella. Iloisen punaisen kärpässienen tuntee jokainen, mutta ruskehtava vaaleita pilkkuja kantava ’rusokas’ on vieraampi.
Kartanon läheisyydessä mahtavat, hyvin iäkkäät puut ja etenkin ihmeellisiä kuvioita muodosta rungot saavat meidät hämmästymään. Kartanon pihalla ruska on jo pukenut vaahteran latvan punaiseen syksyasuun. Voihan luonto ja sen monimuotoisuus!
Mukava iltaretki saa jokaisen hyvälle mielelle ja hymyn huulille, kun on kiitosten ja kotiin paluun aika. Syksyä enteilevä iltaretki tarjosi monipuolisen matkan joen rantamaisemassa ja metsänpolun reunassa, jossa kasvillisuuden lisäksi kauniit kallioiden kaaret täydensivät näkemäämme. KIITOS osallistujat sekä raisiolainen luonto!

6.9.2021

Kävelyllä Liedossa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Lieto kutsuu käymään, sillä siellä ovat juureni. Minulla on sisareni kanssa usein yhteinen kävelykierros Liedossa. Tapaamme Liedon Pyhän Pietarin kirkon luona. Käymme ensin hoitamassa hautausmaalla lepäävien lähiomaistemme kuten isän, äidin, veljen sekä isovanhempien hautojen kukat syyskuntoon. Hautausmaalla käynnin jälkeen päätämme kävellä Hämeen Härkätien suuntaan. Ylitämme Aurajoen kevyen liikenteen vaijerisiltaa pitkin. Muistelemme, näillä main oli joskus matonpesijöille tynnyripaikat Aurajoessa. Siitä on tosin jo melkein ’valovuosi’ aikaa. Moinen homma ei ole enää edes sallittua.
Silta tuntuu vakaalta ja vahvalta. Juuri ja juuri huomaa, että kävelee riippusillalla, kun oikein töppää tomerasti jalan sillan pintaan. Aurajoen vesi muistuttaa väriltään maitokahvia. Aurinko kimmeltää veden pintaan. Tuuli jaksaa puhaltaa. Pilvet purjehtivat vauhdilla. Kävelemme pienen matkaa polkua eteenpäin. Tuttuja rakennuksia näkyy joen toiselle puolella Hämeentien varrella. Kännykän kameraan tallentuu Reino Lehtisen isämme veljen perheen entinen kotitalo. Viereinen ’Sirotädin’ vaalea ja korkea talo erottuu paremmin. Monia muistoja tulee mieleen, kun katsoo nyt vaalean vihertävän talon suuntaan. Siellä on serkkujen kanssa leikitty ja vietetty moni mukavia hetkiä.
Tuuli käy tuimana. Käännymme takaisin ja jatkamme Hämeentien toiselle puolelle. Meitä kiinnostaa miltä vanha Maamiesseurantalo eli ’Manttaali’ näyttää nykyisin. Rakennus on nykyisin pitkä ja vaalea. Keskiosan ikkunat ovat vanhan rakennuksen ikkunoiden mukaiset.
Urheilukenttä hohtaa ehostettuna paikallaan. Siellä olen joskus kilpaillut Liedon Lujan urheilijana. Taatilan koulu on seuraava ihmettelymme kohde. Nykyisin koulu on nimeltään koulu eikä mikään ala- ja yläaste. Järki on palauttanut nimet oikeiksi. Koulun läheisyydessä huomamme hienon Amfiteatterin. Tulee mieleeni matka Roomaan. Siellä kävelin vastaavassa rakennelmassa. Amfiteatteri (lat. amphitheatrum < m.kreik. amfi + theatron, 'molemmin puolin' + 'teatteri') on rakennustyyppi, joka koostuu pyöreästä tai soikeasta näyttämöstä tai muusta esityspaikasta, jota ympäröi portaittain nouseva katsomo. Nykyään amfiteatterista puhutaan usein riippumatta siitä, onko katsomo puoliympyrän vai kokoympyrän muotoinen, Tietää Wikipedia.
Koulun ja teatterin lumoista selviydyttyämme käännymme takaisin. Matkalla ihailemme alkavaa ruskaa. Pihlajassa punertaa, kävelytien reunassa on voimakkaita vihreän, keltaisen ja punaisen sävyjä. Puiden juurien peitekasvit ovat piristävän punavihreitä. Kaunis kivien muodostama kaari suojaa rinnettä. Olipa mukava ja piristävä kävely entisen kotikunnan Liedon keskustan tuntumassa. Kiitos sisareni!

1.9.2021

Retki sammalten maailmaan Friisilässä

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Elokuinen sunnuntai tarjoaa hyvän sään ja Friisilän pihapiirin lähialueen maasto hienon ympäristön sammalten maailmaan tutustumiseen. Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistyksen järjestämällä retkellä oppaina toimivat biologit Tuija Häkkilä ja Kati Pihlaja. Tiedonhaluinen, sammaleista kiinnostunut joukko kokoontuu Friisilän verstaiden pihalle klo 16. Aluksi Tuija kertoo retken tarkoituksesta ja antaa muutamia tunnistusvinkkejä.
Luupit ja suurennuslasit mukana lähdemme yhdessä oppaiden mukaan. Tuulilankedon reunamilta löytyy ensimmäiset sammaleet. Keskustelun ja kysymysten jälkeen Tuija kerää pienet näytteet sammalista koriinsa. Tuulilankedon reunoilla punaiset pihlajanmarjat hehkuvat ja keto loistaa kauniina kunnostustalkoiden jälkeen. Kuljemme kedon poikki, kun retkemme etenee metsän puolelle. Suomessa elää useita satoja sammallajeja erilaisissa ympäristöissä aina vetisitä puroista ja soista kuiviin pintoihin asti. Näin ollen myös kivillä ja puiden rungoilla voi elää erilaisia sammaleita.
Syksy tuo luontoon monipuolisen värimaailman. Löytyy ruskean eri sävyjä, vihreän vivahteita sekä sienien ja marjojen kirkkaita värejä. Retkemme keskittyy sammaleihin, joten kannattaa olla kuulo tarkkana ja katse kohti sammaleita. Metsäkävelyn jälkeen oppaat panevat löydetyt sammalnäytteet esille Friisilän pihapöydälle. Ekolautasten reunaan Tuija kirjoittaa sammaleen nimen. Sillä aikaa retkeilijät tutustuvat Luontoretkinäyttely Pajupilliin ja nauttivat mehu, pipari sekä omena tarjoilusta.
Lautasille löytyy useita erilaisia sammaleita. Tarkemman tutkistelun jälkeen sammaleissa on selviä eroja, vaikka metsässä ne näyttäytyivät vihreänsävyisenä ’mattona’. Kiitos! Erinomainen retki ja hyvät oppaat. Suomen luonto tarjoaa paljon katsottavaa ja kuunneltavaa.
Retkemme lopuksi komea Suruvaippa perhonen tuli tervehtimään ja nauttimaan Kaukon asettamasta ruokailusta. Friisilässä luonto on lähellä!

30.8.2021

Raisio-päivät Friisilässä

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Raisio-päiviä vietetään perinteisesti elokuun viimeisenä viikon loppuna. Ohjelmaa riittää perjantaista sunnuntaihin. Lauantaina 28.8.2021 Friisilän pihapiirissä oli useita myyntikojuja sekä erilaisia tuote-esittelyjä.
Raision Rinkka sekä Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistys esittelivät toimintaansa pihapiirissä sijaitsevan Luontoretkinäyttely Pajupillin tiloissa. Pajupilli on syntynyt kyseisten yhdistysten ahkerien talkoolaisten yhteisvoimin sekä Raision kaupungin ansiokkaalla avustuksella. Talkoita tehtiin ajalla 13.2.1993 – 25.9.1994. Talkoista on julkaistu 30.8.2010 talkoopäiväkirja. Kirja perustuu Pekka Sundholmin tarkkoihin muistiinpanoihin tehdyistä töistä ja tunneista. Jyrki Aaltonen on koonnut asiat talkoopäiväkirjaksi. Kirjan alussa on teksti: Taustaa tapahtumille. Kyseisen kirjoituksen loppulause on seuraava: Nyt, kun aloitteesta on kulunut 20 vuotta, voimme vain nauttia talkootyön tuloksista ja toivoa, että luontoretkinäyttely Pajupilli säilyttää paikkansa kaikkien raisiolaisten merkittävänä ja hyödyllisenä tutustumiskohteena. Näin hyvän ja hyödyllisen aloitteen lopputuloksena raisiolaiset saivat oivan paikan tuoda tutuksi tuleville sukupolville raisiolaisia tapahtumia niin liikunnan kuin luonnonkin parissa.
Vuosien varrella näyttelytilaa ja esineitä sekä täytettyjä eläimiä on yhdistysten vapaaehtoisten voimin hoidettu parhaan taidon ja tietämyksen mukaisesti. Seiniä on ’tapetoitu’ ajankohtaisten tapahtumien mainoksilla ja muilla tiedotteilla. Kuvia linnuista on ripustettu näkyviin. Kuvat ovat laminoituja, joten saavat ilahduttaa kävijöitä myös kylmän ja kostean sään aikana. Lisäksi Pajupillin tiloihin tuodaan kesäksi esille kehystettyjä kuvia Mälikkälän luonnonsuojelualueelta. Kuvat olivat ensin esillä Tavaratalo Ikean eteistilan näyttelyssä. Ikea kehysti kuvat tauluiksi. Eteistiloista oli helppo näyttää, missä kyseinen alue sijaitsee. Luonnonsuojeluyhdistyksen aktiivit olivat vuorovahdissa muiden lähialueen luonnonsuojeluyhdistysten aktiivien kanssa. Samalla lähiluonto sai kuvien kertomaa mainosta.
Luontoretkinäyttely on avoinna tapahtumien aikana sekä erikseen pyydettäessä. Yhdistysten aktiivit tulevat esittelemän näyttelyä. Olen ollut paikalla, kun päiväkotilapset retkeilivät Friisilässä. Yläkerran tiloissa oleva täytetty liito-orava sekä alakerran vitriinien täytetyt eläimet olivat mielenkiintoisia. Etenkin punatulkun kaunis väri ja liito-oravan näkeminen viehättivät lapsia. Raisio-päivillä lauantaina ainakin osa talkoopäiväkirjan kokooja Jyrkin toiveesta toteutui. sillä noin 80 henkilöä tutustui Raisio-päivien aikana Pajupilliin.
Ilman historiaa ei ole nykypäivää! Kiitos ahkerille talkoolaisille ja suopeille kaupungin päättäjille!

29.7.2021

Satakunnan polkuja: Pinkjärven luonnonsuojelualueelle on helppo poiketa

Teksti ja kuvat: Tarja Aittala

Ajelen säännöllisesti Raisiosta Porin suuntaan ja olen monesti ohittanut Eurajoen ja Luvian välillä olevan Pinkjärven ulkoilualueen. Eräänä heinäkuun lopun aamuna päätin olla ajamatta ohi ja käydä kokemassa ulkoilualue omin jaloin.

Pinkjärven ulkoilualue on itse asiassa osa Pinkjärven luonnonsuojelualuetta.  Pinkjärven metsä suojeltiin vuonna 1997 ja se on osa Natura 2000 -verkostoa.  Ennallistamistoimia siellä on tehty jo 1990-luvulla ja lähteiden mukaan osa tehdyistä toimista on onnistunutkin. Alue on erämainen, sieltä löytyy vanhojen metsien lajistoa, joskin aiemmin tehdyt intensiiviset metsänhoitotoimet näkyvät edelleen. Pinkjärven on todettu olevan Satakunnan luontomatkailuohjelmassa tärkeä, luontomatkailupotentiaalia omaava kohde. Ja kyllähän alue näytti vetäneen luontomatkailijoita ainakin oman havaintoni perusteella. 

Pinkjärven luonnonsuojelualue (kuvaleike opastaulusta).

Näin saavut kohteeseen

Pinkjärven luonnonsuojelualue sijaitsee Eurajoen kunnassa, E8-tien varrella. Turun suunnasta tultaessa Eurajoen jälkeen on hyvä ottaa suuntima Eurajoen mastosta ja Irjanne-kyltin kohdalta käännytään oikealle. Heti käännöksen jälkeen tulee ulkoilureitin opaste, jolta käännytään vasemmalle vievälle soratielle. Sitten tarkkana: valtatie 8:lla on tehty tietöitä ja niiden seurauksena uusi soratie, joka kulkee valtatien vieressä. Pinkjärvelle kaartaa soratie tältä uudelta tieltä edelleen oikealle. Soratietä ajellaan 5-6 km, jonka jälkeen löytyy pysäköintialue reittiopasteineen. Google Mapsiin Pinkjärven pysäköintialueen osoitteeksi on merkitty Saukonniementie 390 376, 27110 Eurajoki.

Pysäköintipaikan opasteet reiteille.


Ensin Vuotavan tuplalaavuille

Pysäköintialueelta kävellään tovin verran soratietä, jolta haarautuu reitti Vuotavan suuntaan. Käveltävä polku on kulunut, juuria ja kiviäkin on paikoin näkyvissä, joten tarkkana astuessa kannattaa olla. Noin vartin kävelyn jälkeen alkaa järvi jo pilkottaa puiden takana.

Polku on paikoin erittäin kulunut.

Pinkjärvi hohtaa sinisenä.


Vuotavan laavulle tai oikeastaan laavuille saavuttaessa huomaan sinne majoittuneen retkeilyväen alkaneen heräämään uuteen aamuun. Kello on varttia vaille 10 aamupäivällä ja itse olen tarmoa täynnä: eikun reppueväät ja kahvit esille! Vuotavan laavut ovat sikäli erikoisia, että niitä on kaksi ja ne sijaitsevat toisiaan vastakkain. Räpsin puhelimella muutaman kuvan, enempiä en arvaa ottaa, koska laavussa nukkuu joku. Alueella näkyy olevan muutamia telttoja, fillareita, jokunen nauttii pöydän ääressä aamun apetta ja kaksi lasta kirmaa hiekkarannalla väsyneen näköisen isän tarkkaillessa tilannetta.

Vuotavan tuplalaavut ja tulipaikka.


Vuotavan alue näyttää olevan retkeilyyn ja yöpymiseen luotu: hiekkarantainen uimapaikka on vieressä, huussi, pöytäryhmä, tulipaikka ja klapejakin löytyy. Alueelle pääsee vaivatta myös pyörällä; senkun poikkeaa soratieltä sopivassa kohden, käännöspaikan havaitsee kyllä helposti. 

Vuotavan rannan hiekkabiitsi.

Tulipaikka jää tällä kertaa testaamatta. Maasto on rutikuiva, hellettä on piisannut ja metsäpalovaroitus vallitsee. Hörpin kahvini, jätän uinnin toiseen kertaan ja jatkan rannan tuntumassa kulkevaa, helppokulkuista polkua eteenpäin Mustalahden laavulle.  Maasto on todella kuiva, yksi sammakko on eksynyt polulle ja loikkaa pois, kun hätistelen sitä järven suuntaan.

Vuotavalta Mustalahden laavulle

Mustalahden laavu sijaitsee pienen törmän päällä ja myös täällä ollaan heräämässä uuteen päivään. Ajattelen ensin kulkea ohi, kunnes laavulta huudetaan, että kyllä sinne voi tulla. Päätän kuitenkin pitää juomatauon - päivästä on tulossa helteinen ja vettä pitää tankata vähän enemmän kuin yleensä. Laavulla on yöpynyt äiti teini-ikäiseltä näyttävän tyttärensä ja kolmen koiran kanssa. Rauhallista on kertoman mukaan ollut ja laavulla ollaan nukuttu hyvin, itikoitta. Myös Mustalahden laavulla löytyy kaikki retkeilijän tarvitsema, joskin hiekkarantaa ei tällä kohtaa ole. Teen tuttavuutta koirien kanssa, vaihdetaan retkeilykuulumiset ja jatkan matkaani eteenpäin. 

Mustalahden laavun jälkeen voipi sitten sanoa heipat järvinäkymille. Polku sukeltaa metsään ja oikeastaan nyt alkaa mielestäni mukava metsävaellusvaihe. Korkeana  hongat kurottavat taivaisiin ja kohta onkin sitten ympyrä sulkeutunut. Saavun samaan kohtaan soratielle, josta lähdin toiseen suuntaan Vuotavan laavua kohti. 

Näetkö metsän puilta?

Astelen jo tuttua soratietä pysäköintipaikalle ja onnittelen itseäni, että kannattipa poiketa täälläkin. Kun kaikki kiva ei näy ohikulkijoille. Omaan mittariini kierroksesta tuli vähän vajaa 5 km. Lupaan itselleni tulla uudelleen syksymmällä kokemaan, millaiset värit ja sävyt Pinkjärven erämainen alue tarjoaa tuolloin.

Pinkjärven reitti on merkitty punaisin vinoneliöin.




Lisätietoa:


Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisu: Pinkjärven ja Lastensuon hoito- ja käyttönottosuunnitelma 2016

Pinkjärvi, luontoon.fi -palvelussa
















19.7.2021

Kävelyllä kosken, joen ja metsän reunamilla

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen
Heinäkuinen, sunnuntain aurinkoinen sää saa minut ulkoilemaan. Tällä kertaa kutsuu läheinen Huhkon koski ja Raisionjoen rantabulevardi. Koskea on kunnostettu vuoden 2020 aikana pohjapadoksi ja kivikkomaiseksi tekokoskeksi, mikä muistuttaa luonnonkoskea. Lisäksi kalaportailla on parannettu joen ekologista tilaa. Samalla Raisionjoen rannan kevyenliikenteen väylää on parannettu sekä maisemoitu mm. istuttamalla useita metsätammia. Kivet kosken luona ovat kiehtovan kauniita. Muodoltaan kivet ovat etupäässä pyöreitä. Värien maailma on valloittanut myös kivet, sillä monivärinen kirjo kohtaa kulkijan, kun kiviä tarkkailee pienen matkan päästä. Keltasilmäinen, hento pihasaunio on löytänyt kasvupaikan kivien lomasta.
Jatkan rantaa eteenpäin Turun suuntaan. Pietaryrttien keltainen kasvusto on houkutellut monta neitoperhosta kukilleen. Neitoperhonen viihtyy kulttuuriympäristössä, kertoo wikipedia. Kaunista ja monipuolista kulttuurimaisemaa olen minäkin kokemassa. Perhoset ovat vikkeliä, niiden siivet pysyvät vain hetken auki, joten perhosen kuvaamisessa on haastetta. Reitillä ei ole nyt muita kulkijoita, joten saan rauhassa katsella ja kuvata. Katselen Konsan sillan luona, ovatko sorsat uintipuuhissa. Vesi on alhaalla, eikä lintuja näy. Käännyn takaisin ja poikkean rannasta ylöspäin kohti Huhkon kartanoa. Tämä sivupolku on hiekkainen. Komeat kalliot ja korkeat lehtipuut, joukossa muutama mänty, reunustavat polkua. Polulla edelläni tepastelee mustarastas. Kaveri on niin vikkelä, että en ehdi sitä kuvaamaan.
Pysähdyn, mitä ihmettä! Heleän punaisia ahomansikoita pilkottaa pitkien ruohokasvien lomasta. On kuvaamisen ja muistelemisen paikka! Lapsuus tulee mieleeni aina ahomansikoista, sillä niitä löytyi Liedosta kotimaisemista ja miten niiden maku tuli taaskin mieleeni. En kuitenkaan poiminut ja maistanut näitä polun varrella kasvavia mansikoita. Wigipedia tietää metsä- eli ahomansikan viihtyvän kulttuuriympäristössä aukean, kuivahkon paikan kasvina. Rauhallinen, lämmin ja kesäistä kulttuuria kiehtova kävelyretkeni lopuksi kuljen kauniin, keltaiseksi ehostetun Huhkon kartanon pihapiirin kautta kotiin. Kiitos luonto ja kosken maisemointi – on mielenkiintoista kulkea Raisionjoen rantamilla!

14.7.2021

Pyöräretki Yläneelle

 

Teksti ja kuvat Armi Laamanen



Olen haaveillut pyöräileväni Yläneen Valasrantaan kauniin Pyhäjärven rannalle. Matkaa sinne tulee vähän yli 60 kilometriä. Suunnittelin matkaa jo viime kesänä, mutten vielä silloin tullut lähteneeksi vai sanoisinko en uskaltanut lähteä.

Menomatka sujui suunnitelmien mukaisesti 26 asteen helteessä Raisiosta Paattisten kautta Savojärvelle. Siellä ruoka ja uimatauko, jonka jälkeen matka jatkui Yläneen keskustaan, ostokset iltaa varten ja siitä leirintäalueelle Valasrantaan: yhteensä 69 km. Matkan aikana olin kuitenkin juonut vettä liian vähän ja päänsärky alkoi vaivata. Helteessä ja hikoillessa nestetakkauksen määrää ei voi millään normaalilla parilla litralla päivässä täyttää ja pääparkani kyllä ilmoittaa, milloin nesteytys on jäänyt vajaaksi.


Valasrannassa oli upea ilta, järvi oli peilityyni ja lämpöä riitti. Ei hyttysiä, ei paarmoja eikä mäkäräisiä. Täydellistä. Mukavia ihmisiä, avulias henkilökunta, siisti leirintäalue ja kaikki toimi hyvin. Hiljaisuus alkoi kello 23 ja sitä todella noudatettiin. Tosin linnut eivät olleet lukeneet alueen sääntöjä ja aloittivat laulunsa jo kello neljältä.

Aamulla aamukahvin ja evästelyn jälkeen pakkasin teltan, matkatavarat ja kotimatka alkoi. Olin suunnitellut palaavani takaisin toista kautta eli Raasinkorven, Rantapihan, Vahdon ja Ruskon kautta kotiin. Aurinko alkoi jo aamupäivällä porottaa kuumasti ja otin mukaan reilusti juotavaa. Matka metsätietä pitkin keskellä susikorpea oli mielenkiintoinen. Poikaystävälle olin lähtiessäni toivotellut, että nähdään joskus, jos susi ei syö. Susia en nähnyt, sen sijaan en ole eläessäni nähnyt niin paljon kauniita päiväperhosia kuin siellä metsäteiden varsilla. Ihanaa, että vielä on perhosia, kaupungissa niitä näkee vähemmän. Yhtään ainoata autoa en metsäteitä polkiessani nähnyt, sen sijaan vastaan tuli polkupyörällä toinenkin retkeilijä.

Navigaattorini paapatti selkärepussa ja neuvoi Y-risteyksessä jatkamaan eteenpäin Lautsaarentietä, mutta eihän siellä keskellä metsää ollut katukylttejä, jotka olisivat kertoneet, kumpi on Lautsaarentie. Joten pari kertaa valitsin väärän tien, mutta onneksi navigaattori alkoi pian ehdotella U-käännöstä. 38 kilometriä sorateitä oli kyllä sellainen kokemus, etten suosittele ajamaan ilman läskipyörää, ei ainakaan kapeilla renkailla.

Rantapihalla kävin uimassa ja viilentymässä, täytin vesipullot ja suunnittelin seuraavan etapin Falkinkoskelle. Siellä taas uinti, pään kastelu ja märät uikkarit shortsien ja T-paidan alle viilentämään helteessä. Kioski oli kiinni, joten en saanut vesivarastoani täydennettyä vaan piti yrittää pärjätä seuraavalle tauolle asti sillä mitä oli.

Matka Falkinkoskelta Nousiaisiin on vain vajaat 10 kilometriä ja vihdoinkin asfalttia, jee! Enpä ole muistaakseni aikaisemmin elämässäni asfalttia kaivannutkaan. Taisi lähteä matkavauhti lapasesta, sillä ajoin vauhdilla ohi Vahdon tienhaaran. Paahtava aurinko paistoi suoraan kasvoihin ja käsivarsiin. Aurinkosuoja oli 50, mutta silti tuntui, että käsivarret ja poskipäät alkavat palaa poltteessa ja päässäni kiehuu pyöräilykypärän alla. Päästyäni Nousiaisiin menin ensimmäiseen kauppaan viilentymään, täydentämään vesivarastoa ja ostamaan jäätelöä. Katsoin säätiedotusta, helle jatkuu illalla kello 23 asti, joten jos aion odottaa viileämpää ilmaa, saan odottaa aamuyöhön. Tuntui jo hetken siltä, että pitäisikö jättää pyörä ja hakea huomenna?

Tunnin verran jäähdyttelin varjossa. Toinen pyöräilijä meni ohitseni ja sanoi, että kyllä tämä 32 astetta alkaa olla jo vähän liikaa. Vastasin: tosiaan! Mietin, että minulla on enää vajaat 20 kilometriä matkaa jäljellä, eihän se ole paljon mitään, mutta tuo auringon paahde. Kukaan hullukaan ei ole enää tällä ilmalla auringossa, muuta kuin vilvoittavan veden ääressä. Nyt ymmärrän, miksi etelän maissa vietetään siestaa.

Nousiaisista Maskuun aurinko alkoi jo paistaa hieman takaviistosta, mutta lämpöä oli edelleen se 32 astetta varjossa, joten auringossa? Paljon!  Seuraavan tauon suunnittelin Maskun hiekkakuopille, jossa pääsisi kolmannen kerran pulahtamaan vilvoittavaan veteen ja kastelemaan hyöryävän päänsä. Eikun matkaan.

Maskun keskustan kohdalla suunnitelma kuitenkin muuttui, sillä auringon edelleen paahtaessa pilvettömältä taivaalta mietin miten voisi ajaa edes vähän varjossa. Metsämatkaa Yläneeltä Rantapihalle oli auttanut se, että ympärillä oli korkeat puut, jotka suojasivat paahteelta. Siispä käännös oikealle Maskun keskustaan, kirkon ohi Tokmannille vielä kerran täyttämään vesivarastot, käymään vessassa ja kastelemaan pää. Ei haittaa, jos ihmiset katsoo, mulla on hiki. Loppumatka Piuhan kautta metsän suojassa Raisioon. Paluumatka 72 km helvetillisessä helteessä, en suosittele. Silti, upea reissu. 

Ensi vuonna uudestaan. : )


28.6.2021

Linnavuori Kaarinan Piikkiössä

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Helteinen Juhannuspäivä saa lähtemään metsäiselle retkelle. Ajelemme tyttäreni ja vävyni kanssa Piikkiöön. Tarkoituksena on kulkea Linnavuorelle vieviä polkuja ja katsella sekä kuunnella ympäristöä. Linnavuoren luonnonsuojelualue on perustettu 10.6.2015. Parkkipaikalla sijaitsevasta Tammireitit opastaulusta voi hahmottaa reitistön kokonaisuuden. Kävelyreitti alkaa metsän reunasta ja pujahtaa pian metsän siimekseen. Rehevät metsäimarteet loistavat vihreinä ojassa, polun vieressä.
Opastaulusta voi lukea niin metsäimarteista kuin metsätähdistä, oravanmarjasta ja käenkaalista. Muistoja tulvahtaa mieleeni, sillä Liedosta lapsuuteni metsissä näitä kaikkia kasvoi. Reitin varrelta löytyy muita opastauluja, joissa on ohjeita ja tunnistustehtäviä. Metsän äänet taulussa kysytään. Mitä kuulitte? Humisivatko puut? Kävynheitto taulussa on ohjeita heittojen mestaruustaistoon.
Kalliolle on rakennettu kaunis laavu ja tulipaikka. Laavun ympäristö on siistissä kunnossa. Kallio laavun luona kiiltää auringon paisteessa. Retkeilijät ovat vieneet roskat mukanaan. Katselemme ympärillemme. Emme jää laavulle. Meillä on vain juomaa mukana. Seuraava opastaulu kertoo kallioimarteesta, keto-orvokista, kalliokielosta sekä sianpuolukasta. Matka jatkuu suorina seisovien, kapeiden mäntyjen reunustavaa polkua. Vasemmalla maasto nousee loivasti ylöspäin. Ihastuttavat, sammaleiden peittämät pyöreät kivet antavat pienen ’peikkometsän’ tunteen kulkijalle. Sitten polku nousee ylemmäs ja puut tihenevät ja niiden rungot kapenevat. Puunhalaus taulussa on tietoja puiden iästä sekä puunhalausviikosta, jota vietetään elokuussa viikolla 34. Metsäreunassa havisevat pienet haapapuut sekä ruohovartiset aluskasvit, joiden joukosta pilkottaa keltaisia kukkia. Kosketus luontoon taulu kehottaa koskettelemaan erilaisia pintoja.
Kivisen hautaröykkiön luona on taulu; Pronssikautinen Piikkiö 1300 – 500 eKr. Kun tutustut tekstiin, pääset hetkeksi sisälle historian monipuoliseen ja ihmeelliseen maailmaan. Hautaröykkiö on lainsuojaama muinaisjäännös. Polun varrella seisoo suorana vanha kuusi. Sen hopeanharmaat oksat ovat taipuneet alaspäin. Jäkälien muodostamaa harmautta löytyy maasta. Kaksi männyn runkoa makaa pitkin pituuttaan polun varrella. Samalla ne muodostavat kaiteen tai aidan, sillä runkojen toinen pää on koholla kiven päällä ja toinen on ylhäällä juuriston voimalla. Polkua, jota astumme, koristaa monisäikeisesti rönsyilevä eripaksuisten juurien rykelmä. Metsäinen maisema on maaginen. Muinaisranta kyltti näyttää tiheään kasvustoon. ’Muinaisrannoiksi nimetään erilaisia rantavoimien eli aallokon ja jäiden liikkeiden aikaansaamia kerrostumia ja kulutusmuotoja, jotka ovat syntyneet meren tai jään pinnan tason ollessa maanpintaan nähden huomattavasti korkeamaalla.’ tietää Wikipedia. Tämä muinaisranta ja sen kivet ovat rehevän kasvillisuuden peitossa. Pitkospuilla voi täälläkin kulkea ja kopistella. Upeat Maarian kämmekät viihdyttävät pitkospuiden vieressä.
Palaamme pienen matkaa takaisin ja nousemme polkua, mikä on muotoutunut komeiden kallioiden väliin. Polku jatkuu mutkitellen kivien välissä. Pian olemme ylhäällä. Komeat männyt kasvavat kalliolla. Männyt ovat taitavia. Ne kasvavat kalliolla monisäikeisen juuristonsa avulla.
Vuori on komea ja sen laelta näkee kauas. Tuttuja paikkoja on mukava arvuutella. Lämmin sää antaa meille vauhtia jatkamaan retkeä ja palaamaan auton luokse parkkipaikalle.
Kirsi ja Kari, kiitos seurasta ja mukavasta Juhannusretkestä!

26.6.2021

Haunisten altaan kierto

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Haunisten allas on vuonna 1973 rakennettu tekojärvi Raisiossa. Juhannuspäivän sää on lämmin ja aurinkoinen, kun lähdemme tyttäreni ja vävyni kanssa kiertämään allasta. Parkkipaikalla on useita autoja. Läheinen frisbeegolfrata saa lajin harrastajat liikkeelle. Me lähdemme kiertämään allasta. Valitsemme altaan reunasta suunnan vasemmalle. Vaaleat poutapilvet peilaavat veteen. Alkukesän vehreys saa kasvit loistamaan puhtaissa väreissä. Nokkosperhoset eivät voi välttää puna-apiloiden ja muiden maukkaiden kasvien houkutusta.
Hiidenvirnan sinisävyiset kukkaryppäät sekä hennot ja rönsyilevät varret ovat kietoutuneet maitohorsman varsien ja lehtien ympärille. Punaiseen pukeutunut Rantakukka seisoo suorana kuin sotapoika. Pienet haavat yrittävät voittaa kasvussa puna-apiloiden valtaaman rinteen.
Altaan pinta loistaa auringon paisteessa. Kuikkaperhe, kaksi aikuista ja kaksi poikasta, on uintiretkellä. Keltakukkainen lammikkikasvusto rehottaa altaan reunamilla. Lammikki on osoittautunut haitalliseksi vieraslajiksi. Lammikin veden pinnalle muodostama tiheäkasvusto aiheuttaa happikatoa ja veden laadun huononemista. Näin muut luontaiset kasvit ei saa elintilaa.
Metsäisellä osuudella tulee vastaan kallioimarteiden rivistö. Saniaiskasveihin kuuluvan kallioimarteen juuri on lakritsin makuinen. Jokamiehen oikeudet kieltävät kallioimarteen ottamisen ilman maanomistajan lupaa. Puiden juuret kuvioivat polun. Onneksi juuret eivät ole tänään liukkaita. Muutama kuiva kanto on kuin taideteos polun varrella. Aikoja sitten kaatuneen ison männyn juuret ovat kuin isoreikäinen viitta keskellä metsää.
Metsämaitikan keltaiset kukat pilkistävät isonkiven vieressä yhdessä kuusen taimen kanssa. Pieni tuulen väre saa laineita altaan pintaan. Iso kivi keskellä allasta on komea näky. Kivellä keikkuu pari tiiraa taikka lokkia.
Uutta! Lounais-Suomen kesäretkihaaste ajalla 6.6.- 15.8.2021 kohde 2: Haunisten allas kutsuu avaamaan QR-koodin ja vastaamaan kysymyksiin. Kesäretkihaaste innostaa vierailemaan 10 retkikohteessa kesä 2021 aikana. Ohjeet ja kohteet; bit-ly/retkihaaste2021_ohjeet. Rannan tuntumassa sileä kallio hohtaa hienoissa kuvioissa. Isokivi toisaalla vartio polun ja altaan välissä. Kivessä voi nähdä pyöreä piirteiset kasvot ja sivuprofiilissa tarkkaavaisen silmän.
Juhannuspäivän retkemme sujui leppoisasti. Vävy kiersi välillä rannan tuntumaan ja löysi kuin löysikin etsimänsä eli kyyn kiemurtelemassa veden rajassa. Lintujen herkeämätön konsertti siivitti myös retkeämme. Keräsin samalla polun varrelta muovikassillisen tavaraa, mikä ei kuulu luontoon!

18.4.2021

Kulkijana Kullaanpolulla

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Kullaanpolku on osa Kuhankuonon retkeilyreitistöä. Merkitylle polulle voi lähteä Kerttulan liikuntakeskuksesta, Raisiosta. Reitti nousee Kullaanvuorelle, mikä sijaitsee Raision ja Ruskon yhteisellä alueella. Reitin varrella on myös opastauluja. Huhtikuussa aurinkoisena lauantaina lähdemme sisareni kanssa kiertämään Kullaanpolkua. Autot jätämme parkkiin Kerttulan liikuntakeskuksen p-paikalle. Päiväreppu selkään, kävelysauvat käsiin ja nämä naiset aloittavat reippain mielin ulkoiluretken.
Aurinko paistaa kirkkaan siniseltä taivaalta. Tumma kuusimetsä luo komeita varjoja keväiseen maisemaan. Kerttulasta lähdettäessä reitin alkuosuutta on muutettu. Enää ei kuljeta lähitalon pihan kautta. Kuhankuonon retkeilyreitistön oranssinpunaiset, säänkestävät nauhat, mitkä on kiinnitetty puihin tai tolppiin, antavat kulkijalle tiedon, missä polku kulkee. ABC asema ohitetaan kevyenliikenteen väylää pitkin. Ennen kuin reitti siirtyy metsän puolelle, tienvarrella on opastaulussa Kullaanvuoren kartta. Metsäpolkua on pehmeä astella, mutta puiden juurien kohdalla pitää olla tarkkana, ettei kompuroi. Polulla lepää pitkin pituuttaan iso, tummanvihreä kuusi, jonka oksissa on suuri määrä käpyjä. Pitkospuut suojaavat niin luontoa kuin kulkijaakin. Nousua helpottamaan, jyrkkään ja kiviseen kohtaan, on rakennettu pienet portaat. Ylempänä on valoisempaa, sillä esim. männyt ovat pienempi kasvuisia, väkkäräisiä. Kallioiden välisen kostean paikan pääsee ylittämään pitkospuita pitkin. Suuri puinen opastaulu ilmoittaa; Luonnonsuojelualue pysy polulla. Kalliolle rakennettu kolmion mallisen opasryppään viitoista voi tarkistaa, että esim. näkötornille on matkaa 600 metriä.
Ennen näkötornia löytyy pöytäpenkki yhdistelmä. Pysähdymme evästauolle. Kaksi nuorta naista antaa luvan istua heidän seuraansa. He ovat partiolaisina käyneet Kullaanvuorella aikaisemminkin. Tänään he ovat tulleet kierrokselle Ruskolta. Kun nuoret ovat syöneet eväänsä, he lähtevät jatkamaan matkaa. Kun me olemme lähdössä, pöydän ääreen tulee nainen, kuka kertoo asuvansa Kaarinassa, Littoistenjärven seutuvilla. Sisareni asuu myös Kaarinassa, lähellä järveä. Tauon jälkeen retkemme jatkuu. Pysähdymme Paimenen haudasta kertovan taulun luona. Taulun teksti alkaa lauseella: Onnettomat ja murheelliset tarinat ovat aina kiehtoneet ihmisiä säätyyn ja yhteiskuntaluokkaan katsomatta. Läheinen kallionkolo on muisto Paimenen haudasta. Pian olemmekin jo näkötornin juurella. Tornin läheisyydessä pitää taukoa kaksi aikuista ja kolme lasta muodostava seurue. Tornin luona olevan opastaulun otsikko: Korkealta näkee, houkuttaa ylös torniin. Tällä kertaa emme kiipeä, katsomme taulun kuvaa ja tekstiä. Alkulause: Ruskon korkein kohta on tämä Kullaanvuoren laki. Merenpinnasta mitattuna korkeus on 71 metriä. Olen aikeisemmin kiivennyt torniin ja katsellut ympäröivää maisemaa mm. useita kirkon torneja. Selkeä sää ja kiikarit apuna ovat tarpeen, jos haluaa tarkastella näkymää ylhäältä tornista. Kalliossa tornin juurella on kiveen hakattuna sana: KULLA WUORI.
Laskeudumme alas vuorelta ja jatkamme retkeä. Näkötornin opaskyltin mukaan Kerttulaan tulee matkaa 8,4 kilometriä. Uudehkot rappuset, joissa hyvät askelmat auttavat laskeutumista. Polku on välillä hyväkulkuista ja melko kuivaa. Kosteiden kohtien kohdalla löytyy pientä haastetta kummalta puolelta ohittaisi paikan, lenkkareita ei kannata kastaa. Pitkospuita ja siltoja on rakennettu pahimpiin paikkoihin. Polun merkit näkyvät veden varassa kasvavissa koivuissa. Me kierrämme kosteikot ja etsimme polun seuraavat merkit. Pian tulemme viitan luokse, mikä näyttää Kullaanvuoren suuntaan 1,9 km. Ylitämme Ruskonjoen. Polku jatkuu pellon ja ojan reunan välissä sekä tien reunassa. Edessä näkyy suuri tila, Lähteenmäen tila. Navetan luona näkyy sonnien päät avoimista ’ikkunoista’. Tilalla on nykyaikainen navetta.
Metsäinen maisema polun varrella muuttuu avaraksi pelloksi. Saamme tuntea maanviljelyksen tuoksua, kun lietelantaa levittävä maanviljelijä parantaa pellon kasvualustaa. Horisontissa näkyy Hintsan rakennuksia. Emme poikkea Haunisten altaalle, vaan astelemme joen suunnassa kulkevaa metsätietä eteenpäin. Pysähdymme hetkeksi Hintsan padon luona. Vesi kohisee ja koski kuohuaa.
Niinpä niin – pari mutkaa vielä ja olemme Kerttulassa autojemme luona. Hieno retki, totta vie! Kiitos seurasta sisareni ja Kullaanpolku – keskivaikea reitti!

16.4.2021

Kiviä ja kosken kuohuja Raisiossa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Karmelinpuiston kivinen labyrintti on aina katsomisen arvoinen. Massiivinen Vehmaan punaisesta graniitista koottu kiviteos hallitsee voimakkaan levollisena ja antaa komean vastakohdan puiston puille ja kasveille.
Tulee mieleeni, mitäpä jos laskisi montako kiveä teokseen on tuotu. Jätän toiseen kertaan. Ulkoilusää on tänään raikkaan tuulinen. Aurinko paistaa, mutta tuuli vie lämmön muualle. Reippain mielin etenen ulkoiluretkelläni. Kävelytien hiekat on talven jälkeen harjattu. Tien reunan kasvustosta vasta muutamat ovat ’heränneet’. Leskenlehtien keltaiset ’silmät’ loistavat kilpaa auringon kanssa. Muutamia pyöräilijöitä ajaa vauhdikkaasti ohitseni. Kävelen tien reunassa, joten vahinkoa ei tällä kertaa satu.
Raisionjoki on aina mielenkiintoinen. Suuntaan Mullin sillan luokse. Sorsapariskunta on sukelluspuuhissa. Lokit kirkuvat taivaalla. Jatkan retkeäni Huhkon suuntaan. Joen pinta näyttää välillä kauniin siniseltä. Joen loivassa mutkassa metsä varjostaa ja joen värisävy muuttuu.
Huhkossa koski on komea. Vettä riittää ja veden ’muovaamia’ erivärisiä kiviä. Luonto ja sen voima on ihmeellinen. Kuohujen voimasta veteen on muodostunut vaahtoa, mikä näyttää kuohukermalta. Kun antaa mielikuvitukselle vallan. Olen monia kertoja kulkenut Huhkon kosken luona ja aina siellä katse viihtyy. Nokkosperhosten parvi lentelee edelläni, kun tulen Raisiontien alittavaan jalankulkutunneliin. Kiire näkyy olevan perhosilla. Nopeat siipien liikkeet sekä pikaiset ylös alas pyrähdykset vain vilahtavat, kun lähestyn parvea.
Taloyhtiömme pihalla sinivuokot ovat aukaisseet terälehtensä. Kesän merkkejä ilmestyy päivittäin lisää, kun käy ulkoilemassa ja pitää silmät auki.