20.11.2019

Pyöräilyt - liikuntaa edistämässä vuonna 2019


Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Rinkkalaiset harrastavat useita liikuntalajeja. Tällä kertaa kerron kesän 2019 aikana järjestetyistä polkupyöräretkistä. Pyöräilyjen liikuntavuoro starttasi touko- ja elokuussa maanantaisin Kerttulan liikuntahallin edestä. Lisäksi poljimme aloitusretken toukokuun 1.päivänä ja päättymisretken 1.päivänä syyskuuta. Näin pyöräilykertoja syntyi kymmenen kesän aikana. 

Raisiosta ja lähialueilta löytyy monipuoliset ja mielenkiintoiset pyöräilyyn sopivat tiet. Pyöräretkien kesto on 1 – 2 tuntia. Aloitus- ja päättymisretket on ilmoitettu omina tapahtumina jäsentiedotteessa, ne suuntautuvat pitemmälle ja ovat samalla eväretkiä.



Nautelankosken kuohuja 1.5.2019
 Toukokuun 1. päivän sää enteili sadetta. Lähdön aikaan kello 15 vain neljä pyöräilijää ilmaantui Kerttulan liikuntahallin eteen. Retkikohteeksi on etukäteen ilmoitettu Nautelankoski Liedossa ja edestakainen matka noin 47 kilometriä. Matkaan lähdettiin pyöräilyjen vetäjän Pentti Mirtin johdolla. Polkeminen alkoi mutkaisilla pikkuteillä ja jatkui Vanhan Tampereentien reunassa kulkevaa hyvää pyörätietä pitkin.
Tauko Nautelan museon ja näyttelytilan luona 
Matkalla pidimme pieniä juomataukoja. Sade saatteli retkeämme, mutta onneksi alussa oli poutaa. Onnellisesti ja melko kuivina saavuimme Nautelankoskelle. Katselimme kosken kuohuja ja evästelimme. Kostean sään vuoksi emme pitäneet pitkää taukoa, sillä kodinlämpö odotti jokaista Raisiossa. Paluumatkan poljimme vauhdilla ja suorinta mahdollista pyörätietä.
13.5.2019 polkijoita Ruskon reitillä 
 Toukokuun ensimmäinen maanantaipyöräily oli osa Lounais-Suomen latualueen järjestämää LoLa-pyöräilyviestiä. Meidän osuutemme oli viestin vieminen Raisiosta Naantaliin Armonlaakson Vaeltajille. Muut toukokuun pyöräilylenkit suuntautuivat Ruskon suuntaan, Ruissaloon ja Naantaliin.
12.8.2019 polkijat menossa Maskun suuntaan
 Elokuu alkoi reitillä Turun lentokentän suuntaan. Elokuun toisena maanantaina pidimme tauon Varjosen veljesten muistokiven luona Maskussa. Paikka saa hiljentymään. Varjosen perheen 7 veljeksestä 4 kuoli rintamalla ja 2 haavoittui, vain yksi selviytyi sodasta kotiin. Kivi on pystytetty 1986 ja siinä on veljesten nimet, elinajat sekä kirjoitus: Kunniaa tehden Naantalin seudun veteraanit, Sotainvalidien Veljesliitto Raision ja Maskun osasto.
26.8.2019 matkalla Naantaliin 
Seuraava retki elokuussa vei meidät Halistenkoskelle ja elokuun viimeisenä maanantaina retken kahvittelupaikka löytyi Naantalista.

Vuoden 2019 pyöräilyjen päätös retki tehtiin sunnuntaina 1.9. Maskun Ohensaareen.  Pyörätien lisäksi poljimme autotien reunassa. Mielenkiintoinen, mutkikas ja mäkirikas kapea tie antoi pientä haastetta retkelle. Pidimme reilun tauon vanhan koulun pihalla reitin varrella. Mukava sää suosi ja 13 polkijaa tuli mukaan. Pyöräilyjen vetäjä Pentti oli käynyt aikaisemmin polkemassa kyseisen 35 kilometrin mittaisen reitin.
Näin kurvailtiin 1.9.2019 
Rinkan järjestämät maanantaipyöräilyt saivat onnellisen ja erilaisen päätöksen. Kuulin useiden sanovan ’ olipa mukava reitti, en ole käynyt täällä aikaisemmin’.  Hienoa, saimme polkijoille uusia maisemia ja elämyksiä. Hyvillä mielin odotamme ensi kesän pyöräilyjä. KIITOS!
Mutkaisen tien kauneutta. 1.9.2019 

15.11.2019

Yhdessä iltaretkellä Ruissalon Kolkannokassa


Teksti ja kuvat Kaija Virtanen
Suomen Ladun YHDESSÄ teeman innoittamina Armonlaakson Vaeltajat Naantalista ja Raision Rinkka toteuttavat iltaretken 19.9.2019 Turkuun Ruissalon Kolkannokkaan.
 
Retken alkua odotellaan
On sateinen torstai ja aurinko lepää pilvien takana, kun retken osallistujat kokoontuvat kahvila Villa Saaron edessä, Saarontie 59, Turku. Naantalilaiset ovat jo paikalla, kun tulemme kimppakyydein Raisiosta. Mukava nähdä, että moni on taas lähtenyt yhteiselle retkellemme. Retken ja reitin on suunnitellut Hannele Moskajärvi, Armonlaakson Vaeltajien puheenjohtaja.

Taivaalle syntyy komea sateenkaari – näin tapahtuu, kun sataa ja paistaa. Saamme ihailla kaarta ennen kuin lähdemme luontopolulle.

Sateenkaari on spektrin väreissä esiintyvä ilmakehän optinen ilmiö. Se syntyy, kun valo taittuu pisaran etupinnasta, heijastuu pisaran takapinnasta ja taittuu jälleen pisaran etupinnasta. Koska vesipisara on dispersiivinen, valkoinen valo hajoaa väreiksi muodostaen sateenkaaren.
Luontopolku kulkee välillä metsän suojassa ja välillä aivan meren rannalla.
Merellä näkyy jotain...
Kasvillisuus on kiehtovaa – matalia mäntyjä, katajaa ja kalliota – olemme saaristossa. Meri on hieno elementti. Pysähdymme ja suuntaamme katseemme merelle. Aurinko on laskeutumassa länteen. Sen komeat säteet saavat pilvet ja taivaan säihkymään. Sade on tauonnut.
Aurinko on tullut iltaamme
Kauempana rannasta näkyy iso kivi. Se on nimeltään Kukkarokivi.
Kukkarokivi on Turussa Ruissalon luoteisrannan läheisyydessä sijaitseva Suomen suurin selvästi näkyvissä oleva siirtolohkare. Se on 27 metriä pitkä ja 17 metriä korkea kohoten 12 metriä merenpinnan yläpuolelle. Se on tunnettu nähtävyys ja rauhoitettu luonnonmuistomerkkinä vuonna 1965. Vuonna 2006 Kukkarokivi rauhoitettiin lisäksi luonnonsuojelualueeksi lintujen pesimäluotona.
Kukkarokivi kuuluu vuonna 2006 perustettuun 10 hehtaarin Ruissalon lintuluodot -kokonaisuuteen, jonka muodostavat kuusi erillistä luotoa tai karien ryhmää. Lintuluodot kuuluvat Natura 2000 -verkostoon sekä luontodirektiivin että lintudirektiivin mukaisina kohteina.
Kolkannokan avaruutta..

Tuuli tuo aaltoja rantaan

Polku on lyhyt, mutta mielenkiintoinen niin kulkea kuin katsella ympäristöä. Näissä olosuhteissa ei kannata pitää kiirettä. Syyskuinen ilta Ruissalossa antoi kivoja luontokokemuksia ja oli myös  mukava nähdä iloisia retkeilijöitä.
Taivaalla pilvien ja auringon taidetta

Kiitos kaikille YHDESSÄ – me teimme – mukavan iltaretken!



14.11.2019

Raision Loimun lentopallopeliä katsomassa


Teksti ja kuvat Kaija Virtanen
Raision Loimu on vuonna 1958 perustettu suomalainen lentopalloseura. Se on yksi Suomen suurimmista lentopalloon erikoistuneista seuroista. Loimu on pelannut lentopalloa Suomen ylimmällä sarjatasolla yhtäjaksoisesti vuodesta 1977. Näinä vuosina Loimu on voittanut 6 kultamitalia, 2 hopeamitalia ja 7 pronssia

Keskiviikkona 13.11.2019 me rinkkalaiset pääsemme edullisen jäsenedun turvin katsomaan, kun Loimu pelaa Kerttulassa Akaa Volley nimistä, pirkanmaalaista lentopalloseuraa vastaan.
Pallo on ilmassa - ja Raisio -nimessä uusi ilme
Peli alkaa klo 18.30. Ennen peliä klo 18 parkkipaikka on jo täyttynyt autoista. Ilmassa leijuu urheilujuhlan tuntua. Meille rinkkalaisille on tehty erikoisliput, joiden turvin pääsemme seuraamaan peliä. On sovittu, että tunnistan tulijoista Rinkan jäsenet. Sisääntulo hoituu joustavasti.

Asettaudumme Liikuntahallin ylälehterille. Lipuissa ei ole numeroituja istumapaikkoja. Tunnelma on riehakas. Rummutus kuuluu rytmikkäänä. Seinällä TV- ruutu heittää ilmoille lentäviä ja leiskuvia mainoksia. Loimun oranssi ja liekit ovat komeita.
Vastaanotto on asennoissa ja pallo tulossa..on vielä ilmassa
Linja-autollinen Akaa-Volleyn kannattajia on samalla rivistöllä. He tietysti kannustavat rytmikkäästi taputtaen omaa joukkuettaan. Vain muuta pelin jännityskohta saa katsomon hiljentymään. Urheilu ja etenkin urheilukilpailut saavat katsojat liekkeihin. Toisaalta myös katsojien kannustus antaa kilpailijoille lisää voimaa ja tsemppiä.
Hyvää peliä - ja pallo taitoruutta
Valitettavasti Loimun pelaajat olivat altavastaajina. Pelin alussa pisteet kerääntyivät enemmän vierailijoille. Viimeisessä erässä Loimu piristyi ja oli hetken johdossa. Peli päättyi Loimun häviöön 0-3. Niinpä – aina ei voi voittaa – mutta pelin tunnelma sai hymyn huulille. Lisäksi pienten pallotyttöjen ja -poikien toimimista oli mukava seurata. Heillä näkyi olevan ’ homma’ hoidossa.
Tässä kohdassa Loimulla piste enemmän kuin vastustajalla

Mielestäni me rinkkalaiset voitimme, sillä koimme uuden ja mielenkiintoisen tapahtuman. Tämä oli Pirjon ehdotus, kun suunnittelimme vuosi sitten 40-vuotiaalle Rinkalle tapahtumia.

Kiitos Pirjo ja koko rinkkalainen ’porukka’!  

Valkopukuiset voittivat

Vaikka punaiset pelasivat komiasti....pallo menossa koriin!