Seitsemisen kansallispuisto - perinnemaisemia, suota ja aarnimetsää

Teksti ja kuvat Tarja Aittala

Seitsemisen kansallispuisto sijaitsee Pohjois-Pirkanmaan alueella. Raisiosta kansallispuistoon voi suunnata ajamalla Parkanosta tai Hämeenkyröstä Viljakkalan reittiä. Valitsin kesäiselle päiväpatikkakierrokselleni Seitsemisen, koska joskus 2000-luvun alussa tekemältäni käynniltä on muistikuviin jäänyt hiljainen, vanha metsä humisevine honkineen. Halusin käydä katsomassa, pitääkö muistikuvani vielä paikkansa.

Tässä blogissa onkin jo postattu Seitsemisen kansallispuistosta (Kaija Virtanen 12.8.2016). Oma kirjoitukseni keskittyy Seitsemisen kokemiseen parilta rengasreitiltä, jotka soveltuvat hyvin päiväpatikaksi vaikka ekakertalaiselle.

Seitsemisen alueelta löytyy niin kesäreittejä kuin talven latureittejäkin. Reitit ovat merkittyjä ja kartta alueesta löytyy Seitsemisen verkkosivuilta Luontoon.fistä (linkki alempana).

Reittivaihtoehtoja löytyy.

 

Torpparit asuttivat aluetta ja touhusivat metsissä

Seitsemisen alueella on pitkä historia. Tutustuminen alueeseen kannattaakin aloittaa jo kotona perehtymällä historiankulkuun. Syrjäisellä seudulla aikoinaan asujat olivat harvassa ja asutus alkoikin vakiintua vasta 1800-luvulla. Tällöin valtion omistamat ensimmäiset kruununmetsätorpat perustettiin ja saivat torpparinsa. Torppari maksoi veroa valtiolle viljana tai rahana. Torppari oli myös velvoitettu viljelemään vuosittain tietyn määrän peljoa ja niittyjä. Kruunun metsistä sai ottaa työkaluja ja rakennuksia varten tarvittavan materiaalin valtion metsistä.

Savotat ja tukinuitot ovat olleet tärkeä elinkeino Seitsemisellä. Suurimmat savotat tapahtuivat 1920-luvulla ja 1940-luvulla sodan jälkeen Seitsemisen kuusia kaadettiin sotakorvauksena laivojen mastopuiksi. Alueen vesistö kuului Kokemäen uittoyhdistyksen piiriin. Puut uitettiin Liesi- ja Seitsemisjokia pitkin Kyrösjärveen.

Kansallispuistoksi 1980-luvulla

Seitsemisen kansallispuisto perustettiin vuonna 1982. Sen pinta-ala on 46 km2 ja puiston tunnus on näätä. Nimi "Seitseminen" arvellaan tulleen Iso-Seitsemisjärvestä ja sen seitsemästä syvästä lahdesta. Toinen näkökulma nimelle juontaa juurensa saamenkielisestä sanasta "seita", joka olisi muuntunut seidaksi, seiliksi ja edelleen seitsemiseksi. Vanhoissa kartoissa Iso-Seitsemisjärvi kun näkyy nimellä Iso-Seilijärvi. 

Seitsemisen todetaan soveltuvan kaikille kunnosta ja iästä riippumatta, ympäri vuoden, erityisesti kouluryhmille ja osin myös liikuntaesteisille. Alueelta löytyy Seitsemisen luontokeskus, jonka pihan tuntumasta lähtevät Harjupolun ja runokankaan reitit. 

Koveron perinnetilalta Torpparin taipaleelle

Kesäisenä aamuna ajelin Viljakkalan kautta kumpuilevaa ja mutkittelevaa reittiä Koveron perinnetilalle. Olen aikoinaan tovin opiskellut ja työskennellyt Ikaalisissa, joten olihan sitten pakko käydä ajelemassa ja katsomassa vanhoja kulmiakin. Suosittelen Viljakkalan reittiä ja ehdottomasti matkan varrella kannattaa pysähtyä katsomaan Kyröskosken kuohuja. 

Koveron perinnetilalta löytyy iso parkkipaikka. Saapuessani autoja p-paikalla olikin muutamia, mutta ihmiskuhinaa sen sijaan ei ollut. Tilalla laiduntavat lampaat olivat sen sijaan hyvinkin sosiaalisella tuulella, kerjäten rapsutuksia ja niitähän ne sitten saivatkin.

Koveron tilalla laiduntaa lampaita.

Koveron perinnetila on vanha kruununmetsätorppa, rakennukset komeita ja näyttivät olevan hyvässä kunnossa. Pihapiirin rakennuksiin ja entiseen elämänmenoon on mahdollista tutustua myös erikseen tilattavalla opastuksella. Rakennukset olivat käyntihetkellä lukitut, eikä minun lisäkseni muita hiippailijoita näkynyt. Aittoihin ja vajoihin pääsin kurkkimaan, vanhoja työkaluja ja välineitä niissä näkyi olevan.

Panoraama Koveron tilan pihapiiristä.

Aarnimetsän sylissä

Lähdin tilalta Torpparin taipaleelle, jonka polut löytyvät "pihan perältä" viimeisten rakennusten takaa, laitumen viertä hetken edeten. Reitti on kartalla viitoitettu vastapäivään ja sitä suuntaa noudatan. Aika nopeasti polku vie metsään, joka tiheänä kasvaa polun molemmin puolin. Tovin kuljettua polku nousee multiharjulle, josta löytyy kansallispuiston sydämeksikin kutsuttu Multiharjun aarnimetsä. Kohti taivasta ja valoa kurottavat ryhdikkäinä mahtavat kilpikaarnamännyt, joista vanhempien on arvioitu olevan iältään lähes jopa 400-vuotisia. Tarkka silmä erottaa myös jälkiä menneistä metsäpaloista. 

Nousu Multiharjulle.

Muutama puu on kaatunut polulla, sammalta kasvaa ja hiljaisuus on paikoin mykistävä. Ruuhkareitiksi ei tätä ainakaan omalla kohdalla voinut kutsua, ihana rauha vallitsi kaikkialla. Kulkiessa aarnimetsän sylissä alkoi mielikuvitus laukkaamaan ja toi mieleen Sormustenherrojen tarusta tutut entit, ne kovin inhimilliset "puuparrat" (treebeards). Jotka ovat nähneet elokuvan tai lukeneet kirjan, tietävät mitä tarkoitan. Jotenkin osui kohdalleen mielleyhtymä aarnimännyistä tarun entteihin. 

Kilpikaarna on männyn haarniska.

Metsää suota, metsää, suota...

Multiharjun aarnimetsästä polku laskeutuu pikkuhiljaa alaspäin ja polku vaihtelee metsäpolusta suon ylittäviin pitkospuihin. Joissakin kohdin pitkospuut kaipaisivat jo korjausta. Totean hillojenkin alkaneen kypsyä. Jatkan suo-metsämaisemissa kohti tämän reitin ainoaa taukopaikkaa Haukilammella. 

Hiljainen Haukilampi.

Haukilammella on rauhallista, käyn nappaamassa kuvan lammen laiturilta ja istahdan tulien ääreen. Paikalla on 4-henkinen seurue, joka kertoo lähteneensä päiväpatikalle Virroilta. Eväitä syödessä tulee ihmeteltyä koronatilanteet, paikalliset nähtävyydet ja ylistettyä Suomen luontoa. Eväiden huvettua toivotan seurueelle hyvät päivänjatkot ja lähden jatkamaan reittiä eteenpäin. Taukopaikalta Koveron tilalle on enää reilu yksi kilometri. Loppureitti on aika tasaista metsätaivalta ja kohta olenkin takaisin Koveron tilan p-paikalla.

Torpparin taival on Seitsemisen kartalle merkitty 6,3 km:n rengasreitiksi. Jos jotain pitää tykätä eli peukuttaa, kuten nykyään tapana on, niin tällä reitillä tykkäsin erityisesti aarnimetsän tunnelmasta, soista ja Haukilammen taukopaikkakin on peukun arvoinen.

Runoja metsän sylissä

Torpparin taipaleen jälkeen ajelen soratietä kohti luontokeskusta. Luontokeskuksella on iso p-paikka, joka nyt on jo lähes täynnä. Luontoihmisiä vilisee. Ihana rauha jäi sinne jonnekin aarnimetsän siimekseen. Käyn pikaisesti luontokeskuksessa, mutta mitään erityistä aluetta koskevaa näyttelyä siellä ei ole. Sen sijaan esitteitä Pirkanmaan muista kohteista löytyy ja reipas kahvilaisäntä. Kahvila tarjoaa normit kahvileivät ja lounastakin on tarjolla. Tyydyn tällä kertaa pullakahviin ja reipas isäntä huikkaa kahvin olevan italialaista. Selvähän se. 

Ahvenlammi Runokankaan reitin varrella.

Luontokeskuksen pihasta pääsee Runokankaan ja Harjupolun reiteille. Valitsen tällä kertaa Runokankaan, joka on osa Harjupolkua, mutta yksin kuljettuna parin kilometrin pituinen. Runokankaalta löytyy nimittäin runotauluja ja pitäähän ne nyt käydä lukemassa, kun kerran tänne asti ollaan päädytty. Runot tauluihin ovat päätyneet Seitsemisen runokilpailun tuotoksina vuonna 2010. Ylen verkkosivuilta löytämäni uutinen kertoo, että kilpailuun saatiin yli 600 runoa. Taso oli kova ja samat tekijät ylsivät kärkeen useilla runoilla.

Marmoritauluissa on sanomaa.

Kiersin runokankaan reitin ja lukaisin marmoritaulujen tuotokset. Olihan niissä sanomaakin. Mielestäni alla oleva runo sopii hyvin kuvaamaan ainakin aarnimetsän vuosisataisia mäntyjä.

Ihoni uurteisen kierteeksi kierrän,
valojen rippeet pintaani hierrän,
kehoni koukkuisen kieroon käännän,
varteni viiruisen vinoksi väännän.

Haarniskan kilvestä suojaa saavat,
palojen poltot ja kipeät haavat,
juureni imevät voiteita maan,
vanha luo uutta maaduttuaan.

Heikki Partala

 

Pitikö vanha mielikuvani sitten paikkansa? Kyllähän se piti. Hiljainen, vanha metsä oli Se Juttu tässä kokemuksessa.

Lisätietoa ja lähteet:

Seitsemisen sivut Luontoon.fissä

Luontoon.fin reittikuvaukset ja kartta

Luontoon.fin ajo-ohjeet Seitsemisen kansallispuistoon

Metsä sai runosuonet sykkimään, Yle.fin verkkouutinen

Kansallispuistojen kaikuja

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Kesäinen maanantai toukokuun lopussa ja kansallispuistot kutsuvat meitä, viittä naista retkeilemään. Ensimmäinen kohteemme on Puurijärvi-Isosuon kansallispuisto (perustettu 1993). Puurijärvi kuuluu esitteen mukaan Suomen merkittävimpiin lintujärviin. Ilmankos lintujen taukoamaton konsertti viihdytti vaellustamme.

Mutilahden 6 metriä korkeasta tornista näkee kivasti lähialueen maisemaa, vehreää niittyä, laakea järvi ja sen reunamilla sekä tuuheaa havumetsää että pystyyn kuivuneita koivunrunkoja. Torniin on tuotu ehjä keinutuoli. Se kutsuu istumaan ja saa retkeilijöille hymyn suupieliin.

Suopursujen raikas tuosu siivitti kulkua pitkospuilla.

Ala-Kauvatsajoen (laskee Kokemäen jokeen) rantamilta löytyy Järventaka niminen levähdys- ja eväspaikka. Laiturin penkillä istuen maistuvat tee ja leivät. 

Rannan suuret lehtipuut kurkottavat joelle, lisäksi hyttysten ininä ja lämmin auringonpaiste ennustavat kesän olevan läsnä.

Vatsat kylläisinä jatkamme metsäpolkua Isosuolle. Suopursut, juolukat, metsätähdet, oravanmarjat ja raate sekä valkoiset suomuurainten kukat koristavat polun reunamia. 

Turvesuuli

Ilmavasti, raollinen rakennus suolla on Turvesuuli. Sen seinämillä kerrotaan turpeennostosta. Kuivatettua turvetta käytettiin mm. karjan kuivikkeena ja rakennusten lämmön eristeenä. Isosuon tornista näemme komean suon. Harvakseen mäntyjä kasvavan Kermikeidassuo on täällä yhdistelmä keidasräme-, rahkaneva- ja lyhytkarsinevasuota. Onpa jänniä nimiä!

Luontopolun opastetaulut kertovat

• Juolukkasinisiipiperhosesta (on Suomessa yleisempi kuin muualla ja viihtyy rämesoilla)
• Suosirkasta (värikäs sirkka viihtyy rämeillä eikä tee kekoa, vaan viihtyy matalassa asumuksessa)
• Hyppyhämähäkistä (julmannäköinen hämähäkki pompahtaa saaliin kimppuun kuin tiikeri)
• Pikkulampikorennosta (sudenkorennot ovat rämesoiden asukkeja)
• Pursusuohopeatäpläperhosesta (suohopeatäplät viihtyvät tuoksuvien suopursujen kukilla).

Tämän kansallispuiston polut tallaantuvat meidän askelten alla noin 10 kilometrin matkalla. Jatkamme autoajelua tyytyväisin mielin kohti Sydänharju nimistä majapaikkaamme ja Seitsemisen kansallispuistoa. Tämä kansallispuisto on perustettu jo 1982 ja vuonna 1996 puistolle on myönnetty EU:n luonnonsuojelualuediplomi.

Kyymamma paistattelee puun lämmössä

Nämä naiset eivät kauaa ihmettele. Majoittumisen jälkeen riennämme tutustumaan läheiseen pieneen järveen ja polkuun. Polku on osa kuuluisaa Pirkan Taival retkeilyreittiä. Kapeaa, hyväkulkuista polkua etenemme runsaan kilometrin ennen kuin käännyimme takaisin.

Paluumatkalla pullea kyy lepää kaatuneen puun suojassa kuin kuvaajia odottaen. 

Ruokailu, saunominen ja uiminen siinä ilta kuluu. Hyvät tilat ja sängyt kutsuvat retkeilijät untenmaille.

Uusi aamu ja uudet kujeet - retkeily jatkuu

Aloitamme Kulomäeltä Seitsemisen luontokeskukselta. 

Näyttelyssä metsän ihmeistä voimme lukea, että haapa on todellinen elämänpuu. Siinä elää monia lajeja. Haavan narinakääpä osuu kuvaani. Hieno näyttely, jossa on paljon katsottavaa. Kahvilan seinää koristaa kymmenien patalappujen rivi. Saamme karttoja puiston reiteistä. Vaellus voi alkaa.

Lähdemme Runokankaalta. Opastauluissa on runoja otsikoilla, metsän syli ja avoin maisema. Jatkamme pitkospuiden siivittämää polkua Susikankaalle. Rappumännynmäki on nimensä veroista nousua harjulle. 

Iso Seitsemisenjärvi näkyi vasemmalla. Kauniit, suorat männyt kehystävät harjulla kulkevaa polkua. Laskeudumme harjulta Kirkkaanlamminkankaalle. 


Juomataukoja emme unohda. Ne auttavat jaksamaan helteissä säässä. Seitsemisen joki virtaa tummassa metsässä kiemurrellen. Ylitämme joen sillalta, kun etenemme kohti Haukilampea. Siellä pidämme pitemmän tauon makkaranpaiston ja varpaiden tuuletuksen merkeissä.

Torpparin taival

Retkemme jatkuu Torpparintaival nimistä keltaisin nauhoin viitoitettua polkua kilometrin verran. Kohti Kulomäkeä käännyttäessä polun nimi muuttuu Seitakierrokseksi. Puut ovat korkeita ja tikat ovat olleet ahkerina puiden koloista päätellen.

Pitkospuut ja suo antavat retkelle oikean mausteen.

Pitkäjärvi näkyy kulkumme oikealla puolella. Pitkäjärvellä on vanha savottakämppä. Siihen mahtui 40 miestä, kun se valmistui 1940. Kelohirsikämppä on yksi maamme kauneimpia ja arvokkaimpia metsäkämppiä, lukee taulussa. 

Suon yli johtaa leveät pitkospuut, useassa kohdassa ne ovat yhdestä puusta. Valkoisia poutapilviä soutaa taivaalla. Polun reunoilla kukkivat valkoisina suopursut ja muuraimet. 

Edessä on hienoa, vihreänvalkoista suomaisemaa! Polku kaartaa Iso Kivijärven ohi vasemmalta. Järvi välkkyy auringossa. Järven pohjoisnipukan suuri kivi lienee antanut järvelle nimen.

Alavan suoniityn ylitämme pitkospuilla. Venesjärvi välkkyy oikealla ja me nousemme polkua harjulle. 

Retkeilijän kuksa ja Haukilammen liplatusta.

Runokangas ja sen runot

Pakkulankankaalta jatkuu alussa kohtaamamme Runokangas tauluineen. 

Luontorunot kertovat veden virtaamisesta, levähdyksestä, lammen päilyvästä vesisilmästä ja luonnon haarniskasta. 

Helle on aikamoinen, sillä lämpöä on melkein 30 astetta. Selvisimme myös henkisesti tästä 18 km retkipäivästä!

Torpparin taival -reitin varrelta jäi mukavia muistoja. Etenkin paikkojen nimet ovat kiehtovia.


Yläkertaan olivat asiamme kunnossa, koska säiden Herra suosi retkeämme kympin arvoisesti. Kiitos!

Kulttuuria ja historiaa 

Koveron perinnetilan rakennuksia

Saamme runsain mitoin, kun tutustumme Koveron kruununmetsätorpan pihapiiriin ja rakennuksiin. 

Kovero on perustettu jo 1859. Tila on entiöity 1930-luvun hevosmaatalouden asuun ja sitä ylläpidetään perinteisin menetelmin.

Hyväntuuliset isäntä ja emäntä häärivät ajanmukaisissa asuissa. 

Kovero kertoo entisajan elämästä.

Pääsemme tutustumaan taloon.

Sähköä ei ole. Lattia, ikkunat, uuni, leipäkyrsiä katossa jne kaikki kertovat ja muistuttavat vanhoista ajoista.

Vanhat astiat, työkalut, pitsiliinat, matot, verhot - voi miten on herttaista.
Hienoa, että tällaista vaalitaan!.

Koveron Kyytöt ja päivän ikäinen vasikka

Itäsuomenkarja - kyyttö

Isäntä hakkaa klapeja ja kertoo eilen syntyneen kyytölle (lehmä) vasikan. 

Voi hyvänen aika! 

Vasikka ja kaksi lehmää tulevat ulos ja saamme niistä kuvia.

Kyyttöjen rotu ja erityisesti sen maatiaissuvut ovat tunnettuja terveydestään, sitkeydestään ja pitkäikäisyydestään.

Rotu on nykyisin uhanalainen - tietää google.

Koverosta kohti Multiharjua 

Aarnimetsän puita

Harjun havupuut kohoavat paksurunkoisina korkeuteen. Lahopuut – ikimetsän tornitalot – antavat kääville ja kuoriaisille mahdollisuuden elää. 

Puiden kolot ovat palokärjen tai käpytikan ahkeruuden merkkejä. Hömö- ja töyhtötiaiset kovertavat myös mielellään oman kolonsa lahopuuhun. 

Tämä on Aarnimetsää, jossa ei saa poiketa polulta. Välillä pitää pysähtyä ja nostaa katse kohti taivasta, sillä komeiden puiden latvat ja väkkärämäiset oksat kokoavat valtavan korkealle.

Rappymännynmäki

Multiharjulla kaatuneiden puiden juuristoista saa mielikuvituksella näkyviin metsäsian, karhun taikka ketun. Synkkä, kaatuneiden ja suorana seisovien sekä naavaisten puiden metsä on kokemus - vailla vertaa.

Opastauluissa kerrotaan kauniista muurahaiskuoriaisesta, mikä saalistaa kirjanpainajatoukkia. 

Ne taas syövät nilakerrosta puun kuoren alta. Käpytikan ravintoketju on kerrottu tauluissa,

Kesällä se syö kirvoja ja toukkia, talvella se siirtyy siemenravintoon naputtaen käpyjä pesässään. 

Kuva löytyy myös hurjan näköisestä hirvikärpäsestä.

Haukilammessa on kirkas vesi - ei haukia!

Haukilampi

Aarnimetsän jälkeen kuljemme Haukilammelle. Vilvoittelemme uimalla sen kirkkaassa vedessä, paistamme makkaraa, syömme ja juomme.

Kiersimme monivivahteisen ja jännittävän Torpparin taipaleen! Retkellä tapahtuu kaikkea kivaa. Hyvä me!

Päivä jatkuu vielä tutustumalla

Saari-Soljaseen! Siellä kohtaamme komean pyöröhirsisen tauko- ja päivätuvan. Ympäristön suorat männyt sekä pöytä penkkeineen kutsuvat istumaan. 

Pieni evästauko ja sitten lähdemme kiertämään Soljasten suoluontopolkua.

Puolimatkassa on katselulava, josta aukeaa erämaisen karu avosuomaisema. Jaulinneva oli muinoin metsää, lukee opastaulussa. Valkotupsuiset tupasvillat pilkuttavat erivivahteisen vihreänsävyisen suon. Harvakseltaan on kapeita mäntyjä. Suon jälkeen tulee eteen korpimetsää. 

Taulussa lukee, Korpi on kuusen koti ja korpi on puustoinen suo, jonka kasvillisuus koostuu suon kasveista. Parin kilometrin matkalla on monipuolinen maisema, jossa silmät lepäävät ja mieli rauhoittuu.

Yön jälkeen koittaa uusi aamu ja päivä. 

Me suunnistamme kotimatkalle ja poikkeamme vielä Helvetinjärven kansallispuistoon. 
Puistoon tutustumisen aloitamme Haukanhietan lähtöpaikalta. Haukkajärvi jää polun vasemmalle puolelle. Maasto on hyväkulkuista. Aurinko paistaa täydeltä taivaalta. On kuuma, helteinen sää. Hyödynnämme Myllylahden rannalla olevan taukopaikan ja istumme hetkeksi juomaan. Kartan korkeuskäyrät tulevat maastossa todeksi. Iso Ruokejärven rannalla tauolle on taas tilaus.

Pirkan taival, sen kävelevä karhu-mainos ja E6 Euroopan kaukovaellusreitti antavat retkelle arvokkuutta. Olemme kuuluisalla polulla. Porrasharjulle johtaa portaat. Suuret puut ovat kaatuneet ristiin rastiin aivan portaiden viereen. Harjunpäällä on iso kivi, johon on kerätty paljon pieniä kiviä. 
Eräs kiviasetelma kuvaa ukkoa ja akkaa. Taidetta!

Harjun korkeinta kohtaa kuljemme n. 800 metriä, sitten alkaa laskeutuminen. Ensin kulku etenee maastossa ja lopuksi kopistelemme runsaasti rappusia. Järven toiselle puolelle johtaa pitkospuut. Edessä ja oikealla on jyrkkä korkea kallio, kalliokiipeilijöiden paikka. Huimaa, kun katsoo ylös. Portaat vievät ylös kalliolle ja näköalapaikalle. Iso Helvetinjärvi loistaa edessä koko komeudessaan. 

Helvetinkolu

Kuuluisa Helvetinkolu

Helvetinkolu on kapea pystysuorien kallioiden väliin jäävä aukko. Kun katsoo oikein tarkkaan, näkee aukon kautta veteen asti. 

Laskeudumme portaita järven rantaan. Grillipaikalla ei ole muita. Retken parhaita hetkiä, sillä edessä aukeaa pitkä jyrkkäreunainen Iso Helvetinjärvi. vieressä tulipaikan tuoksu ja tuli, mikä valmistaa makkarapainotteisen aterian.

Aika rientää. On palattava takaisin samaa reittiä. Huomaamme, että maisemat ovat mahtavat myös tähän suuntaan kuljettaessa. Retkeilijöitä tulee vastaan. 

Iso Ruokejärvi 

Iso Ruokejärvi

Iso Ruokejärven taukopaikalla ei ole muita. Meille aukeaa oiva mahdollisuus kokovartalon kastamiseen, joten siitä vaan veteen kaikki vuorollaan. Laituri on heppoinen. 

Selviämme. Yritin laiturin vierestä rannalle. Muta sekoitti veden ja hetkessä olimme pilkullisia mudasta. Pyyhettä ei ollut. 
Paita sai toimia pyyhkeenä.

Loppumatka sujui kommelluksitta. Parkkipaikan läheisyydessä nautimme kylmälaukussa olleita retkieväitä.

Pieni kulaus viiniä onnistuneelle retkelle! 

Hyvä me! 

Paljon nähtiin ja koettiin  (30.5 - 2.6.2016) neljässä päivässä.