Yhdessä Ylläksen lumilla

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Talven 2020 yhteinen hiihtomatka Armonlaakson vaeltajat ja Raision Rinkka suuntautuu tuttuun ja turvalliseen tunturien, laaksojen ja järvien ympäröimään Äkäslompoloon. Majapaikkana on edellisten vuosien tapaan Raitismaja Äkäslompolon Nilivaarassa.

Perjantaina 13.3. lähdemme kohti Lappia Taivassalon linja-auton kyydissä. Taukoja pidämme kuljettajan ajoaikataulun mukaan. Matkalla on mukana suuri joukko tuttuja, lisäsi muutama uusi kasvo löytyy joukosta. Yön tunteina pitkä matka taittuu, kun pysyy rauhallisena. Tuleva viikko valkoisen lumen sekä kaunispiirteisten tunturien suojassa korvaa pitkän linjurissa istumisen.

Lauantaina 14.3. iltapäivän puolella olemme perillä. Majapaikassa odottaa ystävällinen henkilökunta ja maittava ruoka. Ruokailun ja huoneisiin majoittumisen jälkeen jokainen voi viettää aikaa, miten haluaa.

Aurinkoinen sää kutsuu ulkoilemaan. Lähdemme kävelemään ja annamme suksien odottaa. Etelässä ei ole päässyt tänä talvena luonnon lumella hiihtämään, joten jalkapatikka tuntuu paremmalta linja-autossa istumisen jälkeen. Pistäydymme Rinkan lomaosakkeessa, sillä sisareni on vuokralla siellä. Lumen määrä ja valkoisuus luovat ympärilleen oikeaa talven tuntua.

Raitismajalla pääsemme saunomaan klo 16, päivällistä saamme klo 18 ja iltapalan aika on klo 20. Vastaava aikataulu peseytymisen ja aterioiden suhteen on joka päivä. Lisäksi aamuisin on tarjolla runsas ja monipuolinen aamiainen. Retkieväät saa tehdä päiväksi mukaan. Näin nälkä ja jano eivät pääse yllättämään hiihtopäivien aikana.

Sunnuntaina 15.3. aamulla huoneen ikkunasta katsottuna taivaalla soutaa pilvien harmaa-armeija, tuuli heiluttelee mäntyjen latvoja. Korkeat lumikinokset yltävät melkein ikkunoiden tasalle.

 

Lähtötunnelmissa Raitismajan pihalla 

Ennen hiihtämisen riemua voidellaan sukset menokuntoon, riennetään aamiaiselle ja siirrytään hiihtoasuissa reippain mielin kohti latuja. Raitismajasta ei voi hiihtää suoraan laduille. Alkumatka tulee kävellä tien reunassa sukset olkapäällä, mutta se ei haittaa. Matka on lyhyt ja hetkessä pääsee suihkimaan monipuolista latuverkostoa. Säätila on leudosti pakkasella, joten olosuhteissa ei ole valittamista.

Päätämme suunnata risteyksestä oikealle kohti Kotamajaa. Latu kulkee aluksi tasaisella niityllä, nousee vähitellen ylemmäs Kukastunturin ja Lainiotunturin välisessä maastossa. Maastoon on latukone tehnyt hyvät ladut, joita voi sujutella. Vastaantulijat pysyvät omalla kaistalla ja keskellä on luisteluhiihtäjille sopivan leveä baana.

Luppo kertoo ilman puhtaudesta 

Ylämäen nousun jälkeen on hyvä pysähtyä ja vetää henkeä, jotta tulevat alamäet voi laskea rennoin mielin. Onneksi ladut eivät ole jäisiä. Nyt vauhti pysyy kohtuullisena, vaikka muutamat laskut ovat jyrkkiä ja toiset hyvinkin pitkiä. Meidän ryhmämme selviää kaatumatta Kotamajalle.

Kotamajan tauolla maistuvat kahvi ja munkki. Jatkamme lievää laskua Hangaskurun kautta Latvamajalle. Majan ulkopuolella pidämme pienen tauon. Päivä on jo pitkällä, joten hiihtomme jatkuu Kesänkijärven kautta Nilivaaraan. Kesängin keitaan luona usein kuukkelit lentelevät kärkkyen pähkinöitä, tällä kertaa niitä ei näkynyt. Onneksi koskikarat sukeltelivat ja hypähtelivät samassa tutussa paikassa kuin viime talvenakin. Loppumatka majapaikkaan sujui kevyesti, kun koskikarojen iloisuus sai meidätkin iloisiksi.

 

Tuuli puhdistaa lumen puista

Maanantaina 16.3 aamu valkenee aurinkoisena. Tuuli keventää puiden lumitaakkaa. Pienryhmämme suuntaa risteyksestä vasemmalle kohti Kellokkaan nousua. Olemme voidelleet suksemme pitopainotteisilla voiteilla, jotta jyrkän nousun eteneminen onnistuu. Käsivoimat ja hiihdon ylämäkitekniikka ovat apuja, joita hyödynnämme nousun jyrkissä kohdissa. Rauhallista ja varmaa tahtia mäki edessämme pienenee. Pysähdyksissä vilkaisu taakse antaa hyvän mielen, tuolta on noustu ja vielä jaksetaan. Tämän vuoksi rankin nousu kannattaa ajoittaa retken alkumatkalle.

Pari hiihtäjää laskee meitä vastaan. Mutkaisen mäen varoitustaulut ovat tarpeen, jotta nousija muistaa pysyä omalla kaistallaan. Mäkeä alaspäin laskija ei voi vauhdissa väistää.

Luontokeskus Kellokkaan luona pidämme pienen juomatauon. Aurinko kultaa tunturimaiseman. Tätä valkoisen lumen ja tunturien kehystämään maisemaa on hienoa päästä omin silmin todistamaan. Liian pitkää taukoa tulee välttää, jotta vire hiihtämiseen säilyy.

Latu vie meidät hetkeksi alamäkeen, jonka jälkeen ylämäki on aina välttämätön retken jatkumisen kannalta. Yllästunturi kohoaa komeana vasemmalla, kun sujuttelemme Tunturijärven suuntaan. Aivan tunturin kupeessa saamme hiihtää ns. lämpölatua, jota oikeat kilpahiihtäjät ovat vuosien varrella hyödyntäneet harjoittelussaan. Laskemme alas latujen t-risteykseen. Oikealta tulevat hiihtäjät ovat nousseet kuuluisan ’Isomettän nousun’.

 

Tunturijärven kota on oiva taukopaikka

Meidän reittimme jatkuu suoraan. Maasto on alussa leppoisaa ja laskuvoittoista. Loivat mutkat ja kaaret sekä moottorikelkkareitit tulee huomioida, kun sukset antavat vauhdin hurman. Olen aina pitänyt tästä ladun osasta, mikä tuo hiihtäjän Tunturijärvelle. Ladun luisto on nyt sopiva, joten pientä notkua polviin ja sauvat taakse niin alamäen hurmassa olemme hetkessä Tunturijärvellä.

Paikalla on myös muita hiihdon ystäviä, mutta ei suurta tungosta. Tänne on rakennettu kaunis kota, jonka keskellä on tulipaikka. Pidämme evästauon kodassa. Vessat on myös uusittu, joten tuokin palvelu pitää hyödyntää.

Retkemme jatkuu Aurinkotuvan suuntaan. Ladun varrella männyt esittelevät erimallisia, lumen muodostamia hattujaan – löytyy baskerimallia, knallihattuja ja pienellä mielikuvituksella voi nähdä myös lippalakin. Tuuli ja aurinko eivät ole vielä kaikkia hattuja rikkoneet. Muistelen, että aikaisempina talvina hattuja on ollut enemmän tällä latuosuudella.

Potkut ja sauvoilla lykkiminen sujuttavat meidät ja sukset Aurinkotuvan leppoisaan ympäristöön. Ulkoilijoita on vähemmän kuin ennen – ei näy pyöräilijöitä, eikä kelkkailijoita.  Pari poroa lepäilee aitauksessa. Menemme tupaan sisälle. Käsidesi tervehtii ja pyytää käyttämään.

 

Porojen leppoisaa oloa Aurinkotuvan luona

Tuvassa on väkeä, mutta vapaita paikkoja löytyy. Huomaan pitkän miehen, kenellä on valkoinen ulkoilupusakka, jonka selässä on teksti ’Suomi’. Hän on Tero Pitkämäki, keihäänheittäjä. Tero on vaimonsa ja lapsensa kanssa nauttimassa Aurinkotuvan tarjoilusta. Meidän porukka asettautuu tuvan kauimmaiseen kulmaan syömään ja juomaan.  

Tauon jälkeen lykkiminen jatkuu. Olemme Yllästunturin toisella puolella majapaikastamme katsottuna. Näin ollen kiiruhdamme eteenpäin. Pitkän, tasaisen nousun aikana voi vilkaista vasemmalle. Tunturin lumivalkoinen silhuetti reunustaa menoamme vakaana ja kauniina.

Kahvikeitaalla seisoo myös uudehko kota. Vanha laavu ja tulipaikka on purettu. Käännämme katseet aurinkoon ja tunturista laaksoon. Maisemassa ei ole valittamista. Hiihtoretkemme jatkuu kohti Kesänkiä ja siitä edelleen Nilivaaran majapaikkaamme.

 

Kahvikeitaalla paistaa aurinko

Tämä mainio maanantai keräsi meille 35 hiihtokilometriä ja saimme viettää 9 tuntia raikkaan puhtaassa ulkoilmassa.

Tiistaina 17.3. – onnea Kerttu, on Kertun nimipäivä. Pilvet purjehtivat Ylläksen taivaalla ja niiden kulkusuunta on itään päin. Pakkasta on vain 2 astetta. Aamutoimien jälkeen klo 10 hiihto jatkuu pienryhmissä kuten eilenkin. Meidän ryhmämme suunnistaa Hangaskurun taukopaikalle.

Uuden karhea kota antaa mukavan taukohetken. Täältä on myös vanha laavu korjattu pois. Metsähallituksen hoitotyöt pitävät Lapin maisemat ja paikat kunnossa.

Taivas selkenee, kun päivä pitenee. Meidän hiihtoretkemme jatkuu suotuisissa olosuhteissa. Seuraava pysähdys on Karilan Navetta. Jostain syystä munkkikahvit maistuvat taas. Hiihtäminen kuluttaa kaloreita, joten saavutetut linjat pitää säilyttää ja makea munkki auttaa.

 

Taidetta hiihtoladun varrella

Karilasta jatkamme vielä mukavaa, leppoista latua Lapiomaan kautta Raitismajalle saunomaan ja syömään. Lapiomaan ladulla on avaruuden tuntua, sillä latu kulkee enimmäkseen metsättömässä maastossa. Kierroksella näemme myös komean ja kaunispiirteisen Yllästunturin herkullisen maiseman. Tämä retkemme kesti 5 tuntia. Otimme varovasti eilisen pitkän päivän jälkeen.

Keskiviikkona 18.3. aurinko paistaa - on Myllyhiihtopäivä. Linja-auto vie halukkaat Äkäsmyllylle.

Myllyn luona on aina hienot maisemat. Vesi pulppuaa sillan alta ja ylempänä joen leveämpi kohta – melkein kuin järvi on rauhallinen. Valkoinen lumi on luonut erimallisia kuvioita kinoksiin. Tämä on kaunis paikka.

 

Äkäsmyllyn luona maisemat ovat kauniita

Katselun ja kuvaamisen jälkeen latu kutsuu hiihtäjiä. Lähdemme reippaina hiihtämään metsän suojassa kulkevaa latua. Muutamia hiihtäjiä tulee vastaan. Suurta tungosta laduilla ei ole. Ladut ovat hyvässä kunnossa. Varmasti aamulla viimeksi ajettuja, koska nyt Myllyhiihtopäivä.

Peurakaltion pihalla hiihtäjät nauttivat välipalaa ulkosalla. Me pidämme myös evästauon ja hengähdämme hetken. Tauon jälkeen hiihtoretki jatkuu. Valitsemme ladun, mikä vie Elämän Luukku nimiseen taukopaikkaan.

Metsäosuus ladusta sujuu nopeasti. Elämän Luukku sijaitsee Äkäsjoen toisella puolella. Jyrkkä mäki saa laskijat varomaan, hienosti selviämme. Vauhtia voi hiljentää mäen yläosassa, kun auraa hetken aikaa toisella suksella. Mäen alla virtaa lumen ja jään peittämä Äkäsjoki. Alhaalla latu tekee loivan kaarroksen eli on hyvä pitää vauhti kohtuullisena, jotta sukset pysyvät ladulla.

Rakennuksen katolla on monikerroksinen lumikuorma. Ulko-oven kohdalta lumi on luotu pois, jotta lumi ei putoaisi sisään menijöiden päälle. Menemme sisälle. Kahvi ja leivos auttavat jaksamaan, sillä Äkäslompoloon on vielä matkaa.

 

Elämän luukun sisäänkäynti 

Mukava kumpujen ja kurvien ryydittämä alamäki vie hiihtäjät Äkäsjoen jäälle. Nyt on edessä retken tasainen osuus. Onneksi joki tekee mutkan, ettei ensisilmäyksellä näe kuinka pitkälle tasaista riittää. Joskus on joella ollut kova vastainen lumituisku. Nyt on hyvä keli niin ladulla kuin ilmassakin. Aurinko hellii kasvoja, kun hiihdämme tasaista, eteenpäin huomaamatta vievää vauhtia. Kun joen tasaisuus jää taakse, edessä on vielä metsäinen latuosuus niin ylä- kuin alamäkineen.

Metsän jälkeen jatkamme Riemuliiteri – tanssipaikan vieritse kohti Lompolojärveä ja Nilivaaraa. Hyvä hiihtosää ja luistava keli kuljettivat suksiamme 22 kilometriä vaihtelevassa maastossa.

Torstaina 19.3. linja-auto vie porukat Totovaaran p-paikalle Kittiläntien varteen. Yöllä on ollut pakkasta. Uutisissa koronavirus on pääaiheena. Viruksen vuoksi taukopaikkoja suljetaan myös täällä Lapissa. Latuja ei myöskään enää ajeta.

 

Infotaulujen alta kohti Totovaaraa

Parkkipaikan infotaulujen alta lähdemme kohti Totovaaraa. Alussa on pitkä ja loivasti nouseva ylämäki. Huonolla kelillä, jos sukset eivät pelitä, tuntuu, ettei mäki lopu koskaan. Nyt on onneksi suksien kannalta sopiva keli, kunhan hiihtäjällä on hyvä tekniikka, matka etenee jouhevasti.

Totovaaralla on valmiina taukotupa, minkä tarvikkeet olivat viime vuonna pressujen alla. Tupa on malliltaan samanlainen kuin muutkin uudet Ylläksen taukotuvat. Ennen taukoa käyn varmistamassa hienon näkymän Haavepalo kyltin luota. Laakson takaa näkyy tunturien jono; Ylläs, Kellostapuli, Kesänki, Lainio, Kukas ja Pyhätunturi. Tämä näkymä on aina lumoava, vaikka sitä katselee useamman kerran. Sään valtias on tänään loistotuulella. Haavepalolta näkyy hyvin tunturien piirteet ja muodot.

 

Pitkä loiva nousu ja paussin paikka 

Palaamme takaisin latua, josta nousimme Totovaaralle. Risteyksestä, mäen alta, käännymme vasemmalle Tammituvan suuntaan. Reitillä on pitkä alamäki, onneksi latu ei ole jäinen. Naavaa ja muuta roskaa löytyy. Ladun reunoissa kasvaa paljon kuusia sekä mäntyjä ja muita puita, joista tuuli heittää roskia ladulle. Hyvät enkelit ovat seuranamme, sillä pysymme pystyssä.

Pidämme Tammituvassa juomatauon. Hiihtomme jatkuu ja pian olemme Karhukodan taukopaikalla. Kodan läheisyydessä on kaunis paikka, minkä ikuistan aina hiihtomatkoilla kameraani. Karhukodassa istahdamme hetkeksi. Majapaikkaan on vielä matkaa jäljellä, joten sukset jalkaan ja sauvat käteen – retki jatkuu.

 

Hiihtoretken herkku 

Maasto vaihtelee metsän mäkien ja laskujen kautta tasaiseen peltoa tai niittyä pitkin kulkevaa latupohjaan. Ohitamme Latvamajan, sitten Kesängin ja pian olemmekin Nilivaarassa. Sukset pois, sillä jalkaisin on tien reunassa hyvä kulkea – eri lihakset tulevat samalla käyttöön. Väsyneenä, mutta onnellisena ryhmä kotiutuu majalle.

Perjantaina 20.3. aurinko paistaa ja lumi hohtaa. Me hiihdämme Isomettän, mielenkiintoisen nousun kautta ylös. Vedämme mäen päällä henkeä. Laskettelemme pitkää ja mukavasti polveilevaa ja alaspäin vievää latua Tunturijärvelle. 

Jatkamme tauon jälkeen Velhon kotaa kohti. Maasto on suurimmaksi osaksi alamäkivoittoista. On hienoa lasketella ja jättää tämän hiihtoretken jäähyväisiä Ylläksen maisemiin. Velhon kodassa on tilavampaa kuin aikaisempina vuosina. Pöytäpaikka löytyy ja kahvi maistuu. Kodan sisustus henkii ’velhomaista’ tunnelmaa. Kaikki on suunniteltu ja toteutettu hienosti.

 

Velho vartioi kotaan menijöitä 

Paluumatkamme hiihtoretki antaa vielä tuulahduksen Ylläksen hoidetuista ja monipuolisista laduista. Alussa on loivaa nousua, sitten metsämaastoa ja pian tuleekin Äkäslompolon kylä näkyviin. Ohitamme Äkäshotellin ja hetkessä olemme Nilivaarassa. Illalla alkavat kotimatkan valmistelut – sukset pakettiin ja linja-autoon.

Lauantaina 21.3. aamulla varhain Taivassalon auto, Jyrki ohjaimissa, lastattuna latulaisilla Naantalista, Raisiosta ja lähiseudulta lähtee lasteineen kohti Lounais-Suomea!  Pysähdymme ruokailemaan Vaskikelloon. Raitismajan johtaja tarjoaa retkeläisille kalakeittolounaan, mikä tilattiin etukäteen. Koronaviruksen johdosta monenlaisia muutoksia tulee jokaisen huomioida ainakin tulevaan kesään asti.

Kiitos – mukavasta hiihtoviikosta, johon kuului iltaisin hyvä venyttelyjumppa Hannelen johdolla!

Hiihtomatkalla Ylläksen lumilla

Kuvat ja teksti Kaija Virtanen

Talven 2019 yhteinen hiihtomatka Armonlaakson vaeltajat ja Raision Rinkka suuntautuu tuttuun ja turvalliseen tunturien, laaksojen ja järvien ympäröimään Äkäslompoloon. Majapaikkana on edellisten vuosien tapaan Raitismaja Nilivaarassa.

Perjantaina 15.3. lähdemme kohti Lappia Taivassalon linja-auton kyydissä. Taukoja pidämme kuljettajan ajoaikataulun mukaan. Matkalla on mukana suuri joukko tuttuja, lisäsi muutama uusi kasvo löytyy joukosta. Yön tunteina pitkä matka taittuu, kun pysyy rauhallisena. Tuleva viikko hangilla korvaa pitkän linjurissa istumisen.

Aamun poseraus Raitismajan pihalla.

Lauantaina 16.3. sumuisen ajomatkan jälkeen lumiset tienreunat hohtavat valkoisina, mitä lähemmäksi Yllästä saavumme. Lappi – siinä on sitä jotain – se pitää itse kokea!

Puolenpäivän aikaan olemme perillä Nilivaarassa. Majapaikassa odottaa ystävällinen henkilökunta ja maittava ruoka. Ruokailun ja huoneisiin majoittumisen jälkeen jokainen voi viettää aikaa, miten haluaa. Vanhaan malliin pian pienet ryhmät löytävät toisensa ja suuntaavat tahoilleen. Kerron seuraavassa ryhmän, jonka mukana liikuin, tapahtumia.

 

Katseet seuraavat koskikaran kumartelua

Valkoinen lumi ja luistava latu kutsuvat ulkoilemaan. Koskikara hyppii ja kumartelee ladun varren ’lätäkön’ reunalla. Kesängin Keitaalla kuukkeli keikkuu oksalla ja tähyilee, onko herkkuja tarjolla.

Hiihdämme Latvamajalle. Aurinko hymyilee pyöreänä taivaalla ja samalla toivottaa meille aurinkoista hiihtolomaa. Hiihtoretken jälkeen odottaa sauna, ruokailu ja jumppavenyttely. Iltapalaa on tarjolla vielä, eikä sitä voi unohtaa. Kaikki on hyvin, kun saa viettää lomaa hyvässä seurassa. Illan tullen on lupa ja aika mennä nukkumaan.

Sunnuntaina 17.3. Onnea - on Kertun nimipäivä! Aamulla mittari näyttää -7 pakkasta. Tiedossa sopiva hiihtokeli. Kello 10 ’strattaamme’ ladulle tavoitteena Kotamaja. Latu kuljettaa hiihtäjiä. Kukastunturi jää vasemmalle. Noustaan loivasti ylöspäin tunturin rinnettä. Maasto kumpuilee, joten hiihtäminen on mukavaa. Onneksi ladut eivät ole liian liukkaita – näin alamäet ovat turvallisempia lasketella.

Pieni rupattelu ja juomatauko ja matka jatkuu...

Kotamajalla on paljon porukkaa. Jäämme ulos syömään eväitä. Pienen tauon jälkeen jatkamme hiihtäen Hangaskurulle. Palaamme välilatua pitkin samalle ladulle, jota pitkin nousimme Kotamajalle. Pitkä lasku ja muita hiihtäjiä – hienosti selviämme – sopivan vauhdin siivittäminä.

Seuraavaksi palkitsemme itsemme munkkikahvilla Karilan Navetan kahvilassa. Sokeritasapaino nostaa hiihtovirettä. Jatkamme vielä muutaman kilometrin leppoisaa tasaisempaa maastoa ja Ylläs hohtaa horisontissa, kun mutkien kautta kurvamme majapaikkaan.

 

Luontokeskus Kellokkaan ovi on löytynyt tuiskussa

Maanantaina 18.3. ulkona on aikamoinen lumisade. Lähdemme kävellen Luontokeskus Kellokkaaseen. Lumi narskuu kenkien alla. Kellokkaassa tutustumme ’MEÄN ELÄMÄÄ’ – näyttelyyn. Näyttelyssä on paljon täytettyjä eläimiä ja hienoja, aidontuntuisia kuvia kasveista sekä kirjoituksia, joista muutamia otsikoita. Mm. Taikamettän talvi->Kellokkaan Talviluontopolku, Lehon Mystikkaa-> Varkaaankurun Velhopolku, Tähtikirkkana yönä Pirunkurhun ->Tähtipolku, jossa lukee: Tunturissa ihminen on lähellä taivasta ja siellä sielu lepää. Kiirunan Kiepeille kiikkumaa -> Kiirunan kieppi sekä Saapi sanoa Lapin vanhimmat vaellusreitit -> Ylläs-Pallas-Hetta erävaellusreitti.

Näyttelyyn tutustumisen jälkeen kahvi ja munkki maistuvat kahvilassa. Reippain mielin jatkamme kierrosta kohti keskustan kauppoja. Sade on hellittänyt. Maisemat erottuvat paremmin. Kiva on tehdä ’katseluostoksia’ ja rientää majapaikkaan murkinalle.

 

Tunnelmaa lumisella ja sumuisella järvellä...

Oikaisemme järven poikki Nilivaaraan, sillä latujen lisäksi löytyy polku myös kävelijöille.  Askeleita kännykkään kertyy 5500 tämän lumisen päivän lenkillä. Hyvä me!

Tiistaina 19.3. lähdemme liikkeelle 9.30. Aurinko paistaa. Eilinen pyry on onneksi takana. Hiihtoa ensin tasaisessa maastossa ja kun liike saa jäsenet ’verteiksi ’ nousemme latua Kellokkaan taakse. Pienen tauon jälkeen jatkamme alamäki voittoista latua Tunturijärvelle. Siellä on uusi kota, mutta evästämme ja istumme vanhan laavun ’raunoilla’. Kuukkelit ovat tarkkoina, kun on herkkuja tarjolla.

Riitan käsi ja kuukkelilla namu nokassa...

Suuntaamme sukset taas ladulle ja annamme niiden viedä meidät aurinkoista latua aina tunturin toiselle puolelle Aurinkotuvalle. Pysähdymme matkalla, sillä ’vauhti voi uuvuttaa, mutta ei matkan pituus’. Tällä kertaa evästämme sisätiloissa kahvia ja munkkia. Aurinkotuvalla on sisävessa, se ’hienous’ pitää kokea. Ulkoilijoita riittää – täällä on tilaa kaikille!

Juomapaussin voi pitää ladun varrrella..

Hiihtomaasto jatkuu tasaisena. Ylläksen rinteet vasemmalla, mökkejä ja metsäisempää oikealla. Hiihtovauhtimme antaa mahdollisuuden nauttia maisemasta. Vähitellen tasainen muuttuu ylämäeksi, kun nousemme Kahvikeitaan laavulle. Tauon paikka, sillä termarissa on vielä juotavaa ja eväsrasiassa syötävää. Kuukkelit jaksavat päivystää täälläkin.

 

Tämä 'pullukka' on kylläinen...

Jatkamme leppoisampaa reittiä. Loivat nousut ja pienet laskut tekevät hiihtämisestä mukavaa. Samalla matka etenee kuin huomaamatta. Kesängin Keitaalla on pienen pysähdyksen ja miettimisen paikka. Jatkuu matka järven poikki vai otetaanko metsäreitti. Kesänkijärvi veti pitemmän korren. Hieno päivä on jo pitkällä, kun vihdoin saavumme majapaikkaan.

Keskiviikkona 20.3. on Myllyhiihto. Linja-auto vie meidät Äkäsmyllylle. Sää on suhmurainen. Olemme ajoissa liikkeellä. Muita hiihtäjiä ei vielä ole näkyvissä. Hiihtokeli on tyydyttävä. Latujen luisto ei huimaa, mutta eteenpäin pääsee, kun jaksaa lykkiä.

 

Äkäsmyllyn luona on aina kaunista

Metsäisen ladun varrella voi ihailla lumen puille ’pukemia’ hattuja – on pillerimallia, baskereita ja korvalapullisia karvalakkeja. Varsinaista tykkylunta ei ole tällä retkellä näkyvissä. Ilmassa on muutama pakkasaste eli kivanoloinen hiihtosää. Hiihdämme seitsemän naisen porukalla ulkoiluvauhtia – kiire on jätetty muille menijöille.

Tauko Peurakaltiolla

Peurakaltiolla pysähdymme ja evästämme ulkona. Retkemme jatkuu Kotamajalle. Emme poikkea Elämän luukulle, sillä sieltä paluumatkan jäällä on kuulemma tuulessa ja tuiskussa huonoksi käyneet ladut.

Kotamajalla pistäydymme sisällä ja juomme munkkikahvit. Tauon jälkeen jatkamme Kukaksen ja Lainio välissä kulkevaa, vaihtelevaa maastoa myötäilevää latua kohti Karilaa. Ohitamme Karilan ja seuraavaksi Riemuliiteri jää taakse, kun jatkamme Niivaaraan.

Torstaina 21.3. linja-auto vie porukat Lainion lumikylään. Hiihtäjät pääsevät kyydillä Lainion majojen luokse. Nopeimmat lähtevät taas vauhdilla, mutta me nautiskelijat otamme toisen tyylin. Maisema on ainakin minulle uusi – aika tasainen – lehtipuiden oksissa on hento, valkoinen kuura.

 

Maisemassa on talven tuntua...

Saavumme Villen Kämpälle. Evästämme ja nousemme Totovaaralle. Samaa mäkeä on laskettu alas. Nyt on toisenlainen meno suksissa – ei pelota – eikä tarvitse jarrutella. Totovaaralla on menossa rakennuspuuhia, sillä erilaista rakennusmateriaalia on peitetty pressujen alle.

 

Totovaaran Haavepalolla haaveilija..

Haavepalon puinen kyltti on muisto vain. Uusi kyltti on vahvasti maassa ja teksti korkealla näkyvissä. Siihen voi nojata. Kuvaus- ja evästauon jälkeen jatkamme mäkeä alas vastakkaiseen suuntaan. Latujen risteyksestä jatkamme alamäkeen kohti Tammitupaa. Pitkä mäki antaa suksille vauhtia, vaikka keli ei ole kovin liukas – onneksi! Tässä mäessä on kerran pyllähdetty, kun ladulla oli havuja. Nyt latu on puhdas ja kaatumisilta vältymme.

Tammituvassa eväät maistuvat pöydän ääressä. Vieraskirjaan kirjoitimme puumerkkimme! Vielä on matkaa jäljellä, joten eteenpäin on riennettävä. Hetki vain ja olemme Karhukodalla. Kodan läheisyydessä on kaunis paikka, minkä ikuistan aina hiihtomatkoilla kameraani.

Latvamajan kattokruunu - hirvaiden taisto

Seuraavaksi suuntaamme Latvamajalle. Majassa isäntä toivottaa hymyillen tervetulleiksi ja kertoo kattokruunun tarinan, kun hän huomasi, että kuvasin kruunua. Kruunussa on kahden hirvaan sarvet. Eläinten taistelu on ollut niin raju, että ne ovat jääneet sarvistaan tiukasti toisiinsa ja kuolleet (nälkiintyneet) samaan asentoon. Sarvet on maalattu kattokruunuksi.

 

Kesänki kuljettaa - auriko paistaa

Kesängin kautta kulkee kotimatka Nilivaaraan. Sukset pois, sillä jalkaisin on tien reunassa hyvä kulkea – eri lihakset tulevat samalla käyttöön. Väsyneenä, mutta onnellisena ryhmä kotiutuu majalle.

Perjantaina 22.3. aurinko on päättänyt paistaa koko päivän. Me hiihdämme Isomettän, mielenkiintoisen nousun kautta ylös. Vedämme mäen päällä henkeä. Laskettelemme reippain mielin Tunturijärvelle. Hiihtäjä on paljon liikkeellä. Kuukkelit lentelevät makupalojen perässä.

 

Nousun jälkeen on hyvä pitää juomatauko

Jatkamme tauon jälkeen Velhon kotaa kohti. Maasto on suurimmaksi osaksi alamäkivoittoista. On hienoa lasketella ja jättää tämän hiihtoretken jäähyväisiä Ylläksen maisemiin. Velhon kodassa on aina paljon asiakkaita – myös ulkomaalaisia. Pöytäpaikka löytyy ja kahvi maistuu. Vessassa pitää täällä aina käydä, sillä se on siisti ja aistikas. Huomaan, että wc-paperikin on pehmeämpää kuin meidän majapaikassa.

Paluumatkamme kulkee välillä sähkölinjan ’alla’, mutta siirtyy onneksi metsään. Äkäslompolon kylä tulee näkyviin. Ohitamme Äkäshotellin ja hetkessä olemme Nilivaarassa.

Illalla alkavat kotimatkan valmistelut – sukset pakettiin ja linja-autoon.

Lauantaina 23.3. aamulla varhain Taivassalon auto, Jyrki ohjaimissa, lastattuna latulaisilla Naantalista, Raisiosta ja lähiseudulta lähtee lasteineen kohti Lounais-Suomea!

Aurinkoa ja hyvää seuraa...

Kiitos – mukavasta hiihtoviikosta, johon kuului iltaisin hyvä venyttelyjumppa Hannelen johdolla!

Ruskan raikastamia polkuja Ylläksellä

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Perjantaina 14.9.2018 kello 8 aamulla lähdemme sisareni kanssa syysretkelle kohti Yllästä. Suunnitelman mukaan yövymme menomatkalla Kempeleellä Pohjankievarissa.

Lauantaina 15.9. saavumme hyvissä ajoin majapaikkaan, jonka sisareni on varannut. Majoitumme Rinkan lomaosakeviikolla Ylläskuningas – rivitalohuoneistoon.

Majapaikkamme Ylläskuningas 

Päivä on vasta puolessa, joten lähdemme ulos. Polun varrella on keltalehtisiä vaivaiskoivuja, muutama sieni ja kauniin vihreää ruohomaista kasvustoa. Pitkospuut kopisevat, kun etenemme niiden suomaa polkua yli soisen alueen. Suolla kasvaa kapeita mäntyjä ja kauempana loistaa punaisten varpujen meri aivan kuin olisi tuli irti. Hiihtoretkistä tuttu opastaulu seisoo vakaana paikallaan, kun kuljemme hiihtoladun pohjaa myötäilemää polkua.

Kellokkaan pihalla

Käymme Luontokeskus Kellokkaassa kyselemässä reiteistä – uusia reittejä ei ole saatavilla – vanhoissa riittää kulkemista. Istumme Kellokkaan pihalla ja syömme eväät. Patikoimme takaisin eri polkua kuin tulimme. Saamme mukavan alun tulevalle ruskamatkalle. Illalla seuraamme liittyy Leena sekä kaksi muuta Kirstin ystävää.

Sunnuntai 16.9. Ilma huokuu kosteutta ja usvaa. Heljän kyydissä menemme Ylläsjärven puolelle. Kolme meistä siirtyy maastoon ja kaksi jatkaa autolla Leville.  Gondolihissien luota lähtee maastoon punaisten ja keltaisten kasvien reunustama polku. On kuin kulkisi satumaassa. Kuukkeli istuu männyn oksalla ja odottelee makupaloja. Emme jää tällä kertaa lintua ruokkimaan. Opastaulut tietävät, että liikumme Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Kiirunan kiepillä on kivoja tauluja mm. lieron elämästä ja muista luonnon ihmeistä.

Kahvikeitaan laavulla on sopiva taukopaikka. Muita retkeilijöitä ei ole samalla reitillä kuin me. Tauon jälkeen on hienoa jatkaa pitkospuilla, mitkä halkaisevat kauniin suon. Usva peittää taakse jäävän Ylläksen huipun. Kostea maasto jatkuu vielä metsän puolelle. Pitkospuut ovat osittain vaarallisen liukkaat ja rikkinäiset. Selviämme kaatumatta. Pian tulee kyltti, jossa lukee Ojanlatva eli paikka, jonne olemme menossa.

 

Ojalatvan metsästysmajan luona

Ojanlatvan metsästysmajassa pidämme tauon. Sytytämme tulen ’takkaan’ ja nautimme majan antamasta suojasta. Ojanlatvasta palaamme samaa pitkospuiden sävyttämää polkua Ylläkselle. Tunturin rinteen valkorunkoiset koivut, pienet ja isommat kuuset, väkkäräiset männyt sekä kanervien ja kivien kuvioima maisema on hieno. Pieni mutkitteleva polku ohjaa kulkuamme. Kaukana maisemassa näkyy savua. Tummien pilvien lomaan on tullut vaaleampaa, odotettavissa kirkkaampaa keliä, ehkä?

Kello 14 maissa saavumme uutuutta hehkuvalle Tuomikurun kodalle. Istumme sisätiloissa ja katselemme tulen loimua samalla, kun evästämme. Puolisen tuntia vierähtää ja jatkamme matkaa. Aluksi mutkaista, uutta ja levää polkua kohti kurun pohjaa. Maisema on henkeäsalpaavan kaunis. Muutama koivu ja pienet katajapensaat antavat muutoin aavalle ja kiviselle kurulle säväyksen, kun kuljemme pitkospuita ja välillä nousemme portaita ylemmäs reunalle.

  

Kello 16 maissa edessämme on mainos Kellostapulin kurusta. Kivien määrä nousee kurun reunoilla. Opaslaatikoista löytyy tietoa otsikoilla ’ särkynyttä kvartsiittia’ sekä miten ’veden väkevä voima rikkoi kalliota ja kulutti siihen useita metrejä syvän kurun. Komeimmillaan satulakuru on jyrkästi laskevassa laakson itäosassa, missä veden virtaus oli aikoinaan voimakkainta’.

 

Tauonpaikka rakkamaisemassa

Kurun reunalla, jyrkässä paikassa on penkki, mikä kutsuu istumaan. Otamme vastaan penkin kutsun, istumme, annamme katseen levätä ja evästämme. Tämän jälkeen polku vie kauemmas kurun reunasta. Koivun paksu runko on kaartunut istuimeksi, emme istu siihen, ihailemme paikkaa. Kivikko elää – info kertoo: ’Kuolleen harmaalta näyttävässä rakkakivikossa pärjäävät vain äärimmäisen ankariin oloihin sopeutuneet sammaleet ja jäkälät, kuten torvi- ja karttajäkälä. Kiven kyljessä yön pakkanen voi vaihtua nopeasti päivän kuumuuteen. Lämpö merkitsee kivikossa myös kuivuutta.’

Harmaan rakkakivikon jälkeen punaiset riekonmarja ’mättäät’ ovat kuin mansikoita kermakakussa, mikä on kokonaan maistuvan hyvää syötävää. Varkaankurusta laskeudumme luontopolkua alas kohti Kesänkijärveä. Liukkailla ja mutkaisilla pitkospuilla kulkien ’sukellamme’ suurten mäntyjen ja kuusien sekä keltaisten ja vihreiden koivujen reunustamaan solaan. Siellä täällä on myös luonnosta kertovia tauluja mm. otsikoilla ’kaunis mustasilmä’, mikä kertoo ruohokanukasta ja ’kätketty hehku’, kertoo ruskasta.

 

Luontopolku tarjoaa monenlaista

Maastoon on tehty kivistä portaat. Alaspäin kulkeminen etenee hitaasti, sillä liukkaan polun lisäksi välillä pitää pysähtyä ja ihmetellä maastoa, kasveja ja kaatuneita puita. Puro solisee vieressä. Vesi purossa on vähissä, sillä vihreän ’sammaleen’ peittämät pohjan kivet ovat paikoitellen kokonaan näkyvissä.  Taulu ’Värikäs veijari’ kertoo metsäkurjenpolvesta. Kasvi voi esiintyä myös valkokukkaisena. Taulu ’Luppo vai naava’ on mielenkiintoinen. Naavaa on vähän pohjoisessa, mutta luppoa esiintyy paljon. Luppoa on käytetty mm. langan värjäykseen. Luppo kasvaa puhtaassa ilmassa.

Huomioni saa taulu, mikä kertoo ’Varkaankurun siniverisestä’ eli Pohjois-Suomessa harvinaisesta pohjansinivalvatista, mikä viihtyy Varkaankurussa. Vaivaiskoivu on koivuista kovin, lukee opastaulussa. Koivun eteeriset öljyt torjuvat myös koivua himoitsevia jäniksiä.

Päiväretkemme lopuksi oikaisemme suon yli pitkospuita pitkin kohti Nilivaaraa.  Hyvässä säässä saimme viettää ja kulkea koko päivän, vaikka ennuste kertoi sateesta.

Maanantaina 17.9. suuntaamme joukolla Aakenukselle. En ole aikaisemmin käynyt Aakenuksella, paikkaa olen katsellut Totovaaran Haavepalolta. Auton jätämme Totovaaran P-paikalle. Aluksi kuljemme pienen matkaa metsätietä, missä talvella on hiihtolatu. Poikkeamme oikealle lähtevälle polulle, sillä meille on kerrottu, että vastapäivään kannattaa kiertää.

 

Aakenuksen tunnus

Aurinko hellii. Päätämme patikoida Moloslaen kierroksen (11 km). Metsäisen, ylöspäin vievän polun jälkeen tulemme aavalle, kivikkoiselle (kivilaji on kvartsiittia) tunturin rinteelle. Vasemmalla puolella loistavat keltalehtinen koivu, punalehtinen pihlaja ja hopeanharmaiden kivien rakka. Oikealle katsoessa näkyy aavaa ja sen takana tunturien silhuetteja. Täällä silmä lepää ja sielu nauttii.

 

Taidetta Aakenuksen rinteellä

Merkitty polku nousee tunturin laelle. Opastaulu kertoo Vaulokurusta, mikä on ns. ylivirtauskuru eli satulakuru, joka on syntynyt ylitsevirtaavan sulamisveden kuluttamana. Annamme katseen kulkea kurun seinämillä ylhäältä alas, niin kauas kuin mahdollista. On luonto ihmeellistä!

Vaulokurun varjoja

Tunturin laella polku kiemurtelee kivien ja aluskasvillisuuden välissä. Ihana avaruuden tunne antaa hyvän olon ja aurinko armas tuo värityksen joka puolelle. Hiljaisuuden vallitessa etenemme alaspäin. Tulemme kosteampaan metsämaastoon ja pääsemme kopistelemaan pitkospuita. Pian olemme Moloslehdon autiotuvalla. Tulen ääressä on retkeilijöitä. Pidämme evästauon.

 

Moloslehdon autiotupa 

Tauon jälkeen palaamme samaa reittiä kohti tunturin rinnettä. Tämä rinne on loivempi ja näkymät eivät ole niin komeat kuin tulessa. Eteemme levittäytyy nyt laakea, vihreän, keltaisen, harmaan ja ruskean värittämä maisema.  Lopuksi metsämaastoa ja mutkaista polkua – niin olemme takaisin Totovaaran P-paikalla ja autokin on tallessa. Hieno retkipäivä, hyvä me!

Tiistai 18.9. Nyt on suuntana Iso-Ylläs. Retkeily alkaa patikoiden Luontokeskus Kellokkaan luokse. Jatkamme Varkaankurun suuntaan. Ensin alaspäin ja sitten kohti tunturia. Vauhti on leppoisaa, sillä edessä näkyy nousua nousun jälkeen. Sää on suotuisa. On mukava katsella ja pitää pieniä pausseja. Ylläksen rinteeltä aukenee hieno maisema.

 

Nousua Ylläksen rinteellä

Kiirunan kieppi luontopolku kiertää Ylläksen keskisellä laella. Me kuljemme osan polusta, jonka varrella on luonnosta kertovia opasteita. Esim. Tunturit – ikäloppua hiekkaa! kertoo: Ylläksen kvartsiittikalliot ovat iältään noin 2 miljardia vuotta. Varkaankurussa kalliosta on löydetty vanhoja aallon merkkejä, jotka kertovat ehkä vuorovesi toiminnasta.

Kaukana vastakkaisella rinteellä poro etsii kivien koloista syötävää. Laskeudumme kurua alas kohti Tuomikurun kotaa, mikä näkyy jo horisontissa. Kello lähentelee 16:sta, kun tulemme kodalle. Muita retkeilijöitä ei ole liikkeellä, vain valkoiset pilvet purjehtivat sinisellä taivaalla.

 

Horisontissa siintää  Tuomikurun kota

Tauon jälkeen kiiruhdamme kohti Gondolihissien asemaa Ylläsjärven puolelle. Nopeutamme menoamme, hypimme ruohikkoisessa maastossa aivan hissien läheisyydessä. Mutta – niin siinä kävi, että päivän viimeinen hissi nousi tunturiin ilman meitä.

Parkkeeramme itsemme läheisen Saga hotellin aulaan istumaan ja ihmettelemään. Nilivaaraan on pitkämatka, taksilla olisi käyttöä. Respan nainen soittaa taksia, mutta kaikki on varattuja. Viereisen pöydän mies kuulee pulmamme ja ehdottaa kyytiä, kunhan hänen naisensa tulee kaunistautumasta. He olivat olleet uimassa. Meitä onnistaa, saamme kyydin tunturin toiselle puolelle. Majapaikkaan jää vain lyhyt kävelymatka. Tällä kertaa tähdet ovat meidän suuntaan suosiollisia!

Keskiviikkona 19.9. on vuorossa Kukaksen valloitus. Pilvet peilaavat Lompolojärven pintaan, kun kuljemme rannan tuntumassa. Talvella latu kulkee samassa uomassa. Askeleemme etenevät hienoa suon reunustamaa polkua, mikä on melkein kuin tie. Maastopyöräilijät ovat saaneet tänne hienon reitin, jota voivat myös patikoijat käyttää.

Karilan navetan seutu on tuttua talven retkiltä. Jatkamme metsään ja loivaa nousua kohti Kukasta. Tunturi on 474 metriä korkea, joten lopussa korkeutta tulee myös polkuun. Muistelen, että joskus tätäkin mäkeä on laskettu alaspäin jopa jäisiä latuja.

 

Tuolta nousimme Kukakselle

Tunturin laella on ruskea nimikyltti. Katse näkee pieniä loistavia vaivaiskoivuja, muutamia mäntyjä ja tietysti kiviä ja kanervikkoa. Tuuli on yltymässä. Etsimme taukoa varten suojaisen ’kuopan’ männyn takaa. Olemme sisareni kanssa kahden tällä retkellä. Toiset lähtivät Pallakselle.

Laskeudumme jyrkempää reunaa, jota yleensä hiihdetään ylöspäin. Alempana koivut, kuuset ja männyt ovat kasvaneet pituutta. Koivut hohtavat keltaisina ja vihreinä. Pitkospuut vievät suon halki Kotamajalle. Majan läheisyydessä maistamme sinisiä mustikoita.

 

Valkorunkoiset koivut Kukaksen rinteellä

Pienen tauon jälkeen suunnistamme latupohjaa pitkin takaisin majapaikkaan. Suon hieno väritys syksyllä on tori hurmaava. Kävelyretkelle tuli kilometrejä 16, kun tutkimme tarkemmin mistä olimme kulkeneet. Ilmankos väsytti retken jälkeen!

Torstaina 20.9. sade kosteutti kulkijoita. Onneksi vain hetkittäin. Kuljemme taas Lompolo järven rantaan. Usva leijuu ilmassa, niin etteivät vastakkaisen rannan rakennukset erotu. Karilasta enne siltaa nousemme polkua ylös metsään. Kosteassa säässä on mukava kulkea hyvää polkua, ei tarvitse varoa liukkaita puiden juuria.

Metsän jälkeen tulee näkyviin iso, niittymäinen suo ja sen takana Hangaskurun kota. Tämä laaja niittyalue on komea myös talvella, kun hiihtolatu on vedetty Hangaskurulle. Pilvet leijuvat ja peittävät vastakkaisen tunturin laen. Astelemme varoen liukkaalla pitkoksella.

Hangaskurulle vie pitkospuut

Kodassa on tuli, joten saamme mukavasti eväsmakkarat lämpimiksi. Paikalla on myös muita kulkijoita. Lepäilemme hetken ja jatkamme latupohjaa pitkin kohti Nilivaaraa. Tummat pilvet uhkaavat metsän takaa ja ukkonen ilmoittaa itsestään. Vaaleat porot kulkevat puiden lomassa. Me kiihdytämme kulkuamme. Ehdimme ennen suurempaa sadetta mökille. Hieno retki sateesta huolimatta.

Perjantaina 21.9. sää on suosiollinen eli kuiva Pirunkurun nousemiselle. Aurinkoisena päivänä porukkaa on paljon ulkoilemassa. Kuljemme Käsänkijärven rannan tuntumassa Kesängin Keitaalle.  Hillapolun varrella on useita luonnosta kertovia tauluja. Hienoja otsikoita, kuten Tauoton yötyöläinen ja taulussa on tekstiä hillasta. Hilpeä hehkuttaja otsikon alla on tietoa riekonmarjasta. Lähteikön jättiläinen – taulussa kerrotaan väinönputkesta. Sitten on kiva otsikko Lihaa kiitos – taulussa kerrotaan lihansyöjäkasveista. Ylläksellä kasvaa pyöreälehtikihokki ja pitkälehtikihokki.

 

Pirunkurulta Kesänkijärvelle

Linja-auto toi ulkolaisia matkailijoita Kesängin läheisyyteen. Tauon jälkeen me suunnistamme Pirunkurulle. Nyt on hyvä katsoa mihin astuu, sillä kiviä on vierivieressä ja nousua tuntuu olevan joka askeleella. Pakko on välillä pysähtyä ja vilkaista taaksepäin. Maiseman jylhyys on vaikuttava.

Tähtihetkiä tunturissa julistaa sinipohjainen taulu. Niitä täällä olemme hakemassa ja niitä tuntuu löytyvän, ainakin tänään. Ylös pääsemme ja olemme tyytyväisiä. Valtava kivinen rakka jatkuu vielä ylhäällä. Laskeudumme kohti Tahkokurua. Paikalla on paljon kuukkeleita ja ihmisiä niitä ruokkimassa.

 

Tahkokurun kuukkelit

Tauon jälkeen jatkamme seikkailua. Tähtipolun kuvat reitinvarrella antavat tietoa otsikoilla mm. jylinää tunturissa ja seidan sininen hetki. Lomamme viimeinen retkipäivä kruunasi koko viikon. Turhaan ei hehkuteta tunturien taikaa ja Lapin luonnon monia kasvoja.

 

Ylläskuningas jää seuraaville, kun suljemme ulko-oven

Kiitos retkikaverit ja mukavan sopiva majapaikka.