8.10.2021

Päiväkotilasten (5v) kanssa Haunisten altaalla

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Tehtäväni oli kertoa lapsille luonnosta retkien aikana. Toimin tehtävässä Raision Rinkan edustajana. Lapset kulkivat kierroksella hoitajien vastuulla. Lapset hoitajineen tulivat eri päiväkodeista. Minulle tuli yhteensä yhdeksän (9) kierrosta. Oli mukava seurata lasten reagointia. Muutamat heistä olivat kulkeneet aikaisemmin polulla vanhempiensa kanssa. Kierroksella kuljimme rauhallisesti ja pysähdyimme useita kertoja tutkimaan ja tunnistamaan luontoa. Ensimmäisellä pysähdyspaikalla kasvoi koivuja ja haapoja. Katsoimme yhdessä puiden lehtiä. Samalla tutkimme, miten niiden muodot eroavat toisistaan. Koivun lehti muistuttaa sydänkuviota. Haavan lehti on melkein pyöreä. Olimme hetken aivan hiljaa ja kuuntelimme haapojen lehtien havinaa, se oli aivan kuin herkkää luonnon sinfoniaa.
Katajan luona tutkimme, löytyykö pieniä marjoa. Tällä kertaa ei marjoa näkynyt. Kerroin, että marjoa voi käyttää mausteena. Selvitin myös, että kataja on Raision nimikkokasvi ja mustarastas on Raision nimikkolintu. Polkujen risteyksessä kyselin, kumpaa polkua jatkamme. Oikeita vastauksia tuli ja niihin jatkoin kysymällä, miksi? Lapsilla oli silmät pyöreinä, taisivat ajatella enkö tiedä. Kerroin, että olemme kiertämässä allasta, joten valitsemme sitä lähempänä kulkevan polun. Valkoiset koivun rungot mahdollistivat pysähtymisen ja samalla laskutehtävän. Montako runkoa? Tämä on mukava kohta polulla, kun katsoo määrätystä kulmasta, näkyy neljä runkoa, mutta jos pikkuisen siirtyy, runkoja onkin viisi. Lapset saivat kiertää koivun ja katsoa runkoja. Kerroin myös, että koivua vai halata, sillä siitä ei lähde pihkaa vaatteisiin. Kuusipuuta ei kannata halata, se on pihkainen puu. Polun varrella on useita pitkospuita. Niiden nimi oli muutamien tiedossa. Kun pitkospuut oli kuljettu, pysähdyimme ja kyselin, miksi metsään on tuotu kyseiset puut. Vastausta ei kuulunut, joten kerroin puiden merkityksestä kostean sään aikana. Polun varrella näimme myös komeita kärpässieniä. Painotin lapsille, että sieniin ei saa koskea, ellei ole varma mikä sieni on kyseessä. Sanoin myös, että kärpässieni on kovin myrkyllinen. Pysähdyimme ison kiven luona. Kivi näyttää siltä kuin siitä olisi leikattu pala pois. Pienen matkan päässä on toinen kivi, jonka pinta on rapean rosoinen. Näin tuli esille, että luonnossa paljon erilaisia kivilajeja. Lapsille on mahdollista näyttää tuleva grillipaikka, kun menee varovasti aivan altaan reunaan, paikka on pieni ja sitä reunustaa iso kivi. Pienille ryhmille näytin paikan ja lapset tulivat kanssani yksitellen katsomaan. Huomasin, että väsyneemmät lapset saivat tästä uutta virtaa jatkaa kierrosta.
Muurahaisten kekoja löytyy useita, joten niiden luona on mukava pysähtyä ja tutkia näkyykö elämää. Näkyi siellä muutamia ahkeroimassa. Pientä jännitystä saimme, kun kallion reunasta laskeutuminen oli vaativaa. Menin itse edellä ja olin sivulla niin, että laskeutuessaan lapset saivat ottaa kädestäni tukea. Hyvin selvitimme jokaisen ryhmän kanssa tämän extreme – paikan. Ylitimme pienen sillan, kun kaikki olivat ylittäneet, kysyin mikä juoksee sillan alla. Muutamille sana puro oli vieras. Kerroin heille purosta ja sillasta. Seuraavaksi huomiomme sai suuri kaatunut puu, minkä juuret sojottivat pystyssä. Puun rungossa oli eka kerroilla kääpiä, mutta ne oli potkittu pois, kun tulimme puun luokse viimeisellä kerralla. Miksi isolle puulle oli näin huonosti käynyt, oli ihmetyksemme aiheena. Olikohan kaatunut vanhuuttaan vaiko myrskytuulen kaatamana. Puun jälkeen katsoimme opastaulua ja luimme taulun otsikon. Metsäpolun jälkeen tulimme leveämmälle kulkuväylälle melkein kuin tielle. Samalla tuli mukava näkymä altaalle. Siellä näkyi lintuja. Joutsen perhe oli kauempana ja pikkuiset uikut sukeltelivat lähempänä. Luontopainotteinen kierros päättyi grillipaikalle, jossa lapset asettuivat retkieväiden kanssa istumaan. Grillissä oli paistettu makkarat, joita hoitajat veivät lapsille. Lapsilla oli omat juomat mukana. Leipäpaketit he saivat grilliltä. Eväsreppuja ei kannettu kierroksella, Reput tulivat grillinhoitajan autossa. Päiväkotien 4-vuotiaat lapset kulkivat grillille, missä heillä oli omat leikit ja ruokailut. Ruokatauon jälkeen kuljimme kaikki yhdessä parkkipaikalle, josta lapset ja hoitajat vietiin linja-autolla takaisin päiväkoteihin.
Näin toimien sain useita kertoja alkuesittelyssä sanoa Raision Rinkan nimen omani lisäksi. Retken jälkeen oli aina kiitoksen paikka. Raisiossa on hyvä meininki usean tahon kanssa yhdessä toimien. KIITOS!

18.9.2021

Sieniretkellä Parmaharjulla Liedossa

Kuvat ja teksti Kaija Virtanen Sää suosii ja aurinko hellii, kun Rinkka järjestää sieniretken. Retken aikana on tarkoitus kerätä sieniä ja tunnistaa niitä. Oppaina kulkevat reippaat ja taitavat ’sienimartat’. He ovat ammattilaisia sienien tunnistamisessa sekä sienien hyötykäytössä mm. säilöntään, lankojen värjäämiseen sekä monipuolisiin sieniruokiin. Kimppakyydein kiiruhdamme autoillen Raisiosta Lietoon. Retkikohteessa Parmaharjun kupeessa kasvaa kaunis ja monipuolinen Ahteenmetsä. Metsään kuljemme sienien kuvat silmissä. Hetken kestää, että silmät löytävät sieniä maastosta.
Polulta poistumme metsän puolelle ja hajaannumme etsimään sieniä. Maasto on sienille sopivaa kasvu alustaa. Löytyy tuttuja keltavahveroita eli kanttarelleja sekä suppilovahveroita. Keräämme koreihin löytämämme sienet. Punaisia puolukoita pitää myös maistaa, sillä niin ovat herkullisen punaposkisia ja kypsiä.
Koreihin kerääntyy sieniä. Tauolla oppaat tunnistavat ne ja kertovat eri tunnistusmerkit. Sienten tunnistamisessa pitää olla tarkkana. Lajeja on paljon ja vain pienet tuntomerkit erottavat syötäväksi kelpaavan sienen myrkyllisestä pikaisesti katsottuna samanlaisesta sienestä. Paras tapa on, että opettele varmasti tunnistamaan sienen ennen kuin valmistaa siitä ruokaa.
Alussa kannatta keskittyä ja tutustua seikkaperäisesti muutamaan sieneen. Kun ne on oppinut, voi laajentaa sienivalikoimaa. Esimerkiksi oppaiden vetämät retket ja kurssit ovat hyvä tapa laajentaa omaa sienituntemustaan. Retkeläiset saivat oppailta vihkosen’ Koko Suomi sienestää; Suupaloja seitsemästä sienestä – Vinkkejä sieniruokiin ja säilöntään’. Innostus sienien maailmaan kasvaa, kun tutustuu oppaan vinkkeihin ja ohjeisiin. Kiitos! Pieni evästauko aurinkoisessa rinteessä kruunasi kivan sieniretkemme! Suuri kiitos asiantunteville oppaille ja retkeläisille!

13.9.2021

Iltaretki Huhkon koskelle ja lähialueelle

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Aamusumuinen sunnuntai 12.9. kirkastuu päivän aikana. Iltapäivällä on jo kirkas ja suotuisa sää, kun Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistyksen järjestämä retki veden äärelle alkaa. Hymyileviä ja reippaita osallistujia kokoontuu hyvissä ajoin Huhkon kartanon p-paikalle. Tapaamisessa kuuluu hyväntuulista keskustelua; täällä en ole aikoihin käynyt, mukava nähdä, miltä uusi koski kalaportaineen näyttää. Aluksi katsomme parkkipaikan infotaulut. Toisen taulun teksti kalastuksen sallimisesta herättää keskustelua. Teksti ei taida olla aivan ajan tasalla! Ihmettelyn jälkeen astelemme polkua alas kohti koskea. Moottoritien alikulkutunneli on tällä kertaa melkein puhdas ’maalauksista’. Tunnelin seinissä on ollut aikaisemmin sekä taidetta että törkyjä.
Kosken alapuolella puhuttaa pyöreiden kivien suurimäärä. Hyvä polku – melkein kuin tie – ohjaa kulkijan veden vierelle. Kun katsoo tulosuuntaan, näky on kaunis ja samalla luontoa kunnioittava. Jatkamme joen rantatietä kohti Mullin siltaa. Entinen sorapolku on nyt asfaltoitu mm. pyöräilijöiden iloksi. Meidän pitää olla tarkkoina, sillä kuuluu vain pieni ’hurahdus’, kun äänettömästi etenevä pyöräilijä ohittaa ryhmämme vauhdilla. Kasvit kiinnostavat. On mukava testata, toimiiko kasvien tunnistusohjelma kännykässä oikein. Ainakin pietaryrtin kohdalla tunnistus menee oikein, vaikka keltaiset kukat ovat jo tummuneet ruskeiksi. Useita mielenkiintoisia kasveja löytyy matkalta ennen Mullin siltaa. Raisionjoessa on tässä kohdassa hyvin vähän vettä, mutta rannoilla rehottaa niin heinäkasveja kuin puitakin.
Mullin sillalla ihmettelemme veden vähyyttä. Juuri ja juuri vesi välkkyy kasvuston välissä. Asiantuntijat kertovat sillan luona näkyvistä kasveista. Pienen ihmettelyn ja keskustelun jälkeen käännymme takaisin. Yleensä maisema on erilainen, kun kulkee samaa polkua toiseen suuntaan. Poikkeamme yläpolulle, mikä vie kartanon pihan kautta parkkipaikalle. Polun varrella kasvaa sieniä, joten niitä pitää myös tutkistella. Iloisen punaisen kärpässienen tuntee jokainen, mutta ruskehtava vaaleita pilkkuja kantava ’rusokas’ on vieraampi.
Kartanon läheisyydessä mahtavat, hyvin iäkkäät puut ja etenkin ihmeellisiä kuvioita muodosta rungot saavat meidät hämmästymään. Kartanon pihalla ruska on jo pukenut vaahteran latvan punaiseen syksyasuun. Voihan luonto ja sen monimuotoisuus!
Mukava iltaretki saa jokaisen hyvälle mielelle ja hymyn huulille, kun on kiitosten ja kotiin paluun aika. Syksyä enteilevä iltaretki tarjosi monipuolisen matkan joen rantamaisemassa ja metsänpolun reunassa, jossa kasvillisuuden lisäksi kauniit kallioiden kaaret täydensivät näkemäämme. KIITOS osallistujat sekä raisiolainen luonto!

6.9.2021

Kävelyllä Liedossa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Lieto kutsuu käymään, sillä siellä ovat juureni. Minulla on sisareni kanssa usein yhteinen kävelykierros Liedossa. Tapaamme Liedon Pyhän Pietarin kirkon luona. Käymme ensin hoitamassa hautausmaalla lepäävien lähiomaistemme kuten isän, äidin, veljen sekä isovanhempien hautojen kukat syyskuntoon. Hautausmaalla käynnin jälkeen päätämme kävellä Hämeen Härkätien suuntaan. Ylitämme Aurajoen kevyen liikenteen vaijerisiltaa pitkin. Muistelemme, näillä main oli joskus matonpesijöille tynnyripaikat Aurajoessa. Siitä on tosin jo melkein ’valovuosi’ aikaa. Moinen homma ei ole enää edes sallittua.
Silta tuntuu vakaalta ja vahvalta. Juuri ja juuri huomaa, että kävelee riippusillalla, kun oikein töppää tomerasti jalan sillan pintaan. Aurajoen vesi muistuttaa väriltään maitokahvia. Aurinko kimmeltää veden pintaan. Tuuli jaksaa puhaltaa. Pilvet purjehtivat vauhdilla. Kävelemme pienen matkaa polkua eteenpäin. Tuttuja rakennuksia näkyy joen toiselle puolella Hämeentien varrella. Kännykän kameraan tallentuu Reino Lehtisen isämme veljen perheen entinen kotitalo. Viereinen ’Sirotädin’ vaalea ja korkea talo erottuu paremmin. Monia muistoja tulee mieleen, kun katsoo nyt vaalean vihertävän talon suuntaan. Siellä on serkkujen kanssa leikitty ja vietetty moni mukavia hetkiä.
Tuuli käy tuimana. Käännymme takaisin ja jatkamme Hämeentien toiselle puolelle. Meitä kiinnostaa miltä vanha Maamiesseurantalo eli ’Manttaali’ näyttää nykyisin. Rakennus on nykyisin pitkä ja vaalea. Keskiosan ikkunat ovat vanhan rakennuksen ikkunoiden mukaiset.
Urheilukenttä hohtaa ehostettuna paikallaan. Siellä olen joskus kilpaillut Liedon Lujan urheilijana. Taatilan koulu on seuraava ihmettelymme kohde. Nykyisin koulu on nimeltään koulu eikä mikään ala- ja yläaste. Järki on palauttanut nimet oikeiksi. Koulun läheisyydessä huomamme hienon Amfiteatterin. Tulee mieleeni matka Roomaan. Siellä kävelin vastaavassa rakennelmassa. Amfiteatteri (lat. amphitheatrum < m.kreik. amfi + theatron, 'molemmin puolin' + 'teatteri') on rakennustyyppi, joka koostuu pyöreästä tai soikeasta näyttämöstä tai muusta esityspaikasta, jota ympäröi portaittain nouseva katsomo. Nykyään amfiteatterista puhutaan usein riippumatta siitä, onko katsomo puoliympyrän vai kokoympyrän muotoinen, Tietää Wikipedia.
Koulun ja teatterin lumoista selviydyttyämme käännymme takaisin. Matkalla ihailemme alkavaa ruskaa. Pihlajassa punertaa, kävelytien reunassa on voimakkaita vihreän, keltaisen ja punaisen sävyjä. Puiden juurien peitekasvit ovat piristävän punavihreitä. Kaunis kivien muodostama kaari suojaa rinnettä. Olipa mukava ja piristävä kävely entisen kotikunnan Liedon keskustan tuntumassa. Kiitos sisareni!

1.9.2021

Retki sammalten maailmaan Friisilässä

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Elokuinen sunnuntai tarjoaa hyvän sään ja Friisilän pihapiirin lähialueen maasto hienon ympäristön sammalten maailmaan tutustumiseen. Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistyksen järjestämällä retkellä oppaina toimivat biologit Tuija Häkkilä ja Kati Pihlaja. Tiedonhaluinen, sammaleista kiinnostunut joukko kokoontuu Friisilän verstaiden pihalle klo 16. Aluksi Tuija kertoo retken tarkoituksesta ja antaa muutamia tunnistusvinkkejä.
Luupit ja suurennuslasit mukana lähdemme yhdessä oppaiden mukaan. Tuulilankedon reunamilta löytyy ensimmäiset sammaleet. Keskustelun ja kysymysten jälkeen Tuija kerää pienet näytteet sammalista koriinsa. Tuulilankedon reunoilla punaiset pihlajanmarjat hehkuvat ja keto loistaa kauniina kunnostustalkoiden jälkeen. Kuljemme kedon poikki, kun retkemme etenee metsän puolelle. Suomessa elää useita satoja sammallajeja erilaisissa ympäristöissä aina vetisitä puroista ja soista kuiviin pintoihin asti. Näin ollen myös kivillä ja puiden rungoilla voi elää erilaisia sammaleita.
Syksy tuo luontoon monipuolisen värimaailman. Löytyy ruskean eri sävyjä, vihreän vivahteita sekä sienien ja marjojen kirkkaita värejä. Retkemme keskittyy sammaleihin, joten kannattaa olla kuulo tarkkana ja katse kohti sammaleita. Metsäkävelyn jälkeen oppaat panevat löydetyt sammalnäytteet esille Friisilän pihapöydälle. Ekolautasten reunaan Tuija kirjoittaa sammaleen nimen. Sillä aikaa retkeilijät tutustuvat Luontoretkinäyttely Pajupilliin ja nauttivat mehu, pipari sekä omena tarjoilusta.
Lautasille löytyy useita erilaisia sammaleita. Tarkemman tutkistelun jälkeen sammaleissa on selviä eroja, vaikka metsässä ne näyttäytyivät vihreänsävyisenä ’mattona’. Kiitos! Erinomainen retki ja hyvät oppaat. Suomen luonto tarjoaa paljon katsottavaa ja kuunneltavaa.
Retkemme lopuksi komea Suruvaippa perhonen tuli tervehtimään ja nauttimaan Kaukon asettamasta ruokailusta. Friisilässä luonto on lähellä!

30.8.2021

Raisio-päivät Friisilässä

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Raisio-päiviä vietetään perinteisesti elokuun viimeisenä viikon loppuna. Ohjelmaa riittää perjantaista sunnuntaihin. Lauantaina 28.8.2021 Friisilän pihapiirissä oli useita myyntikojuja sekä erilaisia tuote-esittelyjä.
Raision Rinkka sekä Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistys esittelivät toimintaansa pihapiirissä sijaitsevan Luontoretkinäyttely Pajupillin tiloissa. Pajupilli on syntynyt kyseisten yhdistysten ahkerien talkoolaisten yhteisvoimin sekä Raision kaupungin ansiokkaalla avustuksella. Talkoita tehtiin ajalla 13.2.1993 – 25.9.1994. Talkoista on julkaistu 30.8.2010 talkoopäiväkirja. Kirja perustuu Pekka Sundholmin tarkkoihin muistiinpanoihin tehdyistä töistä ja tunneista. Jyrki Aaltonen on koonnut asiat talkoopäiväkirjaksi. Kirjan alussa on teksti: Taustaa tapahtumille. Kyseisen kirjoituksen loppulause on seuraava: Nyt, kun aloitteesta on kulunut 20 vuotta, voimme vain nauttia talkootyön tuloksista ja toivoa, että luontoretkinäyttely Pajupilli säilyttää paikkansa kaikkien raisiolaisten merkittävänä ja hyödyllisenä tutustumiskohteena. Näin hyvän ja hyödyllisen aloitteen lopputuloksena raisiolaiset saivat oivan paikan tuoda tutuksi tuleville sukupolville raisiolaisia tapahtumia niin liikunnan kuin luonnonkin parissa.
Vuosien varrella näyttelytilaa ja esineitä sekä täytettyjä eläimiä on yhdistysten vapaaehtoisten voimin hoidettu parhaan taidon ja tietämyksen mukaisesti. Seiniä on ’tapetoitu’ ajankohtaisten tapahtumien mainoksilla ja muilla tiedotteilla. Kuvia linnuista on ripustettu näkyviin. Kuvat ovat laminoituja, joten saavat ilahduttaa kävijöitä myös kylmän ja kostean sään aikana. Lisäksi Pajupillin tiloihin tuodaan kesäksi esille kehystettyjä kuvia Mälikkälän luonnonsuojelualueelta. Kuvat olivat ensin esillä Tavaratalo Ikean eteistilan näyttelyssä. Ikea kehysti kuvat tauluiksi. Eteistiloista oli helppo näyttää, missä kyseinen alue sijaitsee. Luonnonsuojeluyhdistyksen aktiivit olivat vuorovahdissa muiden lähialueen luonnonsuojeluyhdistysten aktiivien kanssa. Samalla lähiluonto sai kuvien kertomaa mainosta.
Luontoretkinäyttely on avoinna tapahtumien aikana sekä erikseen pyydettäessä. Yhdistysten aktiivit tulevat esittelemän näyttelyä. Olen ollut paikalla, kun päiväkotilapset retkeilivät Friisilässä. Yläkerran tiloissa oleva täytetty liito-orava sekä alakerran vitriinien täytetyt eläimet olivat mielenkiintoisia. Etenkin punatulkun kaunis väri ja liito-oravan näkeminen viehättivät lapsia. Raisio-päivillä lauantaina ainakin osa talkoopäiväkirjan kokooja Jyrkin toiveesta toteutui. sillä noin 80 henkilöä tutustui Raisio-päivien aikana Pajupilliin.
Ilman historiaa ei ole nykypäivää! Kiitos ahkerille talkoolaisille ja suopeille kaupungin päättäjille!

29.7.2021

Satakunnan polkuja: Pinkjärven luonnonsuojelualueelle on helppo poiketa

Teksti ja kuvat: Tarja Aittala

Ajelen säännöllisesti Raisiosta Porin suuntaan ja olen monesti ohittanut Eurajoen ja Luvian välillä olevan Pinkjärven ulkoilualueen. Eräänä heinäkuun lopun aamuna päätin olla ajamatta ohi ja käydä kokemassa ulkoilualue omin jaloin.

Pinkjärven ulkoilualue on itse asiassa osa Pinkjärven luonnonsuojelualuetta.  Pinkjärven metsä suojeltiin vuonna 1997 ja se on osa Natura 2000 -verkostoa.  Ennallistamistoimia siellä on tehty jo 1990-luvulla ja lähteiden mukaan osa tehdyistä toimista on onnistunutkin. Alue on erämainen, sieltä löytyy vanhojen metsien lajistoa, joskin aiemmin tehdyt intensiiviset metsänhoitotoimet näkyvät edelleen. Pinkjärven on todettu olevan Satakunnan luontomatkailuohjelmassa tärkeä, luontomatkailupotentiaalia omaava kohde. Ja kyllähän alue näytti vetäneen luontomatkailijoita ainakin oman havaintoni perusteella. 

Pinkjärven luonnonsuojelualue (kuvaleike opastaulusta).

Näin saavut kohteeseen

Pinkjärven luonnonsuojelualue sijaitsee Eurajoen kunnassa, E8-tien varrella. Turun suunnasta tultaessa Eurajoen jälkeen on hyvä ottaa suuntima Eurajoen mastosta ja Irjanne-kyltin kohdalta käännytään oikealle. Heti käännöksen jälkeen tulee ulkoilureitin opaste, jolta käännytään vasemmalle vievälle soratielle. Sitten tarkkana: valtatie 8:lla on tehty tietöitä ja niiden seurauksena uusi soratie, joka kulkee valtatien vieressä. Pinkjärvelle kaartaa soratie tältä uudelta tieltä edelleen oikealle. Soratietä ajellaan 5-6 km, jonka jälkeen löytyy pysäköintialue reittiopasteineen. Google Mapsiin Pinkjärven pysäköintialueen osoitteeksi on merkitty Saukonniementie 390 376, 27110 Eurajoki.

Pysäköintipaikan opasteet reiteille.


Ensin Vuotavan tuplalaavuille

Pysäköintialueelta kävellään tovin verran soratietä, jolta haarautuu reitti Vuotavan suuntaan. Käveltävä polku on kulunut, juuria ja kiviäkin on paikoin näkyvissä, joten tarkkana astuessa kannattaa olla. Noin vartin kävelyn jälkeen alkaa järvi jo pilkottaa puiden takana.

Polku on paikoin erittäin kulunut.

Pinkjärvi hohtaa sinisenä.


Vuotavan laavulle tai oikeastaan laavuille saavuttaessa huomaan sinne majoittuneen retkeilyväen alkaneen heräämään uuteen aamuun. Kello on varttia vaille 10 aamupäivällä ja itse olen tarmoa täynnä: eikun reppueväät ja kahvit esille! Vuotavan laavut ovat sikäli erikoisia, että niitä on kaksi ja ne sijaitsevat toisiaan vastakkain. Räpsin puhelimella muutaman kuvan, enempiä en arvaa ottaa, koska laavussa nukkuu joku. Alueella näkyy olevan muutamia telttoja, fillareita, jokunen nauttii pöydän ääressä aamun apetta ja kaksi lasta kirmaa hiekkarannalla väsyneen näköisen isän tarkkaillessa tilannetta.

Vuotavan tuplalaavut ja tulipaikka.


Vuotavan alue näyttää olevan retkeilyyn ja yöpymiseen luotu: hiekkarantainen uimapaikka on vieressä, huussi, pöytäryhmä, tulipaikka ja klapejakin löytyy. Alueelle pääsee vaivatta myös pyörällä; senkun poikkeaa soratieltä sopivassa kohden, käännöspaikan havaitsee kyllä helposti. 

Vuotavan rannan hiekkabiitsi.

Tulipaikka jää tällä kertaa testaamatta. Maasto on rutikuiva, hellettä on piisannut ja metsäpalovaroitus vallitsee. Hörpin kahvini, jätän uinnin toiseen kertaan ja jatkan rannan tuntumassa kulkevaa, helppokulkuista polkua eteenpäin Mustalahden laavulle.  Maasto on todella kuiva, yksi sammakko on eksynyt polulle ja loikkaa pois, kun hätistelen sitä järven suuntaan.

Vuotavalta Mustalahden laavulle

Mustalahden laavu sijaitsee pienen törmän päällä ja myös täällä ollaan heräämässä uuteen päivään. Ajattelen ensin kulkea ohi, kunnes laavulta huudetaan, että kyllä sinne voi tulla. Päätän kuitenkin pitää juomatauon - päivästä on tulossa helteinen ja vettä pitää tankata vähän enemmän kuin yleensä. Laavulla on yöpynyt äiti teini-ikäiseltä näyttävän tyttärensä ja kolmen koiran kanssa. Rauhallista on kertoman mukaan ollut ja laavulla ollaan nukuttu hyvin, itikoitta. Myös Mustalahden laavulla löytyy kaikki retkeilijän tarvitsema, joskin hiekkarantaa ei tällä kohtaa ole. Teen tuttavuutta koirien kanssa, vaihdetaan retkeilykuulumiset ja jatkan matkaani eteenpäin. 

Mustalahden laavun jälkeen voipi sitten sanoa heipat järvinäkymille. Polku sukeltaa metsään ja oikeastaan nyt alkaa mielestäni mukava metsävaellusvaihe. Korkeana  hongat kurottavat taivaisiin ja kohta onkin sitten ympyrä sulkeutunut. Saavun samaan kohtaan soratielle, josta lähdin toiseen suuntaan Vuotavan laavua kohti. 

Näetkö metsän puilta?

Astelen jo tuttua soratietä pysäköintipaikalle ja onnittelen itseäni, että kannattipa poiketa täälläkin. Kun kaikki kiva ei näy ohikulkijoille. Omaan mittariini kierroksesta tuli vähän vajaa 5 km. Lupaan itselleni tulla uudelleen syksymmällä kokemaan, millaiset värit ja sävyt Pinkjärven erämainen alue tarjoaa tuolloin.

Pinkjärven reitti on merkitty punaisin vinoneliöin.




Lisätietoa:


Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisu: Pinkjärven ja Lastensuon hoito- ja käyttönottosuunnitelma 2016

Pinkjärvi, luontoon.fi -palvelussa