23.1.2022

Talvipyöräilyä

 Teksti ja kuva Armi Laamanen

Joko olet kokeillut talvipyöräilyä? Minä olen aloittanut talvipyöräilyn uudelleen tänä talvena. Kiitos sisareni, tyttäreni ja työkaverini Annen. Viimeksi olen pyöräillyt talvella joskus teininä - siitä on hetki aikaa. :D Kesäpyöräilyn aloitin pitkän tauon jälkeen kolme vuotta sitten ja nyt tulee kesän aikana noin 2000 kilometriä polkupyörän mittariin.

Pitkään haaveilin talvipyöräilystä, mutta rohkeus aloittaa puuttui. Sisareni pyöräili aikoinaan kesät talvet töihin ja sanoi pysyvänsä talvella paremmin pystyssä polkupyörällä kuin kävellen. Työkaverini Anne vakuutti, ettei se ole vaikeaa, pitää vaan oppia ajamaan eri tavalla kuin kesällä. En siis voi olla niin pelokas!

Myös isoäitini pyöräili koko ikänsä kesät talvet, eikä silloin ollut nastarenkaita ja kypärää. Tosin hänelle 84-vuotiaana kävi kevättalvella vahinko ja kaatui jäätiköllä - meni solisluu poikki. Mummo joutui ensimmäistä kertaa elämässään lääkäriin. (Oli hänellä kyllä yhdeksän lasta, mutta ei niitä lääkäristä oltu haettu.)

Keräsin syksyn rohkeutta ja lopulta sain vaihdatettua nastat toiseen polkupyörääni. Mielestäni on helpompaa, että on kaksi pyörää: toinen talvea varten ja toinen kesäpyöräilyyn. Ei tarvitse vaihdattaa renkaita, kun en osaa itse niitä vaihtaa. Eikä talvipyöräillessä tarvitse niin paljon vaihteita kuin kesällä.



Olen nyt siis harjoitellut vajaat sata kilometriä lumessa ja jäässä sekä hurahtanut täysillä talvipyöräilyyn. Ei se niin vaikeaa ole! Tärkeää on maltti ja kunnon polkupyörä, jossa on nastarenkaat. Sopivat lämpimät vaatteet ja pyöräilyrukkaset, jotka pitävät kädet lämpiminä. Kun on sopivat varusteet -10 astetta pakkasta ei haittaa mitään. Alussa pyöräillessäni puin liikaa päälleni ja olin aina hiestä märkä jo vähän matkan kuluttua, mutta nyt osaan pukeutua niin kuin kaverini Marja neuvoi: alkumatkasta pitää olla vähän viileä niin sitten kohta on jo sopivan lämmin.

Olen tällä lyhyellä talvipyöräilykokemuksellani huomannut, että meillä Raisiossa (ja Turussa) on oikein hyvät mahdollisuudet talvipyöräilyyn, pyörätiet ovat olleet hyvin auratut ja hiekoitetut. Nastat alla on pärjännyt hyvin, vaikka välillä olen ajellut jäätiköllä. Hankalimpia kohtia ovat oikeastaan olleet vain risteykset, joissa on paksulti sohjoa, mutta ne kohdat voi tarvittaessa taluttaa pyörää.

Talvipyöräilyssä on sekin ihanuus, että pitää keskittyä, katsoa tarkasti eteensä tien pintaa ja ajaa rauhallisesti. Voisin jopa sanoa sen olevan rauhallisen meditatiivista. - Hyvää harjoitusta nykyajan ihmiselle. Pyöräillessäni en ole uhkarohkea, olen varovainen ja pyöräilen osaamiseni rajoissa. Minulla on nastat, valot, huomioliivi ja kypärä. En ota riskejä ja kuvittele pärjääväni risteyksissä autoille vaan varmistan aina, että auto on varmasti pysähtymässä, jos aion ylittää tien.  Oppiminen oli lapsena hauskaa, miksei se olisi vanhanakin niin. Terveisin uusi innokas talvipyöräilijä 62 v.


30.12.2021

Lumen lumoa ja talven taikaa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Eletään vuoden 2021 viimeisiä päiviä. Luonto on saanut hohtavan valkoisen lumipeitteen. Pieni pakkanen antaa lumelle lisää valkoista hehkua. Metsän takaa loistaa auringon säteitä siniselle taivaalle. Marraskuinen pimeys on siirtynyt syrjään ja tilalle on tullut talvea ennustava luminen luonto – monine mahdollisuuksineen.
Kuljen kevyenliikenteen väylää Raision keskustaa kohti. Ylitän Raisionjoen. Katselen sillalta lumen ja jään peittämää jokea. Sillan kaiteeseen on tarrautunut useita erimuotoisia lumimuodostelmia. Ihailen luonnon luomaa talvista taidetta. Pakkanen on sopivan leutoa eikä tuuli tuiverra. Jatkan kulkua Raision Lukion mäelle ja poikkean Alppiruusupuiston poluille. Metsä suojaa liikenteen melulta. On rentouttavaa ja hiljaista. Muita ulkoilijoita ei ole näköpiirissä. Kuljen ’taikametsässä.’
Poistun metsästä ja poikkean Karmelinpuistoon. Puiston komea kivilabyrintti saa minut hyvälle tuulelle. On mukava kuvitella piiloleikkejä labyrintin kiemuroissa. Jätän leikit nuoremmille ja keskityn kuvaamaan lumista ´kraniittiluomusta’. Koskematon valkoinen lumi antaa mahdollisuuden nähdä erilaisia jälkiä niin eläinten jättämiä kuin ihmisen tekemiä. Pupujussi on hypähdellyt puiston reunassa. Sen jäljet havaitsen lumessa. Lapset ovat tehneet muutamia ’enkelinkuvioita’ lumeen. Mielen sopukoista putkahtaa esiin muistoja lapsuuden lumisista talvista. Enkelinkuvioita tein silloin itsekin ja välillä koulumatka kesti tavallista kauemmin, kun valkoinen lumi houkutteli alakoululaista kotimatkalla.
Puistosta jatkan kohti Raisionjokea ja Mullin siltaa. Sorsia ei tällä kertaa ole näkyvissä. Vesi on alhaalla. Kasvien vaalean ruskeat varret kiiltävät kirkkaina auringon säteiden voimasta. Lumista joen pintaa on jäljistä päätellen käytetty kulkureittinä. Jäljet ovat eläimen – onneksi ei ihmisen.
Raisionjoen rantaa myötäilevää polkua pitkin saa nyt kävellä, sillä reitille ei ole ajettu hiihtolatua. Muutamina talvina on reitillä ollut hiihtolatu ja luisteluhiihtäjille oma baana. Olen latua pitkin hiihtänyt perinteisellä tyylillä. Silloin oli luminen talvi vuonna 2013. Huhkon koski tulee vastaan, kun jatkan kävelyäni joenrannan läheisyydessä kulkevaa reittiä. Siirryn lähelle koskea ja kuvaan lumen peittämää alajuoksua sekä kalaportaiden muodostamia pieniä virtauksia. Tätä näkymää ei kyllästy katsomaan.
Lumen hohtoinen sekä talvista taikaa antava kierrokseni päättyy. Ihailen Huhkon komean kartanon profiilia, kun jatkan retkeäni kartanon ohi kohti kotia. Kiitos talvinen luonto!

8.10.2021

Päiväkotilasten (5v) kanssa Haunisten altaalla

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Tehtäväni oli kertoa lapsille luonnosta retkien aikana. Toimin tehtävässä Raision Rinkan edustajana. Lapset kulkivat kierroksella hoitajien vastuulla. Lapset hoitajineen tulivat eri päiväkodeista. Minulle tuli yhteensä yhdeksän (9) kierrosta. Oli mukava seurata lasten reagointia. Muutamat heistä olivat kulkeneet aikaisemmin polulla vanhempiensa kanssa. Kierroksella kuljimme rauhallisesti ja pysähdyimme useita kertoja tutkimaan ja tunnistamaan luontoa. Ensimmäisellä pysähdyspaikalla kasvoi koivuja ja haapoja. Katsoimme yhdessä puiden lehtiä. Samalla tutkimme, miten niiden muodot eroavat toisistaan. Koivun lehti muistuttaa sydänkuviota. Haavan lehti on melkein pyöreä. Olimme hetken aivan hiljaa ja kuuntelimme haapojen lehtien havinaa, se oli aivan kuin herkkää luonnon sinfoniaa.
Katajan luona tutkimme, löytyykö pieniä marjoa. Tällä kertaa ei marjoa näkynyt. Kerroin, että marjoa voi käyttää mausteena. Selvitin myös, että kataja on Raision nimikkokasvi ja mustarastas on Raision nimikkolintu. Polkujen risteyksessä kyselin, kumpaa polkua jatkamme. Oikeita vastauksia tuli ja niihin jatkoin kysymällä, miksi? Lapsilla oli silmät pyöreinä, taisivat ajatella enkö tiedä. Kerroin, että olemme kiertämässä allasta, joten valitsemme sitä lähempänä kulkevan polun. Valkoiset koivun rungot mahdollistivat pysähtymisen ja samalla laskutehtävän. Montako runkoa? Tämä on mukava kohta polulla, kun katsoo määrätystä kulmasta, näkyy neljä runkoa, mutta jos pikkuisen siirtyy, runkoja onkin viisi. Lapset saivat kiertää koivun ja katsoa runkoja. Kerroin myös, että koivua vai halata, sillä siitä ei lähde pihkaa vaatteisiin. Kuusipuuta ei kannata halata, se on pihkainen puu. Polun varrella on useita pitkospuita. Niiden nimi oli muutamien tiedossa. Kun pitkospuut oli kuljettu, pysähdyimme ja kyselin, miksi metsään on tuotu kyseiset puut. Vastausta ei kuulunut, joten kerroin puiden merkityksestä kostean sään aikana. Polun varrella näimme myös komeita kärpässieniä. Painotin lapsille, että sieniin ei saa koskea, ellei ole varma mikä sieni on kyseessä. Sanoin myös, että kärpässieni on kovin myrkyllinen. Pysähdyimme ison kiven luona. Kivi näyttää siltä kuin siitä olisi leikattu pala pois. Pienen matkan päässä on toinen kivi, jonka pinta on rapean rosoinen. Näin tuli esille, että luonnossa paljon erilaisia kivilajeja. Lapsille on mahdollista näyttää tuleva grillipaikka, kun menee varovasti aivan altaan reunaan, paikka on pieni ja sitä reunustaa iso kivi. Pienille ryhmille näytin paikan ja lapset tulivat kanssani yksitellen katsomaan. Huomasin, että väsyneemmät lapset saivat tästä uutta virtaa jatkaa kierrosta.
Muurahaisten kekoja löytyy useita, joten niiden luona on mukava pysähtyä ja tutkia näkyykö elämää. Näkyi siellä muutamia ahkeroimassa. Pientä jännitystä saimme, kun kallion reunasta laskeutuminen oli vaativaa. Menin itse edellä ja olin sivulla niin, että laskeutuessaan lapset saivat ottaa kädestäni tukea. Hyvin selvitimme jokaisen ryhmän kanssa tämän extreme – paikan. Ylitimme pienen sillan, kun kaikki olivat ylittäneet, kysyin mikä juoksee sillan alla. Muutamille sana puro oli vieras. Kerroin heille purosta ja sillasta. Seuraavaksi huomiomme sai suuri kaatunut puu, minkä juuret sojottivat pystyssä. Puun rungossa oli eka kerroilla kääpiä, mutta ne oli potkittu pois, kun tulimme puun luokse viimeisellä kerralla. Miksi isolle puulle oli näin huonosti käynyt, oli ihmetyksemme aiheena. Olikohan kaatunut vanhuuttaan vaiko myrskytuulen kaatamana. Puun jälkeen katsoimme opastaulua ja luimme taulun otsikon. Metsäpolun jälkeen tulimme leveämmälle kulkuväylälle melkein kuin tielle. Samalla tuli mukava näkymä altaalle. Siellä näkyi lintuja. Joutsen perhe oli kauempana ja pikkuiset uikut sukeltelivat lähempänä. Luontopainotteinen kierros päättyi grillipaikalle, jossa lapset asettuivat retkieväiden kanssa istumaan. Grillissä oli paistettu makkarat, joita hoitajat veivät lapsille. Lapsilla oli omat juomat mukana. Leipäpaketit he saivat grilliltä. Eväsreppuja ei kannettu kierroksella, Reput tulivat grillinhoitajan autossa. Päiväkotien 4-vuotiaat lapset kulkivat grillille, missä heillä oli omat leikit ja ruokailut. Ruokatauon jälkeen kuljimme kaikki yhdessä parkkipaikalle, josta lapset ja hoitajat vietiin linja-autolla takaisin päiväkoteihin.
Näin toimien sain useita kertoja alkuesittelyssä sanoa Raision Rinkan nimen omani lisäksi. Retken jälkeen oli aina kiitoksen paikka. Raisiossa on hyvä meininki usean tahon kanssa yhdessä toimien. KIITOS!

18.9.2021

Sieniretkellä Parmaharjulla Liedossa

Kuvat ja teksti Kaija Virtanen Sää suosii ja aurinko hellii, kun Rinkka järjestää sieniretken. Retken aikana on tarkoitus kerätä sieniä ja tunnistaa niitä. Oppaina kulkevat reippaat ja taitavat ’sienimartat’. He ovat ammattilaisia sienien tunnistamisessa sekä sienien hyötykäytössä mm. säilöntään, lankojen värjäämiseen sekä monipuolisiin sieniruokiin. Kimppakyydein kiiruhdamme autoillen Raisiosta Lietoon. Retkikohteessa Parmaharjun kupeessa kasvaa kaunis ja monipuolinen Ahteenmetsä. Metsään kuljemme sienien kuvat silmissä. Hetken kestää, että silmät löytävät sieniä maastosta.
Polulta poistumme metsän puolelle ja hajaannumme etsimään sieniä. Maasto on sienille sopivaa kasvu alustaa. Löytyy tuttuja keltavahveroita eli kanttarelleja sekä suppilovahveroita. Keräämme koreihin löytämämme sienet. Punaisia puolukoita pitää myös maistaa, sillä niin ovat herkullisen punaposkisia ja kypsiä.
Koreihin kerääntyy sieniä. Tauolla oppaat tunnistavat ne ja kertovat eri tunnistusmerkit. Sienten tunnistamisessa pitää olla tarkkana. Lajeja on paljon ja vain pienet tuntomerkit erottavat syötäväksi kelpaavan sienen myrkyllisestä pikaisesti katsottuna samanlaisesta sienestä. Paras tapa on, että opettele varmasti tunnistamaan sienen ennen kuin valmistaa siitä ruokaa.
Alussa kannatta keskittyä ja tutustua seikkaperäisesti muutamaan sieneen. Kun ne on oppinut, voi laajentaa sienivalikoimaa. Esimerkiksi oppaiden vetämät retket ja kurssit ovat hyvä tapa laajentaa omaa sienituntemustaan. Retkeläiset saivat oppailta vihkosen’ Koko Suomi sienestää; Suupaloja seitsemästä sienestä – Vinkkejä sieniruokiin ja säilöntään’. Innostus sienien maailmaan kasvaa, kun tutustuu oppaan vinkkeihin ja ohjeisiin. Kiitos! Pieni evästauko aurinkoisessa rinteessä kruunasi kivan sieniretkemme! Suuri kiitos asiantunteville oppaille ja retkeläisille!

13.9.2021

Iltaretki Huhkon koskelle ja lähialueelle

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Aamusumuinen sunnuntai 12.9. kirkastuu päivän aikana. Iltapäivällä on jo kirkas ja suotuisa sää, kun Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistyksen järjestämä retki veden äärelle alkaa. Hymyileviä ja reippaita osallistujia kokoontuu hyvissä ajoin Huhkon kartanon p-paikalle. Tapaamisessa kuuluu hyväntuulista keskustelua; täällä en ole aikoihin käynyt, mukava nähdä, miltä uusi koski kalaportaineen näyttää. Aluksi katsomme parkkipaikan infotaulut. Toisen taulun teksti kalastuksen sallimisesta herättää keskustelua. Teksti ei taida olla aivan ajan tasalla! Ihmettelyn jälkeen astelemme polkua alas kohti koskea. Moottoritien alikulkutunneli on tällä kertaa melkein puhdas ’maalauksista’. Tunnelin seinissä on ollut aikaisemmin sekä taidetta että törkyjä.
Kosken alapuolella puhuttaa pyöreiden kivien suurimäärä. Hyvä polku – melkein kuin tie – ohjaa kulkijan veden vierelle. Kun katsoo tulosuuntaan, näky on kaunis ja samalla luontoa kunnioittava. Jatkamme joen rantatietä kohti Mullin siltaa. Entinen sorapolku on nyt asfaltoitu mm. pyöräilijöiden iloksi. Meidän pitää olla tarkkoina, sillä kuuluu vain pieni ’hurahdus’, kun äänettömästi etenevä pyöräilijä ohittaa ryhmämme vauhdilla. Kasvit kiinnostavat. On mukava testata, toimiiko kasvien tunnistusohjelma kännykässä oikein. Ainakin pietaryrtin kohdalla tunnistus menee oikein, vaikka keltaiset kukat ovat jo tummuneet ruskeiksi. Useita mielenkiintoisia kasveja löytyy matkalta ennen Mullin siltaa. Raisionjoessa on tässä kohdassa hyvin vähän vettä, mutta rannoilla rehottaa niin heinäkasveja kuin puitakin.
Mullin sillalla ihmettelemme veden vähyyttä. Juuri ja juuri vesi välkkyy kasvuston välissä. Asiantuntijat kertovat sillan luona näkyvistä kasveista. Pienen ihmettelyn ja keskustelun jälkeen käännymme takaisin. Yleensä maisema on erilainen, kun kulkee samaa polkua toiseen suuntaan. Poikkeamme yläpolulle, mikä vie kartanon pihan kautta parkkipaikalle. Polun varrella kasvaa sieniä, joten niitä pitää myös tutkistella. Iloisen punaisen kärpässienen tuntee jokainen, mutta ruskehtava vaaleita pilkkuja kantava ’rusokas’ on vieraampi.
Kartanon läheisyydessä mahtavat, hyvin iäkkäät puut ja etenkin ihmeellisiä kuvioita muodosta rungot saavat meidät hämmästymään. Kartanon pihalla ruska on jo pukenut vaahteran latvan punaiseen syksyasuun. Voihan luonto ja sen monimuotoisuus!
Mukava iltaretki saa jokaisen hyvälle mielelle ja hymyn huulille, kun on kiitosten ja kotiin paluun aika. Syksyä enteilevä iltaretki tarjosi monipuolisen matkan joen rantamaisemassa ja metsänpolun reunassa, jossa kasvillisuuden lisäksi kauniit kallioiden kaaret täydensivät näkemäämme. KIITOS osallistujat sekä raisiolainen luonto!

6.9.2021

Kävelyllä Liedossa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Lieto kutsuu käymään, sillä siellä ovat juureni. Minulla on sisareni kanssa usein yhteinen kävelykierros Liedossa. Tapaamme Liedon Pyhän Pietarin kirkon luona. Käymme ensin hoitamassa hautausmaalla lepäävien lähiomaistemme kuten isän, äidin, veljen sekä isovanhempien hautojen kukat syyskuntoon. Hautausmaalla käynnin jälkeen päätämme kävellä Hämeen Härkätien suuntaan. Ylitämme Aurajoen kevyen liikenteen vaijerisiltaa pitkin. Muistelemme, näillä main oli joskus matonpesijöille tynnyripaikat Aurajoessa. Siitä on tosin jo melkein ’valovuosi’ aikaa. Moinen homma ei ole enää edes sallittua.
Silta tuntuu vakaalta ja vahvalta. Juuri ja juuri huomaa, että kävelee riippusillalla, kun oikein töppää tomerasti jalan sillan pintaan. Aurajoen vesi muistuttaa väriltään maitokahvia. Aurinko kimmeltää veden pintaan. Tuuli jaksaa puhaltaa. Pilvet purjehtivat vauhdilla. Kävelemme pienen matkaa polkua eteenpäin. Tuttuja rakennuksia näkyy joen toiselle puolella Hämeentien varrella. Kännykän kameraan tallentuu Reino Lehtisen isämme veljen perheen entinen kotitalo. Viereinen ’Sirotädin’ vaalea ja korkea talo erottuu paremmin. Monia muistoja tulee mieleen, kun katsoo nyt vaalean vihertävän talon suuntaan. Siellä on serkkujen kanssa leikitty ja vietetty moni mukavia hetkiä.
Tuuli käy tuimana. Käännymme takaisin ja jatkamme Hämeentien toiselle puolelle. Meitä kiinnostaa miltä vanha Maamiesseurantalo eli ’Manttaali’ näyttää nykyisin. Rakennus on nykyisin pitkä ja vaalea. Keskiosan ikkunat ovat vanhan rakennuksen ikkunoiden mukaiset.
Urheilukenttä hohtaa ehostettuna paikallaan. Siellä olen joskus kilpaillut Liedon Lujan urheilijana. Taatilan koulu on seuraava ihmettelymme kohde. Nykyisin koulu on nimeltään koulu eikä mikään ala- ja yläaste. Järki on palauttanut nimet oikeiksi. Koulun läheisyydessä huomamme hienon Amfiteatterin. Tulee mieleeni matka Roomaan. Siellä kävelin vastaavassa rakennelmassa. Amfiteatteri (lat. amphitheatrum < m.kreik. amfi + theatron, 'molemmin puolin' + 'teatteri') on rakennustyyppi, joka koostuu pyöreästä tai soikeasta näyttämöstä tai muusta esityspaikasta, jota ympäröi portaittain nouseva katsomo. Nykyään amfiteatterista puhutaan usein riippumatta siitä, onko katsomo puoliympyrän vai kokoympyrän muotoinen, Tietää Wikipedia.
Koulun ja teatterin lumoista selviydyttyämme käännymme takaisin. Matkalla ihailemme alkavaa ruskaa. Pihlajassa punertaa, kävelytien reunassa on voimakkaita vihreän, keltaisen ja punaisen sävyjä. Puiden juurien peitekasvit ovat piristävän punavihreitä. Kaunis kivien muodostama kaari suojaa rinnettä. Olipa mukava ja piristävä kävely entisen kotikunnan Liedon keskustan tuntumassa. Kiitos sisareni!

1.9.2021

Retki sammalten maailmaan Friisilässä

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Elokuinen sunnuntai tarjoaa hyvän sään ja Friisilän pihapiirin lähialueen maasto hienon ympäristön sammalten maailmaan tutustumiseen. Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistyksen järjestämällä retkellä oppaina toimivat biologit Tuija Häkkilä ja Kati Pihlaja. Tiedonhaluinen, sammaleista kiinnostunut joukko kokoontuu Friisilän verstaiden pihalle klo 16. Aluksi Tuija kertoo retken tarkoituksesta ja antaa muutamia tunnistusvinkkejä.
Luupit ja suurennuslasit mukana lähdemme yhdessä oppaiden mukaan. Tuulilankedon reunamilta löytyy ensimmäiset sammaleet. Keskustelun ja kysymysten jälkeen Tuija kerää pienet näytteet sammalista koriinsa. Tuulilankedon reunoilla punaiset pihlajanmarjat hehkuvat ja keto loistaa kauniina kunnostustalkoiden jälkeen. Kuljemme kedon poikki, kun retkemme etenee metsän puolelle. Suomessa elää useita satoja sammallajeja erilaisissa ympäristöissä aina vetisitä puroista ja soista kuiviin pintoihin asti. Näin ollen myös kivillä ja puiden rungoilla voi elää erilaisia sammaleita.
Syksy tuo luontoon monipuolisen värimaailman. Löytyy ruskean eri sävyjä, vihreän vivahteita sekä sienien ja marjojen kirkkaita värejä. Retkemme keskittyy sammaleihin, joten kannattaa olla kuulo tarkkana ja katse kohti sammaleita. Metsäkävelyn jälkeen oppaat panevat löydetyt sammalnäytteet esille Friisilän pihapöydälle. Ekolautasten reunaan Tuija kirjoittaa sammaleen nimen. Sillä aikaa retkeilijät tutustuvat Luontoretkinäyttely Pajupilliin ja nauttivat mehu, pipari sekä omena tarjoilusta.
Lautasille löytyy useita erilaisia sammaleita. Tarkemman tutkistelun jälkeen sammaleissa on selviä eroja, vaikka metsässä ne näyttäytyivät vihreänsävyisenä ’mattona’. Kiitos! Erinomainen retki ja hyvät oppaat. Suomen luonto tarjoaa paljon katsottavaa ja kuunneltavaa.
Retkemme lopuksi komea Suruvaippa perhonen tuli tervehtimään ja nauttimaan Kaukon asettamasta ruokailusta. Friisilässä luonto on lähellä!