Syysretkellä satoi ja paistoi - paistoi ja satoi

Teksti ja kuvat: Tarja Aittala 

Raision Rinkan syysretki tehtiin Teijon kansallispuistoon 22.9.2018. Teijon maisemissa patikoitiin 36 jalkaparin voimin Matildanjärven kierros ja kurkattiin Mathildedalin ruukkikylään. Mauri-myrsky soi retkelle omat lisämausteensa kovan tuulen ja kuurosateiden muodossa. Onneksi sade ei ollut yhtäjaksoista ja aurinkokin paistoi kohtuullisesti.

Järvikierroksen nuorta mäntymetsää, jota Mauri-myrsky huojutteli.

Mathildedalin kylään ajettiin Kirjakkalan ja Teijon ruukkikylien läpi. Kylien mielenkiintoisesta historiasta saatiin kuulla matkan aikana. Teollinen toiminta on alueilla alkanut jo 1600-luvulla, jatkuen edelleen Teijossa.

Matildanjärven kierrokselle astuttiin bussista Kariholman pysäköintipaikalla. Täältä lähdettiin reitille ja kulkemaan järveä vastapäivään. Opastuskeskus osui alkumatkalle ja siellä pidettiin pieni tauko. Järvellä näkyi olevan kovasti kalastajia ja opastuskeskuksellakin kalastusluvat näkyivät tekevän kauppansa.

Näkymä järvelle reitin eteläpuolelta.

Matildanjärven kierros todetaan reittikuvauksessa helpohkoksi, mutta omat haasteensa sille tuovat reitin kulumisen myötä esiin tulleet puiden juuret. Lisäksi sade oli kastellut pitkospuut, jotka tuntuivat melko liukkailta.  Pitkospuita ei reitillä kuitenkaan kovin paljoa ole.

Reitille osuu pitkospuita ja suomaisemiakin.

Järven kierros on mukavan vaihteleva. Kallioilta avautuu järvelle erilaisia näkymiä ja käytännössä reitillä kulkija nauttii järvimaisemista koko kierroksen ajan.

Järvinäkymiä ponttoonisillalta.

Järvikierrokselta kylille saavuttaessa jatkettiin Mathildedalin ruukkikylään. Ruukkikylään tutustuttiin omassa tahdissa ja oman maun mukaan. Kylässä on pieni museo, joka esittelee ruukin historiaa ja siellä valmistettuja tuotteita. Kylä itsessään on vireä ja elinvoimainen.  Mukava oli havaita, että retkeläisten lisäksi muutakin porukkaa oli liikkeellä. Kyläleipomon puodissakin käytiin ja kotiinviemisiksi sieltä saatiin tuoretta leipää ja paikallisen kyläpanimon olutta. Mathildedalin kyläalpakoita käytiin laitumella tervehtimässä ja joku uskaltautui uimaan mereenkin.

Teijon tehtaiden tuotantoa ruukkikylän museossa.

 
Raisioon ajeltiin takaisin eri reittiä Kemiön kautta. Paluumatkalla ylitettiin Strömman kanava, jonka rakentaminen liittyy ruukkien historiaan oleellisesti.

Teijon kansallispuisto on mainio päiväretkikohde, jonne ajelee Raisiosta reilussa tunnissa. Omatoiminen retkeilijä saa varmasti hyvin päivänsä kulumaan. Sopivia päiväreittejä alueella löytyy ja palveluitakin kiitettävästi. Jos mielii olla yön yli, niin majoituksessa vaihtoehtoja on tarjolla oman teltan lisäksi b&b- ja hotellitasoisesta mökkeihin. Ja onhan tuolla mahdollista nukkua yönsä teltassa puiden oksillakin.

Vähän erilaista telttamajoitusta.

Kiitos retkiläisille! Alla oleva piirros on erään retkeläisen kuvamuisto kierrokselta. Piirros on taltitoitu palautelomakkeesta, jossa piirtäjän nimeä ei ollut.

Retkeläisen kuvamuisto kierrokselta.

Lisätietoa:

Matildanjärven kierroksen reittikuvaus Luontoon.fi-verkkosivuilla

Ruukkikylien historiasta Luontoon.fi-verkkosivuilla

Hyvin rullaa... rullasuksi

Teksti: Tarja Aittala
Kuvat: Tarja Aittala ja Petri Eskola

Kokeilin rullasuksilla hiihtoa Suomen Ladun ja Huovinretki ry:n järjestämässä Rullahiihto tutuksi -tapahtumassa Säkylässä. Lajia tutuksi oli tuomassa asiansa osaava hiihto-opettaja Laura Liikanen. Puitteet olivat tilaisuuteen sopivat; harjoittelupaikkana toimi Säkylän ampumahiihtostadionin asfaltoitu rullahiihtorata. Sääolosuhteet olivat sen sijaan jokseenkin kosteat: ajatessani Säkylään tunnin verran kotoa taisi ukkoskuuroja kaatosateineen osua matkalle ainakin kolme. Sade vaikeni kuitenkin sopivasti harjoittelun ajaksi, alkaen sitten taas uudelleen kaatosateena tilaisuuden päättyessä. Todettakoon, että sade ei estä rullahiihtoa - sateettomuus on lähinnä mukavuustekijä.

Varusteita oli tuotu paikalle kiitettävästi: suksia perinteiseen ja luistelurullailuun, perinteiseen ja luisteluun tarkoitettuja monoja, eripituisia sauvoja, kypärät, kyynär- ja polvisuojat.

Rullasuksia perinteiseen hiihtoon (kuva T Aittala).

Eripituisia sauvoja metallipiikillä (kuva T Aittala).

Käytettävät sukset olivat Marwe-merkkiset ja monokiinnitys NNN. Periaatteessa oma mono käy, jos kiinnitys täsmää. Monon pitää kuitenkin istua jalkaan hyvin, ns. villasukkavaraa ei tarvita. Jos kenkä on vähän iso, niin jalka luisuu helposti suksen päältä sivulle. Mieluummin siis pienempi kuin isompi mono. Sauvan pituus on sopiva noin-suunnilleen kainaloon asti.

Rullahiihtokenkiä luisteluun ja perinteiseen menoon (kuva T Aittala).

Siteessä NNN-kiinnitys (kuva T Aittala).

Suojaimina lajissa käytetään kypärää, hiihtokäsineitä sekä polvi- ja kyynärpääsuojia. Iskeytyminen kovassa vauhdissa kovalle asfaltille saattaa jättää jälkensä, joten viisas turvaa vähintään sen arvokkaimpansa eli pään.

Varusteet päälle, sukset kiinni ja eikun liikkeelle! Noin ensialkuun menoni oli aika hapuilevaa ja rullilla olevat "tynkäsukset" tuntuivat aika huterilta. Rullasuksilla pito on yleensä etummaisissa rullissa. Perinteistä normisuksilla hiihtänyt oivaltaa aika pian miten pito toimii rullilla.

Riviin järjesty! Hiihdonopettaja Laura Liikanen oikealla (kuva P Eskola).

Tekniikkalaji tämäkin, ja kaikkihan lähtee oikeasta asennosta. Pehmeät polvet, lantio eteen ja peppu piukeaksi. Vartalo työntyy eteen - ei lantiosta - vaan siitä kylkiluiden alta. Tasatyönnössä voimaa siis antavat vatsalihakset.  Sauvoissa käden asennolla on merkitystä: käsien ollessa sauvassa kiinni, käännetään niitä hieman itseä päin. Ja sauvoja ei isketä eteen niin kauas kuin perinteisillä suksilla mentäessä. Sauvat iskeytyvät melko lähelle lyhyen suksen kärkeä ja vartaloa, työnnetään ja ohjaajan mukaan "roikutaan sauvoissa".

Vuorohiihdon opit alkoivat sillä, että suksilla ensin käveltiin, sitten vähän juostiin ja siitä sitten vuoropotkuin hiihtämään. Vuorohiihdossa rullillakin on ajatus saada pitoa toisesta suksesta, toisen potkaistessa vauhtia. Eli vähän kuten perinteisessä hiihdossakin.

Vuorohiihdon potkuharjoittelua (kuva P Eskola).

Rullasuksissa ei ole jarrua, kuten esim. rullaluistimissa.  Tärkein tekniikka taitaakin olla juuri jarrutuksessa: alamäessä jarruttaessa "aurataan" vähän kuin lumessa normisuksillakin. Sivuluisua ei kuitenkaan rullilla tapahdu, joten jalkojen aurausasentoa joutuu väkisin korjaamaan useita kertoja, riippuen alamäen pituudesta. Ja kyllä ne sukset lopulta pysähtyvät kun riittävästi korjailee ja pitää sukset aurauksessa. Jos ei pysähdy, tekee kuten minä: eikun takapuoli asfalttiin ja auts!

Luistelurullasukset jäivät tällä kertaa kokeilematta, kun muutoinkin luistelen talvisin mieluummin retkiluistimilla kuin suksilla. Sen verran tuli havaittua, että rataa ehtoolenkillään kiertävä vanhempi herrahenkilö kiisi vähintäänkin yhtä kovaa vauhtia rullaluistelusuksillaan kuin ne vanhemmat herrahenkilöt yleensäkin kiitävät sielläjossain talvisilla laduilla.

Mukava kokeilu ja kokemus. Voisin kuvitella itseni rullahiihtävän kotikonnuillakin, jahka löytyy sopivan rauhallinen, pitkä ja hyväkuntoinen pyörätienpätkä. Kun talvetkin alkavat olla ainakin täällä lounaisessa kolkassa sitä mitä ovat, taitaa rullahiihto olla varteenotettava vaihtoehto "oikealle" hiihdolle talvisilla urilla. Ja alun hapuilun jälkeen olihan hyvä hiihtäjän hiihdellä, rullasuksillakin.

Lisätietoa:

Marwe-rullasukset, Marwestore
Tekniikkavinkkejä aloittelijoile, Kestavuusurheilu.fi
Vinkkejä rullahiihtoon, Suomen Latu/Kaikki hiihdosta

Raision Rinkan Vaeltajat Pukkipalon reitillä

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Alkusyksyn suvinen sunnuntai - 9.9.2018 - kokoaa vaeltajat Savojärven rannalla sijaitsevalle Rantapihalle. Aurinko paistaa ja metsään tekevi vaeltajien mieli – hyvä niin – metsä parantaa!

Pukkipalon reitti kulkee pääosin Kurjenrahkan kansallispuistossa. Puisto on perustettu 1998 ja sen tunnuksessa lentää kurki.

Vaeltajat kulkevat metsän siimekseen - oranssimerkkejä seuraten.

Sovittuun lähtöaikaan paikalle saapuu 13 henkilöä, osa tuttuja toisilleen osa ei, kaikilla on yhteinen päämäärä – polulle ja jalkaa toisen eteen. On mitä mainioin ulkoilusää. Lähtöpaikalla opastaulut toivottavat tervetuloa ja kertovat ’totuuksia’ seudun kauneudesta.

Hymyilevä puupatsas.

Suunnistamme Pukkipalon reitille. Polku kulkee aluksi Luontopolun kanssa samaa matkaa. Aivan polun reunassa kameraani pääsee ’hymyilevä’ puupatsas.  Luonnon moni-ilmeisyyttä löytyy, kun vilkaisee sivuille. Jalkoihin kannattaa pääosin keskittyä, puiden juuret ja muutama kivi on syytä huomioida, jotta retki jatkuu onnellisesti.

Vaeltajat tauolla

Aurinko kultaa metsän, kun pysähdymme juomatauolle. Vaaleat jäkälämatot peittävät kallioita. Kivistä on ladottu kolmiomaisia torneja, pihlajan lehdet punastelevat, syksy on tuloillaan. Pitkospuita pitkin on mukava edetä ja niitä tälläkin reitillä löytyy. Toiset aika huonossa kunnossa, mutta onneksi kukaan ei ’langennut’.  Komea kyltti kertoo Korvenpojan sillasta vuodelta 1990.

Siirrymme kansallispuistoon, kun poikkeamme Lakjärven laavulle ja nuotiolla lämpiää retkeläisten makkaraeväät. Metsähallituksen virkailijanainen tuo kyselylomakkeen täytettäväksemme. Yhteistoimin kyselyyn löytyy sopivat vastaukset. Tulipaikalla aika kului kuin siivillä. Ympäröivä luonto ja sen tuoma hyvä mieli, antavat tilaisuuden rauhoittumiseen.

Siellä on 'koti'korkealla...

Puiden, pensaiden ja aluskasvillisuuden värien kirjo on vielä loistossa. Punaiset kärpässienet kääntävät katseet puoleensa. Korkealla männyssä on pöllölle viety koti. Yhden puun levyinen ’pitkos’ saa porukan kulkemaan jonossa. Polulla puiden juuret tuovat mieleen maahan upotetut tikapuut, sillä juuret ovat tasaisin välein koholla polun pinnalla.

Pukkipalon aarnimetsä on komea. Kuuset, joiden alimmat oksat ovat paljaita, kohoavat vierivieressä korkeuteen. Koivikon reunassa vihreälehtinen pirteä pihlaja ja pieni kuusi loistavat auringon paisteessa. Muutama askel eteenpäin ja metsä muuttuu. Kauempana seisoo vierivieressä suoria, kapeita ja harmaita runkoja ja aivan polun vieressä on vihreää ’ elämää’.

Suon yli pitkospuut 

Puolukat loistavat punaisina. Ylitämme pienen kallion ja sitten kauniin suon pitkosta pitkin. Voi, että olen ihastunut sekä soihin että pitkospuihin. Tulemme Pukkipalon aarnialueen sydämeen. Kivasti kihartuva, kapea mänty saa huomiomme. Opastaulussa on kuva Varpuspöllön pesästä otsikolla ’Kololinnun koti’. Toinen taulu kertoo, metsäpalo on uuden elämän alku – metsän kehitys alkaa uudelleen. Lahottajasienistä kertovassa taulussa selvitetään vanhojen puiden kätkemiä salaisuuksia. Metsän sisällä puut kilpailevat valosta ja tilasta.

Naurava naama

Liito-oravasta on kuva taulussa, jonka otsikko on Haapa – elämän puu. Haapa on synkkien metsien jalopuu. Huomioni saa koivussa oleva ’naurava naama’ – aivan kuin lehmän pää siinä naureskelee ohikulkijoille. Ohitamme suuren tasaisen kiven, minkä päällä hyvinvoivat kallioimarteet vilkuttavat.  Olemme Pukkipalon ytimessä. Kiipeämme Takaniitunvuorelle, istahdamme kuvioidulle penkille. Hienoa!

Vaeltajat Takaniitunvuorelle

Retkemme jatkuu. Opastaulussa näemme punalakkisen palokärjen ja tekstin Mihin kelot ovat kadonneet? Polku on mielenkiintoinen. Se johdattaa välillä kalliolle. Viittoja ja reittimerkintöjä on tiheään. Maasto on vaihtelevaa. Mutkien kautta saavumme onnellisesti lähtöpaikkaan. Osa porukasta on menossa saunaan. 

Punaisella Pukkipalon reitti

Sunnuntainen iltapäivä on jo pitkällä, kun retkeilijät jättävät Pukkipalon maaston ja palaavat koteihinsa. Hieno reissu - totta vie! Kiitos Pirjo matkaseurasta ja kyydistä!

Vaeltajat lähipoluilla: Piikkiön Linnavuoren reitistö

Teksti ja kuvat: Tarja Aittala

Elokuun lopulla toimintansa aloittanut Raision Rinkan Vaeltajat-ryhmä päätyi toisella iltavaelluksellaan 3.9.2018 Piikkiön Linnavuoren reiteille. Kesäiset lämpötilat tuntuvat edelleen jatkuvan ja olikin mukava nauttia illan tullen metsän kosteasta viileydestä.

Raisiossa kokoontumisen ja autoihin ahtautumisen jälkeen ajelimme kohti reitin lähtöpaikkaa Kehityksen kerhotalon kupeessa. Lähtöpaikka löytyy osoitteesta Lystiläntie 21, Piikkiö ja parkkipaikan infotaululta kannattaa napsaista mukaan kuva alueen kartasta.

Parkkipaikalta lähdettiin reitille ensin hiekkatietä taivaltaen ja opasteiden kohdalta pujahdettiin metsän poluille. Reitti on merkitty puihin maalatuilla valkoisilla poikkiviivoilla. Polku haarautuu alkumatkasta kahteen suuntaan ja lähdimme merkityn kulkusuunnan mukaan kiertämään reittiä vastapäivään.

Opasviitat reitin alussa.

Linnavuoren reitin korkein kohta Pohtiovuori (79 mpy) huiputetaan poikkeamalla reitiltä vasemmalle. Tiukan kiipeämisen jälkeen vastassa on huimat näkymät.

Pohtiovuoren huippua kohti.

Ja olihan niitä näkymiä mukava katsella ilta-auringon hivellessä hipiää - Piikkiönlahti, Paraisten kalkki ja Meyerin telakan nosturit muiden muassa piirtyivät taivaanrantaa vasten. Linnavuoren laella kukkivat mm. keto-orvokit ja kanerva. Aikamme näkymiä ihmeteltyämme laskeuduimme samaa reittiä takaisin ja jatkoimme reitillä eteenpäin.

Pohtiovuoren huipulla kukki.

Linnavuoren reitistö on mukavan vaihtelevaa, metsäpolkua ja -tietä, ruohoista polkua ja vähän pitkospuita. Vaihtelevuudessa löytyy ja reitin alkupuolisko laavulle saakka on jokseenkin mäkistä.

Reitillä kuljetaan myös metsätietä.

Polku on paikoin aika kulunut, juuria tunkee maasta ja paikka paikoin reittiä on soratettu. Kelpuuttaisin reitin myös maastopyörällä fiilistelyyn ja aloittelevalle maastopyöräilijälle reitti sopisi mielestäni aika hyvin. Lyhyen pitkospuuosuudenkin voi vallan mainiosti ajella niiden vierestä.

Pitkospuut - ne ainoat.

Reitin varrella on opastauluja, joka näyttävät melko tuoreilta. Opastauluissa on kerrottu mm. alueen kasveista ja historiasta. Linnavuoren alue on historiallisesti merkittävä ja sieltä löytyy mm. pronssikautisia muinaishautoja.

Laavu sijoittuu reitillä noin puolivälille ja jos haluaa fuskata, voi reittiä lyhentää loikkaamalla laavun sivusta alaspäin vasemmalle kurvaavalle polulle. Tosi Vaeltajathan eivät tietenkään oikoteitä valitse ja etenimme laavulta eteenpäin siitä mistä pitikin. Makkarat jäivät tällä kertaa jääkaappiin.

Laavun jälkeisellä osuudella jossain vaiheessa havaitsee lähistöllä sijaitsevan ampumaradan. Pauketta kuuluikin kiitettävästi. Tatteja näkyi polun varrella ja parhaimmat niistä taitavat päätyä erään Vaeltajan tattirisottoon.

Vikkelästi putsaantui tatti kotiin viemisiksi. 

Iltataipaleeksi tämä lähireitti oli sopiva: omaan Sports Trackeriin matkaa kertyi 4,91 km. Tämä lähipolku kannatti Vaeltajien matkassa kokea. Mitä jos lähtisit ensi kerralla mukaan?

Pysy polulla - Vaeltajien matkassa!

Lisätietoja:

Retkipaikka, Linnavuoren ulkoilualue Piikkiössä