Rinkan kantoa - Suomen sydän reitillä

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Suomen sydän kulttuurireitti kulkee Turun Tuomiokirkolta Liedon Vanhalinnan linnavuorelle. Reitti polveilee Aurajoen tuntumassa historian ja Saviseudun luonnon kanssa rinnakkain. Linja-autot eivät enää kulje Vanhaa Hämeentietä, joten paluumatkan pysäkille on riennettävä vanhan ja uuden Hämeentien risteykseen Liedon ja Kaarinan kuntien rajalle.

Aloitamme Tuomiokirkolta. Poikkeamme heti viralliselta reitiltä. Ylitämme joen Tuomiokirkkosillalta ja siirrymme Aurajoen toiselle puolelle. Kuljemme joen vasemmalla puolella olevaa polkua.

Maisemaa Virnamäen Muinaisjäännösalueella

Retken vetäjän mielestä maisemaan saa täältä paremman otteen. Olen samaa mieltä. Joki välkkyy illan auringossa, vaikka sen vesi voisi olla kirkkaampaa. 

Sorsia uiskentelee ja kasvillisuus on vehreää. Alitamme Helsingin tien ja rautatien. Kapealla polulla tulee vastaan urheiluasuisia ulkoilijoita ja muutama juoksija ohittaa meidät.

Raunistulan teollisuusalueella tulemme viralliselle Suomen sydän reitille. 

Opastaulu 4 - Kohti Koroista – kertoo Barkkerin tehtaasta ja lähialueen luonnosta. 

Leuto takatuuli ja aurinko läntisellä taivaalla jouduttavat matkaamme. On lämmin, takki pitää riisua. 

Aurajoki Haagan riippusillalta Lietoon päin

Taulusta 5 – Piispanistuin Koroinen – voi lukea tietoja historiasta. Valkoinen, korkea risti on pystytetty muistoksi Koroistenniemellä sijainneesta Suomen ensimmäisestä

hiippakunta keskuksesta ja kirkosta. 

Silloin on eletty 1200 lukua.

Halisten kosken luona on paljon hyörinää. Pienen vessatauon jälkeen jatkamme Aurajoen juoksua seuraten kohti Vanhaa Ravattulan tietä. 

Savenjoki on taulun 6 nimi. Siinä on tarinaa Kupittaan savesta ja Turun seudun savisuudesta. Tässä tuli mieleeni muisto lapsuuden uintipaikasta Liedon Savijoessa lähellä nykyistä Parmaharjun hyppyrimäkeä.

Liedon Vanhalinnan linnavuori

Siirrymme joen rannasta ylös metsän reunaan. Tulemme Virnamäen Muinaisjäännösalueelle, josta on 1976 -77 vuosina löydetty rautakautisen ( 500 eKr – 1150 jKr) ajan kalmiston ja asuinpaikan jäänteitä. 

Taulussa 8 on valistusta joen vastakkaisella olevasta Kuralan kylämäestä. 

Seuraavassa taulussa informoidaan perinnemaiseman kuihtumisesta nykyajan koneiden tullessa helpottamaan maanviljelijän arkea. 

Komea, punamarjainen pihlaja kaunistaa vanhan ladon pihapiiriä. Kevyen liikenteen siltaa pitkin ylitämme tien 40. Sitten pujahdamme metsän suojaan. Valkearunkoiset, korkeat koivut reunustavat polkua, mikä vie meidät pellon reunaan.

Linnan pihalla odottaa väkeä vuorelle nousua

Vasemmalla näkyy jo Linnavuori, punainen lato sekä kullankeltainen viljapelto. Haagan tie ja riippusilta yli Aurajoen hetkessä olemme Vanhan Hämeen Härkätien risteyksessä. Tämä seutu on minulle tuttua kummitätini Helgan entinen koti jää vasemmalle, kun astelemme tien reunassa.

 Opastaulun 11 – Härkätie Ystävänpolun portaat - luota siirrymme joenrantaan vievälle polulle. 

Lähestymme komeaa Linnavuorta. 

Vuorella näkyy liikettä. Muinaistulien yö on saanut porukat liikkeelle. 

Vuoren juurella oleva taulu kertoo, että alueelta on luetteloitu lähes 300 kasvilajia, suurinosa on tyypillisiä eteläisen tammivyöhykkeen lehtokasveja.

Aurinko laskee läntiselle taivaanrannalle

Linnan pihalla on paljon väkeä. Suuntaamme portille, ostamme liput ja kävelemme rappuset ylös vuorelle. Tuuli käy Turun suunnasta. Takki tiukalle, käsineet käsiin ja pipo päähän. 

Pelastuslaitos valvoo vuorelle korkeihin tynnyreihin sytytettyjä tulia. Vuorelta näkee, kun Aurajokea pitkin tulee ensin kirkkovene ja perässä kanootteja. Kaikissa on illan kunniaksi valoja. Katsomme hetken Tulitaideryhmä Kuumotuksen esitystä. 

Pimeys tulee ja meidän on aika palata vanhan ja uuden Hämeen Härkätien risteykseen, josta Fölin keltainen linja-auto kuljettaa meidät kaupunkiin ja edelleen koteihimme Raisioon sekä Naantaliin.

Kyllä kannatti kulkea Suomen sydän reitti ja kiivetä Liedon Vanhalinnan linnavuorelle. 

Tälle iltaiselle reippailulle tuli matkaa noin 11 kilometriä. 

Hieno kokemus oli myös Muinaistulien yö Linnavuoren laella Liedossa Armonlaakson Vaeltajien järjestämällä retkellä.

Kierros Säkylän Pyhäjärven ympäri polkupyörällä polkien

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Lähtö Liedosta Vilkkimäen meijeriltä

On heinäkuinen maanantai, kun kolme naista, Kirsti, Sirkka ja Kaija, treffaavat Liedossa Vilkkimäen vanhan meijerin pihapiirissä. 

Vilkkimäen meijeri on saanut uuden ilmeen vuosien hiljaiselon jälkeen. Siinä toimii nyt kahvila Vilkkimäen Kakku ja Kahvi sekä Kahvimuseo ja muita pienyrittäjiä.

Aamu on varhainen ja kaikilla on jo tuoreita kilometrejä takana. Edessä odottaa kierros Säkylän Pyhäjärven ympäri polkupyörällä polkien.

Suunnistamme Liedon aseman suuntaan, sieltä edelleen Paattisille, Tortinmäkeen ja Yläneelle. Kirsti on varannut meille majapaikan Yläneen Kristallirannasta.

Matkan varrella pistää silmään hauskan kuuloinen kyltti - Pimee Vintti. Mainos kyltti lupaa tavaraa menneeltä ajalta – sisustajan unelmaksi. Kylttiä piristää tumma avaimen reikä. Kauppa ei ole auki. Ohitamme sen vauhdilla, kun polkimet kuljettavat pyöriämme eteenpäin.

Tien reuna on kapea. Isot ja pienet autot ohittavat meidät, toiset väistävät hienosti, jos ei ole vastaantulijoita. Autojen synnyttämä ilmavirta pikkuisen heilauttaa, mutta ei kaada. Tien reunassa korkea asfaltin reuna näyttää vaaralliselta. Taitavina naisina pysymme tiellä. Tuuli on vastainen, mutta onneksemme melko siedettävä.

Tortinmäen lavan luona evästauko

Tortinmäen lavan luona pidämme evästauon. Tortinmäessä on ollut lavatansseja jo vuodesta 1955. Alue on aidattu, joten me tyydymme katselemaan aidan takaa. 

Paikka näyttää siistiltä ja rakennukset hoidetuilta. Kurjenrahkan kansallispuiston kasvillisuus hohtaa vehreänä tien 204 vasemmalla puolella. 

Aurinko paistaa. Tien oikeanpuolen reunassa kasvaa punakukkaista apilaa, pitkiä ohdakkeita ja jaloja, lilahtavia maariankämmeköitä. Kesäisen kauniissa maisemassa pyöräilymme etenee. 

Himolan kesäteatterilla on kiva nimi Lystmettä. Mukavasti matkamme jatkuu.

Yläneellä pysähdymme ruokailemaan, sillä päivä on jo ehtinyt yli puolenvälin ja vatsalla on tyhjä olo. Tyhjyys täyttyy edullisella, maukkaalla lounaalla ja jälkiruuaksi eurolla eilinen munkki kahvin kanssa. 

Tyytyväisin mielin jatkamme retkeämme. 

Yläneen Pyhän Olavin  kirkko

Päätämme poiketa Yläneen punaista, puukirkkoa katsomassa. 

Kirkon mustan katon kulmissa on nimiä. Yhdessä: Anders Lukkala, kirkovärti, Samuel Mäenpä, toisessa kulmassa: Michael Tapala kirkomies 1782, 

Yhdessä kulmassa on vain vuosiluku 1663. Harvoin kirkon katon kulmissa näkee nimiä.

Kävelemme hautausmaalla ja löydämme Osmo enon vuonna 1975 kuolleen vaimon Eevan hautakiven.

Hetkessä olemme Pyhäjärven kohdalla. Järveä ei juurikaan näy kasvillisuus ja metsä ovat edessä.

Ohitamme Valasrantaan sekä Kalikkaan vievät tienhaarat. Metsä on kaunista hiekkaisella maalla kasvavaa mäntymetsää.

Kristalliranta - päärakennus 

Kristalliranta, majapaikkamme, on hiljainen. Meille tulee mökki no 41. Pientä mökkiä sisustavat kahdet kerrossängyt, pöytä ja penkit sekä keittiönurkkaus. 

Onneksi on myös vessa. Mökin terassille paistaa aurinko ja itselaukaisu kamerassa on pop!

Pienen hengenvedon jälkeen lähdemme tutustumaan lähiseutuun. 

Aloitamme ravintolasta, sillä se sulkeutuu pian. Pyhäjärvi kimaltelee auringossa, poutapilvet muodostavat taivaalle hienoja kuvioita. 

Tuuli saa aikaan kuohuvia aaltoja järvelle. On kesä ja meille maistuu ohrajuoma Pyhäjärven rantamaisemassa.

Etsimme polkua, mutta se päättyy lyhyeen. Täällä ei taida olla kulkijoita.

Varpaat Pyhäjärvessä

Illan tullen vesi järvessä kutsuu kastamaan. 
Ranta on kovin matala ja kivinen. Kastaminen onnistui jotenkuten, mutta varpaat saivat nauttia järvestä pidemmän aikaa. 

Suihkutila on erillisessä rakennuksessa piha-alueella.

Olemme tilanneet aamupalan. Se tuodaan mökin jääkaappiin jo illalla.

Retki jatkuu

Heräämme uuteen aamuun, syömme vaatimattoman aamupalan kahvin kanssa. Siivoamme jälkemme mökissä ja kello 9.30 olemme valmiit jatkamaan matkaa järven pohjoispäätä kohti.

Eräs mies lähtee samaan aikaan pyörällä. Hän, nuori mies ainakin meitä nuorempi, on nukkunut yön teltassa. Hyvän matkan toivotukset ja pyöräilijää ei enää näy.

Jatkamme suoraa, 204 tietä kohti Säkylää. Tuuli on vastainen. Säkylässä ajelemme Katismaan saarelle, ihailemme aaltoilevaa järveä. Hiljaista on ja ulkoilma ravintolan terassia koristavat punaiset pelargoniat, mutta ovi on kiinni. 

Palaamme takaisin ja menemme Kalanuotta, Säkylän kalasataman myymälään. Herkulliset kampelat maistuvat välipalana myymälän ulkopöydän ääressä. Kalakauppa on suosittu, sillä kokoajan autoja ajaa pihaan ja väkeä menee ostoksille.

Pyöräilemme eteenpäin. Jäätelö ja juoma olisivat nyt paikallaan. Pian löytyykin kioski, josta saamme tyydytettyä janomme. Ostamme edulliset (1,90 euroa) A Le Cog tölkit, joissa lukee myös London – Tallinn – Tartu.

Auringossa istuen juoma maistui ja vatsassa odottavat kampelat saivat voitelun. Ajelemme vanhaa tietä, se kulkee lähempänä järveä. Välillä järvi näkyy ja hiekkainen uimaranta, mutta emme tohdi pysähtyä. Iso-Vimma niminen kylä jää taakse, kun etenemme kohti Euran Kauttuan ruukkia.

Kauttuan Ruukin kylän raitilla Nissan PAQ

Kahvila Kyöpelistä saamme opastuskarttoja. 

Lähdemme kierrokselle kävellen. Suuri vaalea rakennus on Kartano ravintoa Kauttuan Klubi. Pihapiirissä on muitakin matkailijoita, aikuisen ikäisiä naisia.

Ruukinpuiston kellotapulissa on Reetta Partasen näyttely nimeltään Aika jätti.

Pienen matkan päässä kohisee koski ja joki on Eurajoki.

Tien reunaan on parkkeerattu pieni vihreän harmaa auto.Sen nokassa on merkki Nissan PAO produced by Pike Factory. Ohjauspyörä on oikealla. 

Kun palaamme kävelyltä, näemme aikuisen ja lapsen lähtevän Nissanilla. Kaunis, pientä mökkiä muistuttava postilaatikko seisoo puna-mustana tienvieressä.

Alueella on myös asuntoja. Kuljemme eteenpäin, löydämme kosken, jota kahvilanemäntä mainosti. Paikka on Alinen koski. Siellä vanhan kivisen Myllysillan vierellä näkyy vanhoja myllyn raunioita.

Tämän kosken luona oli tarina 4562 kesää sitten

Kosken luota puiden katveesta löytyy taulu, mikä kertoo tarinan 4542 kesää sitten.

Nainen ja tyttö taivaltavat eteenpäin rannan kivikossa. Joki soluu rauhallisena eteenpäin. Kulkijat taivaltavat kohti yläjuoksun koskia. Tyttö ei ole enää ihan lapsi hän on kahdeksan kesää nähnyt. Nainen ja tyttö ovat päivittyneet kesän aikana ruskeiksi. Naisella on silmien ulkosyrjissä valkoiset viivat.

Ne ovat tulleet silmien siristelystä auringossa.

Marinakuun etelätuuli suhisee jalavien, tammien, koivujen ja lehmusten oksistossa. Naisen ja tytön selässä on pajusta punottu kori. Kädessä heillä on keppi, jota he käyttävät juurien kaivamiseen. Pajukoreissa on jo kaislan juurakoita ja sikoangervon pieniä juurimukuloita.

Niistä nainen ja tyttö valmistavat myöhemmin kotansa luona ruokaa. Nyt he ovat matkalla kohti Pyhäjärveä, jossa kasvaa vesipähkinöitä.

Äkkiä tyttö pysähtyy, hän on huomannut vedessä rannan tuntumassa ulpukoita. Tyttö kahlaa niiden luokse veteen. Ulpukoiden pulleissa hedelmissä on jo peukalon verran syötäviä siemeniä. Tyytyväisenä tyttö kerää niitä vyötäröllä roikkuvaan nahkapussiin. Vanhempi nainen istuu kivelle tytön lähelle lepäämään. Hän laskee pajukorin maahan. Nainen katselee kohti joen yläjuoksua. Hän tietää, että yläjuoksulla oleva Pyhäjärvi oli ennen suolaista vettä. Merta se oli. Naisen isoäiti kertoi niin iltatulilla, kun nainen oli työn ikäinen.

Nainen kertoo tietonsa tytölle. Tyttö nyökkää. Hän seisoo joessa ja ottaa kämmenkuppiinsa vettä ja juo. Hyttyset tanssivat joen yllä ja pitkäjalkainen kiitää ohi. Tytön kaulalla nahkanauhassa on karhun nikamaluu. Se koskettaa veden pintaa. Vanhempi ottaa pussistaan suikaleen kuivattua lihaa. Hän ojentaa toista suikaletta tyttöä kohti. Tyttö pudistaa päätään. Hänellä on jo suussa pala männynpihkaa, jota hän on pureskellut jonkin aikaa.

Tyttö huomaa rannalla vähän ylempänä kannon. Se näyttää aivan majavan jyrsimältä. Mutta tyttö tietää, että puuta ei ole kaatanut majava. Sen on kaatanut tytön veli. Veli kaatoi tuosta suksipuun itselleen. Tyttö tietää senkin, että kivikirves jättää puuhun samanlaisen jäljen kuin majavan hammas. Tytön mieleen nousee kuva veljestä, miten tämä hiihtää kumaraisena routakuulla ansalangalta toiselle. Sukset ovat karvasukset. Veli kiinnitti niiden pohjaan myötäkarvaan hirvennahkaa. Näin tuli suksista hyvät, ne eivät lipsu.

Tyttö havahtuu ajatuksistaan. Hän kahlaa vedestä rannalle ja istuu naisen viereen kivelle. Varis lentää joen yli ja istuu tuomen oksalle katselemaan näitä kahta kulkijaa.

Taulun alareunassa on vielä teksti: Näiltä tienoilta on löydetty koskista kivikirveitä. Tutkimusten perusteella myös tiedetään, että Pyhäjärvi kuroutui merenlahdesta järveksi noin 5000 vuotta sitten.

Historia humisee ruukinpuistossa. 
Suuret paksurunkoiset puut reunustavat kylätietä, nimeltään Sepäntie. Aidan tolppina toimivat vanhat kivipylväät, Kaksi lankkua pitää pylväiden välissä aidan virkaa. Aidalle on tuotu kukkia ruukuissa. Pistäydymme vielä Kahvila Kyöpelissä.

Kohti Sieravuorta

Sitten jatkamme polkemista. Ensin on noustava mäki ylös, kunnes pääsemme alaspäin viettävälle pyörätielle ja meno jatkuu kohti seuraavaa kohdetta Sieravuorta.

Lomakeskus Sieravuori Honkilahidella

Kauttuan Ruukista on matkaa Sieravuorelle noin 20 kilometriä. Pyörä kulkee melkein itsestään pienessä sivu- ja takatuulessa. Sirkka keksi loppupuolella pikkuteitä kulkevan oikoreitin.

Kivassa maisemassa hiekkaista tietä tulemme majapaikkaamme. Hiljaista on täälläkin. Parkkipaikalla on muutamia autoja.

Ravintolasta löytyy henkilö, keneltä saamme avaimen huoneistoon 201. Nyt nukutaan valkoisissa lakanoissa, joten omat lakanat saavat levätä laukussa.

Kirsti on tilannut majoituksen. Avaimen antaja ei kysynyt nimiä ja maksu piti maksaa vasta poistuttaessa. Luottavaista!

Menemme ruokailemaan. Ravintola on tehty vanhaan, paksuseinäiseen kivinavettaan. Meille maistuu monen tunnin polkemisen jälkeen. Illalla kierrämme pienen lenkin. Asuntovaunuja näkyy alueella. On hiljaista, vain muutamia henkilöitä on liikkeellä. Sänky kutsuu, joten lepoasentoon ja untenmaille käy retkeläisten matka.

Keskiviikkona on tämän retkemme viimeinen etappi. Aamupala tarjotaan vasta klo 10. 

Ehdimme ennen sitä kävellä luontopolun,

Luontopolulla kiivetään vuorelle

mikä kulkee hetken aivan rannassa ja nousee ylös Sieravuorelle. Vuoren rinne on jyrkkää kalliota.

Sieravuorelta Pyhäjärvelle

Näköala Pyhäjärvelle on kaunis. Järvi kimaltelee auringossa. Muutamia aaltoja keinuttaa suurta järveä. 

Mustikat ovat kypsiä. Maistamme niitä. Luontopolku päättyy puiseen kylttiin, jossa lukee Hei Hei.

Siivoamme asunnon ja pakkaamme pyörälaukut. Aamupalalla ei ole muita. Puuroa ei näy, mutta vatsa saa muuta apetta. Reippain mielin polkaisemme kohti kotia.

Aurinko paistaa, luonnonkukat kuten apilat ja kissankellot kukkivat vien varrella. 


Valasrannan kodalta poikkeamme Mynäjärventielle. Pietisaarentien haarassa pidämme evästauon. Oranssinkeltainen perhonen ruokailee puna-apilassa ja on paikallaan, vaikka kamera käy.

Kolme rinkkalaista Sieravuorella

Pyhäjärven aaltoja Kristallirannassa

Näin kaunista taukopaikalla Mynäjärventien reunassa

Kissankelloja Mynäjärventien reunassa

Järveä ei näy. Tietä on mukava edetä kesäisessä maalaismaisemassa. Tulee Valpperi ja Vahto. Käymme kaupassa, jäätelö maistuu.

Tiemme eroavat. Kirsti ja Sirkka jatkavat Liedon kautta Kaarinaan. Minä pyöräilen Ruskon kautta Raisioon. Hieno retki. Paljon nähtiin ja hyvin voitiin. Sää oli meille suosiollinen. 

Tiet kuluivat yli 200 kilometriä meidän pyöriemme alla.

Rinkan kantoa Karevan kierrolla

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Kesäkuisena torstaiaamuna viisi naista treffaa Maskun Rivieran Keitaan P-paikalla.

Maastoon ja maisemaan tutustumisen lisäksi on tarkoitus harjoitella painavan rinkan kantamista tulevaa syksyistä Haltin vaellusta varten.

Otos kartan lehdeltä 

Alussa Isonkiven hiekkarannan luona sade kostuttaa kulkijat. Ei hätää! 

Sadesuoja otetaan nopeasti esille ja viedään rinkan päälle sekä sadetakki kantajalle. 

Retki jatkuu. Polku on leveää ja hyväkulkuista, vain hyttysten verenhimoisuus haittaa menoa

Pysähdymme ihailemaan lumpeita, joita kelluu pyöreinä lauttoina Karevan lammen pinnalla. Osa kukista on vielä nuppuina, mutta muutamia valkoisia auenneita loistaa vihreiden lehtien päällä. Hieno näky!

Polku siirtyy vehreään sekametsään, tekee mutkia, käy kosteikossa ja suon halki vievät pitkospuut, sitten se siirtyy hetkeksi tienreunaan. Metsää polun reunamilta on hakattu. Onneksi reittimerkityt puut on katkaistu merkin yläpuolelta. Loistava oivallus metsän hakkaajilta! Kiitos heille! 

Kartasta tarkennus ja askellus jatkuu merkkien viitoittamalla polulla. Ensimmäiset mustikat ovat jo kypsyneet. Niitä on pakko maistaa. Metsästä tullaan välillä peltoaukealle ja kuljetaan peltotietä omakotitalon ohi ja pujahdetaan taas metsän siimekseen.

Kullaanvuoren näkötornin juurella

Toiset merkit eli kaksi valkoista ympyrää ilmestyvät Kuhankuonon reitistön merkkien rinnalle, kun tulemme Kullaanvuoren luontopolulle ja luonnonsuojelualueelle. 

Kartassa mainittu hiidenkirnu etsitään. Paimenen haudaksi kutsutun onkalon (2,4 metriä syvä ja suultaan 1,7 metriä pitkä) löydämme. 

Kansantaru kertoo erään ruskolaisen paimenen pudonneen hevosineen kuiluun niin, että vain suitset jäivät sen reunalle, ja hävinneen onkalon pohjattomuuteen.

Väkkärävartisia mäntyjä ja kumpuilevia kallioita riittää, kun kipeämme Kullaanvuorelle. 

(70,6 metriä meren pinnasta)

Näkymä tornin juurelta

Onneksi sade on hellittänyt ja kengät pitävät rosoisen kiven pinnassa. Vuorella on näkötorni. Sen juurella poutasäässä pidämme evästauon. 

Olemme suunnilleen retkemme puolivälissä. Tornin kupeessa viitta kertoo, että Rivieralle on 5,6 km.

Vaikeampaa on laskeutua jyrkältä vuorelta alas. Neulaset ovat liukkaita, joten niille ei tohdi astua. Selviämme kaatumatta. 

Vaelluksella on hyvä katsoa välillä polkua, josta on kulkenut. Kullaanvuoren kalliot ovat jylhiä ja jyrkkiä. Pullearunkoinen mänty kasvaa kiinni kallion kolossa. Hennot koivut sen vieressä kaartuvat valoa kohti. 

Karhu odottelee syleiltäviä!

Sitten näemme mäenreunassa takajaloillaan seisovan karhun. Se näyttää odottavan kuin ottaisi meidät iloisena syleilyynsä, toinen etutassu on ylhäällä, toinen riippuu vierellä. 

Lähemmäksi tultaessa karhu on kaatuneen männyn juurakko. Luonto ja metsä ovat ihmeitä täynnä. Kuusimetsä on synkkä. Pieni joen uoma lipuu polun vieressä. 

Kapeat sillat johtavat uoman toiselle puolelle. Emme ylitä näitä siltoja. Suon jälkeen tulemme lehtimetsään ja hiekkaiselle Rivieran alueelle.

Pienet hiekkakuoppien muodostavat järvet loistavat, sillä aurinko on tullut pilvien takaa.

Kauniit maariankämmekät (orkideat) polun reunassa pääsevät kuviimme.

Suolle ja Rivieralle viitat

Kullaanvuoren viittoja

Maskun Rivieralla rinkan kantoa. 

Monipuolinen Karevan kierto ja Kullaanvuori antoivat meille hienon retkipäivän (6 tuntia ja n. 12 km). 


Rinkkani painoi tällä koematkalla 10 kiloa. Reisien ulko- ja etureunoissa oli erilainen tuntuma kuin tavallisella kävelyllä. 

Tuli todistettua, että rinkan kanssa kävelemistä pitää jatkaa ennen kapuamista Haltitunturille.

Polkuja pitkin ja poikin - Pulkkilanharjulla ja Repovedellä

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Heinäkuisena tiistaiaamuna viisi naista (Kirsti, Leena, Merja, Sirkka ja Kaija) suuntaavat vaellusretkelle Päijänteen ja Repoveden kansallispuistoihin. Aurinko paistaa. Kesä on parhaimmillaan.

Repoveden reitit ja nähtävyydet ovat pääkohteena, mutta menomatkalla pysähdymme Päijänteen kansallispuistoon (perustettu 1993) kuuluvalla Pulkkilanharjulla. Harjulta löytyy 5 kilometrin pituinen polku. Polun varrella olevista tauluista voi lukea harjun muodostumisesta aina yli 11 000 vuotta sitten. Huh!

Tervalepästä on todellisempi info: Rannoilla viihtyvä tervaleppä ei ota syksyisin talteen lehtiensä sisältämää typpeä. Lepällä on varaa pudottaa lehtensä vihreinä, sillä sen juurinystyröissä elävät sädesienibakteerit pystyvät sitomaan ilmakehän typpeä yllin kyllin lepän tarpeisiin.

Suppa Pulkkilanharjulla 

Päijänteen pinta väreilee ja kimaltelee auringossa, kun kuljemme Karisalmen luota sillan alta tien toiselle puolelle. Polkua on helppo edetä. Männyt ovat komeita samoin kuuset.

Ohitamme Markunniemen, kun etenemme kohti Viinasaari – nimistä paikkaa. Löydämme synkän metsäisen alueen.

Polku tekee lenkin ja yhtäkkiä edessä on vihreää aluskasvillisuutta ja pieniä koivuja kasvava alue.


Löytyy opastaulu – Suppa harjulla. Suppalampi on vähitellen muuttunut suoksi, kun suokasvillisuus on levittäytynyt lammen reunoilta kohti keskustaa. Harjusuppa syntyi, kun mannerjäätiköstä irronnut jäälohkare hautautui harjun soraan ja hiekkaan ja vähitellen suli, jolloin paikalle jäi lohkareen kokoinen kuoppa eli suppa. Suppaa reunustavalla suolla kasvaa suon kasveja – luhtavillaa, lakkaa

Metsäpolkua Pulkkilanharjulla

Mustikat ovat kypsiä. Niitä on pakko maistaa. Kaatunut puunrunko on oiva istuinpaikka, kun pidämme evästauon. Mukava reitti hienossa maastossa, vaikka emme kiivenneet harjun korkeimmalle kohdalle.

Järven sini ja taivaan sini hehkuvat vihreän metsäisen harjun molemmin puolin. Kiva tauko! Saimme raitista ilmaa, näimme hienoja maisemia ja ehkä muistamme jotain tervalepästä sekä harjusupasta.

Matka jatkuu...

Matkamme jatkuu kohti Mäntyharjua. Ajelemme Vääksyn kanavan ohi. Pidämme pienen tauon Salmelan taidetalon luona ja tutustumme kävellen pihan taiteeseen – patsaat aurinkoa tuijottavasta pojasta sekä pojasta jolla kolme kättä – ihmetyttää kallio, mikä on ontto – taidetta sekin.

Maitohorsmat kaunistavat tienvartta, kun Kirstin punainen Toyota kiitää kohti Mouhuntien varrella sijaitsevaan majapaikkaamme. Tie, vanha rallitie, on mutkainen, mäkiä löytyy niin ylös kuin alaspäin.

Aurinko laskee Sarkajärven taakse 

Linkkumylly - Rantala

Majoitumme Linkkumyllyn Rantala mökkiin, mikä sijaitsee Sarkajärven rannalla. Mökki on pieni, mutta viisi nukkumapaikkaa löytyy sekä sauna, pöytä, penkit, hella ja jääkaappi.

Ostamme matkalta ruokatarvikkeita päivällistä ja iltapalaa varten. Aamupalan olemme tilanneet vuokraemännältä. Matkan rasituksen saunomme ja uimme pois. Sarkajärven vesi on kirkasta ja laituri kelvollinen.

Saunassa on ristikon sisällä korkea, pyöreä, kivillä täytetty kiuas ja viehkeä saunakauha, johon Kirsti ihastuu. Illan edetessä aurinko tekee järvelle kirkkaan sillan ja laskee metsän taakse. On aika käydä nukkumaan.

Aamupalalle ja ympäristöä tutkimaan

Kesäinen keskiviikko hellii maisemaa, kun me riennämme klo 8 aamupalalle. Uudet yrittäjät ovat muuttaneet Porvoosta ja aloittaneet vuoden vaihteessa Linkkumyllyn isäntäparina. Emäntä on iloinen, tumma nainen kertoo tarinoita paikasta. Ruokailun jälkeen käymme vanhaan myllyrakennukseen pystytetyssä näyttelyssä. Alakerran suuri, veitsistä, lusikoista ja haarukoista tehty hauki saa meidät haukkomaan henkeä. Metallialan artesaanin Samael Kovero on luonut hauen 300 ruokailuvälineestä. Pihapiiristä löytyy myös taidetta mm. Hiljainen silta (Nella Keskisarja) sekä korkeuteen kohoava, koivurunkojen kiertämä puusee (Risto-Matti Ratia). Kaikkea ne taiteilijat keksivät.

Saarijärven portti - kulku Repoveden kansallispuistoon

Valkjärven raikkauta

Repoveden kansallispuistoon (perustettu 2003) tutustumisen aloitamme Saarijärven portista. Tolosen kierto vie ensin Valkjärven rantaan.

Sitten merkitty polku kääntyy metsään, jossa maasto on hyvin vaihtelevaa. Alavan jälkeen noustaan kallioiselle mäelle ja pian laskeudutaan alas. Sekametsässä havupuut ovat laihoja ja osaksi kuivia.
Metsähallituksen info taulu kertoo, että hakkuilla tehdään lehtipuille kasvutilaa. Polun varrella tervehtii iso kiviröykkiö, jota koristavat kulkijoiden asettamat pienet kivet. Jotkut pikkukivirakennelmat näyttävät eläimiltä toiset ihmisiltä.

Tällainen lähitaide saa hymyn huulille ja meidät myös osallistumaan uusien kivien asetteluun. Kohtaamme aidatun alueen. Sen sisällä on Valkjärven varausleirialue (1.5 ha). Alueen voi varata päiväksi tai enintään viikoksi. Varausmaksu käytetään Repoveden kansallispuiston hyväksi.
Pidämme suuren kuusen rungolla istuen evästauon.

Kivileijona vartioi polun kulkijoita

Kohti Olhavaa..

Seuraavaksi on tarkoitus valloittaa kuuluisa Olhavanvuori. Tolosen kierto jää taakse, kun jatkamme Olhavan kierrolle. 

Rinteessä kasvavien puiden juuret ja kaatuneiden rungot värittävät maastoa. Suuret pyörät ja mitä eriskummalliset kivet tulevat vastaan, kun nousemme vuoren kalliolle. 

Yksi kivi on kuin ylväs leijona, kun sitä katsoo oikeasta suunnasta. Kallion reuna on tasainen, alas Olhavanlammelle kurkistus huimaa. 

Polku jatkuu kallion reunan tuntumassa. Suuret kiven lohkareet ja kallion reunamilla kasvat männyt ihmetyttävät. 

Maisema on jylhää, jossa sininen taivas saa vihreän, erisävyissä 

Kurkistus vuorelta alas Olhavanlammelle

Olhavanlammen toisella puolella kasvan metsän loistamaan kauniina. Metsän sanotaan olevan suomalaista kultaa. 

Uskoimme jo olevamme korkeimmalla paikalla, mutta vuoren korkeutta jatkuu. 

Etsimme kuvauskulmia alas veteen. Mänty, jo harmaa runkoinen, on kasvanut aivan kiveen kiinni. Toisen kiven reunassa rehottaa vihreä sammalvana. Olemme Olhavanvuorella, Korpin kierrolla. Olhava kuuluu UPM:n omistamaan Aarnikotkan metsän suojelualueeseen.

Näkymä Karhulahdelta Olhavanvuorelle

Polku alas vuorelta vaatii keskittymistä. Hyvin selviämme. Tulemme tielle ja sen luona olevalle kaivolle. Kaivon vesi on juomakelpoista. Olemme Karhulahdessa.

Taukopaikka löytyy Olhavanvuoren kalliorinteiden alapuolelta. Kalliokiipeilijöitä on leiriytynyt vuoren juurelle, on telttoja, riipukeinuja ja pari kiipeilijää menossa ylöspäin. Käännän selkäni kiipeilijöille, tuntuu pelottavalta katsoa heitä.



Infotaulu kertoo Olhavan monet kasvot otsikolla. Kivikauden ihminen on painanut vasemman kätensä Olhavan kallion kupeeseen.

Korkeimmillaan 50 metriin kohoava seinämä on vaikuttava näky myös nykypäivänä ja yksi Repoveden kansallispuiston tunnetuimmista maamerkeistä.

Olhava on Suomen merkittävin kalliokiipeilykohde ja siksi lajin harrastajille erityisen tärkeä paikka. Jääkausi on muotoillut Olhavan seinämän. Graniittisessa kalliojyrkänteessä näkyy selvästi jäätikön luode-kaakkoliikesuunnan mukaisia ruhjeita sekä jään aiheuttamia lohkeamia. Jyrkänteet ja louhikot ovat tyypillisiä Repoveden maiselle.

Toinen otsikko kertoo Erämaata etsivästä kaakkurista. Olhavanlammella saattaa kuulla keväällä kaakkurin soitimen, joka on varsinaista elämöintiä äänten kaikuessa kalliojyrkänteistä. Laji pesii rauhallisten lampien ja pikkujärvien sammalreunuksilla tai mättäillä.

Tavoitteena Mustalammenvuori ja näkötorni

Kapea polku jyrkänteen reunalla

Seikkailumme jatkuu. Mustalammenvuori on seuraava kohteemme. Vuorella on näkötorni.

Kuljemme kapeaa jyrkkää rinnettä. Usko on välillä koetuksella. Näkötorniin on vielä matkaa, kun vastaan tulee lapsiperhe. Tarkistamme, jatkuuko polku näkötornilta eteenpäin. Jatkuu kuulemma.

Eipä siis muuta kuin kiipeämään ensin mäkeä ylös ja sitten torniin. Näkyy tiheää, kerroksittain vihreällä sävytettyä metsää ja Repoveden mutkia.

Ruskiasalmi välkkyy, kun vene tulee salmesta ja jättää veteen pienen uoman. Aurinkoinen ja tyyni sää kruunaa retkeämme.

Näkymä Mustalammenvuoren näkötornista

Tauko on paikallaan, kun laskeudumme alas vuorelta. Poimin polun varrelta kanttarelleja ja kauniin, pienen herkkutatin.

Suunnistamme Valkjärven toista reunaa metsän kautta Saarijärven lähtöpaikalle, josta tulee majapaikkaamme autoilua vielä 16 kilometriä.

Ilta Linkkumyllyn Rantalassa kuluu hienosti. Syömme salaattia, savusiikaa ja perunoita.
Viini vauhdittaa ruokailua. Saunasta on mukava heittäytyä Sarkajärven puhtaaseen veteen.

Päivä kansallispuistossa on ollut mielenkiintoinen. Illalla auringon laskiessa järvi ja taivas hehkuvat punaisina. Uni tulee mukavasti kuvioihin, kun vain kallistaa pään tyynylle.

Lapinsalmen portin kautta Ketunlenkile

Torstaina tarinamme kansallispuistossa jatkuu.Ajelemme Lapinsalmen portille (32 km). Parkkipaikalla on jo autoja ja Repotassu niminen kesäkioski.

Nuorta lehtimetsää Ketunlenkillä

Me kävelemme Ketunlenkkiä ja kohti Kapiavesi – salmea, joka ylitetään Ketunlossilla.

Lossi liikkuu, kun ihminen kiskoo vaijeria. Rannalla on Metsähallituksen ohje, miten lossin saa vastarannalta pois ja miten pääsee sen kyydissä salmen toiselle puolelle.

Meidän kanssamme lossille tuli pari naista. Hyvin pääsimme salmen toiselle puolelle. Edessä on kaunis, vaalean vihreä koivikko ja kauempana muutamia kuivia runkoja.


Infotaulu kertoo, metsän uudistamisesta otsikolla Tulesta metsälle uusi elämä. Polku kulkee aluksi nuoressa lehtimetsässä, kun etenemme Määkijän niemelle. Meille maistuu nauru. Nimet ovat mukavia. Automatkalla näimme Puutteentien viitan ja nyt Määkijä! Mielikuvitusta – se on köyhän parasta huvitusta!

Kääntyminen koivukujalla

Metsä muuttuu mäntyvaltaiseksi. Mustikat kutsuvat, joten niiden puoleen on mukava kyyristyä. Suuntaamme Talas nimiselle tulipaikalle. Se sijaitsee Tervajärven rannalla.

Hieno valkorunkoinen koivikko suojaa polkua. Kylläpä metsä muuttui äkkiä! Koivikkoa on vain pieni matka.



Komeat kalliot ja havumetsä hallitsevat yleensä maisemaa. Muutamia pahkaryppäitä riippuu vanhan koivun kupeessa. Mielikuvitus saa taas siivet!

Talas – taukopaikalla paistamme makkaraa ja levähdämme.




Kuutinkanavalle on viitan mukaan matkaa 2,6 km. Maasto muuttuu mäkisemmäksi. Kaunis vihreä sammal suojaa kallioiden alla. Puita on kaatunut ristiin rastiin kallion rinteeseen. Erään kaatuneen puun juuristo on kuin lepäävä Mesikämmen. Kuusten alaoksat ovat kuivia risuja. Pieni peikkometsä sanoisin! Kanava on alhaalla, joten alamäki taidot ovat tarpeen.

Kuutinkanavan uittoränni

Kuutinkavana

Kanava on kapea, vanha uittoränni, joka oikaisi tukkien uittomatkan Tervajärveltä suoraan Repoveteen.
Aluksi 270 metriä pitkä, kivitetty uoma on rakennettu jo 1912. Puinen ränni eli uittoruuhi kuljetti 1968 viimeiset tukit.

Tukkilaisaikojen tervan tuoksuinen muisto on kunnostettu 1996 Valkealan kotiseutuyhdistyksen ehdotuksesta.

Kanavan luona on laituri, johon vesibussi tuo risteilijöitä. Kuutinlahden kalliosortuma kertoo omalla tavallaan alueen historiasta. Kuutinvuori on sortunut jo noin 9300 vuotta sitten, tietää Google.

Kallion kupeessa näkyy penkkirivistöjä. Lahdella on pidetty konsertteja, sillä lahdella on erinomainen akustiikka. Olemme historiallisessa paikassa.
Valkoinen lumpeenkukka laiturin vieressä sykkii tätä aikaa.

Satumaista metsäpolkua!

Vielä on matkaa ja päivää jäljellä. Suuntaamme Katajajärvelle. Polun vasemmalla puolella kohoavat korkeat kalliot. Niiden reunoilla on kaatuneita puita, kallioimarre kasvaa ja sammal peittää osan kallioista.

Kuusia ja koivuja näkyy harvakseen. Maan pinnalla näkyvät juurikiemurat ovat kuin isoja sormia.

Monihaarainen koivu herättää huomiomme. Samasta kannosta lähtee viisi samankokoista runkoa. Polun oikeaa reunaa suojaa puunrunko.

Järven reunamat ovat jyrkät. Isoja kiviä jättiläinen on pudottanut sinne tänne. Vaihtelua riittää, ei tule yksitoikkoinen olo.

Hymyilevä polun merkki

Lapinsalmen riippusilta

Polku on merkitty oranssin värisillä pyöreillä merkeillä.
Muutamiin merkkeihin on kaiverrettu silmät ja naurava suu.

Lähestymme Lapinsalmen riippusiltaa. Käymme rannalla sillan alla kuvaamassa ja ihmettelemässä kuuluisuutta.

Silta on valmistunut 1987, se on 50 metriä pitkä ja painaa 5 tonnia. Sillan saa ylittää yksi henkilö kerralla. Sillalta on 10 metriä Lapinsalmeen.

Lapinsalmen riippusillan alla

Pientä keinuntaa voi havaita, kun kävelee sillan yli. Meillä on tuuria, sillä muita ylittäjiä on vain muutamia.

Näin saamme kuvattua kulkuamme ja sillan kaiteeseen ripustettuja rakkauden lukkoja.

Huima kokemus!

Jäämme kuvaamaan ja ihmettelemään siltaa ennen jatkamme noin 600 metrin matkan auton parkkipaikalle.

Lapinsalmen riippusillan ylitys

Hieno retkipäivä! Retkeläisiä näkyi enemmän kuin eilen. Maasto oli paikoittain ystävällisempää eiliseen verrattuna.

Kokemuksia ja luontoelämyksiä tuli roppakaupalla molemmista kierroksista.

Ilta kuluu saunoen, syöden ja päivän kokemuksia sulatellen.

Perjantaina jää Linkkumylly taakse
ja edessä on matka kotiin.


Pysähdymme Orilammella. Kävelemme läheisen luontopolun.
Leena, Merja ja Sirkka menevät Tuuletar veneellä risteilemään Repovedelle.
Kirsti ja minä lähdemme samaan aikaan katselemaan maisemia Hiillosen salmen suuntaan.

Vaelluskenkäni kulkivat tämän retken aikana 35 kilometriä.

Lumme kukkii Kuutinkanavan luona

Nallekarhu lepäilee kalliolla

Aurinko laskee Sarkajärvellä..

Kansallispuistojen kaikuja

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Kesäinen maanantai toukokuun lopussa ja kansallispuistot kutsuvat meitä, viittä naista retkeilemään. Ensimmäinen kohteemme on Puurijärvi-Isosuon kansallispuisto (perustettu 1993). Puurijärvi kuuluu esitteen mukaan Suomen merkittävimpiin lintujärviin. Ilmankos lintujen taukoamaton konsertti viihdytti vaellustamme.

Mutilahden 6 metriä korkeasta tornista näkee kivasti lähialueen maisemaa, vehreää niittyä, laakea järvi ja sen reunamilla sekä tuuheaa havumetsää että pystyyn kuivuneita koivunrunkoja. Torniin on tuotu ehjä keinutuoli. Se kutsuu istumaan ja saa retkeilijöille hymyn suupieliin.

Suopursujen raikas tuosu siivitti kulkua pitkospuilla.

Ala-Kauvatsajoen (laskee Kokemäen jokeen) rantamilta löytyy Järventaka niminen levähdys- ja eväspaikka. Laiturin penkillä istuen maistuvat tee ja leivät. 

Rannan suuret lehtipuut kurkottavat joelle, lisäksi hyttysten ininä ja lämmin auringonpaiste ennustavat kesän olevan läsnä.

Vatsat kylläisinä jatkamme metsäpolkua Isosuolle. Suopursut, juolukat, metsätähdet, oravanmarjat ja raate sekä valkoiset suomuurainten kukat koristavat polun reunamia. 

Turvesuuli

Ilmavasti, raollinen rakennus suolla on Turvesuuli. Sen seinämillä kerrotaan turpeennostosta. Kuivatettua turvetta käytettiin mm. karjan kuivikkeena ja rakennusten lämmön eristeenä. Isosuon tornista näemme komean suon. Harvakseen mäntyjä kasvavan Kermikeidassuo on täällä yhdistelmä keidasräme-, rahkaneva- ja lyhytkarsinevasuota. Onpa jänniä nimiä!

Luontopolun opastetaulut kertovat

• Juolukkasinisiipiperhosesta (on Suomessa yleisempi kuin muualla ja viihtyy rämesoilla)
• Suosirkasta (värikäs sirkka viihtyy rämeillä eikä tee kekoa, vaan viihtyy matalassa asumuksessa)
• Hyppyhämähäkistä (julmannäköinen hämähäkki pompahtaa saaliin kimppuun kuin tiikeri)
• Pikkulampikorennosta (sudenkorennot ovat rämesoiden asukkeja)
• Pursusuohopeatäpläperhosesta (suohopeatäplät viihtyvät tuoksuvien suopursujen kukilla).

Tämän kansallispuiston polut tallaantuvat meidän askelten alla noin 10 kilometrin matkalla. Jatkamme autoajelua tyytyväisin mielin kohti Sydänharju nimistä majapaikkaamme ja Seitsemisen kansallispuistoa. Tämä kansallispuisto on perustettu jo 1982 ja vuonna 1996 puistolle on myönnetty EU:n luonnonsuojelualuediplomi.

Kyymamma paistattelee puun lämmössä

Nämä naiset eivät kauaa ihmettele. Majoittumisen jälkeen riennämme tutustumaan läheiseen pieneen järveen ja polkuun. Polku on osa kuuluisaa Pirkan Taival retkeilyreittiä. Kapeaa, hyväkulkuista polkua etenemme runsaan kilometrin ennen kuin käännyimme takaisin.

Paluumatkalla pullea kyy lepää kaatuneen puun suojassa kuin kuvaajia odottaen. 

Ruokailu, saunominen ja uiminen siinä ilta kuluu. Hyvät tilat ja sängyt kutsuvat retkeilijät untenmaille.

Uusi aamu ja uudet kujeet - retkeily jatkuu

Aloitamme Kulomäeltä Seitsemisen luontokeskukselta. 

Näyttelyssä metsän ihmeistä voimme lukea, että haapa on todellinen elämänpuu. Siinä elää monia lajeja. Haavan narinakääpä osuu kuvaani. Hieno näyttely, jossa on paljon katsottavaa. Kahvilan seinää koristaa kymmenien patalappujen rivi. Saamme karttoja puiston reiteistä. Vaellus voi alkaa.

Lähdemme Runokankaalta. Opastauluissa on runoja otsikoilla, metsän syli ja avoin maisema. Jatkamme pitkospuiden siivittämää polkua Susikankaalle. Rappumännynmäki on nimensä veroista nousua harjulle. 

Iso Seitsemisenjärvi näkyi vasemmalla. Kauniit, suorat männyt kehystävät harjulla kulkevaa polkua. Laskeudumme harjulta Kirkkaanlamminkankaalle. 


Juomataukoja emme unohda. Ne auttavat jaksamaan helteissä säässä. Seitsemisen joki virtaa tummassa metsässä kiemurrellen. Ylitämme joen sillalta, kun etenemme kohti Haukilampea. Siellä pidämme pitemmän tauon makkaranpaiston ja varpaiden tuuletuksen merkeissä.

Torpparin taival

Retkemme jatkuu Torpparintaival nimistä keltaisin nauhoin viitoitettua polkua kilometrin verran. Kohti Kulomäkeä käännyttäessä polun nimi muuttuu Seitakierrokseksi. Puut ovat korkeita ja tikat ovat olleet ahkerina puiden koloista päätellen.

Pitkospuut ja suo antavat retkelle oikean mausteen.

Pitkäjärvi näkyy kulkumme oikealla puolella. Pitkäjärvellä on vanha savottakämppä. Siihen mahtui 40 miestä, kun se valmistui 1940. Kelohirsikämppä on yksi maamme kauneimpia ja arvokkaimpia metsäkämppiä, lukee taulussa. 

Suon yli johtaa leveät pitkospuut, useassa kohdassa ne ovat yhdestä puusta. Valkoisia poutapilviä soutaa taivaalla. Polun reunoilla kukkivat valkoisina suopursut ja muuraimet. 

Edessä on hienoa, vihreänvalkoista suomaisemaa! Polku kaartaa Iso Kivijärven ohi vasemmalta. Järvi välkkyy auringossa. Järven pohjoisnipukan suuri kivi lienee antanut järvelle nimen.

Alavan suoniityn ylitämme pitkospuilla. Venesjärvi välkkyy oikealla ja me nousemme polkua harjulle. 

Retkeilijän kuksa ja Haukilammen liplatusta.

Runokangas ja sen runot

Pakkulankankaalta jatkuu alussa kohtaamamme Runokangas tauluineen. 

Luontorunot kertovat veden virtaamisesta, levähdyksestä, lammen päilyvästä vesisilmästä ja luonnon haarniskasta. 

Helle on aikamoinen, sillä lämpöä on melkein 30 astetta. Selvisimme myös henkisesti tästä 18 km retkipäivästä!

Torpparin taival -reitin varrelta jäi mukavia muistoja. Etenkin paikkojen nimet ovat kiehtovia.


Yläkertaan olivat asiamme kunnossa, koska säiden Herra suosi retkeämme kympin arvoisesti. Kiitos!

Kulttuuria ja historiaa 

Koveron perinnetilan rakennuksia

Saamme runsain mitoin, kun tutustumme Koveron kruununmetsätorpan pihapiiriin ja rakennuksiin. 

Kovero on perustettu jo 1859. Tila on entiöity 1930-luvun hevosmaatalouden asuun ja sitä ylläpidetään perinteisin menetelmin.

Hyväntuuliset isäntä ja emäntä häärivät ajanmukaisissa asuissa. 

Kovero kertoo entisajan elämästä.

Pääsemme tutustumaan taloon.

Sähköä ei ole. Lattia, ikkunat, uuni, leipäkyrsiä katossa jne kaikki kertovat ja muistuttavat vanhoista ajoista.

Vanhat astiat, työkalut, pitsiliinat, matot, verhot - voi miten on herttaista.
Hienoa, että tällaista vaalitaan!.

Koveron Kyytöt ja päivän ikäinen vasikka

Itäsuomenkarja - kyyttö

Isäntä hakkaa klapeja ja kertoo eilen syntyneen kyytölle (lehmä) vasikan. 

Voi hyvänen aika! 

Vasikka ja kaksi lehmää tulevat ulos ja saamme niistä kuvia.

Kyyttöjen rotu ja erityisesti sen maatiaissuvut ovat tunnettuja terveydestään, sitkeydestään ja pitkäikäisyydestään.

Rotu on nykyisin uhanalainen - tietää google.

Koverosta kohti Multiharjua 

Aarnimetsän puita

Harjun havupuut kohoavat paksurunkoisina korkeuteen. Lahopuut – ikimetsän tornitalot – antavat kääville ja kuoriaisille mahdollisuuden elää. 

Puiden kolot ovat palokärjen tai käpytikan ahkeruuden merkkejä. Hömö- ja töyhtötiaiset kovertavat myös mielellään oman kolonsa lahopuuhun. 

Tämä on Aarnimetsää, jossa ei saa poiketa polulta. Välillä pitää pysähtyä ja nostaa katse kohti taivasta, sillä komeiden puiden latvat ja väkkärämäiset oksat kokoavat valtavan korkealle.

Rappymännynmäki

Multiharjulla kaatuneiden puiden juuristoista saa mielikuvituksella näkyviin metsäsian, karhun taikka ketun. Synkkä, kaatuneiden ja suorana seisovien sekä naavaisten puiden metsä on kokemus - vailla vertaa.

Opastauluissa kerrotaan kauniista muurahaiskuoriaisesta, mikä saalistaa kirjanpainajatoukkia. 

Ne taas syövät nilakerrosta puun kuoren alta. Käpytikan ravintoketju on kerrottu tauluissa,

Kesällä se syö kirvoja ja toukkia, talvella se siirtyy siemenravintoon naputtaen käpyjä pesässään. 

Kuva löytyy myös hurjan näköisestä hirvikärpäsestä.

Haukilammessa on kirkas vesi - ei haukia!

Haukilampi

Aarnimetsän jälkeen kuljemme Haukilammelle. Vilvoittelemme uimalla sen kirkkaassa vedessä, paistamme makkaraa, syömme ja juomme.

Kiersimme monivivahteisen ja jännittävän Torpparin taipaleen! Retkellä tapahtuu kaikkea kivaa. Hyvä me!

Päivä jatkuu vielä tutustumalla

Saari-Soljaseen! Siellä kohtaamme komean pyöröhirsisen tauko- ja päivätuvan. Ympäristön suorat männyt sekä pöytä penkkeineen kutsuvat istumaan. 

Pieni evästauko ja sitten lähdemme kiertämään Soljasten suoluontopolkua.

Puolimatkassa on katselulava, josta aukeaa erämaisen karu avosuomaisema. Jaulinneva oli muinoin metsää, lukee opastaulussa. Valkotupsuiset tupasvillat pilkuttavat erivivahteisen vihreänsävyisen suon. Harvakseltaan on kapeita mäntyjä. Suon jälkeen tulee eteen korpimetsää. 

Taulussa lukee, Korpi on kuusen koti ja korpi on puustoinen suo, jonka kasvillisuus koostuu suon kasveista. Parin kilometrin matkalla on monipuolinen maisema, jossa silmät lepäävät ja mieli rauhoittuu.

Yön jälkeen koittaa uusi aamu ja päivä. 

Me suunnistamme kotimatkalle ja poikkeamme vielä Helvetinjärven kansallispuistoon. 
Puistoon tutustumisen aloitamme Haukanhietan lähtöpaikalta. Haukkajärvi jää polun vasemmalle puolelle. Maasto on hyväkulkuista. Aurinko paistaa täydeltä taivaalta. On kuuma, helteinen sää. Hyödynnämme Myllylahden rannalla olevan taukopaikan ja istumme hetkeksi juomaan. Kartan korkeuskäyrät tulevat maastossa todeksi. Iso Ruokejärven rannalla tauolle on taas tilaus.

Pirkan taival, sen kävelevä karhu-mainos ja E6 Euroopan kaukovaellusreitti antavat retkelle arvokkuutta. Olemme kuuluisalla polulla. Porrasharjulle johtaa portaat. Suuret puut ovat kaatuneet ristiin rastiin aivan portaiden viereen. Harjunpäällä on iso kivi, johon on kerätty paljon pieniä kiviä. 
Eräs kiviasetelma kuvaa ukkoa ja akkaa. Taidetta!

Harjun korkeinta kohtaa kuljemme n. 800 metriä, sitten alkaa laskeutuminen. Ensin kulku etenee maastossa ja lopuksi kopistelemme runsaasti rappusia. Järven toiselle puolelle johtaa pitkospuut. Edessä ja oikealla on jyrkkä korkea kallio, kalliokiipeilijöiden paikka. Huimaa, kun katsoo ylös. Portaat vievät ylös kalliolle ja näköalapaikalle. Iso Helvetinjärvi loistaa edessä koko komeudessaan. 

Helvetinkolu

Kuuluisa Helvetinkolu

Helvetinkolu on kapea pystysuorien kallioiden väliin jäävä aukko. Kun katsoo oikein tarkkaan, näkee aukon kautta veteen asti. 

Laskeudumme portaita järven rantaan. Grillipaikalla ei ole muita. Retken parhaita hetkiä, sillä edessä aukeaa pitkä jyrkkäreunainen Iso Helvetinjärvi. vieressä tulipaikan tuoksu ja tuli, mikä valmistaa makkarapainotteisen aterian.

Aika rientää. On palattava takaisin samaa reittiä. Huomaamme, että maisemat ovat mahtavat myös tähän suuntaan kuljettaessa. Retkeilijöitä tulee vastaan. 

Iso Ruokejärvi 

Iso Ruokejärvi

Iso Ruokejärven taukopaikalla ei ole muita. Meille aukeaa oiva mahdollisuus kokovartalon kastamiseen, joten siitä vaan veteen kaikki vuorollaan. Laituri on heppoinen. 

Selviämme. Yritin laiturin vierestä rannalle. Muta sekoitti veden ja hetkessä olimme pilkullisia mudasta. Pyyhettä ei ollut. 
Paita sai toimia pyyhkeenä.

Loppumatka sujui kommelluksitta. Parkkipaikan läheisyydessä nautimme kylmälaukussa olleita retkieväitä.

Pieni kulaus viiniä onnistuneelle retkelle! 

Hyvä me! 

Paljon nähtiin ja koettiin  (30.5 - 2.6.2016) neljässä päivässä.