ILTA SEIKKAILEVIEN PERHEIDEN HEIMON VIERAANA

 Teksti ja kuvat Nina Stenlund

Raisiossa on keväästä lähtien kokoontunut kaksi Seikkailevien perheiden heimoa. Seikkailevat perheet on Suomen Ladun perheliikunnan toimintamalli, jossa perheet liikkuvat luonnossa yhdessä, sekä lapset että aikuiset. Näin saadaan uusia ystäviä sekä löydetään lähiluonnosta ehkä ihka uusia retkipaikkoja ja saadaan ideoita ulkoiluun.

Lyhykäisyydessän Seikkaileviin perheisiin tarvitaan: seikkailupäällikkö, joka vastuullisena aikuisena järjestää ja ohjaa heimon toimintaa. Päälliköitä voi olla vaikka kaksi, jos tehtävän jakaminen tuntuu mielekkäämmältä. Seikkailevat perheet -heimo, jossa lapset puuhaavat yhdessä oman aikuisensa kanssa mutta kuitenkin porukassa, jota johtaa seikkailupäällikkö. Yhdistyksestä seikkailukummi, joka on auttaa seikkailupäällikköä kaikessa mahdollisessa heimon kokoamisesta mahdollisiin varustetarpeisiin. Toiminta on kaikille avointa eikä edellytä Suomen Ladun jäsenyyttä.

Sain tänään vierailla Minnan ja Ringan heimon metsäretkellä, jossa heimo keräsi mustikoita ihanassa Mälikkälän metsässä, Raision ja Turun rajalla. Sen jälkeen heimo suuntasi ihmettelemään jääkauden aikaansaamaa mahtavaa kivimuodostelmaa, Tapion alttaria. Mustikoista heimo valmisti metsässä herkullisen paistoksen kaasupolttimella varustetulla Trangialla. Kaikki osallistuivat innolla paistoksen valmistamiseen ja varsinkin herkutteluun.

Evästauon jälkeen kiersimme vielä porukalla pienen suon. Popsimme mustikoita suoraan varvuista, ihmettelimme sieniä ja jutustelimme luonnosta ja luonnossa liikkumisesta. Kivaa ja rentoa samoilua ainutlaatuisessa lähiluonnossa, joka Mälikkälän metsä on sekä raisiolaisille että turkulaisille. Retken lopuksi heimon lapset saivat seikkailupasseihinsa asiankuuluvat tarrat illan seikkailusta.

Tällä kertaa mukana oli heimosta viisi lasta ja neljä aikuista sekä heimon vieraina yhden perheen pohjoisesta kylässä olevat isovanhemmat sekä minä seikkailukummina. Heimo on kokoontunut nyt jo neljä kertaa ja suunnitelmissa on tavata vielä ainakin pari kertaa. Seikkailevien perheiden toivotaan sitoutuvan viiteen kokoontumiskertaan. Minnan ja Ringan heimo on tutkinut keväistä luontoa, geokätköillyt, retkeillyt kesäisessä Ruissalossa, muun muassa. Ja joka retki on tietenkin ollut eväsretki! Ja joka retkellä on myös kerätty roskia luonnosta. Kun kysyi heimon lapsilta, mikä on ollut tähän asti hauskinta, niin heimonimien keksiminen oli kaikista ollut mukavaa. Ja niinpä saimme me heimon vieraatkin tänään uudet luontonimet.

Kiitos Minnan ja Ringan heimolle kivasta ja herkullisesta arki-illan retkestä. Yhteinen hauska retki lähiluonnossa antaa koko viikolle kultareunuksen.

 

 

 

 

Luonnonkukkien päivän tapahtuma 19.6.2022

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Luonnonkukkien päivä on yhteispohjoismainen tapahtuma. Vuonna 2022 Luonnonkukaksi on valittu tumman purppurana hehkuva, kohokkikasvien heimoon kuuluva mäkitervakko ’tervakukka’. Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistys järjesti sunnuntai-iltana kasvitapahtuman Raision kaupungintalon läheisyydessä. Tervakukat tervehtivät minua jo matkalla tapahtumaan, sillä Keskitien ja Raisiontien risteyksen tuntumassa on jyrkkä rinne, jota kaunistavat muiden kasvien lisäksi myös tervakukat. Polkupyöräni rullaa mukavasti kevyenliikenteen väylää pitkin Raision kaupungintalolle.

Tapahtuma alkaa klo 18. Porukalla lähdemme katsomaan lähialueen kukkatarjontaa. Värikästä ja valloittavaa on joka puolella. Lisäksi muutamat isot kivet tuovat kaikki kasvit kivasti esille ja puuhakkeella päällystetyt polut antavat kulkijalle turvallisen liikkumismahdollisuuden kasvien lomassa. Kissankäpälät vievät minut hetkeksi lapsuuden kodin pihamaan muistoihin. Kallioisella mäenrinteellä kissankäpälät viihtyvät. Muistaakseni niissä näkyi myös punertavaa hehkua.

Keltaista hehkuvat leinikit tuovat tänä vuonna mieleen Ukrainan, sillä keltainen ja sininen ovat Ukrainan lipun värit. Venäjän hyökkäysota Ukrainaan on hyvin surullinen asia.

Tämä kauniiden kasvien tapahtuma oli mielenkiintoinen ja hyvää, lempeää oloa tuova. KIITOS kasviasiantuntijoille!

Pienellä pyöräretkellä 17.6.2022

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Aurinko ja kiva kesäkuinen sää houkuttelevat pyöräilemään. Sisareni tulee luokseni ja yhdessä lähdemme polkemaan. Päätämme käydä katsomassa Halistenkoskea ja kävellä lähistön polkuja. Halistenkosken vuonna 1995 valmistunut kalatie mahdollistaa vaelluskalojen nousun Halisten padon ohitse Aurajoen yläjuoksulle. Pato on mielenkiintoinen kuvaus- ja katsomiskohde. Tänäänkin useat kamerakännykät on suunnattu kosken kuohuja kohti.

Lähdemme kävelemään Suomen Sydän kulttuurikuntoilureitille. Reitillä on useita opastauluja, joista voi lukea paikan historiasta. Halisten umpipihat -taulussa kerrotaan, että umpipiha on vanhaan maatalouskulttuuriin kuuluva maatilan rakennusten ryhmittelypiha, jossa pihapiiri on ympäröity kokonaan rakennuksilla. Jatkamme hiekkaista tietä metsän reunaan. Poikkeamme kalliolla, missä on taukopaikaksi tarkoitettu pöytäpenkki yhdistelmä. Ihailemme taukopaikan kasveja. Suolaheinä tuo mieleen lapsuuden kodin kallion, siellä kasvoi myös suolaheinää. Suolaheinät ovat saaneet nimensä siitä, että niiden lehdet maistuvat happamilta ja suolaisilta.

Kuppikivet löytyvät myös reitin varrelta. Kuppikivet on tulkittu uskontoon, esimerkiksi vainaja- ja hedelmällisyyskulttiin liittyviksi uhrikiviksi. Etsimme kivistä opastaulun ’paikantamia’ kuppeja. Aika on muodostanut kiville sammalta. Kun katsoo tarkkaan ja tunnustelee, löytyy pieniä pyöreitä painaumia. Nautimme aurinkoisesta kesäpäivästä ja palaamme samaa reittiä takaisin. Valkkimyllynkujan nimikyltin luona mietin, mitähän etuliite valkki tarkoittaa. Google tietää, että kuja on saanut nimensä muistona paikalla sijainneesta villan vanutuslaitoksesta.

Kosken luona on Myllärintalon Annela -niminen kesäkahvila. Kävelyn kruunuksi sopii jäätelö, joten ostamme jäätelöt ja nautimme ne kahvilan pihalla. Jatkamme pyöräilyä Hämeentielle. Ravattulan risteyksessä tiemme eroavat. Sisareni suuntaa kotiinsa Kaarinaan. Minä jatkan Raisioon. Matkalla poikkean Kärsämäen hautausmaalla sekä Raision kaupungilta vuokraamallani kasvimaalla. Mukava ja virkistävä retki – ulkoilua – pyöräilyä – yhdessä sisaren kanssa.

Lankalauantaina kävelyllä

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Pitkäperjantain ja pääsiäispäivä väliin jäävää lauantaita kutsutaan lankalauantaiksi. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Sää on muutoinkin miellyttävä, sillä tuuli on leppoisalla mielellä eli on aivan tyyni. Ulkoiluun on mitä parhain sää. Päätän lähteä katsomaan, onko Raisionlahden lintutornilla ’elämää’.

Näin pääsiäisen aikaan pajujen kukinnat eli pajunkissat ovat parhaimmillaan. Raisiontien varrella pajut kukkivat. Liikenne on vilkasta. Autoja ajaa jonona Raision keskustan suuntaan. Pajut eivät autoista välitä, ne hoitavat oman osuutensa luonnossa. Raision kaupungintalon edessä loistaa kauniit Mika Natrin suunnittelemat kaaret. Taideteos on mielestä kaunis ja kuvaava. Kaaret yhdistävät, kaaret antavat toinen toisilleen tilaa. Samoin meidän ihmisten kesken on hyvä toimia eli yhdessä ja samalla antaen jokaisen olla oma itsensä. Jatkan kävelyä Nesteentien viereistä kävelytietä. Luontoon kuulumatonta tavaraa kuten tupakka-askeja ja karamellipapereita on kävelytien vieressä, vaikka roska-astioita on aivan lähellä. Useita pyöräilijöitä ja kävelijöitä on liikkeellä. Nesteentietä huristelee skootteri. Ohjaimissa on tyttö valkoinen kypärä päässään. Lintujen viserrys hukkuu liikenteen meluun. Kesää kohti ollaan Raisiossa menossa.

Lintutornilla on useita henkilöitä tarkkailemassa lintuja, apuna toisilla on kiikarit tai kaukoputki. Raisionlahti on loistava lintupaikka. Hienoa, että paikalla seisoo vakaa ja avara lintutorni. Kiipeän torniin ja katselen lahdelle. Moniväristä ja kaunista vesimaisemaa, mikä on monien lintujen mieleinen levähdyspaikka. Paluumatkalla päätän poiketa Alppiruusupuiston kautta. Kukinta-aika on vasta kesäkuun alussa. Nyt on näkyvissä pulleita nuppuja. Puistossa on pieni lampi. Sen pinta on jäässä. Lukion mäellä ei ole elämää näin lauantaina. Muutamia autoja seisoo parkkipaikalla, mutta ihmisiä ei ole näkyvissä.

Puistosta jatkan seurakuntatalon ja kirkon suuntaan. Sitten kilometrin verran Raisiontien reunaa ja 100 metriä Keskitietä niin olen kotona. Tuli tehtyä mukava lauantainen kävelyretki, jolle kertyi pituutta noin 11 kilometriä.

Tiirailua Raisionlahden lintutornilla 13.4.2022

Teksti ja kuvat Kauko Häkkilä Kevään ensimmäinen tiirailuilta saatiin viettää melko mukavassa pilvisessä säässä 5-6 asteen lämpötilassa. Kohtalainen lännenpuoleinen tuuli sai kuitenkin ilman tuntumaan paljon viileämmältä. Lahti oli suurimmaksi osaksi jäässä. Piuhanojan suulta ulottui kapeahko sulan veden alue lahden puoliväliin. Sulaa vettä oli myös Raision keskustan suunnalta laskevan ojan suulla sekä Nesteentien ali johtavan kanavan alueella. Rantaniityt ja lintutornin edustan liete olivat pääosin lumettomia.

Vesilintulajisto oli jo melko monipuolinen. Sulapaikoissa nähtiin sinisorsia, taveja, haapanoita, neljä jouhisorsaa, neljä harmaasorsaa, telkkiä, isokoskeloita ja pari nokikanaa. Runsain vesilintu oli tavi, joita arvioitiin alueella olevan ainakin parisataa. Nesteentien sillan sulassa talvehtinut harvinainen, usein piileskelevä ja vaikeasti havaittava pikku-uikku oli hienosti näkyvissä lahden pohjukan puolelle ulottuvassa sulassa. Kahlaajia edustivat rantaniityllä oleilevat lukuisat töyhtöhyypät, pari hyvin vaikeasti havaittavaa taivaanvuohta sekä neljä jäälle hetkeksi levähtämään laskeutunutta kuovia.

Loppuillasta kaksi kurkiparia kävi rantaniityllä esittelemässä tanssi- ja laulutaitojaan. Lisäksi lokkilajisto oli hyvin edustettuna. Kaikki Suomessa pesivät lokkilajit nähtiin pikkulokkia lukuun ottamatta. Kevätmuutolta Suomeen ehtineistä hyönteissyöjistä havaittiin västäräkki, niittykirvinen ja punarinta. Kaikkiaan illan aikana havaittiin 34 lintulajia.

Raisionjokilaakson luonnonsuojelijoiden ja Raision Rinkan järjestämän yhteisen tapahtuman aikana lintutornissa kävi yhteensä 17 henkilöä. Neljä heistä oli kokeneita lintuharrastajia.

Tiistaikävelijät kierroksella

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Raisiossa on useita mielenkiintoisia ja näkemisen arvoisia kohteita. Yksi on Krookilan Kotiseutukeskus. Krookila on aikanaan ollut tyypillinen talonpoikaistalo. Raision Rinkan tiistainen liikuntavuoro lähti 12.4.2022 aamulla kello 10 Krookilan pihalta. Aurinkoinen sää ja Krookilan komea tuulimylly lähettivät kävelijäporukan kierrokselle.

Kävelyretkemme etenee ja pian pujahdamme Uikkupolun kiehtovaan syleilyyn. Uikkupolku kiertää Raisionlahden rannan tuntumassa. Uikkupolun varrella on useita opastauluja, joissa kerrotaan alueen luonnosta. Esimerkiksi taulu, jonka otsikko on Hajakuormitus, antaa tiedon, mitä hajakuormitus tarkoittaa. ’ Pelloilta, metsistä ja avomailta tulevaa kuormitusta kutsutaan hajakuormitukseksi.’ Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistyksen aktiiveilla on ollut merkittävä panos taulujen tekstien laatimisessa ja taulujen pystyttämisessä yhteistyössä Raision kaupungin henkilöstön kanssa.

Uikkupolkua on mukava kulkea. Välillä polku ylittää kaarevan, puisen sillan avulla puron. Sillalla voi pysähtyä ja ihailla ympäristöä. Korkeat rantaruovikot ovat talviasussa. Kasvien vihreys odottaa kesää. Aurinkoinen kevätsää antaa jo merkkejä tulevasta vuodenajasta. Uikkupolun pituus on noin 4 kilometriä. Polun reunamilla on runsaslumisen talven muistona näkyvissä lunta. Varsinainen polku on lumeton. Vain muutamissa, varjopuolen paikoissa on pientä kosteutta. Meitä kävelijöitä kostea polku ei haittaa, me olemme varustautuneet tiistain liikuntavuoroille aina sään ja olosuhteiden mukaisesti.

Uikkupolun varrella voi ihailla myös notkeita valkorunkoisia koivuja. Koivu on kaunis puu niin talvella lehdettömänä kuin kesällä vihreään pukeutuneena ja syksyllä keltaista hehkuvana. Kierroksemme päättyy samaan paikaan, josta lähdimme. Kevätaurinko antoi kulkijoiden kasvoille säteitään. Yhdessä ja sopuisasti liikkuminen toi mieliin virkeyttä ja sydämiin terveyttä. Kiitos kaikille!

Linnuille pönttöjä

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Linnunpönttöjen tekeminen on hauskaa ja hyödyllistä puuhaa. Kololinnuilla on pulaa pesimäpaikoista. Pakkasyönä pönttö voi pelastaa linnun hengen. Pöntön rakentamisessa pitää huomioida mm. lentoaukon koko ja pöntön sisäosan läpimitta eli lautapöntössä lyhyemmän sisäosan läpimitta. Esimerkiksi, pienten tiaisten pesimismahdollisuuksien varmistamiseksi pöntön lentoaukko ei saa ylittää 2.8 senttimetriä. Kuusitiaista varten aukko voi olla vain 2.6 senttimetriä.

Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistys on 40-vuotisen historiansa aikana järjestänyt useita pönttötalkoita. Talkoissa yhdistys on tarjonnut opastuksen ja rakennusmateriaalit. Talkoihin osallistuvalla on hyvä olla mukana omat työvälineet, kuten saha ja vasara. Tänä keväänä yhdistyksen aktiivit Kauko ja Kari saivat mukavasti ’asiakkaita’, kun Friisilän verstaiden pihapiirissä rakennettiin linnuille ’koteja’. Luontoretkinäyttely Pajupillin tiloissa oli mahdollisuus tutustua eri linnuille sopiviin, rakennettuihin pönttöihin.

Ilta kului mukavasti. Kuului käsisahan suhinaa, kun talkoolainen sahasi lautaa pöntön materiaaliksi. Vasarat naputtivat nauloilla lautaosat pöntöiksi. Ohjaajat Kauko ja Kari auttoivat talkoolaisia rakennuspuuhassa. Esillä oli myös kirjallista materiaalia, joten oli mahdollisuus katsoa tekemisen eri vaiheita myös esitteistä. Kiitos kaikille! Kun pari tuntinen tapahtuma päättyi, monta iloista ja kiitollista osallistujaa lähti ’pönttö’ kainalossa kotiinsa. Näin toimimme tällä kertaa luonnon ja ympäristön hyväksi. Samalla saimme aikaan hyvän mielen talkoolaisille ja linnuille rakentui mukavia, uusia, puhtaita pönttöjä.

Raisionjoen tuntumassa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Aurinkoinen perjantai antaa vauhtia ulkoiluun. Pieni pakkanen tekee talviset polut liukkaiksi suojasään jälkeen. Rento askel, hyvät jalkineet ja kävelysauvat varmistavat turvallisen kävelyretken. Kasvot kohti aurinkoa aloitan retkeni. Pian huomaan, että valinta on oikea, sillä leppoisa ja takaa puhaltava tuuli keventää kulkemista. Lumi hohtaa valkoisena maisemassa – on talvinen helmikuu.

Pysähdyn katsomaan Huhkon koskea ja sen alajuoksun kivoja pyörteitä ja lumen peittämiä kiviä. Tämä on paikka, jota pitää aina kunnioittavasti ihailla ja samalla voi antaa mielikuvituksen lentää. Viivähdän pienen ajan kosken äärellä. Olen yksin, muut kulkevat kauempana. Jatkan kulkuani kohti Mullin siltaa. En pidä kiirettä. Nautin kauniista aurinkoisesta päivästä. Vilkaisen välillä joen uomaan. Valkoinen lumi peittää jäisen joen. Muutamia talven tummentamia heinäkasveja pistää esiin joen rannalta. Kauempana joen toisella puolella on peltoa ja rakennuksia.

Tulen Mullin sillalle. Joki on jäässä, mutta sillan alla vesi virtaa vapaana. Sorsia ei ole näkyvissä. Ainoastaan yksi varis tepastelee jäällä. Tummiin pukeutunut pariskunta ohittaa paikan. En pidä kiirettä. Luonto on kaunista katseltavaa. Lumikiteet kiiltävät auringonsäteiden voimasta. Talitinttien titityy kuuluu, vaikka lintuja ei näy. Jatkan kierrostani. Raisionjoki virtaa oikealla, kun etenen Jokirannankatua pitkin. Kävellen pääsee kulkemaan myös pienempiä teitä ja polkuja, joita ei voi ajaa autoilla. Muutaman mutkan jälkeen ajoväylä suurenee ja omakotitalot ’kehystävät’ tietä. Kuljen täällä usein ja tiedän mukavia sivupolkuja, joita pitkin pääsen takaisin joen rantaan. Papinkallio on historiaa huokuva paikka. Siellä on tehty kaivauksia. En poikkea tällä kertaa Papinkalliolle. Luminen maasto, jossa ei ole polkua, ei houkuttele. Kuljen Rauman valtatien alikulkutunneliin ja sieltä Raisionjoen ylittävälle sillalle. Pysähdyn katsomaan joen lumista pintaa. Valkoisessa lumessa näkyy eläinten jälkiä.

Taivas on kirkkaan sininen. Pilvet ovat purjehtineet muualle, vain hentoinen kuun sirppi loistaa pilvettömällä taivaalla. Raisiontien varrella muutama pajunkissa - pajun pehmeä kukinto – on avautumassa. Ne enteilevät jo kevään merkkejä. Suomen neljä vuoden aikaa antavat monipuoliset mahdollisuudet luonnon seuraamisen ja luonnossa liikkumiseen.

Kävelyllä Raisiossa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen On perjantai. Iltapäivällä sataa lunta, kertoo säätiedotus. Hyvä tehdä kierros ennen lumisadetta. Tuuli on seuranani, kun lähden kävelemään. Raisiossa on useita vaihtoehtoja kävelyreitin valintaan. Tänään suunnistan mutkien kautta Alppiruusupuistoon Lukion mäelle. Jatkan sieltä Karmelin puiston kivilabyrintin kautta kotiin. Raisionjoen ylittävältä sillalta katselen joen talvista pintaa. Kaikki kasvit ovat vielä ’talviasussa’. Kevät herättää kasvien väriloiston eloon. Jertan ahteen suojasta jatkan kävelytielle Raisiontien reunaan. Lumet on aurattu tien sivuun. Hiekka tekee kulkemisen turvalliseksi. Komeat kalliot hautausmaan kohdalla suojaavat tuulelta. Käännyn vasemmalle ja kuljen alikulkutunnelin kautta Lukion mäelle. Näin perjantaina on muitakin kävelijöitä reippailemassa. Toisilla on mukana koiria, toiset rientävät vauhdikkaasti yksin taikka kaksin eteenpäin.

Lumi pitää vielä Alppiruusupuiston penkit otteessaan, mutta kesän tullen penkit tarjoavat kulkijoille oivan levähdyspaikan. Puistossa on myös aurattu polku, joten talvijalkineilla on hyvä kulkea. Ihailen pensaiden ja puiden muotoja. Kallioinen kumpuileva ja luminen maasto tuovat kasvit kauniisti esille. Istutusten pohjana on hyvä suunnitelma. Raisiossa on taitavat vihersuunnittelijat ja suunnitelmien toteuttajat. Suoraryhtiset männyt, kiehkuraiset katajat ja koko metsä suojaa hienosti alppiruusuja.

Laskeudun mäeltä alas. Jatkan kohti Karmelin puistoa ja sen kivilabyrinttia. Ohitan ison kuusen, minkä oksien alle voisi majoittua. Kesällä kuusen suojaan voisi kyyristyä, mutta nyt kannattaa jatkaa matkaa. Hiihtolatu kiertelee puistossa. Kenkien jäljet ovat tehneet pienen polun ladun viereen. Paikalla on ollut myös pulkkailijoita. Jäljistä päätellen täällä on harrastettu monipuolista ulkoilua koko perheen voimin.

Suuri, ruskean punertava vaahteran lehti on jostain lentänyt kävelytielle. Ruskeat tammenlehdet pitävät tiukasti kiinni oksissa. Pensaikosta kuuluu iloista viserrystä ja hetkessä lintuparvi lehahtaa lentoon, kun ohitan paikan. Kevättä on ilmassa, vaikka tuisku ja tuuli yltyvät. Päätän lyhentää ulkoilulenkkiäni. Pysähdyn keskustelemaan tuttavien kanssa. Pieni keskustelutuokio piristää. Tauon jälkeen kiihdytän askelrytmiäni, sillä tuiskuinen tuuli yltyy. Ohitan Papinkallion. Jatkan suorinta reittiä kohti kotia. Pyrystä ja tuulesta huolimatta olen tyytyväinen, että lähdin ulkoilemaan.

Lunta ja aurinkoa helmikuussa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Helmikuussa lumi hohtaa ja kimaltelee, kun aurinko paistaa. Helmikuun sanotaan saaneen nimensä puun oksien helmistä, joita syntyy, mikäli suojasään jälkeen pakkanen äkkiä kiristyy. Tänään 2.2. on myös Lumi nimisten henkilöiden nimipäivä. Pakkanen paukkuu -10 asteen lukemissa. Ulkoiluani se ei haittaa. Onneksi tuuli on leppoisaa. Kuljen kohti Raisionjokea, sillä joen rantamaisemat ovat minulle mieluisia. Tänään on liikkeellä muitakin kävelijöitä. Toiset kulkevat pareittain, toiset etenevät yksin. Heillä kaikilla on nopeampi kävelytahti kuin minulla.

Mullin sillan luona joki on melkein kokonaan valkoisen lumen peitossa. Uoman toisessa reunassa vesikasvien lomassa on pieni sulapaikka. Aurinko on aivan metsän tasolla, kun katson sitä sillalta Turun Artukaisten suuntaan. Liikenteen äänet eivät kantaudu tänne. On rauhoittavaa ja kaunista. Jatkan kulkuani Huhkon kartanon suuntaan. Aavaan paikkaan pellon reunaan lumi on tehnyt kauniita aaltomaisia kinoksia. Tulee mieleeni lapsuuden ajan talvet, jolloin kinoksia riitti melkein haitaksi asti, kun käveli aamulla kouluun. Nyt ihailen kinoksia. Niiden muodot kaartavat viehättävinä kävelytien reunassa.

Huhkon kosken luona pitää aina pysähtyä. Tänään näkyy alajuoksulla valkoisia leivoksia eli lumen kuorruttamia kiviä. Kirkas vesi kiertää kivien lomassa vapaana. Tuijotan vettä ja mietin näkyä pienestä kuumasta lähteestä. Tämä ei ole lähde, mutta kierteinen vesi näyttää kivalta. Auringon säteet leikkivät valkoisen lumen peittämillä kivillä. On helmikuinen pakkaspäivä.

Nousen pienen ylämäen pois joen rannasta. Ohitan Huhkon kauniin kartanon ja pian olen kotona. Mukavan ja raikkaan kävelylenkin jälkeen huomasin, miten mustarastas keikutteli itseään takapihan aidalla. Luontoa on kiva seurata eri vuodenaikoina!

Talvinen Tuulilanketo ja Friisilän pihapiiri

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Aamupäivällä lähden kävelemään ja samalla katsomaan, miltä talvinen Friisilän pihapiiri ja Tuulilanketo näyttävät. Lumi valkaisee maiseman ja pilvistä putoilee pisaroita. Pieni tuuli antaa potkua kulkemiseen. Varovaisuus on valttia, sillä sivutiet ja polut ovat liukkaita.

Tammikuu päättyy pian ja tulevana sunnuntaina 30. päivänä on valtakunnallinen BirdLife Suomen järjestämä lintujen bongaus päivä. Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistys osallistuu kyseiseen tapahtumaan. Lintuja tarkkaillaan Friisilässä tunnin ajan klo 10 – 11. Havaitut lintulajit ja yksilömäärät kirjataan ylös. Tapahtuman päätteeksi tiedot ilmoitetaan BirdLife Suomeen.

Friisilän piha on seesteinen. Luontoretkinäyttely Pajupillin nurkan takana muutama pieni oksakasa muistuttaa vielä Friisilän alueen kasvuston karsimis- ja siistimisoperaatiosta. Luonnonsuojeluyhdistyksen hoidossa olevat lintulaudat ja pöntöt ovat paikoillaan. Komean koivun latvustossa on menossa konsertti – lintujen laulukonsertti.

Käyn Tuulilankedon puolella. Orava ylittää polun edestäni. Kaveri on kiireinen ja vauhdikas. Tuulilanketo lepää valkoisen lumen alla. Kevään ja kesän tullen keto herää eloon. Silloin erilaiset kasvit ja hyönteiset valtaavat kedon. Friisilän pihapiirissä ja Tuulilankedolla voi aistia myös historian ’havinaa’, kun pysähtyy ja antaa mielikuvituksen lentää. Ilman historiaa ei ole tätä päivää.

Raisiossa päiväkävelyllä

Kuvat ja teksti Kaija Virtanen Aurinko kultaa lumisen maiseman. On sunnuntai ja historiallinen ensimmäisten aluevaalien äänestyspäivä. Näissä vaaleissa äänestetään ehdokasta paikalliselle hyvinvointialueelle. Lähden liikkeelle leppoisan letkeästi kävelysauvat turvana. Keskitien varrella kävely-, pyörätie on aurattu ja hiekkaakin löytyy, kun tarkkaan katsoo. Äänestyspaikka on Kuloisten koulussa. Turvallisuus ja kaikki vastuullisuus on nyt koronapandemian aikana asiallisesti hoidettu. Kun äänestämisen velvollisuus on täytetty, jatkan ulkoilua. Sää on suotuisa ja tuuli pysyy leppoisana. Jatkan kävelyäni kohti Raisionjoen rantaa. Matkan varrella näkyy lumessa erilaisia jälkiä. Kevyt hankikanto on antanut hiihtäjille mahdollisuuden sujuttaa suksia eteenpäin, vaikka ei ole ajettuja latuja.

Kuulen lintujen ääniä. Linnut ovat korkealla puiden ja pensaiden latvustoissa. Kun tulen lähemmäksi, lintuparvi vaihtaa paikkaa. Mustavalkoinen harakka liitelee kauempana. Valkoinen lumi on hieno tausta kaikille kuvioille. Täällä on paljon jälkiä. On hentoja eläinten varpaiden, pyöreitä tassujen sekä ihmisen kenkien ja saappaiden jättämiä jälkiä. Talvipyöräilijäkin on polkenut tätä polkua pitkin.

Ohitan kasvimaapalstat, joita Raision kaupunki vuokraa. Kerros valkoista lunta peittää maapalstat. Viereisen Raisionjoen pinnalla on kevyt luminen jääpeite. Kohti aurinkoa on kiva kulkea, joten jatkan rauhallisesti eteenpäin. Siirryn Raisiontien toiselle puolelle. Pysähdyn joen ylittävällä sillalla. On mukava katsoa sillan molemmille puolille jokea pitkin. Olen tarkkana, että kävelysauvat pysyvät tallessa. Viimeksi toinen sauvoista tipahti sillalta jokeen, joten piti käydä ostamassa uudet sauvat.

Pilviä purjehtii kohti aurinkoa, mutta aurinko pilkistää kirkkaana pilvistä huolimatta. Joen rannassa kulkeva kävely- ja pyörätie on aurattu ja hyvä kulkea. Hohtava lumi valaisee ja erilaiset talviset heinä- sekä muut korret seisovat suorina odottamassa kevättä. Kuljen Huhkon koskelle. Koski on komeaa katseltavaa kaikkina vuoden aikoina. Tänään vesi virtaa vuolaana. Alempana kivien lomassa joen vesi muodostaa herkän kierteisen kuvion – luonnon tekemää taidetta! Aamulla radiossa Juha Blomberg kertoi jään muodostamista kuvioista ja jään rakenteista. Tällä kävelyretkelläni sain kuvattua myös ’jäätaidetta’. Kiitos suomalainen luonto!

Talvipyöräilyä

 Teksti ja kuva Armi Laamanen

Joko olet kokeillut talvipyöräilyä? Minä olen aloittanut talvipyöräilyn uudelleen tänä talvena. Kiitos sisareni, tyttäreni ja työkaverini Annen. Viimeksi olen pyöräillyt talvella joskus teininä - siitä on hetki aikaa. :D Kesäpyöräilyn aloitin pitkän tauon jälkeen kolme vuotta sitten ja nyt tulee kesän aikana noin 2000 kilometriä polkupyörän mittariin.

Pitkään haaveilin talvipyöräilystä, mutta rohkeus aloittaa puuttui. Sisareni pyöräili aikoinaan kesät talvet töihin ja sanoi pysyvänsä talvella paremmin pystyssä polkupyörällä kuin kävellen. Työkaverini Anne vakuutti, ettei se ole vaikeaa, pitää vaan oppia ajamaan eri tavalla kuin kesällä. En siis voi olla niin pelokas!

Myös isoäitini pyöräili koko ikänsä kesät talvet, eikä silloin ollut nastarenkaita ja kypärää. Tosin hänelle 84-vuotiaana kävi kevättalvella vahinko ja kaatui jäätiköllä - meni solisluu poikki. Mummo joutui ensimmäistä kertaa elämässään lääkäriin. (Oli hänellä kyllä yhdeksän lasta, mutta ei niitä lääkäristä oltu haettu.)

Keräsin syksyn rohkeutta ja lopulta sain vaihdatettua nastat toiseen polkupyörääni. Mielestäni on helpompaa, että on kaksi pyörää: toinen talvea varten ja toinen kesäpyöräilyyn. Ei tarvitse vaihdattaa renkaita, kun en osaa itse niitä vaihtaa. Eikä talvipyöräillessä tarvitse niin paljon vaihteita kuin kesällä.

Olen nyt siis harjoitellut vajaat sata kilometriä lumessa ja jäässä sekä hurahtanut täysillä talvipyöräilyyn. Ei se niin vaikeaa ole! Tärkeää on maltti ja kunnon polkupyörä, jossa on nastarenkaat. Sopivat lämpimät vaatteet ja pyöräilyrukkaset, jotka pitävät kädet lämpiminä. Kun on sopivat varusteet -10 astetta pakkasta ei haittaa mitään. Alussa pyöräillessäni puin liikaa päälleni ja olin aina hiestä märkä jo vähän matkan kuluttua, mutta nyt osaan pukeutua niin kuin kaverini Marja neuvoi: alkumatkasta pitää olla vähän viileä niin sitten kohta on jo sopivan lämmin.

Olen tällä lyhyellä talvipyöräilykokemuksellani huomannut, että meillä Raisiossa (ja Turussa) on oikein hyvät mahdollisuudet talvipyöräilyyn, pyörätiet ovat olleet hyvin auratut ja hiekoitetut. Nastat alla on pärjännyt hyvin, vaikka välillä olen ajellut jäätiköllä. Hankalimpia kohtia ovat oikeastaan olleet vain risteykset, joissa on paksulti sohjoa, mutta ne kohdat voi tarvittaessa taluttaa pyörää.

Talvipyöräilyssä on sekin ihanuus, että pitää keskittyä, katsoa tarkasti eteensä tien pintaa ja ajaa rauhallisesti. Voisin jopa sanoa sen olevan rauhallisen meditatiivista. - Hyvää harjoitusta nykyajan ihmiselle. Pyöräillessäni en ole uhkarohkea, olen varovainen ja pyöräilen osaamiseni rajoissa. Minulla on nastat, valot, huomioliivi ja kypärä. En ota riskejä ja kuvittele pärjääväni risteyksissä autoille vaan varmistan aina, että auto on varmasti pysähtymässä, jos aion ylittää tien.  Oppiminen oli lapsena hauskaa, miksei se olisi vanhanakin niin. Terveisin uusi innokas talvipyöräilijä 62 v.