Kierros kansallispuistoissa

Kaija Virtanen

Suunnitelma – kuljetaan viidessä päivässä neljässä eri kansallispuistossa. Reitin varrelle sopivat Lauhanvuori, Kauhaneva-Pohjankangas, Salamajärvi ja Isojärvi.

Sunnuntaina 11.6. matkamme alkaa aamulla klo 8.30. Ajelemme ensimmäiseen puistokohteeseen eli Lauhanvuoren kansallispuistoon. Puisto sijaitsee Kauhajoen ja Isojoen rajalla Etelä-Pohjanmaalla. Pilvet kulkevat taivaanrannalla ja antavat auringolle tilaa. Muutama tummempi pilvi yrittää tulla eteen, mutta poutapilvet ottavat tällä kertaa voiton. Alkukesän hehkuva vihreä tervehtii tien varrella. Radiossa soi ’kortit kertoo kohtalomme’ sitten ’ hän rokkia rakastaa ja’ … laulaa Tuula Amberla. Voikukkien keltainen vana koristaa pellon reunaa. Olemme jo Kiikassa tienviitan mukaan. Miten sattuikaan, kun Kiimajärven kylätalon kohdalla radiossa soi ’niin mahtava peräsin ja pulleat purjeet’.

Ulkolämpötila on +18 astetta. Poikkeamme kahville Kiikoisten ABC:lle. Pieni tauko on välillä tarpeellinen. Matkamme jatkuu. Ennen Laviaa korkeat kallioleikkaukset reunustavat tietä. Lehmiä on laitumella. Makkaramäki, Vihteljärvi – Suomi on täynnä kivoja paikannimiä. Kankaanpäässä ohitamme keltasävyisen puukirkon. Auton tuulilasiin laskeutuu muutamia sadepisaroita, kun etenemme kohti Kauhajokea. Komeat maalaistalot antavat vaihtelevasti kumpuilevalle ja tasaiselle maisemalle viljavan ja rikkaan meiningin. Alkaa Etelä-Pohjanmaa, kun kello on 11.30. Sitten Muurahainen - tienhaarasta käännymme ja ajelemme 5 km Lauhanvuoren kansallispuiston P-paikalle näkötornin luokse. Perillä autonmittari näyttää 240 ajokilometriä.

Parkkipaikalla on Lauhanvuoresta kertovia näyttötauluja. Esimerkiksi tällaisia: ’Lauhanvuori tarjoaa geologiasta kiinnostuneelle paljon nähtävää. Kallioperä on harvinaista hiekkakiveä. Kaivolampi on kirkasvetinen suppalampi keskellä karua jäkäläkangasta. Supat syntyivät jääkauden loppuvaiheessa. Rinteiden isot kivenlohkareet ovat rapautuneen peruskallion jäljelle jääneitä ytimiä’.

Toinen taulu kertoo: ’Vesi kiertää Lauhassa. Lauhanvuorella sataa paljon, sillä mereltä tulevat saderintamat pysähtyvät vuoren rinteisiin. Ilmamassat jäähtyvät ja kosteus tiivistyy sateeksi. Sadevesi imeytyy nopeasti rinteisiin ja painuu läpäisevän hiekkakiven läpi syvälle pohjavedeksi’.

Kiipeämme korkeaan, harvinaisen vankkaan ja vahvaan nelikulmaiseen torniin. Portaat kiertävät tornin sisällä – suojassa. Näköalat ovat komeat. Tornissa on tauluja, jotka kertovat eri suunnissa näkyvistä paikoista. Luontotorni seisoo Lauhanvuoren laella, joka on Länsi-Suomen korkein paikka – 110 metriä Pohjanmaan lakeuksien yläpuolella ja merenpinnasta 231 metriä. Itse tornin korkeus on 22 metriä. Käytiin korkealla, eikä pelätty. Hyvä me!

Laskeudumme alas Lauhanvuoren näkötornista

Pienen ihmettelyn jälkeen jatkamme maastoon. Alussa on pieni matka luontopolkua. Opastaulun mukaan vuoren laella kasvusto on vehreämpää kuin rinteillä eikä hallakaan ole ulottunut laelle. Ilmankos polku puikkelehtii tiheän kasvuston lomassa. Poikkeamme polulta avarampaan metsämaastoon ja suunnistamme Kaivolammelle.

Luonnosta kertovat taulut kutsuvat lukemaan. Kun lukee tekstin ’Seisot Lauhanvuoren korkeimmalla rannalla’- katsoo vaistomaisesti maisemaan. Rantaa ei näy, sen voi maaston muodoista kuvitella. Toinen taulu kertoo, miten vesi muovasi rinteitä. ’Rantavallit, joilla nyt seisot, kiertävät Lauhanvuorta kehämäisesti portaitten tapaan. Muinaismeren myrskyaallot muovasivat ne kivistä, sorasta ja hiekasta. Tuuli on paikoittain kasannut vallien päälle lentohiekkaa dyyneiksi’. Kuljemme leijuen ja hyvillä mielin hiekkadyynejä aaltoilevasti alaspäin etenevää polkua kohti Kaivolampea. Kaunis mäntymetsä on kasvanut hiekan päälle.

Evästauko Kaivolampi

Varpaat Spitaalijärvessä

Kaivolampi tarjoaa hyvän levähdyspaikan. Siisti tulipaikka, hyvät puut ja komea ’järvimaisema’. Onnea on -  olla vaan ja nauttia kansallispuiston rauhallisuudesta. Retkemme jatkuu. Suopursujen ja metsätähtien piristämän metsän keskeltä löytyy niin lähteitä kuin valtavia, laajoja kiviröykkiöitä. Lähteiden läheisyydessä vesihyönteisillä on täällä kotoisat olot. Poikkeamme metsästä hiekkatielle. Etsimme lyhyemmän paluureitin, jonka varrelta löytyy vilvoittava Spitaalijärvi. ’Spitaalijärvi jäi vedenpinnan laskun myötä eristyksiin Itämerta edeltäneestä Ancylus-järvestä noin 9000 vuotta sitten’ lukee opastaulussa. Historia, hyvin vanha, seuraa kulkijaa tällä polulla. Pysähdymme vielä metsosta, palokärjestä, kulorastaasta ja leppälinnusta kertovan taulun luona.

Monipuolinen ja mielenkiintoinen Lauhanvuori jää taakse, kun suunnistamme Kauhaneva-Pohjankangas kansallispuistoon. Puisto sijaitsee Kauhajoen ja Karvian kunnissa Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan maakunnissa. Ajamme Salomaan P-paikalle. Aluksi on kiva tutkia puistosta kertovia opastauluja. ’Puistoa hallitsevat karut mäntyvaltaiset kankaat sekä laajat avoimet nevat. Kansallispuiston suot ovat lajistoltaan erityisen arvokkaita – hienompana helmenään Kauhaneva’. Tulimme puistoon Kyrönkankaan museotietä. Sen historiasta taulu kertoo ’ Kyrönkankaan kesätie Hämeenkyröstä Korsholmaan eli Suomesta Pohjanmaalle on 1500 luvulta peräisin oleva valtatie. Se on ollut yksi valtakunnan pääteistä ja aikanaan ainut kesäaikaan kuljettava yhteys Turusta Vaasaan’. Historiallinen, huimaavan mielenkiintoinen retkemme jatkuu…

Pitkospuut Kauhanevalla

Suot ovat mielestäni hienoja paikkoja katsella ja kulkea niille rakennetuilla pitkospuilla. Aloitamme Salomaalta ja suuntaamme Kauhalammelle. Kauhaneva on mykistyttävä. Suota, suota vain jatkuu, kun katsoo eteenpäin tai sivuille, vasta kaukana taivaanrannassa näkyy tummana metsää. Pitkospuut ovat leveät, niitä pitkin on hyvä edetä. Muutama mänty, kukkivat hillat ja suopursut ihastuttavat polun varrella. Yhdessä opastaulussa kehotetaan kuuntelemaan ja katsomaan. Lisäksi kuvassa on piirros pitkospuilla makaavasta miehestä. Me kuuntelemme ja katselemme, mutta emme asetu makuulle – olemme naisia!

Näkymä Kauhalammelle

Mutkittelevien pitkospuiden ohjaama polku tulee Kauhalammelle, mikä näyttää enemmän järveltä kuin lammelta – vau!  ’Seisot Kauhanevan suurimman vesialtaan reunalla, johon vettä kertyy ainoastaan sadannan kautta (ombrotrofinen). Kauhanevalla on yhteensä lähes 200 vaihtelevan kokoista vesiallasta, allikkoa’ lukee taulussa.

Kun suon ja vesialtaiden lumosta selvitään, tullaan Kauhasillalle, josta polku jatkuu Kyrönkankaan museotietä, jota pitkin on tässä sallittua kävely ja pyöräily. Yksi pyöräilijä tuleekin vastaan. Kierrokseen kului pari tuntia, vaikka matkaa oli vain 5 km. Näimme hurmaavan, tuoksuillaan huumaavan Kauhanevan suopuiston!   

Tässä kohdassa pitää ja saa kiittää Rinkan majaisäntä Pentti Mirttiä, sillä hän antoi vinkin Kauhanevasta, kun kuljimme Rinkan kevätretkellä Kangenmiekassa.

Sunnuntai-ilta on jo pitkällä, kun tulemme etukäteen varattuun yösijaan eli Helmin Kortteeriin Kauhajoelle. Helmi on ystävällinen, elämää nähnyt nainen. Saamme yläkerrasta sievän keittiön ja kauniin huoneen yösijaksi. Pieni ulkoilu läheiselle kaupalle ja saunominen majapaikassa saavat meidät raukeina lepoasentoon ja untenmaille.

Maanantaina 12.6.aamulla ensin laukut ja kassit autoon ja sitten tilatulle aamiaiselle. Sinisävyinen, aistikkaasti sisustettu kahvila-ravintola herkullisen aamiaispöydän kera saa veden kielelle ja makuhermot herkiksi. Ensivaikutelma ei pettänyt – söimme täydellisen, hyvältä maistuvan aamiaisen, johon kuului mm. uunissa haudutettua mannapuuroa.

Yöllä on satanut, kun jatkamme matkaa klo 9, lämpöasteita on 14 ja pilvet pitävät sateen sisällään. Suora, tasainen tie johdattaa kohti Seinäjokea. Matkan edetessä tasaisuus häviää. Tuulimyllyjä ja isoja maalaistaloja vilahtelee maisemassa, kun tulemme Ilmajoelle. Säätiedot lupaa sadetta. Mukava tienvarsimainos ’Hinaus ja tuuppaus’ saa huomiomme. Kello 10 uutisissa kerrotaan hallitusyhteistyön arvoista, kun Jussi Halla-ahosta tuli Perussuomalaisten puheenjohtaja.

Kyyjärvellä käydään ostoksilla, sillä seuraavassa majapaikassa pitää itse huolehtia ruokailusta. Ulkona lämpötila on noussut 18 asteeseen. Karttakirjan sivujen ja etukäteissuunnittelun tuloksena löydämme Salamajärven Kansallispuistoon ja Koirasalmen Luontotupaan, josta meille on varattu huone kahdeksi yöksi. Puisto sijaitsee Perhon, Kivijärven ja Kinnulan kuntien alueella Keski-Suomen ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa. Luontotuvassa ei ole muita majoittujia. Yhteistilat ovat siistejä, sauna ja suihkut löytyvät alakerrasta. Saamme huoneen, jossa on kaksi kerrossänkyä. Tyynyt ja täkit on uusittu, kertoo tiloja esittelevä mies. Vessa on käytävällä, aivan huonetta vastapäätä.

Alkupalaksi – illan suussa - päätämme kulkea Koirajärven kierroksen, 9 km. Polun alussa kivien määrä ihmetyttää. Onneksi polku, alussa nimeltään Metsäperäläisen taival, puikkelehtii sopivasti isompien kivien lomassa. Lisäksi vasemmalla loistava Koirajärvi antaa potkua matkantekoon. Maasto on vaihtelevaa. Ihmettelemme, miksi osa keloista on lyhyitä ja niissä näkyy mustaa palon jälkeä. (Kuulemme myöhemmin, että jäljet ovat syntyneet aikoja sitten tapahtuneen metsäpalon seurauksena).

Kivien takaa pilkottaa Koirajärvi

Palanut kelo Metsäperäläisen reitin varrella

Yhtäkkiä Sirkka havaitsee eläimen, pysähdymme, sitten näemme suuren metsäpeuran loikkaavan poispäin pusikon suojassa. Se eteni niin nopeasti, että kamerani ei saanut sitä kuvaan. Kokemus jäi kuitenkin näkökenttään. Metsäpeura on puiston tunnus.

Suuria kiviä sammalliinoilla suojattuja, mustikanvarpuja ja heleänvihreitä, hentoja koivuja – kuljemme Suomen suvessa, kansallismaisemassa. Välillä polku sukeltaa suolle, suopursujen välissä viiletämme pitkospuilla. Komea, hyvin hoidettu laavu seisoo Pahkahonganlahdella. Pientä sadetta on ilmassa. Sadetakit repuista suojaksi ja askelta toisen eteen. – Olemme makeita, mutta emme sokerista! Onnellisesti, kompuroimatta selviämme jyrkistäkin kohdista. Luontotalossa lämmin sauna ja iltaruokailu. Retkeily tekee hyvänolon, vaikka välillä väsyttää!

Tiistaina 13.6. päätämme tehdä pitemmän lenkin – Vaatimen kierroksen 18 km. Öisen sateen jälkeen aamu on kolea ja tuulinen. Kerrospukeutuminen on poikaa tällaisella kelillä. Aloitamme reittien lähtöpaikalta eli siitä mistä eilen tulimme Koirajärven kierrokselta. Polku nousee kivistä mäkeä ylös metsään, mutta pian tulee pitkospuinen suon ylitys. Ruuhilammella pidämme pienen juomatauon. Valtavan laaja kivijata aivan keskellä metsää ihmetyttää. Onneksi sitä ei tarvitse ylittää, kuten Haltilla. 

Kivijata Vaatimen kierroksella

Rauhallista kävelyä metsäorvokkien sinisten silmien loisteessa. Pian saavumme Heikinjärvelle. Siisti laavu ja ensiluokkainen maisema. 

Tuulen suojassa Heikinjärven laavulla

Vähitellen sää lämpenee. Suopursut ja raatteet tervehtivät suon reunamilla, kun kopistelemme eteenpäin pitkospuilla. Metsä on kivinen, ei taida sienet viihtyä. Maasto muuttuu kuin huomaamatta, tulee pieni hiekkaharju ja kapea Koirajoenuoma vehreän kasvillisuuden kultaamana.

Pyydyskoskella opastauluissa kerrotaan 1920 luvulla alkaneesta savottakämppäelämästä sekä 1800 luvun sahoista ja tukkien matkoista. Ulkona on tuulista, paistamme makkarat kodan suojassa. Aurinko pilkistelee ja piristää retkeläisiä, kun klo 14 jatkamme Pyydyskoskelta eteenpäin kohti Ahvenlampea. Reitti poikkeaa pois kansallispuistosta.

Ahvenlampi tulee noin 6 kilometrin kävelyn jälkeen. Paikalla on mm. varaustupa ja sinne johtaa autotie. Muita ei näy, kastelemme varpaat lammessa, lepäämme hetken. Matkaa Koirasalmelle on vielä yli 4 kilometriä ja kellokin käy kohti iltaa.

Pitkospuinen tie suon yli 

Miten sattuikaan, edessä on pitkä suora ’tie’ pitkospuita suuren suon yli ennen kuin polku sukeltaa metsään. Hieno retkipäivä saa kruunun, kun saunomme ja käymme Koirajärven vilpoisassa syleilyssä. Saunan tilasimme lämpimäksi aikaisemmin.

Uintia Koirajärvessä

Keskiviikkona 14.6. aamulla teemme aurinkoisessa säässä Vasankierroksen 2,3 km, se kiertää Luontotupaan liittyvän osan Koirajärvestä. Järvi on tyyni ja kirkkaan sininen, pitkospuista polkua on hyvä kulkea. Samalla voi ihailla rantamaisemassa kasveja. Raate on kohta täydessä kukassa. Järven toisella puolella loistaa keltainen luontotupa ja sen ruskeat ulkorakennukset. Luontotuvan pihassa ihastelemme pääskysten lentoja. Sain vangittua yhden kameran linssiin.

Vasankierroksen kukkaloistoa Koirajärvessä

Luontotuvan kaupasta ostamme Salamajärven kansallispuiston t-paidat. Olemme tyytyväisiä. Kello 10 jätämme Salamajärven ja suunnistamme eteenpäin. 

Salamajärven kansallispuiston t-paidoissa potretti Kotivillasen kuistilla

Tulemme kello 14 Kotivillanen majapaikkaan, Jämsän Längelmäellä. Isäntä esittelee talon, vuonna 1938 rakennetun kartanon, omistajat asuvat talon toisessa päässä. Vuokrattava osuus käsittää kaksi huonetta. Tilaamme emännältä aamuruokailun, jotta torstaina ei nälkä heti yllätä. Ilta on vielä nuori, joten naiset autoon. 

Lähdemme tutustumaan Isojärven kansallispuistoon. Puisto sijaitsee Kuhmoisten kunnassa, Keski-Suomen maakunnassa. Aloitamme Kalalahden P-paikalta ja kuljemme kohti Lortikkaa. Polku etenee mäkisessä maastossa. Puistoa kutsutaan ’vuoripuistoksi’. 

Tauolla - takana Ylinen Lortikkajärvi

Ylinen Lortikkajärven luona on mukava taukopaikka. Eväiden syöntiä ja maiseman tuijotusta – nautintoa! Lortikan luontopolun tauluissa kerrotaan kämppäelämästä. ’Sotien jälkeen seudulle rakennettiin useita metsäkämppiä, joista Heretty (1946-1947) ja vuonna 1952 rakennettu Lortikka jäivät kansallispuistoon. Kämppiä yhdisti lapiotyönä tasoitettu polkupyörätie, joka on nykyisin osa kansallispuiston reitistöä. Lortikkaa käyttivät hakkuumiehet, Herettyä hevosmiehet’.

Komea kivi Isojärven vuoripuistossa

Kapuamme Lortikan vuorelle. Alussa polku on jyrkkä ja kivinen. Vuorella on komeat näkymät, kaunista sammalta, isoja mäntyjä sekä komeita kiven lohkareita. Matkamme jatkuu alamäkeen Vahterjärvelle. Suopursujen peittämä suo pitkospuineen löytyy täältäkin. Järvi loistaa kirkkaan sinisenä ilta-auringossa. Jostain syystä pitää taas kivetä ylös vuoren rinnettä – edessä ovat Vahtervuori ja Hirvivuori. Illan edetessä tulee mieleen, eikä voisi oikaista alhaalta, kun polku vie ensin jyrkkään ylös ja hetken kuluttua loivasti alas. Onneksi sää oli suosiollinen 5 tuntia kestäneen iltaretkemme aikana. Vielä ajelu majapaikkaan – hyvä me reippaat naiset!

Torstaina 15.6 nautimme hyvän aamuruokailun. Otamme lähtökuvan pukeutuneina   Salamajärven kansallispuiston t-paitoihin. Pakkaamme tavarat autoon ja lähdemme toiselle kierrokselle Isojärven kansallispuistoon, nyt Heretyn P-paikalta. 

Alussa on Heretyn luontopolku, jonka varrella taulut kertovat metsien käytön historiasta. Mm. männyt kylvettiin 1960-luvulla, pihkaisesta havupuusta saatiin tervaa, jopa vientiin.

Iso taulu varoittaa. ’Tie Hevosjärven rannassa on veden peitossa majavien patojen vuoksi. Uusi reitti kulkee korkeiden kallioiden kautta kiertäen tulva-alueen’. Kiertoreitti on hyvin merkitty. Ilmankos puiston tunnuksena on majava. Eipä siinä muuta kuin kiipeämään. Hevosjärvi loistaa edessä, kun laskeudumme kalliolta. Pieni evästauko ja lepohetki järven läheisyydessä. Taukopaikan nimi on Latokuusikko.

Kaunis silta ylittää järven. Jatkamme mäkistä maastoa Kuorejärvelle. Taukopaikka sijaitsee korkean kallion alapuolella. Tauon jälkeen päätämme palata suorinta tietä Heretyn P-paikalle, koska edessä on vielä ajomatka kotiin. Vuoripuiston raskailla poluilla kuljimme yli 4 tuntia.

Kiitos Kirstille retken suunnittelusta ja autolla ajosta sekä matkaseurasta myös Sirkalle! 

Vaihtelevat polut ja mukavat, erilaiset majapaikat antoivat täydellisen retkielämyksen.

Polkuja kuljimme noin 80 kilometriä ja auton mittariin kertyi 1041 ajokilometriä!   

Pääskysen sain kuvaan - en metsäpeuraa!