Ruskan raikastamia polkuja Ylläksellä

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Perjantaina 14.9.2018 kello 8 aamulla lähdemme sisareni kanssa syysretkelle kohti Yllästä. Suunnitelman mukaan yövymme menomatkalla Kempeleellä Pohjankievarissa.

Lauantaina 15.9. saavumme hyvissä ajoin majapaikkaan, jonka sisareni on varannut. Majoitumme Rinkan lomaosakeviikolla Ylläskuningas – rivitalohuoneistoon.

Majapaikkamme Ylläskuningas 

Päivä on vasta puolessa, joten lähdemme ulos. Polun varrella on keltalehtisiä vaivaiskoivuja, muutama sieni ja kauniin vihreää ruohomaista kasvustoa. Pitkospuut kopisevat, kun etenemme niiden suomaa polkua yli soisen alueen. Suolla kasvaa kapeita mäntyjä ja kauempana loistaa punaisten varpujen meri aivan kuin olisi tuli irti. Hiihtoretkistä tuttu opastaulu seisoo vakaana paikallaan, kun kuljemme hiihtoladun pohjaa myötäilemää polkua.

Kellokkaan pihalla

Käymme Luontokeskus Kellokkaassa kyselemässä reiteistä – uusia reittejä ei ole saatavilla – vanhoissa riittää kulkemista. Istumme Kellokkaan pihalla ja syömme eväät. Patikoimme takaisin eri polkua kuin tulimme. Saamme mukavan alun tulevalle ruskamatkalle. Illalla seuraamme liittyy Leena sekä kaksi muuta Kirstin ystävää.

Sunnuntai 16.9. Ilma huokuu kosteutta ja usvaa. Heljän kyydissä menemme Ylläsjärven puolelle. Kolme meistä siirtyy maastoon ja kaksi jatkaa autolla Leville.  Gondolihissien luota lähtee maastoon punaisten ja keltaisten kasvien reunustama polku. On kuin kulkisi satumaassa. Kuukkeli istuu männyn oksalla ja odottelee makupaloja. Emme jää tällä kertaa lintua ruokkimaan. Opastaulut tietävät, että liikumme Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Kiirunan kiepillä on kivoja tauluja mm. lieron elämästä ja muista luonnon ihmeistä.

Kahvikeitaan laavulla on sopiva taukopaikka. Muita retkeilijöitä ei ole samalla reitillä kuin me. Tauon jälkeen on hienoa jatkaa pitkospuilla, mitkä halkaisevat kauniin suon. Usva peittää taakse jäävän Ylläksen huipun. Kostea maasto jatkuu vielä metsän puolelle. Pitkospuut ovat osittain vaarallisen liukkaat ja rikkinäiset. Selviämme kaatumatta. Pian tulee kyltti, jossa lukee Ojanlatva eli paikka, jonne olemme menossa.

 

Ojalatvan metsästysmajan luona

Ojanlatvan metsästysmajassa pidämme tauon. Sytytämme tulen ’takkaan’ ja nautimme majan antamasta suojasta. Ojanlatvasta palaamme samaa pitkospuiden sävyttämää polkua Ylläkselle. Tunturin rinteen valkorunkoiset koivut, pienet ja isommat kuuset, väkkäräiset männyt sekä kanervien ja kivien kuvioima maisema on hieno. Pieni mutkitteleva polku ohjaa kulkuamme. Kaukana maisemassa näkyy savua. Tummien pilvien lomaan on tullut vaaleampaa, odotettavissa kirkkaampaa keliä, ehkä?

Kello 14 maissa saavumme uutuutta hehkuvalle Tuomikurun kodalle. Istumme sisätiloissa ja katselemme tulen loimua samalla, kun evästämme. Puolisen tuntia vierähtää ja jatkamme matkaa. Aluksi mutkaista, uutta ja levää polkua kohti kurun pohjaa. Maisema on henkeäsalpaavan kaunis. Muutama koivu ja pienet katajapensaat antavat muutoin aavalle ja kiviselle kurulle säväyksen, kun kuljemme pitkospuita ja välillä nousemme portaita ylemmäs reunalle.

  

Kello 16 maissa edessämme on mainos Kellostapulin kurusta. Kivien määrä nousee kurun reunoilla. Opaslaatikoista löytyy tietoa otsikoilla ’ särkynyttä kvartsiittia’ sekä miten ’veden väkevä voima rikkoi kalliota ja kulutti siihen useita metrejä syvän kurun. Komeimmillaan satulakuru on jyrkästi laskevassa laakson itäosassa, missä veden virtaus oli aikoinaan voimakkainta’.

 

Tauonpaikka rakkamaisemassa

Kurun reunalla, jyrkässä paikassa on penkki, mikä kutsuu istumaan. Otamme vastaan penkin kutsun, istumme, annamme katseen levätä ja evästämme. Tämän jälkeen polku vie kauemmas kurun reunasta. Koivun paksu runko on kaartunut istuimeksi, emme istu siihen, ihailemme paikkaa. Kivikko elää – info kertoo: ’Kuolleen harmaalta näyttävässä rakkakivikossa pärjäävät vain äärimmäisen ankariin oloihin sopeutuneet sammaleet ja jäkälät, kuten torvi- ja karttajäkälä. Kiven kyljessä yön pakkanen voi vaihtua nopeasti päivän kuumuuteen. Lämpö merkitsee kivikossa myös kuivuutta.’

Harmaan rakkakivikon jälkeen punaiset riekonmarja ’mättäät’ ovat kuin mansikoita kermakakussa, mikä on kokonaan maistuvan hyvää syötävää. Varkaankurusta laskeudumme luontopolkua alas kohti Kesänkijärveä. Liukkailla ja mutkaisilla pitkospuilla kulkien ’sukellamme’ suurten mäntyjen ja kuusien sekä keltaisten ja vihreiden koivujen reunustamaan solaan. Siellä täällä on myös luonnosta kertovia tauluja mm. otsikoilla ’kaunis mustasilmä’, mikä kertoo ruohokanukasta ja ’kätketty hehku’, kertoo ruskasta.

 

Luontopolku tarjoaa monenlaista

Maastoon on tehty kivistä portaat. Alaspäin kulkeminen etenee hitaasti, sillä liukkaan polun lisäksi välillä pitää pysähtyä ja ihmetellä maastoa, kasveja ja kaatuneita puita. Puro solisee vieressä. Vesi purossa on vähissä, sillä vihreän ’sammaleen’ peittämät pohjan kivet ovat paikoitellen kokonaan näkyvissä.  Taulu ’Värikäs veijari’ kertoo metsäkurjenpolvesta. Kasvi voi esiintyä myös valkokukkaisena. Taulu ’Luppo vai naava’ on mielenkiintoinen. Naavaa on vähän pohjoisessa, mutta luppoa esiintyy paljon. Luppoa on käytetty mm. langan värjäykseen. Luppo kasvaa puhtaassa ilmassa.

Huomioni saa taulu, mikä kertoo ’Varkaankurun siniverisestä’ eli Pohjois-Suomessa harvinaisesta pohjansinivalvatista, mikä viihtyy Varkaankurussa. Vaivaiskoivu on koivuista kovin, lukee opastaulussa. Koivun eteeriset öljyt torjuvat myös koivua himoitsevia jäniksiä.

Päiväretkemme lopuksi oikaisemme suon yli pitkospuita pitkin kohti Nilivaaraa.  Hyvässä säässä saimme viettää ja kulkea koko päivän, vaikka ennuste kertoi sateesta.

Maanantaina 17.9. suuntaamme joukolla Aakenukselle. En ole aikaisemmin käynyt Aakenuksella, paikkaa olen katsellut Totovaaran Haavepalolta. Auton jätämme Totovaaran P-paikalle. Aluksi kuljemme pienen matkaa metsätietä, missä talvella on hiihtolatu. Poikkeamme oikealle lähtevälle polulle, sillä meille on kerrottu, että vastapäivään kannattaa kiertää.

 

Aakenuksen tunnus

Aurinko hellii. Päätämme patikoida Moloslaen kierroksen (11 km). Metsäisen, ylöspäin vievän polun jälkeen tulemme aavalle, kivikkoiselle (kivilaji on kvartsiittia) tunturin rinteelle. Vasemmalla puolella loistavat keltalehtinen koivu, punalehtinen pihlaja ja hopeanharmaiden kivien rakka. Oikealle katsoessa näkyy aavaa ja sen takana tunturien silhuetteja. Täällä silmä lepää ja sielu nauttii.

 

Taidetta Aakenuksen rinteellä

Merkitty polku nousee tunturin laelle. Opastaulu kertoo Vaulokurusta, mikä on ns. ylivirtauskuru eli satulakuru, joka on syntynyt ylitsevirtaavan sulamisveden kuluttamana. Annamme katseen kulkea kurun seinämillä ylhäältä alas, niin kauas kuin mahdollista. On luonto ihmeellistä!

Vaulokurun varjoja

Tunturin laella polku kiemurtelee kivien ja aluskasvillisuuden välissä. Ihana avaruuden tunne antaa hyvän olon ja aurinko armas tuo värityksen joka puolelle. Hiljaisuuden vallitessa etenemme alaspäin. Tulemme kosteampaan metsämaastoon ja pääsemme kopistelemaan pitkospuita. Pian olemme Moloslehdon autiotuvalla. Tulen ääressä on retkeilijöitä. Pidämme evästauon.

 

Moloslehdon autiotupa 

Tauon jälkeen palaamme samaa reittiä kohti tunturin rinnettä. Tämä rinne on loivempi ja näkymät eivät ole niin komeat kuin tulessa. Eteemme levittäytyy nyt laakea, vihreän, keltaisen, harmaan ja ruskean värittämä maisema.  Lopuksi metsämaastoa ja mutkaista polkua – niin olemme takaisin Totovaaran P-paikalla ja autokin on tallessa. Hieno retkipäivä, hyvä me!

Tiistai 18.9. Nyt on suuntana Iso-Ylläs. Retkeily alkaa patikoiden Luontokeskus Kellokkaan luokse. Jatkamme Varkaankurun suuntaan. Ensin alaspäin ja sitten kohti tunturia. Vauhti on leppoisaa, sillä edessä näkyy nousua nousun jälkeen. Sää on suotuisa. On mukava katsella ja pitää pieniä pausseja. Ylläksen rinteeltä aukenee hieno maisema.

 

Nousua Ylläksen rinteellä

Kiirunan kieppi luontopolku kiertää Ylläksen keskisellä laella. Me kuljemme osan polusta, jonka varrella on luonnosta kertovia opasteita. Esim. Tunturit – ikäloppua hiekkaa! kertoo: Ylläksen kvartsiittikalliot ovat iältään noin 2 miljardia vuotta. Varkaankurussa kalliosta on löydetty vanhoja aallon merkkejä, jotka kertovat ehkä vuorovesi toiminnasta.

Kaukana vastakkaisella rinteellä poro etsii kivien koloista syötävää. Laskeudumme kurua alas kohti Tuomikurun kotaa, mikä näkyy jo horisontissa. Kello lähentelee 16:sta, kun tulemme kodalle. Muita retkeilijöitä ei ole liikkeellä, vain valkoiset pilvet purjehtivat sinisellä taivaalla.

 

Horisontissa siintää  Tuomikurun kota

Tauon jälkeen kiiruhdamme kohti Gondolihissien asemaa Ylläsjärven puolelle. Nopeutamme menoamme, hypimme ruohikkoisessa maastossa aivan hissien läheisyydessä. Mutta – niin siinä kävi, että päivän viimeinen hissi nousi tunturiin ilman meitä.

Parkkeeramme itsemme läheisen Saga hotellin aulaan istumaan ja ihmettelemään. Nilivaaraan on pitkämatka, taksilla olisi käyttöä. Respan nainen soittaa taksia, mutta kaikki on varattuja. Viereisen pöydän mies kuulee pulmamme ja ehdottaa kyytiä, kunhan hänen naisensa tulee kaunistautumasta. He olivat olleet uimassa. Meitä onnistaa, saamme kyydin tunturin toiselle puolelle. Majapaikkaan jää vain lyhyt kävelymatka. Tällä kertaa tähdet ovat meidän suuntaan suosiollisia!

Keskiviikkona 19.9. on vuorossa Kukaksen valloitus. Pilvet peilaavat Lompolojärven pintaan, kun kuljemme rannan tuntumassa. Talvella latu kulkee samassa uomassa. Askeleemme etenevät hienoa suon reunustamaa polkua, mikä on melkein kuin tie. Maastopyöräilijät ovat saaneet tänne hienon reitin, jota voivat myös patikoijat käyttää.

Karilan navetan seutu on tuttua talven retkiltä. Jatkamme metsään ja loivaa nousua kohti Kukasta. Tunturi on 474 metriä korkea, joten lopussa korkeutta tulee myös polkuun. Muistelen, että joskus tätäkin mäkeä on laskettu alaspäin jopa jäisiä latuja.

 

Tuolta nousimme Kukakselle

Tunturin laella on ruskea nimikyltti. Katse näkee pieniä loistavia vaivaiskoivuja, muutamia mäntyjä ja tietysti kiviä ja kanervikkoa. Tuuli on yltymässä. Etsimme taukoa varten suojaisen ’kuopan’ männyn takaa. Olemme sisareni kanssa kahden tällä retkellä. Toiset lähtivät Pallakselle.

Laskeudumme jyrkempää reunaa, jota yleensä hiihdetään ylöspäin. Alempana koivut, kuuset ja männyt ovat kasvaneet pituutta. Koivut hohtavat keltaisina ja vihreinä. Pitkospuut vievät suon halki Kotamajalle. Majan läheisyydessä maistamme sinisiä mustikoita.

 

Valkorunkoiset koivut Kukaksen rinteellä

Pienen tauon jälkeen suunnistamme latupohjaa pitkin takaisin majapaikkaan. Suon hieno väritys syksyllä on tori hurmaava. Kävelyretkelle tuli kilometrejä 16, kun tutkimme tarkemmin mistä olimme kulkeneet. Ilmankos väsytti retken jälkeen!

Torstaina 20.9. sade kosteutti kulkijoita. Onneksi vain hetkittäin. Kuljemme taas Lompolo järven rantaan. Usva leijuu ilmassa, niin etteivät vastakkaisen rannan rakennukset erotu. Karilasta enne siltaa nousemme polkua ylös metsään. Kosteassa säässä on mukava kulkea hyvää polkua, ei tarvitse varoa liukkaita puiden juuria.

Metsän jälkeen tulee näkyviin iso, niittymäinen suo ja sen takana Hangaskurun kota. Tämä laaja niittyalue on komea myös talvella, kun hiihtolatu on vedetty Hangaskurulle. Pilvet leijuvat ja peittävät vastakkaisen tunturin laen. Astelemme varoen liukkaalla pitkoksella.

Hangaskurulle vie pitkospuut

Kodassa on tuli, joten saamme mukavasti eväsmakkarat lämpimiksi. Paikalla on myös muita kulkijoita. Lepäilemme hetken ja jatkamme latupohjaa pitkin kohti Nilivaaraa. Tummat pilvet uhkaavat metsän takaa ja ukkonen ilmoittaa itsestään. Vaaleat porot kulkevat puiden lomassa. Me kiihdytämme kulkuamme. Ehdimme ennen suurempaa sadetta mökille. Hieno retki sateesta huolimatta.

Perjantaina 21.9. sää on suosiollinen eli kuiva Pirunkurun nousemiselle. Aurinkoisena päivänä porukkaa on paljon ulkoilemassa. Kuljemme Käsänkijärven rannan tuntumassa Kesängin Keitaalle.  Hillapolun varrella on useita luonnosta kertovia tauluja. Hienoja otsikoita, kuten Tauoton yötyöläinen ja taulussa on tekstiä hillasta. Hilpeä hehkuttaja otsikon alla on tietoa riekonmarjasta. Lähteikön jättiläinen – taulussa kerrotaan väinönputkesta. Sitten on kiva otsikko Lihaa kiitos – taulussa kerrotaan lihansyöjäkasveista. Ylläksellä kasvaa pyöreälehtikihokki ja pitkälehtikihokki.

 

Pirunkurulta Kesänkijärvelle

Linja-auto toi ulkolaisia matkailijoita Kesängin läheisyyteen. Tauon jälkeen me suunnistamme Pirunkurulle. Nyt on hyvä katsoa mihin astuu, sillä kiviä on vierivieressä ja nousua tuntuu olevan joka askeleella. Pakko on välillä pysähtyä ja vilkaista taaksepäin. Maiseman jylhyys on vaikuttava.

Tähtihetkiä tunturissa julistaa sinipohjainen taulu. Niitä täällä olemme hakemassa ja niitä tuntuu löytyvän, ainakin tänään. Ylös pääsemme ja olemme tyytyväisiä. Valtava kivinen rakka jatkuu vielä ylhäällä. Laskeudumme kohti Tahkokurua. Paikalla on paljon kuukkeleita ja ihmisiä niitä ruokkimassa.

 

Tahkokurun kuukkelit

Tauon jälkeen jatkamme seikkailua. Tähtipolun kuvat reitinvarrella antavat tietoa otsikoilla mm. jylinää tunturissa ja seidan sininen hetki. Lomamme viimeinen retkipäivä kruunasi koko viikon. Turhaan ei hehkuteta tunturien taikaa ja Lapin luonnon monia kasvoja.

 

Ylläskuningas jää seuraaville, kun suljemme ulko-oven

Kiitos retkikaverit ja mukavan sopiva majapaikka.