9.9.2019

Retkellä Hiunjärven luontopolulla ja Hierkonpolulla


Teksti ja kuvat Kaija Virtanen
Raision Rinkan ja Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistyksen yhteinen syysretki tehtiin 7.9.2019 Vakka-Suomeen. Hiunjärven luontopolku Uudessakaupungissa odotti meitä ensin ja Hierkonpolku Pyhärannan Reilassa sai meidät poluilleen sen jälkeen.
 
Saarniston koulun luona sadeasuissa, opas keskellä.
Raisiossa linja-autoon istuu 40 retkeläisitä. Olemme varautuneet kosteaan säähän. Santtiontie 17, Saarniston koulu luona meitä on vastassa pyytämäni oppaat Vakka-Suomen Ladusta. Kävin kesällä tarkistamassa polun ja totesin, että on mahdotonta viedä retkeilijät turvallisesti laavulle ja lintutornille. Onneksi paikallisesta yhdistyksestä löytyi mukavia auttajia.
 
Näin me etenemme...kohti Hiunjärveä
Meistä muodostuu pitkä ja värikäs jono, kun etenemme Hiunjärven luontopolulla. Laavun luona opas kertoo Hiunjärvestä. Järvellä nähdään useita lintuja. Läheinen lintutorni on rakennettu järven monipuolisen linnuston vuoksi. Järvi on pinta-alaltaan 12 ha, josta noin kolmannes on umpeen kasvavaa rantaluhtaa. Kokoonsa nähden järvellä pesii varsin monipuolinen linnusto.
 
Lintutornin luona
Muutamat kiipeävät lintutornille. Tarkkasilmäiset ja kiikarien kanssa varustautuneet näkevät mm. telkkiä ja nokikanoja. Ilmassa lenteli haarapääskyjä. Laulujoutsenia oli myös järvellä. Linnuista osa on jo lähtenyt muuttomatkalle.
 
Opas kertoo, me olemme kuulolla
Pidämme pienen tauon laavun luona. Kysymyksiä ja vastauksia kuuluu puolin ja toisin. Muutamia herkkutatteja on pakko poimia ja maistaa kypsiä, punaisia puolukoita. Turvallisesti palaamme linja-autolle ja kiitämme oppaita.

Matkamme jatkuu linja-auton kyydissä Hierkonpolulle Pyhärannan Reilaan. Puolenpäivän maissa saavumme Säikän p-paikalle.

Hierkonpolku on kyläyhdistyksen rakentama luontopolku. Se kulkee rantamaisemassa, vanhan 50 vuotta suljettuna olleella ampuma-alueella. Polku on merkitty oranssinkeltaisin salmiakkikuvion.  Sovimme, että kukin voi kulkea polun päästä päähän oman mieltymyksensä mukaan. Polulla on pituutta 3 km.
 
Pentti sytyttää tulen nuotioon
Parkkipaikalta on lyhyt matka Hierkonpään laavulle, jonka edessä on tulipaikka. Meillä on nuotiopuut mukana. Pentti hoitaa tulen ja hän on tuonut myös puut. Laavulta on matkaa 1,3 km Kyhkärännokkaan ja 1,7 km Reidun saunalle. Osa retkeläisistä jää nuotion ääreen, osa suunnistaa poluille.
 
Retkieväät valmistuvat syötäviksi
Helppokuluinen polku mutkittelee aivan rannan tuntumassa. Välillä pehmeä, hieno hiekka ja välillä neulasten koristama metsäpolku tuntuu jalkineiden alla, kun tutustumme maisemaan ja ihastelemme meren kauneutta. Kyhkärännokassa kivet ovat antaneet niukasti kasveille tilaa. Pirteä, sininen orvokki on vallannut yhden ’kolon’. Merellä näkyy joutsenia. Kaunis paikka!
Kyhkäränokan maisemaa merelle päin

Reidun saunan läheisyydessä kyläyhdistyksen puuhamies Seppo Mannervesi on vielä talkoissa, kun käyn saunan luona. Turun Sanomien 18.6.2019 jutun ’Salaisuus säilyi 50 vuotta’ perusteella kävimme sisareni kanssa pyöräretkellä katsomassa sopisiko paikka syyretkeksi. Tuon kirjoituksen johdosta tunnistin puuhamiehen ja kiitin hienosta polusta sekä retkeilymahdollisuudesta.
 
Tällä kivellä on koristeellinen hattu

2 kommenttia: