Luontopolulla Paimiossa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Huhtikuisena sunnuntaina teemme perheen kesken retken Paimion Luontopolulle. Koronaviruksen kourissa niin Suomen kuin koko maailman meno on muutoksessa. Pienryhmissä ulkoilua ei ole vielä Suomessa kielletty. Paimio sijaitsee Salon ja Turun noin puolivälissä, joten paikka sopii perheemme yhteiseksi ulkoilukohteeksi.

Luontopoluntie 54:n parkkipaikka pursuaa autoja, kun saavumme sinne. Ulkoiluun sopiva, keväinen sää on saanut ihmiset liikkeelle. Aluksi voi tutustua Suo, piuha ja turve -näyttelyyn, mikä sijaitsee vanhassa konehuoneessa. Opastaulusta löytyy professori Ilkka Kukkosen teksti Preitilänsuon historiasta. Suo on ns. kohosuo, jonka lakitasanne on ympäristöään korkeammalla.

 

Perheretkeläiset luontopolulla

Valkorunkoiset, kapeat ja vielä lehdettömät koivut sekä tuuheat ja vihreät kuuset reunustavat polkua, kun lähdemme askeltamaan luontopolulle. Edessä ei näy ketään, mutta takaa tulee kovaääninen lapsiperhe koiran kanssa. Siirrymme sivuun ja annamme heidän ohittaa. Hetken kuluttua tulee vastaa maastopyöräilijöitä, vaikka polun alussa oli taulu, missä pyöräily ja maastoajoneuvoilla liikkuminen polulla on kielletty. Lukeminen ja luetun ymmärtäminen ei näköjään jokaiselta aikuiselta onnistu taikka kiellon noudattaminen ei koske kaikkia!

Risteyksessä korkealle asetettu viitta näyttää kulkusuunnan. Suopursut, kanervikot sekä vaalean keltaiset heinikot loistavat kapeiden koivujen ja mäntyjen runkojen välistä. Aurinko antaa tänään oman hehkunsa maisemaan. Polun kosteampia kohtia saa kävellä pitkospuita pitkin. Opastauluissa kerrotaan paikan luonnosta. Taulussa 1 on kuvat ja tekstit kihokista, valkopiirtoheinästä ja vesiherneestä.

 

Maisemassa hehkuu..

Suo hehkuu ruskean eri sävyissä myös tiilen punaruskeaa väriä voi havaita. Pienikasvuiset männyt värittävät vielä vaaleaa suota, jonka keskellä loistaa kirkkaana pieni ’suojärvi’. Tervetuloa tutkimusmetsään toivottaa opastaulu. Tutkimusmetsät ovat portti metsäntutkimukseen.

Polku sukeltaa metsään. Kantovanhus lepää rauhallisena kasvustoltaan vielä tummassa ja tiheässä metsässä, johon auringon säteet eivät pääse paistamaan. Järviruoko, ulpukka ja eri sammallajit ovat seuraavan opastaulun sankareita. Kaunis, iso suojärvi saa katsojan ilahtumaan, kun se tulee esiin valkorunkoisen komean koivun takaa.  Opastaulu kertoo 4-vaiheisen tarinan Preitilänjärvi – Preitilänsuo.

Sammaleen vihreäväri nousee kivasti esille ympäristöstä. Pitkospuut kuljettavat retkeilijöitä eteenpäin. Suolammen pinta kelluu vihreänä ja vähemmän miellyttävän näköisenä. Pian tulee opasviitta, mikä osoittaa polun näkötornille. Uusi kävelysilta vie suojärven yli. Vanha silta on vesirajassa aivan vieressä. Kaksilankkuiset pitkospuut auttavat suojaamaan herkkää luontoa, mikäli kulkijat malttavat pysyä puiden ohjaamalla polulla.

 

Uusi kävelysilta, jonka kuljemme varoen

Opettele tuntemaan lintuja kehottaa seuraava opastaulu. Luontopolun alueella pesii kuutisenkymmentä lintulajia, joista 40 voidaan luetella yleisiksi. Ilmakos meidänkin askeleitamme siivittää keväinen lintujen laulu. Polku kulkee välillä aivan veden vieressä. Taustalla kuusimetsä peilaa varjoja veden aurinkoiseen pintaan. Pyöreähkö suosaareke erottuu vedestä kuin pieni lautta. 

 

Suosaareke veden ympäröimänä

Seuraavaksi polku nousee mäntymetsäiseen rinteeseen kohti näkötornia. Polun juurakko on monihaarainen. Vuosien varrella monet kengät ja saappaat ovat kuluttaneet juuret vaaleiksi vain ruskeat neulaset antavat väriä kallion ja juurien välissä. Mäntymetsikön hoidosta löytyy tietoa opastaulusta. Siirrymme pois polulta ja istahdamme evästauolle.

 

Maisemaa näkötornilta katsottuna

Tauon jälkeen odottaa kiipeäminen näkötornille. Tornilla ei ole muita, joten saamme katsella rauhassa avautuvaa maisemaa, mikä levittäytyy vihreän ja ruskean eri sävyissä. Torni on tukeva ja turvallisen tuntuinen. Pian huomaamme, että seuraavat retkeilijät odottavat alhaalla tornin luona. Joten laskeudumme ja annamme tilaa seuraaville.

 

Pirunpelto eli muinaisranta

Ohitamme yleisen taukopaikan ja suuntaamme 200 metrin päässä sijaitsevalle Pirunpellolle. Pirunpelto eli muinaisranta on saanut oman opastaulun, jossa kerrotaan mm., että jääkaudella koko Suomen peitti tuhansia metrejä paksu jäätikkö, jonka painosta maan pinta vaipui alaspäin. Meri peitti suurimman osan Suomea ja Paimion kokonaan. Jään perääntyessä maa kohosi nopeasti jne..

Pyöreät, eri kokoiset kivet ovat vuosien saatossa osaksi peittyneet sammalten suojaan. Kivillä käveleminen on vaarallista – ei suositeltavaa, vaikka muutama lapsi kivien sekaan jo ehtikin.

Leppälintu, helmipöllö ja liito-orava löytyvät kolopesijöistä kertovasta opastaulusta.

Polun varren viitta ilmoittaa 600 metrin päässä sijaitsevasta 2-runkoisesta männystä. Muistan männyn, sillä olen kulkenut polulla aikaisemmin Raision Rinkan järjestämällä retkellä. Metsässä asustavat myös sammaleet kuten seinäsammal, kynsisammal ja poronjäkälä, joista kerrotaan opastaulussa. Suuri, melkein neliönmuotoinen kivi saa meidät pysähtymään. Kivi näyttää yksinäiseltä. Sen läheisyydessä on aluskasvillisuutta kuten varpuja ja sammalta sekä muutama pienempi kivi. Kiersin kiven, sen yhdeltä puolelta voi nähdä painautumista isot, pyörät silmät ja terävän nokan. Matkamme jatkuu. Pysähdymme lukemaan opastaulusta suopursun, tupasvillan ja maariankämmekän esiintymisestä.

Kuusien välissä sinnittelee 6-haarainen koivu. Vaalea jäkälän peittämä kohta ponnahtaa esiin vihreälehtisten varpujen lomasta. Tulee viitta, mikä ohjaa yhteen kasvaneiden mäntyjen luokse. Opastaulu kertoo, miten männyt ovat aikanaan kasvaneet yhteen. Viimeinen tekstin kappale on mielenkiintoinen. Tällä männyllä on TARUN MUKAAN sellaisia ominaisuuksia, että oksan alta kuljettaessa pienet kivut ja murheet haihtuvat ja miehinen kunto paranee.

 

Sininen köysi ohjaa alas kalliolta

Ihmettelyn ja männyn oksan alta kulkemisen jälkeen retki jatkuu. Kalliomäen vähälukuiset asukit taulussa on kuvat ja tekstiä otsikolla; kulorastas, kehrääjä ja kangaskiuru. Pian alkaa laskeutuminen kallion reunaa alaspäin. Kallioon on porattu rautatolppia ja sininen köysi kulkee tolpasta toiseen. Näin kulkija saa köydestä kiinni laskeutuessaan kalliolta. Tänään kallio on kuiva, joten kävely on turvallista. Pakko pysähtyä välillä ihmettelemään, miten korkeat, kiharaoksaiset männyt kasvavat ja kurottautuvat korkeuksiin kallioisessa rinteessä.

 

Suon kauneutta polun varrella

Vielä on edessä hakkuualue. Sen kosteampien kohtien yli on muutamia pitkospuita. Lisäksi askelta pitää pidentää, jotta jalkineet säilyvät kastumatta. Sota-ajan korsusta on rakennuttu kierroksen loppuosaan mukaelma.

Näin kuljimme Paimion Luontopolun ja saimme kokea todeksi luontopolun esitteessä luvatut pitkospuut ja kallion. KIITOS mukava, sunnuntainen retki perheen kesken!