18.9.2021

Sieniretkellä Parmaharjulla Liedossa

Kuvat ja teksti Kaija Virtanen Sää suosii ja aurinko hellii, kun Rinkka järjestää sieniretken. Retken aikana on tarkoitus kerätä sieniä ja tunnistaa niitä. Oppaina kulkevat reippaat ja taitavat ’sienimartat’. He ovat ammattilaisia sienien tunnistamisessa sekä sienien hyötykäytössä mm. säilöntään, lankojen värjäämiseen sekä monipuolisiin sieniruokiin. Kimppakyydein kiiruhdamme autoillen Raisiosta Lietoon. Retkikohteessa Parmaharjun kupeessa kasvaa kaunis ja monipuolinen Ahteenmetsä. Metsään kuljemme sienien kuvat silmissä. Hetken kestää, että silmät löytävät sieniä maastosta.
Polulta poistumme metsän puolelle ja hajaannumme etsimään sieniä. Maasto on sienille sopivaa kasvu alustaa. Löytyy tuttuja keltavahveroita eli kanttarelleja sekä suppilovahveroita. Keräämme koreihin löytämämme sienet. Punaisia puolukoita pitää myös maistaa, sillä niin ovat herkullisen punaposkisia ja kypsiä.
Koreihin kerääntyy sieniä. Tauolla oppaat tunnistavat ne ja kertovat eri tunnistusmerkit. Sienten tunnistamisessa pitää olla tarkkana. Lajeja on paljon ja vain pienet tuntomerkit erottavat syötäväksi kelpaavan sienen myrkyllisestä pikaisesti katsottuna samanlaisesta sienestä. Paras tapa on, että opettele varmasti tunnistamaan sienen ennen kuin valmistaa siitä ruokaa.
Alussa kannatta keskittyä ja tutustua seikkaperäisesti muutamaan sieneen. Kun ne on oppinut, voi laajentaa sienivalikoimaa. Esimerkiksi oppaiden vetämät retket ja kurssit ovat hyvä tapa laajentaa omaa sienituntemustaan. Retkeläiset saivat oppailta vihkosen’ Koko Suomi sienestää; Suupaloja seitsemästä sienestä – Vinkkejä sieniruokiin ja säilöntään’. Innostus sienien maailmaan kasvaa, kun tutustuu oppaan vinkkeihin ja ohjeisiin. Kiitos! Pieni evästauko aurinkoisessa rinteessä kruunasi kivan sieniretkemme! Suuri kiitos asiantunteville oppaille ja retkeläisille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti