Luontopolkua ja historiaa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen 

Reipas ryhmä Armonlaakson vaeltajia, Naantalista ja Raision Rinkan retkeilijöitä, Raisiosta kokoontui tiistaina 9.5. illalla Littoisten hiekkarannan parkkipaikalle. Edessä odotti kävelyretki järven ympäri. Toukokuinen sää on ollut vaihteleva. Tänäänkin satoi valkoista lunta tuulen mukana vaakasuoraan, kun lähdimme Naantalista ja Raisiosta kimppakyydein. Onneksemme pilvet purjehtivat toisaalle ja aurinko pääsi esille, kun retkemme alkoi.

Retkeilijöitä parkkipaikalla 

Parkkipaikalla toivotin retkeläiset tervetulleiksi YHDESSÄ retkelle. Kerroin, miten retkemme etenee. ’Ensin kuljemme järven pohjoispuolella metsäisessä maastossa, pidämme tauon järven rannalla, jatkamme Verkatehtaan kautta, pidämme toisen tauon, jolloin kerron alueen historiasta’.

Littoistenjärvi kimmelsi auringossa, polun reunoissa loisti valkoinen, juuri satanut lumi, kun reipas 36 henkilön ryhmä lähti luontopolulle. Littoistenjärvi sijaitsee Liedon ja Kaarinan kuntien rajalla. Metsäinen pohjoispuoli, jossa luontopolku kulkee, on Lietoa. Kaarinan puolella on asustusta. Järvi on matala, syvin kohta on vain kolme metriä. Järvi kärsii ravinteiden aiheuttamista ongelmista. Nyt puuhataan jopa kemiallista puhdistusta.

Aurinko ja lumi hellivät kun retki etenee

Sateen jälkeen maa oli kostea, mutta se ei haitannut kulkua. Sisareni Kirstin johdolla etenimme metsäisessä ja monipuolisessa maastossa. Kallion ylittäminenkin sujui kaikilta mallikkaasti. Mustavuoren komeat kalliot reunustivat vasemmalla ja järvi kimmelsi oikealla – iltaretkemme eteni suotuisten tähtien alla.

Porakallion kohdalla laiturin luona pidimme evästauon. Jotkut uskaltautuivat laiturille, kallion kupeelle kiipeili kolme rohkeaa, muut tyytyivät seisten pitämään taukoa. Maa oli liian kostea istuttavaksi.

Aurinko kimmaltaa Littoisten järvellä

Retkeilijät tauolla

Rantapolun kautta nousimme tehdasalueella. Kävelytie kulki mukavasti rakennusten lomassa. Ihmettelemistä ja katsomista riitti molemmin puolin. Pysähdyimme Schnitt’in linnan luona. Kerroin – tehtaan värikkäistä patruunoista, linnasta ja tehtaasta. Verkatehtaan yli 230 vuotta kestänyt taival loppui kannattamattomana 1968.  Museovirasto pelasti 1987 rapistumassa olevan alueen rakennukset luokittelemalla ne kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden ympäristökohteiden joukkoon. Nykyisin Verkatehdas on lähes 300 ihmisen koti.

Schnitt 'in linna

Historian mukaan järven läheisyydessä on ollut asutusta jo 1200 luvulla. Tällä retkellä vuonna 2017 kuulimme ja näimme välähdyksen Littoisten Verkatehtaan ympäristöstä, mikä sijaitsee noin 10 kilometrin päässä Turusta.

Loppumatkan kävelimme kylänraittia kauniiden, koristeellisten talojen lomassa kulkevaa kävelytietä. Pari tuntia raitista kevätilmaa ja olimme lähtöpaikassa.

Kiitos kaikille mukana olleille -  näiden linnan luona kuvaamieni valkovuokkojen keralla.

Kaija, Raision Rinkka

Valkovuokot lumessa

Hiihtovaellus Kilpisjärvellä

Teksti ja kuvat: Satu Eklund

Olin talvisessa keväässä Lapissa pääsiäisen aikaan. Ensimmäinen viikko meni Kolarin Ylläksellä ja toinen Kilpisjärvellä. Tarkoituksena oli lähteä hakemaan lunta, olemaan ja liikkumaan lumisen luonnon keskellä. Kolarin viikko kului vielä vähän arkisissakin merkeissä, sillä ajoin joka päivä töihin. Vaihtelua toi erilainen työmatka ja sen tunturimaisemat, uusi lounaspaikka ja pohjoisen työkaverit jotka puhuivat kolahrin murtheella oman kuntansa ajankohtaisia asioita. Olivathan kuntavaalien tulokset juuri ratkenneet. Äkäslompolossa tuli lumikenkäiltyä ja vähän hiihdettyäkin. 

Suomen maanteiden korkein kohta

Pääsiäislauantaina matkamme suuntaisi Kilpisjärvelle, jossa minun ja mieheni oli tarkoitus tehdä pienimuotoinen hiihtovaellus Suomen kauniimmissa maisemissa. Mieheni kokeilee hiihtovaellusta vasta ensimmäistä kertaa. Itse olen päässyt kolme kertaa ennenkin ahkiota vetämään. Emme siis tässä vaiheessa ostaneet kaikkia varusteita omaksi, vaan välineiden lainaaminen ja vuokraaminen on hyvä vaihtoehto, kun on kokeilemassa uutta lajia. Raision Rinkalta sai kätevästi vuokrattua autoon suksiboxin ja ahkiot. Majoituimme mukavasti Kilpisjärven Retkeilykeskukselle vaellusta edeltäväksi yöksi.

Kilpisjärvellä lunta riittää

Luminen Saanatunturi

Vaellus aluillaan

Sunnuntai 16.4.

Ailakkajärven autiotupa

Pääsimme suksille pääsiäissunnuntaina 13.30. Olin ajanut oman auton valmiiksi Retkeilykeskuksen lähelle odottamaan ja otin taksikyydin Ailakkalahdelle, jossa varusteet ja isäntä odottivat lähtövalmiina tuloani. Olemme vaeltaneen kerran ennen Ailakkalahdelta Ailakkajärven kautta Termisjärvelle. Se oli kesä 2008. Nyt yhdeksän vuotta myöhemmin valitsimme tämän ensimmäisen hiihtovaelluksen reitiksi, koska siitä tulisi sopivan kokoinen lenkki ja vaihtelevaa maisemaa. Ailakkalahdelta polku kulkee aluksi tunturikoivikossa ja päättyy lopulta avotunturilla olevalle autiotuvalle. Matkaa tuvalle on noin 7km. En ollut ajatellut kuinka paljon nousua matkalla lopulta onkaan. Koko matka Ailakkalahdelta Ailakkajärven tuvalle asti oli nousua ja taas nousua. Emme olleet laittaneet suksiin lainkaan pitoa, joten käsivoimin vedimme ahkioita ylämäkiin, jotka eivät onneksi olleet liian ylivoimaisia. Koko päivä nousua ilman yhtäkään selvää laskua oli kuitenkin rasittavaa. Päivä oli aurinkoinen ja oli pari astetta pakkasta. Meidän ei tarvinnut hakea omaa reittiä, sillä alkumatkasta jo ohitsemme ajoi muutama moottorikelkka näyttäen selvää reittiä avotuntureille.

Pidimme muutaman tunnin jälkeen lounastaukoa ja söimme termospulloihin aamulla laittamamme retkiruoan. Termoksiin oli laitettu myös kuumaa mehua päivää varten. Ylhäällä avotunturilla alkoi tuulla enemmän ja aurinkokin meni iltaa myöten piiloon. Kylmä tuuli puraisi vähän reisiä, mutta toppahame suojasi muuten hyvin kylmältä. Vaihdoimme hetkeksi lumikengät jalkaan, kun vastaan tuli pitkä ylämäki, jolloin saimme jarrut päälle suksia paremmin. Tuvalle pääsimme seitsemän aikaan illalla ja oli mukava päästä tuvan lämpöön. Olimme päättäneen nukkua ensimmäisen yön tuvassa, mikä sopi myös aikataulun kannalta hyvin, sillä kello oli sen verran että teltan pystyttäminen tähän lisäksi olisi vienyt turhaa aikaa. Emme olleet ennen yöpyneet Ailakkajärven tuvassa joten nyt se oli paikallaan. Järvi jäi kauas alarinteeseen, mutta siellä oli avanto auki josta sai vettä ruoanlaittoon ja tiskiin. Tuvalla yöpyi myös kaksi muuta kulkijaa, näyttivät olevan konkareita. Oli mukava herätä tuvan lämmössä kuullen, että yöllä oli ollut pakkasta ainakin -19 astetta.

Matkalla Ailakkajärvelle

Ailakkapahta

Maanantai 17.4.

Ailakkajärvi kylpi auringossa ja pääsimme ladulle viimein 11.00. Kiipesimme heti suuren mäen ylös. Aloitimme kiipeämisen lumikengillä, jotka antoivat paremmin jarrua kuin pitämättömät ja kovin liukkaat sukset. Maisema oli aurinkoinen ja valkoinen. Päivä tuntui olevan pitkään nousuvoittoinen, mutta tasaistakin hiihtoa oli pitkä pätkä. Lounaaksi söimme hernekeittoa ja leipää. Valmiit eväät maistuvat ulkoilmassa taatusti. Maisemaa on vaikea kuvailla. Oli lunta ja valkoista ja sitten oli taas lunta. Aurinko paistoi häikäisevästi ja lämpimästi. Oli kiva "olla maisemassa" ja edetä siellä eilisten hiihtäjien jälkiä seuraten. Termisjärven lähirinteillä ajoi moottorikelkka, joka toimi vapaalaskijoiden hissinä vieden laskijat ylös tunturille. Ylhäällä Termispahtan tuntumassa oli suora näkymä Saanalle ja säätiedot kertoivat Saanan olevan tulevana päivänä Suomen kylmin ja tuulisin paikka.

Matkantekkoo

Hanki kantaa

Hankikanto oli loistava. Se mahdollisti jyrkän alamäen laskun Termispahtan luota alas Termisjärvelle pelkät saappaat jalassa. Raju lasku tekee sen, että ahkio haluaa elää ihan omaa elämäänsä ja se hankaloittaa alastuloa. Olikin huomattavasti helpompi tulla mäki alas ilman suksia tai edes ilman lumikenkiä. Alhaalla oli aika laittaa sukset takaisin jalkaan ja hiihtää Termisjärven yli suoraan tuvan pihaan. Olimme hiihtäneet 10km ja pääsimme Termiksen tuvalle 16.30 aikaan. Oli luvattu kevään viimeinen kovan pakkasen yö, mutta olimme päättäneet silti yöpyä teltassa. Kokkaamiset oli kuitenkin mukava hoitaa tuvan lämmössä. Nyt olisi koetuksella kahden makuupussin yhdistelmä lämmittämättömässä teltassa. Yöstä tuli hyytävän kylmä. Kilpisjärven kylällä oli mitattu pakkasta 21-22 astetta. Oma lämpenemiseni kesti taas tuskallisen monta tuntia. Pyrähdykset makuupussien ulkopuolella saivat kyllä kropan lämpiämään mutta ajatukset jäätyivät toteamukseen että on oikeasti ihan hillittömän kylmä, hrrr. Kahden makuupussin lämpö kuitenkin voitti, eikä makuupusseista ollut mitään hinkua nousta pois ennen kuin oli aamulla pakko. Tämä oli sitten kylmin yöni ikinä ilman mitään lämmitystä. Ei se nyt niin kamalaa ollut. Olin kyllä typerä kun en ottanut kuumavesipulloa lämmikkeeksi. Täytyy kokeilla seuraavana yönä.

Teltassa Termisjärvellä

Tiistai 18.4.

Emme pitäneet kiirettä lähtemisen kanssa, sillä heräsimme uuteen aamuun vasta vähän kahdeksan jälkeen. Aamulla paistoi kirkas aurinko ja leirin purkamisessa meni aikaa. Termisjärvellä oli myös avanto, jonka jääkerros piti pakkasyön jälkeen kirveellä rikkoa, jotta sieltä sai vettä ruoanlaittoon. Tuvalla nukkuneet matkalaiset kertoivat jään olevan älyttömän paksua. Jääkairaan tarvittiin vielä lisäteräkin pituutta tuomaan ja silti ei voinut olla varma riittikö kairan pituus puhkaisemaan jäähän pilkkiaukon. Jää on paksua ja se kantaa. Lähdimme ladulle 12.00 maissa kun vielä oli aurinkoista. Saimme hiihtää kovaa vastatuulta vasten koko päivän. Matkalla näimme "telaketjutunturibussin" tai miksi sellaista härveliä nyt voi nimittää - onko sellaisella edes nimeä? Se oli tuonut vapaalaskijoita laskettelemaan tunturin rinnettä alas. Moottorikelkat toimivat jälleen hiihtohissinä. Vastaamme tuli myös kolme koiravaljakkoa. Valjakkohommaa olisi myös kiva päästä joskus kokeilemaan. Sää kuitenkin muuttui nopeasti. Kun tunturin nurkan takaa olisi pitänyt avautua tuttu näkymä Saanatunturista, näimme pelkkää valkoisenharmaata maisemaa ja lunta alkoi pyryttää.

Termisjärven tupa ja Termispahta

Loppupäivän saimmekin hiihtää lumipyryssä. Lähitunturitkin katosivat harmaan pyryn taakse ja välillä maan ja taivaan välistä rajaviivaa ei voinut erottaa vaan maisema vilisi silmissä pelkkänä valkoisenharmaana massana. Siinä oli hetken häivähdys white outia. Välillä tunturien ääriviivat palasivat taas näkyville. Moottorikelkkaura ja sen tolppamerkit olivat koko ajan kuitenkin selvästi näkyvissä, emmekä joutuneet sitten mihinkään ylivoimaiseen säähän. Lounas nautittiin melkoisen kovassa tuulessa. Onneksi se oli taas valmiina termospullossa odottamassa. Olimme päättäneet seurata kelkkauraa epämääräisen matkan ja sopivan hetken tullen, ennenkuin on tarpeeksi myöhä, pystyttää teltta ja yöpyä keskellä valkoista lumierämaata. Tunturi tyhjeni kulkijoista, sillä meidät ohittivat telaketjubussi, koiravaljakot, koko joukko moottorikelkkoja ja hiihtäjiä. Jatkoimme hiihtämistä Masetvarrin tuntumaan ja päivän matkaksi tuli noin 10km. Kun lumipyry hellitti vähän, näimme Saanatunturin ääriviivat jo melko lähellä. Oli aika pysähtyä ja pystyttää leiri. Tuuli oli kova, kuten säätiedote oli luvannut, noin 11m/s Saanan tuntumassa. Pakkasta oli luvattu yöksi noin -9 astetta.

Ruoanlaitto vaati enemmän vaivannäköä kuin tuvan tuntumassa. Kaikki käyttövesi piti sulattaa lumesta. Ruoaksi valikoituikin sellainen vaihtoehto, josta tuli mahdollisimman vähän tiskaamista. Pataruoka oli helppo syödä suoraan kattilasta, joten se oli päiväruokavalinta. Tunturivessana toimi vaatimattomasti kivi jonka viereen lapioin kuopan. Tuulensuojaa ei ollut, joten homma oli sisseintä ikinä. Illalla kuumavesipullo oli testissä. Kyllähän kuumavesipullo toi lämpöä makuupussin sisään, mutta en osaa sanoa nopeuttiko se jollain lailla lämpenemistäni. Oli toki miellyttävää odottaa unen tuloa lämpimän pullon kanssa. Yöllä tuuli laantui, kun se illalla vielä puhalsi välillä aika ärhäkissä puuskissa. Ilma-aukot oli pakko pitää melkein kiinni, sillä tuuli tuprautti muussa tapauksessa lunta apsidiin. 

Leiri lumen keskellä

Keskiviikko 19.4.

Heräsimme aamuun aikaisin ja totesimme kamojen teltassa olevan melkoisen märkiä. Kosteus oli valloittanut teltan ja makuupussit. Sisemmät makuupussit pakkasimme heti pusseihinsa, jotta ne eivät kastuisi yhtään enenpää. Päälimmäiset pussit olivat enemmän märkiä. Niitä päästäisi kuivattamaan Saanan päivätuvalla, jonne oli tänään tarkoitus hiihtää. Aamulla säästyi vähän aikaa siinä, että emme tehneet enää termospulloihin lounasta. Pärjäisimme noin 6km matkan muilla tarjolla olevilla eväillä. Lähdimme hiihtämään 9.40 ja olimme Saanan päivätuvalla 13.00. Matka väsytti. Oliko syynä raitis ilma, kevyet eväät vai jokin muu. Ulkoilmassa oli oltu yhtäsoittoa jo pitkään. Lumipyry oli hävittänyt muiden kulkijoiden kulku-urat. Moottorikelkkauran tolpat kuitenkin ohjasivat meidät alkuun ja sopivassa kohtaa aloimme taittaa kulkuamme suoraan Saanan taakse. Päivä oli eilistä paljon selkeämpi ja näimme jo kaukaa tutun "telaketjutunturibussin", joka huristeli hiljakseen yli Tsahkaljärven ja suuntasi sekin Saanan taakse. Saanan takana oli paljon väkeä, moottorikelkkoja ja pilkkijöitä. Myös koiravaljakot olivat liikkeellä siellä suunnassa.

Hiihto Saanajärvelle

Saanan päivätupa

Tuvalla kokkasimme lounaan ja aloimme kuivatella makuupusseja seuraavaa yötä varten. Olimme alunperin ajatelleet että yövymme tuvan tuntumassa teltassa seuraavan yön. Päivän mittaan tupa alkoi kuitenkin houkutella. Syynä väsymys ja märät makuupussit. Vain toinen omista makuupusseistani oli nyt kuivatuksessa. Telttayötä varten molempien tulisi olla täysin kuivat. Tuvalla kävi Saanaa kiertäviä hiihtäjiä koko päivän syömässä eväitä. Saimme kuulla latukoneen olevan epäkunnossa, eikä latua oltu ajettu. Sitä ei ajettaisikaan vielä, koska huomiselle oli luvattu sakeaa lumipyryä. Vasta sen pyryn mentyä ohi latuja huollettaisi uudelleen. Minun kiinnosti tietysti alkaako pyry jo yöllä vai vasta seuraavana päivänä. Varmaa tietoa sen alkamisesta ei ollut. Ehkäpä päättäisimme vaelluksen sittenkin jo huomenna. Lumi oli sen verran kovaa ja lohkeilevaa, ettei siitä saisi rakennettua lumikammia, jonka tekemistä olin ajatellut kokeilla. Jotain jää siis johonkin seuraavaan kertaan, kun lumikentän kutsu joskus koittaa. Iltapäivällä viiden jälkeen ei uusia kulkijoita enää poikennut päivätuvalle ja niin tupa hiljeni. Ketään ei ollut sanomassa, ettei päivätuvassa kuulu yöpyä. Ilta hämärtyi vähitellen, eikä pimeää aikaa kestänyt kuin muutaman tunnin. Yöllä ei kuitenkaan vielä pyryttänyt.


Torstai 20.4.

Heräsimme aamukuudelta uuteen aamuun ja valmiina lopetuspäivän hiihto-osuuteen. Saanan päivätuvalta Saanan kärjen kautta kiertäen Retkeilykeskukselle tulisi 6km hiihtoa. Lumipyry ei ollut vielä kunnolla alkanut. Pääsimme suksien päälle 9.30 ja eilisten hiihtäjien jäljet näkyivät juuri ja juuri. Seurasimme lyhyitä sinisiä tolppia, joiden kohdalta Saanaa kiertävä talvireitti kulkee. Näkyvyys valkoisessa maisemassa oli heikko, eivätkä silmät halunneet millään nähdä mistä oli kuljettu. Tasaisen valkoisessa maastossa ei käsitä edes sitä nouseeko vai laskeeko maa edessäsi. Sen tajuaa vasta suksituntumalla. Saanan kärjen käännöksen jälkeen alkoivat vaelluksemme ainoat kunnon alamäet Termispahtan laskun lisäksi. Saanalta Retkeilykeskukselle laskeutui reitti vähitellen pieni alamäki kerrallaan.

Toinen meistä löysi itsensä erittäin liukkaiden suksien ansiosta muutaman kerran pyrstöltään pehmeästä lumesta. Sukset luistivat alamäkeä vähän liiankin hyvin. Loppumatkasta oli käytössä jo latukin. Ahkiot eivät sotkeneet latua ja niin rohkenimme laskeutua latu-uraa pitkin. Vastaamme tuli hiihto-opas ryhmänsä kanssa. He kulkivat tarkoituksella latu-uran vieressä. Retkeilykeskuksen parkkipaikalle saavuimme 11.45 ja niin päättyi ensimmäinen yhteinen lumiseen aikaan tehty hiihtovaellus - talvivaellus, jos sen niin voi nimetä näin keväthankien aikaan. Vaellus oli kaikenkaikkiaan onnistunut. Pääsimme näkemään aivan erilaista keliä, aurinkoa, pyryä, lämpöä ja kovaa yöpakkasta, tuulta ja ripaus white outia. Muutama pikkuesine meni matkalla hukkaan ja yksi termospullo hajosi. Revontulia ei ollut tarjolla tällä reissulla. Mukava reissu, joskin ei ehkä kesävaellusten voittanutta. Jos kesällä toisinaan tulee mieleen rinkankannon jonninjoutavuus niin talvella lumen keskellä sitä jää pyörittämään päätään kun on aika sulattaa lunta ruoanlaittoon ja tiskiin, kun vettä ei ole saatavilla. Erityisesti ruoanlaitosta ja astioiden puhdistamisesta koostuu suurin vaivannäkö, ellei sitten nukkuminen teltassa ole myös vaivalloista. Mainitsinko vielä ahkion vedosta ylämäessä ;-)

Perhosten 'lentoa' Rinkan kevätkokouksessa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Biologi Kauko Häkkilä piti ennen virallisen kokouksen alkua mielenkiintoisen esitelmän päiväperhosista. Hän näytti ottamiaan kuvia perhosista ja kertoi samalla perhosten elämästä ja tunnistamiskeinoista.

Pieni valaisu historiaan aloitti esitelmän. Ennen kuvaamistekniikan tuloa perhonen piti tappaa, jotta lajin voi tunnistaa. Onneksi tuo on taakse jäänyttä aikaa. Perhonen pysyy paikallaan, kun se imee mettä kukkasista. Varovaisuutta ja vikkelyyttä kuvaamisessa kuitenkin vaaditaan.

Nokkosperhonen 

Ensin kuulimme nokkosperhosen sukulaisista. Neitoperhonen on talvehtiva laji. Ne lentävät kahdessa sukupolvessa, ensimmäinen keväällä maaliskuusta kesäkuuhun, toinen sukupolvi heinäkuun lopulta jopa lokakuulle. Suomessa melko yleinen suruvaippa lentää yhtenä sukupolvena heinäkuun lopusta syyskuuhun ja herää eloon talvehtimisen jälkeen keväällä.

Suruvaippa

Liuskaperhonen, jota kutsutaan myös herukka- tai karviaisperhoseksi lentää myös kahdessa sukupolvessa. Sitruunaperhonen on aikuistalvehtija, siksi niitä voi nähdä aikaisin keväällä lentämässä. Nokkosperhonen on levinnyt koko Suomeen. Se herää lentoon ensimmäisten päiväperhosten joukossa aikaisin maaliskuussa ja lento jatkuu pitkälle kesäkuuhun. Uusi sukupolvi aloittaa lentämisen heinäkuussa ja lento jatkuu aina lokakuulle.

Neitoperhonen

Kauko kertoi kukista, mitkä houkuttelevat perhosia. Näitä ovat esim. punahattu, tähtiputki ja syyssyreeni sekö soihtunauhus, auringontähti ja pelto-ohdake.


Paksupäät - Euroopassa esiintyy noin 40 lajia, mutta Suomessa on tavattu vain 10 lajia ja niitäkin vain muutamia yksilöitä. Harvinainen ja nopea tummakirjosiipi sekä tummatäplähiipijä ja heinähiipijä kuuluvat paksupäihin.

Tummakirjosiipi

Valkoiset perhoset -Pikkuapollo on Suomessa harvinainen, talvehtii joko munana tai toukkana. Sen voi sekoittaa kaaliperhoseen. Isoapollo on kookas, rauhoitettu vakoinen perhonen, jonka lentoaika alkaa heinäkuun alusta ja jatkuu elokuuhun. Isoapollo on voimakas lentäjä, se lipuu eteenpäin kuin leijuva nenäliina.

Pikkuapollo

Ritariperhonen, yksi Suomen suurimmista perhosista, elää kosteikoissa, kukkaniityillä ja metsän reunassa. Kaaliperhosen siipien pääväri on valkoinen. Koiraalla etusiiven yläpinnan yläreuna ja siiven kärjet ovat mustat. Lanttuperhonen on levinnyt koko Suomeen. Se elelee puutarhoissa, niityillä ja pelloilla. Sen väri on 90 prosenttia valkoinen. Koiraalla voi olla etusiiven keskellä yksi musta täplä, kun naaraalla on kaksi täplää. Naurisperhonen muistuttaa lanttuperhosta. Erotuksena yleisemmästä lanttuperhosesta naurisperhosen takasiiven alapinnalla siipisuonten kohdalla ei ole vihertävää väriä. – Näin tarkkaa on lajien erottaminen toisistaan – on tutkittava ylä- ja alapuolet sekä täplät, värit ja vivahteet.

Kultasinisiivet kuuluvat sinisiipisten heimoon. Niitä on useita kuivilla kedoilla eläviä lajeja, kuten ketokultasiipi ja pikkukultasiipi. Nopsasiipiä on Suomessa 5 eri lajia neljästä eri suvusta. Ne ovat väriltään enemmän ruskeita kuin sinisiä. Lajit ovat ruostenopsasiipi, tuominopsasiipi, jalavanopsasiipi, tamminopsasiipi ja kangasperhonen.

sinisiipiä

Sinisiipiä on 20 eri lajia. Naarat ovat ruskeampia. Koiraat sinisempiä. Hopeatäpläperhosia on 10 eri lajia Etelä-Suomessa. Nähdään kuvia ja kuullaan tarinaa.

Keisarinviitta on mielenkiintoinen täpläperhonen. Se on voimakas ja nopea lentäjä heinäkuun lopusta elokuun alkupuolelle. Siipien yläpinta on kullankeltainen ja mustien täplien kirjoma. Naaras on toisinaan kaksivärinen. Alapuolelta löytyy vihreää. Muista hopeatäplistä poiketen keisarinviitan takasiipien alareunassa ei ole täpliä, vaan pitkiä helmiäisviiruja kuparinvihreällä pohjalla.

Keisarinviitta 

Verkkoperhoset, nokiperhoset, häiveperhonen, karttaperhonen voi kyllä meillä on paljon kesäperhosia! Nämä blogin kuvat napsin Kauko Häkkilän ottamista kuvista, kun hän esitteli perhosia.

Kokousväki kyselee kamerasta ja perhosista esittelijältä

Yhdessä Ylläksen lumilla

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Armonlaakson Vaeltajat Naantalista ja Raision Rinkka Raisiosta lähtivät viikolla 12 YHDESSÄ jo perinteiselle hiihtomatkalle Ylläkselle. Järjestelyistä vastasi tällä kertaa Armonlaakson Vaeltajat. Majoitus oli varattu vuosi sitten Tunturimotelli Raitismajasta, mikä sijaitsee Nilivaarassa, Ollintie 2, Äkäslompolo.

Retkelle lähdimme perjantai-iltana tilavalla ja nykyaikaisella Taivassalon Auto Oy:n linja-autolla. Matka eteni yön tunteina leppoisasti torkahdelle. Kuljettaja vaihtui Närpiössä. Ajon aikana pidimme sopivasti taukoja. Puolen päivän jälkeen tulimme Raitismajalle. Siellä meitä odotti lämmin ja maukas lohikeitto sekä iloinen ja palveleva henkilökunta. Huoneiden numerot ja kämppäkaverien nimet Hannele, retkenvetäjä kertoi jo automatkalla. Näin ruokailun jälkeen voimme sujuvasti majoittautua, sukset alakerran suksihuoneeseen ja retkeläiset laukkuineen huoneisiin.  – Ulkona valkoiset hanget ja luistavat ladut kutsuivat hiihtämään. – Innokkaimmat lähtivät kokeilemaan heti, vaikka ilmassa leijaili hiutaleita.

Sunnuntaiaamun aurinko ja 10 asteen pakkanen nostattivat toiveita mukavasta hiihto- ja ulkoilusäästä. Monipuolisen ja maittavan aamiaisen yhteydessä saimme tehdä retkieväät, lämmintä juomaa pulloon ja leivät sekä hedelmiä kylkiäisiksi. Suksien voitelua ja muuta suksihoitoa varten suksihuoneessa oli hyvät telineet, vain voiteet piti olla itsellä.

Hiihto- ja ulkoiluporukat muodostuivat kuin itsestään. Ensikertalaiset löysivät sopivan ulkoilutavan ja -seuran. Ylläksen laduilla on monia vaihtoehtoja, on tasaista ja mäkisempää maastoa, löytyy lyhyempää ja pitempää reittiä. – Valinnan vapautta oli niin reittien kuin hiihtoseurankin suhteen. – Polkukelkkailua unohtamatta!

Latumajoila on hyvät suksitelineet 

Seurueen, jossa olin mukana, ensimmäisen päivän hiihtoreitti suuntautui Kotamajalle, sieltä Hangaskurulle, Latvamajan kautta Kesängin keitaalle ja järveä pitkin takaisin Nilivaaraan Raitismajalle. Muita hiihtäjiä oli paljon ladulla, toiset etenivät vauhdikkaasti luistelutyylillä, me hiihdimme perinteistä. Valkoisena hohtava lumi teki maisemasta kauniin. Metsän puilla oli hattujuhlat, sillä lunta oli kasaantunut korkeiksi muodostelmiksi puiden latvoihin. Pienen männyn hattu oli veikeästi vinossa, komea, monikerroksinen koppalakki puki isompaa kuusta, kannon päässä näytti olevan sievä lippalakki.

Talvipyöräiljät  suostuivat kuvaan 

Kotamajan luona tapasimme talvipyöräilijöitä. Pyöräilijöille ja lumikenkäilijöille on merkitty omat reitit. Kuukkelit lentelivät Latvamajan luona. Kesängin jäällä riitti menijöitä. Hieno reitti, alkumatka nousuvoittoinen, ei liian suuria mäkiä, välillä pitkä alava lasku ja sopivasti taukoja. Nautimme talvista, raikasta ulkoilmaa viisi ja puolituntia ja hiihdimme 25 kilometriä.

Majapaikassa odotti klo 15 alkaen lämmin sauna ja klo 17 maukas päivällinen - näin sunnuntaina saimme poronkäristystä. Illalla kokoonnuimme YHDESSÄ alakerran takkahuoneeseen venyttelemään. Musiikin soidessa Soilen johdolla teimme 10 liikettä toistaen yhtä 10 kertaa- näin Suomi 100 vuonna, siinä lämpeni koko kroppa kuin huomaamatta. Hannelen ohjeiden mukaan jatkoimme reisien, pohkeiden, selän, käsien ja kylkien venyttelyä. Kiitos, notkeina ja iloisin mielin kohti tulevaa! Vastaavat saunomiset, ruokailut ja venyttelyt vetreyttivät ja ravitsivat meitä joka ilta.

YHDESSÄ laduille

Maanantaina aurinko paistoi, pakkasta oli vain 3 astetta, kun lähdimme pienen porukan kanssa kiertämään Yllästunturia. Ensin noustiin Luontokeskus Kellokkaan luokse, jatkettiin Tunturijärven laavulle, sitten Aurinkotuvan kautta Kahvikeitaan laavulle, josta Latvamajan suuntaan ja risteyksestä Kesängin kautta Nilivaaraan. Tällä reitillä viihdyimme 7 tuntia ja kilometrejä kertyi 34. Pidimme matkalla pieniä taukoja, sillä vauhti on vaaraksi - ei matkan pituus. 

Jorma hoitaa suksia Aurinkotuvalla

Hiihtäjiä Aurinkotuvalla

Aurinkotuvalla oli tehty lapsille oma latu ja mäenlasku paikka. Tuvan luona porot viettivät päivää aitauksessa. Kahvilasta annettiin lapsille jäkälää, jota he syöttivät poroille. Monipuolista palvelua!

Aurinko jaksoi paistaa tiistaina, kun sukset kainalossa riensimme mäkeä alas laduille. Sauvat lykkien sukset etenivät kohti Kesängin Keidasta, sieltä Latvamajalle ja Hangaskurun laavun kautta Karilan navetalle. Monipuolista maastoa löytyi tällekin reitille. Etenkin loppumatkan pitkässä laskussa vauhti kiihtyi, mutta pysyimme pystyssä. Karilan Navetan mukit todettiin tähän mennessä parhaiksi. 

Hiihtoretkillä on tapana ostaa latukahviloista munkit ja juomat. Navetan seinillä on taidetta mm. kuva kortista, jonka tekstinä on ” Ei se vauhti, vaan äkkipysähdys”. Kuvassa huivipäinen nainen on pyllähtänyt hankeen. Lauseessa kiteytyy lappilaista huumoria ja retkeläisten toisinaan toteama todellisuus.

YHDESSÄ menossa Lainion lumikylään

Keskiviikko on yleensä myllyhiihtopäivä. Silloin hiihtäjät käyvät Äkäsmyllyn luona joko edestakaisin tai linja-auto vie myllylle, josta hiihdetään n. 20 kilometriä Äkäslompoloon. Tällä kertaa meidän porukka ei mennyt huonon hiihtosään vuoksi myllyhiihtoon. 

Me teimme YHDESSÄ retken Lainion lumikylään. ”Lumikylä on taianomainen yhdistelmä jäätä ja lunta. Vuosittain lumikylän rakentamiseen käytetään n. 20 miljoonaa kiloa lunta ja n. 350 000 kiloa kristallin kirkasta luonnon jäätä. Joka vuosi eri teemalla toteutettu lumikylä kattaa n. 20 000 neliökilometriä ja koostuu lumihotellista, jääravintolasta ja – baarista, jääkappelista sekä liukumäestä” tietää google.

Lumikylän sisällä riitti kuvaamista

Lämpimästi pukeutuneina istuimme linja-autoon, mikä vei meidät Snow Village -kylään. Siellä riitti ihmettelemistä. Oli eri värisin lampuin valaistuja käytäviä, joiden varrelta pääsi katsomaan majoitushuoneita. Huoneita koristi jääveistokset, oli ruusuja, puita, haltijatar, kasvoja – hienoa jäätaidetta kaikki. 

Lisäksi erillisessä jäägalleriassa katsoimme jääveistoksia, jotka kuvasivat mm. Kolmen Sepän Patsasta Helsingissä ja Lyhdynkantajat – Emil Wikström tekemää veistosta, mikä vartioi Helsingin rautatieasemaa.

 Pysyvä erillinen pieni kappeli ja kellotapuli seisoivat lumikylän takana. Kiva kokemus. Retken jälkeen osa kävi hiihtämässä ja muutamat jäivät ostoksille kylään.

Komea seinätaulu

Kolmen Sepän patsas

Ulkokappeli sisältä

Kerttu käytävällä

Ulkokappeli ja kellotapuli

Meidän porukkaa..

Torstaina oli taas YHTEISEN retken vuoro. Nyt linja-auto kuljetti halukkaat Totovaaraan. Parkkipaikalta lähdimme loivaa nousua kohti Haavepaloa. Haavepalolle nousu kannattaa, sieltä näkyvät Ylläs, Kesänki, Lainio, Pyhätunturi ja Aakenus. Totovaaralta johtaa pitkä alamäki Villen Kämpälle, josta pääsee useita latuja pitkin Äkäslompoloon. Toinen mahdollisuus on palata takaisin pari kilometriä ja kääntyä vasemmalle ladulle, joka johtaa Tammituvalle, sieltä edelleen Karhukodan ja Latvamajan kautta Kesängille. Totovaaralla puhalsi tuuli, joten pikaiset katselut maisemaan ja kuvia kameraan. Sitten retki jatkui, valitsin tällä kertaa Tammituvan kautta kulkevan reitin, josta tuli Nilivaaraan hiihtokilometrejä 27.

Esimerkki hattujuhlista

Perjantaina sää suosi hiihtämistä ja ulkoilua. Lähdin Pirkon kanssa uudelleen kiertämään Yllästä. Kivassa seurassa ja sopivassa kelissä oli mukava edetä ladulla niin mäkiä ylös kuin lasketella alas sekä tehdä havaintoja maisemasta. Tätä valkoisuutta ja talven tuoksua ei tänä vuonna ole juurikaan löytynyt kotiseudulta.

Illalla oli vielä mahdollisuus mennä YHDESSÄ Ylläksen Pyhän Laurin kappeliin. Siellä Korsuorkesteri piti korsuhartauskonsertin. Hartaus sisälsi 18 laulua, joista Veteraanin iltahuuto laulettiin yhdessä seisten Suomi 100 vuoden ja veteraanien kunniaksi.

Maiseman moninaisuus ja opasteet 

Kulkijoita Kesängillä

Ylläksellä ilmestyy Kuukkeli niminen lehti – Asiaa ja ajanvietettä Ylläksen ystäville ja vuodesta 1989. Lehdestä löytyy helposti niin Ylläsjärven kuin Äkäslompolon viihde- ja muu tarjonta. Esimerkiksi Äkäshotellissa eli ’Pirtukirkossa’ oli tänäkin vuonna hyviä esiintyjä eli Jorma Kääriäinen, Kyösti Mäkimattila, Lauri Tähkä, Neljän Suora ja Korsuorkesteri. 

Riemuliiterissä tanssittiin niin päivällä kuin illallakin. Molemmat paikat saivat tanssijoita myös meidän porukasta.

Lauantaina jätimme jäähyväiset talven hiihdoille ja – riennoille Ylläksellä. Aamuruokailun jälkeen Taivassalon Auto Jyrki kuljettaja ohjaimissa starttasi kohti Raisiota ja Naantalia.

Koskikaran kotivesi

Kuukkeli oksalla

Kaunista ja herkkää!

Lumitaidetta 'kotimäessä'

YHDESSÄ me tehtiin taas mukava matka! KIITOS Hannele, Ulla ja kaikki retkeläiset!

  

Rennon reippaasti tiistaisin Raisiossa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Iloinen ryhmä kokoontuu tiistaisin klo 10 - näin rospuuttokaudella - Raision Tasalassa. Huhtikuussa kävelyt lähtevät eripuolilta Raisiota. Kesä- ja heinäkuun pidämme näistä kävelyretkistä taukoa.

Kello Tasalan aukiolla

Tasalan torin kello lähenee kymmentä. Paikalle on tänään (14.3.) saapunut 13 kävelijää, toisilla on kävelysauvat, toiset liikkuvat ilman sauvoja. Iloinen puheensorina kuuluu porukasta, kuulumisten vaihtaminen on tärkeää. Samalla kuulostellaan tuulensuuntaa ja mietitään, mitkä polut ja tiet ovat turvallisia kulkea. 

Usein vetäjä käy aikaisemmin kiertämässä ja katsomassa, missä kunnossa polut ja tiet ovat. Samalla tulee tsekattua, ettei lenkistä tule liian pitkä. Rinkan tiistaikävelyjen kesto on noin tunti -puolitoista.

Pienen alkuveryttelyn jälkeen ryhmä lähtee vetäjän perään. Sää on pilvinen ja lämpötila pari astetta plussan puolella. Onneksi ei sada. Pieni, kosteudesta ja tuulesta johtuva raakuus leijailee ilmassa, mutta hengittäminen tuntuu hyvältä.

Rodopuiston reunalla

Alitamme Nesteentien ja suunnistamme Kirkkoväärtinkujan nousua kohti Raision lukiota. Lumesta ei ole tietoja kävelytiellä. Lukion mäellä pysähdymme keskustelemaan ’rodopuistosta’. Metsäiseen puistoon on vuonna 2000 istutettu 350 alppiruusua ja valtakunnallisena vihervuonna 2008 lisäksi 300 alppiruusua sekä kanadan-, japanin- ja vuorihemlokkia.

Kesäkuun alussa kukkaloisto 1,4 ha puistossa on hieno. Kevyen liikenteen polkuja risteilee puistossa. Me ohitamme puiston itäisestä reunasta.

Jatkamme kävelyteitä pitkin Kaurin asuntoalueelle. Ylitämme Ihalantien ja kurvaamme Punttamäen polulta vasemmalle. Näin pääsemme mukavasti Rauman Valtatien alta. Vahva silta vie yli Raision joen. Pienet lumi- ja jäälautat uiskentelevat joessa. Annamme niiden mennä rauhassa – vielä ei ole tauon paikka.

Raisiontien reunan kävelytietä etenemme Huhkotalon luokse, alitamme Raisiontien ja jatkamme Turun suuntaan aina pellon reunaan asti. Käännös vasemmalle, jotta matkasta ei tule liian pitkä. Pieni tauko Hitsarinkujan luona, josta kävely jatkuu Sitojan- ja Laturinkujaa pitkin kohti Pasantietä. Rekryytinkuja kulkee mukavasti tuulelta suojassa. Sitten onkin vain hetki, kun tulemme Kimalistontien kautta Kivelän kujalle. Haunistentien reunassa tuuli on kipakan vastainen. Käännymme oikealle Jertantielle ja pysähdymme. 

Keskustelua ja venyttelyä postitie pylvään luona

Pylväs-Suuri Postitien merkkinä

Pysähdyksen syynä on punainen puinen pylväs. Se on merkkinä Suuresta postitiestä. Kuningatar Kristiina perusti 1638 postitien. Se kulki Tukholmasta mm. Raision kautta Turkuun. Postia kuljettivat aluksi ns. postirengit juosten. Kerroin tämän, kun venyttelimme ja vedimme henkeä pylvään luona. Pylväässä on merkki Meriakseli ja Jokiraitti reiteistä. Niihin emme tällä kertaa keskittyneet. Raisiossa on paljon eripituisia kävelyreittejä.

Pieni vitsi ryydittää, kun jatkamme eteenpäin Jertantietä ja tulemme Jertanahteen kautta Kuloisten sillalle. Jyrki pyytää huomioimaan sillan lujuusongelmat, kun kävelemme sillalla. Silta on joutunut yleisen huomion kohteeksi, lujuustarkistuksissa on tullut esille heikkouksia. Silta kantaa meidät ja muutaman autonkin samaan aikaan – ainakin vielä.

Istukset odottavat kevättä ja kesää Raision tien reunassa

Raisiontien ja kevyenliikenteen välissä istutukset odottavat suorissa riveissä keväisempää keliä. Pysähdymme hetkeksi Killin ja Nallin, kirkon rakentajat, patsaiden luona. Patsaat on pystytetty vuonna 1983 Raisiota rakentaneiden sukupolvien kunniaksi.

Muistolaatta, Killi ja Nalli sekä Raision kirkko

Kaksi alikulkua eli Raisiontien ja Nesteentien alta ja olemme lähtöpaikassa Tasalantorin reunassa. Kävelymatkaa kertyi Sports Tracker'in mukaan 7 km 200 metriä ja aikaa kului tunti 30 minuuttia. 

Tällä kertaa pidimme pitempiä taukoja kuin tavallisesti. Päätteeksi pienet venyttelyt, etenkin jalkoihin. Kiitokset kävelijöille ja muistutus tulevista tapahtumista – kaikki hyvin.Turvallisesti kuljimme - rennosti reippaillen.

Halusin tällä kävelyllä tuoda esille muutamia yksityiskohtia Raision menneisyydestä ja nykyisyydestä. Luin jostain, että ’ilman historiaa ei ole nykyisyyttä’. Mukavasti, ainakin Raisiossa, on hyvät mahdollisuudet liikkua ja harrastaa.

KIITOS reippaat kävelijät ja Raision kaupungin toimijat!