Yhdessä Ylläksen lumilla

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Armonlaakson Vaeltajat Naantalista ja Raision Rinkka Raisiosta lähtivät viikolla 12 YHDESSÄ jo perinteiselle hiihtomatkalle Ylläkselle. Järjestelyistä vastasi tällä kertaa Armonlaakson Vaeltajat. Majoitus oli varattu vuosi sitten Tunturimotelli Raitismajasta, mikä sijaitsee Nilivaarassa, Ollintie 2, Äkäslompolo.

Retkelle lähdimme perjantai-iltana tilavalla ja nykyaikaisella Taivassalon Auto Oy:n linja-autolla. Matka eteni yön tunteina leppoisasti torkahdelle. Kuljettaja vaihtui Närpiössä. Ajon aikana pidimme sopivasti taukoja. Puolen päivän jälkeen tulimme Raitismajalle. Siellä meitä odotti lämmin ja maukas lohikeitto sekä iloinen ja palveleva henkilökunta. Huoneiden numerot ja kämppäkaverien nimet Hannele, retkenvetäjä kertoi jo automatkalla. Näin ruokailun jälkeen voimme sujuvasti majoittautua, sukset alakerran suksihuoneeseen ja retkeläiset laukkuineen huoneisiin.  – Ulkona valkoiset hanget ja luistavat ladut kutsuivat hiihtämään. – Innokkaimmat lähtivät kokeilemaan heti, vaikka ilmassa leijaili hiutaleita.

Sunnuntaiaamun aurinko ja 10 asteen pakkanen nostattivat toiveita mukavasta hiihto- ja ulkoilusäästä. Monipuolisen ja maittavan aamiaisen yhteydessä saimme tehdä retkieväät, lämmintä juomaa pulloon ja leivät sekä hedelmiä kylkiäisiksi. Suksien voitelua ja muuta suksihoitoa varten suksihuoneessa oli hyvät telineet, vain voiteet piti olla itsellä.

Hiihto- ja ulkoiluporukat muodostuivat kuin itsestään. Ensikertalaiset löysivät sopivan ulkoilutavan ja -seuran. Ylläksen laduilla on monia vaihtoehtoja, on tasaista ja mäkisempää maastoa, löytyy lyhyempää ja pitempää reittiä. – Valinnan vapautta oli niin reittien kuin hiihtoseurankin suhteen. – Polkukelkkailua unohtamatta!

Latumajoila on hyvät suksitelineet 

Seurueen, jossa olin mukana, ensimmäisen päivän hiihtoreitti suuntautui Kotamajalle, sieltä Hangaskurulle, Latvamajan kautta Kesängin keitaalle ja järveä pitkin takaisin Nilivaaraan Raitismajalle. Muita hiihtäjiä oli paljon ladulla, toiset etenivät vauhdikkaasti luistelutyylillä, me hiihdimme perinteistä. Valkoisena hohtava lumi teki maisemasta kauniin. Metsän puilla oli hattujuhlat, sillä lunta oli kasaantunut korkeiksi muodostelmiksi puiden latvoihin. Pienen männyn hattu oli veikeästi vinossa, komea, monikerroksinen koppalakki puki isompaa kuusta, kannon päässä näytti olevan sievä lippalakki.

Talvipyöräiljät  suostuivat kuvaan 

Kotamajan luona tapasimme talvipyöräilijöitä. Pyöräilijöille ja lumikenkäilijöille on merkitty omat reitit. Kuukkelit lentelivät Latvamajan luona. Kesängin jäällä riitti menijöitä. Hieno reitti, alkumatka nousuvoittoinen, ei liian suuria mäkiä, välillä pitkä alava lasku ja sopivasti taukoja. Nautimme talvista, raikasta ulkoilmaa viisi ja puolituntia ja hiihdimme 25 kilometriä.

Majapaikassa odotti klo 15 alkaen lämmin sauna ja klo 17 maukas päivällinen - näin sunnuntaina saimme poronkäristystä. Illalla kokoonnuimme YHDESSÄ alakerran takkahuoneeseen venyttelemään. Musiikin soidessa Soilen johdolla teimme 10 liikettä toistaen yhtä 10 kertaa- näin Suomi 100 vuonna, siinä lämpeni koko kroppa kuin huomaamatta. Hannelen ohjeiden mukaan jatkoimme reisien, pohkeiden, selän, käsien ja kylkien venyttelyä. Kiitos, notkeina ja iloisin mielin kohti tulevaa! Vastaavat saunomiset, ruokailut ja venyttelyt vetreyttivät ja ravitsivat meitä joka ilta.

YHDESSÄ laduille

Maanantaina aurinko paistoi, pakkasta oli vain 3 astetta, kun lähdimme pienen porukan kanssa kiertämään Yllästunturia. Ensin noustiin Luontokeskus Kellokkaan luokse, jatkettiin Tunturijärven laavulle, sitten Aurinkotuvan kautta Kahvikeitaan laavulle, josta Latvamajan suuntaan ja risteyksestä Kesängin kautta Nilivaaraan. Tällä reitillä viihdyimme 7 tuntia ja kilometrejä kertyi 34. Pidimme matkalla pieniä taukoja, sillä vauhti on vaaraksi - ei matkan pituus. 

Jorma hoitaa suksia Aurinkotuvalla

Hiihtäjiä Aurinkotuvalla

Aurinkotuvalla oli tehty lapsille oma latu ja mäenlasku paikka. Tuvan luona porot viettivät päivää aitauksessa. Kahvilasta annettiin lapsille jäkälää, jota he syöttivät poroille. Monipuolista palvelua!

Aurinko jaksoi paistaa tiistaina, kun sukset kainalossa riensimme mäkeä alas laduille. Sauvat lykkien sukset etenivät kohti Kesängin Keidasta, sieltä Latvamajalle ja Hangaskurun laavun kautta Karilan navetalle. Monipuolista maastoa löytyi tällekin reitille. Etenkin loppumatkan pitkässä laskussa vauhti kiihtyi, mutta pysyimme pystyssä. Karilan Navetan mukit todettiin tähän mennessä parhaiksi. 

Hiihtoretkillä on tapana ostaa latukahviloista munkit ja juomat. Navetan seinillä on taidetta mm. kuva kortista, jonka tekstinä on ” Ei se vauhti, vaan äkkipysähdys”. Kuvassa huivipäinen nainen on pyllähtänyt hankeen. Lauseessa kiteytyy lappilaista huumoria ja retkeläisten toisinaan toteama todellisuus.

YHDESSÄ menossa Lainion lumikylään

Keskiviikko on yleensä myllyhiihtopäivä. Silloin hiihtäjät käyvät Äkäsmyllyn luona joko edestakaisin tai linja-auto vie myllylle, josta hiihdetään n. 20 kilometriä Äkäslompoloon. Tällä kertaa meidän porukka ei mennyt huonon hiihtosään vuoksi myllyhiihtoon. 

Me teimme YHDESSÄ retken Lainion lumikylään. ”Lumikylä on taianomainen yhdistelmä jäätä ja lunta. Vuosittain lumikylän rakentamiseen käytetään n. 20 miljoonaa kiloa lunta ja n. 350 000 kiloa kristallin kirkasta luonnon jäätä. Joka vuosi eri teemalla toteutettu lumikylä kattaa n. 20 000 neliökilometriä ja koostuu lumihotellista, jääravintolasta ja – baarista, jääkappelista sekä liukumäestä” tietää google.

Lumikylän sisällä riitti kuvaamista

Lämpimästi pukeutuneina istuimme linja-autoon, mikä vei meidät Snow Village -kylään. Siellä riitti ihmettelemistä. Oli eri värisin lampuin valaistuja käytäviä, joiden varrelta pääsi katsomaan majoitushuoneita. Huoneita koristi jääveistokset, oli ruusuja, puita, haltijatar, kasvoja – hienoa jäätaidetta kaikki. 

Lisäksi erillisessä jäägalleriassa katsoimme jääveistoksia, jotka kuvasivat mm. Kolmen Sepän Patsasta Helsingissä ja Lyhdynkantajat – Emil Wikström tekemää veistosta, mikä vartioi Helsingin rautatieasemaa.

 Pysyvä erillinen pieni kappeli ja kellotapuli seisoivat lumikylän takana. Kiva kokemus. Retken jälkeen osa kävi hiihtämässä ja muutamat jäivät ostoksille kylään.

Komea seinätaulu

Kolmen Sepän patsas

Ulkokappeli sisältä

Kerttu käytävällä

Ulkokappeli ja kellotapuli

Meidän porukkaa..

Torstaina oli taas YHTEISEN retken vuoro. Nyt linja-auto kuljetti halukkaat Totovaaraan. Parkkipaikalta lähdimme loivaa nousua kohti Haavepaloa. Haavepalolle nousu kannattaa, sieltä näkyvät Ylläs, Kesänki, Lainio, Pyhätunturi ja Aakenus. Totovaaralta johtaa pitkä alamäki Villen Kämpälle, josta pääsee useita latuja pitkin Äkäslompoloon. Toinen mahdollisuus on palata takaisin pari kilometriä ja kääntyä vasemmalle ladulle, joka johtaa Tammituvalle, sieltä edelleen Karhukodan ja Latvamajan kautta Kesängille. Totovaaralla puhalsi tuuli, joten pikaiset katselut maisemaan ja kuvia kameraan. Sitten retki jatkui, valitsin tällä kertaa Tammituvan kautta kulkevan reitin, josta tuli Nilivaaraan hiihtokilometrejä 27.

Esimerkki hattujuhlista

Perjantaina sää suosi hiihtämistä ja ulkoilua. Lähdin Pirkon kanssa uudelleen kiertämään Yllästä. Kivassa seurassa ja sopivassa kelissä oli mukava edetä ladulla niin mäkiä ylös kuin lasketella alas sekä tehdä havaintoja maisemasta. Tätä valkoisuutta ja talven tuoksua ei tänä vuonna ole juurikaan löytynyt kotiseudulta.

Illalla oli vielä mahdollisuus mennä YHDESSÄ Ylläksen Pyhän Laurin kappeliin. Siellä Korsuorkesteri piti korsuhartauskonsertin. Hartaus sisälsi 18 laulua, joista Veteraanin iltahuuto laulettiin yhdessä seisten Suomi 100 vuoden ja veteraanien kunniaksi.

Maiseman moninaisuus ja opasteet 

Kulkijoita Kesängillä

Ylläksellä ilmestyy Kuukkeli niminen lehti – Asiaa ja ajanvietettä Ylläksen ystäville ja vuodesta 1989. Lehdestä löytyy helposti niin Ylläsjärven kuin Äkäslompolon viihde- ja muu tarjonta. Esimerkiksi Äkäshotellissa eli ’Pirtukirkossa’ oli tänäkin vuonna hyviä esiintyjä eli Jorma Kääriäinen, Kyösti Mäkimattila, Lauri Tähkä, Neljän Suora ja Korsuorkesteri. 

Riemuliiterissä tanssittiin niin päivällä kuin illallakin. Molemmat paikat saivat tanssijoita myös meidän porukasta.

Lauantaina jätimme jäähyväiset talven hiihdoille ja – riennoille Ylläksellä. Aamuruokailun jälkeen Taivassalon Auto Jyrki kuljettaja ohjaimissa starttasi kohti Raisiota ja Naantalia.

Koskikaran kotivesi

Kuukkeli oksalla

Kaunista ja herkkää!

Lumitaidetta 'kotimäessä'

YHDESSÄ me tehtiin taas mukava matka! KIITOS Hannele, Ulla ja kaikki retkeläiset!

  

Rennon reippaasti tiistaisin Raisiossa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Iloinen ryhmä kokoontuu tiistaisin klo 10 - näin rospuuttokaudella - Raision Tasalassa. Huhtikuussa kävelyt lähtevät eripuolilta Raisiota. Kesä- ja heinäkuun pidämme näistä kävelyretkistä taukoa.

Kello Tasalan aukiolla

Tasalan torin kello lähenee kymmentä. Paikalle on tänään (14.3.) saapunut 13 kävelijää, toisilla on kävelysauvat, toiset liikkuvat ilman sauvoja. Iloinen puheensorina kuuluu porukasta, kuulumisten vaihtaminen on tärkeää. Samalla kuulostellaan tuulensuuntaa ja mietitään, mitkä polut ja tiet ovat turvallisia kulkea. 

Usein vetäjä käy aikaisemmin kiertämässä ja katsomassa, missä kunnossa polut ja tiet ovat. Samalla tulee tsekattua, ettei lenkistä tule liian pitkä. Rinkan tiistaikävelyjen kesto on noin tunti -puolitoista.

Pienen alkuveryttelyn jälkeen ryhmä lähtee vetäjän perään. Sää on pilvinen ja lämpötila pari astetta plussan puolella. Onneksi ei sada. Pieni, kosteudesta ja tuulesta johtuva raakuus leijailee ilmassa, mutta hengittäminen tuntuu hyvältä.

Rodopuiston reunalla

Alitamme Nesteentien ja suunnistamme Kirkkoväärtinkujan nousua kohti Raision lukiota. Lumesta ei ole tietoja kävelytiellä. Lukion mäellä pysähdymme keskustelemaan ’rodopuistosta’. Metsäiseen puistoon on vuonna 2000 istutettu 350 alppiruusua ja valtakunnallisena vihervuonna 2008 lisäksi 300 alppiruusua sekä kanadan-, japanin- ja vuorihemlokkia.

Kesäkuun alussa kukkaloisto 1,4 ha puistossa on hieno. Kevyen liikenteen polkuja risteilee puistossa. Me ohitamme puiston itäisestä reunasta.

Jatkamme kävelyteitä pitkin Kaurin asuntoalueelle. Ylitämme Ihalantien ja kurvaamme Punttamäen polulta vasemmalle. Näin pääsemme mukavasti Rauman Valtatien alta. Vahva silta vie yli Raision joen. Pienet lumi- ja jäälautat uiskentelevat joessa. Annamme niiden mennä rauhassa – vielä ei ole tauon paikka.

Raisiontien reunan kävelytietä etenemme Huhkotalon luokse, alitamme Raisiontien ja jatkamme Turun suuntaan aina pellon reunaan asti. Käännös vasemmalle, jotta matkasta ei tule liian pitkä. Pieni tauko Hitsarinkujan luona, josta kävely jatkuu Sitojan- ja Laturinkujaa pitkin kohti Pasantietä. Rekryytinkuja kulkee mukavasti tuulelta suojassa. Sitten onkin vain hetki, kun tulemme Kimalistontien kautta Kivelän kujalle. Haunistentien reunassa tuuli on kipakan vastainen. Käännymme oikealle Jertantielle ja pysähdymme. 

Keskustelua ja venyttelyä postitie pylvään luona

Pylväs-Suuri Postitien merkkinä

Pysähdyksen syynä on punainen puinen pylväs. Se on merkkinä Suuresta postitiestä. Kuningatar Kristiina perusti 1638 postitien. Se kulki Tukholmasta mm. Raision kautta Turkuun. Postia kuljettivat aluksi ns. postirengit juosten. Kerroin tämän, kun venyttelimme ja vedimme henkeä pylvään luona. Pylväässä on merkki Meriakseli ja Jokiraitti reiteistä. Niihin emme tällä kertaa keskittyneet. Raisiossa on paljon eripituisia kävelyreittejä.

Pieni vitsi ryydittää, kun jatkamme eteenpäin Jertantietä ja tulemme Jertanahteen kautta Kuloisten sillalle. Jyrki pyytää huomioimaan sillan lujuusongelmat, kun kävelemme sillalla. Silta on joutunut yleisen huomion kohteeksi, lujuustarkistuksissa on tullut esille heikkouksia. Silta kantaa meidät ja muutaman autonkin samaan aikaan – ainakin vielä.

Istukset odottavat kevättä ja kesää Raision tien reunassa

Raisiontien ja kevyenliikenteen välissä istutukset odottavat suorissa riveissä keväisempää keliä. Pysähdymme hetkeksi Killin ja Nallin, kirkon rakentajat, patsaiden luona. Patsaat on pystytetty vuonna 1983 Raisiota rakentaneiden sukupolvien kunniaksi.

Muistolaatta, Killi ja Nalli sekä Raision kirkko

Kaksi alikulkua eli Raisiontien ja Nesteentien alta ja olemme lähtöpaikassa Tasalantorin reunassa. Kävelymatkaa kertyi Sports Tracker'in mukaan 7 km 200 metriä ja aikaa kului tunti 30 minuuttia. 

Tällä kertaa pidimme pitempiä taukoja kuin tavallisesti. Päätteeksi pienet venyttelyt, etenkin jalkoihin. Kiitokset kävelijöille ja muistutus tulevista tapahtumista – kaikki hyvin.Turvallisesti kuljimme - rennosti reippaillen.

Halusin tällä kävelyllä tuoda esille muutamia yksityiskohtia Raision menneisyydestä ja nykyisyydestä. Luin jostain, että ’ilman historiaa ei ole nykyisyyttä’. Mukavasti, ainakin Raisiossa, on hyvät mahdollisuudet liikkua ja harrastaa.

KIITOS reippaat kävelijät ja Raision kaupungin toimijat!

Kaamosretki Kuusamossa

Teksti ja kuvat: Satu Eklund

Talviretken varusteita

Eväitä talviselviytymiseen

Sain joulukuussa tilaisuuden irtautua arkisesta aherruksesta, kun ilmoittauduin mukaan Eräkarkun opintojen kaamosretkelle Kuusamoon. Edellisellä koulutusjaksolla marraskuussa kaikille retkeen osallistuville järjestettiin yhden päivän talviselviytymisteoriapaketti ja siihen osallistuminen oli edellytyksenä meille, jotka halusimme joulukuun talvireissulle mukaan. On tärkeää varustautua hyvin, kun on aikomuksena mennä moneksi päiväksi talviseen maastoon retkeilemään. Tarkoituksena oli oleskella ulkona neljä päivää ja kolme yötä.

Jakauduimme kahteen telttakuntaan. Yhteen puolijoukkuetelttaan meitä majoittuisi seitsemän opiskelijaa. Matkan lentäväksi sanonnaksi tulikin "kaksi lumikkia ja neljätoista kääpiötä" kun mukanamme oli kaksi kouluttajaa ja me neljätoista talviselviytymistä harjoittelevaa eräopasopiskelijaa. Kuvassa näkyy ryhmämme varusteita, joita koottiin valmiiksi jo marraskuussa varastolle odottamaan mukaan pakkaamista. Yksi ryhmä ottaisi mukaan kolme yhteistä ahkiota ja niihin pitäisi saada mahtumaan teltta kamiinoineen, lapioita, kirveitä, saha, pannuja ja kattiloita. Omat tavarat tuli pakata rinkkaan. Jokainen vetäisi yhteisiä ahkioita vuorollaan hiihtomatkan aikana. Ahkion vetämisen hiihtäen vielä ymmärrän, mutta pitääkö sen lisäksi rinkkakin laittaa selkään?

Arktinen museo Nanoq

Menomatkalla ajoimme etelästä Pietarsaaren kautta, jossa on Nanoq - arktinen museo ja tutustuimme siellä naparetkeilijöiden tekemiin retkiin ja napaseutujen asuinolosuhteisiin ja kulttuuriin. Nanoq tarkoittaa jääkarhua. Museo on puoliksi maan alla ja se on rakennettu myötäilemään ympäröivää kalliota ja muuta maastoa. Museorakennuksen ulkopuolella on monia pieniä mökkejä, joissa on tuulahdus myös muusta historiasta ja merenkäynnistä ja saaristolaiselämästä. Museon oppaalla oli kerrottavana tarinoita elävästä elämästä ja myös erään "sääriluun tarina".

Museon ulkorakennuksia

Luminen talven ihmemaa

Yövyimme Loma-Ajakassa ennen maastoon lähtemistä. Kuusamossa oli mukavan paljon lunta ja pakkastakin oli luvattu yli kahtakymmentä sille ajalle, kun siellä olemme. Pakkasimme ryhmämme tavarat ahkioihin ja tehtävänämme oli hiiihtää yhtenä suurryhmänä leiripaikalle Kitkajoen varteen. Olimme vuorotellen hiihtämässä kärjessä ja latua avaamassa ja välillä ahkion vetäjiä vaihdettiin. Ilta pimeni neljän jälkeen ja oli aika ottaa otsalamppu käyttöön metsäpolkua valaisemaan. Kouluttajamme olivat meitä vastassa leiripaikalla ja olivat sytyttäneet nuotiotulen valmiiksi, jotta pääsimme ruoanlaittoon. Ilta menikin ruokaa tehdessä, teltan pystytyksessä ja puutöissä. Pimeää iltaa ja kaamosta valaisi kuu, joka olisi muutaman päivän päästä täysi.

Loma-Ajakan pihassa

Päivämme kului ruokaa laittaessa, puutöissä ja yllätysohjelmasta. Yhtenä päivänä hiihdimme lähijärvelle laskemaan kalaverkot jään alle. Seuraavana päivänä verkot nostettiin ja pilkimme vielä sen jälkeen. Saadut kalat otettiin tietysti hyötykäyttöön illan ruokailuissa. Kovassa pakkasessa pysyy hyvin lämpimänä kun pysyy koko ajan liikkeellä ja touhuaa pientä puhdetyötä. Yöllä olimme vuorollamme kipinävahdissa. Teltassa oli lämmintä ja mukavaa ja kun oli varustautunut kahdella päällekkäisellä makuupusilla, luulisi että makoisat unet ovat taattu. Minä kuitenkin nukuin melkoisen vähän ja katkonaisesti, vaikka olo oli muuten hyvä. Monet uudet asiat ja tekemiset pitävät mielen niin säpinöissä, ettei uni halunnut tulla kunnolla, vaikka kaiken touhuamisen jälkeen väsyttikin. Sellaista se usein retkellä ja telttaillessa on. Joko nukutaan tai sitten ei nukuta.

Oli kiva touhuta ryhmässä kaikenlaista uutta. Saimme paljon vinkkejä siitä, miten talvella ja pimeälläkin ajalla ulkona saa ajan kulumaan ja mitä kaikkea siellä on mahdollista tehdä. Sain hyvin vähän otettua valokuvia, sillä kova pakkanen söi kamerani akun tyhjäksi heti alkuunsa, kun en ollut laittanut kameraa suojaan lämpimään. Talvella onkin ajateltava monessa asiassa juuri sitä, mitä voi ja kannattaa ottaa mukaan, sillä kaikki on jäässä. Ruoan on oltava yksinkertaista ja kuivaa, jotta sitä on helppo käsitellä. Käsirasvasta tai hammastahnasta ei kovimmilla pakkasilla ollut paljon iloa. Vasta pikkupakkasen puolella ne olivat käyttökuntoisia.

Pidin erityisesti siitä, että pääsin putkahtamaan hetkeksi oikeaan lumiseen talveen. Kokemuksen kannalta oli myös hyvä, että pakkanen pysyi melko kireänä koko ajan. Kuu valaisi sopivasti pimeyttä ja teki maisemasta upean. Myös takaisin hiihtäessämme iltapäivän aurinko punasi maiseman postikorttimaisen upeaksi. Loma-Ajakassa meitä odotti lämmin ruoka ja sauna. Sisällä nukutun tunkkaiselta tuntuneen yön jälkeen oli aika pakata tavarat taas autoon ja paluu arkeen odotti siellä muutaman tunnin takana. Reissu tuli itselleni sopivaan saumaan, sillä arkiseen työhön palattuani minua odottivat työssäni uudet haasteet, joihin meitä oli koulutettu jo parin viimeisen kuukauden ajan.

Raision talvi

"Kauas on pitkä matka" kuten sanotaan, eikä etelä-Suomessa asuvalle tule usein tilaisuutta lähteä pohjoisen talveen ulkoilemaan. Olen kulkenut Tikanmaan ja Kallastenvuorten metsää koko syksyn ja alkutalven. Lokakuussa kävin etsimässä suunnistusrasteja. Kun olin hakenut alueen kaikki 30 rastia, olen sauvakävellyt Pähkinäpolun lenkkiä ja kokeillut kerran jo lumikenkiäkin.

Raision Pähkinäpolulla joulukuun alussa

Haluan muistuttaa kaikkia tulevasta Suomi 100 juhlavuodesta. Siihen voi tulla mukaan osallistumalla Suomen Luonnon päivinä 2017 järjestettäviin tapahtumiin. Raision Rinkka on mukana ainakin 4.2.2017 ja 17.6.2017. Haasta itsesi tekemään jotain uutta. Kokeile itsellesi uutta ulkoilulajia tai nuku yö ulkona!

Ulkoilun täyteistä Uutta Vuotta 2017 kaikille Raision Rinkkalaisille!

Aavasaksalta vauhtia rinkkaretkelle Haltille - rinkan kantoa Kalottireitillä

Kuvat ja teksti Kaija Virtanen

Retki alkaa autoajelulla Raisiosta Ylitornion Aavasaksalle ja edelleen Kilpisjärvelle. Rinkka selässä vaeltaen vaihtuvat paikat Saarijärvi, Kuonjar, Meeko, Pitsus sekä Haltilla tupa ja huiputus. Paluumatkalla lisäksi Meekosta nousu Saivaaralle. Nautinnollisia vaelluskilometrejä kertyy n. 120 yhdeksän päivän aikana.

Torstaisaamu (1.9.) on varhainen, kun kolme naista (Kirsti, Sirkka ja Kaija) aloittavat automatkailun määränpäänä Haltitunturi Käsivarren Lapissa. Pilvet purjehtivat taivaalla. Kirkkaat auringonsäteet pääsevät välillä valaisemaan maisemaa. On syksy. Hirvi ylittää tien, kun ajelemme eteenpäin. Edessä ajava auto jarruttaa. Vahingolta vältytään. Pitkä tukkirekka ja öljyauto matkaavat samaan suuntaan. Onneksi liikenne on melko rauhallista.

   Liminka – Oulu tie on suora. Sirkka ajaa niin lujaa, että Kirsti ei ehdi kääntää tiekartan sivuja. Aurinko on tullut matkallemme saattajaksi. Temmes, Olhava sekä tietöitä ja tuulimyllyjä on näkyvissä, kun etenemme sutjakkaasti kohti Torniota. Revontuulentie vie eteenpäin. Ilta on kallellaan yötä kohti, aurinko jaksaa vielä valaista maisemaa. Karunki –nimisen kylän raitilla kulkee ihmisiä. Vasemmalla kiiltää Tornion joki. Radiossa Topi Sorsakoski laulaa ” ajomies älä kiirehdi suotta, pakoon ei pääse kohtaloaan”. Totta – ainakin toinen puoli. Sirkka on varannut Ylitorniosta Aavasaksan Aurinkomajoista meille yösijan. Majapaikka löytyy mukavasti. Asetumme punaiseen mökkiin nro 10.   Hyvä numero – kympin arvoisia ollaan jokainen!

   Ilta on sen verran nuori, että pujahdamme hetkeksi ulos tutkimaan mökin lähimaastoa. Löytyy komeita kiviä, punaisia puolukoita ja väkkäräkuvioisia mäntyjä. Mökissä on sauna. Löylyttelemme matkan rasituksen. Uni maistuu.

Aavasaksan taivaan painama mänty

 Perjantaina (2.9.) aamiaisen jälkeen lähdemme tutkimaan Aavasaksan luontopolkua. Opastetaulut kertovat polun vievän näköalakahvilaan, näköala- tasanteelle, keisarinmajalle ja näkötorniin. Aavasaksa eli Yöauringon vaara on Lapin ja koko Suomen vanhimpia matkailukohteita. Ikimuistoisista ajoista alkaen vaaralle on kokoonnuttu Juhannuksena ihailemaan keskiyönaurinkoa. Aavasaksalta (242 m) on komeat näköalat Ruotsin suuntaan.

Harmaita, pitsimäisen sammaleen kuvioimia kiviä, leveät pitkospuut kivikossa, kiharaoksaiset, ’taivaanpainavat’ männyt ja vaaran avaruus viehättävät. Kuljemme pitkin Kruununkierrosta, mikä koostuu näköalatasanteen Aurinkokierroksesta ja Keisarin kierroksesta. Yhdessä taulussa kerrotaan 1730-luvun matkakokemuksista, toisessa kivikauden aikaisista maan muutoksista. Löytyy tietoja kuuluisista, vaaralla käyneistä henkilöistä mm. Elias Lönnrot kävi vuonna 1846.  Yhtäkkiä edessämme on katsomo ja esiintymislava. Tanssin paikka – Sirkka laulaa ja samalla valssin askeleet kuljettavat häntä Kirstin kanssa lavalla. Kaija videoi tapahtuman. Yleisö puuttui katsomosta, mutta esitystä se ei haitannut.

Pussauspaikka Aavasaksalla

Kesällä Turun Sanomissa oli tekstiä Aavasaksasta ja siellä olevasta pussauspaikasta. Ajattelemme, että tuo pitää ehdottomasti nähdä. Etsivä löytää – toteutuu, kun tulemme ” place to kiss” – kyltin luokse. Paikka on jyrkän rinteen reunalla, josta avautuu näköala Aavasaksan kylän suuntaan. 

Kirjailijatar Annikki Kariniemelle (1913 – 1984) on pystytetty komea patsas, jossa kirjailijatar seisoo suuren kivilohkareen päällä. Kivessä on teksti: Tarunhohtoisen Lapinmaan väkevä kuvaaja. Hento usva laskeutuu rinteille. Me palaamme mökille.

Tavarat autoon ja matka Kilpisjärvelle (390 km) jatkuu. Joutsenet majailevat pellolla tien molemmin puolin. Lähestymme napapiiriä, maitohorsman lehdet ovat punaisia. Orajärven kylän kohdalla tulee komeasarvinen poro vastaan. Onneksi se kulkee tien vieressä olevaa ojanpohjaa. Hetki vain ja kokonainen poroperhe seisoo tien vasemmalla puolella. Katsovat vain ja kääntyvät takaisin metsään. Muonionjoessa kivet kuohuttavat vettä. Sade yltyy, kuoppainen tie kerää lätäköitä autoilijoiden harmiksi. Suoalueet ovat kauniita. Mäntyjä on istutettu kasvamaan uudeksi metsäksi. Muoniossa käymme Hyvä Pata kahvilassa. Saana niminen leivos kahvin kyytipoikana vie ajatuksen jo Kilpijärven komeaan maisemaan.

Sade jatkuu taukoamatta, kun kello 13 paikkeilla jatkamme autoilua. Porolauma pyrkii tielle, mutta jäävät metsän puolelle. Mikä on hyvä meille ja niille. Karesuvannon paikkeilla radiosta tulee uutisia; Samsung Galax puhelimien akut räjähtelevät, myynti loppuu. Ikonisin poliitikko Paavo Väyrynen on myös uutisten kohteena.

Asuntoauto pysähdyksissä tien vieressä, mies melko keskellä tietä, auto tulee vastaan. Tästä selvitään kunnialla. Asuntoautoon vaihdettiin rengasta, mutta huomiovilkut ja varoituskolmio olivat unohtuneet. Ohitamme mukavannimisiä paikkoja kuten Markkina, Maunu, Vikkuri ja Järämä. Korkea Robin siintää edessä. Suoratie aaltoilee kohti Kilpisjärveä. Taivas on harmaa, sade pitää paussia. Robinsalmi ja -järvi sekä – pirtti jäävät taakse. Ruskeiden koivujen piristyksenä on yksi kauniin keltainen koivu. Tulee Suomen maanteiden korkein kohta Muotkatakka (565m) ja matkaa Kilpisjärvelle on enää 10 kilometriä.

Haemme Luontokeskuksesta avaimen varaustupiin. Kirstillä on vastuu avaimesta. Majoitumme Artic Polar, Urpiaisenkuja 3, huoneistoon. Vatsa vaatii täytettä, joten kiiruhdamme Majatalo Haltinmaahan syömään. Buffe maksaa 16 euroa, sillä saa ruokaa yllin kyllin aina makeita jälkiruokia myöten. Yö valkoisten lakanoiden välissä on herkkua ennen erämaa vaellusta.

Lauantaina (3.9.) heräämme kirpeään aamuun. Yön kylmyys on jäädyttänyt auton ikkunat. Tummat pilvet ja auringon säteet kilpailevat Kilpisjärven yllä. Aurinko voittaa, pilvet vaalenevat, eikä synny sadetta. Rinkat ja naiset vaelluskuntoon, auto luontokeskuksen parkkipaikalle – retkemme alkaa.

Iloisin ilmein kohti Haltia - Saana taustalla

Iloisin ja odottavin mielin kuljemme merkittyä reittiä. Mahtava Saana tunturi (1029 m) vartio vasemmalla, syksy on värittänyt koivuja keltaisiksi, maassa loistavat punaruskeat varvut ja mustikan lehdet. Valkotupsuiset niittyvillat huojuvat niityn vihreällä matolla.  Muutama poro katselee kulkijoita. 

Eräs pariskunta saavuttaa meidät. Pyydämme palvelusta, mies ottaa meistä yhteiskuvan taustalla komea Saana. Tsahkaljärvi loistaa, silta helpottaa joen ylitystä. Hienoja, pitsiliinoin koristeltuja kiviä on paljon.

Menomatkalla katse taakse Saanalle

Tauko kauniissa maisemassa on paikallaan ja helpottaa eteenpäin jaksamista. Kalottireitti vie hetkeksi Norjan puolelle. Rajasta on merkkinä vain sininen taulu kapeassa ’seipäässä’. Karu, puuton ylämäki ja olemme taas Suomen puolella. Saana jää taakse, mutta sen näköiskappale tulee esiin. Nimitämme vuoren kloonatuksia Saanaksi.

Saarijärvelle saavumme illan suussa. Varaustupa on lämmin, sillä paikalla on retkeilevä pariskunta. Iltapuuhat, sulkellus makuupussiin, on unen aika. Ensimmäinen 12 km on kuljettu onnellisten tähtien tahdittamana.

Sunnuntaina (4.9.) aamupäivä on jo pitkällä, kun lähdemme eteenpäin. Alkumatkalla silta auttaa ylityksessä, sillä joen uoma on jyrkkärinteinen. Tuuli puhaltelee vasemmalta sivuvastaisesti, kun kuljemme Kuonjarvaaran (1065 m) rinnettä. Puita ei ole, kiviä löytyy röykkiöittäin. Pienet, punaiset läiskät riekonmarjan lehtiä harmaiden kivien välissä piristävät ja antavat voimaa jatkaa loputtomalta tuntuvaa mäkeä.

Evästauko suurempien kivien suojassa, rinkoille sadesuojat ja meille lämmin vaatetus ovat paikallaan, sillä tuuli tuo kosteata ja kylmää niskaamme. Sade menee pian ohi, mutta tuuli ei hellitä. 

Lähdössä Kuonjarilta

Laskeudumme Kuonjarjoelle, ylitämme sen kiveltä kivelle hyppien. Sauvat auttavat, selviämme kastumatta. Polku jatkuu joen reunaa. 
Vasemmalla nousee jyrkkä Siktakurra (1143 m). Tuuli on takana, kengät kulkevat kevyemmin, kun majapaikka on näkyvissä.  Kuonjarin varaustupa on uudempi kuin Saarijärven. Tupaan tulee perhe Kuopion puolesta. Vaihdetaan kuulumisia. Puheissa retkeily on etusijalla. Turun murre paljastaa meidät.

Maanantaina (5.9.) maa Kuonjarilla on valkoinen. Lumeen on pakko tehdä kenkien pohjakuvio. Onneksi päivä lämpenee ja lumi sulaa, kun nousemme kivistä polkua rinnettä ylös. Taukopaikalla muutama pieni keltainen kukka pinnistelee syksyn tuulessa. 

Meekonjärvi

Korkea Kahpelusvaara (1145 m) kohoaa vasemmalla, polku jatkuu loivaa alamäkeä. Etuoikealla näkyy polveileva ja rosoinen Saivaara (700m ).

Mukava alamäki jatkuu, laskeudumme pikkuhiljaa Meekonjärven uomaan. Maasto on rehevämpää kuin aamupäivällä. Punaiset, punaruskeat sekä vihreät vaivaiskoivut ja kauniit, punaiset riekonmarjat tuovat väriä kiviseen maastoon.

Ylitämme sillan, joki sen alla kuohuaa. Meekonjärven varaustupa on kauniissa laaksossa järven rannalla. Tuvassa majoittuu meidän lisäksemme sama perhe kuin Kuonjarilla. Ilta kuluu lepäillen ja ruokaillen sekä lähialuetta ihaillen. Kartan mukaan täällä on mm. Nuukankenttä. Kaunis paikka.

Tiistaina (6.9.) saamme jatkaa retkeä aurinkoisessa säässä. Vasemmalla korkea vuori – Megonbaktin pahta - oikealla kaunis Meekonjärvi ja polku etenee niiden välissä. Yhtäkkiä tulemme vehreän kasvillisuuden peittämään laaksoon. Valkovartiset koivut ja punaisina kukkivat korkeat huopaohdakkeet saavat huomiomme. Yksi koivu on taivuttanut vartensa istuinpaikaksi. Siihen on hyvä istahtaa, sillä maasto jatkuu tästä kivisenä nousten laaksosta kohti Meekonvaaran rinnettä. 

Meekovaaran rinne

Rinne on jyrkkä. Kulkua helpottaa vaijeri, josta voi pitää kiinni. Oikealle vilkaisu antaa huiman kuvan virtaavasta Voimakasjoesta. Vaijerista ei kannata irrottaa otetta. Pääsemme kaikki onnellisesti ylös. Voimakasjoen reunat ovat korkeat, joten joen ylitykseen on tehty silta. Jatkamme retkeä ja ihailemme vasemmalla kiiltävää, kaunista Voimakasjärveä. 

Pihtsusköngäs on seuraava ihmettelyn kohde. Sen vesi vyöryy pystysuorana putouksena 17-metriseltä jyrkänteeltä. Nyt on pakko vetää henkeä ja tallentaa niin kuviin kuin muistoihin tämä hieno näky. Polkuja on syntynyt aivan jyrkänteen reunaan ja vähän kauemmas. 

Pitsusköngäs

Etenemme tasaisemmassa maastossa. Pian aukeaa edessä Pitsusjärvi, jolla kartan mukaan riittää pituutta. Varaus- ja autiotuvan läheisyydessä on telttoja, kun kello 17 maissa tulemme paikalle. Me majoitumme varaustupaan.   

Keskiviikkona (7.9) kiirehdimme ajoissa eteenpäin, sillä tarkoituksena on saman päivän aikana valloittaa Haltitunturi. Jätämme Pitsuskämpän jo 8.30. Vaeltajia tulee vastaan, Toiset ovat käyneet Haltin lisäksi Suomen korkeimmalla huipulla Ritnicohkkalla.

Oikopolkua majalta Haltille

Haltin korkein huippu sijaitsee Norjan puolella. Taivas on osaksi pilvessä, ja pienen hetken saamme sadetta. Innostunein mielin astelemme eteenpäin välillä kiveltä kivelle välillä tasaista polkua. Viimeinen puolitoista kilometriä on kokonaan kivierämaata. Onneksi mustat, keltatäpläiset merkit ohjaavat kohti majaa.

Asetumme varaustupaan, syömme ja lähdemme päiväreppu selässä suunnistamaan Haltille. Nousussa ei ole muuta kuin kiveä kiven jälkeen. Liuskekivinen jyrkänne, pieni matka tasaisempaa ja taas jyrkempi kohta sinnikkyys palkitaan, tulemme merkitylle reitille.  Maasto ei muuttunut, mutta ajatus eksymisestä häipyi. Kuljemme eteenpäin ja samalla ylös ja yhä vain ylöspäin suurten lohkareiden ympäröimää reittiä. Tuuli yltyy ja pilvet purjehtivat taivaalla kovaa kyytiä.

Haltitunturin rajapyykillä

Suomen sinivalkoinen lippu liehuu keltaiseksi maalattujen kivien muodostaman kasan (rajapyykin) reunassa. Pohjoispuolella parin metrin päässä on lyhyt lipuilla koristettu nauha. 


Kirjoitamme nimet vieraskirjaan, saamme numerot 133749 Sirkka, 133750 Kirsti ja 133751 Kaija. Vieraskirja on perintöä vuodelta 1933, jolloin Kaarina Kari, Anna Lehtonen ja Inkeri Arajärvi tekivät ensimmäisinä vaelluksen Haltille.

Tuuli yltyy ja näkyvyysala kapenee, on aika palata majalle. Haastetta riittää, sillä alaspäin on hankalampi kulkea. Selviydymme jyrkemmästä kohdasta ja pidämme lohkareiden suojassa tauon. Etenemme merkittyä reittiä, kunnes Haltin maja näkyy ja voimme suunnistaa sitä kohti. Kolme tuntia vierähtää ja olemme takaisin majalla. 

HYVÄ ME. Hymyssä suin ja onnellisina skoolaamme - kuksissa kahvikonjakkilikööriä. Varaustuvan lämpö on paikallaan, sillä ulkona alkaa tuikun mukana sataa vettä.

Torstaina (8.9.) käymme Haltin vanhan majan luona ja ihastelemme monikerroksista, leveää vesiputousta, josta vesi valuu Haltijärveen. Putouksen luona on kallioita ja erimallisia kiviä. Joku on tehnyt kivistä pienen purjeveneen. Retkeilijät ovat taitavia ja kekseliäitä. Siitä on todisteena myös kivistä ladottu nuoli, josta voi ottaa suunnan mökille. Huomasimme nuolen vasta paluumatkalla.

Monikerroksinen vesiputous Haltijärvellä

Aurinkoinen sää siivittää menoamme. Kameraan osuu keltainen kukka sekä luminen läiskä Etu eli Pikku Haltin rinteellä. 

Vastakohtia löytyy huomaamatta.  Maassa on vihreyttä, matalat katajannäköiset varvut ovat tuuheita. Punaisia riekonmarjan lehtien muodostamia läiskiä loistaa harmaiden kivien suojassa.  Pienet putoukset lirisevät joen uomassa. Kauempana kulkee poroja. Olemme hienossa erämaassa – kalottireitin varrella.

Pitsusjärven varaustupaan on majoittunut neljä naista Norjasta. Meille lankeaa makuupaikat yläpetiltä. Sirkka jututtaa naisia. Ruokailut sujuvat vuorotellen. 

Olemme huolissamme, kun Norjan naiset syötyään 

Meekon laakson kaunista maisemaa

panevat tyhjät ruokapussit pesään. Siitä seuraa valtava krääsä. Naiset huomaavat virheensä ja ottavat myöhemmin kylmenneen tuhkan pois pesästä.

Perjantaina (9.9.) olemme reippaita ja teemme aamutoimet ennen norjalaisia. Ylitämme puroja, joissa vesi valuu rinteiltä alaspäin. Kapeampia kohtia pitää etsiä, jotta ylitys onnistuu. Kosteat niityt reunustavat puroja. Näin ylityksiin tulee lisähaastetta. Me onnistumme kastumatta ja kaatumatta.

Matkalla Meekolle huomaamme, että ruskan värit ovat syventyneet niin maassa kuin vaivais- koivuissa ja Meekon laaksossa. Kukkivia kukkia löytyy, nimet ovat minulta kadoksissa. Aurinko paistaa, joten värit tulevat hyvin esille. Pidämme taukoja, syömme puolukoita, löytyy myös mustikoita ja nautimme ’kokorahalla’. 

Meekon varaustuvassa on alavuoteet varatut. Meille aukeaa ylävuoteiden ihanuus. Alapetien rinkoille ilmestyy omistajat. Kaksi miestä, isä ja poika Paraisilta ovat käyneet Saivaaralla. Virolainen pariskunta palaa Pihtsuskönkäältä. Paraisten miehet tutustuttavat eestiläisiä Lapin retkeilyyn. 

Eilisen norjankielen lisäksi nyt kuulemme ruotsia ja eestinkieltä. Naisella on tarttuva nauru ja nopea puhetapa. Isä ja poika puhuvat keskenään ruotsia, meidät he huomioivat suomeksi. Piristävä kielikylpy erämaassa! Paraisten miehiltä kuulemme, miten Saivaaralle kannattaa nousta.

Saivaaran huipun näkymiä

Lauantaina (10.9.) muut majailijat ovat ajoissa liikkeellä. Yöllä oli näkynyt revontulia. Me nukuimme tai ainakin lepäilimme.

Eilisen Saivaara keskustelun pohjalta päätämme kavuta sinne, sillä ilma on suosiollinen. Siivoamme varaustuvan ja riennämme rinkkoinemme polkua ylös Saivaaran tasalle. 

Asetamme sadehuppuiset rinkat pystyyn toisiaan vastaan, jotta löydämme ne helpommin. Suunnistamme Saivaaran etelärinteelle, sillä polku vaaralle vie sitä kautta. Katsomme välillä taaksemme, varmistamme näin rinkkojemme sijainnin.

Saivaaralta polkua alas

Kapea polku nousee vaaralle. Rinne on ylempänä kapea. Isot kivenlohkareet vaativat nousemaan varovasti. 

Ylhäällä saamme palkinnon. Urho Kekkosen kunniaksi tehty muistolaatta löytyy. Se on maahan kiinnitetty UKK:n 80-vuotispäivän kunniaksi 3.9.1980. Laatan alareunassa Kekkonen on kuvattu muita hiihtäjiä kookkaampana. Kaiverruksessa mainitaan Kekkosen hiihtäneen näillä kinkamilla vuodesta 1968. 

Vaaralta näkyy järviä, jokia ja laakson tunturikoivikkoa sekä kauempana tunturien jatkumaton jono. Tunturikissankellojen rypäs tervehtii, kun laskeudumme vaaran rinnettä alas.

Rinkat löytyvät. Retkemme jatkuu seuraavalle tuvalle eli Kuonjarille. Alussa on ylämäkeä ja taas ylämäkeä.  Poro lauma tarkkaillee kulkuamme. Sarvinen pää nousee ylös, katsoo hetken ja kääntää sitten takapuolensa.  Me emme kuuluneet samaan joukkoon. Sumu nousee ja näkyvyys pienenee. Polku on hyvin merkitty, joten pääsemme onnellisesti tuvalle. Muita retkeilijöitä ei ole autiotuvankaan puolella. Vain porot liikkuvat majan läheisyydessä, se lienee niille suojaisa paikka.

Aamuinen tuli Kuonjarin taivaalla

Sunnuntaina (11.9.) heräämme aurinkoiseen ja tuulettomaan aamuun. Täällä sää vaihtuu nopeasti. Olemme ajoissa liikkeellä, sillä ajattelimme vaeltaa Kilpisjärvelle asti. 

Porolauma ylittää edellämme joen. Me teemme samoin. Askeleet kiihtyvät ja matka etenee mukavasti takatuulessa. Taukoja emme unohda, sillä ’vauhti tappaa, ei matka’.

Saarijärven varaustuvan kaasuhana on juuttunut kiinni. Lämmitämme ruuan autiotuvan puolella. Ruokailun jälkeen jatkamme kylläisinä eteenpäin. Vaivaiskoivujen lehdet hohtavat kauniin punaisina. Ruohot ovat kullankeltaisia. 

Töppövillat huojuvat 

Valkotupsuiset tupas- ja töppövillat huojuvat leppeässä tuulessa.Kuljemme takatuulessa. Askeleet kiihtyvät ja matka etenee mukavasti. Saanan näköisvuori tulee esiin ja hetken kuluttua myös oikea Saana. Retkeilijöitä tulee vastaan. 

Thaskaljärven laaksossa hehkuu ruska, vaikka osa koivuista on jo pudottanut lehtiään. 

Vaivaiskoivut hehkuvat 

Kello 18.30 olemme Kilpisjärven luontotalon parkkipaikalla. Sade vilvoittaa ja kastelee meitä vasta loppumetreillä. Kirsti vie avaimen Luontokeskuksen postilaatikkoon.

Kaikki hyvin!

Kiitos retkikaverit ja kaunis Käsivarren erämaa!

Saan rinkan kanssa autokyydin Kilpis-Hotelliin, jossa yövyön ja jatkan linja-autossa Rovaniemelle ja edelleen yöjunalla Turkuun.

Kirsti ja Sirkka ajelevat Ylläkselle ja lomailevat siellä loppuviikon.