Raisionjoen tuntumassa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Aurinkoinen perjantai antaa vauhtia ulkoiluun. Pieni pakkanen tekee talviset polut liukkaiksi suojasään jälkeen. Rento askel, hyvät jalkineet ja kävelysauvat varmistavat turvallisen kävelyretken. Kasvot kohti aurinkoa aloitan retkeni. Pian huomaan, että valinta on oikea, sillä leppoisa ja takaa puhaltava tuuli keventää kulkemista. Lumi hohtaa valkoisena maisemassa – on talvinen helmikuu.

Pysähdyn katsomaan Huhkon koskea ja sen alajuoksun kivoja pyörteitä ja lumen peittämiä kiviä. Tämä on paikka, jota pitää aina kunnioittavasti ihailla ja samalla voi antaa mielikuvituksen lentää. Viivähdän pienen ajan kosken äärellä. Olen yksin, muut kulkevat kauempana. Jatkan kulkuani kohti Mullin siltaa. En pidä kiirettä. Nautin kauniista aurinkoisesta päivästä. Vilkaisen välillä joen uomaan. Valkoinen lumi peittää jäisen joen. Muutamia talven tummentamia heinäkasveja pistää esiin joen rannalta. Kauempana joen toisella puolella on peltoa ja rakennuksia.

Tulen Mullin sillalle. Joki on jäässä, mutta sillan alla vesi virtaa vapaana. Sorsia ei ole näkyvissä. Ainoastaan yksi varis tepastelee jäällä. Tummiin pukeutunut pariskunta ohittaa paikan. En pidä kiirettä. Luonto on kaunista katseltavaa. Lumikiteet kiiltävät auringonsäteiden voimasta. Talitinttien titityy kuuluu, vaikka lintuja ei näy. Jatkan kierrostani. Raisionjoki virtaa oikealla, kun etenen Jokirannankatua pitkin. Kävellen pääsee kulkemaan myös pienempiä teitä ja polkuja, joita ei voi ajaa autoilla. Muutaman mutkan jälkeen ajoväylä suurenee ja omakotitalot ’kehystävät’ tietä. Kuljen täällä usein ja tiedän mukavia sivupolkuja, joita pitkin pääsen takaisin joen rantaan. Papinkallio on historiaa huokuva paikka. Siellä on tehty kaivauksia. En poikkea tällä kertaa Papinkalliolle. Luminen maasto, jossa ei ole polkua, ei houkuttele. Kuljen Rauman valtatien alikulkutunneliin ja sieltä Raisionjoen ylittävälle sillalle. Pysähdyn katsomaan joen lumista pintaa. Valkoisessa lumessa näkyy eläinten jälkiä.

Taivas on kirkkaan sininen. Pilvet ovat purjehtineet muualle, vain hentoinen kuun sirppi loistaa pilvettömällä taivaalla. Raisiontien varrella muutama pajunkissa - pajun pehmeä kukinto – on avautumassa. Ne enteilevät jo kevään merkkejä. Suomen neljä vuoden aikaa antavat monipuoliset mahdollisuudet luonnon seuraamisen ja luonnossa liikkumiseen.

Kävelyllä Raisiossa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen On perjantai. Iltapäivällä sataa lunta, kertoo säätiedotus. Hyvä tehdä kierros ennen lumisadetta. Tuuli on seuranani, kun lähden kävelemään. Raisiossa on useita vaihtoehtoja kävelyreitin valintaan. Tänään suunnistan mutkien kautta Alppiruusupuistoon Lukion mäelle. Jatkan sieltä Karmelin puiston kivilabyrintin kautta kotiin. Raisionjoen ylittävältä sillalta katselen joen talvista pintaa. Kaikki kasvit ovat vielä ’talviasussa’. Kevät herättää kasvien väriloiston eloon. Jertan ahteen suojasta jatkan kävelytielle Raisiontien reunaan. Lumet on aurattu tien sivuun. Hiekka tekee kulkemisen turvalliseksi. Komeat kalliot hautausmaan kohdalla suojaavat tuulelta. Käännyn vasemmalle ja kuljen alikulkutunnelin kautta Lukion mäelle. Näin perjantaina on muitakin kävelijöitä reippailemassa. Toisilla on mukana koiria, toiset rientävät vauhdikkaasti yksin taikka kaksin eteenpäin.

Lumi pitää vielä Alppiruusupuiston penkit otteessaan, mutta kesän tullen penkit tarjoavat kulkijoille oivan levähdyspaikan. Puistossa on myös aurattu polku, joten talvijalkineilla on hyvä kulkea. Ihailen pensaiden ja puiden muotoja. Kallioinen kumpuileva ja luminen maasto tuovat kasvit kauniisti esille. Istutusten pohjana on hyvä suunnitelma. Raisiossa on taitavat vihersuunnittelijat ja suunnitelmien toteuttajat. Suoraryhtiset männyt, kiehkuraiset katajat ja koko metsä suojaa hienosti alppiruusuja.

Laskeudun mäeltä alas. Jatkan kohti Karmelin puistoa ja sen kivilabyrinttia. Ohitan ison kuusen, minkä oksien alle voisi majoittua. Kesällä kuusen suojaan voisi kyyristyä, mutta nyt kannattaa jatkaa matkaa. Hiihtolatu kiertelee puistossa. Kenkien jäljet ovat tehneet pienen polun ladun viereen. Paikalla on ollut myös pulkkailijoita. Jäljistä päätellen täällä on harrastettu monipuolista ulkoilua koko perheen voimin.

Suuri, ruskean punertava vaahteran lehti on jostain lentänyt kävelytielle. Ruskeat tammenlehdet pitävät tiukasti kiinni oksissa. Pensaikosta kuuluu iloista viserrystä ja hetkessä lintuparvi lehahtaa lentoon, kun ohitan paikan. Kevättä on ilmassa, vaikka tuisku ja tuuli yltyvät. Päätän lyhentää ulkoilulenkkiäni. Pysähdyn keskustelemaan tuttavien kanssa. Pieni keskustelutuokio piristää. Tauon jälkeen kiihdytän askelrytmiäni, sillä tuiskuinen tuuli yltyy. Ohitan Papinkallion. Jatkan suorinta reittiä kohti kotia. Pyrystä ja tuulesta huolimatta olen tyytyväinen, että lähdin ulkoilemaan.

Lunta ja aurinkoa helmikuussa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Helmikuussa lumi hohtaa ja kimaltelee, kun aurinko paistaa. Helmikuun sanotaan saaneen nimensä puun oksien helmistä, joita syntyy, mikäli suojasään jälkeen pakkanen äkkiä kiristyy. Tänään 2.2. on myös Lumi nimisten henkilöiden nimipäivä. Pakkanen paukkuu -10 asteen lukemissa. Ulkoiluani se ei haittaa. Onneksi tuuli on leppoisaa. Kuljen kohti Raisionjokea, sillä joen rantamaisemat ovat minulle mieluisia. Tänään on liikkeellä muitakin kävelijöitä. Toiset kulkevat pareittain, toiset etenevät yksin. Heillä kaikilla on nopeampi kävelytahti kuin minulla.

Mullin sillan luona joki on melkein kokonaan valkoisen lumen peitossa. Uoman toisessa reunassa vesikasvien lomassa on pieni sulapaikka. Aurinko on aivan metsän tasolla, kun katson sitä sillalta Turun Artukaisten suuntaan. Liikenteen äänet eivät kantaudu tänne. On rauhoittavaa ja kaunista. Jatkan kulkuani Huhkon kartanon suuntaan. Aavaan paikkaan pellon reunaan lumi on tehnyt kauniita aaltomaisia kinoksia. Tulee mieleeni lapsuuden ajan talvet, jolloin kinoksia riitti melkein haitaksi asti, kun käveli aamulla kouluun. Nyt ihailen kinoksia. Niiden muodot kaartavat viehättävinä kävelytien reunassa.

Huhkon kosken luona pitää aina pysähtyä. Tänään näkyy alajuoksulla valkoisia leivoksia eli lumen kuorruttamia kiviä. Kirkas vesi kiertää kivien lomassa vapaana. Tuijotan vettä ja mietin näkyä pienestä kuumasta lähteestä. Tämä ei ole lähde, mutta kierteinen vesi näyttää kivalta. Auringon säteet leikkivät valkoisen lumen peittämillä kivillä. On helmikuinen pakkaspäivä.

Nousen pienen ylämäen pois joen rannasta. Ohitan Huhkon kauniin kartanon ja pian olen kotona. Mukavan ja raikkaan kävelylenkin jälkeen huomasin, miten mustarastas keikutteli itseään takapihan aidalla. Luontoa on kiva seurata eri vuodenaikoina!

Talvinen Tuulilanketo ja Friisilän pihapiiri

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Aamupäivällä lähden kävelemään ja samalla katsomaan, miltä talvinen Friisilän pihapiiri ja Tuulilanketo näyttävät. Lumi valkaisee maiseman ja pilvistä putoilee pisaroita. Pieni tuuli antaa potkua kulkemiseen. Varovaisuus on valttia, sillä sivutiet ja polut ovat liukkaita.

Tammikuu päättyy pian ja tulevana sunnuntaina 30. päivänä on valtakunnallinen BirdLife Suomen järjestämä lintujen bongaus päivä. Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistys osallistuu kyseiseen tapahtumaan. Lintuja tarkkaillaan Friisilässä tunnin ajan klo 10 – 11. Havaitut lintulajit ja yksilömäärät kirjataan ylös. Tapahtuman päätteeksi tiedot ilmoitetaan BirdLife Suomeen.

Friisilän piha on seesteinen. Luontoretkinäyttely Pajupillin nurkan takana muutama pieni oksakasa muistuttaa vielä Friisilän alueen kasvuston karsimis- ja siistimisoperaatiosta. Luonnonsuojeluyhdistyksen hoidossa olevat lintulaudat ja pöntöt ovat paikoillaan. Komean koivun latvustossa on menossa konsertti – lintujen laulukonsertti.

Käyn Tuulilankedon puolella. Orava ylittää polun edestäni. Kaveri on kiireinen ja vauhdikas. Tuulilanketo lepää valkoisen lumen alla. Kevään ja kesän tullen keto herää eloon. Silloin erilaiset kasvit ja hyönteiset valtaavat kedon. Friisilän pihapiirissä ja Tuulilankedolla voi aistia myös historian ’havinaa’, kun pysähtyy ja antaa mielikuvituksen lentää. Ilman historiaa ei ole tätä päivää.

Raisiossa päiväkävelyllä

Kuvat ja teksti Kaija Virtanen Aurinko kultaa lumisen maiseman. On sunnuntai ja historiallinen ensimmäisten aluevaalien äänestyspäivä. Näissä vaaleissa äänestetään ehdokasta paikalliselle hyvinvointialueelle. Lähden liikkeelle leppoisan letkeästi kävelysauvat turvana. Keskitien varrella kävely-, pyörätie on aurattu ja hiekkaakin löytyy, kun tarkkaan katsoo. Äänestyspaikka on Kuloisten koulussa. Turvallisuus ja kaikki vastuullisuus on nyt koronapandemian aikana asiallisesti hoidettu. Kun äänestämisen velvollisuus on täytetty, jatkan ulkoilua. Sää on suotuisa ja tuuli pysyy leppoisana. Jatkan kävelyäni kohti Raisionjoen rantaa. Matkan varrella näkyy lumessa erilaisia jälkiä. Kevyt hankikanto on antanut hiihtäjille mahdollisuuden sujuttaa suksia eteenpäin, vaikka ei ole ajettuja latuja.

Kuulen lintujen ääniä. Linnut ovat korkealla puiden ja pensaiden latvustoissa. Kun tulen lähemmäksi, lintuparvi vaihtaa paikkaa. Mustavalkoinen harakka liitelee kauempana. Valkoinen lumi on hieno tausta kaikille kuvioille. Täällä on paljon jälkiä. On hentoja eläinten varpaiden, pyöreitä tassujen sekä ihmisen kenkien ja saappaiden jättämiä jälkiä. Talvipyöräilijäkin on polkenut tätä polkua pitkin.

Ohitan kasvimaapalstat, joita Raision kaupunki vuokraa. Kerros valkoista lunta peittää maapalstat. Viereisen Raisionjoen pinnalla on kevyt luminen jääpeite. Kohti aurinkoa on kiva kulkea, joten jatkan rauhallisesti eteenpäin. Siirryn Raisiontien toiselle puolelle. Pysähdyn joen ylittävällä sillalla. On mukava katsoa sillan molemmille puolille jokea pitkin. Olen tarkkana, että kävelysauvat pysyvät tallessa. Viimeksi toinen sauvoista tipahti sillalta jokeen, joten piti käydä ostamassa uudet sauvat.

Pilviä purjehtii kohti aurinkoa, mutta aurinko pilkistää kirkkaana pilvistä huolimatta. Joen rannassa kulkeva kävely- ja pyörätie on aurattu ja hyvä kulkea. Hohtava lumi valaisee ja erilaiset talviset heinä- sekä muut korret seisovat suorina odottamassa kevättä. Kuljen Huhkon koskelle. Koski on komeaa katseltavaa kaikkina vuoden aikoina. Tänään vesi virtaa vuolaana. Alempana kivien lomassa joen vesi muodostaa herkän kierteisen kuvion – luonnon tekemää taidetta! Aamulla radiossa Juha Blomberg kertoi jään muodostamista kuvioista ja jään rakenteista. Tällä kävelyretkelläni sain kuvattua myös ’jäätaidetta’. Kiitos suomalainen luonto!

Talvipyöräilyä

 Teksti ja kuva Armi Laamanen

Joko olet kokeillut talvipyöräilyä? Minä olen aloittanut talvipyöräilyn uudelleen tänä talvena. Kiitos sisareni, tyttäreni ja työkaverini Annen. Viimeksi olen pyöräillyt talvella joskus teininä - siitä on hetki aikaa. :D Kesäpyöräilyn aloitin pitkän tauon jälkeen kolme vuotta sitten ja nyt tulee kesän aikana noin 2000 kilometriä polkupyörän mittariin.

Pitkään haaveilin talvipyöräilystä, mutta rohkeus aloittaa puuttui. Sisareni pyöräili aikoinaan kesät talvet töihin ja sanoi pysyvänsä talvella paremmin pystyssä polkupyörällä kuin kävellen. Työkaverini Anne vakuutti, ettei se ole vaikeaa, pitää vaan oppia ajamaan eri tavalla kuin kesällä. En siis voi olla niin pelokas!

Myös isoäitini pyöräili koko ikänsä kesät talvet, eikä silloin ollut nastarenkaita ja kypärää. Tosin hänelle 84-vuotiaana kävi kevättalvella vahinko ja kaatui jäätiköllä - meni solisluu poikki. Mummo joutui ensimmäistä kertaa elämässään lääkäriin. (Oli hänellä kyllä yhdeksän lasta, mutta ei niitä lääkäristä oltu haettu.)

Keräsin syksyn rohkeutta ja lopulta sain vaihdatettua nastat toiseen polkupyörääni. Mielestäni on helpompaa, että on kaksi pyörää: toinen talvea varten ja toinen kesäpyöräilyyn. Ei tarvitse vaihdattaa renkaita, kun en osaa itse niitä vaihtaa. Eikä talvipyöräillessä tarvitse niin paljon vaihteita kuin kesällä.

Olen nyt siis harjoitellut vajaat sata kilometriä lumessa ja jäässä sekä hurahtanut täysillä talvipyöräilyyn. Ei se niin vaikeaa ole! Tärkeää on maltti ja kunnon polkupyörä, jossa on nastarenkaat. Sopivat lämpimät vaatteet ja pyöräilyrukkaset, jotka pitävät kädet lämpiminä. Kun on sopivat varusteet -10 astetta pakkasta ei haittaa mitään. Alussa pyöräillessäni puin liikaa päälleni ja olin aina hiestä märkä jo vähän matkan kuluttua, mutta nyt osaan pukeutua niin kuin kaverini Marja neuvoi: alkumatkasta pitää olla vähän viileä niin sitten kohta on jo sopivan lämmin.

Olen tällä lyhyellä talvipyöräilykokemuksellani huomannut, että meillä Raisiossa (ja Turussa) on oikein hyvät mahdollisuudet talvipyöräilyyn, pyörätiet ovat olleet hyvin auratut ja hiekoitetut. Nastat alla on pärjännyt hyvin, vaikka välillä olen ajellut jäätiköllä. Hankalimpia kohtia ovat oikeastaan olleet vain risteykset, joissa on paksulti sohjoa, mutta ne kohdat voi tarvittaessa taluttaa pyörää.

Talvipyöräilyssä on sekin ihanuus, että pitää keskittyä, katsoa tarkasti eteensä tien pintaa ja ajaa rauhallisesti. Voisin jopa sanoa sen olevan rauhallisen meditatiivista. - Hyvää harjoitusta nykyajan ihmiselle. Pyöräillessäni en ole uhkarohkea, olen varovainen ja pyöräilen osaamiseni rajoissa. Minulla on nastat, valot, huomioliivi ja kypärä. En ota riskejä ja kuvittele pärjääväni risteyksissä autoille vaan varmistan aina, että auto on varmasti pysähtymässä, jos aion ylittää tien.  Oppiminen oli lapsena hauskaa, miksei se olisi vanhanakin niin. Terveisin uusi innokas talvipyöräilijä 62 v.

Lumen lumoa ja talven taikaa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Eletään vuoden 2021 viimeisiä päiviä. Luonto on saanut hohtavan valkoisen lumipeitteen. Pieni pakkanen antaa lumelle lisää valkoista hehkua. Metsän takaa loistaa auringon säteitä siniselle taivaalle. Marraskuinen pimeys on siirtynyt syrjään ja tilalle on tullut talvea ennustava luminen luonto – monine mahdollisuuksineen.

Kuljen kevyenliikenteen väylää Raision keskustaa kohti. Ylitän Raisionjoen. Katselen sillalta lumen ja jään peittämää jokea. Sillan kaiteeseen on tarrautunut useita erimuotoisia lumimuodostelmia. Ihailen luonnon luomaa talvista taidetta. Pakkanen on sopivan leutoa eikä tuuli tuiverra. Jatkan kulkua Raision Lukion mäelle ja poikkean Alppiruusupuiston poluille. Metsä suojaa liikenteen melulta. On rentouttavaa ja hiljaista. Muita ulkoilijoita ei ole näköpiirissä. Kuljen ’taikametsässä.’

Poistun metsästä ja poikkean Karmelinpuistoon. Puiston komea kivilabyrintti saa minut hyvälle tuulelle. On mukava kuvitella piiloleikkejä labyrintin kiemuroissa. Jätän leikit nuoremmille ja keskityn kuvaamaan lumista ´kraniittiluomusta’. Koskematon valkoinen lumi antaa mahdollisuuden nähdä erilaisia jälkiä niin eläinten jättämiä kuin ihmisen tekemiä. Pupujussi on hypähdellyt puiston reunassa. Sen jäljet havaitsen lumessa. Lapset ovat tehneet muutamia ’enkelinkuvioita’ lumeen. Mielen sopukoista putkahtaa esiin muistoja lapsuuden lumisista talvista. Enkelinkuvioita tein silloin itsekin ja välillä koulumatka kesti tavallista kauemmin, kun valkoinen lumi houkutteli alakoululaista kotimatkalla.

Puistosta jatkan kohti Raisionjokea ja Mullin siltaa. Sorsia ei tällä kertaa ole näkyvissä. Vesi on alhaalla. Kasvien vaalean ruskeat varret kiiltävät kirkkaina auringon säteiden voimasta. Lumista joen pintaa on jäljistä päätellen käytetty kulkureittinä. Jäljet ovat eläimen – onneksi ei ihmisen.

Raisionjoen rantaa myötäilevää polkua pitkin saa nyt kävellä, sillä reitille ei ole ajettu hiihtolatua. Muutamina talvina on reitillä ollut hiihtolatu ja luisteluhiihtäjille oma baana. Olen latua pitkin hiihtänyt perinteisellä tyylillä. Silloin oli luminen talvi vuonna 2013. Huhkon koski tulee vastaan, kun jatkan kävelyäni joenrannan läheisyydessä kulkevaa reittiä. Siirryn lähelle koskea ja kuvaan lumen peittämää alajuoksua sekä kalaportaiden muodostamia pieniä virtauksia. Tätä näkymää ei kyllästy katsomaan.

Lumen hohtoinen sekä talvista taikaa antava kierrokseni päättyy. Ihailen Huhkon komean kartanon profiilia, kun jatkan retkeäni kartanon ohi kohti kotia. Kiitos talvinen luonto!