4.9.2018

Vaeltajat lähipoluilla: Piikkiön Linnavuoren reitistö

Teksti ja kuvat: Tarja Aittala

Elokuun lopulla toimintansa aloittanut Raision Rinkan Vaeltajat-ryhmä päätyi toisella iltavaelluksellaan 3.9.2018 Piikkiön Linnavuoren reiteille. Kesäiset lämpötilat tuntuvat edelleen jatkuvan ja olikin mukava nauttia illan tullen metsän kosteasta viileydestä.

Raisiossa kokoontumisen ja autoihin ahtautumisen jälkeen ajelimme kohti reitin lähtöpaikkaa Kehityksen kerhotalon kupeessa. Lähtöpaikka löytyy osoitteesta Lystiläntie 21, Piikkiö ja parkkipaikan infotaululta kannattaa napsaista mukaan kuva alueen kartasta.

Parkkipaikalta lähdettiin reitille ensin hiekkatietä taivaltaen ja opasteiden kohdalta pujahdettiin metsän poluille. Reitti on merkitty puihin maalatuilla valkoisilla poikkiviivoilla. Polku haarautuu alkumatkasta kahteen suuntaan ja lähdimme merkityn kulkusuunnan mukaan kiertämään reittiä vastapäivään.

Opasviitat reitin alussa.

Linnavuoren reitin korkein kohta Pohtiovuori (79 mpy) huiputetaan poikkeamalla reitiltä vasemmalle. Tiukan kiipeämisen jälkeen vastassa on huimat näkymät.

Pohtiovuoren huippua kohti.

Ja olihan niitä näkymiä mukava katsella ilta-auringon hivellessä hipiää - Piikkiönlahti, Paraisten kalkki ja Meyerin telakan nosturit muiden muassa piirtyivät taivaanrantaa vasten. Linnavuoren laella kukkivat mm. keto-orvokit ja kanerva. Aikamme näkymiä ihmeteltyämme laskeuduimme samaa reittiä takaisin ja jatkoimme reitillä eteenpäin.

Pohtiovuoren huipulla kukki.

Linnavuoren reitistö on mukavan vaihtelevaa, metsäpolkua ja -tietä, ruohoista polkua ja vähän pitkospuita. Vaihtelevuudessa löytyy ja reitin alkupuolisko laavulle saakka on jokseenkin mäkistä.

Reitillä kuljetaan myös metsätietä.

Polku on paikoin aika kulunut, juuria tunkee maasta ja paikka paikoin reittiä on soratettu. Kelpuuttaisin reitin myös maastopyörällä fiilistelyyn ja aloittelevalle maastopyöräilijälle reitti sopisi mielestäni aika hyvin. Lyhyen pitkospuuosuudenkin voi vallan mainiosti ajella niiden vierestä.

Pitkospuut - ne ainoat.

Reitin varrella on opastauluja, joka näyttävät melko tuoreilta. Opastauluissa on kerrottu mm. alueen kasveista ja historiasta. Linnavuoren alue on historiallisesti merkittävä ja sieltä löytyy mm. pronssikautisia muinaishautoja.

Laavu sijoittuu reitillä noin puolivälille ja jos haluaa fuskata, voi reittiä lyhentää loikkaamalla laavun sivusta alaspäin vasemmalle kurvaavalle polulle. Tosi Vaeltajathan eivät tietenkään oikoteitä valitse ja etenimme laavulta eteenpäin siitä mistä pitikin. Makkarat jäivät tällä kertaa jääkaappiin.

Laavun jälkeisellä osuudella jossain vaiheessa havaitsee lähistöllä sijaitsevan ampumaradan. Pauketta kuuluikin kiitettävästi. Tatteja näkyi polun varrella ja parhaimmat niistä taitavat päätyä erään Vaeltajan tattirisottoon.

Vikkelästi putsaantui tatti kotiin viemisiksi. 

Iltataipaleeksi tämä lähireitti oli sopiva: omaan Sports Trackeriin matkaa kertyi 4,91 km. Tämä lähipolku kannatti Vaeltajien matkassa kokea. Mitä jos lähtisit ensi kerralla mukaan?


Pysy polulla - Vaeltajien matkassa!

Lisätietoja:

Retkipaikka, Linnavuoren ulkoilualue Piikkiössä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti