17.2.2020

Ajatuksia alkuvuonna



Teksti ja kuvat Armi Laamanen


Moni on tehnyt uudenvuodenlupauksia, joissa on luvannut liikkua paljon enemmän kuin ennen. Vieläkö lupaus kantaa helmikuussa? Väsyneenä työpäivän jälkeen lenkki saattaa jäädä väliin. Mitä jos tekisimme itsellemme armollisemman lupauksen = lupaan levätä enemmän. Liikkumisessa riittävä lepo on tärkeintä, levossa kunto kohoaa. Kun liikunta alkaa maistua puulta, eikä enää huvita, anna itsellesi mahdollisuus lepoon ja jatka sitten kun huvittaa, hyvillä mielin, soimaamatta itseäsi siitä kuinka monta liikuntakertaa jäikään väliin. Jos et ole liikkunut ollenkaan, mitä jos lupaisit liikkua ainakin yhtenä päivänä viikossa, sellaista liikuntaa mikä itselle sopii ja kiinnostaa.



Liikunta on tärkeää jokaiselle niin fyysisen ja kuin henkisen hyvinvoinnin ylläpitäjänä. Masennuksen hoidossakin suositellaan nykyään liikuntaa. Miten hyvä fiilis onkaan kun on ulkoillut, haukannut happea, liikkunut ja vaihtanut ajatuksia hyvässä seurassa. Yksinkin on hyvä liikkua, mutta mukavassa seurassa liikunta tapahtuu kuin huomaamatta ja on paljon hauskempaa.

Kiinnostaisiko kävely, pyöräily, talviuinti tai retkeily? Miten olisi eräruokaa avotulella kurssi, metsäretki, nukkuminen yön yli ulkona tai iltaretki kevään lintuja kuuntelemaan, entä pidempi päivän kevätretki Ritajärven luonnonsuojelualueelle Sastamalaan? Kivaa tekemistä on tarjolla! Tule mukaan!

Korostaisin vielä itselle miellyttävää liikuntaa. Itse olen aina kamppailut kuntosalin kanssa, kun ei vaan kiinnosta! Mutta minä uin, minä uin vaikka kilometrikaupalla viikossa kunhan minun ei tarvitse mennä kuntosalille. Tosin mieluiten haluan aina kun vain mahdollista liikkua ulkona raittiissa ilmassa. Rakastan metsissä samoilua, luonnon ja lintujen tarkkailua ja metsän rauhoittavaa huminaa. Jokainen löytää oman lajinsa, etsimällä, kokeilemalla ja aloittamalla rauhallisesti. Kerro meille mitä haluaisit harrastaa kanssamme?

Tervetuloa mukaan liikkumaan - hyvässä seurassa.


Raision Rinkka on toiminut ulkoilua, retkeilyä ja liikuntaa edistävänä yhdistyksenä jo 40 vuotta. Uusi vuosi ja uusi vuosikymmen tuo tullessaan myös uusia tuulia. Olen aloittanut Raision Rinkan puheenjohtajana 2020 alussa ja olen innoissani uudesta pestistä.  Haluan säilyttää Rinkassa hyvät ja toimivat liikuntamuodot ja tuoda tullessani uusia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti