15.3.2021

Friisilän pihapiirissä maaliskuussa

 

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Raisiossa Friisilän verstaiden ja Kylä-Klemelän alueen kasvustoa – puita ja pensaita tullaan siistimään ja huonokuntoisia poistamaan. Vihertyöryhmän 21-kohtaisen suunnitelman esittelivät Markku Tuominen, Raision kaupungin vihersuunnittelija ja Hannu Koivisto, Raision kaupungin kiinteistötyönjohtaja.

Friisilän verstaiden ja Kylä-Klemelän toimijat mm. Raision Rinkka ja Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistys oli kutsuttu kuulemaan ja katsomaan, miten suunnitelma tullaan toteuttamaan. Esittely tapahtui pienille ryhmille, sillä koronapandemia on tämänkin tapahtuman varjona. Kutsussa oli maininta, että jokaisen osallistujan tulee käyttää kasvomaskia.

Friisilan päärakennus
Friisilän kaunis, punamullalla maalattu päärakennus antaa lämpimän tunnelman tähän vanhaan, historiaa huokuvaan pihapiiriin. Pensaat odottavat paljaina kevätauringon niille tuomaa muutosta – vihreyttä ja kukintoja. Lumisen talven rippeitä näkyy vielä pihalla. Suomessa neljä vuoden aikaa antavat luontoa ja sen muutoksia seuraaville monipuolisia kokemuksia.

Lintujen ruokintapaikka
Friisilän pihapiirissä linnuilla on hyvät oltavat, sillä Raisionjokilaakson luonnonsuojelijat huolehtivat, että linnuilla on ruokaa ja puhtaat ruokailupaikat. Korkeissa koivuissa on lintujen hyvä levähtää. Aivan päärakennuksen seinän vieressä kasvava iso koivu on poistettavien listalla, sillä sen kasvupaikka on liian vaarallinen ja rakennuksen kattoa roskaava. Koivun runko voidaan jättää maapuuksi – kierrätystä!

Mannerjäätikön silokallio
Friisilässä kallio on tyypillinen Lounais-suomalainen mannerjäätikön silokallio. Jäätikön tulosuunta on lähellä pohjois-luodetta. Jään liikkeen osoittaa selvät uurteet kalliossa sekä tulosuunnan loiva puskureuna ja jäätikön jyrkkyys; kertoo alueen opastaulu.

Mänty ja sen monet oksat
Kallion reunassa kasvaa mänty, jonka oksat kurkottavat ylös valoa kohti aivan kuin vahvat käsivarret armoa anoen. Puustoa harvennetaan ja huonokuntoisia poistetaan kokonaan. Toivottavasti tämä – taideteosta – muistuttava mänty saa jatkaa luonnon monimuotoisuudesta kertovana teoksena.

Suunnitelmassa esimerkiksi huonokuntoisia koivuja, pihlajia, tuomia ja vaahteroita poistetaan. Lisäksi levinneelle tammikasvustolle tehdään tilaa poistamalla vesakkoa ja huonokuntoisia puita.

Hyvä ja monipuolinen suunnitelma, jonka toteutus hoidetaan niin, ettei lintujen pesintä häiriinny!

Kerttulan luontopolulle pääsee Friisilästä

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti