Talvinen Tuulilanketo ja Friisilän pihapiiri

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Aamupäivällä lähden kävelemään ja samalla katsomaan, miltä talvinen Friisilän pihapiiri ja Tuulilanketo näyttävät. Lumi valkaisee maiseman ja pilvistä putoilee pisaroita. Pieni tuuli antaa potkua kulkemiseen. Varovaisuus on valttia, sillä sivutiet ja polut ovat liukkaita.

Tammikuu päättyy pian ja tulevana sunnuntaina 30. päivänä on valtakunnallinen BirdLife Suomen järjestämä lintujen bongaus päivä. Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistys osallistuu kyseiseen tapahtumaan. Lintuja tarkkaillaan Friisilässä tunnin ajan klo 10 – 11. Havaitut lintulajit ja yksilömäärät kirjataan ylös. Tapahtuman päätteeksi tiedot ilmoitetaan BirdLife Suomeen.

Friisilän piha on seesteinen. Luontoretkinäyttely Pajupillin nurkan takana muutama pieni oksakasa muistuttaa vielä Friisilän alueen kasvuston karsimis- ja siistimisoperaatiosta. Luonnonsuojeluyhdistyksen hoidossa olevat lintulaudat ja pöntöt ovat paikoillaan. Komean koivun latvustossa on menossa konsertti – lintujen laulukonsertti.

Käyn Tuulilankedon puolella. Orava ylittää polun edestäni. Kaveri on kiireinen ja vauhdikas. Tuulilanketo lepää valkoisen lumen alla. Kevään ja kesän tullen keto herää eloon. Silloin erilaiset kasvit ja hyönteiset valtaavat kedon. Friisilän pihapiirissä ja Tuulilankedolla voi aistia myös historian ’havinaa’, kun pysähtyy ja antaa mielikuvituksen lentää. Ilman historiaa ei ole tätä päivää.

Raisiossa päiväkävelyllä

Kuvat ja teksti Kaija Virtanen Aurinko kultaa lumisen maiseman. On sunnuntai ja historiallinen ensimmäisten aluevaalien äänestyspäivä. Näissä vaaleissa äänestetään ehdokasta paikalliselle hyvinvointialueelle. Lähden liikkeelle leppoisan letkeästi kävelysauvat turvana. Keskitien varrella kävely-, pyörätie on aurattu ja hiekkaakin löytyy, kun tarkkaan katsoo. Äänestyspaikka on Kuloisten koulussa. Turvallisuus ja kaikki vastuullisuus on nyt koronapandemian aikana asiallisesti hoidettu. Kun äänestämisen velvollisuus on täytetty, jatkan ulkoilua. Sää on suotuisa ja tuuli pysyy leppoisana. Jatkan kävelyäni kohti Raisionjoen rantaa. Matkan varrella näkyy lumessa erilaisia jälkiä. Kevyt hankikanto on antanut hiihtäjille mahdollisuuden sujuttaa suksia eteenpäin, vaikka ei ole ajettuja latuja.

Kuulen lintujen ääniä. Linnut ovat korkealla puiden ja pensaiden latvustoissa. Kun tulen lähemmäksi, lintuparvi vaihtaa paikkaa. Mustavalkoinen harakka liitelee kauempana. Valkoinen lumi on hieno tausta kaikille kuvioille. Täällä on paljon jälkiä. On hentoja eläinten varpaiden, pyöreitä tassujen sekä ihmisen kenkien ja saappaiden jättämiä jälkiä. Talvipyöräilijäkin on polkenut tätä polkua pitkin.

Ohitan kasvimaapalstat, joita Raision kaupunki vuokraa. Kerros valkoista lunta peittää maapalstat. Viereisen Raisionjoen pinnalla on kevyt luminen jääpeite. Kohti aurinkoa on kiva kulkea, joten jatkan rauhallisesti eteenpäin. Siirryn Raisiontien toiselle puolelle. Pysähdyn joen ylittävällä sillalla. On mukava katsoa sillan molemmille puolille jokea pitkin. Olen tarkkana, että kävelysauvat pysyvät tallessa. Viimeksi toinen sauvoista tipahti sillalta jokeen, joten piti käydä ostamassa uudet sauvat.

Pilviä purjehtii kohti aurinkoa, mutta aurinko pilkistää kirkkaana pilvistä huolimatta. Joen rannassa kulkeva kävely- ja pyörätie on aurattu ja hyvä kulkea. Hohtava lumi valaisee ja erilaiset talviset heinä- sekä muut korret seisovat suorina odottamassa kevättä. Kuljen Huhkon koskelle. Koski on komeaa katseltavaa kaikkina vuoden aikoina. Tänään vesi virtaa vuolaana. Alempana kivien lomassa joen vesi muodostaa herkän kierteisen kuvion – luonnon tekemää taidetta! Aamulla radiossa Juha Blomberg kertoi jään muodostamista kuvioista ja jään rakenteista. Tällä kävelyretkelläni sain kuvattua myös ’jäätaidetta’. Kiitos suomalainen luonto!

Talvipyöräilyä

 Teksti ja kuva Armi Laamanen

Joko olet kokeillut talvipyöräilyä? Minä olen aloittanut talvipyöräilyn uudelleen tänä talvena. Kiitos sisareni, tyttäreni ja työkaverini Annen. Viimeksi olen pyöräillyt talvella joskus teininä - siitä on hetki aikaa. :D Kesäpyöräilyn aloitin pitkän tauon jälkeen kolme vuotta sitten ja nyt tulee kesän aikana noin 2000 kilometriä polkupyörän mittariin.

Pitkään haaveilin talvipyöräilystä, mutta rohkeus aloittaa puuttui. Sisareni pyöräili aikoinaan kesät talvet töihin ja sanoi pysyvänsä talvella paremmin pystyssä polkupyörällä kuin kävellen. Työkaverini Anne vakuutti, ettei se ole vaikeaa, pitää vaan oppia ajamaan eri tavalla kuin kesällä. En siis voi olla niin pelokas!

Myös isoäitini pyöräili koko ikänsä kesät talvet, eikä silloin ollut nastarenkaita ja kypärää. Tosin hänelle 84-vuotiaana kävi kevättalvella vahinko ja kaatui jäätiköllä - meni solisluu poikki. Mummo joutui ensimmäistä kertaa elämässään lääkäriin. (Oli hänellä kyllä yhdeksän lasta, mutta ei niitä lääkäristä oltu haettu.)

Keräsin syksyn rohkeutta ja lopulta sain vaihdatettua nastat toiseen polkupyörääni. Mielestäni on helpompaa, että on kaksi pyörää: toinen talvea varten ja toinen kesäpyöräilyyn. Ei tarvitse vaihdattaa renkaita, kun en osaa itse niitä vaihtaa. Eikä talvipyöräillessä tarvitse niin paljon vaihteita kuin kesällä.

Olen nyt siis harjoitellut vajaat sata kilometriä lumessa ja jäässä sekä hurahtanut täysillä talvipyöräilyyn. Ei se niin vaikeaa ole! Tärkeää on maltti ja kunnon polkupyörä, jossa on nastarenkaat. Sopivat lämpimät vaatteet ja pyöräilyrukkaset, jotka pitävät kädet lämpiminä. Kun on sopivat varusteet -10 astetta pakkasta ei haittaa mitään. Alussa pyöräillessäni puin liikaa päälleni ja olin aina hiestä märkä jo vähän matkan kuluttua, mutta nyt osaan pukeutua niin kuin kaverini Marja neuvoi: alkumatkasta pitää olla vähän viileä niin sitten kohta on jo sopivan lämmin.

Olen tällä lyhyellä talvipyöräilykokemuksellani huomannut, että meillä Raisiossa (ja Turussa) on oikein hyvät mahdollisuudet talvipyöräilyyn, pyörätiet ovat olleet hyvin auratut ja hiekoitetut. Nastat alla on pärjännyt hyvin, vaikka välillä olen ajellut jäätiköllä. Hankalimpia kohtia ovat oikeastaan olleet vain risteykset, joissa on paksulti sohjoa, mutta ne kohdat voi tarvittaessa taluttaa pyörää.

Talvipyöräilyssä on sekin ihanuus, että pitää keskittyä, katsoa tarkasti eteensä tien pintaa ja ajaa rauhallisesti. Voisin jopa sanoa sen olevan rauhallisen meditatiivista. - Hyvää harjoitusta nykyajan ihmiselle. Pyöräillessäni en ole uhkarohkea, olen varovainen ja pyöräilen osaamiseni rajoissa. Minulla on nastat, valot, huomioliivi ja kypärä. En ota riskejä ja kuvittele pärjääväni risteyksissä autoille vaan varmistan aina, että auto on varmasti pysähtymässä, jos aion ylittää tien.  Oppiminen oli lapsena hauskaa, miksei se olisi vanhanakin niin. Terveisin uusi innokas talvipyöräilijä 62 v.

Lumen lumoa ja talven taikaa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Eletään vuoden 2021 viimeisiä päiviä. Luonto on saanut hohtavan valkoisen lumipeitteen. Pieni pakkanen antaa lumelle lisää valkoista hehkua. Metsän takaa loistaa auringon säteitä siniselle taivaalle. Marraskuinen pimeys on siirtynyt syrjään ja tilalle on tullut talvea ennustava luminen luonto – monine mahdollisuuksineen.

Kuljen kevyenliikenteen väylää Raision keskustaa kohti. Ylitän Raisionjoen. Katselen sillalta lumen ja jään peittämää jokea. Sillan kaiteeseen on tarrautunut useita erimuotoisia lumimuodostelmia. Ihailen luonnon luomaa talvista taidetta. Pakkanen on sopivan leutoa eikä tuuli tuiverra. Jatkan kulkua Raision Lukion mäelle ja poikkean Alppiruusupuiston poluille. Metsä suojaa liikenteen melulta. On rentouttavaa ja hiljaista. Muita ulkoilijoita ei ole näköpiirissä. Kuljen ’taikametsässä.’

Poistun metsästä ja poikkean Karmelinpuistoon. Puiston komea kivilabyrintti saa minut hyvälle tuulelle. On mukava kuvitella piiloleikkejä labyrintin kiemuroissa. Jätän leikit nuoremmille ja keskityn kuvaamaan lumista ´kraniittiluomusta’. Koskematon valkoinen lumi antaa mahdollisuuden nähdä erilaisia jälkiä niin eläinten jättämiä kuin ihmisen tekemiä. Pupujussi on hypähdellyt puiston reunassa. Sen jäljet havaitsen lumessa. Lapset ovat tehneet muutamia ’enkelinkuvioita’ lumeen. Mielen sopukoista putkahtaa esiin muistoja lapsuuden lumisista talvista. Enkelinkuvioita tein silloin itsekin ja välillä koulumatka kesti tavallista kauemmin, kun valkoinen lumi houkutteli alakoululaista kotimatkalla.

Puistosta jatkan kohti Raisionjokea ja Mullin siltaa. Sorsia ei tällä kertaa ole näkyvissä. Vesi on alhaalla. Kasvien vaalean ruskeat varret kiiltävät kirkkaina auringon säteiden voimasta. Lumista joen pintaa on jäljistä päätellen käytetty kulkureittinä. Jäljet ovat eläimen – onneksi ei ihmisen.

Raisionjoen rantaa myötäilevää polkua pitkin saa nyt kävellä, sillä reitille ei ole ajettu hiihtolatua. Muutamina talvina on reitillä ollut hiihtolatu ja luisteluhiihtäjille oma baana. Olen latua pitkin hiihtänyt perinteisellä tyylillä. Silloin oli luminen talvi vuonna 2013. Huhkon koski tulee vastaan, kun jatkan kävelyäni joenrannan läheisyydessä kulkevaa reittiä. Siirryn lähelle koskea ja kuvaan lumen peittämää alajuoksua sekä kalaportaiden muodostamia pieniä virtauksia. Tätä näkymää ei kyllästy katsomaan.

Lumen hohtoinen sekä talvista taikaa antava kierrokseni päättyy. Ihailen Huhkon komean kartanon profiilia, kun jatkan retkeäni kartanon ohi kohti kotia. Kiitos talvinen luonto!

Päiväkotilasten (5v) kanssa Haunisten altaalla

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Tehtäväni oli kertoa lapsille luonnosta retkien aikana. Toimin tehtävässä Raision Rinkan edustajana. Lapset kulkivat kierroksella hoitajien vastuulla. Lapset hoitajineen tulivat eri päiväkodeista. Minulle tuli yhteensä yhdeksän (9) kierrosta. Oli mukava seurata lasten reagointia. Muutamat heistä olivat kulkeneet aikaisemmin polulla vanhempiensa kanssa. Kierroksella kuljimme rauhallisesti ja pysähdyimme useita kertoja tutkimaan ja tunnistamaan luontoa. Ensimmäisellä pysähdyspaikalla kasvoi koivuja ja haapoja. Katsoimme yhdessä puiden lehtiä. Samalla tutkimme, miten niiden muodot eroavat toisistaan. Koivun lehti muistuttaa sydänkuviota. Haavan lehti on melkein pyöreä. Olimme hetken aivan hiljaa ja kuuntelimme haapojen lehtien havinaa, se oli aivan kuin herkkää luonnon sinfoniaa.

Katajan luona tutkimme, löytyykö pieniä marjoa. Tällä kertaa ei marjoa näkynyt. Kerroin, että marjoa voi käyttää mausteena. Selvitin myös, että kataja on Raision nimikkokasvi ja mustarastas on Raision nimikkolintu. Polkujen risteyksessä kyselin, kumpaa polkua jatkamme. Oikeita vastauksia tuli ja niihin jatkoin kysymällä, miksi? Lapsilla oli silmät pyöreinä, taisivat ajatella enkö tiedä. Kerroin, että olemme kiertämässä allasta, joten valitsemme sitä lähempänä kulkevan polun. Valkoiset koivun rungot mahdollistivat pysähtymisen ja samalla laskutehtävän. Montako runkoa? Tämä on mukava kohta polulla, kun katsoo määrätystä kulmasta, näkyy neljä runkoa, mutta jos pikkuisen siirtyy, runkoja onkin viisi. Lapset saivat kiertää koivun ja katsoa runkoja. Kerroin myös, että koivua vai halata, sillä siitä ei lähde pihkaa vaatteisiin. Kuusipuuta ei kannata halata, se on pihkainen puu. Polun varrella on useita pitkospuita. Niiden nimi oli muutamien tiedossa. Kun pitkospuut oli kuljettu, pysähdyimme ja kyselin, miksi metsään on tuotu kyseiset puut. Vastausta ei kuulunut, joten kerroin puiden merkityksestä kostean sään aikana. Polun varrella näimme myös komeita kärpässieniä. Painotin lapsille, että sieniin ei saa koskea, ellei ole varma mikä sieni on kyseessä. Sanoin myös, että kärpässieni on kovin myrkyllinen. Pysähdyimme ison kiven luona. Kivi näyttää siltä kuin siitä olisi leikattu pala pois. Pienen matkan päässä on toinen kivi, jonka pinta on rapean rosoinen. Näin tuli esille, että luonnossa paljon erilaisia kivilajeja. Lapsille on mahdollista näyttää tuleva grillipaikka, kun menee varovasti aivan altaan reunaan, paikka on pieni ja sitä reunustaa iso kivi. Pienille ryhmille näytin paikan ja lapset tulivat kanssani yksitellen katsomaan. Huomasin, että väsyneemmät lapset saivat tästä uutta virtaa jatkaa kierrosta.

Muurahaisten kekoja löytyy useita, joten niiden luona on mukava pysähtyä ja tutkia näkyykö elämää. Näkyi siellä muutamia ahkeroimassa. Pientä jännitystä saimme, kun kallion reunasta laskeutuminen oli vaativaa. Menin itse edellä ja olin sivulla niin, että laskeutuessaan lapset saivat ottaa kädestäni tukea. Hyvin selvitimme jokaisen ryhmän kanssa tämän extreme – paikan. Ylitimme pienen sillan, kun kaikki olivat ylittäneet, kysyin mikä juoksee sillan alla. Muutamille sana puro oli vieras. Kerroin heille purosta ja sillasta. Seuraavaksi huomiomme sai suuri kaatunut puu, minkä juuret sojottivat pystyssä. Puun rungossa oli eka kerroilla kääpiä, mutta ne oli potkittu pois, kun tulimme puun luokse viimeisellä kerralla. Miksi isolle puulle oli näin huonosti käynyt, oli ihmetyksemme aiheena. Olikohan kaatunut vanhuuttaan vaiko myrskytuulen kaatamana. Puun jälkeen katsoimme opastaulua ja luimme taulun otsikon. Metsäpolun jälkeen tulimme leveämmälle kulkuväylälle melkein kuin tielle. Samalla tuli mukava näkymä altaalle. Siellä näkyi lintuja. Joutsen perhe oli kauempana ja pikkuiset uikut sukeltelivat lähempänä. Luontopainotteinen kierros päättyi grillipaikalle, jossa lapset asettuivat retkieväiden kanssa istumaan. Grillissä oli paistettu makkarat, joita hoitajat veivät lapsille. Lapsilla oli omat juomat mukana. Leipäpaketit he saivat grilliltä. Eväsreppuja ei kannettu kierroksella, Reput tulivat grillinhoitajan autossa. Päiväkotien 4-vuotiaat lapset kulkivat grillille, missä heillä oli omat leikit ja ruokailut. Ruokatauon jälkeen kuljimme kaikki yhdessä parkkipaikalle, josta lapset ja hoitajat vietiin linja-autolla takaisin päiväkoteihin.

Näin toimien sain useita kertoja alkuesittelyssä sanoa Raision Rinkan nimen omani lisäksi. Retken jälkeen oli aina kiitoksen paikka. Raisiossa on hyvä meininki usean tahon kanssa yhdessä toimien. KIITOS!

Sieniretkellä Parmaharjulla Liedossa

Kuvat ja teksti Kaija Virtanen Sää suosii ja aurinko hellii, kun Rinkka järjestää sieniretken. Retken aikana on tarkoitus kerätä sieniä ja tunnistaa niitä. Oppaina kulkevat reippaat ja taitavat ’sienimartat’. He ovat ammattilaisia sienien tunnistamisessa sekä sienien hyötykäytössä mm. säilöntään, lankojen värjäämiseen sekä monipuolisiin sieniruokiin. Kimppakyydein kiiruhdamme autoillen Raisiosta Lietoon. Retkikohteessa Parmaharjun kupeessa kasvaa kaunis ja monipuolinen Ahteenmetsä. Metsään kuljemme sienien kuvat silmissä. Hetken kestää, että silmät löytävät sieniä maastosta.

Polulta poistumme metsän puolelle ja hajaannumme etsimään sieniä. Maasto on sienille sopivaa kasvu alustaa. Löytyy tuttuja keltavahveroita eli kanttarelleja sekä suppilovahveroita. Keräämme koreihin löytämämme sienet. Punaisia puolukoita pitää myös maistaa, sillä niin ovat herkullisen punaposkisia ja kypsiä.

Koreihin kerääntyy sieniä. Tauolla oppaat tunnistavat ne ja kertovat eri tunnistusmerkit. Sienten tunnistamisessa pitää olla tarkkana. Lajeja on paljon ja vain pienet tuntomerkit erottavat syötäväksi kelpaavan sienen myrkyllisestä pikaisesti katsottuna samanlaisesta sienestä. Paras tapa on, että opettele varmasti tunnistamaan sienen ennen kuin valmistaa siitä ruokaa.

Alussa kannatta keskittyä ja tutustua seikkaperäisesti muutamaan sieneen. Kun ne on oppinut, voi laajentaa sienivalikoimaa. Esimerkiksi oppaiden vetämät retket ja kurssit ovat hyvä tapa laajentaa omaa sienituntemustaan. Retkeläiset saivat oppailta vihkosen’ Koko Suomi sienestää; Suupaloja seitsemästä sienestä – Vinkkejä sieniruokiin ja säilöntään’. Innostus sienien maailmaan kasvaa, kun tutustuu oppaan vinkkeihin ja ohjeisiin. Kiitos! Pieni evästauko aurinkoisessa rinteessä kruunasi kivan sieniretkemme! Suuri kiitos asiantunteville oppaille ja retkeläisille!

Iltaretki Huhkon koskelle ja lähialueelle

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen Aamusumuinen sunnuntai 12.9. kirkastuu päivän aikana. Iltapäivällä on jo kirkas ja suotuisa sää, kun Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistyksen järjestämä retki veden äärelle alkaa. Hymyileviä ja reippaita osallistujia kokoontuu hyvissä ajoin Huhkon kartanon p-paikalle. Tapaamisessa kuuluu hyväntuulista keskustelua; täällä en ole aikoihin käynyt, mukava nähdä, miltä uusi koski kalaportaineen näyttää. Aluksi katsomme parkkipaikan infotaulut. Toisen taulun teksti kalastuksen sallimisesta herättää keskustelua. Teksti ei taida olla aivan ajan tasalla! Ihmettelyn jälkeen astelemme polkua alas kohti koskea. Moottoritien alikulkutunneli on tällä kertaa melkein puhdas ’maalauksista’. Tunnelin seinissä on ollut aikaisemmin sekä taidetta että törkyjä.

Kosken alapuolella puhuttaa pyöreiden kivien suurimäärä. Hyvä polku – melkein kuin tie – ohjaa kulkijan veden vierelle. Kun katsoo tulosuuntaan, näky on kaunis ja samalla luontoa kunnioittava. Jatkamme joen rantatietä kohti Mullin siltaa. Entinen sorapolku on nyt asfaltoitu mm. pyöräilijöiden iloksi. Meidän pitää olla tarkkoina, sillä kuuluu vain pieni ’hurahdus’, kun äänettömästi etenevä pyöräilijä ohittaa ryhmämme vauhdilla. Kasvit kiinnostavat. On mukava testata, toimiiko kasvien tunnistusohjelma kännykässä oikein. Ainakin pietaryrtin kohdalla tunnistus menee oikein, vaikka keltaiset kukat ovat jo tummuneet ruskeiksi. Useita mielenkiintoisia kasveja löytyy matkalta ennen Mullin siltaa. Raisionjoessa on tässä kohdassa hyvin vähän vettä, mutta rannoilla rehottaa niin heinäkasveja kuin puitakin.

Mullin sillalla ihmettelemme veden vähyyttä. Juuri ja juuri vesi välkkyy kasvuston välissä. Asiantuntijat kertovat sillan luona näkyvistä kasveista. Pienen ihmettelyn ja keskustelun jälkeen käännymme takaisin. Yleensä maisema on erilainen, kun kulkee samaa polkua toiseen suuntaan. Poikkeamme yläpolulle, mikä vie kartanon pihan kautta parkkipaikalle. Polun varrella kasvaa sieniä, joten niitä pitää myös tutkistella. Iloisen punaisen kärpässienen tuntee jokainen, mutta ruskehtava vaaleita pilkkuja kantava ’rusokas’ on vieraampi.

Kartanon läheisyydessä mahtavat, hyvin iäkkäät puut ja etenkin ihmeellisiä kuvioita muodosta rungot saavat meidät hämmästymään. Kartanon pihalla ruska on jo pukenut vaahteran latvan punaiseen syksyasuun. Voihan luonto ja sen monimuotoisuus!

Mukava iltaretki saa jokaisen hyvälle mielelle ja hymyn huulille, kun on kiitosten ja kotiin paluun aika. Syksyä enteilevä iltaretki tarjosi monipuolisen matkan joen rantamaisemassa ja metsänpolun reunassa, jossa kasvillisuuden lisäksi kauniit kallioiden kaaret täydensivät näkemäämme. KIITOS osallistujat sekä raisiolainen luonto!