Raision Rinkka ry:n blogiin kerätään tarinoita luonnosta, retkeilystä, liikunnasta ja yhdessä tekemisestä. Tekstejä voi kommentoida vapaasti. Mikäli haluat tekstisi blogiin, ota yhteyttä: raisionrinkka@gmail.com
30.12.2021
Lumen lumoa ja talven taikaa
8.10.2021
Päiväkotilasten (5v) kanssa Haunisten altaalla
18.9.2021
Sieniretkellä Parmaharjulla Liedossa
13.9.2021
Iltaretki Huhkon koskelle ja lähialueelle
6.9.2021
Kävelyllä Liedossa
1.9.2021
Retki sammalten maailmaan Friisilässä
30.8.2021
Raisio-päivät Friisilässä
29.7.2021
Satakunnan polkuja: Pinkjärven luonnonsuojelualueelle on helppo poiketa
Teksti ja kuvat: Tarja Aittala
Ajelen säännöllisesti Raisiosta Porin suuntaan ja olen monesti ohittanut Eurajoen ja Luvian välillä olevan Pinkjärven ulkoilualueen. Eräänä heinäkuun lopun aamuna päätin olla ajamatta ohi ja käydä kokemassa ulkoilualue omin jaloin.
Pinkjärven ulkoilualue on itse asiassa osa Pinkjärven luonnonsuojelualuetta. Pinkjärven metsä suojeltiin vuonna 1997 ja se on osa Natura 2000 -verkostoa. Ennallistamistoimia siellä on tehty jo 1990-luvulla ja lähteiden mukaan osa tehdyistä toimista on onnistunutkin. Alue on erämainen, sieltä löytyy vanhojen metsien lajistoa, joskin aiemmin tehdyt intensiiviset metsänhoitotoimet näkyvät edelleen. Pinkjärven on todettu olevan Satakunnan luontomatkailuohjelmassa tärkeä, luontomatkailupotentiaalia omaava kohde. Ja kyllähän alue näytti vetäneen luontomatkailijoita ainakin oman havaintoni perusteella.
Pinkjärven luonnonsuojelualue (kuvaleike opastaulusta). |
Näin saavut kohteeseen
Pinkjärven luonnonsuojelualue sijaitsee Eurajoen kunnassa, E8-tien varrella. Turun suunnasta tultaessa Eurajoen jälkeen on hyvä ottaa suuntima Eurajoen mastosta ja Irjanne-kyltin kohdalta käännytään oikealle. Heti käännöksen jälkeen tulee ulkoilureitin opaste, jolta käännytään vasemmalle vievälle soratielle. Sitten tarkkana: valtatie 8:lla on tehty tietöitä ja niiden seurauksena uusi soratie, joka kulkee valtatien vieressä. Pinkjärvelle kaartaa soratie tältä uudelta tieltä edelleen oikealle. Soratietä ajellaan 5-6 km, jonka jälkeen löytyy pysäköintialue reittiopasteineen. Google Mapsiin Pinkjärven pysäköintialueen osoitteeksi on merkitty Saukonniementie 390 376, 27110 Eurajoki.
Pysäköintipaikan opasteet reiteille. |
Ensin Vuotavan tuplalaavuille
Polku on paikoin erittäin kulunut. |
Pinkjärvi hohtaa sinisenä. |
Vuotavan laavulle tai oikeastaan laavuille saavuttaessa huomaan sinne majoittuneen retkeilyväen alkaneen heräämään uuteen aamuun. Kello on varttia vaille 10 aamupäivällä ja itse olen tarmoa täynnä: eikun reppueväät ja kahvit esille! Vuotavan laavut ovat sikäli erikoisia, että niitä on kaksi ja ne sijaitsevat toisiaan vastakkain. Räpsin puhelimella muutaman kuvan, enempiä en arvaa ottaa, koska laavussa nukkuu joku. Alueella näkyy olevan muutamia telttoja, fillareita, jokunen nauttii pöydän ääressä aamun apetta ja kaksi lasta kirmaa hiekkarannalla väsyneen näköisen isän tarkkaillessa tilannetta.
Vuotavan tuplalaavut ja tulipaikka. |
Vuotavan alue näyttää olevan retkeilyyn ja yöpymiseen luotu: hiekkarantainen uimapaikka on vieressä, huussi, pöytäryhmä, tulipaikka ja klapejakin löytyy. Alueelle pääsee vaivatta myös pyörällä; senkun poikkeaa soratieltä sopivassa kohden, käännöspaikan havaitsee kyllä helposti.
Vuotavan rannan hiekkabiitsi. |
Tulipaikka jää tällä kertaa testaamatta. Maasto on rutikuiva, hellettä on piisannut ja metsäpalovaroitus vallitsee. Hörpin kahvini, jätän uinnin toiseen kertaan ja jatkan rannan tuntumassa kulkevaa, helppokulkuista polkua eteenpäin Mustalahden laavulle. Maasto on todella kuiva, yksi sammakko on eksynyt polulle ja loikkaa pois, kun hätistelen sitä järven suuntaan.
Vuotavalta Mustalahden laavulle
Mustalahden laavu sijaitsee pienen törmän päällä ja myös täällä ollaan heräämässä uuteen päivään. Ajattelen ensin kulkea ohi, kunnes laavulta huudetaan, että kyllä sinne voi tulla. Päätän kuitenkin pitää juomatauon - päivästä on tulossa helteinen ja vettä pitää tankata vähän enemmän kuin yleensä. Laavulla on yöpynyt äiti teini-ikäiseltä näyttävän tyttärensä ja kolmen koiran kanssa. Rauhallista on kertoman mukaan ollut ja laavulla ollaan nukuttu hyvin, itikoitta. Myös Mustalahden laavulla löytyy kaikki retkeilijän tarvitsema, joskin hiekkarantaa ei tällä kohtaa ole. Teen tuttavuutta koirien kanssa, vaihdetaan retkeilykuulumiset ja jatkan matkaani eteenpäin.
Mustalahden laavun jälkeen voipi sitten sanoa heipat järvinäkymille. Polku sukeltaa metsään ja oikeastaan nyt alkaa mielestäni mukava metsävaellusvaihe. Korkeana hongat kurottavat taivaisiin ja kohta onkin sitten ympyrä sulkeutunut. Saavun samaan kohtaan soratielle, josta lähdin toiseen suuntaan Vuotavan laavua kohti.
Näetkö metsän puilta? |
Astelen jo tuttua soratietä pysäköintipaikalle ja onnittelen itseäni, että kannattipa poiketa täälläkin. Kun kaikki kiva ei näy ohikulkijoille. Omaan mittariini kierroksesta tuli vähän vajaa 5 km. Lupaan itselleni tulla uudelleen syksymmällä kokemaan, millaiset värit ja sävyt Pinkjärven erämainen alue tarjoaa tuolloin.
Pinkjärven reitti on merkitty punaisin vinoneliöin. |
Lisätietoa:
Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisu: Pinkjärven ja Lastensuon hoito- ja käyttönottosuunnitelma 2016
Pinkjärvi, luontoon.fi -palvelussa
19.7.2021
Kävelyllä kosken, joen ja metsän reunamilla
14.7.2021
Pyöräretki Yläneelle
Teksti ja kuvat Armi Laamanen
Olen haaveillut pyöräileväni Yläneen
Valasrantaan kauniin Pyhäjärven rannalle. Matkaa sinne tulee vähän yli 60
kilometriä. Suunnittelin matkaa jo viime kesänä, mutten vielä silloin tullut
lähteneeksi vai sanoisinko en uskaltanut lähteä.
Menomatka sujui suunnitelmien mukaisesti 26
asteen helteessä Raisiosta Paattisten kautta Savojärvelle. Siellä ruoka ja uimatauko,
jonka jälkeen matka jatkui Yläneen keskustaan, ostokset iltaa varten ja siitä
leirintäalueelle Valasrantaan: yhteensä 69 km. Matkan aikana olin kuitenkin
juonut vettä liian vähän ja päänsärky alkoi vaivata. Helteessä ja hikoillessa
nestetakkauksen määrää ei voi millään normaalilla parilla litralla päivässä
täyttää ja pääparkani kyllä ilmoittaa, milloin nesteytys on jäänyt vajaaksi.
Aamulla aamukahvin ja evästelyn jälkeen
pakkasin teltan, matkatavarat ja kotimatka alkoi. Olin suunnitellut palaavani
takaisin toista kautta eli Raasinkorven, Rantapihan, Vahdon ja Ruskon kautta
kotiin. Aurinko alkoi jo aamupäivällä porottaa kuumasti ja otin mukaan reilusti
juotavaa. Matka metsätietä pitkin keskellä susikorpea oli mielenkiintoinen.
Poikaystävälle olin lähtiessäni toivotellut, että nähdään joskus, jos susi ei
syö. Susia en nähnyt, sen sijaan en ole eläessäni nähnyt niin paljon kauniita
päiväperhosia kuin siellä metsäteiden varsilla. Ihanaa, että vielä on perhosia,
kaupungissa niitä näkee vähemmän. Yhtään ainoata autoa en metsäteitä
polkiessani nähnyt, sen sijaan vastaan tuli polkupyörällä toinenkin retkeilijä.
Navigaattorini paapatti selkärepussa ja neuvoi
Y-risteyksessä jatkamaan eteenpäin Lautsaarentietä, mutta eihän siellä keskellä
metsää ollut katukylttejä, jotka olisivat kertoneet, kumpi on Lautsaarentie.
Joten pari kertaa valitsin väärän tien, mutta onneksi navigaattori alkoi pian
ehdotella U-käännöstä. 38 kilometriä sorateitä oli kyllä sellainen kokemus,
etten suosittele ajamaan ilman läskipyörää, ei ainakaan kapeilla renkailla.
Rantapihalla kävin uimassa ja viilentymässä,
täytin vesipullot ja suunnittelin seuraavan etapin Falkinkoskelle. Siellä taas
uinti, pään kastelu ja märät uikkarit shortsien ja T-paidan alle viilentämään
helteessä. Kioski oli kiinni, joten en saanut vesivarastoani täydennettyä vaan
piti yrittää pärjätä seuraavalle tauolle asti sillä mitä oli.
Matka Falkinkoskelta Nousiaisiin on vain vajaat
10 kilometriä ja vihdoinkin asfalttia, jee! Enpä ole muistaakseni aikaisemmin
elämässäni asfalttia kaivannutkaan. Taisi lähteä matkavauhti lapasesta, sillä
ajoin vauhdilla ohi Vahdon tienhaaran. Paahtava aurinko paistoi suoraan
kasvoihin ja käsivarsiin. Aurinkosuoja oli 50, mutta silti tuntui, että käsivarret
ja poskipäät alkavat palaa poltteessa ja päässäni kiehuu pyöräilykypärän alla.
Päästyäni Nousiaisiin menin ensimmäiseen kauppaan viilentymään, täydentämään
vesivarastoa ja ostamaan jäätelöä. Katsoin säätiedotusta, helle jatkuu illalla
kello 23 asti, joten jos aion odottaa viileämpää ilmaa, saan odottaa aamuyöhön.
Tuntui jo hetken siltä, että pitäisikö jättää pyörä ja hakea huomenna?
Tunnin verran jäähdyttelin varjossa. Toinen
pyöräilijä meni ohitseni ja sanoi, että kyllä tämä 32 astetta alkaa olla jo
vähän liikaa. Vastasin: tosiaan! Mietin, että minulla on enää vajaat 20
kilometriä matkaa jäljellä, eihän se ole paljon mitään, mutta tuo auringon
paahde. Kukaan hullukaan ei ole enää tällä ilmalla auringossa, muuta kuin
vilvoittavan veden ääressä. Nyt ymmärrän, miksi etelän maissa vietetään
siestaa.
Nousiaisista Maskuun aurinko alkoi jo paistaa
hieman takaviistosta, mutta lämpöä oli edelleen se 32 astetta varjossa, joten auringossa?
Paljon! Seuraavan tauon suunnittelin
Maskun hiekkakuopille, jossa pääsisi kolmannen kerran pulahtamaan vilvoittavaan
veteen ja kastelemaan hyöryävän päänsä. Eikun matkaan.
Maskun keskustan kohdalla suunnitelma kuitenkin muuttui, sillä auringon edelleen paahtaessa pilvettömältä taivaalta mietin miten voisi ajaa edes vähän varjossa. Metsämatkaa Yläneeltä Rantapihalle oli auttanut se, että ympärillä oli korkeat puut, jotka suojasivat paahteelta. Siispä käännös oikealle Maskun keskustaan, kirkon ohi Tokmannille vielä kerran täyttämään vesivarastot, käymään vessassa ja kastelemaan pää. Ei haittaa, jos ihmiset katsoo, mulla on hiki. Loppumatka Piuhan kautta metsän suojassa Raisioon. Paluumatka 72 km helvetillisessä helteessä, en suosittele. Silti, upea reissu.
Ensi vuonna uudestaan. : )