Pihojen taistosta lähimetsään

Kuvat ja testi: Satu Eklund

Joka vuosi Birdlife Suomi järjestää lintutornien välisen lajientunnistuskisan. Tänä vuonna "Tornien taiston" sijaan olikin "Pihojen taisto" jossa kisaajat tekivät lintuhavaintoja kotipihastaan käsin. Olin jotain tämän kaltaista ajatellut jo aikaisemmin keväällä pohtiessani mitä tekemistä voisi keksiä aivan kotinurkilla. Oli mukava osallistua satojen muiden kanssa samana päivänä ja samalla kellonlyömällä tähän leikkimieliseen kisaan.

Kirjosieppo

Pysähdyin kuuntelemaan ja katselemaan sitä, mitä kaikkea omalta takapihaltani näkyykään. Sain reilun tunnin aikana listaani 10 lintuhavaintoa, joista osa tosin laulun perusteella tunnistettuja ja sen lisäksi näin kolme oravaa ja nokkosperhosen. Monia niitä lintujalajeja, jotka pihalla tavallisesti vierailevat, eivät näyttäytyneet juuri tämän virallisen havainnointiajan sisällä. Tänään sain listaani seuraavat linnut: Kirjosieppo, sepelkyyhky, talitiainen, naurulokki, viherpeippo, peippo, mustarastas, räkättirastas, västäräkki ja keltasirkku. Muita usein nähtyjä lintuja tässä ovat harakka, varis, punarinta, tiltaltti, käpytikka, sinitiainen ja varpunen. Ja silloin tällöin tässä pääsee näkemään myös närhiä, pikkuvarpusia, urpiaisia ja tietysti niitä, joita ei ole päässyt tunnistamaan.

Västäräkki

Vaikka asun alueella, jossa on tiheästi pientaloja ja omakotitaloja, tästä ei ole kovinkaan pitkä matka metsään. Linnut ja oravat asuvat aivan pihapiirin puissa. Muita eläinhavaintoja, joita tässä on tämän kevään aikana päässyt tekemään olivat muutama viikko sitten kaksi leikkisää kettua aamuvarhaisella. Ne eivät selvästikään tienneet, että niitä katseltiin ja niiden telmimistä ehti seurata hyvän tovin. Tässä käy paljon rusakoita syömässä ja ne voivat hetken lepuuttaa ja piileskellä juuri meidän pihallamme, joka tarjoaa kesäisin apilaa syötäväksi ja suojaisan paikan oleskella. Viimeksi eilen pihalla vilahti myös metsähiiri, joita pääsee silloin tällöin näkemään. Ne löytävät selvästi lintujen ruokintapaikoilta pudonneita siemeniä syötäväkseen.

Orava

Takapihaltamme on moneen suuntaan katsottuna puita ja yksi puu on kuivunut pystyyn. Tuo puu näyttää olevan suuressa suosiossa oravien keskuudessa, sillä rungon ympäri pyöri tänäänkin kaksi oravaa ja se kolmas hyppäsi siitä juuri naapurikuuseen.

Kun Pihojen taiston aika alkoi tulla päätökseen, ajattelin että olisi mukava vielä pyöräillä lähimetsän polun alkuun ja patikoida vielä hetki lähimetsässä. Minulle lähin polku on Raision Pähkinäpolku, 3km pitkä kierros, jonka varrella on myös Raision Rinkan ylläpitämä maja.

Lähimetsään on aina mukava palata uudelleen ja näkemään eri vuodenaikoja. Polku on vaihteleva, koska se kulkee toisaalla avarilla avokallioilla ja toisaalta se sulkeltaa välillä synkempään kuusivaltaiseen metsikköön, jossa on kosteaa ja maa on märkä siellä kiemurtelevien pienten purojen  takia. Reitin toinen reuna kulkee korkeiden ja jyrkkien kallioiden viertä joka on enemmän lehtipuiden valtaamaa aluetta.

Pähkinäpolku kulkee välillä avokallioilla

Reitin varrella on myös pieni avohakkuualue, jonne on jätetty pystyyn muutama puu kuivumaan. Täällä metsässä olen nähnyt useammankin kerran ketun. Metsää hyödyntävät kävelijöiden lisäksi koirien ulkoiluttajat, maastopyöräilijät ja polkujuoksijat. Tänäänkin vastaan tuli usempi kulkija koirien kanssa, muutamat pyöräilivät polun leveämpää osuutta ja matkalla oli myös yksi polkujuoksija, joka täydensi vesivarastoaan majan luona olevalla kaivolla.

Majan pihamaalla on parhaillaan suuri määrä pölkkyjä odottamassa pilkkomista pienemmäksi. Muutama retkeilijä oli majan tulipaikan tuntumassa syömässä eväitä.

Sinivuokkoja

Valkovuokkoja

Polulla vihertää jo toukokuussa

Pähkinäpolusta löytyy myös pdf-muotoinen kartta https://www.raisio.fi/sites/default/files/media/file/P%C3%A4hkin%C3%A4polku.pdf vaikka polkuja kulkee merkityn reitin lisäksi ristiin rastiin muutenkin. Polulle voi lähteä useasta paikasta ja merkityn rengasreitin ulkopuolelle jääkin Kallastenkadun ja Kallastenmutkan parkkipaikan lähtöpaikka, josta on matkaa Pähkinämäen majalle 1,5km. Polku kulkee ensin peltojen keskellä ja saavuttaa viimein rengasreitin. Reitin punaiset maalimerkit oli vasta äskettäin vahvistettu. 

Jos en aamupäivällä Pihojen taistossa saanutkaan napattua kaikkia lintulajeja, joita pihalla yleensä vierailee, kuului Pähkinäpolun varrella usemmankin kerran tuttu tiltaltin laulu. Polun vierellä ja majan luona kukkivat leskenlehdet, sinivuokot ja valkovuokot. 

Keväisessä metsässä on paljon nähtävää ja kuultavaa.

Bilbon matkalaulu

"Tie vain jatkuu jatkumistaan

ovelta mistä sen alkavan näin.

Nyt se on kaukana edessäpäin,

jos voin sitä joudun seuraamaan

jaloin innokkain vaeltaen

kunnes se taas tien suuremman kohtaa

paikassa johon moni polku johtaa.

Mihin sitten? Tiedä en."

(Taru Sormusten Herrasta, 19. painos, sivut 44 ja 76.)

Yhdistystoimijan kynästä: Kun yhdistykset etäkokouksiin digiloikkasivat

Teksti: Tarja Aittala
Kuva: Kuvituskuva, Pixabay (CC0)

Koronapandemian takia on poikkeusoloja eletty jo tovin aikaa. Poikkeusolot ovat muuttaneet jokaisen elämää ja rutiineja varmasti monella tapaa. Latulaisena on ollut ilo havaita, että suomalaiset näyttävät löytäneen uudelleen ulkoilun, lähipolut ovat tulleet jopa ruuhkaisiksi, suosituimmista retkikohdepoluista puhumattakaan. Yhdistyksille poikkeusolot ovat muuttaneet ainakin kokouskäytäntöjä. Kokouksia ei ole nyt pystytty pitämään perinteiseen tapaan sovittuun paikkaan kokoontumalla. Vaihtoehdoksi onkin tullut etäkokoustaminen hyödyntäen erilaisia virtuaalisia ratkaisuja, esimerkiksi Google Hangoutsia tai Hangouts Meetiä. Raision Rinkkakin teki historiallisen digiloikan ja piti historian ensimmäisen johtokunnan etäkokouksen. Kyllähän se kokous onnistuu ruudullakin, mutta vaatii hieman harjoitusta niin tekniikan haltuunoton kuin käytäntöjenkin sisäistämisessä.

Etäkokouksiin valmistautuminen tärkeää

Etäkokousta täytyy suunnitella vähän enemmän kuin perinteistä kokousta. Koollekutsujan on pohdittava muun muassa miten puheenvuorot pyydetään ja osallistujia aktivoidaan – kaikkien ääni kun tulee saada kuuluville. Äänen kuuluvuuden osalta on tärkeää tiedostaa, että käytettävä tekniikka pitää testata hyvissä ajoin ennen aloitusta – osallistuu sitten tietokoneella, älypuhelimella tai tabletilla. Hyvä tapa on tarjota matalan kynnyksen harjoittelumahdollisuutta sopimalla ennen varsinaista kokousta vaikka puolisen tuntia kestävä hetki, jolloin halukkaat voivat kokeilla omaa laitettaan sen toimivuuden varmistamiseksi.  Latualueemme aluetyöryhmäkin on omalla alueellaan tarjonnut pari harjoituskertaa, johon on voinut vapaasti osallistua.

Koollekutsuja varaa kokouksen ja toimittaa sähköpostissa osallistujille kutsulinkin. Kutsulinkin sisältävä sähköpostiviesti kannattaa laittaa talteen, koska kokoukseen liitytään linkkiä napauttaen. Kutsuun on hyvä lisätä ohjeet oman laitteen testaamisesta, mahdollisuudesta osallistua puhelimella soittaen sekä kokousmateriaali. Osallistujan on syytä perehtyä kutsuun, sen ohjeisiin ja mukana tuleviin materiaaleihin hyvissä ajoin. Osallistujan kannattaa myös rauhoittaa itselleen tila, jossa keskittyminen ja etäkokoustaminen onnistuu häiriöttä.

Etäkokouksen aikana on keskityttävä kuuntelemaan – päällekkäin ei saa puhua

Etäkokouksessa osallistujan videokuvan päällä pitäminen lähentää ja poistaa etäisyyden tuntua. Jos kuitenkin ääni alkaa pätkimään, niin videokuva kannattaa laittaa pois päältä. Kuvadata vie nimittäin tietoliikennekaistaa enemmän kuin pelkkä ääni.

Äänen kuuluminen ja aktiivinen kuuntelu on tärkeää. Jos puhutaan päällekkäin, niin siitä ei saa selvää kukaan. Mikrofoneja voi pitää pienen osallistujajoukon kesken auki, mutta kokemus on osoittanut, että suuremmalla joukolla saattaa äänen kiertoa tapahtua. Voi myös käydä niin, että kokouksen aikana jonkun osallistujan lapsi tai lemmikki alkaa pyytämään huomiota tai naapuri alkaa porata taulukoukkua seinään. Kaikki taustaäänet tuppaavat kuulumaan erittäin vahvasti, joten mikrofoni on syytä sulkea ainakin niiden esiintyessä. Omaa keskittymistään ja äänen kuuluvuutta voi parantaa käyttämällä kuuloke-mikrofoni-yhdistelmää tai puhelimen mukana tulleita nappikuulokkeita. Nappikuulokkeiden liitin käy useisiin tietokonemalleihin.

Ennen varsinaisen kokouksen aloittamista on hyvä kertoa pelisäännöt, miten esimerkiksi puheenvuoroja pyydetään ja äänen kuuluvuuden varmistamiseksi käydä pieni juttelukierros. Moni virtuaalinen ratkaisu mahdollistaa pikaviestittelyn eli tsättäämisen kokouksen aikana. Sen käytöstä kannattaa sopia yhteisesti ja myös ennen kokouksen alkua yhdessä testata, että kaikki saavat viestin lähetettyä. Pikaviesteihin on tarkoitus kirjoittaa lyhyesti ja se toimii varajärjestelmänä, jos jonkun osallistujan äänen kuuluvuutta ei saada varmistettua. Tällöin osallistuja voi kirjoittaa kommenttejaan pikaviestein.

Puheenjohtajan ei tarvitse tehdä kaikkea

Jos osallistujajoukossa on kokeneempi etäkokoustaja, voi puheenjohtaja sopia etukäteen hänen kanssaan, että kokouksessa materiaalin näyttää eli jakaa laitteeltaan toinen henkilö kuin puheenjohtaja. Materiaalin näyttäjä voi myös samalla seurata pikaviestittelyä, jolloin puheenjohtaja voi keskittyä olennaiseen eli kokouksen vetämiseen ja osallistujien aktivoimiseen näkemysten esille saamiseksi. Tässä tapauksessa puheenjohtajan on syytä varmistaa, että aineiston näyttäjällä on kaikki tarvittava materiaali hallussaan ennen kokousta.

Jos tekniikka tökkii…

Alla hyväksi havaittuja vinkkejä, jos ääni tai kuva alkaa pätkimään:

• Kytke videokuva pois päältä. Yhteys on kevyempi ilman kuvaa.
• Kokeile vaihtaa huonetta tai tilaa. Tietoliikennekaistasi kuuluvuus saattaa vaihdella eri huoneissa riippuen yhteystyypistäsi. 
• Sulje yhteys kokonaan ja kirjaudu uudelleen. Jos mahdollista, kirjoita tätä ennen pikaviesti ja ilmoita aikeistasi muille. 
• Jos kotonasi joku muu käyttää tietoliikenneyhteyttä, esimerkiksi katselee YouTubea tai Netflixiä, olisiko mahdollista, että katselun voisi keskeyttää etäkokouksesi ajaksi? 
• Kokeile osallistumista puhelimella. Kutsussa on mainittu, jos puhelimella osallistuminen perinteisesti soittaen on mahdollista. Tällöin soitat kutsussa mainittuun numeroon ja kun numerosta pyydetään kokouksen tunnuslukua, näpyttelet sen, odotat hetken ja olet kokouksessa.

Lopuksi muista myös antaa itsellesi ja kokouksen vetäjälle palautetta siitä, miten onnistuttiin ja minkä voisi tehdä toisin. Ole myös itsellesi armollinen – kukaan ei ole seppä syntyissään, ei edes etäkokoustamisessa. Harjoitus saattaa kuitenkin tehdä tässäkin lajissa mestarin!

Onnistuneita etäkokouksia kaikille!




Kirjoittaja toimii Raision Rinkka ry:n verkkoviestinnästä vastaavana ja toimii myös Lounais-Suomen latualueen aluetyöryhmän ja Suomen Ladun järjestötoimikunnan jäsenenä. Kirjoittaja on oman digiloikkansa aiheen osalta ottanut vuosia sitten ja jakaa sen osalta osaamistaan myös kouluttaen etäkokousten ja -koulutusten pitämisestä virtuaalisesti.

Luontopolulla Paimiossa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Huhtikuisena sunnuntaina teemme perheen kesken retken Paimion Luontopolulle. Koronaviruksen kourissa niin Suomen kuin koko maailman meno on muutoksessa. Pienryhmissä ulkoilua ei ole vielä Suomessa kielletty. Paimio sijaitsee Salon ja Turun noin puolivälissä, joten paikka sopii perheemme yhteiseksi ulkoilukohteeksi.

Luontopoluntie 54:n parkkipaikka pursuaa autoja, kun saavumme sinne. Ulkoiluun sopiva, keväinen sää on saanut ihmiset liikkeelle. Aluksi voi tutustua Suo, piuha ja turve -näyttelyyn, mikä sijaitsee vanhassa konehuoneessa. Opastaulusta löytyy professori Ilkka Kukkosen teksti Preitilänsuon historiasta. Suo on ns. kohosuo, jonka lakitasanne on ympäristöään korkeammalla.

 

Perheretkeläiset luontopolulla

Valkorunkoiset, kapeat ja vielä lehdettömät koivut sekä tuuheat ja vihreät kuuset reunustavat polkua, kun lähdemme askeltamaan luontopolulle. Edessä ei näy ketään, mutta takaa tulee kovaääninen lapsiperhe koiran kanssa. Siirrymme sivuun ja annamme heidän ohittaa. Hetken kuluttua tulee vastaa maastopyöräilijöitä, vaikka polun alussa oli taulu, missä pyöräily ja maastoajoneuvoilla liikkuminen polulla on kielletty. Lukeminen ja luetun ymmärtäminen ei näköjään jokaiselta aikuiselta onnistu taikka kiellon noudattaminen ei koske kaikkia!

Risteyksessä korkealle asetettu viitta näyttää kulkusuunnan. Suopursut, kanervikot sekä vaalean keltaiset heinikot loistavat kapeiden koivujen ja mäntyjen runkojen välistä. Aurinko antaa tänään oman hehkunsa maisemaan. Polun kosteampia kohtia saa kävellä pitkospuita pitkin. Opastauluissa kerrotaan paikan luonnosta. Taulussa 1 on kuvat ja tekstit kihokista, valkopiirtoheinästä ja vesiherneestä.

 

Maisemassa hehkuu..

Suo hehkuu ruskean eri sävyissä myös tiilen punaruskeaa väriä voi havaita. Pienikasvuiset männyt värittävät vielä vaaleaa suota, jonka keskellä loistaa kirkkaana pieni ’suojärvi’. Tervetuloa tutkimusmetsään toivottaa opastaulu. Tutkimusmetsät ovat portti metsäntutkimukseen.

Polku sukeltaa metsään. Kantovanhus lepää rauhallisena kasvustoltaan vielä tummassa ja tiheässä metsässä, johon auringon säteet eivät pääse paistamaan. Järviruoko, ulpukka ja eri sammallajit ovat seuraavan opastaulun sankareita. Kaunis, iso suojärvi saa katsojan ilahtumaan, kun se tulee esiin valkorunkoisen komean koivun takaa.  Opastaulu kertoo 4-vaiheisen tarinan Preitilänjärvi – Preitilänsuo.

Sammaleen vihreäväri nousee kivasti esille ympäristöstä. Pitkospuut kuljettavat retkeilijöitä eteenpäin. Suolammen pinta kelluu vihreänä ja vähemmän miellyttävän näköisenä. Pian tulee opasviitta, mikä osoittaa polun näkötornille. Uusi kävelysilta vie suojärven yli. Vanha silta on vesirajassa aivan vieressä. Kaksilankkuiset pitkospuut auttavat suojaamaan herkkää luontoa, mikäli kulkijat malttavat pysyä puiden ohjaamalla polulla.

 

Uusi kävelysilta, jonka kuljemme varoen

Opettele tuntemaan lintuja kehottaa seuraava opastaulu. Luontopolun alueella pesii kuutisenkymmentä lintulajia, joista 40 voidaan luetella yleisiksi. Ilmakos meidänkin askeleitamme siivittää keväinen lintujen laulu. Polku kulkee välillä aivan veden vieressä. Taustalla kuusimetsä peilaa varjoja veden aurinkoiseen pintaan. Pyöreähkö suosaareke erottuu vedestä kuin pieni lautta. 

 

Suosaareke veden ympäröimänä

Seuraavaksi polku nousee mäntymetsäiseen rinteeseen kohti näkötornia. Polun juurakko on monihaarainen. Vuosien varrella monet kengät ja saappaat ovat kuluttaneet juuret vaaleiksi vain ruskeat neulaset antavat väriä kallion ja juurien välissä. Mäntymetsikön hoidosta löytyy tietoa opastaulusta. Siirrymme pois polulta ja istahdamme evästauolle.

 

Maisemaa näkötornilta katsottuna

Tauon jälkeen odottaa kiipeäminen näkötornille. Tornilla ei ole muita, joten saamme katsella rauhassa avautuvaa maisemaa, mikä levittäytyy vihreän ja ruskean eri sävyissä. Torni on tukeva ja turvallisen tuntuinen. Pian huomaamme, että seuraavat retkeilijät odottavat alhaalla tornin luona. Joten laskeudumme ja annamme tilaa seuraaville.

 

Pirunpelto eli muinaisranta

Ohitamme yleisen taukopaikan ja suuntaamme 200 metrin päässä sijaitsevalle Pirunpellolle. Pirunpelto eli muinaisranta on saanut oman opastaulun, jossa kerrotaan mm., että jääkaudella koko Suomen peitti tuhansia metrejä paksu jäätikkö, jonka painosta maan pinta vaipui alaspäin. Meri peitti suurimman osan Suomea ja Paimion kokonaan. Jään perääntyessä maa kohosi nopeasti jne..

Pyöreät, eri kokoiset kivet ovat vuosien saatossa osaksi peittyneet sammalten suojaan. Kivillä käveleminen on vaarallista – ei suositeltavaa, vaikka muutama lapsi kivien sekaan jo ehtikin.

Leppälintu, helmipöllö ja liito-orava löytyvät kolopesijöistä kertovasta opastaulusta.

Polun varren viitta ilmoittaa 600 metrin päässä sijaitsevasta 2-runkoisesta männystä. Muistan männyn, sillä olen kulkenut polulla aikaisemmin Raision Rinkan järjestämällä retkellä. Metsässä asustavat myös sammaleet kuten seinäsammal, kynsisammal ja poronjäkälä, joista kerrotaan opastaulussa. Suuri, melkein neliönmuotoinen kivi saa meidät pysähtymään. Kivi näyttää yksinäiseltä. Sen läheisyydessä on aluskasvillisuutta kuten varpuja ja sammalta sekä muutama pienempi kivi. Kiersin kiven, sen yhdeltä puolelta voi nähdä painautumista isot, pyörät silmät ja terävän nokan. Matkamme jatkuu. Pysähdymme lukemaan opastaulusta suopursun, tupasvillan ja maariankämmekän esiintymisestä.

Kuusien välissä sinnittelee 6-haarainen koivu. Vaalea jäkälän peittämä kohta ponnahtaa esiin vihreälehtisten varpujen lomasta. Tulee viitta, mikä ohjaa yhteen kasvaneiden mäntyjen luokse. Opastaulu kertoo, miten männyt ovat aikanaan kasvaneet yhteen. Viimeinen tekstin kappale on mielenkiintoinen. Tällä männyllä on TARUN MUKAAN sellaisia ominaisuuksia, että oksan alta kuljettaessa pienet kivut ja murheet haihtuvat ja miehinen kunto paranee.

 

Sininen köysi ohjaa alas kalliolta

Ihmettelyn ja männyn oksan alta kulkemisen jälkeen retki jatkuu. Kalliomäen vähälukuiset asukit taulussa on kuvat ja tekstiä otsikolla; kulorastas, kehrääjä ja kangaskiuru. Pian alkaa laskeutuminen kallion reunaa alaspäin. Kallioon on porattu rautatolppia ja sininen köysi kulkee tolpasta toiseen. Näin kulkija saa köydestä kiinni laskeutuessaan kalliolta. Tänään kallio on kuiva, joten kävely on turvallista. Pakko pysähtyä välillä ihmettelemään, miten korkeat, kiharaoksaiset männyt kasvavat ja kurottautuvat korkeuksiin kallioisessa rinteessä.

 

Suon kauneutta polun varrella

Vielä on edessä hakkuualue. Sen kosteampien kohtien yli on muutamia pitkospuita. Lisäksi askelta pitää pidentää, jotta jalkineet säilyvät kastumatta. Sota-ajan korsusta on rakennuttu kierroksen loppuosaan mukaelma.

Näin kuljimme Paimion Luontopolun ja saimme kokea todeksi luontopolun esitteessä luvatut pitkospuut ja kallion. KIITOS mukava, sunnuntainen retki perheen kesken!

Yhdessä Ylläksen lumilla

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Talven 2020 yhteinen hiihtomatka Armonlaakson vaeltajat ja Raision Rinkka suuntautuu tuttuun ja turvalliseen tunturien, laaksojen ja järvien ympäröimään Äkäslompoloon. Majapaikkana on edellisten vuosien tapaan Raitismaja Äkäslompolon Nilivaarassa.

Perjantaina 13.3. lähdemme kohti Lappia Taivassalon linja-auton kyydissä. Taukoja pidämme kuljettajan ajoaikataulun mukaan. Matkalla on mukana suuri joukko tuttuja, lisäsi muutama uusi kasvo löytyy joukosta. Yön tunteina pitkä matka taittuu, kun pysyy rauhallisena. Tuleva viikko valkoisen lumen sekä kaunispiirteisten tunturien suojassa korvaa pitkän linjurissa istumisen.

Lauantaina 14.3. iltapäivän puolella olemme perillä. Majapaikassa odottaa ystävällinen henkilökunta ja maittava ruoka. Ruokailun ja huoneisiin majoittumisen jälkeen jokainen voi viettää aikaa, miten haluaa.

Aurinkoinen sää kutsuu ulkoilemaan. Lähdemme kävelemään ja annamme suksien odottaa. Etelässä ei ole päässyt tänä talvena luonnon lumella hiihtämään, joten jalkapatikka tuntuu paremmalta linja-autossa istumisen jälkeen. Pistäydymme Rinkan lomaosakkeessa, sillä sisareni on vuokralla siellä. Lumen määrä ja valkoisuus luovat ympärilleen oikeaa talven tuntua.

Raitismajalla pääsemme saunomaan klo 16, päivällistä saamme klo 18 ja iltapalan aika on klo 20. Vastaava aikataulu peseytymisen ja aterioiden suhteen on joka päivä. Lisäksi aamuisin on tarjolla runsas ja monipuolinen aamiainen. Retkieväät saa tehdä päiväksi mukaan. Näin nälkä ja jano eivät pääse yllättämään hiihtopäivien aikana.

Sunnuntaina 15.3. aamulla huoneen ikkunasta katsottuna taivaalla soutaa pilvien harmaa-armeija, tuuli heiluttelee mäntyjen latvoja. Korkeat lumikinokset yltävät melkein ikkunoiden tasalle.

 

Lähtötunnelmissa Raitismajan pihalla 

Ennen hiihtämisen riemua voidellaan sukset menokuntoon, riennetään aamiaiselle ja siirrytään hiihtoasuissa reippain mielin kohti latuja. Raitismajasta ei voi hiihtää suoraan laduille. Alkumatka tulee kävellä tien reunassa sukset olkapäällä, mutta se ei haittaa. Matka on lyhyt ja hetkessä pääsee suihkimaan monipuolista latuverkostoa. Säätila on leudosti pakkasella, joten olosuhteissa ei ole valittamista.

Päätämme suunnata risteyksestä oikealle kohti Kotamajaa. Latu kulkee aluksi tasaisella niityllä, nousee vähitellen ylemmäs Kukastunturin ja Lainiotunturin välisessä maastossa. Maastoon on latukone tehnyt hyvät ladut, joita voi sujutella. Vastaantulijat pysyvät omalla kaistalla ja keskellä on luisteluhiihtäjille sopivan leveä baana.

Luppo kertoo ilman puhtaudesta 

Ylämäen nousun jälkeen on hyvä pysähtyä ja vetää henkeä, jotta tulevat alamäet voi laskea rennoin mielin. Onneksi ladut eivät ole jäisiä. Nyt vauhti pysyy kohtuullisena, vaikka muutamat laskut ovat jyrkkiä ja toiset hyvinkin pitkiä. Meidän ryhmämme selviää kaatumatta Kotamajalle.

Kotamajan tauolla maistuvat kahvi ja munkki. Jatkamme lievää laskua Hangaskurun kautta Latvamajalle. Majan ulkopuolella pidämme pienen tauon. Päivä on jo pitkällä, joten hiihtomme jatkuu Kesänkijärven kautta Nilivaaraan. Kesängin keitaan luona usein kuukkelit lentelevät kärkkyen pähkinöitä, tällä kertaa niitä ei näkynyt. Onneksi koskikarat sukeltelivat ja hypähtelivät samassa tutussa paikassa kuin viime talvenakin. Loppumatka majapaikkaan sujui kevyesti, kun koskikarojen iloisuus sai meidätkin iloisiksi.

 

Tuuli puhdistaa lumen puista

Maanantaina 16.3 aamu valkenee aurinkoisena. Tuuli keventää puiden lumitaakkaa. Pienryhmämme suuntaa risteyksestä vasemmalle kohti Kellokkaan nousua. Olemme voidelleet suksemme pitopainotteisilla voiteilla, jotta jyrkän nousun eteneminen onnistuu. Käsivoimat ja hiihdon ylämäkitekniikka ovat apuja, joita hyödynnämme nousun jyrkissä kohdissa. Rauhallista ja varmaa tahtia mäki edessämme pienenee. Pysähdyksissä vilkaisu taakse antaa hyvän mielen, tuolta on noustu ja vielä jaksetaan. Tämän vuoksi rankin nousu kannattaa ajoittaa retken alkumatkalle.

Pari hiihtäjää laskee meitä vastaan. Mutkaisen mäen varoitustaulut ovat tarpeen, jotta nousija muistaa pysyä omalla kaistallaan. Mäkeä alaspäin laskija ei voi vauhdissa väistää.

Luontokeskus Kellokkaan luona pidämme pienen juomatauon. Aurinko kultaa tunturimaiseman. Tätä valkoisen lumen ja tunturien kehystämään maisemaa on hienoa päästä omin silmin todistamaan. Liian pitkää taukoa tulee välttää, jotta vire hiihtämiseen säilyy.

Latu vie meidät hetkeksi alamäkeen, jonka jälkeen ylämäki on aina välttämätön retken jatkumisen kannalta. Yllästunturi kohoaa komeana vasemmalla, kun sujuttelemme Tunturijärven suuntaan. Aivan tunturin kupeessa saamme hiihtää ns. lämpölatua, jota oikeat kilpahiihtäjät ovat vuosien varrella hyödyntäneet harjoittelussaan. Laskemme alas latujen t-risteykseen. Oikealta tulevat hiihtäjät ovat nousseet kuuluisan ’Isomettän nousun’.

 

Tunturijärven kota on oiva taukopaikka

Meidän reittimme jatkuu suoraan. Maasto on alussa leppoisaa ja laskuvoittoista. Loivat mutkat ja kaaret sekä moottorikelkkareitit tulee huomioida, kun sukset antavat vauhdin hurman. Olen aina pitänyt tästä ladun osasta, mikä tuo hiihtäjän Tunturijärvelle. Ladun luisto on nyt sopiva, joten pientä notkua polviin ja sauvat taakse niin alamäen hurmassa olemme hetkessä Tunturijärvellä.

Paikalla on myös muita hiihdon ystäviä, mutta ei suurta tungosta. Tänne on rakennettu kaunis kota, jonka keskellä on tulipaikka. Pidämme evästauon kodassa. Vessat on myös uusittu, joten tuokin palvelu pitää hyödyntää.

Retkemme jatkuu Aurinkotuvan suuntaan. Ladun varrella männyt esittelevät erimallisia, lumen muodostamia hattujaan – löytyy baskerimallia, knallihattuja ja pienellä mielikuvituksella voi nähdä myös lippalakin. Tuuli ja aurinko eivät ole vielä kaikkia hattuja rikkoneet. Muistelen, että aikaisempina talvina hattuja on ollut enemmän tällä latuosuudella.

Potkut ja sauvoilla lykkiminen sujuttavat meidät ja sukset Aurinkotuvan leppoisaan ympäristöön. Ulkoilijoita on vähemmän kuin ennen – ei näy pyöräilijöitä, eikä kelkkailijoita.  Pari poroa lepäilee aitauksessa. Menemme tupaan sisälle. Käsidesi tervehtii ja pyytää käyttämään.

 

Porojen leppoisaa oloa Aurinkotuvan luona

Tuvassa on väkeä, mutta vapaita paikkoja löytyy. Huomaan pitkän miehen, kenellä on valkoinen ulkoilupusakka, jonka selässä on teksti ’Suomi’. Hän on Tero Pitkämäki, keihäänheittäjä. Tero on vaimonsa ja lapsensa kanssa nauttimassa Aurinkotuvan tarjoilusta. Meidän porukka asettautuu tuvan kauimmaiseen kulmaan syömään ja juomaan.  

Tauon jälkeen lykkiminen jatkuu. Olemme Yllästunturin toisella puolella majapaikastamme katsottuna. Näin ollen kiiruhdamme eteenpäin. Pitkän, tasaisen nousun aikana voi vilkaista vasemmalle. Tunturin lumivalkoinen silhuetti reunustaa menoamme vakaana ja kauniina.

Kahvikeitaalla seisoo myös uudehko kota. Vanha laavu ja tulipaikka on purettu. Käännämme katseet aurinkoon ja tunturista laaksoon. Maisemassa ei ole valittamista. Hiihtoretkemme jatkuu kohti Kesänkiä ja siitä edelleen Nilivaaran majapaikkaamme.

 

Kahvikeitaalla paistaa aurinko

Tämä mainio maanantai keräsi meille 35 hiihtokilometriä ja saimme viettää 9 tuntia raikkaan puhtaassa ulkoilmassa.

Tiistaina 17.3. – onnea Kerttu, on Kertun nimipäivä. Pilvet purjehtivat Ylläksen taivaalla ja niiden kulkusuunta on itään päin. Pakkasta on vain 2 astetta. Aamutoimien jälkeen klo 10 hiihto jatkuu pienryhmissä kuten eilenkin. Meidän ryhmämme suunnistaa Hangaskurun taukopaikalle.

Uuden karhea kota antaa mukavan taukohetken. Täältä on myös vanha laavu korjattu pois. Metsähallituksen hoitotyöt pitävät Lapin maisemat ja paikat kunnossa.

Taivas selkenee, kun päivä pitenee. Meidän hiihtoretkemme jatkuu suotuisissa olosuhteissa. Seuraava pysähdys on Karilan Navetta. Jostain syystä munkkikahvit maistuvat taas. Hiihtäminen kuluttaa kaloreita, joten saavutetut linjat pitää säilyttää ja makea munkki auttaa.

 

Taidetta hiihtoladun varrella

Karilasta jatkamme vielä mukavaa, leppoista latua Lapiomaan kautta Raitismajalle saunomaan ja syömään. Lapiomaan ladulla on avaruuden tuntua, sillä latu kulkee enimmäkseen metsättömässä maastossa. Kierroksella näemme myös komean ja kaunispiirteisen Yllästunturin herkullisen maiseman. Tämä retkemme kesti 5 tuntia. Otimme varovasti eilisen pitkän päivän jälkeen.

Keskiviikkona 18.3. aurinko paistaa - on Myllyhiihtopäivä. Linja-auto vie halukkaat Äkäsmyllylle.

Myllyn luona on aina hienot maisemat. Vesi pulppuaa sillan alta ja ylempänä joen leveämpi kohta – melkein kuin järvi on rauhallinen. Valkoinen lumi on luonut erimallisia kuvioita kinoksiin. Tämä on kaunis paikka.

 

Äkäsmyllyn luona maisemat ovat kauniita

Katselun ja kuvaamisen jälkeen latu kutsuu hiihtäjiä. Lähdemme reippaina hiihtämään metsän suojassa kulkevaa latua. Muutamia hiihtäjiä tulee vastaan. Suurta tungosta laduilla ei ole. Ladut ovat hyvässä kunnossa. Varmasti aamulla viimeksi ajettuja, koska nyt Myllyhiihtopäivä.

Peurakaltion pihalla hiihtäjät nauttivat välipalaa ulkosalla. Me pidämme myös evästauon ja hengähdämme hetken. Tauon jälkeen hiihtoretki jatkuu. Valitsemme ladun, mikä vie Elämän Luukku nimiseen taukopaikkaan.

Metsäosuus ladusta sujuu nopeasti. Elämän Luukku sijaitsee Äkäsjoen toisella puolella. Jyrkkä mäki saa laskijat varomaan, hienosti selviämme. Vauhtia voi hiljentää mäen yläosassa, kun auraa hetken aikaa toisella suksella. Mäen alla virtaa lumen ja jään peittämä Äkäsjoki. Alhaalla latu tekee loivan kaarroksen eli on hyvä pitää vauhti kohtuullisena, jotta sukset pysyvät ladulla.

Rakennuksen katolla on monikerroksinen lumikuorma. Ulko-oven kohdalta lumi on luotu pois, jotta lumi ei putoaisi sisään menijöiden päälle. Menemme sisälle. Kahvi ja leivos auttavat jaksamaan, sillä Äkäslompoloon on vielä matkaa.

 

Elämän luukun sisäänkäynti 

Mukava kumpujen ja kurvien ryydittämä alamäki vie hiihtäjät Äkäsjoen jäälle. Nyt on edessä retken tasainen osuus. Onneksi joki tekee mutkan, ettei ensisilmäyksellä näe kuinka pitkälle tasaista riittää. Joskus on joella ollut kova vastainen lumituisku. Nyt on hyvä keli niin ladulla kuin ilmassakin. Aurinko hellii kasvoja, kun hiihdämme tasaista, eteenpäin huomaamatta vievää vauhtia. Kun joen tasaisuus jää taakse, edessä on vielä metsäinen latuosuus niin ylä- kuin alamäkineen.

Metsän jälkeen jatkamme Riemuliiteri – tanssipaikan vieritse kohti Lompolojärveä ja Nilivaaraa. Hyvä hiihtosää ja luistava keli kuljettivat suksiamme 22 kilometriä vaihtelevassa maastossa.

Torstaina 19.3. linja-auto vie porukat Totovaaran p-paikalle Kittiläntien varteen. Yöllä on ollut pakkasta. Uutisissa koronavirus on pääaiheena. Viruksen vuoksi taukopaikkoja suljetaan myös täällä Lapissa. Latuja ei myöskään enää ajeta.

 

Infotaulujen alta kohti Totovaaraa

Parkkipaikan infotaulujen alta lähdemme kohti Totovaaraa. Alussa on pitkä ja loivasti nouseva ylämäki. Huonolla kelillä, jos sukset eivät pelitä, tuntuu, ettei mäki lopu koskaan. Nyt on onneksi suksien kannalta sopiva keli, kunhan hiihtäjällä on hyvä tekniikka, matka etenee jouhevasti.

Totovaaralla on valmiina taukotupa, minkä tarvikkeet olivat viime vuonna pressujen alla. Tupa on malliltaan samanlainen kuin muutkin uudet Ylläksen taukotuvat. Ennen taukoa käyn varmistamassa hienon näkymän Haavepalo kyltin luota. Laakson takaa näkyy tunturien jono; Ylläs, Kellostapuli, Kesänki, Lainio, Kukas ja Pyhätunturi. Tämä näkymä on aina lumoava, vaikka sitä katselee useamman kerran. Sään valtias on tänään loistotuulella. Haavepalolta näkyy hyvin tunturien piirteet ja muodot.

 

Pitkä loiva nousu ja paussin paikka 

Palaamme takaisin latua, josta nousimme Totovaaralle. Risteyksestä, mäen alta, käännymme vasemmalle Tammituvan suuntaan. Reitillä on pitkä alamäki, onneksi latu ei ole jäinen. Naavaa ja muuta roskaa löytyy. Ladun reunoissa kasvaa paljon kuusia sekä mäntyjä ja muita puita, joista tuuli heittää roskia ladulle. Hyvät enkelit ovat seuranamme, sillä pysymme pystyssä.

Pidämme Tammituvassa juomatauon. Hiihtomme jatkuu ja pian olemme Karhukodan taukopaikalla. Kodan läheisyydessä on kaunis paikka, minkä ikuistan aina hiihtomatkoilla kameraani. Karhukodassa istahdamme hetkeksi. Majapaikkaan on vielä matkaa jäljellä, joten sukset jalkaan ja sauvat käteen – retki jatkuu.

 

Hiihtoretken herkku 

Maasto vaihtelee metsän mäkien ja laskujen kautta tasaiseen peltoa tai niittyä pitkin kulkevaa latupohjaan. Ohitamme Latvamajan, sitten Kesängin ja pian olemmekin Nilivaarassa. Sukset pois, sillä jalkaisin on tien reunassa hyvä kulkea – eri lihakset tulevat samalla käyttöön. Väsyneenä, mutta onnellisena ryhmä kotiutuu majalle.

Perjantaina 20.3. aurinko paistaa ja lumi hohtaa. Me hiihdämme Isomettän, mielenkiintoisen nousun kautta ylös. Vedämme mäen päällä henkeä. Laskettelemme pitkää ja mukavasti polveilevaa ja alaspäin vievää latua Tunturijärvelle. 

Jatkamme tauon jälkeen Velhon kotaa kohti. Maasto on suurimmaksi osaksi alamäkivoittoista. On hienoa lasketella ja jättää tämän hiihtoretken jäähyväisiä Ylläksen maisemiin. Velhon kodassa on tilavampaa kuin aikaisempina vuosina. Pöytäpaikka löytyy ja kahvi maistuu. Kodan sisustus henkii ’velhomaista’ tunnelmaa. Kaikki on suunniteltu ja toteutettu hienosti.

 

Velho vartioi kotaan menijöitä 

Paluumatkamme hiihtoretki antaa vielä tuulahduksen Ylläksen hoidetuista ja monipuolisista laduista. Alussa on loivaa nousua, sitten metsämaastoa ja pian tuleekin Äkäslompolon kylä näkyviin. Ohitamme Äkäshotellin ja hetkessä olemme Nilivaarassa. Illalla alkavat kotimatkan valmistelut – sukset pakettiin ja linja-autoon.

Lauantaina 21.3. aamulla varhain Taivassalon auto, Jyrki ohjaimissa, lastattuna latulaisilla Naantalista, Raisiosta ja lähiseudulta lähtee lasteineen kohti Lounais-Suomea!  Pysähdymme ruokailemaan Vaskikelloon. Raitismajan johtaja tarjoaa retkeläisille kalakeittolounaan, mikä tilattiin etukäteen. Koronaviruksen johdosta monenlaisia muutoksia tulee jokaisen huomioida ainakin tulevaan kesään asti.

Kiitos – mukavasta hiihtoviikosta, johon kuului iltaisin hyvä venyttelyjumppa Hannelen johdolla!

Retkiruokien kuivatusta

Teksti ja kuvat: Satu Eklund


Näinä päivinä lähiretkeilyn merkitys on korostunut, kun monet muut ajastamme kilpailevat asiat eivät ole mahdollista toteuttaa. Olemme saaneet nauttia jo useamman päivän ajan kauniista ja aurinkoisesta kelistä, joka on osaltaan houkutellut ihmisiä ulos liikkumaan. Olin itse kiertämässä Naantalin Luonnonmaalla olevaa polkua. Liikkeellä oli monia muitakin. Ulkona on hyvin tilaa ja Karpaloisen laavullakin toiset olivat jo lopettelemassa eväittensä syömistä, kun uutta väkeä saapui taukoa pitämään. Monet olivat liikkeellä koko perheen voimin.

Kuivatusta kuivurilla

Kevät on myös hyvää aikaa suunnitella ja valmistella tulevia retkiä ja pitempiä vaelluksia. Jo viikon mittainen vaellus vaatii hieman enemmän suunnittelua ja yksi keskeinen suunnittelun aihe on viikon aikana syötävä ruoka. Retkeilyalan liikkeissä myydään monia valmiita retkiruokia, jotka ovat vain kuumaa vettä vaille valmiita syötäväksi.

Itse yleensä täydennän vaellusruokavarastoani retkeilyalan liikkeiden tarjoamilla valmiilla ruoilla ja ostan muutaman valmiin aterian lähinnä huonojen kelien varalle. Vesi on nopeasti keitettävissä ja ruokaa saa nopeasti. Tämä on hyväksi todettu, jos sataa vettä taivaan täydeltä ja vielä tuuleekin kylmästi. Silti tulee tilanteita, että kesken kurjemmankin retkikelin on pakko pitää ruokatauko, kun suklaalla ja kuivahedelmillä patikointi usean kilometrin ajan ei riitä antamaan tarpeeksi energiaa. Valmisruoasta ei jää myöskään tiskattavaa lusikkaa tai haarukkaa enenpää ja matkaa voi jatkaa ilman tiskaamisen vaivaa.


Monipuolisuutta ja vaihtelua ruokiin saa, kun kuivattaa aineksia itse ja kokoaa niistä ruoan. Myös kauppojen hyllyiltä saa koottua useita ruokavaihtoehtoja, joihin lisätään itse kuivattua jauhelihaa tai muita aineksia. Kaupan valmiit pataruoat (Italian pata, Meksikon pata jne.) ovat niitä, joihin lisätään usein jauhelihaa. Voipa niihin lisätä vielä kourallisen punaisia linssejäkin. (Kaupassa myytävät punaiset linssit kypsyvät usein muutamassa minuutissa eivätkä vaadi liotusaikaa). Lähes kaikkea voi kuivata itse - vain mielikuvitus on rajana. Retkellä ja vaelluksella syötävien ruokien on tarkoitus olla sellaisia, että niistä saa energiaa. Sen tähden kaupasta saataviin ruokiin voi lisätä oman maun mukaan aineksia, jotka antavat lisää makua ja energiaa.

Jauhelihan kuivattaminen uunissa

Jauheliha kannattaa ensin keittää kattilassa kypsäksi. Itse laitan tässä vaiheessa reilusti vettä sekaan. Keittämisen ideana on saada jauhelihan rasva irtoamaan veteen ja kuiva rasvaton jauheliha säilyy useita kuukausia. Kypsäksi keitetty jauheliha laitetaan siivilään ja puristetaan esim. kauhalla siitä ylimääräinen vesi pois ennen uunipellille levittämistä. Levitetään tasaisesti pellille ja halutessa voi sirotella tässä vaiheessa suolaa ja pippuria päälle. Kuivatus 50-70 asteisessa uunissa 8 - 10 tuntia. Jos käytössä ei ole kiertoilmauunia, on hyvä jättää uuniluukku hieman raolleen ja laittaa jonkin sopiva "työkalu" luukkua auki pitämään. Jos jauhelihaa on isompi satsi, voi seosta pöyhiä kuivatuksen aikana, jotta se kuivuu tasaisemmin.

Kananmunan kuivattaminen uunissa

Kananmunan on tarkoitus pysyä koko kuivatuksen aikana raakana, joten kuivatuksen tulee tapahtua mahdollisimman matalassa lämpötilassa (alle 50 asteessa). Munan keltuainen kypsyy huomattavasti matalammassa lämpötilassa kuin valkuainen. Uunipellille mahtuu sopivasti viisi kananmunaa kerrallaan. Sekoitettu munaseos levitetään uunipellille mahdollisimman ohueksi levyksi ja annetaan kuivua, muttei kypsyä. Kuivunut kananmunalevy on kiiltävän oranssi ja tuntuu sormissa "rasvaiselta". Kuivatun munan voi murustella talteen pussiin pienenä "murujauheena".

Kuivatun munan saa käyttöön, kun murujauheeseen lisätään varovasti pieni määrä haaleaa vettä ja sekoitetaan hyvin. Liian kylmä vesi saa jauheen helposti paakkuntumaan ja liian kuuma vesi "kypsyttää" kananmunan, mikä ei ole tarkoitus vielä tässä vaiheessa. Haaleassa vedessä munaseos näyttää uudelleen tavalliselta ja vastarikotulta raa´alta munalta ja se voidaan paistaa pannulla kypsäksi tavalliseen tapaan.

Kuivata voi melkein mitä tahansa - vain mielikuvitus on rajana

Tonnikalaa voi kuivata uunipellillä jauhelihan tapaan. Ennen pellille levittämistä kannattaa puristaa kalasta mahdollisimman paljon nestettä pois. Katkarapuja olen kuivattavanut kuivurissa. Myös niistä tulee puristaa nesteet pois ennen kuivuriin laittoa. Yllä olevassa kuvassa on kuivumaan menossa kaksi kiloa perunaa. Tämä on ensimmäinen kokeiluni perunan kuivattamisesta. Kaksi kiloa perunaa mahtui lopulta kahteen 1/2 litran minigrippussiin. Nähtäväksi jää millaisen ajan raaka kuivattu perunalastu tarvitsee kypsymisajaksi.

Aivan pohjoisimmassa osassa Suomea ei veden kantamisesta tule ongelmaa vaelluksen aikana. Monissa eteläisemmissä retkikohteissa on kaivoja, joissa vesivarastoja voi täydentää vaelluksen ajalla. Päiväretkillä veden kantamisesta ei tule ongelma, sillä jokainen jaksaa kantaa sen verran, mitä päivän aikana tarvitsee.

Retken ja vaelluksen suunnittelusta ja ruoan valmistamisesta, kuivattamisesta ja säilyvyydestä voit lukea lisää esim. kirjasta "Viiden tähden vaellus", (Piritta Kantojärvi) tai Tunturikeittiö - www.tunturikeittiö.com

Retkisuunnitteluterveisin Satu Eklund

Talviuinnin ihanuus

Teksti ja kuva Armi Laamanen

Sunnuntaina 16. helmikuuta sää ei mitenkään suosinut. Tuuli oli lähes myrskylukemissa ja vettä/räntää satoi. Raision Rinkan neljä innokasta talviuimaria lähti kuitenkin uhmaamaan säätä ja suunnitteli oikein ajatuksella, että mennäänpä tällä kertaa Littoisten järven rantaan - Järvelään, sillä meri saattaa olla vaahtopäillä tässä myrskyssä. 

Niinpä sitten mentiin, mutta kukaan meistä ei huomannut katsoa ilmansuuntia tarkemmin. Littoisten järven rannalla tuuli puhalsi suoraan saunalle, aallot olivat vaahtopäinä järven keskellä ja laituri keikkui tuulessa. Vettä satoi vaakatasossa ja mukana oli räntääkin. Mutta sehän ei talviuimaria lannista.

Sään vuoksi kerrankin Järvelän saunassa oli tilaa, sillä usein siellä on lauteet täynnä saunojia. Ruissalossa, Saukkorannassa, joka on meidän eniten käyttämä talviuintipaikka, tuuli puhalsi saaren takaa ja rannassa oli rauhallinen aallokko. No, aina ei kaikkea tule ajatelleeksi loppuun asti ilmansuuntien ja tuulen mukaan. Ehkä ensi kerralla.

Laskiaissunnuntaina oltiinkin sitten kantapaikassamme Saaronniemen saukkojen Saukkorannassa. Ja koska oli laskiainen, myynnissä oli myös hernekeittoa, kahvia ja laskiaispullia. Paikka oli avoinna pidennetyllä aukioloajalla kello 21 asti. Tuuli lännestä noin 8 m/sekunnissa ja aallot löivät rantakallioihin, joten aivan tyyni ei meri tälläkään kertaa ollut. Kaksi saunaa oli lämpimänä, joten lauteilla riitti hyvin tilaa.

Rinkan talviuimarit kulkivat viime talvena paikasta toiseen etsien sopivaa paikkaa, jossa mahtuu lauteille lämmittelemään kylmän kylvyn jälkeen. Talviuintipaikat ovat nykyisin hyvin suosittuja ja myös nuoret ovat ottaneet harrastuksen omakseen. Talviuinti näyttää olevan kaikenikäisten suosiossa, saunanlauteilla näkee jopa lapsia vanhempiensa kanssa ja yleisin ikärakenne näyttää olevan 20-80 vuotta, mutta ainakin Saukkorannassa joukossa on vanhaherra, joka taitaa lähennellä 100 vuotta.

Mutta miksi ihmeessä ihminen haluaa rääkätä itseään menemällä kylmään veteen?

Talviuinnin terveysvaikutuksia on tutkittu paljon. Kun ihminen menee kylmään veteen, ihon lämpötila laskee, hengitys sekä sydämensyke kiihtyvät ja verenpaine nousee. Jos kylmässä vedessä oleskellaan kastautumista pidempään, hengitys ja syke alkavat hidastua ja verenpaine laskea.

Lisäksi nopea kylmäaltistus saa mielihyvähormonit liikkeelle: kortisolin ja endorfiinin eritys lisääntyy. Kudosten jäähtyminen ja kortisoli yhdessä estävät kiputuntemusta ja endorfiinit puolestaan saavat aikaan mielihyvän tuntemuksen. Moni reumaa sairastava saa kipuihinsa helpotusta säännöllisellä kylmäuinnilla. Talviuinnin jälkeen ilta onkin mielihyvän täyteinen ja yöuni rauhallista ja sikeää.

Voin tunnustaa: ei sinne kylmään veteen meno koskaan ihan helppoa ole, mutta siihen tottuu. Kesän jälkeen ensimmäinen kerta on aina vaikein ja pitkän tauon jälkeen vaatii rohkeutta pakottaa itsensä. Tavallaan se on myös itsensä voittamista ja se huikean hyvä olo kylmän pulahduksen jälkeen kestää tuntikausia.

Lopuksi varoituksen sana: talviuintiin jää koukkuun. 

Uskallatko kokeilla? 😊